24. helmikuuta 2011

Turvaväli – säädyt




Kommentoijat epäilevät perustellusti, että Kemppisellä on oma lehmä ojassa. Ei minulla tosin lehmää ole, raukalla.

Kielenkäyttö on kuuluvin erottautumisen eli välimatkan pitämisen tapa, sosiaalinen turvaväli. Verratkaa esimerkiksi Enbuskea ja minua. Olemme kai tehneet samanhenkisiä radio-ohjelmia. Enbuske jopa ääntää suomea toisin kuin minä, eikä hän ainakaan latele alluusioita eli kätkettyjä viittauksia eikä suoria lainauksia korkeasta, mielellään vieraskielisestä kirjallisuudesta.

Olipa kerran Ranskanmaalla gascgnelainen poika, joka halusi nousta säätykierrossa. He olivat niin alhaista aatelia, ettei pojalle liiennyt isänperintönä juuri muuta kuin papurikko hevonen. Sen hän satuloi ja lähti etsimään onneaan eli sosiaalista arvonnousua. Kun elettiin 1600-lukua ja oltiin Ranskassa, hän tiesi, että nousun väline on miekan terä. Ja niinpä hän laittautui muskettisoturiksi, kuninkaan väkeen, pahaa kardinaalia vastaan. Siellä oli kummaa väkeä. Yksikin soturi osoittautui ylhäisaateliseksi ja toinen oli ollut pappi ennen kuin tarttui miekkaan. Mutta tarkoitus toteutui.

Noin sata vuotta myöhemmin miekan oli korvannut sosiaalisen nousun aseena toinen terä, kynä. Oli yksi hovi ja yhdet normit. Aluksi arvostettiin vai ilveilijöitä, joiden hassuille mielipiteille sai nauraa, mutta ennen pitkää nämä alettiin ottaa vakavasti ja sitten vielä vakavammin. Ja niinpä Ranskassa tänäkin päivän nokkeluutta arvostetaan tavattomasti, vaikka se olisi tyhjänpäiväistä, ja kirjoittaja on julkinen intellektuelli, valovoimaltaan presidenttien ja ministerien vertainen.

Kanaalin toisella puolella tuo nousu toteutui pitkään tylsästi kaupankäynnillä, mutta sitten alkoi tapahtua. Kaikenlaiset räkäkourat rakensivat rouskuttavia kojeita ja ansaitsivat niin paljon rahaa, että sitä sai kantaa säkillä pankkiin. Charles Dickens, joka itsekin kohosi ranskalaisella keinolla eli kirjoittamalla velkavangin pojasta yhdeksi maailman kuuluisimmista miehistä ja ansaitsi suuria rikkauksia, on kuvannut tätä kehitystä monissa kirjoissaan, sellaisissa kuin David Copperfield ja Oliver Twist. Yllättäen syntyperää enemmän saattoi merkitä hämmästyttävä neuvokkuus.

Saksassa ei ollut hovia. Hovihuvittajat jäivät huomaamattomiksi. Kaupungeissa raati palkkasi verovaroin urkureita, sellaisia kuin Bach tai Buxtehude, ja rajan takana Wienissä ja Salzburgin ihanassa vuorimaassa ylhäiset pitivät pillipiipareita leivissään, vaikka eivät olisi oikeastaan välittäneetkään soitannosta. Sellaisia olivat Haydn ja Mozart.

Siksi saksalaisnuorukainen, joka halusi menestyä elämässä, otti aapeluskirjansa ja suuntasi – ei lukkarin oppiin niin kuin Nurmijärvellä, vaan ihan oikeaan oppimiskouluun ja sieltä Heidelbergin, Göttingenin tai Thübingenin yliopistoon tai vastaavaan – niitä oli noin kahdeksan, ehkä kymmenen.

Opinnoilla sinänsä ei ollut merkitystä, mutta jospa pääsi kuuluisan professorin suosioon ja hänen opetettavakseen, sosiaalinen nousu oli varma eikä säätyläisväki kitsastellut kunnianosoituksissaan, ei vaikka asianomainen olisi habilitoitunut historiallisen portugalin kielen muinaisten vahvojen verbien taivutusta koskevilla tutkimuksillaan.

Pakkohan tuo oli, koska ura esimerkiksi suuresti arvostetussa armeijassa johti korkeintaan lippujunkkarin arvoon arvostetun sukuperän puuttuessa. Upseerikouluihin otettiin vain herrasväen vesoja. Tilanne oli toisin sanoen sama kuin Venäjällä.

Hienoimpia tuntemiani historiantutkimuksia Suomessa on Kaarlo Wirilanderin ”Herrasväkeä. Suomen säätyhläistö 1721-1870”. (Helsinki 1974). Teos ei herättänyt suurta huomiota ja sitä on hyvin vaikea löytää mistään. Sivulla 105 Wirilander kirjoittaa virkahakuisuudesta ja siteeraa kirjoittajaa, joka jo 1730  oli todennut, miten ”virkoihin ja karaktääreihin liittyvillä kuvitelmilla ja mieliteoilla on maassamme ja lähes koko kansassa ollut siinä määrin vaikutusta, että melkeinpä pidetään arvottomana ja halveksittavana olla ilman virkaa tai arvonimeä”. Samaa valitteli vielä possessionaatti Ernst Linder 1861 – virkoja kohtaan tunnettiin sokeata ihailua. ”Säätyläiset kaihtoivat yhä aivan yleisesti ’yksityistä yritteliäisyyttä’.

Tämä on se suomalainen nousun tie, jonka olen itsekin, välillä kieltämättä horjahdellen ja joskus kompastellen mutta silti käsi nyrkissä ja suu mytyssä kulkenut, ja kiekuipa, kiekui lopulta kunnian kukko! Urani huipulla olin hovioikeudenneuvos – kaikkea sitä, mitä suomalainen kunnioittaa, hovi, oikeus ja neuvos. Mutta paninpa sisään apskeetin (kuten kraatari raittiusseuraan).


15 kommenttia:

  1. Ovatko hieman yhteismitattomia - nimekkäitä julkisia intellektuelleja ei edes suureen Ranskaan (so yllättävän pieneen Pariisiin) mahdu läheskään samaa määrää kuin anonyymejä virkamiehiä (vaikka yllättävän komeine titteleineen) pieneen Suomeen.

    Olihan Saksassa hovi, hoveja, siis oikein kovin suuri määrä erikokoisia lämpäreitä. Olen kuvitellut, että Emily Dickinson tarkoitti sellaisia lätäkköjä (bog):

    "I'm nobody! Who are you?
    Are you nobody, too?
    Then there's a pair of us — don't tell!
    They'd banish us, you know.

    How dreary to be somebody!
    How public, like a frog
    To tell your name the livelong day
    To an admiring bog!"

    VastaaPoista
  2. ”virkoihin ja karaktääreihin liittyvillä kuvitelmilla ja mieliteoilla on maassamme ja lähes koko kansassa ollut siinä määrin vaikutusta, että melkeinpä pidetään arvottomana ja halveksittavana olla ilman virkaa tai arvonimeä”

    Näin on, eikä ryssän kanssa neuvotella (paitsi kiväärin tähtäimen kautta).

    Tässä tulikin sivutuotteena keksityksi selitys miksi kuuluisa puoluemies Jarmo Korhonen, Pohjois-Karjalassa syntynyt ja aikuiseksi varttunut, muutti Etelä-Pohjanmaalle tehdäkseen itselleen polittisen uran.

    VastaaPoista
  3. Joku aika sitten telkkarista tuli ihmeen hyvä ohjelma (sarja), jossa oli yksi ihmeen hyvä näyttelijä (muutkin oli hyviä). Sitten tämä ihmeen hyvä näyttelijä teki itse vastaavan sketsisarjan, ja hymyt hyytyi.
    Mauttomuus on jarru, se estää kuulemisen ja näkemisen.
    Mutta mikä on mautonta?
    Ja mikä on apskeet?

    VastaaPoista
  4. Edelliseen kommenttiin lisäyksenä: en hämmästyisi vaikka Jarmo Korhosen jollakin lähisukulaisella olisi ollut joitakin yhteyksiä vasemmistopiireihin. Se on nyky-Suomessa pätevä syy panna mies "puhdistautumaan".

    Sama puhdistautumisen riitti tuntuisi selittävän myös Yle Tv:n tuhottoman runsaan sota-aineiston. Tiedän opiskeluvuosiltani Arvo Tuomisen liikkuneen samoissa sos.dem. porukoissa, joten pidän ymmärrettävänä, että juuri hänet on pantu kaivelemaan telkkuun iänikuisia kurjuuskuvia Venäjän Karjalasta. (kaikesta sonnasta toki pääsee eroon yksinkertaisesti painamalla kaukosäätimen 5:sta)

    Taistolaisporukoissa opiskellut Ilkka Malmberg "puhdistautuu" tuon tuostakin HS:ssa raportoimalla Suomen isänmaallisista sodista.

    Keskieurooppalaisessa kirjallisuudessa kerrotaan vastaavanlaisia riittejä käytetyn siellä 20-30- luvuilla. Siellä sentään on osattu ottaa oppia koetusta kun huomattiin yhtäläisyydet kirjojen kirjojen käskyyn kostaa isien pahat teot ties monenteenko polveen.

    VastaaPoista
  5. Se säätykierto oli ja meni. Nyt on uusi säätyjako.

    Minä aloitin tolkuttoman nuorena kirjoittamalla kritiikkejä teatterista. Ei niitä juttuja toivottavasti ole jäänyt minnekään vintinlaatikoihin, ovat maatuneet jo.

    Mutta muistan olleeni onnellinen muutamasta asiasta. Menin yläluokkaisporvariston kuokkavieraaksi ja tokariville aina farkuissa, villapaidassa ja sinisissä mokkakengissä. Sain katseita siihen määrään että lopulta keskustelin arvoisan teatterinjohtajan kanssa.

    Ei kukaan potkaissut minua ulos mistään, mutta olen huomannut että iltapukukarnevaalit ovat vähentyneet. Ainakin parissa kaupungissa olen varma siitä, että aloitin uuden tapakulttuurin. Paremman puutteessa kutsun sitä demokraattiseksi.

    VastaaPoista
  6. Enbuske onkin hyvä esimerkki. Hän tekee kaikkensa kaventaakseen po. välimatkaa: lähtee koulukirjapohjalta antamaan sivistyksen tukiopetusta peruskoulun käyneille, näyttelee "perussuomalaista" ja ilmehtii ihmetyksestä kuin Suomi-filmin koomikko kuultuaan asiantuntijaa.
    Hän tekee väärän kuninkaan päivää tietoisesti ja ironiaa taitavasti tarjoillen.

    VastaaPoista
  7. Hetkinen, Kemppi?
    Eikös se ollut Eno-Sakeri, joka pani sisään apskeetin? Ei suinkaan kraatari, vaan virkaheitto poliisi.
    terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  8. Syntymästäni muuta muista kuin kultalusikan, jonka sylkäisin suustani siinä vaiheessa kun piti ruveta syömään.
    Rahaa on aina ollut suvulla ja itselläni niin että eipä ole juuri huolen häivää elämässä ollut.
    Ajan kuluksi olen vähän opiskellut kaupallisia juttuja.
    Aika ei ole pitkäksi käynyt vaan aina on hauskaa ollut ja voi kuinka minulle on aina pokkuroitu, rahalla on sellainen vaikutus ihmisiin.

    VastaaPoista
  9. Hei,
    Otan sinuun yhteyttä sillä blogisi on erittäin mielenkiintoinen ja tyylikäs. Olisin kiinnostunut yhteistyöstä blogisi kanssa. Pyytäisin sinua ottamaan yhteyttä minuun sähköpostitse, jotta voimme keskustella asiasta enemmän.

    Terveisin,
    Maiju
    maiju.hamalainen@goviral.com

    VastaaPoista
  10. Oma memo.

    Katsoin Kemppisen huvittelun. Nyt hän kirjoitti kalpeista ja puuterisista miehistä, pistomiekoista ja pitsinenäliinoista, meidän parhaasta eurooppalaisesta historiastamme.

    Sitten herään kuin hullu Kafka, mutta en sätkimään lattialla. Olen laakeassa vanhassa hiekkakuopassa Salpausselän tyyppisellä kanerva-mäntykankareella. Kankaan halki kulkee ja kaivantoa sivuaa hiekkatie. Monet sadevedet ovat virtailleet sitä. Hiekkauopan keskellä on hiekanottajan hylkäämä suuri kivi, joka yltää yli kahteen metriin kuin seita. Jostakin tiedän sanomatta, että kaukaisista esi-isistäni kaikkein lappalaisin on seissyt kiven vierellä hartautta tuntien. Kiipeän kivelle, mikä ei ole vaikeata, ja nousen sille takajaloilleni katselemaan. Kivellä muutun kuosaksi, guovzi! Nämä harjut ja kankareet ovat minun maisemaani. Rinteellä, harjun kallioden suojassa lähellä suota ja järveä minulla on asento, koti.

    Täällä saattaa tavata karhun. Iltapäivä alkaa kääntyä illaksi. Eikä kulu puolta tuntia, kun laakson laidan kuusikosta irtoaa tumma, epäluuloisesti iltailmaa nuuhkaileva hahmo. Tunnen väristyksiä! Hahmo tulee lähemmäksi, ja minä enemmänkin arvaan kuin näen sen silmät vahvojen kulmien alla. Hän on metsä itse! Hän on haistanut minut sata metriä sitten, ja nyt Hän näkee minut kivelläni. Aboriginaali minussa käskee ottamaan kirveen tai kuokan. Niin teen. En pelkää. Hän nousee seisomaan kiveä vasten. Tuollaisen kallon olen nähnyt menneisyydessäni kauan sitten! Minun tai Hänen kuuluisi nyt laukata matkoihinsa. Mutta 'tana, itkenkö minä? En kai!

    Kuokallani työnnän Hänen kuononsa kauemmaksi. Laskeudun kiven solaan, jossa olen suojassa monelta suunnalta. Kiven kyljessä näen läheltä säännöllisiä kuvioita, en punamultaisia, vaan iskettyjä tai kaiverrettuja ympyröitä vieri vieressä. Kuoma on aivan lähellä, vieläkin kahdella jalalla. Aikooko Hän tulla ihmiseksi? Vaikea sitä on suositella. Muistan viisaan neuvon: ”pidä etäisyyttä!” Mutta ensin minunkin on valittava puoleni! Herään sitä miettimään. 24/02/11.

    VastaaPoista
  11. Ad Omnia: - "apskeeti" = avsked eli ilmoitus eroamisesta. Muutin asetelmaa vähän, jottei tarvitsisi keskeyttää ajatuksenjuoksua lähdevittaauksella, ja mainitsin "kraatarin", jonka pitäisi sanoa että räätäli ja A. Kivi. Mutta Eno-Sakeri se oli, joka oli juonut poliisin virkansa ja jota näin julmasti kiusoiteltiin. Tekstissä muuten sanotaan (Ivari):
    SAKERI- Olin minäkin kerran jäsen raittiuden liitossa, mutta paninpa sisään apskeetin.
    IIVARI. Olittepa kerran polisikin, mutta panitte myös sisään apskeetin!

    VastaaPoista
  12. "ei vaikka asianomainen olisi habilitoitunut historiallisen portugalin kielen muinaisten vahvojen verbien taivutusta koskevilla tutkimuksillaan."

    Viittaako tämä McCall Smithin Dr. von Igelfeldiin? Aivan loistava novellisarja. :)

    VastaaPoista
  13. KVG olisi selvittänyt apskeetit sormien parilla kolmella napautuksella

    VastaaPoista
  14. Ad Henri K.: -- en voi kieltääkään. McCall Smith oli pitkään lääkintäoikeuden ja bioetiikan professori ja totisesti tuntee akateemisen ympäristön.

    VastaaPoista
  15. No, vastaan itse. Mauttomuus ei ole kiinni järjen juoksusta eikä sivistyksestä. Ehkä se on persoonallisuuskysymys.
    Puhuminen yhdistää tai erottaa, tapa puhua, sanoitus, väritys, hajut ja muodot.
    Omanlaisessa seurassa (omassa sosiaaliluokassa) on vaivattominta, paitsi: toimii ne kemiat sielläkin. Ja täälläkin.

    VastaaPoista