2. marraskuuta 2010

Patali Dirapata, Cromda Cromda Ripalo, Pata Pata, Ko Ko Ko

Wikipedia


Edes vanha Kornelius ei enää muista, mitä tämän norsujen kansallislaulun sanat tarkoittavat, koska ne ovat peräisin mammuttien ajalta.

Luulisin että ne ovat ruotsia. Toivottavasti joku keksii kysyä asiaa kruununprinsessa Victorialta, nyt kun hän on täällä kyläilemässä. Puhehan on kollegasta. Kuningashuone näyttää muuten olevan markkinointimielessä sangen halpa ja erittäin tehokas kikka. Englantilaisilla ei ole oikein onnea – tai sitten on. Espanjan Juan Carlos on kunnioitettava poliitikko. Olisi syytä muistaa, että tämä Francon kasvatti oli torjumassa sotilasvallankaappausta ja on siitä erin rakentanut demokratiaa, vaikka maan taloudellisessa tilanteessa ei ole kiittämistä. Eikä pohjavesivarantojen ryöstämisessä.

Jokaista Peppi Pitkätossua kohti löytyy mies- ja naispuolisia sosiaalitätejä. Itse Peppi ei kelvannut Ruotsin suurilla ja arvokkaille kustantajille ”arveluttavana”, joten alkujaan osuuskauppaliikkeen omistama Rabén & Sjögren sai sotavuosina kultakaivoksen, ja Astrid Lindgren pysyi kustantajalleen uskollisena.

Babar on tutkittu ja todettu rasistiseksi ja revansistiseksi – vihamieliset sarvikuonot ovat tietysti saksalaisia. Lisäksi se edustaa ylemmän keskiluokan halveksittavia arvoja, kuten musiikkia ja kauneutta (kukat, puistot) ja ympäristölle tuhoisaa urbanismia.

Muistan miten Disney osoitettiin myös täällä Pohjoismaissa jonkun agentiksi. En nyt oikein muista, mutta kai hänen ainoa tarkoituksensa oli vastustaa työtätekevän luokan oikeutettuja pyrkimyksiä ja edistää kaikin puolin amerikkalaista imperialismia. Jopa kunniastara Hector meni väittämään laulussaan, että ”on Akkari työtön, hän päivät vain makaa”, mikä nyt ei alkuunkaan pidä paikkaansa.

Feministit ovat tehneet ruumiinavaukset jo kauan sitten. Ennen nykyistä suuntautuneisuuskeskustelua lähes kaikista lapsille tarkoitetuista menestystarinoista ja hahmoista löydettiin hälyttäviä homoseksuaalisia tai pedofiilisiä piirteitä ja koko joukko juhlittuja satusetiä oli estyneitä poikamiehiä, kuten H.C. Andersen.

Nämä havainnot ovat tietysti oikeita. Kysymys on vanhasta tieteellisestä perinteestä: kun ottaa tarpeeksi pienen näytteen ja rajaa asiayhteyden tiukasti pois eli jättää sen huomiotta, voi todistella mitä uskomattomimpia asioita tosiksi. Makkara on hyvää mutta molekyylit, joista se koostuu, tuskin maistuvat miltään, ainakaan yksi kerrallaan syötyinä.

Kun elämme ainakin teoriassa mielipidevapauden oloissa, jokaisella on vapaa valta tykätä tai olla tykkäämättä.

Itse en välitä ”Pikku prinssistä”, vaikka tunnustan, että Saint-Exupery oli suuri kirjailija. Se on jotenkin valju ja epämiellyttävällä tavalla opettavainen.

”Babar” ei kuulu rakkaimpiin muistoihini. Luin jo ensimmäisen Babarin, joka ilmestyi suomeksi 1948. Muistaakseni pidin sitä hiukan lapsellisena. En liioin innostunut vesivärityyppisestä, hailakan oloisesta kuvituksesta. Olihan Disney toista.

Pitkin 50-lukua kiltit tädit (katso lähemmin ”Babar”, ”vanha rouva”) ostivat kylmän raivon vallassa lapsille lahjaksi Babareita, vaikka lapset olisivat halunneet Aku Ankkoja lisäksi oikein mielellään Teräsmiestä, Mustanaamiota, Iskevää Salamaa ja Viidakko-Jimiä, puhumattakaan nyt Tarzanista, joka oli varmasti ainakin parempi uimaan kuin Babar, vaikkei välttämättä vahvempi.

En tiedä. Selittäkää te, jos tiedätte, miksi lapsilla on niin hyvä ja varma maku. Minulla on olevinaan sellainen tuntuma, että melkein jokaisella meistä on kestosuosikkeja ja suurinhokkeja lapsuuden päiviltä. Aikuisena sitä voi muuttaa mielensäkin. Juttelin vuosia puhelimessa koripallovalmentajan kanssa, joka oli perusammatiltaan ja koulutukseltaan lihanleikkaaja Sörnäisistä. Sairastuttuaan ja jouduttuaan eläkkeelle hän alkoi lukea järjestelmällisesti, ja siksi puhelinkeskustelut koskivat tyypillisesti esimerkiksi Faulkneria, jota hän piti diivailijana ja josta minä sanoin, että katsopa niitä novelleja. Jotkut häntä innostuttaneet romaanit olivat aika yllättäviä.

Niin. Miksi joku ei välitä Muumeista, Nalle Puhista, Petteri Kanista…? Tai Harry Potterista tai Tolkienista? Viehättävää, että tämä on arvoitus.

18 kommenttia:

  1. Saattaa olla sanskriittia moiset sanat.

    VastaaPoista
  2. Babarien ohjelmaa poimittuna Herbert Hooverin käyttöönottamasta (1931) kansallislaulusta:

    "....
    Their blood has washed out their foul footsteps' pollution.

    No refuge could save the hireling and slave
    From the terror of flight, or the gloom of the grave:
    ....."

    Suositellaan esilaulajaa, -maistajaa ja viininlaskijaa ennen nauttimista.

    T.

    VastaaPoista
  3. Miksi lapset eivät välitä Babarista? muistan lapsuudestani 60-luvulta ajan, jolloin meille niitä ostettiin ja kirjastosta lainattiin. Muistan hyvin, kuinka minua raivostutti katsoa Babar-norsujen käsiä ja jalkoja, miten mokomilla töppöraajoilla voi toimia mikään olento. Miten ne saa vaatteet päälleen, miten asioivat vessassa. Käykö palvelija pyyhkimässä... Lapset ovat monesti ärsyttävän vaativia realismin suhteen, mutta toisaalta antavat hyvin tehdyn fantasian edessä anteeksi mitä vaan. Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen ystävyyden laatua ihmettelin jo lapsena, paljon ennen Päivi Räsästä ja kumppaneitaan, ja kas kummaa: -92 syntynyt tyttäreni pohti vaivautuneena samaa joskus kuusivuotiaana.

    VastaaPoista
  4. Minä en ole koskaan innostunut Muumeista, Babarista, Pikku Prinssistä ja ylipäänsä tämän tapainen lasten kirjallisuus oli minusta jo lapsena ärsyttävää.
    Samoin inhosin lastenohjelmien lässyttäviä juontajia, pidin niitten asennetta loukkaavana.

    VastaaPoista
  5. Onhan Aku työttömänäkin ollut, monesti, ja vuoroin laiskimus jota ei saa sohvalta ylös, vuoroin yritteliäs mutta epäonninen tunari. Silti parhaita ovat tarinat joissa Aku on mestarismies alallaan — yleensä epäonni iskee niissäkin.

    Hectorin mukaan taas CIA lahjoo Hessun.

    VastaaPoista
  6. Olenkin tainnut saada etuoikeuden lapsena (60-luvun alussa), sillä opin lukemaan Aku Ankan kanssa. Ensin äidin sylissä, sitten kun en enää jaksanut odottaa häntä töistä, huomasin osaavani itse. Koulussa tulikin sitten vaikeuksia tavaamisessa. Myöhemminkin pääsin suoraan Batman-, Tarzan- ja Teräsmiesmaailmoihin. Babar oli tyhjänpäiväisyyden huippu, ja on vieläkin.

    Suomalainen sarjakuva on jo maailmankuulua. Vielä kun saisivat enemmän sisältöä teksteihin. Vai olenko vallan väärässä...

    VastaaPoista
  7. Samoina tulee usein sotketuksi (toisiinsa ja typoihin) Babar ja Barbapapa sekä Rin-Tin-Tin ja Tintti - näistä muutamia Kemppinen on itsekin suomentanut. Barbapapat ovat yltiörelativistisia opportunisteja (aina valmiita muuntumaan seuran tai muun tarpeen mukaan) ja Tintti on jotenkin aikuinen eikä lasten juttu.

    On jännää, jos Astrid Lindgren ensin torpattiin vaarallisena ja J. K. Rowling tunnetun sitkeästi epäkiinnostavana. Sittemmin edellinen on ainakin meillä hyvän ja turvallisen synonyymi ja jälkimmäinen teki kirjallisuudesta kiinnostavan miljoonille nuorille lukijoille.

    VastaaPoista
  8. Viehättävän arvoituksen vastaus:

    "Children's Online Privacy Protection Act of 1998"

    www.ftc.gov/ogc/coppa1.htm

    Homoista kaikkein mukavin on Teletappien Tiivi-Taavi. Hänestä ei isona tule pedofiilia.

    Nykyisin on muotia kiinnittää huomiota henkilöiden natsimenneisyyteen, kun ei uskalleta puhua viime vuosikymmenten sosialismin ajan henkilöistä. Sarjakuvittajista viimeiseksi Hergéä.
    Mitäs nuo vasemmistolaiset sarjakuvat taas olivatkaan, vai miksi sosialistimaissa ei osattu luoda kelpo sarjakuvia?

    Helsingin Sanomien uus-stalinistinen kulttuuritoimitus voisi ehkä aiheesta kirjoittaa oman kantansa.

    VastaaPoista
  9. Rin-Tin-Tin loppui siihen, kun selvisi, että vanhempansa olivat Emätin ja Siitin.

    VastaaPoista
  10. Mulle - muistan sen elävästi (olin vähän alle yhden vuoden) - tärkein hahmo lapsuudessani (joka seuraavana vuonna päättyi) oli yks Disneyn bampi. Sain sen, muistaakseni, joululahjaksi. Sillä oli paskanruskeita täpliä beessinnruskella pohjalla, se oli kuin naamioitunut rynnäkkötykki. Purin sitä perseeseen. (Isä otti mustavalkoisen valokuvan ko. kontaktista.)

    VastaaPoista
  11. ne jotka eivät ymmärrä muumipeikkoutta eivät oikeastaan tajua suomalaisuuden läheistä suhdetta luontoon ja sen tunnelmiin -- japamilaseen tapaan

    vähän kuin japanilaisen haikun neljä eri tunnelmaväriä (sabi, wabi, jügen ja aware) ovat monelta ikuisesti piilossa

    mutta tietenkin tämä on vain heijastavan kristallin eräs katsomiskulma

    VastaaPoista
  12. Babar on oikeastaan aika outo juttu. Jos tajuan siitä mitään, niin alkuperäisessä kirjassa on mukana jonkinlainen hellän ironinen pohjavire. Tai sitten olen saanut vaikutelmani Poulencin loistavasta Babar-musiikista, jota olen kuullut Lasse Pöystin spiikkaamana (RSO/Saraste).

    AW

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi: - sama tunne. Tai nostalgiaa. Poulencilla kumminkin oli taipumus ja taito sekoittaa ironia ja hellyys.

    VastaaPoista
  14. Paappa, pappa Kemppi analiisi Walt Disneyn nimmarista Aku Ankan kannessa! Eikös vaan olekin homeroottinen jatkumo ja sisäpiirin vitsi jo 30-luvun lopulta, mitä?
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  15. Pekka, seisooko sulla s--tin muuten vaan? Vai mitä tarkoitat. Kysyy Mikko.

    VastaaPoista
  16. Anteeksi, pekka s-to. Käyttäydyin tyhmästi. (huokaus) Mikko.

    VastaaPoista
  17. >> Lapset ovat monesti ärsyttävän vaativia realismin suhteen, mutta toisaalta antavat hyvin tehdyn fantasian edessä anteeksi mitä vaan <<


    Tove teki perin ikävästi jättäessään piirtämättä Muumeille, ja toki muillekin, kovin tärkeän pienen poistoaukon. Muumithan ei käy ikinä pikkulassa, ei isoilla eikä pienilläkään asioilla. He paisuvat jatkuvasti hyvän ruuan ja ahmimisen seurauksena ja joku päivä paine käy sietämättömän suureksi...

    VastaaPoista