12. marraskuuta 2010

Kun apu on suurin




Kun apu on suurin, on hätäkin lähellä.

Olemme käyneet sähköpostin kautta keskustelua etenkin Brahmsin sinfonioista erään ystäväni kanssa.  Ystäviin ja oppaisiin täytyy suhtautua.

Näitä klassisen musiikin levyoppaita on kaksi varteenotettavaa. Toinen on Penguinin. ”The Gramophone” on arvovaltainen lehti. Se on ilmestynyt kohta 90 vuotta. BBC Music Magazine  (http://www.bbcmusicmagazine.com/) on yleiskatsauksellisempi.

Kaikella on rajansa. Sekä ystävien että oppaiden heikot kohdat ja sokeat pisteet on hyvä tietää. Tai ehkä se on vain omaa omituisuuttani, että pidän hurjasti Paavo Berglundin Sibeliuksen ”Kullervon” levytyksestä 1975. Voi olla, että asiaan vaikuttaa YL, joka on tuskin koskaan laulanut noin hyvin. Vaikka Kullervon rooli on Hynnisen ominta alaa, tämä vanha levy kannattaa etsiä jostain Usko Viitasen takia. Niin erilainen kuin muut, ja niin unohtumaton! Niin kesäinen ääni niin syksynmustassa teoksessa!

Oikeastaan olen kirjoittamassa viisaita sukupolvista. Uhkaa mennä liian viisaaksi. Niinpä nuuskin ”Gramophonen” kirjaa, ja jo alkoi luottokortti laulaa.

Siksi muuta. Joululahjaongelmat ovat ratkenneet. Gardinerilta on tullut uutta Bachin kantaattisarjaan. Koska levyjen numerointi ei vastaa lainkaan ilmestymisjärjestystä, en nyt valitettavasti osaa sanoa varman päälle, onko koko noin 200 kantaatin sarja nyt valmis. Näppituntumalla sanoisin että on. Ja saman Gardinerin Brahmsin sinfonioiden sarja on tarjolla. Se voi vaikuttaa joihinkin kuulijoihin järkyttävästi, etenkin niihin, jotka eivät pidä Brahmsista. Näissä levyissä on se kuulaus, joka ei oikeastaan ole kuulunut esitysperinteeseen.

Ammattitaito on joskus tuhoisaa. Brahms oli oman aikansa Leif Segerstam, looistava pianisti, loistava kapellimestari, loistava orkestroija. Mutta hänen orkesterisatsinsa näyttää paksulta partituurissa, ja soi paksusti, elleivät kapellimestari ja orkesteri  ole ihmeidentekijöitä. Täytyisi nimittäin pitää yllä samanaikaisesti suurta sävelpuhtautta ja samalla balansoida soitinryhmiä.

Toinen joululahja on Bill Brysonin uusi kirja ”At Home”. Löytyy Akateemisesta, ellei tämä kirjoitus tee tehtäväänsä. Kun viimeksi kysyin, sanoivat että tällainen ilmianto vie vieraskielisen kirjan käsillä olevan varaston, ja sitten taas kestää ennen kuin saadaan lisää. Tämä Brysonin kirja on parempi kuin edellinen,”Lyhyt teoria lähes kaikesta”. Nyt ei ole puhe luonnontieteestä vaan oikeastaan kulttuurihistoriasta. Jos se nyt sanoo jotain, kirja tulvii asioita, joita minä en ole tiennyt, vaikka on tullut luetuksi enemmänkin alan kirjallisuutta.

Kolmas vihje on Schubertin mieskuorolaulut. Luulen ettei niitä pahemmin tunneta. Niitä on yli sata, ja Arnold Schönberg Chor on ne levyttänyt esimerkillisesti.

Neljäs vihje lukijoille on sellainen, ettei sitä malta jouluun odottaakaan. Se ei ole uutinen, että Wienissä on hyviä pianisteja. Till Fellner ehkä tunnetaankin jo, esimerkiksi hyvin laajasta repertuaaristaan. Tietysti olen iloinen, että tällainen eläväinen mutta hyvin tarkka pianisti levytti jo yli vuosikymmen sitten sen Mozartin pianokonserton, joka on ehdoton suosikkini, Es-duuri, K. 482.

Mutta mutta mutta. Olemme kuulleet mm. Joonas Kokkosen sanoneen, että oikeastaan kaikki olennainen musiikista sisältyy Bachin kaksiäänisiin inventioihin. Se on hauska repliikki. Niin moni meistä on rääpinyt niitä lisäämättä ihmiskunnan kulttuuriperintöä vähääkään.

Ne ovat jos mitkä pakkopullaa, jotka on pimputettava, jotta pääsisi Wohl-Temperiertes Klavieriin.

Invention vaikuttavat nuottikuvansa vuoksi yksinkertaisilta. Sitä ne eivät todellakaan ole.

Tämä Till Fellner on levyttänyt ne, ja kolmiääniset inventiot (sinfoniat) lisäksi. Soitin on piano, konserttiflyygeli. Soitossa ei ole muuta erikoista kuin kaikki. En ole koskaan kuullut parempaa, iloisempaa tulkintaa mistään Bachin ”pianokappaleesta”. Myös nuori Glenn Gould jää varjoon.

24 kommenttia:

  1. Akateemiseen ja sen kirjojenmyyntiin liittyen yksinkertainen kysymys Jukkikselle kuuluu:

    So what´s your cut?

    Esitetään brooklyniksi, sikaria suupielestä toiseen siirrellen, silmiä savusta siristellen.

    VastaaPoista
  2. Nokkahuilu. Nokkahuiluun kansakoulussa tyssäsi allekirjoittaneen musiikillinen ura. En oppinut koskaan sitä soittamaan. Varsinkaan niiden pienten sivureikien merkitys ei avautunut. Nuotit menivät kertakaikkiaan yli ymmärrykseni. Sinne ne myös jäivät. Kertakaikkiaan. Kadehdin osaajia. Miten voi sellaisessa pistekirjoituksessa olla se kaikki ääni. Tätä minä ihmettelen. Ja kun eräs opettaja sanoi, että siellä on muutakin kuin se ääni. Koko ihmiskunnan tajunnan sisältö kaikkinensa. Silloin masennuin täysin. Päätin polttaa nokkahuilun.
    Mutta sekin oli muovia. No nyt helpotti kun sai kertoa. Mutta kyllä se rassaa, kun haluaisi eikä osaa eikä ymmärrä. Ihan kuin ei tietäisi,että kirjoissa on muutakin kuin kirjaimia.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  3. Ad Anonyymi: - no cut.

    Kaikki tässä blogissa esitetyt kirjat ja levyt on ostettu silä hinnnalla, joka hintalppuun on merjkitty, rahalla.

    Kotimaisissa kirjoissa olen joskus jäänyt miettimään, kun niiden mainoksissa esiintyy joskus kirjoittamani kehu ja nimeni. Myös ne kirjat olen käynyt kaupasta ostamassa.

    VastaaPoista
  4. rikosten ennaltaehkäisy-my-assperjantaina, 12 marraskuuta, 2010

    Katselen juuri aamutelevisiota ylen kanavalta. Puheena on puhelinkuuntelu, ja varmasti muistatte ne ajat kun ensimmäiset oikeudet annettiin kytille. Silloin joku näsäviisas oikeusoppinut svidduili että ei tämä tähän jää. Jätetään se näsä pois tuosta. Viisas oikeusoppinut oli oikeassa ja vähä vähältä, jos millä verukkeella kansalaisten yksityisyyttä loukataan uusilla säännöksillä. Olen muuten melko varma, että snuten kuuntelee rutiininomaisesti tiettyjä piirejä ja kun jotain kuuluu, niin sitten haetaan oikeutta tehdä tuota.

    VastaaPoista
  5. Taiteilijat osaavat joskus yllättää.

    Aikoinaan jumituin kuuntelemaan Piotr Anderszewskin tulkintaa papa-Bachin kuudennesta englantilaisesta sarjasta (http://open.spotify.com/album/0XG3mq0aGYrBslAzKD22R6). Olen myös yrittänyt kuunnella muitakin, mutta ne ovat kaikki olleet sangen valjuja; en osaa vielä eritellä syitä.

    Tutustuin Prokofieviin hänen ensimmäisen pianosonaatin kautta, ja kuuntelin Freddy Kempfin (http://open.spotify.com/album/76akWdC04dAGH8pGxnPEgP) levytystä päivästä toiseen. Aikoinaan toivoin sitä Sävel on vapaa-ohjelmassa, mutta Dimitriewin esitys (http://open.spotify.com/user/lpalokan/playlist/520pOFuoQ1EKfJQE7UnMJb) kuulosti mielestäni kahvakuula kädessä soitetulta.

    Ja nämäkin Spotify-linkit siis "no cut".

    VastaaPoista
  6. Kyllä tuo Gardinerin kantaattisarja on nyt valmis; http://www.solideogloria.co.uk/index.cfm . Albumeissa on myös myvin mielenkiintoiset tekstiosiot kantaateista ja ulkonäkökin silmiä hivelevä. Sarja on varsinainen aarre!

    VastaaPoista
  7. Löytyy spotifaista (Till Fellner ). Kuten kaikki muutkin ECM:n levyt löytyvät. Siinä meni yksi pitkä ilta.

    VastaaPoista
  8. K:
    En ole koskaan kuullut parempaa, iloisempaa ..
    niin sähän et ollut kuulu O. Mustosta Bachin kimpussa, ainakaan livenä. puhuttiin iltajunassa Kuhmosta vuonna 0, (kukaan ei muistanut, mikä v. se oli). ilon asemesta puhuisin tunnemyrskystä jossa tosin on ilo-pohjavire.

    Vinkit hyvii.

    VastaaPoista
  9. Mites nyt suu pannaan? Lehden mukaan natsijohtajat olivat testien mukaan todella älykästä väkeä.

    Osa taisi ymmärtää mm klassisen musiikin päälle ja nautti aidosti siitä.

    VastaaPoista
  10. Kymmenes lahjavihje on Wagnerin Parsifal, joka esitetään Tallinnassa neljänä päivänä elokuussa 2011. Esitys luonnollisesti saksaksi.
    Liput menevät varmasti loppuun piakkoin.


    www.opera.ee/49722

    VastaaPoista
  11. [Pistän tämän korvaamattoman viisauteni toiseen kertaan, koska ekalla kerralla palvelin vastasi: "service unavailable".]

    Brysonilta on toki ilmestynyt monta kirjaa "Nearly Everythingin" ja tämän uusimman välillä. Itse luin joku vuosi sitten hänen kirjansa Tutinakeihäästä. Nyt kun mietin, ilmeisesti olen unohtanut miltei kaiken. Bryson onkin kai pikemmin taitava sanailija kuin mieleenpainuva ajattelija. "Kai" liittyy siihen, että en pysty täysillä arvioimaan sanailun taitavuutta, koska enklantini ei ole täydellistä (uskallan kuitenkin väittää, että street-wise ei ole korrekti kirjoitusasu paitsi attribuuttina). No, se on meidän välisukupolvien ongelma. Kohta kansa pähkäilee vanhojen suomenkielisten dokumenttien kanssa ja harmittelee, kun kieltä ei vaihdettu sukupolvia sitten. "What the hell is this supposed to mean: Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi". ("Tutinakeihäs" oli muuten käännös erään enkkukirjailijan nimestä, jos meni ohi.)

    VastaaPoista
  12. Murray Perahian kirkkaudessaan optimaaliset Mozartin pianokonserttolevytykset tulevat meilläkin saamaan kylkeensä Till Fellnerin. Katsotaan sitten .

    Vai kakskakkonen se on isännän suosikki , no mikä ettei ,...

    VastaaPoista
  13. Ad -rh: - Tunnen Mustosen Bachit ja olen kuullut livenä.

    Kyllä hän ja sitten Kuusisto ovat uskomattomia taiteilijoita.

    VastaaPoista
  14. Kiitos elähdyttävästä kirjoituksesta! Joskus sitä sattuu. Erään Euroopan ja Amerikan kirjallisuuden historian luin hehtaaritarkkuudella kahdeksan kertaa, koska pidin sen kirjoitustavasta.

    Jos vaan muistan, Hemingwayn pappa oli kirjan tekovaiheessa tavallinen eli ei ylenmäärin ryyppäilevä toimittaja. En tässä viitsi tarkistaa.

    Kansantajuista musiikkia oli se, kun Erika Morini vetäisi viululla mainion venäläisen Tsaikovskin viulukonserton op 35. Käkenä ihmettelen, ettei ukko kirjoittanut niitä lisää!

    Pari sanaa ruuttimusiikista. Sielu soi, ja lihassydän on pakahtua kun rumpu, huilu ja lauluääni pelaavat! Sen voi kohdata pohjoisen joikuna, mutta syvässä jorgeamadolaisessa etelässä myös.Mainostoimittajalla ei ole siihen sanaa! Ass. nimim. Bana Lixo.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonyymi: - Perahia on minustakin itsestään selvä Mozart-tulkki ja myös Bachin soittajana verraton.

    Nyt tämä Fellner on hyvin samanlainen, mutta hänen soitostaan on kuulevinaan wieniläisyyden.

    Nro 22 on konsertto, johon liittyy henkilökohtaisia muistoja. Koska pienin lapsista halulsi kuulla sen aina heti kun oli tultu maalle ja hyppi kuin lintu pitkin kuistia finaalin tahdissa, se on edelleen onnellisuuden vertauskuva.

    VastaaPoista
  16. Kemppisen viittaus englantilaisiin maalaispappeihin pari päivää sitten siis oli kuin olikin Brysonin kirjan innoittama, kuten epäilinkin.

    Beethovenin Missa Solemnis ja Verdin Requiem aukenivat minulle vasta Gardinerin levytyksinä, sitä ennen pidin niitä suttuisina (paria hittikohtaa lukuunottamatta). "Mozartin" Requiemin levytyksensä on myös ihanan kuultava. Bachin kantaateissa hän oli liian etäinen ennen tätä puheena olevaa levytyssopimuksen"pyhiinvaellusta". Pyhiinvaelluksesta puhuen, hänen kaksi levyään Santiago de Compostela -teemasta ovat myös hyviä lahjaideoitab

    Olen aikanaan vertailut Penguinin ja Gramophonen oppaiden suosituksia vanhassa musiikissa. Gramophone oli mielestäni selvästi enemmän "miu' mau' mukkaa'".

    Musiikkilehdistä BBC Music Magazine on kuin Rondo FM, Gramophone Ylen 1.

    VastaaPoista
  17. "...onnellisuuden vertauskuva." Olennainen on siinä, Kemppi! Kovin paljon kerskut ja väännät nippelitietoa. Dumareitten haukkuminen oli aivan turhaa! Muita haukkumalla, et itse muutu sen paremmaksi! Malta ajatella vaan isoja, kun siihen ilmiselvästi kykenet. Iloitsen aina, kun voin tyydytyksellä todeta: "Hyvin sano, Kemppi! On se vanha, mutta melkein viisas mies, heh!"
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  18. Luin tämän kirjoituksen huonosti nukkuneena tänä aamuna ja kuuntelin Felnerin inventiotulkinnat heti perään. Sitten kirjoitin kauheat haukut. Mutta ajattelin että illalla torkkujen jälkeen voisi tulla toisin ajatuksiin, joten en niitä lähettänyt. Ja kas tulinkin.

    Noh, 13 kuuluu aina Glennille sitä ei voi ylittää. Sen sijaan 14 oli parempi Fellnerin tulkintana.

    Fellner on orkesterimaisempi kuten ilmeisesti tarkoititkin. Tämä orkesterimaisuus on saatu aikaiseksi salikaiun ja legaton vaikutuksin.

    Gouldin tulkinnoissa on aina juju, kuten aksentoitujen sävelien muodostama oma melodia taikka asteikon täydentäminen. Esimerkkinä Dies Irae-inventio nro 4 d-molli.

    Sitten on tietysti monta inventoita jotka eivät ole vertailukelpoisia, koska niissä on herroilla niin eri tempot kuten nrot 1,2 ja 5.

    Inventioihin ei kyllästy koskaan. Niiden erikoslaatua kuvaa se, että ne soivat millä tahansa tempolla. Esimerkiksi nro 13 on hitaana juhlamarssi ja nopeana kuin ratsumies. Keskitempolla se kuulostaa kiltakokoukselta.

    VastaaPoista
  19. Ad Antti Kortelainen: - ajattelemme samoin. Ja Fellner pelaa pedaalilla ottaakseen ulos fraseerauksen, joka taitaa äänten tasapainon ohella olla yksi näiden merkillisten teosten vaikuksista.

    VastaaPoista
  20. Ad Jyrki Virolainen: - tiettävästi oli. Välillä oli seitsemän vuoden tauko, kun lähti henki mennä, mutta kyllä se kuuluisa 8. sinfonian pyörittely 20-luvulta alkaen oli sitä itseään.

    Tarkkaan lukien asia käy llmi jo Tawaststjernan jumaloivista elämäkerroista.

    Sibeliuksella lienee nimissään rataennätys - viulukonserton aikaan hän kuuluu ryypänneen Kööpenhaminassa nykyrahassa n. 100 000 euroa. Se on ssaavutusl

    VastaaPoista
  21. "Mites nyt suu pannaan? Lehden mukaan natsijohtajat olivat testien mukaan todella älykästä väkeä."

    Onhan tämä tiedetty.

    Johtajat olivat kyllä älykkäitä, mutta miten lie käskyläisten laita?

    VastaaPoista
  22. Niin, ja Sibeliuksenkin väitetään olleen natsimyönteinen.

    VastaaPoista
  23. "...Sibeliuksenkin väitetään olleen natsimyönteinen."

    Ei, näin ei tarkkaan ottaen väitetä.

    Vaan näin: väitetään, ettei Sibelius ollut julkisesti natsikielteinen.

    VastaaPoista