21. lokakuuta 2010

Kaikkiruokaisuus

Disneyland



Kaikkiruokaiset suhtautuvat kielteisemmin snobismiin. Snobismi eli keikarointi on sitä, mihin media ja maksulliset luennoitsijat yrittivät meitä yllyttää. Meille opetetaan jokin toisarvoinen taito, esimerkiksi seitsemän kertotaulu, ja sen jälkeen neuvotaan osoittamaan vastaantulijoille ylemmyyttä loistavan sivistyksen, jalon syntyperän, erehtymättömän maun ynnä muiden kuviteltujen ominaisuuksien johdosta.

Tekstillinen snobismi, sellainen kuin minun tai Matti Klingen, tarjoaa avarat saalistusmaat. Monilla kunnon ihmisillä rupeaa pönttö pörisemään ja kuusisylinteristen sanojen käyttämisestä. Itse kirjoitan mielelläni ”kuten kaikki tietävät”, jos puhe on esimerkiksi Balduksen ja Bartoluksen painotuseroista eräiden pandektien tulkinnassa.

Mirja Liikkanen on toimittanut niteen ”Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat” (Gaudeamus 2009). Eräässä artikkelissa pohdintaan musiikillista kaikkiruokaisuutta ja mainitaan, että monisietoiset ihmiset ronklaavat harvemmin myös ruuasta. Artikkelissa on, kuten kaikki tietävät, kysymys Pierre Bourdieaun 70-luvulla esittämien distinktioiden käyttökelpoisuudesta tämän hetken Suomessa.

Ranskassa ”kulttuurinen pääoma” näkyi heti siitä, miten ihminen puhui, mitä hän luki, mitä hän söi, mitä hän piti päällään ja minkä kokoisia katukiviä hän heitteli näyteikkunoihin. Kulttuurisen ja rahallisen pääoman ristiin taulukointi oli mainio metku. Ne eivät millään muotoa vastanneet toisiaan.

Mikä mahtaa olla tilanne tätä nykyä, sitä en tiedä. Ainakaan herrasväen tutkiminen ei vaikuta polttavan ajankohtaiselta.

Hahmottelin tätä nelikenttää joskus ennen Suomeen. Kyllä sillä on vaikutus, lukeeko junassa MikroBittiä vai Kanavaa, onko kädessä Valitut Palat vai Tieteessä tapahtuu. Puhe ei tietenkään ole siitä, miten asiat ovat, vaan miltä ne näyttävät. Silloin, siis ennen, tämä jäi sormiharjoitukseksi. Olimme yhtä kellokäyrää koko kansa. Mutta aika on muuttunut.

Joskus tekee nyt mieli sanoa kuulijoille: meillä on se ero, että olemme kaikki olleet nuoria, mutta vain minä olen vanha. Tiedän jotain sekä nuoruudesta että  vanhuudesta.

Kiinnostuneesti ja myönteisesti konserttimusiikkiin, jopa nykymusiikkiin suhtautuvat, ilmoittivat Tilastokeskukselle suosivansa myös rokkia ja niin sanottua kevyttä musiikkia. Rokin, popin tai iskelmän ykkössuosikikseen nimenneet eivät neljänneksikään kuuntele klassista.

Niteen kirjoittajat eivät hirviä sanoa asiaa ulos, mutta hyvin todennäköisesti maailman sivistyneimpiä ihmisiä ovat suomalaiset naispuoliset hammaslääkärit, sellaiset jotka ovat selvästi yli 50-vuotiaita. Hyvänä kakkosena tulevat suomalaiset mummot, jotka saapuvat oopperajuhlille, näyttelyihin ja museoihin bussilasteittain. Jäin vähän miettimään, kun nyt kuollut historian opettajani saadun tiedon mukaan veti kulttuurimatkoja Pariisiin vielä 85-vuotiaana. Hän oli hyvin moderni ihminen, syntynyt noin 1900. Matkat mahtoivat olla mielenkiintoisia.

Tätä nykyä esimerkiksi professorin virkanimike ei millään muotoa takaa, että asianomainen tietäisi, kumpi oli kuuluisampi kirjailija, Mozart vai Picasso. Merkittävä omaisuus ja merkilliset tulot eivät nekään kerro paljon mitään asianomaisen maailmankuvasta. Liituraitamiehiä näkee Niittykummun Mäkkärissä mutta ei Kirkkonummen Teboililla.

Matrikkeleihin ja henkilöhakemistoihin liitettiin ennen tieto harrasteista. Se on tainnut jäädä nykyisin vähälle. Olen muistavinani, että valokuvien ottamista pidettiin pellen touhuna, joka oli kuitenkin sallittu arkkitehtiylioppilaille, ehdolla että kamera oli Rolleiflex. ”Musiikki” matrikkelimerkintänä hyväksyttiin vain jos oli YL:n, YS:n tai polyteknikkojen vastaavien musiikkiyhteenliittymien pitkäaikainen jäsen.

Luulisin että tässä on muutos. Hienon musiikin kuunteleminen ei ole enää hienoa. Runous, varsinkin vierailla kielillä luettuna, on tosi hienoa, mutta todellisuudessa se ei kiinnosta ketään. Urheilu, varsinkin potkupalloilu on asiallinen mielenkiinnon kohde, mutta hiihto ja yleisurheilu ovat menettäneet maineensa. Yksi korkean kulttuurisen pääoman osanen on jäljellä: avoin ja peittelemätön halu kehittää itseään, esimerkiksi kartuttamalla tietojaan. Amatööri astui historiaan 1700-luvulla eikä ole onneksi poistunut. Amatöörin iskulause on Tiedettä tieteen vuoksi! Tai tietoa.

17 kommenttia:

  1. Professori tarkoittanee, että esimerkiksi Turun akatemian yhteiskuntahistorian laitos Helsingin Snellmaninkadulla, ponnistaa nykyisin joko siitä korkeammasta osasta, joka on kuppala, tai siitä matalammasta lepratautisten osastosta.

    Selvää kuitenkin on, että junassa Suomen kuvalehteä lukevilla on Mauser, vai mikä lie nimeltään, salkussaan.

    VastaaPoista
  2. Kemppis voisi sanoa kuten Kari Suomalainen aikoinaan: "Minulla on monia paheita, nutta vaatimattomuus ei kuulu niihin"

    VastaaPoista
  3. käyttämäni sokeri on usein hienoa. musiikista en tiedä.

    VastaaPoista
  4. Matti Klinge listaa Hesarin yliössä Euroopan todellisia arvoja, joita ovat esimerkiksi hyvyys, kauneus, oikeus ja rakkaus sekä niiden ilmentymät, kuten velvollisuudentunto, hyväntahtoisuus, kohteliaisuus, huomaavaisuus, avuliaisuus, anteliaisuus, solidaarisuus ja ystävyys

    Minua kiinnostaisi pohtia jospa suomalaisen yhteiskunnan koossapitävä liima ei olekaan eliitin ja savolaisjuuristaan irronneen Klingen omaksuma nöyrä ja mitään kyseenalaistamaton asenne ruotsinkieleen, vaan kateus, ihmisluonteen kielteinen piirre; jos niillä sitten on mitään eroa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kirjavinkistä ”Suomalainen vapaa-aika. Arjen ilot ja valinnat”. Näkyi olevan mukavasti tarjolla HelMetissä.

    Jussi T. Kosken kirja "Arkiähky: Taudinkuvaa & ajankuvaa" (Kirjapaja, 2008) tuo esille syitä siihen, miksi ihmisillä ei ole enää aikaa syventyä mihinkään tärkeään, vaikka halua olisikin. Arjen sujuvuus on tärkeää: ""Arki on luoville osaajille pyhä asia. [...] Ensin luova luo itselleen arjen. Sen avulla luodaan sitten muut asiat."

    VastaaPoista
  6. Distinktiivinen harrastusmaininta parhaasta päästähän matrikkelissa tai matrikkelinomaisessa teoksessa on tämä näin: "Sukupuoliset kuvitelmat ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen horjuttaminen" tai jotain sinnepäin.

    J.P. Roos väänsi aikoinaan Bourdieuta noudatellen suomalaisen pääomataulukoinnin ja oli kauhistunut siitä, kuinka täällä puuttuivat kaikki hienovaraisimmat kulttuurisen pääoman indikaattorit ja hienonhienot erottelut, päinvastoin kuin Ranskassa. Pohjantähden alla kaikki juovat kahvia ja puhuvatkin jo samaa loppukiekaisusuomea; naishammaslääkärien ohella nykyisin jo jokainen kirkonkylämerkonomi on toscanalaisen keittiön erikoistuntija, mikä tarkoittaa, että tämän erikoisosaamisalueen erotteluarvo on nolla.

    VastaaPoista
  7. Ad Anonyymi: - Roos humasi Bourdieaun tapansa mukaan noin kymmenen vuotta myöhässä, ja niihin aikoihin ilmestyi myös lähinnä harhaanjohtava suomennosvihkonen.

    Pidän B:n distinktioita tyypillisenä ajatusleikkinä. Aivan vakavasti sitä ei voi ottaa. Braudel ehti osoittaa France -sarjassaan, että muuna Ranskan pyhdistä epätotuuksista on usko valtion yhtenäisyyteen, vaikkei sellaiseen ole mitään perustetta.

    Ajatus kaatuu siis vastakysymykseen: "Mikä on Ranska".

    Suomessa valtaeliitti on majoittunut pysyvästi pääkaupunkiseudulle ja esittelee sieltä (täältä) käsin distinktioitaan.

    Tällä hetkellä meillä on ainakin kolme Suomea - Yläsuomi, Välisuomi ja Alasuomi. Viimeksi mainittu on pelottava asia. Erottelu ei ole maantieteellinen.

    VastaaPoista
  8. Astrid Lindgrenin Melukylän lapsissa oli Alatalo, Välitalo ja Ylätalo, eikä se ollut pelottavaa ollenkaan. Päin vastoin, se teki elämästä siellä (Ruotsissa) mielenkiintoisen ja haluttavan (samaistamismahd.) Siis jos siihen siten asennoitui (milloin tahtoi olla Liisa, milloin Kerstin tai Alva).
    Kun se menisikin näin, mutta eihän se näin mene kuin tietyssä mielentilassa. Ymmärrän. Mutta lohdutukseksi sanottakoon, että eliitit ja antieliitit eivät yleensä itse tajua oikeaa tilaansa ja paikkaansa yhteiskunnassa, otsikkonsa vain.
    Mökin muori voi ymmärtää elämää ja ihmistä paremmin kuin maailmanmatkaaja.

    VastaaPoista
  9. Miksei lähestulkoon kaikkea ihmistieteissä aikaansaatua ryönää voi pitää ajatusleikkinä, Bourdieu itse näytti ottavan kuitenkin teoriansa melko vakavasti, henkilökohtaisestikin; vaikka käväisi Pariisin Ecole Normale Supérieuressa ja heilui lopuksi Collège de Francessa professorina, eräässä hänestä varttuneempana tieteenharjoittajana tehdyssä haastattelussa hän näytti tuntevan yhä maalaispojan alemmuutta ja katkeruuttakin ranskalaisen akateemisen maailman epädemokraattisuutta kohtaan, kun sattumoisin kuitenkin oli kotoisin maalta ja syntymäkodissaan puhunut gascognea niin ilmeisesti nokkava pariisilaisyläluokka tunnisti maalaisaksentin ja vaivoin peitti inhonsa. Hakematta mieleen tulee ennakkotapauksena samoilta raukoilta rajoilta kotoisin ollut reima ja isänmaallinen d'Artagnan, jolla oli samanlaiset ennakkoluulot voitettavanaan leuhkojen musketöörien keskuuteen saapuessaan.

    VastaaPoista
  10. Ottamatta asiaan sen enempää kantaan mainitsen oikeinkirjoitussäännön, jonka luin joskus jostain toimittajan kirjoitusoppaasta, Kotilaisen kirjoittamasta muistaakseni, Parempi lehtijuttu taisi olla: "Jutun pitää olla niin selvä, että jokainen yliopiston professori ymmärtää sen". Siis jokainen. Hyvä neuvo muistaa yhä.

    Samuli V.

    VastaaPoista
  11. Ad Anonyymi: - ehkäpä Bourdieau hänkin satuloitsi isänsä papurikkoratsun ja lähti etsimään onnea. Ensimmäisestä vastaan tulevasta Porthoksesa ja tämän miekanhakkilukseta ei koskaan tiedä... Saati Athoksen olkapäästä.

    VastaaPoista
  12. Jorma Panulakin alkoi puhua omaa kieltään (pohjanmaan murretta) vasta keski-iässä. Ja arvovaltansa kasvoi joka eliitissä. (lentopusu hänelle!)

    VastaaPoista
  13. Pitkä ja polveileva: Oikeastaan minun kuuluisi laskea karhunpaskoja. Sinne palaan, mutta kun tämä keskustelu on kääntynyt selvästi kieleen,rohkenen kertoa, että isäni sai käydä koulua, koska oli talonpoika. Äiti opetteli lukemaan katekismuksesta.

    Nykyajassa ulkomailla ostin haikuja portugalin kielisenä käännöksenä: Cem haikus. Jätin sen avon pöydälle parin muun kirjan kanssa, ja kun palasin, kirjalla oli lukija; musta nuorimies kirjoitti runoja hätäisellä kiireellä omaan vihkoonsa. Kuuluiko hän tuohon perheeseen? Suomalaisittain sanoen ei ja ulkomaalaisittain kyllä.

    Otinko kirjan pois, mene varastamaan oma? Tunsinko pinkin pohjoisuuteni ja omistajan oikeuteni loukatuksi? Enpä tiedä. Aloin kysellä hänen oikeasti eksoottisesta kielestään, ja voi tai ei olla, että hyödyin.

    Jäin kaipaamaan adaptoria, joka osaa kääntää paitsi kieliä, myös ajatuksia ja asenteita. Siihen tulemme vielä kompastumaan ja varpaamme satuttamaan.

    VastaaPoista
  14. Tiede 2000 oli nuorena kova juttu, Tieteen Kuvalehti on tieteen Iltis. Tieteessä Tapahtuu on tiedekulttuurissa sitä, mitä Valittujen Palojen pitäisi olla arkikulttuurissa.

    Mikrobitillä on biittinsä, mutten voi antaa anteeksi Hi-Fin nielaisua näkymättömiin. Tietokone oli aikanaan kuiva kuin... Hifimaailma ilman Eräpuuta.

    Mitä ihmettä liikemies tekisi Kirkkonummen Teboililla? Jos on toimistolla, se on liian kaukana; liikkeellä olevalle se on aivan liian lähellä.

    VastaaPoista
  15. Puhuttaessa Mozartin ja Picasson kirjallisten ansioiden tuntemuksesta tarkoitettiin oletettavasti maanpuolustuskorkeakoulun professoreja, joiden osaamisalaan mainittu ei tosiaankaan kuulu. Muilta osin professorin virat muuttuivat tehtäviksi yliopistolain uudistuksen yhteydessä.

    VastaaPoista
  16. Ad Jussi Airaksinen: - a propos professorit. Kukaan meistä mukana olleista ei tainnut huomata ajoissa, että luultavasti professori voidaan edelleen tuomita rangaistukseen virkarikoksesta.

    Mielestäni asia on kiusallinen.

    VastaaPoista
  17. Tässä tekstillinen snobismi on äärimmillään, jopa niin ettei Fry edes välitä täysin lukea kirjoittamaansa vaan panee uusiksi omiaan.

    http://bit.ly/c1Uaw5

    VastaaPoista