18. lokakuuta 2010

Beck




Sjöwallin – Wahlön kymmenosaisen sarjan viimeinen, Terroristit, on kiitetyin. Se on kuitenkin sarjan selvästi heikoin. Arvio on kirjallinen, koska toistaiseksi on tietymätöntä, mihin tuo outo ihmistyyppi, dekkarien harrastajat, tukee mielipiteensä. Epäilen että pohjalla on ristisanatehtäviä ja ristipistotöitä rakastava mielenlaatu.

”Terroristeista” tulee mieleen kirjastossa tutkimani käsityökirja, jossa kuvailtiin meidän alaikäisten puoli vuosisataa sitten, muoviletkujen yleistyessä harrastamat punotut avaimenperät, joita oli litteitä ja nelikulmaisia. Kirjoittajien taito solmia yhteen kaksi tai kolme tarinaa on samaa tasoa kuin hiuspalmikon tekeminen. Sekä kirjoissa että hiuksissa oli sama piirre. Jos sen punaisen silkkinauhan veti auki, jäljelle ei jäänyt mitään mainittavaa.

Alan amerikkalainen Edgar-palkinto tuli paljon aikaisemmin, ulkomaalaisista ensimmäisenä, romaanilla ”Naurava poliisi”. Palkituissa on kovia nimiä: Chandler, LeCarré, Forsyth ja Wambaugh ja Lansdale. Edgarilla palkituissa elokuvissa on unohtumattomia, kuten ”The Usual Suspects” ja L.A. Confidential, mutta ”Heat” puuttuu.

Ruotsalaisten kirjapoliisien esi-isästä, tästä Martin Beckistä, on Bo Hammar kirjoittanut pienen kirjasen. Kirja on vaatimaton, mutta sitoo teossarjan aikakauteen. Suurin yhteinen tekijä on Vietnamin sota ja 1970-luvun alun suurten muutosten ilmapiiri, lopun odotus ja käsitys länsimaiden, etenkin Ruotsin, välittömästi edessä olevasta perikadosta. Pienin yhteinen nimittäjä on ajankuva. Kyllä näitä kymmentä kirjaa jää kaipaamaan ne luettuaan.

Sjöwall ja Wahlö osoittavat joka käänteessä, etteivät he ole kirjailijoita vaan journalisteja. Teksti siis etenee ja viihdyttää mutta on parhaimmillaankin kuin kinkku tai joulukuusi, joka on tuomittu katoamaan loppiaisena ja ilmaantumaan seuraavana vuonna näkyviin aivan samanlaisena, kaavamaisin koristeineen. Toisen perinteen dekkari (Agatha Christie) on nukkekoti. Se on todellinen ilo silmälle ja mielikuvituksen virkistys varsinkin keskenkasvuisille ja maailmasta vieraantuneille, mutta ei se elä. Nuket eivät ole ihmisiä.

Dekkaristeista parhaat, kuten kirjailijapari Albert Camus – Sofi Oksanen, muuttavat lukijan keskushermostoa pysyvästi. En ihmettele, jos joku neurobiologi selvittää piankin serotoniinin ja dopamiinin vaikutukset ja esittää kuvat lukijan aivotoiminnasta kirjan lukemisen aikana ja sen jälkeen. Luultavasti taide aktivoi DNA:n triggereitä (lähetti-DNA). Kukaties taide toimii samalla tavalla kuin retrovirus.

Komisario Martin Beckin hahmossa palaset eivät sovi kunnolla yhteen, vaan tulos on eräänlainen Frankensteinin hirviö – ei tietenkään pelottava mutta lievästi epämiellyttävä. Matkapahoinvointi ja ahtaan paikan kammo ovat inhimillistäviä piirteitä, mutta en ole itse tavannut sympaattisen hermoston yliherkkyyttä yhdistyneenä erinomaiseen toimintakykyyn psyykkisesti hyvin rasittavissa tilanteissa. Sitä vastoin jokin Maigret’n taipumus alkoholismiin ja ylensyöntiin sopii hyvin yhteen poikkeuksellisen kehittyneen pitkänmatkan ajattelun kanssa.

Hitchcockin ”Vertigo”, monessa mielessä mysteeritarina vailla vertaa, on psykoanalyysin syövyttämä, kuten monet mestarin suurkauden tuotteista, ”Psyko” oidipuskomplekseineen aivan häiritsevässä määrin. ”Vertigon” nimihän viitaa päähenkilön ylinäyteltyyn taipumukseen huimaukseen. Niin lihavalle miehelle kuin Hitchcock putoamisen pelko oli ymmärrettävä vaiva; lisäksi uusimmat kirjat viittaavat kovastikin siihen suuntaan, että kysymyksessä oli henkisesti hiukan sairas ihminen. Hitchcock siis.

Per Wahlö kuoli 1975 syöpään. Arvaisin keuhkosyöpää – sarjan alussa tupakoidaan kiihkeästi, lopussa ei. Useassa lähteessä esitetyn tiedon mukaan tekijöiillä oli jo aloittaessaan mielessä koko 10 vuoden sarja. Se ei tunnu uskottavalta. Jos se on totta, se ei kerro kirjoittajista hyvää. Rahan ohella tärkein syy kirjoittaa on tunnetusti se, että kirjoittaja haluaa tietää, miten tarina päättyy. Ja ellei kirjalla ole päätä, sillä ei ole häntääkään.

Se on jokaisen oma asia, pitääkö barokkimusiikista vain romanttisesta (eli siitä, mikä on useimpien mielikuva konserttimusiikista, Beethovenista Brahmsiin). Barokkimusiikki on tunnetusti kuvioivaa ja romanttinen musiikki efektejä kaihtamatonta, silloinkin kun päädytään naurettaviin efekteihin. Barokin säveltäjistä eräät (Corelli) osasivat säveltää olennaisesti saman konserton sata kertaa ja ilmeisesti nostivat täyden palkkion jokaisesta versiosta. Sjöwall-Wahlö on väkivalta-syöteistä huolimatta puhtainta barokkia. Lisäksi ”Terroristeissa” ammutaan Ruotsin pääministeri 10 vuotta ennen kuin asia tuli käytännössä ajankohtaiseksi.

12 kommenttia:

  1. Vaikka tama dekkari-kakka ei jaksakaan kiinnostaa, niin kyselen onko naita filmina?
    Telkkarissahan on ollut joku ruotsalainen dekkarisarja, joka ei jaksa kiinnostaa.
    MUTTA suomalainen "Raid" oli mielenkiintoinen.
    Eihan se juoni ollut kummoinen, mutta ne nayttelijasuoritukset (Lohtander ja Kai L.).

    VastaaPoista
  2. Ad Anonyymi 99: - ruotsalaisille tämä on iso juttu - kaikki kymmenen kirjaa on filmattu, muutamat niistä erittäin hyvin, käyttäen parhaita mahdollisia voimia. Ainakin "Naura poliisi" on filmattu myös USA:ssa, Beckinä Walthr Mathau.

    TV-sarjalla on sangen vähän tekemistä sitä 30 vuotta vanhemman romaanisarjan kanssa - Beckin ohella pari henkilönnimeä, mutta maailma on aivan toinen.

    VastaaPoista
  3. Haulla 'Martin Beck torrent' saattaisi löytyä jotakin -- filmiä, kirjaa, kuunnelmaa -- yhdeltä luukulta kätevästi. JarMom varmaankin osaisi neuvoa.

    VastaaPoista
  4. Uudet Beckit ovat korkeintaan keskinkertaisia, mieluummin huonoja, mutta niitä on helpompi katsoa kuin vanhoja filmatisointeja,koska ne eivät perustu kirjoihin. Tahtoisinpa nähdä itselleni mieluisen ja tekstille uskollisen filmatisoinnin. Mutta senhän näen kun lukiessani kuvittelen tapahtumat kankaalle.

    Terroristeista samaa mieltä. Aina kun luen sarjan uudestaan,iskee viimeisen kirjan kohdalla taisteluväsymys. Enpä tiedä, pitääkö paikkansa tieto päätöksestä tehdä sarja alunperinkin kymmenosaiseksi. Mitähän olisi tapahtunut,ellei Per Wahlöö olisi sairastunut ja kuollut?

    VastaaPoista
  5. Nyymiölle:

    Katkeruus toisen mielipidettä kohtaan on vaikea laji, kuten sen nimettömänä oivallat oikein osoittaa. LOL =)

    VastaaPoista
  6. Keuhkosyöpä-olettamus on hyvin uskottava. Katsokaapa kovamaineisin S&W filmatisointi eli Bo Widerbergin Mannen på taket 1970-luvulta. Tuossa Beck röyhyyttää ankarasti. DVD löytynee yhä helposti, Helsingin seudulla mm. Helmet-kirjastoista. - Huom. Suomessa nimellä Komisario Beck tähtäimessä kirjan tavoin, ruotsalainen alkuteos oli muistini mukaan Den vedervärdige mannen från Säffle.

    VastaaPoista
  7. Albert Camusin ja neiti S.Oksasen mainitseminen samassa lauseessa on luvalla sanoen kohtuutonta ja kertoo lauseen kirjoittajan estetiikan tajun keskenkasvuisuudesta.

    VastaaPoista
  8. Hitchcockin Vertigosta puhuttaessa olen kuullut mainittavan myös tarinaan sisälle kirjoitetun negrofiilisen aspektin. Se on aika ilmeinen.Itse asiassa.

    VastaaPoista
  9. Kirjojen kaipaamisesta ne luettuaan.

    Vitkuttelin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan lukemista siksi, että olin tuskallisen tietoinen kaiken hyvän loppumisesta ajallaan (onneksi hän vielä kirjoittaa).

    Nyt Lordi Johneja lukiessani kyttään sivumennen sanottuja kommentteja Jamiesta ja Clairesta. Tuskallista.

    VastaaPoista
  10. Camus (La Peste) - Sofi Oksanen: - miehitys, väkivalta, absoluuttinen pahuus, väkivallan kohteen valinta, petturuus, valinnan mahdottomuus...

    Camus' n tuotantoa muuten löytyy ilmaiseksi e-kirjoina, mm. juuri "Rutto".

    Voisi miettiä sanojen estetiikka ja etiikka eroja. Kierkegaard on kirjoittanut asiasta pitkään, samoin Cams itse, ja Sartre. Le Monde huomautti, että sota, joka on ollut 50 vuotta kirjallinen ghetto, on merkillisen laajasti läsnä tämän vuoden kirjallisuudessa, ja aivan uusin painotuksin.

    Sopiva hakusana "Autrui" tai "les autres".

    VastaaPoista
  11. Vertigo on kuin pysty piispansauva tai kuperaksi kohotettu jääpallomaila. Vaikuttavin on maagisen romanssin kuvaus, loppujakso ei enää koukuta kiinni, mutta onneksi se huipentuu pian nimelle uskollisesti - putoamiseen. Nekrofiliakommentin ymmärrän, mutten koe omaksi: naisen naamioiminen toiseksi/entiseksi tapahtuu, jotta edesmenneen saisi eläväksi, ei siksi että edes kuollut olisi avuttomana vallassa.

    VastaaPoista
  12. Olen lukenut kaikki ne...Terroristit on ehdottomasti huonoin - etten sanoisi likipitäen typerä...juu

    VastaaPoista