19. syyskuuta 2010

Hyvä, Ruotsi!


Nyt kun olemme yksissä tuumin poistaneet kouluista pakkoruotsin ja odotamme luottavaisina täytäntöönpanotointa, palaan asiaan julistamalla suurta kiintymystäni Ruotsin kieleen ja kirjallisuuteen.

Otin selvittääkseni, olivatko Maj Sjöwall ja Per Wahlöö, joista jälkimmäinen on maannut mullan alla yli 30 vuotta, Ruotsin sensaatiomaisesti menestyvän jännityskirjallisuuden isoäiti ja –isä.

Kyllä olivat.

Hiukan miellyin, kun sekä kirjakaupassa että kirjastossa kuulin selkeästi suomalaissyntyiseltä taholta, että herra ei ole ainoa hölmö, asiakaskunnasta puheen ollen. S & W:n kymmenellä teoksella, joiden kaikkien kirjallisuuslajiksi ilmoitetaan nimiössä ”romaani rikoksesta” on laajanpuoleinen, palvonnassaan kiihkeä ihailijakunta.

Tieto: ne ”oikeat” Beck-elokuvat pyörivät parhaillaan TV 4:llä, kerran viikossa. Ryhtymättä asiaa sen suuremmin tutkimaan väitän, että kai kaikista kymmmenestä kirjasta tehtiin elokuva, joista eräät ovat erittäin huolellista työtä ja sisältävät sitä, mikä tehoaa muun muassa minuun, ajankuvaa.

Ymmärtääkseen Suomea nyt pitäisi tuntea Ruotsin historiaa. Suomessa ei juuri kukaan tunne eikä tiedä kansankodin tuhoisista suunnitteluvirheistä, jotka meillä toistettiin-.

Siellä mellakoitiin ja parannettiin maailmaa kiihkeästi reaaliaikaisesti. Kun S & W:n kirjat ilmestyivät kaikkien yllätykseksi tekijöiden alkuperäisen suunnitelman mukaisesti 1965 – 1975 eli yksi vuodessa, aikakauden tavaton hierarkia ja herranpelko limittyvät epämääräisesti poliittiseen potkiskeluun. Poliisin johto koostui selkärangattomista julkidemareista tai heidän hännystelijöistään. Poliitikot eivät ymmärtäneet kissan hännän vertaa yleisön tarpeista ja peloista eivätkä poliisin työstä.

Mutta näissä Beckeissä on kaikki sama kuin Mankellin Wallandereissa, vielä paremmin kirjoitettuna ja ennen kaikkea suppeammin sanottuna. Mukana on myös päähenkilön päättämättömyys ja vahva taipumus itsesääliin.

Ruotsin kommunistipuolue on ollut puoli vuosisataa merkityksetön ja nuorison haparointa äärivasemmalla oli jotain outoa maolaisuutta tai trotskilaisuutta. Moskovan palvonnassa Suomi oli ainoa ei-moskovalainen valtio maailmassa.

Kolmanneksi: mielestäni nämä uudet Beckit (Peter haber, Mikael Persbrandt, Stina Rautelin etc.) ovat varsin viihdyttävää katsottavaa, etenkin amerikkalaisten verrokkien vierellä. Niissä ei ole Sjöwallia ja Wahlöötä kuin muutama henkilön nimi. Kollberg puuttuu ja Gunvald Larsonista on tehty aivan toinen tyyppi. Viis siitä. Ainakin hienostoliike Anttila myy näitä ja vanhoja Wallandereita vitosella kappale loppuun.

Olen tullut siihen tulokseen, että näillä silmillä en viitsi askarrella DVD-soittimen ja ihan hyvän, iso television kanssa. Katson elokuvia tietokoneella. Näyttö on aika iso ja hyvä. Välttää, mainiosti.

Saapa muuten nähdä, onnistunko saamaan Voddlerin toimimaan täällä. En ole edes varma, vaatisiko se kaapeliyhteyden. Katsotaan. Idea ainakin on saman tyyppinen kuin Spotifyssä.

En usko, että kukaan oikein jaksaa enää lukea Donnerin ja Kihlmanin ajankuvia ja yhteiskunnan vastaisia kirjoituksia 60- ja 70-luvulta. Vai onko vapaaehtoisia? Tai Claes Andersonin totista proosaa. Henrik Tikkasen tulin lukeneeksi uudelleen, mutta ei se oikein ollut sen arvoista.

Tässä, lukijat, ero. Varsinkin yhteiskunnallisesti sitoutunut kirjallisuus kuolee saappaisiinsa muutamassa vuodessa. Sadut ja mielenkiintoisia ja huvittavia tyyppejä vilisevät ”romaanit rikoksesta” tyyppiä S & W ja etenkin Simenon, elävät ja voivat hyvin. Ongelmanratkaisudekkari (Christie jne.) ei kestä. Sellainen on kuin onkin ristisanatehtävä, joka kerran ratkaistuna unohtuu.

24 kommenttia:

  1. Lopussa kiitos seisoi. Miten fossiiliselta ajattelijalta tuntuukaan Erkki Tuomioja ja hänen parin vuoden takainen Tieto-Finlandialla palkittu "Häivähdys punaista"!

    Ison riskin Sofi Oksasen myötä ottanut Niklas Herlin joutuu ajan hampaan syömäksi, hänkin. Surumielinen perintörikas kustantamassa muistoja Marskista.

    VastaaPoista
  2. Hyvä!

    Mitä minä teen jos en saa asiakaspalvelua Stadissa Ruotziksvi anniskeluravintelissa?

    Iso PÖÖ..

    VastaaPoista
  3. Voddler on toiminut kupariliittymillä (8- ja nyt paljon paremmin 24-levyisellä), yllätys minulle oli, että ohjelman asennus vie kovalevyä aika paljon. Nythän revittivät pe, että mukaan pääsee ilman kutsua, mutta heti kohta tuli tarkennus, että Suomessa toki kutsu tarvitaan, niitä manipuloi Voddlerin tuore lähipiiriläinen, osakas Elisa Oyj.

    VastaaPoista
  4. Vannon S&W:lle ikuista uskollisuutta! Luen sarjan uudelleen joka vuosi ja edelleen löytyy uutta. Vanhat eli kirjoille uskollisemmat elokuvaversiot kiinnostavat, uusia en viitsi enää katsoa.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin!
    Ajankuvan ja yhteiskunnalisten ilmiöiden pohdinnan sijoittaminen ihmisenkokoiseen kontekstiin saa sitäpaitsi aikaan ihmismielessä todemman kuvan kuin tieteelliset tutkielmat. Siksi fiktio kestää paremmin aikaa kuin fakta.

    VastaaPoista
  6. Mitenkäs Folke Mellvig ja Maria Lang? Molempien dekkareista Arne Mattsson teki myös suosittuja filmatisointeja 1950-luvulta alkaen. Sittemin Mattsson oli yhteistyössä myös Sjöwallin ja Wahlöön kanssa ennen kuin näistä tuli kirjailijaduo. Kiitos hienoista blogeista (joiden kanssa on usein ilo olla eri mieltä) t. Antti Alanen

    VastaaPoista
  7. Lastenkutsulaisista valitsisin annetun listan ulkopuolelta paitsi Tuomiojan (kats. mm. Tahditon rauhanmarssi, 1967, Vaihtoehdottoman demokratian kritiikki, 1980..) ajattelijan nimeltä Pentti Linkola, jonka ko. aikakauden terävänöiset esseet (mm. Edistyksen harhakuva, 1971) julkaistiin niteessä Toisinajattelijan päiväkirja, 1979.
    Yhä luettavaa tavaraa.
    Hysteerinen ihmiskäsitys jota hän analysoi ja kritisoi monen esseen voimalla kulminoitui (mm. juuri aikuiskasvatustieteessä) vasta 1980-luvulla.

    VastaaPoista
  8. JK: "Suomessa ei juuri kukaan tunne eikä tiedä kansankodin tuhoisista suunnitteluvirheistä, jotka meillä toistettiin"

    Häh? Eikö se ole juuri päinvastoin: meillä kaikki tietävät nämä virheet ja kaikki tietävät myös, että ne toistettiin meillä.

    Kuka ei muka tiedä?

    Ilmoittautukoon nyt tai vaietkoon iäksi.

    VastaaPoista
  9. Denis Lehanen rikoskirjat ovat minusta hyviä. Esimerkiksi Mystic river, josta on tehty hyvä elokuva. Varmaan Shutter Islandkin on hyvä, sillä siitä tehty elokuva on minusta loistava.

    VastaaPoista
  10. Minulle Christie ei ole koskaan ollut ongelmanratkaisua, tarinat ovat sikäli yksinkertaisia ettei aikaa kannata tuhlata rikoksen pohtimiseen. Sen sijaan nämä kirjat ovat täynnä mitä herkullisempia stereotypioita Englantilaisesta keskiluokasta ja miksei köyhistäkin.
    Tosin on myönnettävä etten ole lukenut noita vuosiin ja mielikuvani saattaa olla hyvinkin vääristynyt.
    IsmoK

    VastaaPoista
  11. "Ongelmanratkaisudekkari (Christie jne.) ei kestä. Sellainen on kuin onkin ristisanatehtävä, joka kerran ratkaistuna unohtuu."

    Onneksi ihminen unohtaa, kuka oli murhaaja, ja lukee kirjan uudestaan ehkä kymmenen vuoden kuluttua, ja huomaa, että onhan niissä kirjoissa muutakin: ajankuva.

    Vielä muutakin täytyy olla, sillä Christien Hiirenloukkua on pyöritetty eri puolilla maailmaa jo yli puoli vuosisataa, jopa koko ajan samassa teatterissa.

    Ja sitten ovat Agathan kirjoihin perustuvat elokuvat ja TV-sarjat, joiden suoso kasvaa koko ajan. Vanhat Agathan kirjojen filmiversiot ovat tulleet uudelleen suosituiksi. Katsottiin juuri 1978 tehty Kuolema Niilillä, jossa on pääosassa Peter Ustinov ja sivuosissa Bette Davis ja muita vanhan ajan tähtinäyttelijöitä.

    Mutta makunsa kullakin.:)

    VastaaPoista
  12. Uusi polvi vasemmistolaiskirjailijoita on astunut esiin runsaiden apurahojen turvin, ja heille levitetään muutenkin punainen matto suomalaisessa kirjallisessa maailmassa.

    VastaaPoista
  13. Shutter Island oli käsittämättömän kehno raina.

    Pitääkö jokaisen elokuvan lopussa olla joku "mullistava" käänne nykyään?

    Pahuksen M. Night Shamalamadingdong-mikälie teki paljon hallaa kaavansa menestyksellä.

    VastaaPoista
  14. Täällä oppii kuin Jyväskylän ja Kemin kaupunginkirjstoissa. Kiitos! Vasta kymmenen neekeripojan jälkeen otin selvää Agatha-tädistä, ja nyt täytyy sanoa, että joskus olen ollut aivan täynnä muffineja ja siveitä vanhoja neitejä yläluokkaista ikävystynistä matkimassa. Ongelmaratkomisdekkarit ovat oma viljelty kantansa niin kuin valkoinen labrahiiri vs ruokakomeron rustica. Ehkä palaamme Agathaan, kun olemme saaneet tarpeeksi turpiimme aidan väärällä puolella ja kaipaamme jotakin vähän etäännyttävää.

    VastaaPoista
  15. Miten niin esim. niin hieno romaani kuin Kihlmanin "Sininen äiti" (jolla kai on joku nimi ruotsiksikin kun se "pakkoruotsiksi" on kirjoitettu), on vanhentunut? Kyllä se - mun mielestä - kaikenmaailman pollarijännärit päihittää.

    VastaaPoista
  16. 90-luvun alun Beck-elokuvat ovat kerronnaltaan hidastempoisempia kuin uudemmat. Silti mielestäni Rolf Lassgård toimii Gunvald Larssonin roolissa paremmin kuin Michael Persbrandt, jonka kovapintaisuus menee välillä liioittelun puolelle.

    Lennart Kollberg tosiaan puuttuu uudemmista Beck-elokuvista ja Benny Skackekin käy vain piipahtamassa.

    Uudet Beckit ovat hyviä, mutta niissä keskitytään ehkä hieman liikaa päähenkilön yksityiselämään. Toki Ingvar Hirdwallin esittämä Beckin naapuri, joka silloin tällöin kysyy "Tar du en stänkare", on mainio lisä.

    Ohessa kollaasi Beckin naapurin edesottamuksista.

    VastaaPoista
  17. Agatha-tädillä vakavasti otettavat naiset erottaa muista naisihmisistä "sensible shoes"; ruotsalaisista kirjailijoista laatumääre lienee "sensible values".

    VastaaPoista
  18. "Tai Claes Andersonin totista proosaa. Henrik Tikkasen tulin lukeneeksi uudelleen, mutta ei se oikein ollut sen arvoista."

    Olen eri mieltä.

    Tuo yllä oleva arvio on tietysti vain heitto eikä perusteltu analyysi. Mutta heiton kokonaisvaltaisen hylkäävä sävy on väärä todistus.

    Moniko kirja alkaa niin mukaaansatempaavan jylhästi kuin Henrik Tikkasen Kulosaarentie 8?:

    "Tämä on karmea tarina synnillisestä elämästä, äkkikuolemasta, haureudesta ja viinasta. Aiheena on eräs onneton perhe ja sen taistelu kohtaloaan vastaan, sehän juuri kaikessa mahdottomuudessaan on elämän tarkoitus.

    Suomen historia on kuin talvinen päivä. Lyhyt ja pimeä, on vaikea nähdä sitä mikä on hiukankin etäämpänä." jne.

    Tikkanen oli journalisti, kiinni ajassa. Tuskin kirjoitti kovin pitkää tulevaisuutta silmälläpitäen, siis jonkin Volter Kilven malliin. Mutta ajan hengen tavoittaja hän oli niin piirroksissaan, puhuvien päiden ajatelmissaan kuin elämänsä kirjaajana osoitekirjoissaan omaa luokkaansa. Suomalaiselle lehdistölle hänen työnsä oli jotain sellaista, jota kukaan muu ei ole hänen jälkeensä vastaavalla otteella kyennyt tekemään.

    Claes Andersonin vanhempi "totinen proosaa" ei ehkä sitten sieppaa lukijaa mukaansa. Mutta kannattaa lukea hänen runojaan. Ja kannattaa lukea hänen pieni muistelmakirjansa Jokainen sydämeni lyönti. Siinä Anderson käy läpi mm. suhdettaan isäänsä ja isänsä pyrkimyksiä:

    "Isä vihasi köyhyyttä ja kaikkia rajoituksia ja vähentyneitä mahdollisuuksia joita se toi tullessaan. Hänen ylin kunnianhimonsa oli ponnistella itsensä irti ylös proletariaatista, ahtaudesta, ikuisesta säästämisestä ja penninvenytyksestä. Hän oli päättänyt nousta luokastaan, ja sen hän tekikin päättävästi, huolimatta huonosta ponnistuspohjasta."

    Kyllä Tikkasta ja Andersonia kannattaa lukea.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  19. "Moskovan palvonnassa Suomi oli ainoa ei-moskovalainen valtio maailmassa."

    Toisaalta ainoa Neuvostoliiton rajavaltio, joka tuota ei tehnyt, taisi olla Kiina. Siellä on kuulemma jonkinverran enemmän populaa.

    VastaaPoista
  20. Ad Omnia: - yritin sanoa täsmällisesti, että nimeämieni kirjialijoiden yhteiskunnallisesti suuntautunut tuotanto on ikääntynyt. Kihlmanin Den blå modern, Den dyre prinsesn, Donnerin romaanit, Marianne Alopaeus, C. Adersonin runot ja uusi muistelma, jotka tietenkin tunnen, eivät olleet puheena.

    Tikkasen muistelmasarja on tapaus sinänsä. Henkilöt ovat todellisia, ainakin Tikkasen silmin. Kirjassa on vahva tendenssi ja halu paljastaa. Kun paljastukset on tehty, jäljelle ei jää niin järin paljon.

    Luin taannoin yhteiskunnallisesti erittäin aktiivisen Elmer Diktoniuksen tekstejä - Janne Kuutioo on tietysti vanhastaan tuttu - ja katselin Donnerin tekstiä hänestä. Elää ja potkii kuin riivattu! Suuri kirjailija!

    Mitä tahansa kannattaa lukea. Itse saan usein suurta nautintoa huononlaisista ja kömpelöistä kirjoista, joissa on sitten kuitenkin jotain.

    Mainos: vuosisadan hienoimpia, kiinnostavimpia ja hauskimpia esseistejä oli Yrjö Hirn, jonka teoksista on suomennettu tavattoman vähän.

    VastaaPoista
  21. "Shutter Island oli käsittämättömän kehno raina."

    No, yleensä kun kriitikot vihaa, meitsi tykkää :)

    VastaaPoista
  22. "Ymmärtääkseen Suomea nyt pitäisi tuntea Ruotsin historiaa."
    Ongelma on tosiaan tuossa, vasta muutama vuosi sitten ilmestyi suomeksi tuore kokonaisesitys Ruotsin historiasta. Sen 1809 jälkeinen osuus pani kovasti miettimään. Joku voisi spekuloida, mitä olisi tapahtunut jos olisimme vielä tuolloin jääneet Ruotsin yhteyteen.

    VastaaPoista
  23. Takamaan taantumus ja unhonyö.

    VastaaPoista
  24. "Ongelma on tosiaan tuossa, vasta muutama vuosi sitten ilmestyi suomeksi tuore kokonaisesitys Ruotsin historiasta."

    Osaisiko arvoisa kaima kertoa myös teoksen nimen?

    VastaaPoista