6. elokuuta 2010

Se on katsojan silmässä


Otaksun ettei päivän kimmokkeen antaja halua nimeään julki. Hän on lääkäri. Muiden asioiden ohella keskustelimme siitä, onko noin 11,8 % mistä tahansa populaatiosta, kuten suomalaisista, vaarallisia raivohulluja.

Jatkamme asian pohtimista. Hän kuitenkin kertoi menneensä Larussa kerrostalon puistikossa pesivän nuorsijengin kalja- ja siidebileisiin verkkarit niskassa ja istuneensa rauhallisena ja puhumattomana. Sitä mukaa kuin katsekontakti syntyi kuhunkin kultaisen nuorison edustajaan, nämä muistivat kiireensä jossain toisella suunnalle, ja korjasivat lähtiessään tyhjät tölkit roskiin. Viimeinen mohikaani – oikeastaan kampauksesta päätellen huroni – oli poistuessaan sävyisästi paikalta toivottanut hyvät yöt.

Olen jo ennen ymmärtänyt, että ystäväni joutuu tekemisiin huippu-urheilijoitten kanssa. Tiesin vastauksen, kun hän kysyi, mistä huomaa, ettei Pitkämäki voi pärjätä Torkildsenille. Sen näkee Pitkämäen silmistä. Hän ei uskalla katsoa kameraan ja asetuu linssiin nähden hiukan poikittain.

Jotta minut ymmärrettäisiin varmasti väärin, korostan että pistävä, puukkoa odottavan karjun (miespuollinen sika) katse on sitten tietenkin suora haaste ja johtaa esimerkiksi Helsingin keskustassa siihen, että kohta tippuu turpaan.

Lääkäriystäväni esitti nuoruudenmuiston, jonka kirjaan tähän, jotten unohtaisi sitä itse. Hänellä oli suvussa kasa erilaisia koulumiehiä, lyseon rehtoreita ja sellaisia. Joku heistä oli neuvonut: arvovaltaa (meluisassa luokassa) pidetään yllä katseella, ei äänellä eikä missään tapauksessa korottamalla ääntä.

Tämä vihlaisi sydäntäni. Miettimällä katsetta muistin kaksikymmentä kansakoulun ja oppikoulun opettajaani, pari aliupseeria ja upseeria ja etenkin suuresti ihailemani Lehtisen, josta tuli varusmieskersantti. Meidän alikersanttimme huusi ja hyppi, kuten kai tapana oli. Tämä Lehtinen antoi käskyjä aika värittömällä äänellä ja pyyhkäisi sitten katseella alaisiaan alokkaita. Se riitti.

Alan luulla, että – pakko käydä Kansakunnan Kaapilla – Edvin Laine sai elokuvaansa tarttumaan Koskelan katseen, joka oli juuri tuollainen. Kosti Klemelä ei ollut häävi näyttelijä, mutta Koskelan osassa hän onnistui suurenmoisesti.

Alikersantti Rokka ei ollut johtaja, vaan yksityistappaja, ja amatöörinäyttelijä R. Tolvanen taisi hänkin onnistua toisintamaan romaanissa mainitun seikan: Rokalla oli (Lammiota, Sarastietä) ärsyttävä tapa katsoa puhuessa toista hiukan ohi.

Tämä ei ole kyökkipsykologiaa. Olen lukenut etevistä ja vähemmän etevistä näyttelijätyön oppaista saman asian. Charlie Chaplin ja Stan Laurel ylinäyttelivät, koska näyttämö (music-hall) oli pakottanut näyttelemään takariville näkyvästi. Kuitenkin heidän koko hellyttävyytensä oli katseissa. Samaa voisi sanoa Buster Keatonista ja Harry Langdonista.

Cary Grant on viitannut silmillä näyttelemiseen hänestä laadituissa elämäkerroissa. Tauno Palo oli tässäkin asiassa suurta maailmanluokkaa. Lukuisat esimerkit osoittavat, miten mestari näyttelee kameralle. Katse kiertää hiukan, mutta kun se laskeutuu vasemmalta ylhäältä suoraan katsojan silmiin, miljoona katsojaa menee veteläksi. Ja kun katse siirtyy pois, muisto jää.

Miettikääpä. Eikö teidänkin esimmäinen mielikuvanne Veikko Sinisalosta, joka ei todellakaan ollut suomen huonoin näyttelijä, vaikka Pentti Saarikoski niin väitti, ole jännittävästi alhalta, kello seitsemän suunasta tuleva katse. Luonteenomainen leuan esiintyöntäminen on toisarvoinen kikka. Ikimuistoisin tämä on Pohjantähden Laurilan Anttoon roolissa, häätökohtauksessa ja teloituskohtauksessa.

Tuossa silmillä näyttelemisessä menee helposti yli. Jussi Jurkka oli ylistetty näyttelijä, mielestäni läpi manerisoitunut kolmen ilmeen mies. Yksi niistä ilmeistä oli luimistelu, jota hän harrasti sekä Lammiona että ”Silja – nuorena nukkuknut” –elokuvan Armaksena.

McCall Smithin ”Naisten etsivätoimistossa” kuvataan, miten mies vietellään. Katsotaan (kauheaa kyllä) silmiin, suljetaan silmät hitaasti ja katsotaan uudestaa. Mies on valmista lihaa.

24 kommenttia:

  1. Etteikö mohawk pikemmin kuin huron?

    VastaaPoista
  2. Huippu-urheilijoista, Veikka Vuorikiipeilijää lukuun ottamatta, on saanut mielestäni jo pitkään vaikutelman TV:n lähikuvien, ennen suoritusta, perusteella ja nimenomaan miehistä, että he häviävät ensin itselleen jo ennen koitosta alku-uhon sadasosasekunnin voiton kipinän sinkoutuessa kuin hiipuva tähden lento tartanille.(x)

    VastaaPoista
  3. Stan Laurelilta muistaakseni katkaistiin uransa alkuaikoina Hollywoodissa kontrakti sillä perusteella, että hänellä on liian siniset silmät. Chaplinin valtti oli silmien ohella se, että hän osasi näytellä merkillisen taitavasti koko kehollaan - Jouko Turkka kehotti jossain kiinnittämään huomiota Chaplinin olkapäiden käyttöön. Ja eikös Paul Newmania kehuttu valkokankaiden sulavimmaksi askeltajaksi? Melkein kuin koiranäyttelyssä...

    VastaaPoista
  4. Edellisen pääministerimme tapa katsoa?

    VastaaPoista
  5. Tämähän oli mukavaa mystiikkaa. Kieltämättä toisilla on ns. luontaista arvovaltaa tai miksi sitä nyt kutsuisi, mutta onko se juuri katse, joka sen tekee, niin sitä sopii epäillä. Kuten kaikkea muutakin.

    Luultavasti katse vain kruunaa kaiken, sen muun, sen jota kutsutaan siksi joksikin.

    Perhana - Jussi Jurkasta olen eri mieltä. Vaikka olisikin ollut maneeria koko mies, niin hänellä oli kyky ottaa paikkansa, täyttää näyttämö, ja olla uskottava. Lammiokin on niin uskottava mulkku ettei paremmasta väliä.

    Miksi muuten joku Aku Korhonen, ylistetty näyttömövirtuoosi, ei onnistunut elokuvissa?

    VastaaPoista
  6. Bette Davisin ja muiden naisnäyttelijöiden silmät kyllä muistetaan.

    Mutta Robert Mitchum vetosi myös katsellaan. Muistattehan nuo puoliväliin laskeutuneet luomet: hän kertoikin joskus näytelleensä koko uransa silmät puolitangossa.

    Syy oli tietysti proosallinen. Katse oli hänen oman kertomansa mukaan yhdistelmä nyrkkeilyvuosien vammoista ja kroonisesta unettomuudesta, josta hän kärsi koko elämänsä.

    Elokuvissa tietysti katseella on keskeinen merkitys. Hienoimpia keksintöjä on "laiska katse".

    Tämän arvovaltaisen katseen elokuvallinen merkitys käy ilmi lähestulkoon parhaiten animaatiossa An American Tail: Fievel Goes West (1991), jossa Jimmy (James) Stewart puheäänellään esittää vanhoilla kunniakkailla päivillään villin lännen seriffiä.

    Kohtauksesta vilaus on nemmä mukana leffan trailerissa.

    VastaaPoista
  7. Ja valokuvassa se kiteytyy, katse. Se joko on tai sitä ei ole. Ja jos se on, se kertoo: mielentilan, terveyden, suhteen kuvaajaan ja ympäristöön, suhteen omaan olemassaoloon - kaiken. Ja jos sitä ei ole, ei ole ihmistäkään kuvassa.
    Ja Tauno Palo osasi sen.
    Muuten, hymyt ne vasta valehteleekin (sanoo syyllinen).

    VastaaPoista
  8. Ad Omnia: - jätin tahallani hoksattavaksenne, mutta en malta olla nyt osoittamatta sormella: elokuvahistorian kuuluisimmat katseet, Humphrey Bogart ja Lauren Bacall (nuorina).

    VastaaPoista
  9. Ad Omnia: - luin kerran pitkän analyysin Jpohn Waynen tavasta seistä. Vertauskohtana oli Michelangelon David. Sama asento, vasen lonkka hiukan edellä, näennäisen rento, täynnä voimaa.

    Wayne oli kuulemma nostelemassa pakkilaatikoita Warnerin takapihalla, kun väitteen mukaan John Ford huomasi hänen tapansa liikkua. Sehän muuten säilyi melkein viimeisiin elokuviin asti, vaikka silloin Wayne oli jo vanha ja raihnainen.

    VastaaPoista
  10. Contapposto on tunnettu asento taidehistoriassa:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Contrapposto

    VastaaPoista
  11. Muistaakseni se keskustapuolueen katsekontakti meni jotensakin niin, että "Väyrynen pystyi ja edelleen (pystyy) katsomaan samanaikaisesti sekä itään, että länteen. Johannes Virolaisen silmien välimitalla säädettiin oikea "sytystystulppien kärkiväli autoon"..

    VastaaPoista
  12. Katseesta puheen ollen, erään venäläisen mieshenkilön, nimeltään Putin (nimi muutettu), joka kai näyttelee tällä hetkellä pääministeriä, katse on kuin ajokoira luimistelisi.(x)

    VastaaPoista
  13. Onneksi kehitys kehittyy.
    Stanislavski kertoo kirjassaan uransa
    alkumetreistä.
    Harrastelijateatterin porukkaa tuli paikalle
    tai ei.
    Esityksessä oli X kpl esiintyjiä ja lippuja
    myyty, katsojat paikalla.
    Mitä tehdä.
    Seurueen johtaja tyrkkää esiintyjiä lavalle
    ja sanoo, mene sinne, sano jotain, mitä tahansa.

    Niin kävi. Lopputulos ei vounut olla muuta
    kuin vähintäänkin seko.
    Mutta yleisö ulvoi naurusta.
    "Katso nyt. Yleisö piti. Miksi kursailla."

    Kieslovskin Sininen on mielenkiintoinen.
    Hänellä oli yksi ongelma.
    J.B:n profiili on aina vasemmalta.
    Hämmästyin todella nähdessäni kuvan toisesta
    suunnasta. En tunnistanut ensin.

    Mutta, lopputulos unohtumaton.
    Yksi toive liittyy tilanteeseen, missä
    J. istuu jossain portaikolla tikkaria syömässä.
    Sen olisi tullut liittyä
    jotenkin oman lapsen menettämiseen.
    Mutta, miten todella...

    VastaaPoista
  14. Toisen katseen tavoittamisesta yleensä kuhertelu baaritiskillä alkaa. Katse on perustavampi ensiaskel muhinoinnissa kuin yksikään sana.

    Suomen kaltaisessä kulttuurissa monet ovat kuitenkin kasvaneet olettamaan, että heissä on jotakin erityistä viehätysvoimaa erityistä suojaa nauttivan äidinkielen vuoksi.

    Mutta niinhän se ei monikulttuurisessa Suomessa enää mene. Jossakin menneessä ajassa, täysin erilaisissa oloissa syntyneet rakanteet ja asenteet joutuvat muuttumaan, jos aikoo pärjätä.

    VastaaPoista
  15. Ad anonyymi
    Edellisen pääministerimme tapa katsoa?

    Kuka ties näissäkin seikkailuissa oli feodaaliajan piirteitä avitetuista liitoista? Siihen tarvitaan vallanhimoinen prinssi joka on kuullut kutsun johdattaa kansaansa, ja älyn eliittiä joka osaa löytää sopivan prinsessan jostakin kauppakamarista.

    Fagerholmin tytär ja Kekkosen poika! Nuori nainen Lipposen puheille pyrkimässä! Sekä "Kerimäen kirkkoherran" mairea kaikkiymmärtävä hymy.

    VastaaPoista
  16. Kun minä pidin yllä järjestystä kapakassa, käytin laulutunneilla opittuja juttuja.

    En koskaan huutanut asiakkaille, jota piti poistaa tai hillitä, vaan resitoin arvovaltaisesti.

    Ravintolan isäntä on näyttämöllä.

    VastaaPoista
  17. "Jotta minut ymmärrettäisiin varmasti väärin, korostan että pistävä, puukkoa odottavan karjun (miespuollinen sika) katse on sitten tietenkin suora haaste ja johtaa esimerkiksi Helsingin keskustassa siihen, että kohta tippuu turpaan."

    Tämä suuri ja ylevä totuus pätee vielä paremmin Lapin mailla. Pahimmissa örvellyspaikoissa ja Sariolan saluunoissa katse on oman turvallisuutensa vuoksi pidettävä joko tiukasti lattiassa tai sitten liimattuna kattoon.

    Serkkupoika unohti tämän tärkeän asian eräissä häissä, ja katsoi erästä toista miespuolista vierasta avoimesti silmiin ja erehtyi jopa hymyilemään.

    Nelikymppinen aggressiivinen Kalervon poika käveli viereen hymyilemättä ja ärjäisi tiukasti: -Mitäs vittua siinä toljotat ja virnuilet?

    Taitavana diplomaattina ja verbaalikkona tuttava vältti turpaan saannin, mutta läheltä se piti. Siksi varoituksen sana kaikille Lappiin matkaajille: -Katsokaa minne katsotte!

    VastaaPoista
  18. Tässä nettimaailman kuumin katse: http://www.youtube.com/watch?v=y8Kyi0WNg40

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  19. Elokuvia katsellessa harmittaa, kun ei nuorena liittynyt koulun elokuvakerhoonkaan.
    Ymmärtäisi nyt vanhana paremmin elämää.
    Tai olisi ainakin hauskempaa.
    Muistanpa kerrankin elokuvaillan uudella koulupaikkakunnallani kavereiden kanssa kun käytiin katsomassa Klint Iisvuutin Hyvät Pahat ja Rumat. Minä, ittekseni, että mitä tuossa nyt on, kuka se sankarikin on. Vaikutuksen se teki, sitten myöhemmin. Musiikki varsinkin.
    Paljon paljon myöhemmin karsin kävelytyylistäni sen askeleen.(Z)

    VastaaPoista
  20. Entäs Hugh Laurien "silmäpeli" muuallakin kuin tässä typeräksi menneessä sairaalasarjassa.

    VastaaPoista
  21. Ad Anonyymi: - hyvä lisäys. Laurie taitaa olla aikammem parhaita kameralle näyttelijöitä. Kun palauttaa mieleen Stephen Fryn ("Jeeves") niin siinä onkin kaksi äärityyppiä. Toinen näyttelee silmillä ja asennoilla, toinen vartalolla. Mestareita molemmat.

    VastaaPoista
  22. http://www.spiegel.de/spiegel/0,1518,709761,00.html

    Ei liity päivän tekstiin, mutta varsin mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  23. Paul Newmanilla oli uskomattoman siniset silmät. Tuijotin niitä suorastaan ällistyneenä istuessani häntä vastapäätä eräillä filmifestivaaleilla.

    Luonnossa hänestä paljastui erikoinen piirre. Hänen kävelyssään oli outoa levottomuutta. Pakostakin mieleeni tulivat entiset tarkkailuluokan pojat, joille opetin aikoinaan englantia. Miten se muuttui sulavuudeksi. Se on kai sitä näyttelemistä.

    VastaaPoista
  24. Meidän postimiehellä on ihan yhtä huikaisevan siniset silmät kuin P N:llä. Mutta ruskeat (mustat) silmät ovat jännittävimmät; niissä ei erota pupillin elämää.

    VastaaPoista