7. heinäkuuta 2010

Syrjäntaka II


(Isoisäni – Martti – kirjoittama)
--- Mitä teet siellä?
Lämmittelen, sillä tämä hevosen raato on vielä lämmin, Topi vastasi maatessaan kuolleen, kranaatin täysosuman tien ojaan kaataneen hevosen päällä.
Kuinkas sun kävi? Loppuiko matkasi siihen?
Enpä usko, kun tuntuu, että olen ehjä. Ei minuun osunut, mutta kun ajoin kovaa keskityksen läpi, niin ”huttunuijani” varmistimen naru irtosi ja takertui etupyörään heittäen minut nurinniskoin tänne raatojen joukkoon.
Mitenkäs ei ”huttunuija” räjähtänyt?
Ehkä ei ollut minun vuoroni jäädä tähän ojaan.
Pystytkö jatkamaan matkaa?
Koitetaan, mutta luulen, että pyörät täytyy jättää, koska ilma on täynnä rautaa. Emme voi käyttää maantietä, joten on ryömittävä tätä ojaa pitkin.
Niin toverukset jättivät pyörät ja alkoivat edetä ryömien tienojaa saksalaisten lakaistessa tietä konekiväärein tykistön avustamana. Tykistön tuli oli nähtävästi suunnattu Hämeenlinnan siltaan, joka asemalle johtavan tien kaupunkiin. Punaiset olivat jättäneet sen noin tunti sitten paeten Viipurin tietä kohti Lahtea.
Pako oli alkanut yllättäen, kun saksalaiset olivat alkaneet tykistötulituksen asemalle johtavaa siltaa kohti vajaan kilometrin etäisyydeltä.
Toverukset oli aamulla määrätty Hattelmalan harjulle vartioon, ja sieltä oli määrä hallita Helsinkistä johtavaa tietä. Miehiä oli siellä ollut ketjussa noin puolen komppanian verran, kun saksalaisten etujoukko marssi kohti Hämeenlinnaa noin komppanian vahvuisena. Kuului komennus: Tulta! Kuului yhteislaukaus ja tie oli tyhjä. Ei näkynyt elävää eikä kuollutta.
Alkoi kuulua tykkien jyskettä kaupunkin kaakkoispuolelta. Sen vaikutuksesta ketjussa olleet miehet alkoivat paeta kohti kaupunkia. Toverukset, jotka olivat olleet ketjun äärimmäisessä päässä, päättivät myös lähteä. Saavuttuaan kaupunkiin he löysivät sen tyhjänä. Ei ristinsielua näkynyt missään. Suomen kasarmin nro 11 seinustalla oli kuusi tykkiä hylättynä. Kasarmit olivat tyhjiä. Torin varrella sijainnut esikunta oli täysin hylättynä. Esikunnan eräästä huoneesta löytyi pöydältä tahkojuustoa, jolla voitiin tyydyttää suolistossa kurniva nälkä. Seinustalle jätetyistä polkupyöristä toverukset valitsivat parhaat alleen, ja niin syöksyttiin kohti siltaa. Heti sillan ylitettyään Topi sai täysosuman, kuten Martti luuli, ja lensi nurinniskoin ojaan.
Mitäs nyt tehdään, kun oja loppui? Maantie pölisee konekiväärin tulituksessa ja vielä olisi muutama kymmenen metriä talojen katveeseen. Sieltä ehkä voitaisiin suunnistaa tien vasemmalle puolelle metsikköön.
Henkikulta on kallis. Jos tähän jäädään, on lähtö on varma. Ehdotan syöksyä, sanoi Martti.
Jätetään torrakka tähän ja syöksytään.
Niin toverukset syöksyivät henkensä kaupalla ja samaa vauhtia yli radan. Sitten metsän turviin, jossa vasta noin kymmenen minuutin pikajuoksun jälkeen pysähdyttiin lepäämään ja neuvottelemaan. Mitäs nyt Ruuneberk?
Pakenijat olivat ottaneet suunnan Syrjäntaan kautta Lahteen, josta edelleen Viipurin kautta Pietariin. Meidän on saavutettava jälkijoukot, mutta ei ole tietoa, onko maantie enää vapaa. Meidän on siis paras pyrkiä metsän kautta koillisen suuntaan niin, että saavumme Syrjäntaan maantielle, ehdotteli Martti.
Hyväksytään, tuumaili Topi. Mutta miten luulet meidän pysyvän oikeassa suunnassa, vieraassa metsässä?
Jätä se minun huolekseni, sillä saat uskoa, että parempaa mettäpäätä ei olekaan kuin minun pääni, Martti leuhki.
Sen kun vaan. Mars matkaan. Mutta pidetään vauhtia, sillä kohta yllättää yö, eikä huhtikuun viimeisen viikon yöt ole kovin valoisia.
Niin toverukset lähtivät. Ei ollut marssittu kovinkaan pitkään, kun tavattiin vauhkoontuneita miehiä ja naisia, jotka eivät tienneet, missä olivat eivätkä suuntaa minne mennä. He pyysivät saada seurata toveruksia kuultuaan heidän olevan suuntaamassa kohti Lahtea.
Joukko oli yön aikana kasvanut noin kolmeksikymmeneksi hengeksi. Martti tarkkaili suuntaa kivien sammalista ja muurahaispesistä sekä puiden oksamuodostumista. Aamun valjetessa, kun oli kuljettu noin parikymmentä kilometriä, Martti ilmoitti, että saavutaan asutulle seudulle. Vauhko sakki pysähtyi ja jäi tuumimaan, mitä tehdä. Topi ja Martti päättivät, että toinen jatkaa yksin matkaa ja tulee ilmoittamaan missä ollaan ja voidaanko jatkaa.
Martti lähti tiedustelemaan ja saapui poikkitielle, jota jatkoi oikealle. Hän tiesi, että Syrjäntaan tie ei voi olla kaukana. Kuljettuaan noin kilometrin hän alkoi kuulla ääniä. Hän käveli reippaasti keskellä tietä ja tuli Syrjäntaan tielle, jossa oli joukko aseistettuja miehiä. Hän meni heidän luo peläten heidän olevan valkoisia.
Mitäs porukkaa te olette? Martti kysäisi.
Me ollaan Porin komppanian jälkijoukko. Turvaamme perääntymistä, oli vastaus.
Tähän saapuu noin puolen tunnin kuluttua hajanainen joukko pakolaisia, joilla ei ole aseita eikä ruokaa. Voidaanko heidät ohjata edellä menevän joukon yhteyteen? Martti tiedusteli.
Saatuaan myöntävän vastauksen hän palasi ryhmänsä luo ja ilmoitti, että tie on selvä. Ilmoitus teki pakolaisryhmään piristävän vaikutuksen ja he lähtivät kohti Syrjäntaan kylää.
Topi ja Martti jatkoivat matkaansa ja saavuttivat Hämeenlinnasta lähteneen pääjoukon Heinäkankaan kylässä. Täällä tiedettiin kertoa, että valkoiset yrittävät katkaista pakotien Lammilta tulevien teiden yhtymäkohdassa. Häntäjoukoille tuli pysähdys, joka kesti muutaman tunnin. Noin neljän aikaan tuli tieto, että tie on vapaa, joten monituhatpäinen joukko jatkoi taas matkaansa. Tien varrella Syrjäntaan ja Kosken välillä näkyi, että siellä oli ollut kovia yhteenottoja. Nähtävästi valkoiset olivat hyökänneet heikoin voimin, joten he olivat joutuneet perääntymään, koska itään päin yrittävä aseistettu ja siviilipakolaisten joukko painoi läpi epätoivon vimmalla. Tämä itään päin rynnistävä joukko ei näyttänyt pelkäävän valkoisia, mutta saksalaisia he todella pelkäsivät.
Vikatan lähellä toverukset tapasivat kenttätuomioistuimen tuomion täytäntöönpanon, joka oli järkyttävä.
Kakolan ovet oli avattu ja vapauteen laskettu kaikki rikolliset. Näistä oli Hannu- niminen mies tavattu tekemässä ryöstöä ja oli joutunut kiinni itse teossa. Kenttäoikeus tuomitsi hänet ammuttavaksi. Tuomio pantiin täytäntöön heti suuren joukon läsnäollessa. Ruumis ripustettiin puuhun tien varteen ja rintaan kiinnitettiin lappu: ”Näin käy jokaisen, joka ei noudata annettuja määräyksiä. Sota-aika! Sotalaki!”
Marssi kohti Lahtea jatkui.

18 kommenttia:

  1. Hyvä Jukka. Odotan osaa III!

    Aikalaiskirjoitukset ovat parhaita, kun he jotka ovat itse olleet ja kauheudet kokeneet..

    VastaaPoista
  2. En ole kuitannut usein blogiasi, mutta olen havainnut sinun kirjoittavan todellisuuteen (onko tämä suomea) liittyvistä asioista. Luet ja tiedät eritäin paljon ja upeasti tiivistät kaiken meille tavallisille maahisille.
    Kirjahyllysi täyttyy jatkuvasti, nyt tulee uusi vinkki http://books.google.com/ minä itse yllätyin olin lukenut aiheesta ja luulin ettei siellä ole mitään. Ohje kirjoita hakusi ja valitse vasemalta koko teos, tuon valinnan alta löytyvät kirjat ovat heti luettavissa.

    VastaaPoista
  3. Oma isäni lähti rajaloikkarina 30-luvulla kommunismia rakentamaan.
    Oli vapaaehtoisesti Siperiassa kunnes kuolema alkoi kurkoittamaan. Tseljabinskissä hän avioitui toisen suomalaisen rajaloikkarin kanssa ja he saivat kaksi lasta. Poika kuoli mutta tyttö jäi henkiin. Tyttö muutti myöhemmin sotalapsena Ruotsiin ja jonne hän jäi.
    Isä yritti paeta Stalinin vainoja usein eri konstein. Eräässä erikoislaatuisessa keskustelusssamme hän kertoi jopa joutuneensa tappamaan rajavartijan päästäkseen poís maasta.
    Tämä tapahtui jossain Turkin rajalla. Näistä asioista ei paljoa kotona puhuttu.
    Joka tapauksessa erinäisten vaiheiden jälkeen, hän pääsi Terijoen kautta Suomeen ja vietti sotavuodet Katajanokan vankilassa tuomittuna valtiopetoksen valmistelusta. Isäni oli aikansa ideologinen pasifisti. Hän ei halunnut kohottaa asetta kommunismia vastaan.
    Suomessa, toisen avioliiton solmittuaan, josta itse olen eräs jälkeläinen, isäni toimi mm. yrittäjänä ja hänellä oli kapitalistien ehdoilla palkattua työvoimaa. Siis aatteensa myynyt mies!
    Tästä alkoi isän ja pojan välinen konflikti ja joka loppui sovintoon vasta isäni kuolinvuoteella.

    VastaaPoista
  4. MEM. Kemppinen esitteli eilen ja tänään tuoreita kuvia Syrjäntaka-nimisestä paikasta, ja kertoi sen historiaa ja sukulaisensa rajua tarinaa. Massamurhan paikalla oli muistomerkki ja putilovilainen kanuuna. Kanuuna oli kaunis, mutta muistomerkki oli ruma ja minusta jollain selittämättömällä tavalla fašistinen. Sanon, millä tavalla, kunhan keksin sen. Jäykkä leijona tai jokin muistutti oikein paksua saksanpaimenkoiraa Deutscher Schäferhund, sama luisu selkä ja heikot takajalat. En saanut selvää mihin suuntaan se vahtasi, ainakin tykki osoitti samaa.

    Ehkä mielleyhtymä fašismista tulee jäykkyydestä? 30-luvulla Saksan ja muutaman muun maan viivasuorista paraatikortteleista tehtiin hyvin ihmismitattomia, ja ylevöitettin ne jäykillä leijona- kotka- ja sankaripatsailla. Ettei tuokin puolivirallinen otus ole saman maailman faunaa?

    VastaaPoista
  5. Tuli mieleeni mies jonka kerran tapasin.
    Hänen isänsä oli joutunut pakenemaan Neuvostoliittoon.
    Vanhin poika ja isä asuivat sitten Leningradissa., äiti ja tämä nuorempi veli Suomessa.
    Isä oli kuollut Leningradissa, ilmeisesti nälkään, veli kuollut taistelussa lähellä Eestin rajaa.
    Tämä tapaamani mies oli liittynyt Saksan armeijaan ja osallistui Leningradin piiritykseen. Oli ylpeä siitä. Olisi enemmänkin kerrottavaa, mutta ...

    VastaaPoista
  6. Ovatko nuo kuvat itse taistelun muistomerkistä vai nimenomaan saksalaisten kaatuneiden muistomerkistä? Punaisille kaatuineille on käsittääkseni oma muistomerkkinsä.

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: ".. toimi mm. yrittäjänä ja hänellä oli kapitalistien ehdoilla palkattua työvoimaa. Siis aatteensa myynyt mies!"

    Tämä itsessään on ahdasmielisyyttä: jos Suomessa toimitaan Suomen tavalla, so what?
    Mä olin töissä stalinistikaaderin firmassa tuon liikkeen voimanpäivinä.
    Päivittelijöitä riitti, ja vitsailijoita omassa leirissä. Mutta hän kai halusi osoittaa että hoitaa tällaisen kapitalismin siinä "sivussa".
    Siitäkin kuulin puhuttavan, ettei omistaja ole "aito" asialleen uskoutunut yrittäjä.

    VastaaPoista
  8. VRO: Kiivas luonto--kolme kuukautta linnaa!

    Karkun suojeluskunnan esikunnan lähettämä lausunto on varsin pöyristyttävä. Kiivas luonto, siis 'vaadimme' surmaamaan!

    Näinollen, jos Martti olisi jäänyt Karkkuun, hänet voisi olettaa joutuneen surmattavien listalle ja Simon hakaan turpeen alle.

    VastaaPoista
  9. Patsaiden jäykkyys?
    Lieneekö yksin fasismin oikeus?
    Ajattelepa vaikka Sovietin kautta euroopan pystyttämiä sankaripatsaita. Eivat ne patsaiden konepistoolimiehet ole ainakaan syöksymässä lähimpääm ojaan turvaan.
    --Eikos se Juho Kusti & Alli patsas Helsingissä ole aika jäykkä sekin?

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: muistomerkkejä on kaksi. Vapautemme hinnalle eli luultavasti saksalaisille on muistomerkki noin kilometrin päässä, aivan valtateiden risteyksen vieressä.

    VastaaPoista
  11. Saksalaisille on muistomerkkejä. Nähtävästi suuri osa jätetty tarkoituksellisesti hoitamatta. Joissain muistomerkkien jalustassa olivat kaatuneiden nimet kaiverrettuna. Vuosikymmenet ovat ne syöneet lähes tunnistamattomiksi.
    Kuka kävisi ne kaivertamassa esiin ja kultaamassa?

    Ja mitä me muka mistään koskaan opimme. Nimittäin ihmishengen arvosta.
    Eilen tämä Israelin joku pelleministeri kommentoi rauhanturvaajien murhaamistaan sillä, että mitä vittua siitä Suomessa hälistään, koska muualla samaan aikaan kuoli tuhansia ihmisiä. Kuvottavaa. Eikä kukaan uskaltanut sanoa ministerille EI, NYT RIITTI. Miksi ei?

    VastaaPoista
  12. Juho Kusti & Alli patsaassa Alli on kyllä näköinen, mutta Juho-Kusti näyttää jotenkin liian solakalta.

    VastaaPoista
  13. Vapautemme hinta....
    Ei ole saksalaisille pystytetty...
    Jukka käy ihmeessä katomassa.
    Se on uusi, sanoisin moderni muistomerkki,jossa on keikalta palaava suomalainen partio ja muutama kymmen riviä suomlaisia sankarihautoja. Siinä on myös luvut kertomassa kertamaksun suorittaneista (kaatuneet), osamaksulla osallistuneista (sotainvaliidit) jne.
    Lisää lukuja ja tekstiä on Tuulosen sisätiloissa.

    VastaaPoista
  14. Vapautemme hinta muistomerkki
    Ei tämä muitomerkki ole saksalaisille.
    Se on uusi ja moderni muistomerkki Suomen sodissa menehtyneille ja haavoittuneille.
    Muistomerkissä on ahkion kanssa palaava partio sekä muutama kymmenen riviä suomalaisista sankarihaudoista. Tekstissä kerrotaan moniko suomalainen osallistui kertamaksulla (kaatuneet) ja moniko osamaksulla (sotainvaliidit) vpautemme hankkimiseen.
    Lisää lukuja ja tekstiä on Tuulosen sisällä.
    Kannattaa ottaa hetki aikaa ja hiljentyä!

    VastaaPoista
  15. Ennen kuin intoilee google booksista, kannattaa muistaa, että monesta kirjasta puuttuu mielivaltaisista kohdista tekstiä jopa satoja sivuja. Ainakin Suomessa.

    VastaaPoista
  16. HämeWikissa on Syrjääntaan taistelusta, ja muistomerkeistä. Niitä on yleinen eli tuo "koira" punaisten hautamerkki josta kuva tuolla Hämewikissa ja sitten saksalaisten joka on valtatien 10 varressa ennen syrjäntaan kylän tienhaaraa.

    http://www.hamewiki.fi/wiki/Syrj%C3%A4ntaan_taistelu jossa myös tiedot saksalaisten muistomerkistä.

    http://www.hamewiki.fi/wiki/Urho_Hein%C3%A4nen_(taiteilija)

    OL

    VastaaPoista
  17. Syrjäntaan taistelun muistomerkki paljastettiin vuonna 1968. Tarina kertoo, että paikallisesti tunnetulle kuvanveistäjälle kävi vahinko: kivi lohkesi leijonan kaulan kohdalta. Tilaustyö oli silti saatava valmiiksi, ja niinpä lopputuloksessa kissapedon anatomia on varsin omalaatuinen, joskin toki sotilaallinen.

    VastaaPoista
  18. Hämeenlinnassa on moottoritien kupeessa vanhalla, lähinnä 1800-luvulla käytössä olleella hautausmaalla saksalaisten kaatuneiden muistomerkki. Muutama kymmenen nimeä, muistaakseni. Huonohko kunto ja mauton kukkaistutus.

    En muista edes hautausmaan nimeä, siellä on ajan tapojen mukaisesti etupäässä käsityöläisten ja virkamiesten hautoja. Ainoassa hoidetussa hautapaikassa on nimi Sibelius.

    T.

    VastaaPoista