13. heinäkuuta 2010

Konekirjoituksen puolesta


Voi sitä Pekkaa. Lauantain lehdessä Tarkka sanoi, ettei ptänyt ankaraa arvostelua Tommy Tabermanin romaanista 31 vuotta sitten virheenä.

En aio murehtia asiaa tässä; Helsingin Sanomat otti kokosivun jutullaan kantaa itseensä, katsoi Tabermanin kautta kuvaansa, eikä se ollut kaunis. En liioin kerro käsityksiä Tabermanin kirjojen enkä Tarkan kritiikkien laadusta. Jos mielipiteen ilmaisut ovat tarpeen, eivätköhän ne hoidu ilman minuakin.

Mutta jos Pekka olisi kysynyt lakimieheltä eli minulta, hän tuskin olisi mennut laukaisemaan tuollaista lausetta.

Kritiikki ei tavoittele totuutta, vaan todellisuutta.

Jos tähtäimessä on totuus, silloin on puhe kirjallisuudesta. Kirjallisuuden ja kirjallisuusarvostelujen erottaminen toisistaan ei tuota yleensä kenellekään vaikeuksia.

Jos arvostelija ei pidä 31 vuotta sitten julkaisemaansa virheenä, hän ei ehkä elinikäisen ammatinharjoittamaisen jälkeen kumminkaan tiedä, ellei sitten ole nyttemmin unohtanut, ettei kriitikon pidä olla oikeassa.

Jos joku liukas henkilö haluaa olla oikeassa, hänen on kaikin mokomin ryhdyttävä jalkapallotuomariksi. Olimme kai kaikki samaa mieltä mennä päivänä, että erotuomari on aina oikeassa, silloinkin kun hän on väärässä. Tämä ei koske yleisurheilua eikä kaikkia pelejä, mutta jalkapalloa se koskee.

Siinä olisi hieno ammatti! Juosta niin kuin pirulta riivattu lippu kainalossa tai pilli suussa milloin sinne, milloin tänne! Melkein kuin vanhan ajan junansuorittajat eli ensimmäisen tai toisen luokan ekspeditöörit. Tosin heillä oli punainen hattukin.

Jos kirjallisuutta tai musiikkia tai taidetta voisi arvostella ”oikein”, sitä ei kannattaisi luoda. Talon voi rakentaa oikein eli piirustusten ja yleisten ja erityisten määräysten mukaisesti, joista katso lähemmin rakennusalan seikkaperäisiä tietokantoja.

En pidä erityisesti Davidista, Michelangelosta enkä varsinkaan Canovasta kuvanveistäjistä, mutta Degas oli mielestäni suurenmoinen – ei tietenkään samaa luokkaa kuin ”Samotraken Niken” tuntematon veistäjä.

En kannata enkä harrasta kirjallisia arvoja. Omille lapsilleni olen aina neuvonut, että menisivät mieluummin keppana kainalossa kiskalle. Eivät ole uskoneet.

En esimerkiksi tiedä, onko kaikin puolin mainio, nyt pokkareina ilmestynyt ”Naistenetsivätoimisto No. 1” –sarja kirjallisesti arvokas. Ehkä se ei ole, mutta hirmuisen hauskaa luettavaa. (Kirjoitaja on skotti mutta Botswanassa syntynyt McCall Smith ja muuankin nide on nimeltään ”Kalaharin konekirjoituskoulu”.

Todellinen yllätys oli HBO:n televisosarja, josta näin lauantaina osan 2 ja katsoin kiireesti Arenasta ykkösosankin.

Kesän kohokohta!

Olen siis tältäkin osin tullut seniiliksi. Sarja vetoaa minuun tietyllä eksoottisuudella (aivan upeaa kuvaa) mutta ennen kaikkea lämmöllä ja huumorilla, joka ei ole päällekäyvän sarkastista. Se ei liioin ole millään tavalla siirtomaahengen saastuttama eli ei vähättele eikä ihannoi afrikkalaisia mutta näyttää ikään kuin sitli nostavan esiin jotain sellaista, joka kävisi meille esimerkistä.

Taberman, jonka tunsin äärimmäisen pintapuolisesti henkilönä ja kirjailijana tuskin lainkaan, oli muuten sellainen ihminen: en pannut merkille tarvetta sanoa mitään fiksua, vaan sitä vastoin avoimuutta, ystävällisyyttä ja hymyä, jotka kaikki vaikuttivat aidoilta, eivät opetelluilta. Ei olisi kelvannut kriitikoksi eikä intellektuelliksi

7 kommenttia:

  1. IN MEMORIAM TOMMY TABERMANN - Facebookissa 18410 jäsentä.
    Kommentoin:
    Tylppä ja ikävänviisas eli ohuen maallinen oli Jukka Petäjän kirjoitus lauantain hesarissa.

    VastaaPoista
  2. Ite ajattelin joskus että "saatanan kriitikot, tehkää ite"... En enää.

    Hyvin vähän on ihmisiä jotka väittävät 'olevansa aina väärässä'. Oikeassa olevia on.

    Väistän ihmisiä (jotka höpisevät intiimejä juttuja mulle) katselemalla lintuja. Tai jollei niitä näy, voi aina katsella junia, jotka ovat myöhässä.

    VastaaPoista
  3. Alexander McCall Smith näkyy muun muassa soitavan fagottia. Kukaan, joka saa siitä tuutista ulos muutakin kuin vaakkumista ei voi olla läpeensä paha.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Alexander_McCall_Smith

    Mistähän HBO:n sarjasta tarkkaan ottaen puhuit? Olisi kiintoisaa katsoa se, mikäli se on vielä Areenassa nähtävillä.

    En perehtynyt tarkemmin tuohon Tarkan apologiaan tai sen puutteeseen, mutta yleisesti ottaen ateljeekritiikki ja julkinen kritiikki olisi syytä pitää erillään. Ne sutor supra crepidam.

    Turpiinsahan siinä tosin saattaa saada molemmissa tapauksissa. Suomessahan piirit ovat pienet, kaikki suurin piirtein tuntevat toisensa.

    VastaaPoista
  4. Kyselin kyllä muistaako kukaan tuttavistani, tai tietävätkö edes joitain lauseita Tabermannin runoista tai kirjoista. Kukaan ei muistanut, eikä kukaan ole lukenut. Tuttavien tuttavatkaan eivät tienneet/muistaneet runoja... Otos oli laaja.

    Jokainen kyllä muisti Vainion, Helismaan, Juice Leskisen ja Hectorin ja muiden vastaavien sanoitukset(runot).

    VastaaPoista
  5. Kylläpä kuvailit etsivätoimiston hengen hyvin. Sarja - ja tietysti kirjat - jättävät hyvän mielen. Kun on käynyt vilkaisemassa netissä kotomaamme maahanmuuttaja - rotu - sekä feminismikeskusteluja ja avaa kirjan, tuntuu kuin saisi raikasta vettä juodakseen haisevan kiljun jälkeen.
    Kannattaa panna merkille rva Ramotswen rasismi. Hän tykkää kaikista afrikkalaisista paitsi ei nigerialaisista. Mitähän pahaa ne ovat muille oikein tehneet?
    Naisten etsivätoimistossa tällainen vanha kyynikkokin unohtaa kulmakarvojen rypistelyn ja ihmiskunnan yleisen halveksunnan. Itse olisin valmis antamaan kirjasarjasta kirjallisuuden Nobelin. McCall Smith on tehnyt kirjoillaan kärsivän ihmiskunnan hyväksi paljon enemmän kuin muuan herra Perse, joka taannoin sai Nobelin.

    "Sotakamreeri"

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - YLE 1: "Naisten etsivätoimisto nro 1"

    VastaaPoista
  7. Naiivi sarja! Se olisi täydellinen, jos siinä näyttelisi vielä Tarja Halonen.

    VastaaPoista