31. toukokuuta 2010

Kirjavankiloista




Kirjasto voi olla onnellisuuden tyyssija. Jos Kirkkonummen kirjastossa olisi nojatuoli, siinä istuisi joku paikallinen matopelin maailmanmestari, mutta koska olen järjestänyt itsen hyviin väleihin henkilökunnan kanssa, voisin ainakin kuvitella tulevani aamusta päivin, istua kirjojen keskelle ja miettiä, miten vähällä latinan kieli kuvaa tuon tunteen: pervixi. Olen elänyt.

Kirjat ovat muistoja. Kirjatson kirjoista suurin osa on kohtaamattomia muistoja, ja parhaat niistä tarjoavat saman tunteen kuin unohdetun onnen palautuminen mieleen. Kirjat ovat ohjattuja unia.

Kannatan pakollista kirjallisuuden opetusta siinä muodossa, jossa sitä harjoitetaan oppivelvollisuuskouluissa, ja olen maininnut lukuisille oppilailleni heidän havitellessaan juristin tai diplomi-insinöörin tai kauppatieteen maisterin papereita, että yleisen kirjallisuuden syventävissä opinnoissa lueteltujen teosten lukeminen ei tekisi heistä huonompia ammattimiehiä, vaan ehkä päinvastoin.

Esimerkiksi Kunderan ja Calvinon esseekirjat romaanitaiteesta, tai jos hiukan huonompikin kelpaa, Umberto Econ lukuisat kirjoitukset samasta aiheesta, edistäisivät huomattavasti asiaa.

Mehän opiskelemme insinööreiksi ja ekonomisteiksi ja lääkäreiksi ja herra paratkoon juristeiksi hankkiaksemme itsellemme ja läheisillmme verrattain laillisen elatuksen, mutta ennen kaikkea siksi, että meistä tulisi taitavampa lukijoita, oivaltavampia kuuntelijoita ja edistyneitä katselijoita.

Ilkeä saksalainen tutkija kirjoitti kerran:”Kolme lainsäätäjän sanaa – ja kokonaisista kirjastoista tulee jätepaperia.” Hän oli juristi. Sama kolkko kohtalo on myös insinööri- ja taloustieteillä ja melkein kaikella sillä, mikä kulkee yhteiskuntatieteiden tai käyttäytymistieteiden nimellä. Missä ovat lääketieteen klassikot? Miksi historiassa kiinnostavat enemmän Gibbonin ja Friedellin kaltaisten maallikkojen läpikotaisin virheelliset ja puutteelliset teokset kuin oman aikansa akateemikkojen ja merkkimiesten suursaavutukset. Käsi pystyyn, kuka on lukenut Roomaa tai Renessanssia Mommsenin tai Wilamowitz-Möllerdorfin tutkimuksista?

Ei historia, vaan historiantutkimus on kertomus kuolleitten ihmisten erehdyksistä.

Monessa maassa asunut Alberto Manguel on julkaissut lukemisen historian ja useita muita esseekirjoja. Hänen mestarinsa ja henkilökohtainen ystävänsä ja ammattiveljensä kirjavankilan vartijana (kirjastonhoitajana) oli hänen maanmiehensä Jorge Luis Borges. The New York Times julkaisi taannoin reportaasin hänen omasta kirjastostaan Ranskassa Loiren laaksossa; kuva on kähvelletty tuosta lehtiartikkelista.

Manguelilla on vata 30 000 nidettä yksityiskirjastossaan. Kirjaston oven päällä on kuulemme Rabelais’n uskontunnustusta (tee mitä haluat - Fays ce que voudra) mukaileva ”lue mitä haluat”.

Muuan mainitsi kirjoitettuani eilen markkinointimiehestä puoluesihteerinä, että puhe on maailmanparantajasta. Se on totta. Sekin on totta, että lähes kaikki ihmistekoiset katastrofit ovat maailmanparantajien aiheuttamia. Maailma kun näyttää olevan parantumaton.

Aikuisella iällä lukeminen yrityksenä sivistää eli parantaa itseään on surkuteltava. On luettava mitä milloinkin, miten kulloinkin sattuu hulluttamaan.

Niinpä muuan toinen tunnusti epäilleensä, että suhtautuisin Isä Browniin väheksyvästi. Ehkä olen antanut aiheen noin karmeaan epäilyyn – mutta mielestäni selitys on salapoliisikirjojen väheksymiseni. En jaksa muistaa, mitä perua se on, mutta vieläkin Agatha Christie tuo mieleeni kunnanlääkärin rouvan, joka pilli-Klubia polttaen ja salaa valkoista rommia siemaillen viettää loiselämää.

Olen kääntänyt takkini (Barbour). Simenon oli ensimmäinen, ja englantilaiseet klassikot ovat olleet jonossa – käsitin monta vuosikymmentä sitten, että näihin palaan piehtaroimaan. Chestertonin suuruudesta olen ollut selvillä, Christien ohella mm. Dorothy M. Sayers odottaa vuoroaan. Mutta mitään Isä Brownin vertaista en odota löytäväni.

12 kommenttia:

  1. 'Kannatan pakollista kirjallisuuden opetusta siinä muodossa, jossa sitä harjoitetaan oppivelvollisuuskouluissa'
    Sehän on 'lue mitä huvittaa' -lauselman täydellinen vastakohta. Lue sitä, mitä on pakko lukea, ja vastaa siitä kokeessa esitettyihin kysymyksiin. Jos tarkoitus on toimia vieroitushoitona, niin toimii.

    VastaaPoista
  2. Voiko bussista jo nousta? Plingaaks' mulle nappulaa, jään veke seuraavalla jos on jokin tie, minne jäädä.

    Mary

    VastaaPoista
  3. "Mehän opiskelemme insinööreiksi ja ekonomisteiksi ja lääkäreiksi ja herra paratkoon juristeiksi hankkiaksemme itsellemme ja läheisillmme verrattain laillisen elatuksen"

    Jos insinöörityötä ei kerran saa valita alan kiinnostavuuden vuoksi, mitä ovat sellaiset alat, joita sitten saisi?
    Ja miksi taas toiset ovat vähän tasa-arvoisempia, koska saavat tehdä sitä, mistä pitävät?

    VastaaPoista
  4. P.D. James kertoi Toronton yliopistolla esitelmöidessään seuraavan jutun, lienee tositapaus:

    Eräs korkeassa asemassa oleva oppinut pappismies meni lontoolaisessa kirjakaupassa lempiosastolleen, tutkimaan olisiko jotain uutta salapoliisiromaania luettavaksi.

    Kirjakauppaan oli palkattu uusi myyjä, joka tuli innokkaana vanhan miehen luo ja sanoi: Hyvä herra. Eikö teidän olisi jo korkea aika siirtyä vakavampaan kirjallisuuteen?

    VastaaPoista
  5. Sukeltaessani sanataiteeseen vanhoilla päivilläni löysin omaksi alaksi "taide ja taudit". Jos lääkärillä on omakohtainen kokemus jollakin tasolla potilaan kanssa, hän on parantaja. Sano sana niin minä paranen. Käräjöinnistä on tullut tuottavaa bisnestä. Päätöstä odottaessa tyhjänpäiväisistä toimituksista olen Ally McBeal ja näen sormien katkeavan kiristyksestä ja nenien kasvavan valehtelusta. Mistä minä mitään tietäisin, jos en olisi lukenut kirjoista ja nähnyt unia kääpiöistä. Kun minusta ei mitään tullut sotalapsena, ymmärrän enemmän suljetun yhteiskunnan säännöistä.

    VastaaPoista
  6. Nyt kyllä täytyy nostaa kesälippalakkia (tai nurkista solmittua ruutunenäliinaa): oli niin mieltä kihelmöittävää tekstiä! Noin itsekin itsekseni ajattelen, ja ilmaisisinkin - jos osaisin. Onnekseni, en osaa.

    Ps. Minussa on varmaan muita vikoja?

    Kirjat, kirjat! ... "ja parhaat niistä tarjoavat saman tunteen kuin unohdetun onnen palautuminen mieleen. Kirjat ovat ohjattuja unia."

    Voi, ei.

    VastaaPoista
  7. Manguelin kirjoista kannattaa mainita myös kirjastoja ilmiönä ja sen toteutumismuotona luotaava The Library at Night ja lyhyt opus siitä ajasta jolloin hän toimi lukijana sokealle Borgesille: With Borges.

    VastaaPoista
  8. Kirjastolaisten suhteen olen minäkin mielestäni onnistunut pysymään hyvissä kirjoissa. Se on helpottanut monia asioita. Luulen, että suurimmalle osalle käyttäjistä he ovat kuin ilmaa, erityisesti nyt kun suurin osa rutiineista hoituu itsepalveluautomaattien kautta; siksi jo tavallisella fiksun lähimmäisen huomioimisella pääsee pitkälle.

    Kauhistun kielikuvaa kirjastosta kirjavankilana, vaikka kielikuva hyvin toimiikin: yleinen lainaamo on avolaitos, nuoriso-osastolla on avata sydän ja epäilyttävimpiä ovat yksityiset laitokset. Mutta hyvä kirjastonhoitaja suhtautuu hoidokkeihinsa intohimolla, joka vanginvartijalta olisi anteeksiantamatonta.

    Kirjasto on kirjojen hypoteekkiyhdistys, jossa lukutaito on riittävä omasäästöosuus ja nimivakuus riittää. Ei taida kyllä lentää tämäkään kielikuva. Mutta se on varmaa, että toisin kuin Etelä-Karjalan maakuntakirjaston nimikylttiä 1970-luvulla väännettiin, "karjasto" ei ole kyseessä. Kirjojen parissa sielu on vapaa ja villi.

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi - "lue mitä huvittaa" - ensin opetellaan lukemaan, sitten luetaan mitä huvittaa.

    VastaaPoista
  10. Luetaan mitä huvittaa, vai luetaan mikä huvittaa, vai luetaan, mikä huvittaa.

    VastaaPoista
  11. Mahtoiko olla J.A. Hollo, ken sanoi että kiinnostavimpia ihmisiä ovat ne, jotka ovat lukeneet vain yhden kirjan, ellei oteta lukuun niitä jotka eivät ole lukeneet yhtäkään.

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  12. J.A Hollo on voinut sanoa kiinnostavimmiksi ihmisiksi niitä, jotka eivät ole lukeneet yhtään kirjaa, mutta on varmaan selittänytkin sen, että miksi häntä sellainen ihminen kiinnostaa?

    Kiinnostavuus voi olla siinä, että kuinka joku voi elämänsä niin kulkea, etteikö ole tavannut edes aapista? Mutta mistä sellaisen tavoittaa ainakaan täällä "sivistyksen" piirissä?

    Kirjojen lukemistahan sekin on, jos koulussa pänttää ammattiaan varten oppikirjoja. Tai tietenkin voipi olla, että nykyään haetaan kokeisiinkin tiedot Wikistä... Mutta lukea nekin tiedot täytyy.

    Entä tekstiviestit? Teiden nimet ja osoitteet? Puhelinluettelo vielä jokin aika sitten? Sanoma- ja aikakauslehdet? Töherrykset spray-alakulttuurin piiristä? Näistähän yhteensä elämänmittaan tulee äkkiä romaanin verran tekstiä kenen vaan kaljun alle.

    Tietoahan ihminen hakee, ei pelkästään jännitystä. Luennoillakaan ei jaksa sellainen ihminen istua, joka ei kuulemastaan mitään käsitä jos ei ole pohjaksi jotain lukenut?

    Minä en kyllä tiedä yhtään "lukematonta" ihmistä paitsi miltei lukutaidottomat, kehitysvammaiset veljeni. Hekin ovat jotain elämänsä aikana lukeneet. Yksi jopa tavoittaa Savon Sanomista kaikki kuolleet tutut joiden kuolinpaikaksi ilmoitetaan syntymäkotikuntamme. Hän leikkaa ne talteen ja sitten näyttää kun käyn kylässä. Häntä siis ainakin "huvittaa" lukea kuolinilmoituksia...

    VastaaPoista