5. huhtikuuta 2010

Bach remix



Yritin ilmoittaa, että meillä olivat sekä verkko että puhelin pimeinä melkein vuorokauden. Hirmuteosta epäillään oravaa, joka käyttäytyy muutenkin omistajan elkein.

Toisaalta en olisi halunnut pilata pyhäänne. Pääsiäismusiikissa on näet aivan uusi, aivan varteen otettava lisä. Riccardo Chailly, jonka itsekin opin tuntemaan Orffin meluisan mieluisasta ”Carmina Buranasta”, on siis La Scalasa kouliintunut italialainen, joka osoitti kykynsä klassisen oopperan parissa, siirtyi Amsterdamiin (Concertgebouw) ja johti ja levytti muun muassa Mahleria ja Beethovenia, ja sitten, itsensä Karajanin yllytyksestä, Leipzigiin.

Tämä on kovin ihmeellinen asia. Leipzig ei liene edelleenkään auvoisa asuinsija. Chailly pani kuitenkin nopeasti kuntoon maailman vanhimman orkesterin, Gewandhaus – 1700-luvulta ja Thomanerchor, mahdollisesti 1200-luvulta yhtäjaksoisesti toimineita.

Tähän joukkoon on lisätty Tölzer Knabenchor ja ensiluokkaiset solistit, ja tuloksena on täydellinen paluu 1960-luvun aidosti oopperamaiseen Bachiin. Levy on tietenkin Matteus-passio. Se ilmestyi pari viikkoa sitten ja on tavoitettavissa kuunneltavaksi Spotifystä ja ostettavaksi mm. iTunesin kautta.

Soittimet ja tyyli ovat sinfonisia. Erikoista on sama uskomaton täsmällisyys, josta Gardinerin levyt tuntee, ja sävelpuhtaus. Tempot ovat nopeita ja tulkinnan perusajatus tuo minun mieleeni meren äänet – hyvin paljon lainehtivaa crescendoa ja diminuendoa, vihurina iskeviä soitinryhmiä…

Itse asiassa laulutekniikka (Quasthoff, Chappuis, Chum jne.) on lähempänä bel cantoa kuin oopperaa.

Kun äänityskin on sekä nykyaikainen että onnistunut, Chailly voisi sanoa: Roll over, Klemeperer. Mutta ei hän sano. On hän niin paljon velassa.

Amerikkalainen Olufunmilayo B. Arewa on julkaissut kirjoituksen ”From J.C. Bach to Hip Hop” (North Carolina Law Review 2006 (löytyy verkosta). Kirjoitukseen on koottu yleisesti tunnettu aineisto pyhitettyjen klassikkojen ”tekijänoikeusrikoksista”. Holtittomin oli tunnetusti Händel.

Kirjoittaja pureutuu tuomioistuinten kaltoin kohtelemaan hip hopiin (rap) ja osoittaa eräiden amerikkalaisten tuomioistuinten kannan pohjattoman mielettömyyden – yhdenkin sävelen sämpläys olisi muka tekijänoikeusrikkomus.

Olen jyrkästi samaa mieltä kirjoittajan kanssa siitä, että säveltäjien pyhittäminen tolkuttomiin korkeuksiin oli osa 1800-luvun yhteiskuntaluokkien rakennemuutosta, ja tekijänoikeuslainsäädäntö oli toinen osa.

Samalla musiikki muuttui yksisuuntaiseksi. Vielä Beethovenin yleisö oli syönyt makkaravoileipiä ja mellastanut, ja Beethoven itse ihasteli, kun joku soitti hänen viulukonserttoaan viulu ylösalaisin.

Meillä Suomessa Aleksis Kivi pantiin hullujenhuoneeseen, koska hän ei näytellyt riittävän nöyrästi nerokkaan mutta vaarattoman taiteilijan roolia. Sibelius sitä vastoin osasi jo nuorena miehenä esiintyä porvarillisen yleisön odotusten mukaisesti ja kirjoitti myös ns. vaikeatajuisia teoksia, jotta arvostelijatkin pysyivät vakuuttuneina.

Ajatukseni kuulostaa marxilaiselta. Etenkin Prokofjev ja Shostakovich saivat tuntea nahoissaan, että oli muitakin yläluokkia, jotka pyhittivät ja pudottivat, kuin kapitalistit. Natsi-Saksa, Italia, Neuvostoliitto ja Maon Kiina pureutuivat erittäin lujasti menneiden kulttuurikausien musiikkiin. Muuta ei oikeastaan saanut olla olemassa. Yhdysvalloissa myös pilapiirtäjät tiesivät viimeistään 1920-luvulla, että lihavat leidit häiritsemässä aitioiden unta olivat suurta, tekijänoikeuden suojaamaa taidetta, toisin kuin hälyttävän usein värilliset rimputtelijat ja rämpyttelijät, joista tuli taidetta vasta kun jokin Gershwin tai Berlin omaksuivat heidän tyylinsä ja usein ideansa.

Ette muuten varmaan tienneet, että kun abstrakti kuvataide oli Stalinin, Hrusthevin ja niiden muiden inhon kohde, CIA rahoitti USA:ssa tuota samaa suuntausta. Niinpä ns. moderni taide on maassa edelleen luokkatunnus.

9 kommenttia:

  1. Voi miten hieno taas. Sun musiikkijutut on aina.

    VastaaPoista
  2. No, sehän on piru, sano Rannanjärvi, jos minä miestä pelkään.

    VastaaPoista
  3. Aivan, NL ei ollut USA.
    Jos tädillä taas olisi munat, ja sedällä pillu ....

    VastaaPoista
  4. HUS:in suurpesulassa Keravalla on myös kuvan esine seinällä lasin sisällä. Teksti: "hätätilassa -riko lasi". Matteus-passiosta sen verran että sattuipa kerran että ennakkoon ajattelin "tuota ohjelmaa en kyllä jaksa kuunnella". Ja kas, se vajaa tuntiko se oli, meni kuin siivillä - vaikka kevyen musiikin ystävä olen (periaatteessa mitään musiikinlajia kovin ankarasti karsastamatta). Ohjelman tekijän tiedetään lausuneen jotain tähän tyyliin: "Ei sitä koskaan tiedä, milloin onnistuu turmelemaan jonkin viattoman mielen.". Kaipaan suuresti edesmennyttä radio-ohjelmaa nimeltä "Kemppinen". Kaikki ovat tiedostoina verkkolevyllä - joka ei enää suostu käynnistymään.

    VastaaPoista
  5. :)
    Kiitos Riccardo Chaillysta - Leipzigissä olen käynyt DDR aikana. Ja DDR:stä ei suinkaan tule ensimmäiseksi mieleen se Erik Honecker vaan A.R. Penck.

    http://www.badische-zeitung.de/ausstellungen/zwischen-den-fronten--17249437.html

    Tuo juttu abstraktista kuvataiteesta vaatisi varmaan pidempää pohtimista. En aio sitä tässä yrittää - heh heh. Mutta jotakin sanoakseni; se on ollut ylivoimaisesti sopivin abstraktin teoretisoinnin ilmaisuväline kaikista mahdollisista sidoksistaan huolimatta. Sen jokapäiväisen elämän tunnesisällön korvaaminen jollakin muulla - useimmiten toisarvoisella, ei kuitenkaan johdu CIA:sta tai Hrutsevista tai muista vastaavista tyypeistä - eikä niistä pienemmistäkään piruista mistä hyvinä esimerkkeinä vaikkapa pääministerimme ja muut ministerimme.

    Hyvä kysymys olisi kai; miksi taiteesta tuli tavoitteeltaan niin formalistinen.

    A man will renounce any pleasures you like but he will not give up his suffering.
    G. I. Gurdjieff

    http://www.youtube.com/watch?v=MW4bflJ8Lew&feature=related

    Jotenkin on sellainen perstuntuma tuosta - siis kun kirjoitit jokunen päivä sitten, että: "Tämä on elämänohje reippautta ja vauhtia arvostavalle ajalle. Hitaus on suurta. Kohta alkavat olla ne ajat, että voisin valvoa aamuun nauttiakseni yön hitaudesta ja siitä suuresta verkkaisuudesta, jolla aurinko nousee talven tauottua."
    - on että mystiikan perinteitä ei pitäisi unohtaa. Siis kun kohta vesipiipunkin voi jättää yöksi ulos. Juutalaisen kalenterin mukaan kohta on Pesach V (CH''M).

    http://www.youtube.com/watch?v=DfBPR-6gjFA&feature=related

    http://www.youtube.com/watch?v=UCInWnCelI8

    VastaaPoista
  6. Voi, miten hienosti sattuikaan ajoituksellisesti sen tv:n 'Afrikan sinfonia'-ohjelman kanssa, jonka illalla katsoin Arenasta! RSO soitti perus-Beethovenia Villa Karossa Beninissä.

    Kuin vieraskentän ottelussa rumpuryhmä itse säveltävine johtajineen, ja pihan tanssivat koulutytöt, hakkasivat RSO:n ja sen hiotun tututu-tuu-Beethovenin numeroin 6-0, väitti joku RSO-ryhmästä, olisiko ollut johtaja. Äärettömän opettawaista! Hyvin hyödyllistä meikä-sedän yleisverenkierrolle!

    Johtopäätöksenä päätin panna suuresti arvostamani Kaj Birket-Smithin 'Kulttuurin tiet'-kirjan sivummalle. Puolensa ja puolensa, kuten niin nokkelasti sanotaan. Tosiaan, kiertääkö Aurinko tätä ihanuutta, Maata?

    VastaaPoista
  7. Minä luin koko eilisen päivän Kemppisen blogia, ehkä jopa puolet kaikista, jopa kommentoijia! En mennyt edes ulos!

    Liian mielenkiintoinen kirjoittelu olisi kiellettävä. Muuten jää sisälle ja elämä menee ohi.

    VastaaPoista
  8. Onko joku jo kokeillut Spotifyn kaltaista http://grooveshark.com :ia?

    VastaaPoista
  9. Huomasin kyseisen Matteus-passion levytyksen, se on ollut kaudelle kokoamallani Spotify-playlistilla. Ihan oli hyvä, mutta eipä antanut tai anna aihetta kuin nyt puheeksi tulleena kahteen kommenttiin.

    Vanhan musiikin liike on iskostanut minuun paitsi kiireen myös kireiden periodisoitinten tarpeen, ilman niitä hyvin ja ripeästi soitettunakin Bach tuo mieleen sunnuntai-iltapäiväkahvit tylsässä kyläpaikassa. Paahto on liian vaaleaa, pulla ponnetonta.

    Quasthoffin mehevä laulu jää äänityksessä jotenkin likilaskuiseksi. Muistelmistaan huoöasin, että hänkin osaa olla ikäväkin ihmine, mutta tylsää laulua en häneltä ennen kuullut.

    Joku kommentoi kokeneensa Matteus-passion tunniksi, hyvin lohkaistu, ja toinen jääneensä Kemppisen pauloihin, tuskin ehti silti lähellekään puoleen väliin. Samassa hengessä kehun miten lyhyt pimeä viime yönä olikaan, Kari Rydmanin blogia tutkiessa ja pohtiessa aurinko vain kosketti tunturimaiseman horisonttia.

    VastaaPoista