”Lume” (placebo = miellyttää minua) on hieno sana, mutta en tiedä, mitä perua on vanhempi ”silmänlume”, enkä viitsi ryhtyä ottamaan selvää. Tai olkoon menneeksi. ”Lume” näyttää liittyvät ainakin muutamassa sukukielessä lumoamiseen eli noitumiseen.
Mielessäni sataa lunta.
Arvelin että lukijoitakin huvittaisi katsella kiteitä. Amerikkalainen, 1931 kuollut William Bentley omisti elämänsä lumihiutaleiden valokuvaamiselle. Tuloksia on verkossa runsaasti. Katso esimerkiksi Wikipedia ja
http://www.bentley.sciencebuff.org/collection.asp sekä http://www.its.caltech.edu/~atomic/snowcrystals/photos/photos.htm
Esimerkiksi maailman johtaviin tiedetoimittajiin (pehmeäkantisia selvityksiä kadun filosofiantohtoreille) lukemani Philip Ball (Critical Mass) on kirjoissaan ”Shapes” ja ”Branches” kertonut, miten hiton koville tiedemiehillä otti ennen kuin lumikiteen hämmentävä muotojen runsaus ja hyvin tavallinen symmetrisyys onnistuttiin selvittämään pitävästi – vasta runsaat 20 vuotta sitten.
Lukekaapa jos haluatte. Kysymys on energiasta eli jäähtymisnopeudesta, pintajännityksestä ja satunnaisista epäpuhtauksista ja pohjaltaan molekyylien mielenkiinnosta järjestyä keskenään tietyllä tavalla. Jo Kepler laski, että optimaalinen tapa järjestää palloja (tykinammuksia) on kuusikulmio.
Joissakin tilanteissa, useammin kuin ehkä luullaan, on eduksi, ettei ole luonnontieteellistä koulutusta. Maailma on täynnä jännittäviä ilmiöitä, jotka ovat niin kerta kaikkiaan tyhmiä ja yksinkertaisia, ettei fiksumpi ihminen ilkeäisi niitä ihmetellä.
Niin kuin tämä blogissa aikaisemmin mainittu Mark. E. Eberhartin kirja ”Why Things Break”, miksi esineet menevät rikki. Siitä ymmärtää senkin, mikä on lasikuidun käytäntö. Lasi kun kestää vetoa kovasti mutta puristusta ei ollenkaan. Yhdistämällä kova lasi kuituna ja pehmeä sideaine estetään särkymisen perusmekanismi, energian (iskun) jatkuminen kuin resonanssi.
Ballin selostus koskee siis kysymystä, miksi lumihiutaleet ovat kauniita. Lapsen kysymys. Lapset ovat viisaita.
Kuurankukka on onneksi tuttu kasvi, vaikka harvinaisempi kuin ennen. Miten on mahdollista, että ikkunassa kasvaa lehtiä?
Kun kivessäkin kasvaa lehtiä.
Kaikissa alan esityksissä mainitaan rauta- ja mangaanimalmeissa esiintyvä dendriitti (kuva) – lopultakin hämmentävä näky, puu kiven sisällä. Kysymyksessä on kidemuoto, joka muistuttaa kasvia mutta on pelkkää metalliyhdistettä ja täysin selitettävällä tavalla syntynyt.
On ehkä paikallaan esittää disclaimerit eli vastuunrajoitusehdot. Edelle kirjoitettu, siis lumikide ja eräät muut muodot, ei sisällä ainakaan tietoisesti minkäänlaista mystiikkaa eikä vihjailuja korkeamman olennon käden jäljistä.
Sen sijaan taustalla on jokin määrä kiukkua. Julkisen taiteen ja virallisen viihteen rinnalla maailmassa on vaikka mitä – yleensä käden ulottuvilla, ihmeteltävissä vailla välineitä ja maksuja suorittamatta.
Joku onnellinen osaa nähdä. Joitakin auttaa järkeily. Tulos saattaa sitten olla se, että oppii ihmettelemään.
Syy on varmaan koulutuksen ja oppisivistyksen: uteliaisuus ei ole oikein muotia. Veikko Huovisen monien ansioiden joukossa on Konsta Pylkkäsen keskeiseksi nostettu luonteenpiirre, ankara halu ottaa selvää asioista.
Perinteisesti kansanmiehen uteliaisuus – Matti ihmeellistä rautatietä katsomassa Juhani Ahon kuvaamana – esitetään pilkkaamistarkoituksessa. Arvosteluissa sitten puhutaan ”mainioista tyypeistä”, mutta kyllä kansa tietää – pilkatakseen ne herrat toisille sellaisia kirjoittelivat.
Luulen ettei tätä Huovisen piirrettä ole kovasti korostettu. Koulunkäynnillä turmelematon kansanmies kuvaillaan lähes kunnioittavasti. Erätarinoita ajatellen vielä Wallenius ja ehkä A.E. Järvinen esittivät retkitoverinsa eräänlaisina alkuasukasoppaina, ja sitten muutaman vuosikymmenen kuluttua oli täydessä roihussa pohjaltaan aivan yhtä katteeton ja alentava kansanihmisen poliittinen ihastelu.
Pitää muistaa palauttaa kirja kirjastoon – löysin oman kappaleeni. Edes Erno Paasilinna ei ehkä huomannut korostaa, että tämän kunnioittavan kuvauksen kantaisä on kuitenkin Sakari Pälsi. Tai ehkä hän nyt hiukan liikaakin ylisti luonnonihmisiään – mutta ”Pohjankävijän päiväkirja” on muuttuneen ihmiskuvan ja toisenlaisen näkemistavan monumentti.
Tutkimusmatkat oli suuri meillä perinne (Granö, Ramstedt, Auer).
Tutkimusmatkoja voi tehdä myös kotipihassaan. Lintujen sijasta voi bongata lumihiutaleita.
Kiitos linkistä. Jääkukat kiehtovat minua, mutta en ole tiennyt niistä paljon mitään.
VastaaPoistahttp://www.flickr.com/photos/amnellanna/382551294/
Sepäs oli lohdullinen kirjoitus.Jostain syystä tuli hyvä mieli.
VastaaPoistaMainio kirjoitus jälleen kerran. Luonto tarjoaa monenlaista koettavaa ja nähtävää, jos vain viitsii pysähtyä ihmettelemään ja katselemaan.
VastaaPoistaGeologianopinnot alkoivat aikoinaan kideopin kursseilla. Mineraalikiteet on loputon kauneuden maailma: ei äkkipäätään uskoisi, kuinka kiinnostavia erilaisten kiteiden muodot ja värit ovat. Esimerkki hyvästä kivi- ja kideoppaasta on Schumann, Walter (-93). Kivet ja mineraalit värikuvina. Otava.
Hume ja Locke kirjoittavat, että vain kokemus on todellisen (ei solipihistisen) tiedon isä. Jos ihmiskunta jotain meinaa oppia ilman että se on samalla pseudotiedettä tai vanhentunutta tiedettä pitää olla jotain matkalaukussa minkä päällä asia saa yhteytensä.
VastaaPoistaMutta sitä ei juuri saa jaloillaan hakea koska ei ole uskottavuutta sen jälkeen. Jos yksilö tekee Huoviset ja hakee tietoa ja oppii uskottavuus menetetään ja näin viisauskin on hukattu koska yhteiskunta ei halua sen jälkeen ymmärtää miten asiat ovat mahdollisia. Mutta lukekaa hyvät ihmiset mitä kirjoitettu on: Mitä Hume ja Locke ja kuka ties jankuttaa? Miksi eivät osaa lukea Kemppinen? Miksi koulua sekoitetaan ilman, että oikeasti lukutaitoinen on päässyt sanomaan mitään? Kuka milläkin uskonnollisella pakalla siellä sekottamassa, eikö vanhat sotkut riittäneet? Minä pitäisin huolen edes pääasisoista, edes lukutaidosta. Ja se ei viittaa sujuvaan lukutaitoon vaan oikeaoppimiseen symbolien tarkasteluun koska jokainen kirjainkin on symboli, ei illuusio eikä fantasia.
Kirjoitan jos löydän vielä kymmennen kerran voimia;voisiko joku toimittaa vanhanajan kirjoituskoneen; minunlaisella ihmisellä on enemmän vihamiehiä kun koskaan arvaatte: siihen ei riitä yksin nämä poliittiset leirit vaan kaikki, jotka peittäisivät todellisuuden sen sijaan, että se nousisi koskaan oikeasti selväksi. Peittämisen taito on siis myös levinnyt ja se on aikamme vitsa: kuka löytää mitäkin ns. tietoa enää.
Toinen ajatus tiedosta on se kirjaviisaus minkä tänä päivänä pidämme oikeana tietona; jos kirjaviisaus laskeutuu ja kiteytyy kokeneen (geneettisesti kokeneen) yksilön harteille ja korvien väliin sen vaikutus on erilainen kuin jos se laskeutuu ikänsä ja myös suvun päälle, jossa ei olla pahemmin tultu pois Jakomäestä vuosikymmeniin ja alueen pubi on tutuin paikka missä pitää ns. dialogeja.
On laatueroja mikä on mikä ja mistä jotain saa alkunsa. Samalla on varmasti hyväksi - ainakin geneettisesti - että jokunen sukupolvi ei teekään sitä mitä muut vaan tekee jotain ihan muuta, diversiteetin takia joka on ns. älykkyyden taustalla. On siis hyväksi kuten rakkikoirilla se, että muuttuu se, mikä ensin hyväksi todettiin. Sen takia geeniperimän ns. vieminen elolliselta toiselle on aina tyhmää; koska geenit muuttuvat ja muokkaantuvat ympäristönkin perusteella vaikka ei voi mitata suoraan. Ollaan silti todettu, että huippusuorittajien geenit ovat toisarvoisia kun mietitään miten esim. superloistava viulunsoittaja saa äänet tulemaan; niin valmentajien vastaus on treeni, treeni, treeei. Vaikka on suvussa ennenkin oltu lahjakkaita: ilman treeniä ei synny.
Treeni on sitten sama kuin behaviorismi; uudelleen ja uudelleen, taitavammin ja taitavammin ja tässä suhteessa on geenejä, joilla on kenties taipumus ottaa opiksi eli muuuttua, liikkua, joustaa ja valikoida. Eikä jääräpäisesti rummuttaa jotain jota rummutettiin vuosi sitten ja viisisataa vuotta sitten.
Liike on elämää, ainakin yksi elämää määrittävä tekijä; mutta vaikka kivi ei ole elossa kun se vyöryy rinteeltä alas se ei ainakaan sammaloidu.
Suomeksi "plasebo"
VastaaPoistaWikipediassa 28. tammikuuta tapahtuneiden asioiden artikkelissa on listattu Montanan Fort Keoghissa vuonna 1887 tippuneet hiutaleet.
VastaaPoistaPaikallinen farmari väittää niiden olleen suuria kuin "milk pan". Pienen pizzan koosta puhutaan myös aihetta sivuavissa jutuissa.
K
VastaaPoistaOn ehkä paikallaan esittää disclaimerit ..
Paikka näkyy, mutta syy on mielestäni epäselvä, vapaassa maailmassa, ja varsinkin kai, jos on kovan tieteen opinahjosta jo eläkkeellä.
Hmmm.. siis aihio on tuttu, ja fraktaalisten rakenteiden matemaattisen mallintamisen mahdollisti K:n mutta myös vielä mun opiskeluaikana matematiikan kirjassa "patologisena yhtälönä" tunnetun verraten yksikertaisen sovelluksen korrelaattien läiskiminen vertikaali-horisontaali-avaruuteen (tietokoneenavulla 80-luvulla) paljasti erilaisia säännönmukaisuuksia toistavia kuvanteita.
Fraktaalilaskentaa on sittemmin kehitetty ja käytetty ties mihin, mutta ei (pois lukien taide) itse luonnononobjektin ontologisen rakenteen tutkimiseen, eikä sitä varsinkaan edusta alkeellinen GDV diagnostics system, jossa sormenpään näytteestä tietsikka laskee kohinakentän koko kropalle.
Tämä luonnonvoiman materialis-rakenteellinen ilmeneminen on jäänyt jääksi ulkoeteisen ikkunalaseihin.
Siis 28.01. 1887 jenkkilän Fort Keoghissa Montanassa raportoitiin maailman suurimmista tavatuista lumihiutaleista - varmaan kauniita, leveys 38 cm ja korkeus 20 cm.
VastaaPoistaOnhan meillä onneksi golfpallon kokoiset rakeet seuranamme. Tätäkin ilmiötä pidettiin välillä melkein urbaanilegendana, kunnes tuli lähes joka kesäiseksi vitsaukseksi. Kyllä, olen nähnyt raemyrskyyn jääneen uudehkon henkilöauton. meni lunastukseen.
"- - on eduksi, ettei ole luonnontieteellistä koulutusta"
VastaaPoistaMaailmaa luonnontieteen pääaineopintojen valossa tarkastellen voi käydä, että huomaa kaiken rakenteen eikä minkään merkitystä. Nykyään koulussakaan ei enää poiketa tavaamaan, vaan suoraan luetaan. Kelloa ei kannata koko ajan vetää, sen käyttö on käydessä.
Postaus oli hyvä, mutta ylsi vain tekijänsä odotusarvoon. Siksi kommentoin omilla kliseilläni.
Minulla oli raesateessa kaksi hyvin uudehkoa autoa, ja jälki oli kuin golf-pallon pintaa. Ei mennyt lunastukseen. Vakuutusyhtiö päätti valitettavasti korjauttaa.
VastaaPoistaRienzi: Merkitykset eivtä OLE vaan nekin ovat tekijänsä odotusarvot.
VastaaPoistaLukijansa odotusarvot voisi sanoa...ja kello on huono metafora koska elämä tapahtuu myös sinä aikana kun mietit mitä kello on tai paljonko se on; elämässä on monta domainia jonka kautta mitata elämää ja todellisuutta ja keksitty aika-mittari on vain yksi. Joten, minä olen täysin vastakkaista mieltä kanssasi siitä, että luonnontiede olisi huono tapa oppia elämää ja maailmaa mutta niin on fantasiakin ja kaunokirjallisuus. Molemmat ovat huonoja yksin koska pitää olla BÅDE OCH.
VastaaPoistaHomo Garrulus on tietysti oikeassa. Merkitystä ei löydetä, se annetaan. Jos keskittyy pintaan, kuten sisärakenteeseen, ei välttämättä synny merkityksen antavaa keskittymistä, kohde voi jäädä esitiedon teflonoimaksi havainnoksi.
VastaaPoista