Itte

Tänään ovella seisoi mies, joka sanoi, että olisi kirjoja. Kuittasin. Niitä oli 110 kiloa. Tässä nyt oli omakustanne, serkusten kesken keräämämme, veljeni tietokoneelle naputtama isoisän, Nurmen taatan muistelma ja suuri määrä kirjeitä 20-luvulta 60-luvulle.

Hän antoi lyijykynällä lehtiöihin kirjoittamansa muistelman minulle 70-luvulla. Se oli selvää, ettei tekstiä ollut aihetta julkaista hänen eläessään. Tulimme siihen tulokseen, ettei myöhemminkään.

Kun nyt katselen tuttua tekstiä valmiina kirjana, jään hiukan arvelemaan. Etenkin kertomus Siperiaan joutumisesta Helsingin seudun patteritöistä, karkaamisesta ja työskentelystä Muurmannilla 1917 ovat hyvin harvoin esiin tulevia aiheita.

Suuri osa on selvästi totta, osa todennäköisesti kaunisteltua.

Isoisäni tunnettiin paikkakunnalla eli siis Kauhavalla hyvin. Hänellä oli kauppaliikkeitä ja monenlaisia luottamustoimia, mutta politiikkaan hän ei osallistunut.

Liitän kaikesta huolimatta tähän blogiin katkelman tämän kunnallisten ja seurakunnallisten luottamustointen haltijan paikkakunnalla jokseenkin tuntemattomasta taustasta. Teksti on kirjain kirjaimelta hänen omaansa. Syystä tai toisesta hän kirjoitti itsestään kolmannessa persoonassa. Hän on Martti.

Kirjaa ei toimiteta myyntiin, eikä sitä saa mistään.

”Toverukset joutuivat saksalaisten komennukseen. Tämä ryhmä johdateltiin Lahden yhteiskoululle. Heidät komennettiin sisälle. Täällä aukeni taivas, sillä nyt oli mahdollisuus saada tyhjentää kuonat, juoda vettä ja oli katto päällä sekä seinät tuulensuojana. Iltapäivällä kävi vielä niin onnellisesti, että kuului komennus: ”Ulos!” Ulkopuolella oli kaksi saksalaista sotilasta, jotka antoivat kahden sormen kokoisen palan ruisleipää sekä yhden suolasilakan jokaiselle ulostulijalle.

Kun kaikki olivat ulkona, komennettiin: ”Sisään joka sorkka!”

Sisällä oli ihmeellistä kuulla, kun tehtiin kauppoja talletetulla leipäviipaleella ja silakalla.

Kuului huuto: ”Kuka antaa askin Klupia yhdestä leipäviipaleesta!” Siitä se kaupanteko sitten alkoi. Joku ehdotti: ”Saat kympin.” Toinen viiskymppiä. ”Ei pojat rahalla, mutta jos on tupakkaa, siitä voidaan neuvotella.” Kaupanteko jatkui myöhään iltaan ja myös seuraavana päivänä leipäviipaleen ja silakan jaon jälkeen.

Toverukset ihmettelivät, että onko tupakka tärkeämpi kuin leipä. Topi sanoi, että kyllä leipä on suurin. Martti väitti vastaan: ”Kyllä ryssänlimppu on suurempi.”

Kolme päivää tätä ihanuutta kesti. Komentohuuto oli: ”Wek!”

Kaikki painuivat ulos, mutta ei mitään muonanjakoa. Vain komento: ”Riviin ja mars matkaan!”

Reitti kulki länsivaihteen kautta Hennalaan, josta tuli surullisen kuuluisa. Täällä oli ensimmäinen tarkastus ja luettelointi. Kaikki mitä oli mukana oli asetettava tarkastuspöydälle. Tavarat luetteloitiin ja otettiin selvää, olivatko ne omia vai ryöstettyjä. Tavarat paketoitiin, varustettiin asianomaisen nimellä ja lähetettiin keskusvarastoon Helsinkiin, josta ne oli määrä palauttaa eri hakemuksesta myöhemmin, kun asiat oli tutkittu ja miestä oli hutkittu. Useassa tapauksessa moni saikin osan tavaroistaan senaatin päätöksen jälkeen takaisin.

Tämän tarkastuksen jälkeen komennettiin miehet pienemmissä ryhmissä riviin ja kysyttiin, onko johtajia mukana rivissä. Kun mitään ei kuulunut, kysyttiin uudelleen ja lisättiin uhkaus, että joka viides mies ammutaan paikoilleen, ellei johtajia löytynyt. Kun rivistössä ei tapahtunut mitään, uhkaus pantiin täytäntöön ja loput miehet komennettiin kantamaan ruumiit pellon reunaan. Tämä jatkui koko päivän sillä vaihtelulla, että joitain miehiä astui rivistä ilmoittaen olleensa johtavassa asemassa. Nämä miehet otettiin erilleen, komennettiin kävelemään metsän reunaan riviin. Komennus: ”Tulta!” Näin päättyi heidän osaltaan vallankumouksen teko.

Kun tämä harvennus oli loppuun suoritettu, loput miehet komennettiin kasarmeihin sisälle ja asemiehet määrättiin vartioimaan ovia ja ikkunoita.

Toverukset sijoitettiin täällä erääseen varastohuoneeseen, joka oli kooltaan noin 15 neliömetriä. Kahdella seinällä oli hyllyköt ja ikkunan puolella kaikenlaista rojua, muun muassa kylpyamme. Kun illan tullen etsittiin paikkaa mihin rojahtaa pitkälleen, muut paikat oli jo varattu ja ainoastaan ylähyllyt ja kylpyamme olivat vapaana. Martti tunkeutui hyllyjen välistä ja heittäytyi ammeeseen nukahtaen heti, mutta heräsi kuitenkin pian ahdistavaan tunteeseen. Hän yritti nousta, mutta se ei oikein onnistunut. Saman makuupaikan oli valinnut itselleen viisi muutakin miestä. Kylpyammeessa nukkui siten kuusi miestä samalla kertaa. ”