13. joulukuuta 2009

Vaikea mutta mieluisa



Puhe ei ole Antti Hyrystä, jota koskeva dokumentti tulee televisiosta sunnuntaina aamupäivällä; en taida tietää parempaa Ylen koko historiasta.

Mielessäni ovat Bachin Goldberg-variaatiot. Amerikkalainen, Brooklynistä kotoisin oleva pianonsoiton opettaja Simone Dinnerstein sai runsas vuosi sitten nimiinsä klassisen musiikin uusimman tuhkimotarinan. Hänen levytyksensä Goldbergista teki hänestä yhdessä yössä maailmantähden, ja levyä myytiin kuin lenkkimakkaraa.

Toistaiseksi en ole saanut selville, miksi. Ostin levyn iTunesista ja kuulen kyllä, että nyt Bach soi suunnilleen kuin Mozart. Aito järkytys on edelleen Murray Perahia, jonka kymmenen vuotta sitten tullut levytys samasta teoksesta siirsi kohteliaasti mutta päättäväisesti syrjään Gouldin ja kaikki muut.

Se on makuasia, soittaako sitten joku paremmin cembalolla. Mielestäni jo Fischer, Richter ja Nikolayeva osoittivat, miten syvästi Bach soi pianolla, jota tietenkään ei ollut keksitty hänen säveltämisensä aikaan.

Goldberg on kumminkin Bachin suosituimpia, vaikeimpia ja vähiten ymmärrettyjä teoksia. On suosittua ymmärtää siitä noin yksi prosentti ja sekin väärin.

Tässä ei tietenkään ole moittimista. Musiikki soi sielun virkistykseksi ja Jumalan kunniaksi, joten ei sitä tarvitse analysoida eikä ymmärtää.

Otan nyt kumminkin asiakseni sanoa, että nämä muunnelmat eivät erityisemmin muistuta musiikin muita muunnelmia (Diabelli, Paganini, Haydn jne.). Eikä herra paratkoon Merikantoa – ennen soitettiin ”Ukko Noak –muunnelmia”, joka on aito musiikillinen iloittelu Iiro Rantalan hengessä.

Tarinan mukaan teos sävellettiin eräälle aatelismiehelle unettomien öiden viihdytykseksi. Se ei voi pitää paikkaansa, koska tässä musiikissa ei ole mitään viihdyttävää. Lisäksi teos, joka on aika pitkä – lähes tunnin kestoinen – on mahdoton pilkkoa. Siitä ei voi ottaa osaa, vaan se on kuunneltava aina alusta loppuun, sillä kun ajatus on kuin hengitys, ei sitä voi katkaista.

Se melodia, joka kuullaan teoksen ensimmäisessä (ja viimeisessä) kappaleessa, on toissijainen. Pääasia on tämän kirjoituksen kuvasta ilmenevä bassolinja eli kenraalibasso eli basso continuo eli numeroitu basso.

Lisäksi teoksessa on kaanonit kullekin intervallille ja hyvin erikoinen quodlibet lopussa. Sekaan heitetään mitä tahansa, kunhan soi!

Kaanonia ei taida välttämättä kuulla eli huomata, ellei ole oppinut tai opetellut. Helpoin esimerkki on ”Joulupuu on rakennettu”, joka menee soinnuissa ihan mukavasti, kun toinen laulaja aloittaa kappaleen alusta ensimmäisen ehdittyä toisen tahdin (”rakennettu”) kohdalle.

Tämä nyt on anteeksiantamattoman lapsellinen selitys polyfoniasta. Omin musiikkimme, vaikkapa joululaulu, on melodia, jota säestetään soinnuin. Polyfonia on kaksi tai useampia itsenäisiä ”melodioita”, jotka tulevat päällekkäin soitettuina säestäneeksi toisiaan. Siis säikeitä ja moniajo.

Raskaiden kokemusten jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että jos teoksen nimessä on sana ”fuuga”, useimmat lopettavat kuuntelemisen ja keskustelemisen siihen. He ajattelevat, ettei fuugaa osaa kumminkaan kuunnella tai ettei sellainen ole ainakaan hauskaa.

Luultavasti tuohon musiikkiin astuttiin tekemällä musiikkia. Pohjoinen, protestanttinen Saksa kasvoi merkillisessä määrin yhteisen musiikkinsa ympärille. Se lävisti kaikki yhteiskunnan luokat, ja kun kirkossa käynti oli ajan tapojen vaatimuksesta käytännössä pakollista, musiikkiin tultiin varhaisessa lapsuudessa, vaikeaa tietä. Antifonia oli tietenkin peräisin Venetsiasta, jossa kirkon ylälehteriltä soitettiin yhtä ja alttarilta toista. Ei muuten kannata sylkeä lasiin, jos tarjolla on Gabrieli-nimisten säveltäjien musiikkia.

Kun kirkossa sai soittaakin, musiikista muodostui ikään kuin toinen äidinkieli, joka alkoi väistyä Saksastakin vasta natsismin ja muiden uusien, teknologisten joukkotiedotusvälineiden vaikutuksesta. (Ideologia on teknologia.)

Bachin suvussa oli tiettävästi sata kanttoria. Niin oli kai monissa muissakin suvuissa. Jos me nykyiset osaamme lukea kuvia, myös liikkuvia kuvia, ja ymmärrämme niiden todellisuuden, joka ei ole tosiasiallista, nämä entiset osasivat lukea ääntä. Harnoncourt väitti hienossa kirjassaan, että sävellajin säädetty tunnesisältö oli kirkkorahvaalle itsestään selvä.

Vain keinotekoinen on totta, koska se on syvempää kuin ajankohtainen elämä.

Ei musiikkiarvostelun vaan kontemplaation kohteena Bachin Goldberg-muunnelmat on arvollinen elämäntehtävä. Kontemplaatio on syventyvää tarkkailua ilman meditaation hupsua pyrkimystä päästä ilmiöiden taakse – siellä on vain ilmiöitä takaa havaittuina.

Kun näitä muunnelmia kuuntelee kolmekinkymmentä vuotta ja tutkii samalla nuotteja, voi jo ehkä alkaa aavistella jotain. Jumalat kulkevat jalan.

(Perahian ”Goldbergit” sekä valikoima Gabrielia löytyvät Spotifystä.)

34 kommenttia:

  1. Oletko kuullut Mika Väyrysen levytyksen - Goldberg-muunnelmat haitarilla? Se on hieno.

    VastaaPoista
  2. Tämä toi mieleen SAPO/358 Fantasia ja fuuga -kirjan ja Bachin.
    Ja silloisen alakerran dir. mus. urkurin, jonka poika harjoitteli päivittäin pianonsoittoa lapsuudessani. Poika nykyisin rehtorina jossain musiikkiopistossa. Se siitä kerrostaloasumisesta.

    Olikohan natseilla jokin pointti, kun tuo polyfonia sointuu niin hyvin Horst Wesselistä lähtien muihinkin silloisiin "marsseihin"...

    VastaaPoista
  3. Ad Jaakko heinimäki:

    Wikipedian artikkelissa on linkki levytyslistaan, joka on laaja ja vaihteleva.

    VastaaPoista
  4. "Se on makuasia, soittaako sitten joku paremmin cembalolla. Mielestäni jo Fischer, Richter ja Nikolayeva osoittivat, miten syvästi Bach soi pianolla, jota tietenkään ei ollut keksitty hänen säveltämisensä aikaan."
    Ajatustahan vois jatkaa... http://www.youtube.com/watch?v=DT2K49xPCNc .... siis vaikka musiikki onkin ollutkin monesti uskonnollisten intoilijoiden epäluuloisen huomon kohde, niin sehän on kiinnostavaa vain uskonnollisessa mielessä. (Kierkegaard)

    Siis jos tekisin ristipistotyön jossa lukisi - Jumala tätä taloa suojelkoon - niin siitä ei saa syntymään yhtä jumalallista keskustelua, vaikka kaikki osallistujat pitäisivätkin ristipistotöistä.

    Toisaalta musiikin kanssa on vähän samalla tavalla kuin elokuvienkin, eli jos istuu siellä eturivillä, niin ne valkokankaalla liikkuvat hahmot ovat aina liian suuria katsottaviksi - tai vaikutelma ainakin on kuin meskaliiniannoksen jälkeen - isoja otsia ja suuria suita. Toisaalta täältä takariviltä katsoen aika moni istuu siinä edessä, että ei oikein näe kaikkea kunnolla. Tai pitäisi kai kirjoittaa - ymmärrä...
    Tämä pointti on kuitenkin vielä suomentamatta - mutta kiinnostaa silti melko paljon http://www.youtube.com/watch?v=9sacGjga3l8 soitto alkaa 3 minuutin paikkeilla.

    VastaaPoista
  5. Ad Jaakko: Pitää muuten paikkansa! Olin aikaisemmin raivokas mutta sitkeä haitarinvihaaja kunnes kerran kuulin kuinka katusoittaja veteli Akateemisen kulmalla haitarilla komeasti Bachia (ettei olisi ollut Toccata ja fuuga, BWV 565, peräti) - ja mykistyin. Haitarihan on täysin urkuihinn verrattava, polyfonisuutta suorastaan janoava soitin jos sitä todella osaa soittaa. Eikä mikään ei sovi sille paremmin kuin Bach.

    Ad JK: Perahian Goldberg asettui ensi kerran sen kuullessani oitis inhokkien kategoriaan. Järkytys oli sanoinkuvaamattoman suuri: pahimman luokan kitschíä ja schmalzia. Nyt kun tätä naputellessani kuuntelen sitä taas uudestaan se ei tunnu ihan yhtä pahalta - mutta kyllä gouldmainen ja laurialamainen pohdiskeleva analyyttisyys aina pieksee mennen tullen moisen keveänleikkisän etten sanoisi laulavan huithapelistisuuden!

    Cembaloversioista minulle ykkönen on Wanda Landowska. Instrumentti kyllä selvästi muokkaa tulkintaa - olisi vaikea kuvitella Perahian esityksen istuvan cembalolle, kun taas Laurialan kykenisi ihan hyvin kuvittelemaan cembalon ääreen. Gould lienee jostain sieltä välistä. Mielenkiintoistahan olisi tietenkin sivuuttaa soittimen luontaisimmat attribuutit ja tehdä soittimen luonteen vastainen tulkinta: pianomainen cembalolla, cembalomainen pianolla.

    VastaaPoista
  6. Horst Wessel on riimitelty vanhaan merimieslaulun säveleeseen. Ruotsalainen hengellinen laulu O store Gud on aika lähellä. Myös amerikaksi löytyy.

    VastaaPoista
  7. Ad PS: - Quodlibet ja pari muutakin variaatiota vastustaa musikanttisuudellaan virittäytymistä vain järjen pauloihin.

    Muutamat yhtyesovitukset tähdentävät tulkintojen rannattomuutta.

    Perahiasta - tsekkaa Bachin Partita-levy.

    VastaaPoista
  8. Teologi vei ns. jalat suustani, Mika Väyrysen versio on oikeasti hotti ja siis hitti. Tulin siitä tietoiseksi Hannu "Bach ja urku ja Luther ja - ja -fani" Taanilan vinkistä.

    Kemppinen yllättää uneton aatelismies -tarun kritiikillään. Minusta muunnelmat ovat nimenomaan viihdyttäviä (en tunne Bachilta tahtiakaan, joka ei olisi sellainen) mutta falsifiointini on ollut siinä, ettei teos lainkaan uneta; se varmaan olisi legendan edellyttämässä tilanteessa perusedellytys. Jos uni ei tule, pitää juoda jotain tylsää (siis vaikka aivoja sinänsä aktivoivaa maitoa, mutta ei sampanjaa) ja lukea tasaista (siis blogeista siis sinänsä energistä, mutta tasaista Virolaisen blogia, muttei pirskahtelevaa Kemppistä), sama pätee mielestäni nokturnaaliseen musiikkiinkin.

    Bachin muunnelmateosten kruunu on tietenkn Die Künst Der Fuge, jossa yllättävin efekti on äkkilopetus - jatkotyölle tuli laillinen este, fyysinen liikavaikeus; Tuomaskanttori kuoli.

    Mainiossa Riston valinta -ohjelmassa oli nyt perjantaina minulle uusi muunnelmateos, Michael Prætoriuisen hieno Enkeli taivaan -tour de force. Spotifyissa on tarjolla Bachin oman kuoron (Leipzigin Tuomaskuoro) levytys, jonka löytää helposti esmerkiksi hakusanoilla "Praetorius Von Himnel hoch". Risto Nordellilla oli ohjelmassaan kyllä parempi esitysversio.

    PS Uskaltaako toivoa, että Kemppinen palaisi runsaan vuoden takaiseen tapaansa aina viikoittain, yleensä sunnuntaisin, postata musiikkiaiheista? Spotifyista saa muuten siistejä linkkejä, joiden käyttö tosin edellyttää että on ainakin maksuton tili, nehän ovat kai vieläkin kutsun takana. Nyt en linkkiä pysty laittamaan, operoin iPhonen varassa, eikä Antin ystävällisesti jakama copy-paste-kikka tunnu toimivan mobiili-Safarissa (eikä linkkiä saa Spotifyn tästä klientistä).

    VastaaPoista
  9. Hyry-dokumentti taluttaa kohti joulua. Polyfoninen kokonaisuus sekin. Uuni lämmittää. Sitten nämä uskomattomat naiset, Kristina Carlson ja Monika Fagerholm, harvinainen kirjasyksy!

    VastaaPoista
  10. Perahian versio on ihan kammottava. Siinä menee virta väärään suuntaan. Aaria on levoton mutta variaatiot eivät. Variaatot ovat kuin terveydenhoitajan soittamia. (Heille kaikki kunnia näinä vaikeina aikoina.)

    VastaaPoista
  11. On jäänyt mieleen Seppo Heikinheimo -vainaasta, että hän ei sietänyt alkuunkaan hanurilla soitettua klassista. Antoi murskakritiikkiä, vaikka olisi ollut kuinka hyvä soittaja.

    VastaaPoista
  12. En tiedä noista latailu hommista -kai se joillekkin sopii.
    Se ajatus, että levy tai levykokelma muodostaa kokonaisuudenja, on vanhan linjan miehien teos-ajattelua.

    Käytännössä tästä muutoksesta voi kuitenkin nauttia, kun Deutche Gramophonin levyt maksavat Stocmannilla enää 2€ kappale ja Harmonia Mundilta voi ostaa läpileikkauksen kirkkomusiikkia 45€/35 levyä.

    Toivottavasti nämä spotifyit ja tubet innostavat uusia sukupolvia sivistymään. (Jota pohjimmiltani kuitenkin epäilen...)

    VastaaPoista
  13. EDIT: Prætoriuksen Enkeli taivaan -muunnelmia löytyy Spotifyista sekaannusta aiheuttava määrä. Kuuntelin Nordellia sen verran uudestaan, että osasin löytää Spotifyista juuri sen hänen käyttämänsä. Yritän naputtaa sen tähän kerrankin ilman typoja, kapasitiivisella kosketusnäytöllä se on jonkinmoinen temppu:
    http://open.spotify.com/track/56aomi9uqMDfTA5jEOade3

    (Kyse on Viva Voce -yhtyeen Prætorius-levystä BISille).

    VastaaPoista
  14. En ole valitettavasti kuullut Perahian Goldbergeja,mutta hänen kokonaislevytyksensä Mozartin pianokonsertoista on kaikin puolin erinomainen.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonyymi - en näe aihetta pitää levyjen ostamista ja musiikin lataamista vastakohtina. Riippuu olosuhteista.

    Itse olen tottunut pitkän ajan kuluessa siihen, ettei olohuonetta voi valloittaa äänellä milloin tahansa, esim. yöllä. Kun minulla sattuu olemaan tietokoneeni huoneessa, josta ei melu kantaudu, kuuntelen enimmäkseen tietokoneella.

    Levyjä on myös niin paljon, että kulloinkin mieleen tulleen löytäminen voi olla työn takana.

    Olen ripannut kaikki omat ja puolet kirjaston levyistä iTunesiin (laillista).

    VastaaPoista
  16. Ad Omnia: Perahia on mielenkiintoinen tapaus - luonnollisesti juutalainen amerikkalainen, mutta Horowitzin oppilas, joka on nähdäkseni omaksunut joitakin opettajansa virheistä ja vahvuuksista.

    Häneltähän meni välillä käsi paskaksi.

    Perusmusiikissa olen kovin iloinen Demidenkosta ja Kisinistä ja useista muista. Jotkut julkisesti kiitetyt ovat makuuni turhan teräsnyrkkisiä.

    Erikoisuus: Marc-André Hamelin, joka on levyttänyt mm. Godowskyn vaikeutetut Chopinin etydit.

    VastaaPoista
  17. Kenraalibassosta puheen ollen, antaisin ääneni Kirkpatrickin levytykselle cembalolla. (Mitä ilmeisimmin) kahdella sormiolla soitettuna voi kuulija päättää keskittyä kuuntelemaan joko bassoa tai sitä toista (jota ei ainakaan melodiaksi, polyfoniaa kunnioittaen, kutsuttaisi), ja transitiot niiden välillä on helpompia kuin mustavalkoisia varjokuvia katsellessa.

    -lapa

    VastaaPoista
  18. Sorry nyt vaan anonyymi, mutta tämä "Toivottavasti nämä spotifyit ja tubet innostavat uusia sukupolvia sivistymään. (Jota pohjimmiltani kuitenkin epäilen...)" jotensakin ärsyttää mielipiteenä - siis kun ainakin omat lapseni ovat ( useampia väliltä 17-30) pohjimmiltaan minua sivistyneempiä, ja siihen sentään vaaditaankin jotakin, ja jos sinulla on omia, niin epäilen, että hekin ovat sitä. Mitä helvettiä tämä tällainen nuorison leimaaminen muka muutenkaan selittää - sitäkö että Marseljeesi on käännetty huonosti vai mitä? Siis kun vanhan miehen teosajattelusta kerran puhutaan, ja kun puhe kerran on sivistyksestä, niin mihin ja millä tavalla sinusta sitten nämä "luovuuden" saavuttamat voitot pitäisi säilöä - vittuilun kyllästämään epäilykseenkö? Nuorisossa on hyvin vähän vikaa - saa suurennuslasilla etsiä. Sitä samaa vikaa on ollut aina, tiedän sen helvetin hyvin vaikkapa itsestäni joka olen hyvin epätäydellinen ihminen. Jos jotakin kaipaan - enemmän kuin esimerkiksi noita vanhenevia levytyksiä - on tämä (eikä sen puute suinkaan ole nuorison syytä). - : http://www.youtube.com/watch?v=pKeuqjA80_c

    VastaaPoista
  19. Meditaatiolla ei ole tarkoitusta: meditaatio On.

    Enemmän harrastaneelle saattaa syntyä kykyä nähdä vähän enemmän, mutta tämä täytyy nähdä sivutuotteena.

    Jos opettajasi sanoo, että meditoi päästäksesi X, niin vaihda opettajaa. Tai ymmärrä hänen puhuvan aloittelijalle, houkuttelevan. Jos ei siltä näytä, vaihda opettajaa.

    Teeseremonian tarkoitus on nauttia kupillinen teetä.

    VastaaPoista
  20. Muuten JK - mikset huvikses joskus linkitä suoraan tänne näitä YouTubesta löytyviä hommeleita - kuten vaikkapa tätä tähän linkitettyä - olisi vaikkapa hauska keskustella siitä mitä eroja löydät tästä ja Artur Rubinsteinin vastaavasta tulkinnasta (jota esim mä opin noin kahdeksan ikisenä kuuntelemaan, jos pieni liioittelu sallitaan...)

    http://www.youtube.com/watch?v=B0oUefWW4HY

    VastaaPoista
  21. Voi, kun osais soittaa!

    Voi, kun osaisi kirjoittaa - vaikkapa vain blogia!

    VastaaPoista
  22. Kemppiselle:

    Olen ripannut kaikki omat ja puolet kirjaston levyistä iTunesiin (laillista)...

    Voisit joskus laittaa jonkinlaisen listauksen ja selvennyksen, mitä kansalaisen kuuluu tietää kopioinnista ja levityksestä elokuvateoksille, musiikkikappaleille, valokuville, kirjoille, tietokoneohjelmien OEM-versioille ja vastaaville.
    Tarvetta olisi, sillä niin useat henkilöt taittavat peistä näistä asioista eri keskustelufoorumeilla.

    VastaaPoista
  23. Ad Reinzi: - hieno esitys. Jouduin hetken tuijottamaan ennen kuin käsitin, että kysymyksessä oli Hieronymys, ei Michael Preatorius. Eivät kuulu olevan pahemmin sukuakaan.

    Muuten "viihdyttävä" oli ehkä huono sananvalinta. Olen hiukan allerginen "klassiselle viihteelle" ja katselen hitaasti näitä superhalpoja levypakkoja.

    Se on yksi syy kehua jatkuvasti Naxosta, jossa siis taso on mielestäni hinnasta huolimatta sangen korkea.

    VastaaPoista
  24. Ad Anonyymi - Kirkpatrick - tärkeä pointti. Goldberg-muunnelmat on sävelletty kahdelle sormiolle ja videoistakin näkee, että pianolla soittaminen on aika huiskeetta.

    VastaaPoista
  25. Ad Omnia: - äänilevyjen kopioimisesta (rippaaminen) - yksityiseen käyttöön saa kopioida kaikkia äänilevyjä. Oman tai kirjaston levyn "tuominen" iTunesilla tms. kotona / läppärissä / iPodissa käytettäväksi on laillista ja mielestäni suositeltavaa. Kaverin äänitteen kopioiminen on tietenkin myös luvallista.

    Älkää kysykö kuvatallenteista älkääkä missään tapauksessa levyllä olevista tietokoneohjelmista.

    Huom.: en saa liittää blogiini kopioimaani näytettä, esimerkiksi Perahian Goldbergista. Se olisi levittämistä.

    Yksityiseen käyttöön kopioitua ei saa levittää.

    VastaaPoista
  26. Ei meditoinnin tarkoitus ole "asioiden taakse" menemisestä, sikäli kun sillä on mitään tarkoitusta. Itse sanon "valaistuneeni" useitakin kertoja senkummemmin meditoimatta ja sanoisin kokemusta "asioiden sisään" menemiseksi tai "asioiksi" tulemiseksi. Näiden kokemusten seurauksena katselenkin kaikenlaista viisausahneutta puutteen ilmauksena. Mielestäni Graham Greene on antanut sille nimenkin kirjassaan Brighton Rock: "prosthetic device".

    VastaaPoista
  27. Ääni = sekoittuu tunteeseen ja luo kuvan intuitiosta vaikka on seireeni eli ääni, houkutusääni

    Argumentti = subjektin, looginen mielipide joka liittyy asiaan eikä ihmiseen

    sekoittuvat väärin ja siitä syystä ei tajuta mikä on extentio - se on painoarvo eli valo

    VastaaPoista
  28. Perahia on liian kliininen soittamaan barokkia tai wieniläisklassista. Olkoonkin, että on voittanut sitä sun tätä niillä esityksillään.

    Erityisesti Bach vaatii vähän ronskimman otteen. Tässä mielessä robusti esitys löytyy Argerichiltä: www.youtube.com/watch?v=7mFDXNODNyc

    Perahia on mielestäni omimmillaan romanttisessa musiikissa, missä hänen virtuositeettinsä pääsee oikeuksiinsa. Jotain voi vaikuttaa Neuhausilainen tekniikkakin. Perahia soittaa lähes kokonaan käden painolla käyttämättä sormeniskuja. Bachin ja Mozartin aikana vallalla oli aivan toisenlainen tekniikka. Silloin käden painolla ei ollut merkitystä vaan soittaminen oli pitkälti sormityötä. Jos katsoo aikaisemman kommentoijan klippiä kuutamosonaatin kolmannesta osasta huomaa, ettei Perahian sormet tee suuriakaan urakoita. Vastaavasti taas Argerichin klipissä Argerich antaa kunnolla nakeille kyytiä.

    VastaaPoista
  29. AD Antti Kortelainen: - kaikesta huolimatta (myös tunnelman takia) rakkassa Horowitzin Moskoan konsertissa huomio kiintyy myös siihen, ettei H. juurikaan liikutellut ranteitaan. Tässä mielessä myös Gouldin kuvanauhat ovat mielenkiintoisia.

    Näistäkin asioista on juttua mielikirjassani Chasins "Speaking of Pianistists". Se on se kirja, jossa Horowitzin väitetään sanoneen Rubinsteinille taksia odottaessa, että me sitä olemme aloittelijoita verrattuna noihin juoppoihin (Godowsky ja Hoffmann).

    VastaaPoista
  30. Anonyymi anonyymille: Nuorisosta ja sen sivistystasosta minulla on työni puolesta jonkinlainen tuntuma: nuoret ovat mukavaa joukkoa...

    Tietotekniikka ja sen sivutuotteena luoma "ajattelu" on se jota epäilen; sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä v..tuilun kanssa. (Käytän myös itse youtubea luennoillani.)

    Musiikki on mielestäni ensisijaisesti koettavissa itse tehden tai muutoin konserttiin osallistuen - toissijaisesti siitä voi nauttia purkkiruokana LP, CD:ltä tai konstruktiivisesti podiin sitä pätkien. Tätä ymmärtääkseen ei tarvitse olla Adorno - eikä kiroilla.

    VastaaPoista
  31. Omistan Perahian levyttämät Beethovenin pianokonsertot. Hienoja ovat.

    VastaaPoista
  32. "Huom.: en saa liittää blogiini kopioimaani näytettä, esimerkiksi Perahian Goldbergista. Se olisi levittämistä."

    Eikö sitaattioikeudella ole tässä mitään merkitystä? Eikö edes muutamaa tahtia saa laittaa?

    VastaaPoista
  33. Tuulikki Islanderin dokumentti Antti Hyrystä, 1995, on loistava. Totta tosiaan. Niin täysi ja aito kuva täydestä ja aidosta miehestä. Ehdottomasti paras henkilödokumentti minkä olen tänä vuonna nähnyt. Näin kyllä jo 1995 ja Hyryn "kansallisen nobelin" jälkeen toivoinkin tämän uusintaa. Napakymppi.
    Veikko-setä

    VastaaPoista
  34. Kemppinen: "Jokainen syököön minun puolestani miten haluaa. Nostin teeman esiin kysymyksenä toisten painostamisesta eli käännyttämisestä. En pidä siitä."

    Ei sijoittajat ja pankkiiritkaan erityisesti pidä siitä, että heitä yritetään nykyään painostaa sen suhteen, miten heidän pitäisi tehdä kauppaa. Kuitenkin viimeaikaisten tapahtumien takia aletaan nähdä, että yhteiskunnan kokonaishyöty olisi suurempi jos näin tehtäisiin, ehkä jopa laeilla. Viitaten ruuan hinnan nousuun yms.

    VastaaPoista