15. marraskuuta 2009

Sipulinrummuttaja



Jäimme siihen, että Günter Grassin ”Peltirumpu” avasi saksalaisille mahdollisuuksia muistaa, mitä olikaan tullut tehdyksi.

Suomentaja on jälkisanoissaan kehaissut aivan oikein, että Grass kehitti ”maagisen realismin” tässä teoksessaan, kauan ennen Marquezia. Juuri noin kritiikin käsitteitä tyhjennetään merkityksestä. Jos ”maaginen realismi” on siis sinänsä epäuskottavien tai yliluonnollisten elementtien sisällyttämistä sinänsä todenmukaiselta tuntuvaan tekstiin, on yllättäen määritelty romaani. ”Don Quijote” on sellainen, ja varsinkin Rabelais, 1500-luvun puolivälin listaykkönen.

Mutta Grass kuvaa hauskasti kirjansa sen lopulla jaksossa, jota kukaan ei oikein muista; ankeriaiden pyytäminen kuolleen hevosen päällä on niin vahva sekä romaanissa että Schlöndorffin elokuvassa, että se peittää paljon muuta alleen.

”Peltirumpu” on luettavissa allegoriana, vertauskuvallisesti. En kyennyt löytämään avaimia. Kääpiökasvuiseksi jäävä Oskar ei mielestäni ole Hitler pienenä eikä Saksan tai Danzigin kansa eikä liioin kašubien murhe. (Itä-Pommerin kuoleva slaavilainen kieli, joka esiintyy taajaan Grassin tuotannossa.)

Romaanin muoto tuo mieleen Simplicissiumuksen tai muiden ohella Daniel Defoen viljelevän tyylilajin, ”tositarinan”, jossa on todentuntuisuus on peräisin mielikuvituksesta.

Tuo ”Peltirummun” keskeinen jakso on sipulien kuoriminen eräänlaisessa yökerhossa sodanjälkeisessä, jo vaurastuvassa Länsi-Saksassa. Ikääntyneet, arvokkaat ihmiset saavat itkeä sipulia pilkkoessaan, palata lapsuuteen, kastella alleen – ja Oskar rummuttaa.

Sipulin kuoriminen on Grassin pinttymiä. Hänen omaelämäkerrallinen teoksensa on nimeltään ”Sipulia kuoriessa”. Grass kuullottaa.

Mutta sipulin sisällä ei ole mitään. Se on syötävä, tai kärsittävä, kuin elämä.

Sitäkin on sanottu, että Grass kirjoitti kaupungin samalla tavalla kuin Joyce Dublinin ja Dostojevski Pietarin.

Nähdäkseni tämäkin on turhaa puhetta. Edes Döblinin ”Berliini, Aleksanderplatz” ei ole Berliinin kuvaus, ”Kuolema Venetsiassa” ei oikeastaan tapahdu Venetsiassa, vaan mielessä (ja lähisaaren hotellissa), Musil ei kirjoittanut Wienistä sitä kuvatessaan, ja Kafkalle Praha oli vieras. Proust on selvemmin kotonaan hiukan oudoissa maaseutupalatseissa ja kylpylähotelleissa kuin Pariisissa.

Miksi maailman vaikeimman, tietokoneohjelmaakin vaikeamman henkisen suorituksen osaaja eli romaanikirjailija ryhtyisi kilpailemaan Baedekerin ja muiden matkaoppaiden kanssa?

”Peltirummun” Oskar on kirjoittaja itse, ja rummun pärrytys on hänenkin oman – kukaties häneltä itseltään huomaamatta jääneen – myöntämisen mukaan Olivetti-merkkisen kirjoituskoneen pärrytystä, kahdella sormella. Grass näyttää olevan kirjituskonefetisisti niin kuin itse asiassa aika monet. (Spesialisti minua oikaiskoon, mutta ainakin valokuvista päätellen Waltari toteutti kai koko mielikuvituksellisen laajan kirjoitusurakkansa Remingtonin vaatimattomalla matkakirjoituskoneella. Veijo Meri kuuluu paukuttaneen ”Manillaköyden” samalla kolisevalla konttorikoneella, jota itsekin käytin Otavan mainososastolla 1964.)

Oskar valehtelee. Samalla tavalla Grassin myönsi 2006 julkisesti, että hän oli toiminut julistamiensa moraalisten iskulauseiden vastaisesti ja jättänyt huolellisesti mainitsematta missään yhteydessä palveluaan 17-vuotiaasta Waffen-SS –panssarijoukoissa ampujan apulaisena.

Moni kiirehtii Suomessakin sanomaan, että Waffen-SS oli aivan eri asia kuin SS, saati Einsatzgruppe. Mitä pidemmälle tutkimus etenee, sitä näennäisemmäksi ero muuttuu. Julmuudet siviiliväestöä kohtana eivät olleet SS:n – eivätkä Saksan – yksinoikeus. Lukuisat korkeat sotilashenkilöt väittivät muistelmissaan olleensa tietämättömiä toimenpiteistä, joihin he olivat antaneet itse käskyn. Silti: tuhoamisleirejä ympäröi salassapito ja vaikeneminen.

Grass oli kirjoittanut vastineen vanhuuden päiviensä paljastukseen, josta häntä on syytetty hyvinkin vihaisesti, jo ”Peltirummussa”. Hän on sirkustaiteilija – yksi hienoimmista.

Julkinen intellektuelli Grass on eri henkilö. Itse olen suhtautunut toivoakseni johdonmukaisen vihamielisesti tuohon joukkoon, jota vertaisin mielelläni julkisiin porttoihin, elleivät viimeksi mainitut olisi selvästi kunniallisempia.

Julkinen intellektuelli, sellainen kuin Grass tai Sartre tai Jan Myrdal on milloin mistäkin asiasta milloin mitäkin mieltä, ja onnistuu useimmiten vakuuttamaan ainakin itsensä oikeassa olemisestaan ja vaatimaan rahaa siitä.

Intellektuellin ja kirjailijan lahjakkuuden osuminen samaan henkilöön on onneksi lopultakin harvinaista. Katsokaa vaikkapa Dostojevskin tai Tolstoin esityksiä kiireellisiä toimia vaativista ajankohtaisista epäkohdista. Ajatelkaa itsensä Tshehovin poliittisia mielipiteitä ja tuttavia.

32 kommenttia:

  1. Liekkö Päätalo niitä ainoita suomalaisia kirjalijoita, joka naputteli kirjansa julkaisu kuntoon
    kirjoituskoneellaan omin sormin. Kunnia hänelle.

    Mutta sitten on näitä valekirjailijoita. Puhuva pää antaa aiheen romaanille ja toinen sanelusta mukailee, lisää tekstiin omia näkemyksiään ja naputtaa sitten tekstin puhtaaksi.

    Mutta kaiketi näinkin on mahdollista ansaita taitelijan eläke.

    VastaaPoista
  2. Oskar on lapsi.Häneen jää lapsen ikuinen ulkopuolisuus suhteessa aikuisten perverssiin maailmaan.Lapselle kaikki mikä tapahtuu, sisältää symbolisen merkityksen.Lapsessa on aina mukana irrationaalisen mahdollisuus.Aukko taivaassa.
    Lapsi on riipuvainen, myötäelävä, mutta omassa heikkoudessaan vahva.Otapa orkesterista lyömäsoittimet pois.

    VastaaPoista
  3. Hola

    Sinähän olet macisti, jos häiriinnyt Flash-mainoksista, toimii Safarin kanssa

    http://www.omenamehu.org/index.php/topic,18362.0.html

    Eikä koneen tuuletinkaan pyöri enää hullun lailla.

    matti

    PS En yrittänyt etsiä s-postiasi. mar

    VastaaPoista
  4. Muutama minun tarinoistani tapahtuu nimettömässä paikassa jossakin 70-luvulla, mutta viimeiset seitsemän vuotta tarinani ovat tapahtuneet Bragalonessa, jonka niminen paikka kyllä on olemassa, mutta minun Bragalone on yhdistelmä muutamaa paikkaa aikaani Italiassa.

    Päässäni oleva Bragalone syntyi kun eräänä aamuna luin aamiaispöydässä lahjaksi saamaani Arturo Perez-Reverten kirjaa Yhdeksäsportti.

    Sen alussa mainitaan Dumasin Bragalonen varakreivi ja kesken aamiaisen tuli mieleeni sitten, että entä Bragalonen Kreivi?

    Nousin pöydästä ja kävin kirjoittamassa tarinan miehestä joka viettää säännöllistä elämää ja palasin sitten syömään aamiaiseni loppuun.

    Sen jälkeen kaikkien novellieni paikka on ollut tuo pikkukaupunki, joka on jossakin sodan ja turismin välissä.

    VastaaPoista
  5. Äh, Tunnottomat kasvot

    Tuo poika on palestiinan kansa, vaikka jäppinen ehkä pitääkin näkemystäni vain "mielenkiintoisena".

    VastaaPoista
  6. Minulle juoruttiin, että Päätalo työllisti kustannustoimittajan kokopäiväisesti. Kallelta tuli liuskoja pahvilaatikoittain ja toimittaja editoi siitä bulkkivirrasta raskaalla kädellä aina kirjan kokoisen järkäleen. Yleensä yksi kustannustoimittaja auttaa puolenkymmenen kirjailijan teosten valmistumisessa per vuosi, mutta Päätalo tarvitsi yhden oman. Liekö sitten tornihuhu.

    VastaaPoista
  7. Aavistan, että mielesi palaa romaanin kirjoittamiseen, vaan teepä näytelmä!
    Se on "kaiken kokeneiden" eläkeläisten paraatilaji! Muistan luvanneeni Sinulle pätevää tutori-apua, uudistan lupaukseni. Voisin myös ohjata kanta-esityksen.
    Tiedän...tunnen, että olisit parempi kuin Ylikangas, Panu Rajala tai Haavikko...näytelmäkirjailijana!
    Rohkaisevin terveisin: pekka s-to.
    P.S. Tulisi samalla se Tsehovin "Sahalin" palautetuksi:-)

    VastaaPoista
  8. Median vakioidut julkiset intellektuellit ovat hyvä asia, julkishyödyke: meille on hyvä saada useita, osin riippumattomia ja tietämättömiäkin, näkökulmia asioihin, jotta niitä vasten voi hio oman ajattelunsa terää, ainakin niiden avulla välttää umpiajon yhteen viralliseen totuuteen n

    Parhaimmillaan verkkokeskustelu tekee saman, vielä tehokkaammin koska laajemmin, nopeammin ja tasa-arvoisemmin. Mielestäni parhaat kotimaiset ovat Kemppinen ja Suomen Kuvalehti. Vaikka eroja on paljon, yhteistä on isäntien laatu ja asiallisten (haen tässä sanan kaikkia merkityksiä) kommenttien suuri osuus.

    Hyvä sipuli on juuri se, jossa ydin on vain sipulia - mätä puuttuu.

    VastaaPoista
  9. Kaverini jo kuolleen sotaveteraani-isän sotilaspassissa luki sotilasarvon kohdalla ss-korppaali.
    Oman kertomansa mukaan hän oli saksalaisten koulutettavana Suomessa. Sai oppia panssarintorjuntaan.

    Käsittääkseni hän kuitenkin taisteli suomalaisissa joukoissa koko sodan ajan. Eli mitä tuo ss-etuliite tarkoittaa hänen sotilaspassissaan?

    VastaaPoista
  10. JK: "...ja Kafkalle Praha oli vieras."

    Mitä tarkoitat? Eikö hän asunut lähes koko ikänsä Josfovissa, Prahassa?

    MInun mielestäni muuten oikeat kirjailijat kirjoittavat käsin ja koneella vasta puhtaaksi, nortti suupielessä.

    VastaaPoista
  11. Fischer wissen, daß Aale bestenfalls frisch getötete Köder fressen, niemals aber verweste - vai miten se menee. Oletko joskus itse syönyt ankeriasta. Entä Estonian jälkeen, vai onko sen hylky liian pohjoisessa, vai liian syvällä, vai molempia.

    Entä se sipulin maine seksuaalisuutta vahvistavana ruokana - ja liittyyhän siihen sen lisäksi aika paljon muutakin symboliikkaa.

    Olet varmasti syönyt sipulikeittoa siihen murretun ja sekoitetun leivän kanssa. Tosin punaviini kuuluu mielestäni kyseiseen ateriaan melkoisen oleellisena osana.

    Minulle Pelti rummusta tulee kuitenkin mieleen ensimmäiseksi peruna, jota olen joskus itsekin käsin nostanut jäisestä maasta räntäsateessa.

    Siitä huolimatta - tai sen takia, olen sitä mieltä, että sitä Kuolemaa Venetsiassa ei voi tapahtua ilman Venetsiaa - ei edes siellä omassa mielessä. Venetsia pitää nähdä, jotta voisi ymmärtää miksei kuulu, tai miksi sitten kuuluu siihen (kuolevaan Eurooppaan?) edes mielessään.

    Luulen ihan vain perstuntumalta, että sitä kirjaa ei alunperin oltu ajateltu niitä Mikkelin maakuntakirjaston lukijoita silmällä pitäen - heitä mitenkään väheksymättä.

    Onko se edes tyttöjen kirja? Siis samassa mielessa kuin vaikkapa se Veijo Meren Manillaköysi, joka ainakin minulle merkitsee jotakin suurenmoista.

    Pojilla nyt vain on penis - eikä kaikia siihen liittyviä tarinoita ole tehty tyttöjä varten. Siis en väitä mitään; en ole nainen. Luultavasti asia toimii myös toisin päin.

    Minulle Venetsia on paikka jossa voi rakastella laiturin päällä ohuen huivin alla keskellä yötä tumman ja karvaisen ja hyvin kauniin italialaisen naisen kanssa, ja paikka jossa voi edelleen käydä jättämässä jäähyväisiä jollekin sellaiselle mitä en koskaan ole ollut. Jälkimmäinen merkitsee edelleen enemmän. Siis mielikuva.

    Sen lisäksi se on varmasti jotakin muutakin, mutta mitään vähättelemättä väitän, että sen aika on kirjallisessakin mielessä jo mennyt, ja siis myös sen Mannin kirjan (joka siis on melkoisen raskasta luettavaa edelleenkin) - voi olla kuitenkin että olen väärässä - tosin tämä tarina alkaa Firenzessä - ja paljon ennen kyseisen kirjan aikaa, vaikka onkin ihan tuoretta tuotantoa.

    http://www.youtube.com/user/assassinscreed

    Mistäköhän se voisi johtua - siis kun tuntuu, että se Dostojevskin Pietari ei kuole koskaan - että se ei ainakaan voi johtua siitä, että olen käynnyt siellä ensimmäisen kerran jo Brežnevin aikana, ja että se tunne liittyisi pikemminkin johonkin sellaiseen mitä se Kundera joskus kirjoitti - siis että se taakoista raskain on sen elämän intensiivisimmän täyttymyksen kuva.

    Liittyisikö tuo Kunderan kirjoittama myös kysymykseen siitä, mitä pitäisi pitää kirjoittamisen arvoisena, ja kertoisiko se samalla sen, mistä se Proustin tai Kafkan tai Musilin etsiminen kannattaa aloittaa.

    http://www.youtube.com/watch?v=uwAOc4g3K-g

    VastaaPoista
  12. Ad Anonyymi: - veikkaan lukuvirhettä - sk-korpraali olisi ymmärrettävä, siis suojelskunta. P.E. Svinufvud oli sk-vääpeli. SS-arvo suomalaisessa sotilaspassissa tuntuu perin juurin oudolta.

    VastaaPoista
  13. Ad TapsaP: - juuri sitä. Kafkan Prahaa eikä matkaopas tunnistaisi. Se on niin voimakkaasti mielen maisema.

    VastaaPoista
  14. JK: "Ad Anonyymi: - veikkaan lukuvirhettä - sk-korpraali olisi ymmärrettävä, siis suojelskunta."

    Todennäköisesti noin. Tai sitten passin kirjoittajan lyöntivirhe. Kyseinen sotilaspassi on tallessa. Pitänee pyytää kaveriani tarkistamaan asia.

    VastaaPoista
  15. "Moni kiirehtii Suomessakin sanomaan, että Waffen-SS oli aivan eri asia kuin SS, saati Einsatzgruppe. Mitä pidemmälle tutkimus etenee, sitä näennäisemmäksi ero muuttuu. Julmuudet siviiliväestöä kohtana eivät olleet SS:n – eivätkä Saksan – yksinoikeus. Lukuisat korkeat sotilashenkilöt väittivät muistelmissaan olleensa tietämättömiä toimenpiteistä, joihin he olivat antaneet itse käskyn. Silti: tuhoamisleirejä ympäröi salassapito ja vaikeneminen."

    Juu, mutta Grassin tapauksessa on kyse alaikäisestä pojasta joka ei ko. järjestöön hakeutunnut ja joka ei (ainakaan oman kertomansa mukaan) ampunut edes yhtä vihollissotilasta.

    Joten mikä ihme tekee hänestä syyllisen, kun taas joku todellisia sotarikoksia tehnyt ei sitä ole, jos vain kuuluu liittotuneiden armeijaan?

    Eikös jo Runebergin Maaherra opeta, että jokainen vastaa omista teoistaan, ei vaimo eikä perhe. Että koko kansa vastaisi, ei tullut edes Runebergin mieleen.

    VastaaPoista
  16. Jotenkin teksti kaivaa esiin Matti Wuoren:"Kaikki on totta".

    Kuvittelee Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  17. Kafka ei koskaan käynyt Yhdysvalloissa, mutta toki tiesi, mitä vermeitä sillä vapaudenpatsaalla oikeasti oli muassaan.
    :)

    VastaaPoista
  18. Ad Marjo: - varoin huolellisesti ottamasta kantaa Grassin "syyllisyyteen". Kiistelkööt saksalaiset keskenään.

    Meillä on oma avaamaton arkkumme, suomalaiset SS-miehet, joiden käsitetään olleen vapaaehtoisuuden lisäksi viattomia tihutöihin. Tiettävästi tämäkään asia ei ole näin yksinkertainen.

    Vastaavasti Sinimägien maastossa taistelleet skandinaaviset ja virolaiset SS-miehet olivat sotilaallisesti arvioiden uskomattoman hyviä. Henkiin jääneiden kohtalossa ei liene ollut kehumista.

    VastaaPoista
  19. Viime kesänä tuli niitä mustavalkeita filmidokumentteja Teemalta, yksi ansiokas suomalaisista SS-miehistä. mutta en nyt yhdistä, mikäpä näistä listan loppupäästä:
    Tapani Itärannan sotadokumentteja vuosilta 1981–2008;
    2.6.2009 Ruotsalainen prikaati, 9.6.2009 Verner Lehtimäki - Punapäällikön elämä, 16.6.2009 Panttipataljoona, 23.6.2009 Soutaen vai ajopuuna?, 30.6.2009 Rajalla, 7.7.2009 Ilmojen ritari: Illu Juutilainen, 14.7.2009 Margot - vakoilija lähestyy ystävänä, 28.7.2009 Dolly – näyttelijätär, 4.8.2009 Pahimman varalle, asekätkentä Suomessa, 11.8.2009 Lista 1:n vangit, 18.8.2009 13:s artikla.

    VastaaPoista
  20. GRASS- AMPUJAN APULAINEN

    Jos Grass on toiminut ampujan apulaisena, niin voihan sita vaittaa ettei ole yhtaan ihmista ampunut... mutta kylla silla panssarilla varmaan on ollut tappamistehtava ja ei ilman nayttoa kai voi uskoa, etteiko saksalainen poanssari noina vuosina tehnyt rumaa jalkea--
    ja siis Grass siina mukana.

    VastaaPoista
  21. SS-KOULUTUSTA SUOMESSAKO?

    Ei liene mahdollista. Suomessa oli vain Lapissa se yksi onneton SS-joukko, jota kaytetaan esimerkkina kaiken kurjimmasta ss-yksikosta (ss-poliiseja, leirinvartijoita yms). Kun taas suomalaisten yksikko SS-vikingissa on ulkomaisessa kirjallisuudessa esiintyva malliesimerkki parhaista ss-yksikoista, myos moraalisesti.

    Ei kai tata puheena olevaa kaveria ole Lappiin lahetetty pst-koulutukseen, joten lienee vaarinkasitys, kuten jo moni arvellut.

    VastaaPoista
  22. SS- YM JOUKKOJEN TUOMITSEMINEN

    Jukka K. nayttaisi olevan oikeilla jaljilla. Jotain joukkoja tuomitessa voidaan tietysti puhua joukkoyksikosta, jos kysymys on sen yksikon johtoportaan tekosista.
    Mutta yksityisia operatiivisia joukkoja (Pataljoona/komppania) saati sotilaita ei saa tuomita ison yksikon syntien pohjalta.

    VastaaPoista
  23. Toinen anonyymi, en kirjoittanut kaverini isän saaneen SS-koulutusta.
    Oman kertomansa mukaan hän sai saksalaisilta pst-koulutusta ja sitten minä muistan nähneeni hänen sotilaspassissaan sotilasarvon, SS-korpraali. Saatan muistaa väärin.

    VastaaPoista
  24. Sinimäille jäivät sotimaan ne jotka vielä uskoivat johonkin (1,3%), ja ne joilla ei ollut enää menetettävää (92,7%). Loput, muuten vaan.

    Ps. Ensimmäisenä sieltä lähtivät saksalaiset, veivät vielä kalustonsa mukanaan. (Ja kaikki kunniamerkit, neuloineeen.) En viitti luntata Wikipediasta, tiedän että Tarton kautta tuo rintama vyörytettiin... tämä on väärä termi. (Ja se, että Suomi teki oman rauhansopimuksensa.)

    Pss. Monta ss-eestiläistä (so. isänmaanystävää) tapettiin nykyisen Tsekin valtion alueella. No, eihän heillä siihen aikaankaan muutakaan kotimaata ollut, ei mitään.

    VastaaPoista
  25. Tämänpäiväisessä JK puhuu Jylhästä, jolla oli näkemys tähän sotilaan vastuuseenkin.

    KOHTAUS METSÄSSÄ

    Kiväärinpiippu ja silmää kaksi
    sua väijyvät rävähtämättä,
    sinä surmanliekin laukaisijaksi
    kohotat kättä.

    Vain silmänräpäys, hyytävä hetki
    ja pitkä kuin iankaikkisuus:
    joko päättyy sult’ elon partioretki,
    joko metsään maatuvat luus?

    On hällä oikeus tappaa, ja sulla –
    mut mistä saitte sen oikeuden?
    Ei voi hän vieraaksi majaas tulla.
    hän on vihollinen.

    Et tiedä, ken on hän, mistä,
    et tiedä hänestä muuta,
    kuin että käy joku ihmisistä
    päin pistoolinsuuta.

    Niin kohtaavat toisensa länsi ja itä,
    niin kohtaavat ihmiset toisiaan.
    Vain toinen muistelemaan jäi sitä,
    ja toista jossakin tarvitaan.

    VastaaPoista
  26. Ad Tapsa:
    Uskosti olet Jylhän tallentanut. Vain viime sana vinksahtaa ja koko runon merkitys muuttuu!
    "ja toista jossakin kaivataan." (ei "tarvitaan")
    Toki, jos ajatellaan, että vainajaa ei saada kotomaan kuoppaan, niin voidaanhan sitä silloin "tarvitakin":-)
    pekka s-to.

    VastaaPoista
  27. Ohoh - miten tuo loppu niin lipsahtikin. Kaipaushan siitä jää, saatana.

    SS-keskusteluun sen verran, että ex appeni oli SS-divisioonassa Saksassa ja kertoi palattuaan sotineensa vielä Karjalassakin. En millään muista enää, missä hän sanoi olleensa - jossakin pohjoisessa muistelen hämärästi.

    Että oli siellä SS-miehiä. Varmaan tämä selviää historiikeista. Täytynee lukea nämä uusimmatkin, kunhan ehdin.

    Kuriositeettina sen verran, että hän väitti kiven kovaan olevansa se iloluontoinen tukevampi kaveri Lauttamuksen Vieraan kypärän alla -kirjassa. Enkä totta tosiaan osaa sitä enää lukeakaan ajattelematta siihen Paavoa.

    VastaaPoista
  28. Sattuiko Kemppinen katsomaan Yle Teemalta lyhyen sarjan Saksa sodan jälkeen? Siinä oli juttu saksalaisnuorukaisesta, jolla oli ss-univormun takista modattu pikkutakki ja työhönottaja tunnisti sen. Nuori mies sai työpaikan, koska myös työhonottaja oli ss-mies. Jotain lojaalituutta kai ja ennen kaikkea sitä, että jostain syntyy sellainen asia kuin luottamus ja usko toisen kykyihin vaikka henkilöä ei tunne.

    Ranskalaiset muuten palkkasivat runsain mitoin entisiä ss-miehiä muukalaislegioonaansa. Kyllä ammattitaito on se mikä ratkaisee tietyissä piireissä.

    VastaaPoista
  29. Niin, saksalainen kaveri jolla oli ss-takki sodan jälkeen päällä... oli luotettava. (Ja varmaan köyhä.)

    Tietysti, jos olisin tiedostava työnantaja, 50-luvun Suomessa, palkkaisin firmani työnjohtajaksi henkilön jolla olisi "käpykaartilaisten kunniaristi", kaikkine oksineen.

    VastaaPoista
  30. Sodan jälkeen virallinen Suomi kohteli sotaveteraanejaan... no, virallisesti. (Paasikivenkin piti muutaman kerran muistuttaa että "me olemme sodan hävinnyt osapuoli".) Pahnanpohjimmaisiksi näissä peijaisissa jäivät... mm. moraali, ja Viron vapaehtoiset, ns. "Suomi-Pojat".

    En tarkoita että meidän pitäisi elää 50- ja 70-luku eri lailla kuin mitä elettiin. (Se tästä enää puuttuisi!)

    VastaaPoista
  31. Kannattaako Mikko L, niitä omia poliittisia intohimoja sekoittaa keskusteluun tv-ohjelmasta? Mielestäni tuo anonyymin kirjoittama kommentti luottamuksesta oli aivan asiallinen. Luottamus ja aseveljeys yms. syntyy kyllä jos on syntyäkseen ja se säilyy pitkään vrt. esimerkiksi suomalainen Pilven Veikot -yhdistys. Vasemmistolaiset eivät kaverille jätä, mutta aseveliyhdistykset saattavat toverinsa hautaan.

    Myös sukulaisten suosimisella ja hyväveli-järjestelmällä on ihan järjelliset perusteet liike-elämässä ja muutenkin, vaikka jotkut niitä yrittävätkin mollata.

    VastaaPoista
  32. Minulla on hyvin harvoin mielipiteitä. Politiikkaan suhtaudun skeptisesti. Mutta silloin harvoin kun on mielipiteitä, minun mielestä, niitä nimenomaan pitää sekottaa.

    VastaaPoista