21. marraskuuta 2009

Saako lapsille valehdella?



Minusta lapsia saa narrata. Suvun naisissa on joitakin, jotka ovat ehdottomasti vastaan. Lasten narraaminen olisi typerä, vanhanaikainen pohjalainen tai joka tapauksessa maalainen tapa.

Paheitteni sangen pitkään listaan kuuluu flirttailu vauvojen, natiaisten ja taaperoiden kanssa esimerkiksi kassajonoissa tai kulkuneuvoissa.

Pienen lapsen katse on niin viisas, ettei aikuinen voi alkuunkaan kilpailla. Usein katse vihjaa, että kysymyksessä oleva kolmivuotias on juuri viimeistelemässä rekursiivisen algoritmin matemaattista todistusta.

Sanoin yhdelle tällaiselle: ”Et muuten tiedä, kuka minä olen. Olen joulupukin vanhempi veli.”

Tapausta käsiteltiin, ja puhuteltu ja hänen äitinsä tulivat siihen tulokseen, että setä narraa.

Kirjallisuudessa on paljon kuvauksia lasten narraamisesta kasvattamistarkoituksessa. Luonteenomainen on ”Vaasan Jaakoon” (J.O. Ikola) pakina, jossa päähenkilö, eli Pikku-Jaska itse, lähetetään äidin asialle naapuriin hakemaan lainaksi makkaramittaa ja kiskonkaavaa.

Muunnelmia riittää, ja usein kysymys on esineestä, jota ei ole olemassa.

Ehkä samaa sarjaa on se työpaikkakiusaaminen, jonka muistan itsekin. Kun olin keskenkasvuisena tuuraamassa äidinisän autokorjaamolla, monttöörit (huomatkaa sana – autonasentaja on myöhempi nimike) kävivät vähän väliä kysymässä työkalukopista esimerkiksi loukkuleukaa, ja jouduin miettimään pääni puhki, onko tämä nyt asiaa vai ei.

Tulkitsisin että tämä tällainen on ottamista yhteisön jäseneksi. Lukisin samaan sarjaan etenkin Itä-Suomessa tyypillisen tavan käyttää arkisista asioista kummallisia, vitsikkäitä nimiä. Ei pyydetä kinkkua vaan ”kilijuvan pintoo” eikä sokeria vaan imelää kiveä eikä kermaa vaan ammun hyvvee.

Lapsilla ei ole todellisuudentajua. Mielikuvitus, eilinen ja huominen sekoittuvat.

Todellisuus on tyhmempien aikuisten artefakti eli keinotekoinen tuote. Tietysti, kun sormeni jää komeron oven väliin, todellisuus toimii tässä ja nyt. Kipu ei totisesti ole kuviteltua, vaikka toisaalta monissa tilanteissa sormen kivun voi lopettaa nauttimalla kemikaalia, joka vaikuttaa aivoihin. Se on ihmeellistä. Olen nähnyt ja kokenut tavallisen päänsäryn katoavan peukalonjuurta painelemalla. Viime vuosikymmeninä jokseenkin unohduksissa ollut hypnoosi voi vaikuttaa saman.

Siis kipu on aivoissa eikä sormessa. Ei ole. Tämä voin osoittaa kielenkäyttömme ja todellisuuskäsityksemme epämääräisyyden. Ei taida olla viisasta yrittää sanoa, missä kipu ”on” varsinkaan ellei tiedä, missä lapsi on.

Huomisen vaikutus nykyhetkeen on selvä. Tyypillinen tulevaisuuden tunkeutuminen nykyhetkeen on pelko. Tyypillinen pelko on: onko huomaamani luomi ns. pahanlaatuinen. Se on tätä tai tuota jo nyt mutta pelko kohdistuu tietoon, jonka saa tutkimuksen jälkeen ja siihen, mitä merkitsee melanooma.

Kuolemanpelko on kulttuurimme perustekijöitä ja taitaa erottaa meidät esimerkiksi eräistä aasialaisista suurkulttuureista. Tällä hetkellä tuota pelkoa käsitellään perinteiseen tapaan vaikenemalla.

Menettely on ymmärrettävä mutta vaarallinen. Kuolemanpelko yltyy välillä pandemiaksi, kuten keskiajalla hiukan ennen Mustaa surmaa, ja voi olla, että se liittyy tavalla tai toisella joukkomurhaamisen perinteeseen.

Ilman tulevaisuuden ja menneisyyden tajua käsillä olisi vaikea afasiatapaus ja esimerkiksi kertomusten ymmärtäminen olisi mahdotonta. Tämä on yksi syy kirjallisuuden – tarinoiden – ylivertaiseen tärkeyteen lapsille, ja aikuisille.

Olen koettanut kopistella muistiani hiukan laihoin tuloksin. Kysymys on lapsen narraamisesta, jonka tarkoitus siis mielestäni on harjaannuttaa pientä arvioimaan kuulemaansa ja näkemäänsä ja rikastaan kykyään olla tekemisissä toisten ihmisten kanssa eli siis tulla toimeen maailmassa.

Voisi olla Arvilyn eli Arvid Lydeckenin laajaa tuotantoa. Hän oli Hannu Marttilan isän ”Jukka H. Puntarin” edeltäjä Otavassa ja lastenkirjallisuuden urakkamies sekä Strindbergin taidesalongin johtaja (k. 1960). ”Kotoa ja kaukaa”…? Samaa satsia kuin Nokian mainokseksi oiva ”Telefooni Afrikassa”.

En siis muista lorua tai lastenrunoa, joka alkaa ”Mummo kertoi satusarjan, kuinka Kekri kaitsi karjan…”
Sitten tulee luettelo kaikenlaisia satuolentoja, ja lopuksi mummo huokaa kuulijalle, joka on pieni tyttö, nimeltään Lotta, että tällaisia sitä kerrottiin mummon aikana, ”Lotan laisna lapsukaisna”.

Ja siihen Lotta sanoo runon mukaan, että nyt mummo narrasi. Onhan se mahdoton ajatus, että mummo ei olisi ollut aina mummo, vaan pikkutyttö.

36 kommenttia:

  1. Pitkään uskoin, että naapurin ukon korvassa oli ampiaispesä. Samoin meni täydestä juttu kirkolta kaupunkiin johtaneesta köysiradasta, jonka tolppiakin oikein vietiin katsomaan - varta vasten. Ja tästä ei ole aikaa kuin 20 vuotta. Molemmissa tapauksissa ja monissa muissakin jekuttajana oli kyllä vanha ukko tai setä - nuorempien suusta ei näitä ole enää kuulunut. Naapurin ukko oli maanviljelijä, toisen tarinan kertoi kolmannen polven tohtori. Mieleen ovat myös jääneet vanhojen pohjalaisukkojen laulut; kansansäveliä omilla sanoilla, ja tuhmilla sellaisilla, pikkupojan korviin ehdottomasti sopimattomilla.

    VastaaPoista
  2. Tottahan toki lapsille saa valehdella ja sen on taannut Suomi valtiossa maan korkein poliittinen johto - presidentti Tarja Halosta myöden, joka irvokkaasti juhli "lasten oikeuksien" päivää, vaikka itse ollut päällepäsmärinä, että YK:n lastenoikeuksien julistus käännösväärennettiin! Pitäisikö Suomen - USA:n ohella, joka ei vielä ole ko. sopimusta ratifioinut, niin olisikohan paikallaan antaa selvitys YK:lle ja ratifioida kyseinen sopimus anteeksipyyntöjen kera uudestaan?

    Erkki K. Laakso
    Alavus
    http://erkkikalevilaakso.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. ALA USKO KAIKKEA...

    Taman paivan blogi on mielenkiintoinen sarja fundeerauksia. En ole tullut ajatelleeksikaan moisia!

    Kyllahan ihmisen pitais saada kasvaa vahvaan valkaomukseen, etta ei kaikkea pida uskoa. Maailmahan on vaarallaan kaikenlaista potaskaa.
    Olisiko kysymys tallaisesta kasvatuksellisesta vanhan kansa viisaudesta?

    Toisaalta jos lahtokohtana on, etta aina pitaa puhua vain totuutta ja totta, niin maailma menee melko yksitotiseksi. Ja kuka siihen pystyisikaan. Jos pitaa olla suht' varma lausumansa totuudellisuudesta, niin jutut vahenevat 90%. --

    Itsellani on tapoana heitella melko mahdottomia juttuja kaverille kuin kaverille--aina valiin. Pyrin viela mieluusta hyvin mahdottomiin juttuihin. Jos kaveri ei osaa siiviloida asioita, niin enpa taida valittaa jutella kovin usein.

    VastaaPoista
  4. Nykyään hööpötys tuomitaan kai siksi, että sitä pidetään lapsen nolaamisena eikä nolatuksi tulemisesta olla vielä keksitty positiivisia vaikutuksia. Se ei, sanotaan, tee kenestäkään rehellistä vaan aran ja kieron.

    Isoisävainaani oli mestarihööpöttäjä. Muistan vieläkin pakahduttavan tunteen kun lapsena tajusin, ettei hänen juttunsa voi pitää paikkaansa mutten millään keksinyt miten tarkalleen ottaen sen perustelisin. Tunsin tulevani oikeasti hulluksi.

    Pidän tätä arvokkaimpana saamanani kasvatuksena. Se on mm. suojellut uskonnoilta ja puolueeseen liittymiseltä. Koen vieläkin saman tukahduttavan tunteen kun kuulen jotain mikä ei tuntuisi aivan pitävän kutiaan.

    Olen huomannut, ettei kaikilla aikuisilla ole tätä vaan heistä näyttäisi olevan aidosti mukavaa uskoa ja tulla johdatetuiksi. Voi olla, ettei ihminen opi itsestään nauttimaan todellisuudentunteesta vaan siihen pitää opettaa.

    VastaaPoista
  5. En käyttäisi nimitystä valehtelu.Valehteluun liittyy usein jotain pahantahtoista, yhteiseen höpsöttelyyn liittyy yhteinen ilonpito, seremonia, joka seurataan lopputulokseen saakka ja joka selitetään.Se on leikki.
    Sitä on myös mahdollisuus varioida ja se saattaa jatkua sukupolvesta toiseen.
    Harrastan myös kontaktinottoa pikkulapsiin.Se on merkillinen laji, joka loppuu noin murrosiässä.Joissakin katsekontakteissa häivähtää mieleen epäilys, onko jälleensyntyminen sittenkin mahdollista.

    VastaaPoista
  6. Kouluissa opetetaan kuulemma medialukutaitoa. Eikös se ole sama asia kuin valheen tunnistaminen? Tai ainakin ettei pidä edes kunnianarvoisiin viestintävälineisiin luottaa.

    VastaaPoista
  7. Lasten narraaminen kuului minunkin lapsuuteeni oleellisesti. Itsekin oli pikkunassikkana apumiehenä autokorjaamossa ja jouduin hakemaan milloin pulttihaarukkaa, milloin satasen typpöä. Kerran lähetettiin Matkahuoltoon noutamaan "terästapin nirvauttajaa." Matkahuollon täti otti asian tosissaan, sanoi minulle, etten uskoisi kaikkia ukkojen höpinöitä ja soitti vielä verstaalle ja haukkui monttöörin. Lähtiessä sain ilmaiseksi Sisu-askin.
    En minä niistä mitään vammoja sieluuni saanut. Opinpahan vain, ettei kaikkea potaskaa pidä uskoa, joka vakavalla naamalla lausutaan. Luultavasti juuri valmistuville lakimiehille olisi hyväksi olla opiskeluaikana kesä tai kaksi töissä jossain rönttöverstassa. Eivät sitten uskoisi kaikkia konnien nirvautusyrityksiä.
    Nirvautuksista tuli mieleen tällä viikolla Hesarissa ollut kokosivun (!) juttu Ruotsista karkoitetusta suomalais(?)miehestä, jota epäiltiin terrorismista. Juttu oli lehden mukaan syntynyt siltä pohjalta, että mies oli itse ottanut yhteyttä toimitukseen ja halunnut julkisuutta. Tosin ilman nimeä, tottakai. Jutun seurauksena nyt sitten tutkitaan, saako Supo olla yhteistyössä muiden poliisivoimien kanssa.
    Oliko tässäkin kyseessä joku nirvautus? kerropa sinä JK kun näitä asioita työksesi seuraat. Minulle jäi siitä Hesarin jutusta jotensakin sekalainen olo.

    Himmee historioitsija

    VastaaPoista
  8. Eikä niin lapsellekaan. Ite melkein uskoin armeijaan mennessä, että täytyy hakea apteekista hikipiikki. Laitetaan isovarpaan kynnen alle, ettei tuvassa haise jalkahiki.

    VastaaPoista
  9. "Maammon marjat" -kirjassa kuvattiin vanhaa lasten kasvatusta, johon narraus kuului itsestään selvänä. Minua itseäni narrattiin viimeksi 17-vuotiaana - vieläkin nolottaa.

    Arvid Lydeckenin saduista pitäisi ottaa uusi painos, jotta saisin ne taas käsiini. Minulla on eläviä muistoja, vaikka olin alle kouluiän lukiessani niitä. Ellei muistini pahasti sekoita asioita, niin prinssi ja prinsessa oli loihdittu pääskysiksi, ja pääskynen lauloi rouvalleen:

    "Sinä olet kuin pieni hiiri,
    ai, ai, kuin pieni hiiri,
    Sinä olet kuin pieni hiiri,
    joka mahtuu riisinjyvään.

    Miten voikaan se pieni hiiri,
    ai, ai, se pieni hiiri,
    Miten voikaan se pieni hiiri
    purra niin syvään, syvään."

    Voi olla, että sekoitan lapsuuteni satuja.

    VastaaPoista
  10. "Lapsilla ei ole todellisuudentajua. Mielikuvitus, eilinen ja huominen sekoittuvat. Todellisuus on tyhmempien aikuisten artefakti eli keinotekoinen tuote."

    Olen viimeisten parin vuoden aikana lukenut Kemppistä säntillisemmin kuin Helsingin Sanomia. Samalla olen kiusannut tuttujani tuputtamalla heille linkkiä tälle sivulle, koska minusta täällä on ollut melkoisen raikasta tekstiä.

    Ylläoleva lainaus on kuitenki helmi, jopa Kemppisen mittapuulla.

    Toteamus aikuisten todellisuuden artefaktiudesta on loistava avaus ja olisi mukava jatkaa siitä, tahi kuulla mitä kaikkea siitä kirjoittajan mielestä seuraa?

    VastaaPoista
  11. Klassinen esimerkki on tietysti tarina joulupukista, joka taitaa olla kulttuurissamme ylivertainen tapa opettaa lapsille, ettei kaikki se mitä "aikuiset" puhuvat ole lopulta totta, ei vaikka tarinasta pidettäisiin pitkään kiinni. Lapset saavat itse löytää ja tulkita evidenssin, piilotetut lahjat, joulupukkitoiminnan logistiset ongelmat jne.

    Vielä aikuisena asiaan löytyy uusia näkökulmia. Miksi esimerkiksi väitetään, että joulupukkia ei ole olemassa? Väite on vähintäänkin yksinkertaistava. Eihän esimerkiksi tasavallan presidenttiäkään "ole olemassa" muuten kuin jonkun luonnollisen henkilön tilapäisesti ottamana roolina ja siihen liittyvinä oikeuksina.

    VastaaPoista
  12. Tässä linkki ja toivon, että ko. sisällön luettuaan se herättäisi ajattelemaan: http://www.lapsenoikeus.info/

    Maassamme on arvioitu karkeasti olevan n. 250.000 avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta. Presidentin & oikeusministerin toimien johdosta HE ovat vailla lainsuojaa. Missä on ne "tehokkaat oikeussuojakeinot", joita ihmisoikeusyleissopimuskin Suomea velvoittaa, kun kyseessä on lapsen oikeudet isään - isän oikeudet biologiseen lapseensa!

    Itse vien ensivuoden alkupuoliskolla asiani perustettavaan EU-tuomioistuimeen ja Lissabonin sopimushan astuu voimaan 1.12.09, jossa on mm. ihmisoikeusyleissopimus otettuna perusoikeuskirjaan primäärioikeudeksi ja velvoittaa koko unionia. Korkeimman oikeuden presidentti ei voi perustella KKO:n toimintaa teesein "emme ole korjaamo"? Suomelta puuttuvat *tehokkaat oikeussuojakeinot*.. Kantelut ja tuomion purkuhakemukset KKO:lle eivät sitä ole ja kun KKO ei edes perustele ratkaisujaan toimiessaan prejuridikaattituomioistuimena!

    Kantaa ottavaa keskustelua pliis! Kuka ja ketkä VALEHTELEVAT meille ja lapsille. Valehteleeko presidentti, että lapset saavat oikeutta suomessa ja että lapsilla on hyvä olla, sekä heidän kehitys turvattu ja (oikeus molempaan vanhempaan)..

    VastaaPoista
  13. Kuvittelen narraamisen etymologiseksi taustaksi naruttamisen. Kyse on prosessista, jossa vale one vasta koukku, narraajan ja yleisön ilo syntyy uhrin koukun haistelusta, näykkimisestä tai kertajhtkaisusta JA seuraavasta sisäänkelauksesta ym.

    Olennainen kysymys on kuka narraa. Oman nautinnon ottaminen toiselta väkisin, ehkä ilkkuvan yleisönkin edessä, muistuttaa minusta sukupuolisiveellisyyden loukkausta, jollei peräti väkisinmakaamista. Pidän ehdottomana kieltää perheen sisäisen narraamisen kun tekijänä on aikuinen (lapsen tekemänä narraaminen on kuin kiroilu, sitä pitää ehkäistä siitä kuitenkaan suurempaa numeroa heti tekemättä). Maailma sitten opettaa pientä Liisaa ja miksei Mattiakin, ehkäisyvalistusta pitää kotona antaa; mutta kertoen, ei itse tekoja tehden.

    PS Tekninen kysymys: huomasin että tähän nykyiseen kommenttiboxiin ei pysty copy-pastaamaan tekstiä kaikilta alustoilta, ainakaan iPhonella ei enää onnistu, PC:llä kylläkin. Tämä on tärkeää sikäli, että suoraan boxiin kirjoittaminen on kaikilla tavoin virhealttein ratkaisu.

    VastaaPoista
  14. Kysymyshän on huumorintajusta.

    VastaaPoista
  15. Narraamatta voin kertoa, että ensimmäisen kerran maistoin alkoholia lukiolaisena kotihipoissa Vaasan-Jaakoon entisessä talossa; lapsenlapsensa kun oli luokkakaverini. Ymmärtämättömyyttäni kulautin väkevää viiniä liikaa ensi maistamisella ja heräsin ison antiikkipöydän alta.

    Tuosta peukalontyven hieromisesta: auttaa usein hyvin myös ilkeään kolmoishermosärkyyn. Kyseisen kasvosäryn taustalla on aivohermon ärsytystila, mihin eivät monetkaan kipulääkkeet tehoa, mutta ilmeisesti peukalontyven hierominen lähettää jonkinlaisen "kilpailevan" impulssin. Se lieventää jollain mekanismilla kipuaistimusta. Hypnoosista ja ehkä akupunktiosta voisi tässä myös olla apua.

    VastaaPoista
  16. Täällä Pohjantähden alla-teoksessa Kivivuoren Janne on pitäjän poikasten suosiossa juuri sen vuoksi, kun osasi poikien hyväuskoisuutta testata mitä hullummilla tarinoilla, mm. kirkontornissa olevasta hirvenpesästä...

    Itselläni on sama tapa. Veljeni 5-vuotias poika on tosin jo alkanut epäilemään kaikkea mitä sanon kiljaisemalla heti perään :"Setä huijjjjaaa!"

    Mutta on sitä huijattu Kostamuksesta, Venäjältä Suomeen muuttanutta Leningradin Yliopiston kasvattia, eläinlääkäri-agronomia joka ei tunnistanut vanhoissa pihakoivuissa olevia tuulenpesiä, vaan kyseli että mitä ne ovat? Seurueen suomalaiset katselivat ihmeissään toisiaan, kunnes minä aloin kertoa niiden olevan pohjois-suomalaisen metsäjäniksen pesiä. Venakko on täysin äimänkäkenä ja hämmästelee ettei ole koskaan kuullutkaan jäniksestä joka pesii puussa. Miten ne sinne pääsevät? Kiipeämällä tietenkin, vastasin ja jatkoin kuvailemalla emojäniksen lastenhoidollisia ongelmia pesästä pomppivien poikasten kanssa.

    Aikansa kuunneltuaan neuvostokasvatti tuumasi epäilevänsä minun puhuvan pötyä ja niin porukka purskahti nauruun.

    Herrasmiehenä yritin sitten selittää koivuissa olevia oksamöykkyjä tuulenpesiksi, joita itiötaudit aiheuttavat, mutta se oli turhaa...

    Ehkä luottamus meni, mutta hauskaakin oli. Ja oppipahan vennään tyttö ettei tsuhnakaan aina totta puhu.

    VastaaPoista
  17. Jo isoäitini haki 1890-luvulla Karjalassa saparoveiviä teurastusaikana.

    Joulupukkihan on tyypillisin valhe, mutta eniten itseäni raivostuttavat nämä ihmiset, jotka jostain oudosta syystä kertovat pikkulapsille, että kuolleista tulee enkeleitä. Aivan käsittämätöntä höpötystä ja äärimmäisen loukkaavaa kuolleen omaisia kohtaan.

    VastaaPoista
  18. En minäkään käyttäisi termiä valehtelu. Pikemminkin puhuisin mielikuvituksen kiihottamisesta. Sitä olen harjoittanut. En muista minkä ikäinen poikani oli, mutta aloin kerran väittää hänelle kiusalla, että jakoavain on eläin. Hän sai siitä outoja raivokohtauksia. Mitähän joku Lacan moisesta sanoisi?

    VastaaPoista
  19. Todellisuus on aina illuusio, se kun riippuu itse kunkin toden kokijan omasta pääkopasta, kokemuksista, havainnoista jne.

    Joulupukin todellisuuskin riippuu ihan siitä, miksi sen käsittää. Kun jouluaattoiltana vie appi- ja omia vanhempia kotiin autolla ja paluumatkalla näkee useammankin joulupukin lumisateen keskellä, ei asiaa voi epäillä. Kotona sitten toisella kymmenellä olevat lapset eivät tietenkään usko kun kertoo nähneensä joulupukin, vieläpä useamman.

    Ellei joulupukki ole muualla, niin ainakin Helsingin kaupungin entisen Rikhardinkadun pääkirjaston vahtimestarin Elfvingin sanoja lainatakseni, kun oli kerran puhe UFOista: "kyllä niitä on, ne ovat ihmisten päässä".

    VastaaPoista
  20. JK: "Lapsilla ei ole todellisuudentajua. Mielikuvitus, eilinen ja huominen sekoittuvat."

    Ja tätähän minä en usko. Setä narraa.

    Väittäisin jopa, että päinvastoin: lapsilla on nimenomaan vahva todellisuudentaju, mutta aikuisilla se on hämärtynyt. Usko, toivo ja rakkaus meiltä järjen valon pimentävät.

    Lapsi elää tässä hetkessä. Aikuiset elävät menneessä ja tulevassa, katuen ja peläten. Amen.

    VastaaPoista
  21. Kaivoin vanhan latinan oppikirjani esiin, kun aloin miettiä suomen sanaa 'narrata' ja sen mahdollista yhteyttä latinaan: kertoa on 'narrare' ja kertomus 'narratio'.

    Onkohan suomen narraaminen samaa perua kuin nämä latinankieliset sanat. Entäs sana narri? Kertokaa, viisaat!

    VastaaPoista
  22. Jos joku kertoili uskomattomia juttuja, isoäitini tapasi sanoa: "Elähä sie hullujais höpäjä!"

    VastaaPoista
  23. Ad Anonyymi: jokseenkin varmasti etymologia on latinan narrare, jolla taas on yhteys kreikan vastaavaan sanaan. Suomessa on narri, ruotsissa narr jne.

    VastaaPoista
  24. Lasten todellisuudentaju on mutkikas juttu, esimerkiksi aikakäsitys on pienellä lapsella todellakin aikuisesta poikkeva, mutta jonkinlainen toden ja sepitteen erottelu on selvä kaksivuotiaalle (no nyt jo pari päivää yli kolmevuotiaalle). "Ei ole", "höpötät", jne. ovat lapsen päivittäisiä johtopäätöksiä aikuisen kanssa käymästä keskustelusta, ja sanoisin että ne ovat kasvatuksen kannalta välttämättömiä.

    Lisäksi tällaiset tilanteet ovat eräs huumorin, tekisi mieli sanoa luonnollinen, alkuperä. Wittgenstein kirjoitti jotenkin siihen tapaan, että koomista on juuri säännön rikkominen: jos laatikoita vastaanottava henkilö sanoo niiden ojentajalle "sovitun" vastausrepliikkisarjan A, B, C . . . keskellä odottamatta Ö, on tilanne huvittava. Tämä on mielestäni täysin totta, vaikka esimerkki tässä varmaan huonosti esitetty.

    VastaaPoista
  25. Anonyymin hikipiikistä tuli mieleen armeija-ajan "jarru", jota kuulemma sekoitettiin lauantaisin jälkiruokaan. Vieläköhän tuo legenda mahtaa olla hengissä? Tietääkö kukaan? Itse olin armeijassa 1960-luvulla ja silloin ei kyllä lomailtoina jarrukiisseliin koskettu.

    VastaaPoista
  26. Platon oli kovasti aikoinaan sitä mieltä (taisi olla Valtiossa), että lapsille saa ja pitääkin valehdella, mikäli tarkoitus on pedagoginen. Eli kaikenlaisia opettavia höpöhöpötarinoita suorastaan piti kertoa.

    VastaaPoista
  27. Ystäväni kanssa luimme blogiasi ja kaikki kommentit.Me nauroimme vesissä silmin ja muistelimme omia höynäytyskokemuksiamme.

    VastaaPoista
  28. Totuus, vaikkapa joulupukista, voi järkyttää.

    Joulupäivän iltakävelyllä huomasin alakouluikäisen tytön ulkoiluttavan pihatiellä karjalankarhukoiraa. Koira nuuhki keskittyneesti hangen merkkejä. Heidät ohittaessani tyttö kertoi koiralle ilmeisesti itselleen juuri paljastuneen tiedon: - Kuule Tessu, tiedätkö mitä. Joulupukkia ei ole olemassa.

    Minua tämä taisi järkyttää enemmän kuin Tessua.

    -osku

    VastaaPoista
  29. Oliko se Hiltu-Jakki, jolla oli tapana sanoa, kun joku yltyi puhumaan vähän liian leveitä: puhu sinä, minä pitelen hevosta.

    Vähän sivuun aiheesta, mutta Hermanni ärähti myös sattuvasti savottakaverille, joka yritti hyppiä hänen ja Kallen nenille: ymmärretään me vähempikin vittuilu.

    VastaaPoista
  30. Ad Omnia: - aikuisten kesken samantapaisessa asemassa on "käänteishuumori", joka yleisesti ymmärretään ystävällisyydeksi. Asia sanotaan juuri päinvastoin kuin tarkoitetaan.

    VastaaPoista
  31. -Eikö joulupukkia ole olemassa?

    apua mutta ikkunani ulkopuolella on noita koivussa olevia pesiä ja minä odotan koska puput kiipeävät ja heittelevät pentujaan. On jotain odotettavaa tässä kun haihdutan pahaa ilmaa.
    Fakta ja fiktio ovat olemassa siksi, että jos menemme kuten fyysikot tekemään maailmasta värittömän niin hävitämme lopulta kaiken. Nyt pitää siksi katsoa niitä ensimmäisiä Egyptin laskelmia ja T Brahen kuvauksia maailmankaikkeudesta - ja voimme alkaa alusta. Jotain pitää siis nähdä KSS - keep it simple stupid ja samalla voi harrastaa kaikenlaista. Koulun on mentävä takaisin oikeaan pedagogiikkaan. Inte en dag för sent. Ei ole varaa pitää lapsia 16 v putkessa jonka sisältö pääasiassa on siksi, että muut (muualla) saisi myytävää kamaa.

    Päälaellaan. Kirjoitan kirjan - jos jaksan pysyä asiassa ja joku jaksaisi ohjata minua rakkaudella. Pyydä puolestani (joulupukilta).

    VastaaPoista
  32. Oi Kemppinen, mikä ihana kuva! Niin hellyttävä ja suloisen totinen. Tekisikö tuolle pienelle mieli valehdella?
    Mutta eipä tekisi mieli kertoa totuuttakaan maailmasta. Parempi antaa hänen tutkia sitä itse pala palalta.

    Kysyin kerran tuohtuneena lapselta (6v.), joka näki hyvin usein asiat aikuisen mielestä väärin:

    - Koska sinä aiot lopettaa tuon valehtelemisen?
    - Huomenna, hän vastasi ja katsoi pelästyneen surullisena.

    VastaaPoista
  33. A: "...armeija-ajan "jarru"..."

    Tästähän on tarina, jossa kaksi veteraania muistelee menneitä. Toinen kysyy, että muistatko kun puhuttiin silloin ennen, että armeijan kiisseliin sekoitettiin jarrua? Toinen myöntää muistavansa, johon toinen että "minusta tuntuu, että nyt se on alkanut vaikuttaa".

    VastaaPoista
  34. Ad Avatar: - käytin valokuvan vauvasmiehestä silloin, 25 vuotta sitten, nimimerkkiä "kiinnostunut henkilö Kirkkonummelta".

    VastaaPoista
  35. Meille aikuisille tavikselle on paljon helpompaa heittää sumutusläppää yksityisasioistamme kuin poliitikoilla.
    Jos minulta kysyttäisiin missä tapasin nykyisen tyttöystäväni ja ajattelisin, jotta mitäpä tuo oikeastaan kellekään kuuluu ja vastaisin jotain sanoakseni Ikeassa, niin oikein kysyjälle.

    Saman soisin poliitikoillekin ilman syytöksiä valehtelusta. Lapsellista mieltä kaikille.

    VastaaPoista
  36. Toiselle anonyymille aiheesta Ikea. Hyvin sanottu! Olen koko ajan ihmetellyt, miten aikuiset fiksut ihmiset voivat tosissaan vaatia Vanhasen tai kenenkään muunkaan päätä vadille siitä, että napauttaa noin nasevan vastauksen.

    Kyllä vähän narrata saa ja vaikka pitää pikkuisen pilkkanaankin kyselijää, jos joutuu vastaanottamaan tunkeilevia kysymyksiä. Ei se niin vaarallista ole, kun asialla ei ole mitään merkitystä.

    Mitä välii, tavattiinko tansseissa vai Stockmannilla.

    VastaaPoista