25. marraskuuta 2009

Kummallinen kenraali



Jotenkin keskinkertaiseksi jäävä kirja ”Jalkaväenkenraali A.E. Martola” ilmestyi vuosi sitten. Eräät vilahtavat nimet toivat mieleeni epäilyn. Otava on ollut oudon hyväntahtoinen; itse ostin vuosi sitten ilmestyneen kirjan poistohintaan, kun olen pyrkinyt lukemaan nämä kenraalijutut tarkkaan. Kovin moni muu ei näytä ostaneen.

A.E. Martola on siitä erikoinen henkilö, että kukaan ei tunnu muistavan häntä mistään yhteydestä tai muistaa korkeintaan nimenä. Silti hänen ansioluettelonsa on sekä sotilas- että siviilipuolelta siinä määrin läkähdyttävä, ettei hurjempaa ole kuin Mannerheimilla. Ja puhe on aidoista ansioista.

Jääkäri, Ranskassa sotakorkeakoulun käynyt, Suomen sotakorkeakoulun perustamiseen keskeisesti vaikuttanut suojeluskuntakiho, jonka tehtävänä oli pidellä esimiestään (Malmbergia) kainaloista pystyssä, kun tämä oli nauttinut runsaasti virvokkeita, sotilasasiamies Ranskassa, lähes kaikkien mahdollisten komiteoiden hyödyllinen jäsen ja sihteeri, Suomen lähes pysyvä edustaja Kansainliitossa, divisioonan- ja armeijakunnan komentaja sodissa ja itse asiassa yksi menestyneimmistä sekä Siiranmäkeä ja Äyräpäätä että etenkin U-asemaa ajatellen, sitten ulkoministeri, maaherra ja paperipatruuna, Helsingin olympialaisten 1952 organisoija ja ykkösmies, Punaisen Ristin puheenjohtaja, maailman ensimmäisen YK:n rauhanturvaoperaation johtaja Suezilla ja pääsihteeri Hammarskiöldin sotilaallinen neuvonantaja, Kyproksen YK-joukkojen komentaja ja niin edelleen.

Tiedän millä suunnalla on herkkiä liikavarpaita. Yritän siksi kirjoittaa kieli keskellä suuta. Nimittäin yritän saada sanotuksi, että sen lisäksi, ettei Martolasta ole paljon juttuja, herjaavia tarinoita eikä sankarikertomuksia, tämä elämäkerta tulee korostaneeksi kiusallisesti, että hän oli jollain vaikeasti selitettävällä tavalla naiivi ihminen.

Ehkä tässä on se sinänsä kovasti tuttu ilmiö, että maailmassa menestyvät ne ihmiset, jotka eivät tiedä, mitä sana ”depressio” merkitsee, joille ongelmat ovat haasteita ja periaatteessa aina selvitettävissä, metafysiikkaa ei ole olemassa ja sielun tutkiskelun sijasta on mukavampaa istua Rotareissa Helsingin Seurahuoneella muiden samanhenkisten kanssa.

Olemme tottuneet siihen, että nykypolven kenraalit ovat täysin näkymättömiä, kun taas sotavuosien suuret päälliköt olivat kirjoituspöytäkenraaleita tai vaarallisia raivohulluja tai ailahtelevia äkäpusseja tai hankalia koleerikkoja tai sitten kovia juoppoja, joilla oli taito livahtaa kriisitilanteessa lähimpään hotelliin ja jättää asiat levälleen. Nimiä ei tarvitse luetella.

Jääkärit olivat joka tapauksessa sekulia sakkia ja kovia pitämään puoliaan. Sekulilla tarkoitan, että joukossa oli työmiehiä ja mökkiläisiä mutta sitten toisaalta pitkälle koulutettuja henkilöitä, esimerkiksi insinöörejä ja maistereita, ja huomattavan suuri määrä silloisen ruotsinkielisen eliitin vesoja.

Aikaisemmin sangen tärkeänä pidetyn ”upseerikunnian” vuoksi keskeisetkin asiat ovat pysyneet piilossa. Vasta tästä Martolan elämäkerrasta luin, miksi jääkärieversti Armas Kemppi vaihdettiin pois JR 7:n komentajan tehtävästä ja tilalle nostettiin Ehrnrooth. Kemppi ryyppäsi ja tappeli ja aiheutti aidosti kiusallisia skandaaleja kerran toisensa jälkeen. Korkean upseerin pitäisi osata sammua rauhallisesti saunaan.

Martola ei sovi tähänkään jaotteluun, koska hän oli nousevan suomenkielisen eliitin edustaja, lääkärin poika, äiti maaherra Ignatiuksen tytär ja setä Mannerheimin kaveri Hannes Ignatius.

Nuorehkon lukijan on syytä muistaa, että Mannerheim oli 1800-luvun ihminen, jolla ei alle 50-vuotiaana ollut mainittavaa kosketusta suomea puhuviin suomalaisiin ja jonka johtamistapa oli jo 1918 ja aina sen jälkeen hermostuttava. Hän ei neuvotellut. Hän ei informoinut. Kuunnella hän saattoi, jos sattui sille päälle. Vaikka kysyjänä olisi ollut tasavallan presidentti kevätkesällä 1944, hän saattoi vastata kivahtamalla esimerkiksi kysymykseen, eikö Kannaksella ole nyt kovin vähän joukkoja.

Useat brittikirjoittajat, kuten Andrew Roberts, ovat viime vuosina kuvailleet vakuuttavasti toisen maailmansodan johtavien sotilaiden ajattelua ja keskinäistä vihanpitoa. Johtavat sotilaat olivat USA:n George Marshall ja Englannin Sir Alan Brook. Pelissä olivat tietysti mukana Roosevelt ja Churchill, mutta jopa Eisenhowever ja Montgomery olivat sitten toteuttajia ja MacArthur, Bradley, Patton ja vastaavat tappelupäällikköjä – prinsessan hipiä ja raskaan sarjan nyrkit sekä erikoisvahvistetut kyynärpäät.

Hitlerin päämajasta on esitetty arvioita, joiden mukaan yksi katastrofien syy oli se, että hän johti sotaa – otettuaan ylipäällikön tehtävät suoraan itselleen – samalla tavalla kuin Mannerheim. Hän ei välttämättä kertonut tärkeistäkään käänteistä etukäteen edes lähimmilleen ja keräsi ympärilleen henkilöitä, joilla ei ollut luonnetta eikä sisua väittää vastaan (Keitel ja Jodl).

Suomessa luullaan edelleen, että kenraali Airo oli päämajan aivot. Olen keräillyt vuosikymmeniä todisteita tuosta päätelmästä mutta asia on mielessäni edelleen avoin. Aito avainhahmo oli kumminkin Heinrichs.

Martola ei uskonut suurhyökkäykseen, edisti puhdetöitä ja oli enemmän kuin innostunut komentokorsunsa laajentamisesta loistohuvilaksi mutta toisaalta häneltä ilmeisesti puuttui kenraalin arroganssi. Ehkä luonteen avain on preussilainen esikuntaperinne – taustalla, vähin äänin, mutta koko ajan lusikka jokaisessa sopassa ja sormi useimmissa piirakoissa. Tuli jalkaväenkenraalin arvo ja kaikki mahdolliset kunniamerkit. Niille hän kuuluukin olleen perso.

26 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus. Mutta mietin Martolan luonnekuvauksen uskottavuutta: "sormi useimmissa piirakoissa, lusikka jokaisessa sopassa". Eikö tämä ole ristiriidassa aiemman kuvauksen kanssa, jonka mukaan kyseessä oli kaikin puolin pätevä, mutta "selittämättömällä tavalla naiivi ihminen"?

    Oman kokemukseni mukaan on paljon ihmisiä jotka eivät saa ansaitsemaansa meriittiä juuri naiiviutensa, moitteettomuutensa tai hyväuskoisuutensa takia, vaikka he olisivat kiistattomasti päteviä, etenkin, jos ovat valta-asemassa. Asetelmassa on jotain yleiseen kuvaan sopimatonta, ajattelemmeko, että valtaa turmelee aina, ja petymme, kun emme löydäkään turmeluksen tunnusmerkkejä? Kuitenkin he voivat pitää sormensa irti piirakoista ja lusikkansa poissa sopista. Toisin sanoen, tämän kirjoituksen Martola ei ollut minulle kaikin puolin uskottava.

    VastaaPoista
  2. Noita herkkähipiäisiä ja kovanyrkkisiä heppuja on kyllä meillä nykyäänkin ihan pilvin pimein. Sofi Oksanen sanoi asian ääneen, ja mikä oli vastareaktio: Netin keskustelupalstoille tuli tuhansia kiukkuisia viestejä, joiden sanoma oli että perkele goottityttö ottaa kuonoonsa jos tulee kadulla vastaan! MOT.

    No, Kiinassa hänet olisi tuomittu vankeuteen valtiosalaisuuden paljastamisesta...

    VastaaPoista
  3. Klingen viimeisessä päiväkirjassa on Martolasta nimenomaan äidin suvun (Ignatiukset) kannalta, joka oli linkki Mannerheimiin.

    VastaaPoista
  4. KORKEIN KUNNIAMERKKI PUUTTUU KUVASTA...

    valkoinen risti

    VastaaPoista
  5. Kenraalimajuri Erkki Raappanasta julkaistiin jokin aika sitten elämänkerta. Olisi mielenkiintoista kuulla, onko Kemppisellä ajatuksia Raappanan roolista erityisesti Ilomantsin kesän 1944 tapahtumista.

    VastaaPoista
  6. REHELLISEN MIEHEN KUVA

    Jalleen hyvia fundeerauksia Jukka K:lta.

    Martolahan tosiaa on pitanyt rehellisesti kiinni kannastaan, etta kesakuulla 1944 ei 2 D:n kaistalla odotettu hyokkaysta. Moni muu kertoo nyt jalkeenpain tienneensa ja kuulleensa, etta se tulee.

    Edelleen Martola on 2 D:n jalkeenpain tehdyn sotapaivakirjan johdannossa kertonut kuinka koko 2 D:n kuvio meinas menna ketuille siina Punnuksen ja Salmenkaidan valilla. Martolakaan ei silloin tiennyt etta Raudun tasalta hyokkaa kokonainen 23 A eka tavoitteena Kavantsaari ( Ihantalan naapuri! ).
    Tama Kavantsaarta kohden lahetetty 23 A meinas kaiketi siis sotkea Martolan 2 D:n noin 'vahingossa'.

    Ayrapaan katastrofista Martola ei ole mitenkaan kierrellyt etteiko han ollut taysin kusessa Hjalmar verisen ja rykmentionkomentajien valissa.

    VastaaPoista
  7. Olisin laittanut Jyrkivirolainen.blogspot.com:in 192 päreeseen, ei mennyt

    Ennen oli sota kahden erimielisen porukan välissä. Nyt on sota sisäänleivottu jokaiseen struktuuriin, ettei enää ole ulospääsyä siitä, etteikö pahin ja v-mäisin voittaisi. Mutta se seuloo sosiaalidarwinistisesti koko ajan pelkästään sotaisia voittamaan. Kansa siis seuloontuu pikkuhiljaa niin, että maapallon voittaa sadistisin - ei älykkäin.

    Koska sadistilla on apunaan toopet ja nämä hiljaiset kauniit.

    Back to square one.

    VastaaPoista
  8. Маннергейм itekeskiviikkona, 25 marraskuuta, 2009

    Miksi tuossa 2. lk:n Маннергейм-ristin hakaristissa on sakara väärään suuntaan?

    VastaaPoista
  9. Hyviäkin ihmisiä on joillakin tarvetta leimata ja heidän elämänkertojaan moittia.

    Perusteluinaan tai sytykkeenään vastailmestynyt elämänkerta ja johtopäätös naiivi.

    Martola 2. div komentajana, ammattisotilas, muka ei uskonut suurhyökkäykseen. Aha.

    Kemppisen luulisi tietävän, että 2. div. menestyi parhaiten suurhyökkäyksen vastatoimissa ja torjumisessa, lapsellisesta komentajastaan huolimatta vai hänen ansioistaan.

    Aika heikkoa.

    VastaaPoista
  10. Linkkivinkki: Erinomainen kritiikki Paul Austerin tuotannosta.Linkki

    VastaaPoista
  11. Jukka äidin veli ei ole setä vaan ihan eno, vaikka ei molisikaan pudonnut veneestä :)

    VastaaPoista
  12. Luulen Kemppisen tarkoittavan, että itsevaltaiselle päällkölle (käytetään yksinkertaisuuden vuoksi tässä tätä sanaa, vaikka ylipäällikkö ja yleisesikunnan päällikkö jne ovatkin eri rooleja) esikunta on apulainen, tarjoilija, mutta päällikkö pitää lusikat ja piirakat omissa näpeissään. Preussilaissittain yleisesikunta on haarukka ja veitsi, joiden kautta piirakkaan kosketaan. Operettikenraalille yleisesikunta ON se piirakka, halun kohde.

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi et Alii: - Kuten Rienzin kommentista ilmenee, kirjoituksessa mietin, miten voi menestyä noin hyvin tietynlaisella luonteella.

    2 D:n taistelut ja tappiot (n. 100 %) luulisin tuntevani erittäin hyvin, myös Saimaan rykmentin, joka usein unohtuu, koska JR 7 oli maan ja maailmansodan parhaita ja parhaiten johdettuja joukkoja.

    Martolan roolista mm. Ehrnroothin tukena on muuten liikuttavia tietoja. Ainakin yhden kerran Martola kävi itse hakemassa E:n nukkumaan saatuaan kuulla, ettei tämä ollut nukkunut istuallaan kahteen viikkoon.

    Suhtaudut myös sanaan "naiivi" turhan vieroksuvasti. Se tulee mieleen mm. sellaisen ihmisen kohdalla, joka uskoo julistamiinsa arvoihin ja on suhteellisen vapaa silmänpalvelusta.

    Martola oli Suomen kenraaleista se, joka tuli toimeen hankalimpienkin kanssa, esimiehenä tai alaisena. Armeijakunnan komentajuuskin oli Talvelan ja Blickin lapselliesn (ei naivin) riidan seurausta. Talvela oli tarkka siitä, että jos hän käski alaistaan lyömään päänsä seinään, sitä ei saanut seinän puuttuessa lyödä esim. kiveen...

    VastaaPoista
  14. Ad Anonyymi - Raappanaa koskevan kirjan luin. En oikein keksinyt, miten kirjoittaa siitä. Loistava suoritus, mutta kirjan mukaan siinä oli mielenterveys vähintään kovilla.

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia: - saan tilaisuuden taas korostaa: en kirjoita läheskään aina vastsauksia, vaan välillä vain kysymyksiä. Martolan luonnekuva on erikoinen. Kirjasta ilmenee esimerkiksi vaimo, joka ei aina ollut... helppo.

    En viitsinyt tuoda esiin, että tunnen aika paljon ihmisiä, jotka työskentelivät sodan jälkeen M:n kanssa tai kuuluivat samoihin piireihin. Isänikin kuului siihen Seurahuoneella kokoontuneen Rotary-klubin Helsinki 1.) porukkaan, ja mm. maanpuolustusasioihin liittyneistä käytännön asioista kuulin usein, ellen ollut itse mukana.

    Olen kai ennenkin vihjaillut, että syksyllä 1944 Helsingin paremmilla asianajajilla oli kiire sijoittaa suojeluskuntien ja lottien rahat ja etenkin kiinteistöt turvaan Valvontakomissiolta. Ja katso: mm. Helsingin Meilahteen nousi sangen suuri määrä uudenaikaisia taloja, joissa asui maan palveluksessa harmaantuneita, vanhanaikaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  16. Kemppinen irvailee kommentissaan suomalaisten ohella myös Saksan, Britannian ja USA:n II maailmansodan aikaisia johtajia. Ei sanaakaan neuvostoliittolaisista. Jälkisuomettumisen malliesimerkki.

    VastaaPoista
  17. Ad Mannergeim - hyvin huomattu tuo hakaristin oikean sakaran väärä suunta.

    En keksi selitystä. Kuva on skannattu Otavan Isosta Tietosanakirjasta.

    VastaaPoista
  18. Sukunimikirjan mukaan Martola on osaksi ns. otettu nimi 30-luvulta, aik. Flemming Maskusta. (Ei kuitenkaan Fleming, kuten marski Klaus F.)

    VastaaPoista
  19. MAAILMAN PARHAITEN JOHDETTUJA JOUKKOJA...

    Mitenkahan tama on mahdettu mitata?

    Olihan JR 7:ssa hyvia johtajia, sita ei kay kiistaminen, mutta ylin johto ehkapa vasyi ja sekoili...
    Jos ajatellaan esim. Marttisen johtamaan JR 61 Tienhaarassa ja Aatun johtamaa JR 7:aa Siiranmaessa ja Ayrapaassa, niin eroakin on--ja juuri johtamisessa.
    Marttinen kavi itse katsomassa, etta etulinjassa (rannassa) asiat on niin kohdallaan kuin niilla evailla voi olla ja etta tykistoa
    oli ja silla osattiin ammuttaa. -- Aatulta taisi jaada jo Siiranmaessa asioita hoitamatta...esim. se Seppalan talon kohdan aukon tiedostaminen ja hoidattaminen (siis suunnan "paalinnakkeen" sisaantuloteiden esteiden varmistus [ja syvyys] ajalla 10-14.6.1944). Ja Ayrapaa oli johtamistaidollisesti taysin kamala fiasko ja suuri "lahti" .
    JR 7 sai Ayrapaassa haltuunsa rykmenttien "omien tappomestaruuden" kuumien taistelupaivien sarjassa. Venalainen pyyhki veripensselilla Ayrapaan harjun ja meni lapi. Sotilasjohdon olisi pitanyt pystya parempaan vaikkapa sitten vahempina uhreina.
    ---Vuosalmella homma jo alkoi kuulemma kulkea, mutta silloin JR 7 oli menettanyt taisteluarvonsa ja kaytannossa poissa pelista.

    VastaaPoista
  20. Suojeluskuntien rahat

    Omaisuutta sijoitetiin myös apurahasäätiöihin, esimerkiksisotaleskien- ja orpojen avuksi. Omaisuutena niillä on usein vieläkin kivitaloja hyvilllä paikoilla, ja hallituksissa paikkakunnan napamiehet vatsapalkalla.

    Olin vähän aikaa kolmannen polven rotary, mutta sitten perhe ja työ veivät ajan sellaiselta. Harvoin olen tuntenut itseni niin ulkopuoliseksi kuin ns. paikatessani poissaoloa Suomalaisella klubilla kokoontuvassa rotaryklubissa. Sama merkki oli rinnassa, samaa naapuritalon puoluetta varmaan kannatettiin ja uskonpa samoja runojakin ulkoa osanneemme, mutta kun erot ikävuosissa, alaisten lukumäärissä ja palkkanauhoissa olivat selvästi kymmenkertaisia, tuli istuttua tuolinsa reunalla!

    Aktiivi-ikäiset ja -asemaiset olemme sittemmin valitettavasti jättäneet tuollaiset, sääli, sillä siinä missä suojeluskunnat ehkä pelastivat itsenäisyyden, vapauden ja leskiorvotkin, Rotary on varjellut maailmaa lapsipoliolta, kommunismilta ja kapeakatseisilta liikemiehiltä.

    VastaaPoista
  21. http://fi.wikipedia.org/wiki/Mannerheim-risti
    osoittaa että Otavan Isossa Tietosanakirjassa on yksinkertaisesti piirrosvirhe sakaran suunnassa.

    Opiskelijoille olen joskus sanonut, että tietosanakirjaan ei kannata läheskään aina luottaa - uskovat vasta, kun sanon että olen itsekin johonkin jonkun artikkelin kirjoittanut. En kuitenkaan kerro, että vain yhden.

    VastaaPoista
  22. Ad Kaspar - tietääkseni Neuvostoliitossa ei ollut neuvottelevaa sodanjohtoa.

    En löydä Marshallin enkä Brooken kohdalta irvailua.

    Opettele tunnistaman ilkikurisuus. Esimerkiksi Eisenhower oli minun silmissäni vuosisadan paras liikkeenjohtaja (Normandian maihinnousun johtajana - vaikka se ei ollut likimainkaan sodan suurin taistelu.)

    Ykkösmiehet sopivat päämääristä: hyökätäänkö kanaalin yli vai Etelä-Ranskaan. Kakkosketju päättelee, miten hyökätään. Kaikkein vaativimmat tehtävät voivat olla kolmannessa ja neljännessä portaassa - luullakseni Talvisodassa hirveimpiä tehtäviä oli armeijakunnan tai divisioonan huollosta vastaaminen.

    VastaaPoista
  23. Niin, mistä se piirrosvirhe Isoon Tietosanakirjaan on tullut? Onko Otavalla ollut "bitti poikittain"?

    VastaaPoista
  24. Mistä muuten Kemppinen arvelee Airon erityisesti vaienneen? (Jari Tervo kirjoittaa siitä varmaan joskus romaanin.)

    VastaaPoista
  25. Mikko L:

    Ilmeisesti ristin sakaran ”monistus” ja unohdettu kääntää.

    VastaaPoista
  26. Eikös A E Martola ollut naimisissa Kuopion maaherran Gustaf Ignatiuksen Aune-tyttären kanssa?!?
    A E Martolan äiti oli Jacob Simeliuksen tytär Anna Maria Cecilia, synt. 1868.
    http://suvut.genealogia.fi/simelius-simojoki/suku/taulut_1900.html#DES77

    VastaaPoista