12. syyskuuta 2009

Uutta rahatta





Kun ajoin kotipihaan, ajattelin että laitteet reistailevat, ja sitten, että tämä on taikuutta. Radiosta tuli sama hyvin epätodennäköinen kappale, jota olin kuunnellut levyltä, ja tuli, vaikka levy oli kädessäni. Brahmsin Schertzo, es-molli. Sitä ennen olin jo vakiinnuttanut mielipiteeni, että ensimmäinen pianosonaatti miellyttää minua paljon enemmän kuin toinen, puhumattakaan kolmannesta. Epäilen että Toivo Kuula on kuunnellut tuon ykkösen hitaan osan tarkalla korvalla tai sitten Brahms on ollut pohjalaisten kansanlaulujen suuri ystävä, mikä ei suoraan sanoa tunnu erikoisen uskottavalta.

Kokouksessamme puhuttiin jopa sosiaalisista innovaatioista. Niinpä ajoin illalla katsomaan maisemaa ostettuani jo kesällä kirjan Lindén - Mylly – Kaarlejärvi, ”Kirvestie 22, Kalle Päätalon koti”,(Mäntykustannus 2009). Sinne oli autolla viiden minuutin matka kokouspaikastamme Kangasalta.

Ilmassa ei leijunut odottamaani pyhyyden tunnetta, sillä itse talo, jossa asuu toisia ihmisiä, on pensasaidan peittämä, eikä minulla ollut hermoa jäädä roikkumaan portille. Romaaneista tuttuja paikkoja ja näkymiä totesin muutamia – olen toki käynyt Messukylässä ennenkin.

Kohtalaisen järkytyksen aiheutti havainto, että maisemassa ei ollut mitään Päätaloa. Väittävät että Kangasalta on purettu sekin koulu, jota Kalle Mestaroi. Messukylä on noussut noin viisitoista pykälää kalliin oloiseksi pientaloalueeksi. Ihan vieressä – siinä mistä työnnettiin polkupyöriä ja kahlattiin lumessa – on Prisma ja jäähalli.

Piru ettei kukaan paikallinen panurajala järjestä opastettuja pyhiinvaellusretkiä Messukylään. Viis minä Taivalkoskesta. On niin kaukanakin. Lisäksi olen innoissani nimenomaan Iijoki-sarjan Tampere-kirjoista, joita on vaikka mitkä määrät.

Selitin Aarnioille, Hallbergille ja Jässkiselle, että jokaisen tohtorin pitäisi tenttiä ”Tammerkosken sillalla” ja pari seuraavaa nidettä todella ymmärtääkseen, mitä koulunkäynti ja opiskelu oli. Sitä pelkoa ja vaivaa! Miten me, oppikoulun ja yliopiston kasvatit sen itse käsittäisimme, että sotien jälkeinen Teknillinen koulu on ollut järisyttävämpi oppisaavutus kuin jokin tohtorinväitös.

Kun ei ollut ketään, keneltä kysyä, ja aina oli väsynyt ja aina oli nälkä ja akka haukkui, useimmiten syyttä.

Ihmeet jatkuivat. Olin pistäytynyt Hämeenlinnan ABC:ssä paitsi kahvilla toteamassa, että kirjoja saa vaikka kuinka niin häpeällisen halvalla, että iljettää. Karttakirjat ja keittokirjat eivät näy käyvän kaupaksi.

Mukaan lähti tarjoushintaan 19.90 Pertti Siilahden ”Karjalan luonto. Kannas ja Laatokan Karjala (Atlasart 2008). Parhaat koskaan näkemäni nykyisen Karjalan kartat Pietarista Sorokkaan asti (1 : 250 000). Ja kun avasin kirjan sattumalta, silmään osui edellispäivänä julkaisemani maalaji- ja asutuskartta ja maininta, jonka mukaan 1925 maantieteellisen seuran karttakirja on aarre. Sitähän olin yrittänyt itsekin väittää, vaikka kieltämättä skannaaminen on kotikeinon ja konein työlästä.

Jos teillä on Photoshop, painetun kuvan rasterista pääsee eroon panemmalla hiukan Gaussian blurria ja terävöittämällä sitten takaisin (unsharp mask).

Kirjaa silmäillessäni jäin miettimään, missä on vihreä puolue ja liike nyt, kun heitä todella tarvitaan. Tuon todentuntuisen lähteen mukaan muutaman kilometrin ja muutaman kymmenen kilometrin päässä nykyisestä itärajasta eliöiden monimuotoisuus on valtava, löytyy 200-vuotisia, jokseenkin luonnontilaisia metsiä, ja heti jääkauden jälkeen kasvunsa aloittaneita turvesoita, joissa ei ole yhtään lapion pistoa, puhumattakaan ojista tai metsäautoteistä.

Tiedän kyllä, että muun muassa hyljemies Taskinen (”Laatokan seitsemän merta) on puhunut tästä asiasta, ja tiedän, että entinen rautaesiripun kohta on eliöitä ajatellen ainutlaatuinen, mutta miten yleisesti on käsitetty, että tuossa vieressä on maailman suurin luontomuseo?

Toisin kuin oikeaoppiset luontoihmiset, pidän isona plussana, että siellä on 60 vuotta heitteillä olleita viljelmiä ja jopa rakennuksia, sikäli kuin niitä ei ole lyöty klapeiksi.

Ja siellä on asutuksemme alku – pieni etelärinne Antrean – Vuoksenrannan alueella, jossa on kuulemme sata tutkimatonta muinaishautaa.

Tässä olisi toinen sosiaalinen innovaatio Päätalon rintamamiestalojen ohella – 8 000 vuoden luontoretkiä.

Arvaan vastaväitteet – ei saa lupia, rosvot käyvät kimppuun, ei ole ruokaa, ei yöpymispaikkoja. Tiedän asian. Siksi en ole itse käynyt rajan takana, enkä käy.

Nyt alan oikein ylpeillä sillä, että olen ainoa tuntemani ihminen, joka ei ole käynyt Viipurissa, Pietarissa eikä Tallinnassa. Koskaan.

(Myönnytys: kun olisin ollut menossa, 1991 ja sen jälkeen, oli erinäisiä vakavia yksityisiä asioita, joiden takia matkailu ei tullut kysymykseen.)

27 kommenttia:

  1. Nyt alan oikein ylpeillä sillä, että olen ainoa tuntemani ihminen, joka ei ole käynyt Viipurissa, Pietarissa eikä Tallinnassa. Koskaan."

    No kuule hauska tutustua. Minäkään en ole käynyt mainitsemissasi kaupungeissa, enkä maissakaan joissa ne sijaitsevat.

    Pietariin meinasin kerran joutua, mutta keksin työesteen.

    VastaaPoista
  2. Perkele, minäkin ajattelin kesällä Tampereella käydessäni pistäytyä Kirvestiellä. Vokottelin reissuun mukaan sikäläistä kaveria, mutta ei se suostunut. Niinpä pyhiinvaellus jäi minultakin. Ei kuulemma hotsittanut, kun se Päätalo on sellaista ikävää ja tylsää. Kysyin, että mitä se sitten lukee ja se vastasi että Karl Marxia.

    Yksin yössä kuljemme, ymmärtämättä miksi.

    VastaaPoista
  3. Kannattais nyt kummiskin käydä siellä Pietarin liepeillä, isien maalla.

    VastaaPoista
  4. Viipurissa, Pietarissa eikä Tallinnassa ...
    ei koskaan.

    Viis noista käpykylistä. jos ihminen ei ole nähnyt Leningradia eli Pietaria, mieluummin molemmat, mä kurtistan kulmiani.

    VastaaPoista
  5. No nyt menet. Lähden itsekin. Tallinnan löysin viime kesänä, ja se oli huikea paikka. Ikinä ei ole Keski-Eurooppa ollut näin lähellä, oli Pietaria tai Tukholmaa tai mitä hyvänsä. Kymppi ja tunti siitä matkasta, yöksi ei ole syytä olla jäämättä.

    VastaaPoista
  6. Ad AnitaK: - totta joka sana, mutta siellä on Pargalassa jokin halpahalli sen kaivon päällä, jossa ovat talonkirjat, ja lentokentän kiitorata siinä, mihin "isät" eli isoisän sisarukset ammuttiin.

    VastaaPoista
  7. Ad Henry: - siis Kirvestieltä ei näy taloon pensasaidan yli ja siellä asuu muita ihmisiä. Kirja sisältää kattavat valokuvat. Myös siitä pesubetonista.

    VastaaPoista
  8. Eräs sattumoisin tapaamani "vanhempi mies" kertoi sotakokemuksistaan ensimmäisenä näistä metsistä. Karjalan Luontomuseo.

    VastaaPoista
  9. Suhtaudutaanko yhä venäläisiin niin kuin suomalaiseen suhtautuu ahvenanmaalainen joka panee käden nyrkkiin taskussaan kuullessaan putiikissaan suomenkieltä?

    Miten naapuripelkoa voisi vähentää?

    Ratkaisun tarjoaa Albert Camus: viehätysvoima on sitä että osaa kuulla myöntävän vastauksen vaikka ei ole esittänyt selvää kysymystä.

    Ei itäsuomalaisilla ihmisillä ole mitään tarvetta mennä toisten maille, enempää kuin toisilla kansanihmisillä tulla vihamielisellä tarkoituksella meidän maille.

    Kristillinen valloitushenki oli ylhäältä opetettua, kaikkien ideologioiden äiti, kahden puolen rajaa.

    Jotkut tosin hellivät herra-asenteitaan suhtautuen Itä-Suomeen jonkinlaisena "lebensraumina", rintamaiden tarvitsemana turvavyöhykkeenä.

    VastaaPoista
  10. Minun täytyy sanoa, että Leningradin piirityksessä kuolleiden hautausmaa on paikka, jossa käyminen vuonna -76, teki minusta joltakin osin sen joka olen.
    Tallinnassa taas, jos ei ole aikataulutetulla asiareissulla, kuten eilen, niin liki joka kerran löydän jonkun avaimen historiaan.
    Mm. Kustaa Vaasan hulluuden löysin ensimmäisellä kerralla siellä käydessän.

    VastaaPoista
  11. Asuin Tampereella 1980-luvulla, luin silloin vielä joitakin Päätaloja vaikka isäni, joka niitä lahjaksi jouluisin sai, oli jo kuollut.

    Monta kertaa halusin pyöräillä Messukylään juuri Päätalon takia, mutta en rohjennut, vaan ajelin siinä lähellä vain. Autolla kun hurautti, ei ehtinyt edes muistamaan hänen asuvan siellä.

    Väinö Linnakin eli vielä kun olin siellä, ja kolmaskin kirjailija, Erno Paasilinna muutti Hervantaan...

    Juice sitten meni, ja pyöräili Päätalon tykö tekaisten samalla haastattelun "idolistaan", olikohan se Aamulehteen vai Savon Sanomiin, en muista.

    Tallinnassa olen käynyt muistaakseni sinä vuonna, kun Koivisto vihittiin presidentiksemme.

    Ei ole hääppöiset muistikuvat matkasta. Maa oli vielä naapurinsa ikeen alla, Viru-hotellin jokaisessa kerroksessa ja kaikilla ovilla oli joku kyttäämässä. Tapasin jollakin torilla tytön, jonka nimi oli Sirje, mutta häntä ei päästetty hotelliin ja kun käveltiin takaisin yöhön, tuli musta Volga takaapäin, avasi oven ja suuret kädet kaappasivat vierellä kulkeneen nuoren takapenkille.

    G.Otsin haudalla käynti oli sekin...

    VastaaPoista
  12. Ihmiset voi jakaa kahteen lahkoon: karttafriikit ja ne toiset.

    Kiitos tiedosta, että Kirvestiestä on kirja! Kun 20 vuotta sitten kävin Messukylässä kylässä, emäntäni näytti että Kirvestie on tuolla päin... Minä, joka en koskaan ollut siellä käynyt, enkä tuntenut paikkaa muuten kuin Kallen kirjoita, sanoin heti, että ei saatana, vaan tuolla ihan vastapäisellä suunnalla.

    Siellä se oli. En nähnyt Kallea, kun en kehdannut minäkään jäädä siihen portille källäilemään. Pesubetonista näin vilahduksen. Korjattu oli.

    Jos Karjalan kaupungissa haluaa käydä, suosittelen Petroskoita.

    VastaaPoista
  13. En nyt aivan tietona tätä pitäisi, mutta käsittääkseni ne metsät on myyty IKEA:lle, eli katsomisen kanssa kannattaa pitää kiirettä.

    a.b.

    VastaaPoista
  14. Miten Kemppinen tulevaisuudessa aikoo tehdä yhteistyötä YLE:n kanssa? Pääministeri (se älykäs) on kieltämässä ja sensuroimassa kansalaisten oikeutta vapaaseen netinkäyttöön. Miksi vain osa kansasta saisi kuunnella Kemppisen Ylenantoja?

    VastaaPoista
  15. Eero Marttisen kirjan mukaan turisteja riittää Viialan omakotialueella melkein riesaksi asti. Itsekin olen ajanut tuon Kirvestien mutkan noin v. 1997. En tosin tunnistanut kirjailijan taloa enkä ilennyt pysähtyä.

    Iijoki-sarjan varsinainen koulukirja on 'Pyynikin rinteessä'.

    VastaaPoista
  16. #Tapsa P,

    Kyllä. Petroskoi on jotenkin sopivan kokoinen inhimillinen kaupunki ilman liikaa turistiryysistä. Kaikenkaikkiiaan myönteinen yllätys. Samoin bussimatka Laatokan pohjois/kaakkoisrannalla voittaa Kannaksen läpiajelun mennen tullen.

    VastaaPoista
  17. Ad Kemppinen: Olen minä sitä kirjaa kaupassa silmäillyt, vaan en raaskinut ostaa. Haaveissa oli tosiaan kiertää Kirvestien lisäksi Päätalon rakennuskohteita Tampereella, mutta hanke raukesi lähipiirin tehtyä tenän. Ja ajatus yksin ramppaamisesta tympäisi. No, Attilan tehtaan laajennusosa näkyi sentään somasti kaljaterassille.

    VastaaPoista
  18. Jos kaupunkmiatkailulle yleensä on esittää eksplisiittisiä perusteita, ne täyttyvät käsittääkseni kaikki, sekä ir- että rationaaliset, Pietarin (Leningrad kun ei enää tarjolla, jo joku sen on missannut) kohdalla jokaiselle suomalaiselle. Sen suora ja epäsuora vaikutus poliittiseen, kulttuuriseen ja taloudellisen historiaamme on jo tähän mennessä ollut valtava. Venäjän kulttuuria 1700-luvulta alkaen ei voi tajuta ilman Pietaria ja se on yhä alkuperäisiä muistoja täynnä. Eremitaasi on maailmanluokan kohde jo yksin.

    Edellistä ei pidä ymmärtää sen osoitukseksi, että Pietari olisi ylitsevuotava. Keskeinen ymmärrys siellä on myös se, miten karun köyhä se on ja on ollut. Tunnetun vertauksen mukaan: jos Pariisi olisi puudeli, Pietari olisi kulkukoira.

    VastaaPoista
  19. G.K. Chesterton oli jyrkästi viljaan heiteltyä 'matkailu avartaa' hokemaa vastaan. Hänen mielestään asia oli nimenomaan päinvastoin.

    Matkailu kaventaa.

    Kansalaisen muuttuessa turistiksi sisäinen kokemus muuttuu ulkoiseksi, ja siinä matkailun onnettomuus. Toisten erikoisia tapoja ja käytäntöjä on helpompi tutussa kotiympäristössä miettiä, pohtia ja jopa ymmärtää, mutta auta armias jos ensikosketus kaikkeen outoon tapahtuukin paikan päällä!

    Jo tulee hätä käteen ja ikävä kotiin.

    VastaaPoista
  20. Niin.

    Kirvestiellä käynti on ollut omissakin haaveissani. Kallen kirjoissa puhuttiin Messukylän valtavista lumikinoksista ja kirvestien myöhemmin korjatusta marjapuuron värisestä sokkelista.

    Kallehan oli sikäli törsti mies ettei rikastuttuaankaan alkanut heti muualle tälläytyä, vaan oli ja eli rakentamassaan pytingissä elämänsä loppuun asti.

    VastaaPoista
  21. Nyt alan oikein ylpeillä sillä, että olen ainoa tuntemani ihminen, joka ei ole käynyt Viipurissa, Pietarissa eikä Tallinnassa.

    Olet sitten vähän kuin JKR Talvi vainaa (Sirje Sinilind), joka sanoi, että Venäjälle menen vaan panssarivaunun kyydissä.
    Minä' en kyllä oikein tuota asennetta ymmärrä. Kyllä esim Venäjän-Karjala on erittäin kiinnostavaa ja eksoottista seutua. Esim Sortavala, joka on kuin menisi aikakoneella 1930-luvun Suomeen. Kollaajoki, Valamo. Ihmeellisiä paikkoja.

    VastaaPoista
  22. Todellakin - miksei Tampereella järjestetä Päätalo-kierroksia!?

    Vai järjestetäänkö? Syvän etelän media vain vaikenee siitäkin?

    Minäpä kävin Tallinnassa jo 70-luvulla. Menin samalla laivalla kuin Saarikoski ja Berner. Pena oli alkumatkan selvä, oli tulossa isänsä hautajaisista (?), ja terävä kuin partaveitsi. Siinä olisi Vanhasen Masakin kalvennut...

    Tallinna oli kuin pieni Leningrad. Harmaa, apea ja nureanaamainen. Ravintolassa tapasin virolaisia nuoria, joiden kauhuksi nousin jossakin vaiheessa iltaa ylös, nostin votkamaljan ja huusin: vapaalle Virolle!

    Sehän toimi.

    VastaaPoista
  23. Viipuri varsinkin on arveluttava paikka, kertoi isävainaani vanhoilla päivillään.

    Kesäkuun alussa 1944 hän oli tulossa lomalta pari päivää myöhässä ja joutui siitä hyvästä sotapoliisien toimesta putkaan Viipurissa (pääsi sitten sieltä Siiranmäkeen ja Vuosalmelle).

    Seuraava käynti kaupunkiin oli joskus 60- 70 -luvun taitteessa veteraaniporukassa. Viina virtasi sen verran, että taas putkaan, nyt miliisin avulla.

    Vainaja väitti, ja miksemme uskoisi, että kyseisenlaisiin tiloihin hän oli eläisssän tutustunut vain nämä kaksi kertaa.

    VastaaPoista
  24. "Nyt alan oikein ylpeillä sillä, että olen ainoa tuntemani ihminen, joka ei ole käynyt Viipurissa, Pietarissa eikä Tallinnassa. Koskaan."

    Määkään en oo käyny! (Tosin mehän ollaan -tuttuja- vaan blogissa.) Haluaisin kuitenkin ja ehkä lähivuosina matka toteutuukin, tiedä häntä, oikeestaan Siperia kiinnostaa enemmän.
    Jauhan ehkä liikaakin Berliinistä, mut se on todella kaupunki, joka ei jätä mua kylmäks.

    VastaaPoista
  25. Minulla on Päätalon lukemisesta sellainen kokemus, että Tampereella hän on vieras ja kertominen on ulkokohtaista. Mutta kun hän palaa Jokijärvelle ja ylitttää Vittuojan sillan, jokin loksahtaa paikalleen ja kertomus alkaa elää ihan toisella, itsestäänselvällä sävelellä.

    VastaaPoista
  26. Jos olet photoshop käyttäjä, niin mielestäni tehokkain tapa painetun kuvan rasterin poistoon on käyttää suotimista Despeckle-kohinanpoistoa (http://en.wikipedia.org/wiki/Despeckle).

    sunnuntaishoppaaja

    VastaaPoista
  27. Johonkin ihminen kuuluu, johon ei.
    Jollekin raja on Vittuojan silta.

    Käsitän muuten Ii-jokisarjan yhdeksi kirjaksi kuten Pohjantähdenkin. Olkoonkin, että niteitä on enemmän.

    Onhan teatterinäytöksissäkin väliaika, mutta samaa näytöstä kuitenkin.

    VastaaPoista