28. elokuuta 2009

Syrjäkarein



Kommentoija tarttui hienosti kysymykseen, onko mieluisinta katsella kuvia ja kuunnella musiikkia keskittyen vai keskittymättä.

Kummallakin on puolensa.

Syrjäkarein katsominen sopii ainakin suuriin ja kuuluisiin maalauksiin.

Älä koskeen toteuta unelmiasi! Älä koskeen täytä toisen ylintä haavetta.

Tuskin mikään on masentavampaa ja luonteelle tuhoisampaa kuin päämäärän saavuttaminen.

Kirjoittaessani korkeista virkamiehistä olen nimittänyt tätä ullakonluukkuefektiksi. Kun joku nimitetään – sanotaan vaikkapa – korkeimman oikeuden jäseneksi, hän saattaa olla vähän aikaa onnessaan, mutta sitten tulee pettymys.

Sitä ymmärtää, että elämässä ei ole enää odotettavissa muuta mielenkiintoista kuin aivoverenvuoto.

Olen seurannut tätä ilmiötä ja nähnyt, miten ihminen tulee pikku hiljaa hulluksi tai käpertyy aivan pieneksi tai rupeaa juopottelemaan, kun erikoislahjakkuutensa mukaan.

Eräs sukulainen sanoi, että olin pitänyt 1980-luvulla professorin virkaa kovin hienona. Se kuulosti uskomattomalta, mutta kai se sitten on totta. En oikein käsitä, mistä olin saanut päähäni sellaista. Kun sain nimityksen ja kupongin, jossa kehuttiin, että olen kiistattomasti pätevä hommaan, en tainnut muistaa edes kysyä, edellyttääkö joku saavansa alennettuun hintaan pullakahvit.

Työ kuin työ. Ei kai tässä ole häpeämistä. Tunnen suurta ystävyyttä ja arvostusta monia henkilöitä kohtaan, joilla on sama virkanimike, mutta kunnioitan itse kokemani perusteella viittä tai kymmentä ihmistä, ja yksi heistä oli talonmiehen vaimo ennen kuin kuoli, yksi on kansakoulunopettaja jne.

Täydellisyyttä hipova teos tuntuu ihmeen yhdentekevältä. Jos siinä on vähän vikaa, jos jokin liitos irvistää kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti, siihen näkee sisään ja ymmärtää, miten se on pantu kasaan.

En uskalla syventyä Bachiin – passioihin tai soolosellosonaatteihin, eräisiin urkukappaleisiin – kuin taatussa mielentilassa. Sitä vastoin Das Wohltemperierte Klavier ja Inventiot ovat mainiota piristysmusiikkia ja miksipä ei taustamusiikkiakin.

Joitakin tauluja käyn katsomassa usein. Lontoon National Galleryssä on van Eyckien ”Arnulfinien avioliitto”, jota mikään kuva ei voi toistaa. Kiipeän sen luokse, katson minuutin ja menen kahville ja pois rakennuksesta hiukan pökerryksistä hameen sametin vihreästä.

Viime vuosien eräs harrastus on ollut jyrkästi valokuvauksen vastainen. Mielikuvittelen.

Olen palauttanut mieleeni jokseenkin kaikki lapsuuden taloni huoneet. Se on suhteellisen paljon, koska puhe on yli sadasta huoneesta. Muistelen yksittäisiä työkaluja autokorjaamon kopin seinällä ja varaosapakkausten nimiä, työkaluja kellarissa höyläpenkillä.

Kuljen pitkin tietä. Minulta puuttui taloja, mutta onnistuin lunttaamaan jostain luettelon 50-luvulla toimineista liikeyrityksistä ja se auttoi muistamaan.

Muistan kauan sitten kuolleiden tuulten ääniä, airojen sivalluksia, lannan tuoksun keväällä, kun maantie alkaa sulaa eikä potkukelkka tahdo luistaa. Muistan moottoreita Valmetin ja Zetorin ja Fergusonin toiselta puolen joen.

En uskottele, että tässä olisi mitään vähääkään outoa. Kaikki ihmiset näkevät unia.

Unta voi nähdä myös valvoessaan ja uniaan voi valokuvata. Yleensä se ei onnistu, jos sitä yrittää. Sattumalta se saattaa tuottaa tuloksen.

Otsikko on tarkoitettu tuomaan mieleen havainnon, jonka olen lukenut joskus kreikan kielellä ja muistaakseni latinan – se on vanhaa, yhteistä perinnettämme. Nimittäin että painokkaimmat näyt, tuokiot ja onnen tunteet huomaa siitä, että ne lensivät ohi.

Onnea ei saa otsatukasta kiinni, ja sen niskavillat on keritty lyhyiksi.

19 kommenttia:

  1. Melankolian kolme huonetta. Kemppinen näkyy löytäneen useampia.

    Syrjäkarein lukijat lukevat. Kuitenkin lämpimin ajatuksin.

    VastaaPoista
  2. Meikäläinen puolestaan ei tyydy pelkkään mielikuvitukseen. Olen yllättänyt itseni väsäämästä ruutupaperille listoja, joihin olen yrittänyt kasata mm. kaikki paikat, joissa olen yöpynyt tai kaikki rakennukset, joiden katolla olen ollut. Näin pöllö minä olen, rakasta mummoani lainatakseni.

    VastaaPoista
  3. Kemppinen,
    tuo blogikuva on tarpeen. Se rauhoittaa.
    Tämä ilta oli melskeinen.

    VastaaPoista
  4. Tate galleryn "The doctor" pysäytti

    VastaaPoista
  5. PS.

    Levottomuutta illalla aiheutti pääasiassa Ylen Teemassa tullut Perikato, josta Valto Ensio Heikkinen eilen täällä mainitsi. (Voi tätä ihmisten Hulluutta! katsojan huokaisu.)

    Kuvan lisäksi rauhoitti viisas ja haikean kaunis teksti, joka antoi vastauksen kysymykseen: Jos ihmisen asema henkisellä tai materiaalisella tasolla kasvaa, kasvaako myös hänen varjonsa? Sitä olen joskus pohtinut.

    VastaaPoista
  6. Hyvän ystäväni esikoispoika kuoli viime viikolla liikenneonnettomuudessa alle 3-kymppisenä. Tapahtuman järkyttämänä ryhdyin muistelemaan tapaamisiani hänen kanssaan.

    Muisteluksieni loppupäätelmäksi tuli, että näsäviisaasta pikku kiusankappaleesta varttui vuosien mittaan asialtaanen miäs. Ei näköjään tarvittu enää sellaista.

    VastaaPoista
  7. Elämä on 'taidetta'.

    Mainitun van Eyck'in teoksen 'mystisyys' on paljolti aistiharhaa. Tyätä hallitsee 'maaninen' diagonaaliviivojen, katsetta ohjailevien, vaikutteiden 'pakote'. Työ realismissaan 'riisuttu' arjen merkeistä. Näkökenttään ei ole 'vahingossa' jäänyt mitään 'ylimääräistä' – vaan pelkästään tarkkaan harkittua ja 'realismin vastaista'. Värikylläisyys, intenssiteetti on aivan jotain muuta kuin digikameran tuottama 'värimaailma', tulosteista puhumattakaan. Käytettyjen värien 'symboliikka' on harkittua ja 'tehokasta'. 'Värikylläisyys' muodostunee osittain 'saman värin' tummuuseroissa käytetystä rinnakkaisväristä jolla saadaan 'tummaan päähän' vivahdeeroja.

    Katsojalle muodostuva kokemus on samaa 'harhaa' kuin 'uninen' mielikuva, kyky intuitioon. Paikan ja ajan 'unohtamiseen'.

    JR50

    VastaaPoista
  8. Lennart Meri on siitäkin harvinainen ihminen, että hän sai otteen suurimman onnensa hetkestä. Se oli elokuun 1991 vallankumouksen aikaan, mustan auton takapenkillä Helsingin Pohjoisesplanadin liikennevaloissa, kun Meri ihmetteli autojen äänimerkkejä ja ihmisten huutoja. "Oletin että oli tapahtunut liikenneonnettomuus. Katsoin ulos ikkunasta. Kuten aina historiassa, kaikki oli paljon selvempää: suomalaiset taputtivat Viron lipulle, joka oli jälleen ilmestynyt Helsingin kaduille. Enää se ei täältä koskaan katoaisi. Nojauduin takapenkin kulmaan ja tunsin, mitä merkitsee se onni että ihminen voi tunnistaa elämänsä onnellisimman hetken vielä ennen kuin se hetki on ohi."
    (Tulen maasta, jonka nimi on Viro, s. 13)

    VastaaPoista
  9. Leonard Cohen laulaa:
    "Ring the bell that still can ring,
    forget about the perfect offering.
    There is a crack, a crack, in everything. That's where the light gets in."

    VastaaPoista
  10. Ad Anonyymi (van Eyck) - kiitos kiteytyksestä.

    VastaaPoista
  11. Tuskin mikään on masentavampaa ja luonteelle tuhoisampaa kuin päämäärän saavuttaminen

    Oma päämääräni on aikomus herätä seuraavana aamuna (tässä elämässä) ja siitä johtuen ajatella tänään mitä mahtavan hyvää ja mukavaa huomenna tapahtuukaan.
    Tästä syystä aina tapahtuu tänään jotain hyvää ja mukavaa. Päämäärä saavutettu.

    VastaaPoista
  12. Vaikka katsoisi kohti, ja keskittyisi, taide-elämyksessä oleva makean katkera kaipaus väistää käsittämisen. C.S.Lewis kuvasi tätä eräänä peruskokemuksena mm. omaelämäkerrallisessa Surprised by Joy -teoksessa.
    Hän - ja minäkin - näemme siinä mystisen jäljen.

    VastaaPoista
  13. Hei hyvä Jukka,


    Kiitos. Hieno ja tunnelmallinen
    "runoesitys", jossa oli sydän
    sydämen sisällä.

    Olen joskus ajatellut, että onkohan
    niin, että hetkessä on koko elämä,
    kevät, suvi, syksy ja talvikin.
    Ei kannata saavuttaa kannattamisen takia. Se on äkkiä kaluttu, kuten
    viisasti toteat tätä paremmin sanoin.



    Ystävällisesti Matti

    VastaaPoista
  14. Kpl paenultima:

    Voisitko ystävällisesti kertoa (ellei joku kommentoija sitä ole jo tehnyt), mihin viittaat. Olen puoli tuntia vaivannut aiheella päätäni, kirjahyllyäni ja googlea, mutta ei onnaa.

    Nimim. kreikan ja latinan cumu kauan sitten.

    VastaaPoista
  15. Ad Anonyymi (penultima)

    "Semel emissum volat irrevocabile verbum."

    Taisi olla koulukirjassa - kerran irti laskettu sana lentää peruuttamattomasti.

    Kun tuokio on päässyt kädestä, se ei palaa.

    Toisin T. Petronius Arbiter: "Hic locus est..."


    Ranta ja meri kauniimmat kuin elämä! Onni
    on astua maihin tänään ja tässä.

    Päivä on korkea. Tälle paikalle ennen
    houkuttelin merenneitoja loiskuttamalla vettä.

    Tuossa on lähteikkö. Tuonne tuo tuuli levää.

    Täällä asuvat muistot ja sanaton hellyys.

    Olen elänyt. Muuttuva onni
    ei pysty
    riistämään sitä, minkä olen jo saanut.



    O litus vita mihi dulcius, o mare! Felix
    Cui licet ad terras ire subinde meas!
    O formosa dies! Hoc quondam rure solebam
    Naiadas alterna sollicitare manu!
    Hic fontis locus est, illic sinus egerit algas.
    Haec statis est tacitis fide cupidinibus.
    Pervixi; neque enim fortuna malignior unquam
    eripiet nobis quod prior hora dedit

    VastaaPoista
  16. Kemppinen,
    tuohon edelliseen kommenttiin, joka on sinulta itseltäsi, haluan sanoa (vaikka olenkin ollut jo liikaa - turhaan - täällä äänessä, että olisi suuri vahinko, jos et olisi sitä kirjoittannut.

    Runo, jonka siinä esität, on vaikuttava! Sekä suomeksi että latinaksi.

    Voiko sen siitä noin vaan kopsata ja siirtää omalle koneelleen, vai onko siihen oltava lupa? Sinulta? Keneltä?

    Post Scriptum: Tuo kuva, jossa on pääosassa tyyni vesi, on aika vaatimaton kooltaan, niin kuin blogikuvat yleensä. Mutta kun klikkaa sitä, se rävähtää suureksi ja loistavaksi. Minua kiusaa ja ajatteluttaa, että huomaavatkohan lukijat yleensä klikata kuvia, esim. juuri tätä. Jos ei, niin ainakin tämän kuvan kohdalla se olisi suuri vahinko.

    Ei muuta.

    Ai sentään: Pääsin täältä blogistasi catuluxin blogiin. Siellä on upeita kuvia ja runollisia, vaikuttavia tekstejä. Kääntäjänä siellä toimii nimi, jonka voisi samaistaa nimeesi. Blogi tuntuu salaperäiseltä, enkä aio siitä sen kummemmin kysellä, mutta jos se olet sinä, joka on niitä tekstejä käännellyt (latinasta) ja jos vaikka olet tuon runon, jonka saa lukea kommentistasi, itse kääntänyt, kysyisin, onko ehkä jotain samantaista julkaistu painettuna, ja mistä sitä voisi hankkia. Tai ainakin millä nimikkeellä ja mistä osoitteesta siitä voisi saada lisätietoa täältä netistä? Latina mukaan luettuna, sillä se antaa perspektiiviä teksteille.

    VastaaPoista
  17. Unta voi nähdä myös valvoessaan ja uniaan voi valokuvata.

    Näin on, parhaimpia kutsutaan ohjaajiksi (Andrei Tarkowski) tai maalareiksi (H. Bosch).

    VastaaPoista
  18. kun s liuhto sinua linkkaa niin pitaahan t'nne tulla katsomaan. ehka sittenkin

    onnen sa a otsatukasta kiinni

    VastaaPoista