25. maaliskuuta 2009

Korkeakirjallisuus ja matalakirjallisuus




Nuo nimitykset on väännetty jumaluusopista, ja sielläkin ne ovat vanhentuneita. Ensin mainittu korostaa pappisvirkaa ja armon välineitä. Jälkimmäinen korostaa uskollisuutta kirjoitukselle ja maallikkoja eli kenen tahansa mahdollisuutta, kykyä, vastuuta.

Korkea on tässä ikään kuin puhumista, matala kuin kuuntelemista.

Kirjallisuus ja sen edeltäjä kertomus käsitetään (korkeakirjallisesti) intiimeiksi ja kahdenkeskisiksi asioiksi, vaikka ne ovat todellisuudessa tapoja kiinnittää toisten huomio ja lisäksi saada vastahakoisetkin kuuntelemaan.

Jokainen kirjailija on tavallaan itämainen sadunkertoja, joka kadun kulmassa yrittää kertoa niin että saisi lantin tai välttyisi joutumasta piestäväksi. Vielä hankalammassa saumassa oli Sheheradzade, joka joutui keksimään tuhat ja yksi yötä jatkokertomusta säilyttääkseen kauniit korvansa ja niiden välissä olevan päänsä.

Henkensä kaupalla toimiminen on tuttua muistakin taiteista. Nuori David joutui tekemisiin kuningas Saulin raskasmielisyyden kanssa. Se oli taltutettava soittamalla harppua.

Johan Sebastian Bachilla oli tuskin kysymyksessä henki tai toimeentulo, mutta musiikin huipulle pysyvästi asettunut Goldberg-muunnelmat oli joka tapauksessa hänen musiikkiaan, jota oli soitettava yön kiroista ja kauhuista kärsivälle aatelismiehelle.

Viimeksi mainittu esimerkki voi sisältää avaimen: on sävellettävä musiikkia, jotta sitä ei kuunneltaisi. Toisin sanoen musiikin on vaikutettava sielun tilaan. Sen ei pidä herättää uusia eikä mielenkiintoisia ajatuksia eikä missään tapauksessa villitä tunteita.

Kun katsoo jotain paksua romaania tai romaanisarjaa, voi vahingossa sanoa, että noiden ääreen nukahtaa. Se on ajattelemattomasti sanottu. Jos tarina on puiseva tai puistattava, se ei nukuta. Se sulkeutuu eli lakkaa kiinnostamasta eli ei vaikuta mitään. Jos tarina on hyvä, se vaikuttaa tietoisuuteen.

Tämä tuli mieleen, kun käsitin kovin myöhään, että Peter Høegin ”Lumen taju” oli nykyisten pohjoismaisten dekkarijännäreiden päänavaaja. En ollut käsittänyt, että se käsitettiin jännäriksi eli siis viihteeksi. Mankell ja Larsson ja ne muut tulevat perässä.

Tämä on tuiki merkillistä. Høeg on minun käsitykseni mukaan korkeakirjailija, jonka teoksia on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa – eikä niitä myöhempiä kai kukaan ole luullutkaan jännäreiksi.

Kirjoitin tähän blogiin ”Hiljaisista tytöistä” ja kummastelin mahtavan kirjan haaleaa vastaanottoa Tanskassa. Nyt luulen tietäväni syyn – Høegillä näyttäisi olevan esoteerisia harrastuksia ja kukaties kytkentöjä New Age –tyyppiseen toimintaan. Hän on lahjoittanut rahoja tiibetiläisille nunnaluostareille ja hänet on kai tavattu kävelemästä paljasjaloin nurmikolta.

Omassa suvaitsevaisuudessani vaikeaselkoisia lahkoja kohtaan ei ole kehumista, varsinkaan jos ne saarnaavat muutosta ja parannusta.

Kirjailija saa olla millainen pelle tahansa, jos kirjoittaa hyvin. Katselin ”Lumen tajua”. Kyllä se on sensaatiomaisen hyvä.

Tämän avulla osaan sanoa vielä yhden mielestäni tärkeän sanan dekkaripohdintoihin. Suurin osa niistä ei ole kirjallisuutta, vaan kielellisiä ristisanatehtäviä, joissa henkilöt on latistettu ”ongelman” takia melkein kaksiulotteisiksi hahmoiksi.

Niinpä kirjat eivät vetoa tunteisiin eivätkö tule uniin.

Mutta Høeg on lähempänä Paul Austeria ja W.G. Sebaldia.

Älkäämme unohtako, että kaikkien dekkareiden isä ei ole Edgar Allan Poe eikä edes Conan Doyle, vaan Dostojevski. ”Rikos ja rangaistus”, joka on mielipuolen tekstiä (”told by an idot”), on niin painava ja lopullinen että kaikkia myöhempiä murhajuttuja, rikostarinoita, oikeudenkäyntiromaaneja – ja oikeudenkäyntejä – on verrattava siihen.

Kuvitelma eli fiktio eli kirjallisuus paljasta totuuden tosiasioista. Useimmat ihmiset selviävät ruumiskirstuun pelkillä tosiasioilla, totuudesta murehtimatta.

Hyvä jännitystarina, kuten se, joka kerrotaan Matteuksen evankeliumissa (luvut 26-28) on matala.

17 kommenttia:

  1. ad JK

    On nautinto lukea tuollaista tekstiä. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. dekkareista samaa mieltä. kenen rahat, henki tai polvilumpio evvk. ruusun nimessäkin lattea ja arvattava loppu. jurydraamoissa kysymys kynnyksen ylittymisestä. immuuni niille. ratkaistaan kohdalle osuva.

    90 % rikosjutuista (ristisanoista) saattaisin 60 vuotiaana ratkaista samoin kuin 30 vuotiaana - mutta olisiko tulos esim 10 %:ssa toinen, miksi, millaisissa jutuissa ja mihin suuntaan.

    VastaaPoista
  3. "ja hänet on kai tavattu kävelemästä paljasjaloin nurmikolta."
    Onneksi on tuo kai tuossa.

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoisia havaintoja(ni).

    Korkeaa ja matalaa, hullua ja viisasta. 'Itäinen vaalipiiri' edustanee 'koko maailmaa' tutkimuskohteena.
    Tunne venäjä(läisyys), tiedät kaiken.


    Rikosromaani ja hulluus 25.9.2005 (Kemppinen)
    "Tiedämme, että mielisairaudet ovat kulttuuri-ilmiöitä. Silti, miettiessä nyt vallitsevaa rikosromaanin suurta nousua, joka vaikuttaa etenkin pohjoismaissa, tulee mieleen havainto, jonka mukaan skitsofrenia kukkii pitkälle kehittyneissä teollisuusmaissa yhteisöllisyyden rakoillessa."

    "Edgar Allan Poe kärsi tiettävästi juuri tämän tyyppisistä häiriöistä. Salapoliisiromaanin itäinen perustajaisä ei ole Dostojevski, kuten Rikoksen ja rangaistuksen takia usein luullaan. Sehän on tyypillinen kehitysromaani, jossa kehitys on 1800-luvun muodin mukaan negatiivinen eli tuhoon johtava. Todellinen uranuurtaja oli tietysti Gogol, joka hänkin kuoli tähän samaan sairauteen. "

    Korkeakirjallisuus ja matalakirjallisuus (Kemppinen tänään)
    "Älkäämme unohtako, että kaikkien dekkareiden isä ei ole Edgar Allan Poe eikä edes Conan Doyle, vaan Dostojevski. ”Rikos ja rangaistus”, joka on mielipuolen tekstiä (”told by an idot”), on niin painava ja lopullinen että kaikkia myöhempiä murhajuttuja, rikostarinoita, oikeudenkäyntiromaaneja – ja oikeudenkäyntejä – on verrattava siihen."

    VastaaPoista
  5. Aloitin viime kesänä hankittujen Larssonien lukemisen. Vähän samoja fiboja kuin aikoinaan Jumalten naamioiden kanssa tai toissa vuonna Tuulen varjoa lukiessa, josta jälkeen päin tuntui parhaalta kirjan nimi.Toi paljain jaloin nurmikolla tuntuu hyvältä. Räystäät tippuu jo.

    VastaaPoista
  6. Entäs korkeaotsaisuus ja matalaotsaisuus. Koivistosta sanottiin, että on matalaotsainen mies (doer, not thinker). Pragmaattinen siis. Operatiivinen presidentti mallintaa asioita eikä suunnittele saatika teoretisoi.

    Mallintaminen on kylläkin ainoa asia mitä voi enää tehdä jos aikoo olla rehellinen; kertoa siis missä maailmassa elämme.

    Päätöksethän tehdään demokratiassa silti paralamentin edellyttämällä tavalla edustuksellisissa päätöksissä. Koivisto oli lukenut läksynsä ja tiesi mihin tehtävään tulee ja silti hän oli liian kiltti. Liian kiltti tähän sikamaiseen maailmaan, missä peräänkuulutetaan paradokseja koko ajan huudetaan demokratian tavoitetta saada itse päättää (=kateus) ja heti kun ollaan saatu "itse" päättää niin sitten huudetaan taas vahvaa auktoriteettia kun siitä "itsepäättämisestä" tuli pelkkä sotku. Sitten se on presidentin vika.

    Koivisto ymmärsi sen eikä ollut paperimyyjä tai puuviejä. Tosin olisi voitu kitua hieman pidemmälle niin - tai sitten ei. Oliko se niin, että paperi- ja puuteollisuus oli tullut tiensä päähän: en usko. Uusjako vaan. Joku tulee myös vastaisuudessa toimittamaan puuta ja paperia. Joku sen silti tekee ja pienelle maalle nimenomaan TAVARAN myynti eli tuotemyynti on a ja o jotta saamme kunnolla veroja.
    Tämä on ollut paperiliitolle liian vaikea matematiikka.

    VastaaPoista
  7. Hei hyvä Jukka,


    Kiitos teet hyvää "perinnelajianalyysia".
    Jännää on myös se, että
    Simon, joka sai Mestarilta
    lisälisän Pietari (Petra=kallio)
    oli näin vahva uskossaan;)
    Kiinnostava perikooppi ja
    lohdullista?

    Tolstoista ja Dostojevskista:
    varsinaisia "veijareita", moraalin ja uskonnon
    suhteen pohdinnan jättiläisiä,
    osin siis Kantin ja Lutherinkin perillisiä.

    Muuten sanoiko D. missään kohtaa
    niin, että "Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki on sallittua ( tai luvallista)". Kun luin yhtä suomennosta, niin löysin vain kohdan
    Karamazovin veljekset-romaanista
    1. niteestä s.83 ( Suom. V. K.
    Trask) seuraavan tekstikohdan:
    "Ei ole hyvettä, jos ei ole kuolemattomuutta". Kun en osaa
    venäjää, niin en voi tarkistaa
    suomennoksen oikeellisuutta.
    Miten mahtaa olla tuon kohdan
    laita, jota usein ehkä siis
    epätarkasti lainataan.
    Vähän samalla tavoin, kun väärin
    sanotaan ( vrt. alkuperäsiteksti)
    "Niin muuttuu maailma Eskoseni"
    (po. Eskoni)




    Ystävällisesti Matti

    VastaaPoista
  8. K:
    ..vaan Dostojevski. ”Rikos ja rangaistus”, joka on mielipuolen tekstiä (”told by an idot”), on niin painava ja lopullinen että kaikkia myöhempiä murhajuttuja, rikostarinoita, oikeudenkäyntiromaaneja – ja oikeudenkäyntejä – on verrattava siihen.
    Aivan,
    Mielestäni kahden parhaan suomalaisen elokuvan - eri vuosikymmeniltä - käsikirjoitus perustuu lainaan venäläisiltä kertojilta.
    Näistä leffoista - toinen siis Louhimiehen Paha maa - puuttuu suomielokuvalle sangen ominainen horjuminen perusfunktion kanssa, miksi tässä nyt on, minkä erinomaisen syyn takia ryhdytty elokuvan tekoon?

    VastaaPoista
  9. Kirjastoista häviää hirvittävällä vauhdilla kirjoja - ja jos sanon hirvittävällä vauhdilla niin tarkoitan sitä: etenkin filosofisesta ja vätykset vain toteavat: että no, häviää.
    Eivät edes aio välittää.

    Nyt taas minun kohdallani: koko ajan saan todeta, että ne kirjat joita haluaisin lukea (ja myös varhaiskasvatus joka lähtee terveystiedosta eli asettaa terveyden keskiöön eikä bisniksen) ovat hävitetty tai ikäänkuin poissa. Ja kukaan ei välitä: nämä jätkät röökaavat sätkää jossain Vanhan kuppilassa ja pyörittävät typeriä letkauksia maailmasta ja filosofiasta tajuamatta mikä tapahtuu heidän silmiensä alla koko ajan.

    Tässä piti oikein tilata koska taas oli vain "poissa" ja kun siitä olen sekä kirjallisesti (jo usea vuosi sitten amanuenssille) ja suullisesti joka kerta kun kirja on oudosti vain poissa eikä edes lue tiedostoissa miksi; niin minua vain katsotaan neuvostoliittolaisen tylsästi: no ei kuulu mulle -asenteella.

    Miksi meillä on korkeasti koulutettuja kirjastonpitäjiä jos he eivät voi edes hoitaa sitä mitä on heille annettu: jos ei ole parempaa käyttöä ottakaa merkonomeja hoitamaan kirjastoa koska merkonomi ainakin katsoo asioiden perään ja tietä mkä on vastuu. Menkööt tuo lököpöksyporukka parantamaan maailmaa jonnekn missä ns. maailma heitä ei häiritse.

    Tämä pitää lukea (ja kaikki joka koskettaa subjektiviin syntyä, sen ylläpitämistä, kielellistä terävyyttä ja aisteja). Nyt aistit tylsennetään ja ihmisiä vaivutetaan tuohon typerään uneen mistä minä löydän niitä joka paikassa ja saan silti itse kuulla, että olen vain tämmöinen ruma nainen joka haluaa vain naida tai flirttailla. Jumalauta näitä vätyksiä Kemppinen; Jumala auttakoon heitä.

    Bortom objektivism och relativism : vetenskap, hermeneutik och praxis / Richard J. Bernstein ; övers.: Gunnar Sandin.

    Ja koko ajan tulee indoktrinointia vastaan: kun teatterikouluissa nimenomaan opetetaan olemaan sitä mitä rooli sanoo (tunnetasolla olemaan eikä olevinaan olemaan) niin nämä indoktrinoijat juoksevat perässä ja ns. korjaavat minua; ei pidä tunnetasolla olla roolinsa hahmo.

    Mutta silloin juuri tylsistyy. Samalla pitää tietysti olla kriittinen ettei jää rooliin (kuten Uuno Turhapuroksi Vesa-Matti joskus sanottiin jääneen).

    VastaaPoista
  10. Useat romaanit ovat dekkareita - sitä vain ei mainita. Muutkin Dostojevskit kuin "Rikos ja rangaistus" ovat sitä, mm. "Idiootti" on selkeä tapaus. Dickens ei muuta kirjoittanutkaan kuin dekkareita, vahvin esimerkki "Our Mutual Friend".

    Toinen vaikea rajanveto on fantasia ja main stream. Koska scifiä ja fantasiaa ei arvosteta, on hauska seurata, mikä luetaan mihinkin. "Odysseus" on selvästi fantasiaa, mutta koska sitä niin tituleerataan?

    VastaaPoista
  11. JK: Mutta Hoeg on lähempänä Paul Austeria ja W.G.Sebaldia.

    Olen tästä eri mieltä. En kyllä ole lukenut Hoegiltä kuin Lumen tajun ja Austerilta Sattumuksia Brooklynissä, mutta jättäisin Sebaldin pois joukosta, koska hän on niin ylivoimainen.

    Hän osaa taitavasti etäännyttämällä kertoa kirjoissaan Austerlitz ja Vieraalla maalla vaikeista asioista jotenkin kliinisesti, jolloin ne tuntuvat rankoilta ja ihmisten muukalaisuus ja vieraantuneisuus aiheuttaa lukijassa surumielisyyttä ja syvää myötätuntoa heitä kohtaan.

    Surullista, että hän kuoli tapaturmaisesti liian varhain, sillä olisi ollut ilo odottaa, mitä hänellä olisi ollut vielä kerrottavana.

    VastaaPoista
  12. Ad Anonyymi: - lukaise "Hiljaiset tytöt". - Sebaldista olen kirjoittanut tässä blogissa jokseenkin samoin sanoin kuin sinä nyt. Ihmeellinen kirjailija.

    Kaunista että pahoittelet ennenaikaista kuolemaa - saman ikäinen mies kuin minä.

    VastaaPoista
  13. High Church ja Low Church ovat Englannissa, siis ei niinkään muissa Britannian osissa, ulkoisestikin hyvin näkyviä eroiltaan, turhaan ei edellistä kutsuta Anglo-Catholicismiksi. Ilmiön vastapoolina maallisessa regimentissä on ulkoisesti näkymätön, vaikka hyvin sisäistetty perustuslaki.

    Teologian kovassa ytimessä, dogmatiikassa, meilläkin oli jännä polarisaatio: oppialan professori Osmo Tiililä erosi lopulta kirkosta, koska se ei hänestä ollut tarpeeksi pietistinen; seuraaja Seppo A. Teinonen erosi koska piti kirkkoa liian pietistisenä ja siirtyi katoliseksi. Eero Huovinen ei ennen piispaksi tuloaan ehtinyt professoida kovin kauan, mutta on sittemmin kunnostautunut teodikean populistina.

    Matti-Tanelin, kiinnostavimmin Kemppistä kontrapunktoivan kommentoijamme, huomio Dostojevski-sitaatista osuu oman maailmankatsomukseni saumakohtaan; minulla ei tässä lähteitä, palaan, mutta luulen ettei Ivan kenties juuri noita sanoja kirjassa lausu, mutta kyllä Dostojevski asian useammalla sadalla sivulla tulee sekä esittäneeksi, kiistäneeksi että myöntäneeksi. Kuka sanoikaan: Jos Jumalaa ei olisi, hänet pitäisi keksiä. Joku valistusajan ranskalaisista kai, mutta eri merkityksessä kuin minä Hänet koen.

    VastaaPoista
  14. Okay, ei se niin hullua ole. Sanottakoon kuten Dostojevskijn Aglaja. Påhitt - ett påhitt igen.

    VastaaPoista
  15. ad JK

    Ennenaikainen kuolema, tietty, en ole itse paljon sinua nuorempi. Ja oikeasti ennenaikaisuus suhteessa kirjalliseen toimintaan.

    Täytyypä sitten lukea joskus se Hiljaiset tytöt.
    Nyt luen useaan kertaan kehumaasi Tsehovin Sahalinia ja täytyy sanoa, että tuntuu tosiaan hyvältä kirjalta. Ja taas sama etäisyys kerrottavaan kuin Sebaldillakin.

    VastaaPoista
  16. Matti: "Muuten sanoiko D. missään kohtaa
    niin, että "Jos Jumalaa ei ole, niin kaikki on sallittua ( tai luvallista)". "

    Melkein väittäisin ulkomuistista, että juuri noilla sanoilla Ivanin ja suurinkvisiittorin kohdalla asia todetaan. Muistissani se on Ivanin pirulle sanomana, mutta muisti voi pettää.

    Sitä kohtaa ei siis Veljeksistä löytynyt?

    Muistan sen siitä, että luin Dostojevskia nuorena, hyvin nuorena, ja kapinoin vahvasti juuri suurinkvisaattorin logiikkaa. Minusta se oli typerää.

    No, samaa mieltä olen yhä.

    VastaaPoista
  17. Ja sitten pitäisi enää selvittää, onko Ruusun nimi dekkari?

    VastaaPoista