30. tammikuuta 2009

Updike lepää



Nyt 76-vuotiaana kuollut John Updike oli vakaumuksellinen kirkossakävijä. Hänessä ja hänen kirjoissaan henkilöityi keskeisiä luterilaisuuden ikäviä muotoja. Hänessä ja hänen kirjoissaan henkilöityi keskeisiä luterilaisuuden miellyttäviä muotoja.

Koska kuolinsyy oli keuhkosyöpä, ”John+Updike+smoking” antaa jo ikävän paljon tuloksia – hän ei ollut tupakkamies. Hän ei liioin ryypännyt eikä käynyt vieraissa.

(Kalle Päätalo, suuri tupakan vihaaja, kuoli keuhkosyöpään ja hänen äitinsä ja sisarensa muihin syöpiin.)

Rabbit Angstrom kuoli sydäriin romaanisarjan neljännessä osassa. Lempinimi ”kani” (suomennoksissa Jänis) oli kouluaikana ylähuulen ja nenän mallista saatu.

Suomensin kukaties viisi Updiken isoa romaania ja luin koko tuotannon, myös esseet ja runot. En tavannut häntä. Hän kävi Suomessa 80-luvun lopulla. Kustantaja sanoi kysyessäni, että kahville Updiken kanssa on kutsuttu vain merkittäviä henkilöitä.

Hänen kirjoistaa paras, ”Rabbit at Rest”, tetralogian (Rabbit Run, Rabbit Redux, Rabbit is Rich, Rabbit at Rest) varmaan myös jää suomentamatta. Sen kieli on epätavallisen vaikeaa, vaikkei mitenkään mahdotonta. Siksi en suosittele kuvan niteen 1600 sivuun iskemistä ihmisille, joilla ei ole turvallista rutiinia hiukan oikuttelevan nykyproosan lukemisessa amerikaksi.

Updiken lähes kaikkia kirjoja rasitti tietty sisäsiisteys ja kohotti kyky käsitellä siitä huolimatta elämän ilkeitä puolia. Ehkä siitä johtui tietty pinsetit + suojakäsineet –tuntuma etenkin seksiä ja sopimatonta elämää kuvattaessa.

Ehkä kysymys oli pohjaltaan hienostuneisuudesta ja hyvästä kasvatuksesta. Tuo hyväntapaisuus johtaa taiteessa kirurgisuuteen, jota lehtiarvostelijat keksivät joskus sanoa kliinisyydeksi, vaikka kaikki taide on kliinistä. Sana tarkoittaa ihmisen käsittelemistä ja hoitamista (kr. ”sängyn luona”). Käsitteleminen, hoitaminen ja kirjoittaminen eivät tuota tulosta ilman tiettyä päättäväisyyttä.

Silti tai siksi – en tiedä – hän kirjoitti nykyproosan kauneimpia jaksoja tavallisista mutta ei tympeistä ihmisistä, jotka unohtavat tilit ja tiiliseinät vaahteran sivellessä ja raapiessa kodin kattoa uuden syksyn satuttavassa sateessa.

Samalla syntyi amerikkalainen arjen historia tai kulttuurihistoria 1960-luvulta 25 vuotta eteenpäin. Ei amerikkalainen murhenäytelmä. Sen kirjoitti Dreiser kauan sitten. Ei amerikkalaisen ahneuden historiaa. Sen kirjoitti Sinclair Lewis, eikä Babbit – Rabbit ole yhteensattuma. Ei Manhattania eikä Kaliforniaa, vaan tavallista tyhmää Amerikkaa.

Jos tämä olisi muistokirjoitus, lopettaisin sanomalla, että ”Rabbitin” itsensä unohtama ruotsalainen verenperintö tuo mieleeni ehkä kirjoittajan tahdosta pituusmitan Ångström, joka kirjoitetaan englanniksi usein angstrom – kymmenen potenssiin miinus kymmenen eli 0,1 nanometriä.

Ei kovin paljon.

19 kommenttia:

  1. Eikös Otava ollut Updiken suomalainen kustantaja? Outoa, suorastaan tavatonta ettei kustantaja kutsu suomentajaa tekijän tapaamistilaisuuteen.

    VastaaPoista
  2. Koirakouluja on siis muuallakin kuin oikeuslaitoksen piirissä.
    Kustantaja kusella - sieppari ruispellossa.

    VastaaPoista
  3. Tuo ei ollut HG - minä esiinnyn aina oikealla nimelläni. Tosin olen puhunut kenneleistä ja siitä, että minun matolle pissataan, ennenkuin pääsen sanomaan päivää.

    VastaaPoista
  4. Kliinisyyden etymologia oli minulle uutta. Runsaassa sadassa vuodessa puhtausideologia on siis johtanut samastamaan yleistason sanan erityisesti puhtauden arkkityypiksi. Jotain samaa on siinä, että sanan "uudistus" yleinen konnotaatio on, tosin käsittämättömästi, muutos parrempaan.

    Yleisesti Otavasta - heillä on tietysti pitkään ollut se kustantamoille harvinainen etu, että suomalaisittain aidosti merkittävää juttuseuraa on löytynyt valmiina omasta piiristä.

    VastaaPoista
  5. Otava! Se ei muista kutsua paikalle aina edes sitä kirjailijaa, jota pitäisi juhlia. Kääntäjät ovat sille kulu tilikirjoissa, ei tasan yhtään enempää.

    Joka haluaa menettää uskonsa kustantajiin yleensä ja kulttuuriin ylipäätään, yrittäköön tarjota käsikirjoitustaan Otavalle.

    VastaaPoista
  6. anitak sanoi...
    Eikös Otava ollut Updiken suomalainen kustantaja? Outoa, suorastaan tavatonta ettei kustantaja kutsu suomentajaa tekijän tapaamistilaisuuteen.

    Törkeetä. Entä mitä ja ketä sitten ovat ne kutsutut "merkittävät henkilöt"?
    Suomentaja menee kirjoittajan päänsisään; hänelle tällainen tapaamisen saattaa olla oikeasti merkittävä.

    Katson, jos vain voin jotenkin Otavaa karttaa - (paska juttu että Antti Tuuri on siellä).

    VastaaPoista
  7. Pitkästä aikaa kommentointikutka yltyi sietämättömäksi. Tuo on kyllä mainio juttu, ettei suomentaja ole "merkittävä henkilö". Uskoisin kirjailijan itsensä olleen asiasta toista mieltä. No, mitäs me merkityksettömät muuta kuin hyvää viikonloppua hyvässä seurassa, kirjan kanssa tai ilman!

    VastaaPoista
  8. "Outoa, suorastaan tavatonta ettei kustantaja kutsu suomentajaa tekijän tapaamistilaisuuteen."

    Ei lainkaan tavatonta, vieläkään. Tosin harvinaistumaan päin tämä ohittamiskäytäntö.

    VastaaPoista
  9. --- Vain tämä piippulepojen olo ja
    kaikki taivallettu
    voi kokonaisen sisälle päästä ja päätyä vapauteen,
    kaikessa mukana olemiseen ja sykähtämiseen
    niinkuin olisi itsestänsä iäksi
    irroitettu.
    Elämässänsä kuolemiseen kuka täysin
    kykenee,
    hän on varjoton, askeleensa ei jälkeä hiekkaan tee.

    (Aaro Hellaakoski 1952: Runot. Sarjoja; Piippulevolla, maantien laidalla)

    VastaaPoista
  10. Vielä Otavasta: Vuonna 2000, tammikuussa kävin talossa, tapasin a.o. kustannustoimittajan ja jätin hänelle suunnitelman tietokirjasta. Hän piti suunnitelmaa hyvänä ja lupasi palata asiaan seuraavalla viikolla.

    Toistaiseksi hän ei ole vielä soittanut.

    Mutta sain täydellisen koston. Suunnitelmani hyväksyttiin toisessa kustantamossa, tein kirjan ja se sai valtionpalkinnon.

    Kirjamessuilla sitten tapasin Otavan väkeä ja kerroin, kuinka siinä oli käynyt. Heidän ilmeensä olivat sadan euron arvoiset.

    VastaaPoista
  11. Eikös Rabbit at Rest ole suomennettu nimellä Jänis ei juokse WSOY:n a-sarjassa?

    VastaaPoista
  12. Ad anonyymi: - on. Suom. Eva Siikarla 1992. Tarkastin huolimattomasti.

    VastaaPoista
  13. Olen lukenut Updikelta vain Juokse jänis -kirjan, enkä erikoisemmin pitänyt siitä.

    Sinclair Lewisin Babbit on aika hyvä, mutta uskovaisten huijari Elmer Gantry on raadollisuudessaan aina yhtä osuva ja ajankohtainen.

    VastaaPoista
  14. Hannu Tarmio mainosti poikansa päätoimittamassa golf-lehdessä "Rabbit" -sarjaa golfkirjallisuudeksi. Tulipa luettuja kolme kirjaa vaikka golfaus on jäänyt vihreän kortin suorittamiseen.

    Kirjoista jäi mielee golfinpeluun lisäksi Pennsylvanian maisemat ja päähenkilön syrjähyppy miniänsä kanssa.

    VastaaPoista
  15. Nyt kun on suomennoksista on puhe, palaan Kemppisen taannoin mainitsemaan Tom Wolfeen ja teokseensa A Man in Full (Täysi mies).

    Piti silloin sanomani, että myötähäpeä oli suuri lukiessani suomentajan suomentamia rap-lyriikoita.

    Harmi, että koko kirjasta jää mieleen vain pari fraasia. Joku valtaansa ja elinvoimaansa menettävä äijähän siinä jotakin tuskitteli, mutta minä muistan vain: "Runttaa mun listoo".

    Toisaalta sellaisessa tapauksessa suomentaja on - valitettavasti - tavallaan koko kirjan tärkein henkilö.

    Onneksi noin yleensä ko. kääntäjä tekee kiitettyä laatujälkeä laatukirjojen parissa.

    VastaaPoista
  16. No jaa, onkos sitä ennenkään oikeasti merkittäviä henkilöitä luettu "merkittäviin henkilöihin".

    Updikelta en kyllä ole lukenut mitään. Jos yhtä yrittäisi, mitä kannattaisi kokeilla?

    VastaaPoista
  17. Ad Kalle Kniivilä - "Rabbit Redux" sisältää oudon tehokkaita kuvauksia mm. kuulennon seuraamisesta ja maailman muuttumisesta huomaamatta mutta silti nopeasti aivan tunnistamattomaksi.

    VastaaPoista
  18. Pinsetti ja suojakäsineet -tunnelma on ominaista Angstromin seksielämälle, ei niinkään Updiken koko tuotannolle, vaikka hän vastikään saikin elämäntyö"palkinnon" alana Bad Sex in Fiction.
    Ei hän toki seksirevittelyissään Philip Rothin tasolle yllä.
    Vastikään luin Updiken vähemmän tunnetun Memories of the Ford administration. Ihailin tapaansa ja kykyynsä kuvata elämänkaarta. Kuusikymppisenä kirjoitettu kirja vetoaa totta kai tällaiseen about Kemppisen ikätoveriin. Samat sanat kyllä Rothinkin viime aikojen tuotannosta.

    VastaaPoista
  19. HG: Tuo ei ollut HG - minä esiinnyn aina oikealla nimelläni.

    Lievää vainoharhaa?

    VastaaPoista