5. tammikuuta 2009

Taideäänestys



Päätalo ja Paasilinna eivät ole hyviä kirjailijoita siksi, että heidän kirjojaan on myyty niin tavattoman paljon. Eikä Linna.

Kun en ole kirjallisuuden professori, joudun perustelemaan. Kun en ole kriitikon ammatin harjoittaja (vaikka olen kieltämättä ollut), sellainen perustelu ei kelpaa, että minä, juuri minä, kaikessa korkeudessani olen tätä mieltä.

Mutta liioin te, lukijat, ette pysty tätä asiaa päättämään.

Käsillä on ilmiö, jolle annan nimen markkinaharha.

Erilaisia idoleita luodaan tyhjästä. Kohtapian olemme tilanteessa, jossa ensin korkeimman oikeuden ja sitten tieteellisten tutkimuslaitosten lausumat alistetaan ”kansanäänestyksessä” punnittavaksi.

Amerikkalainen elokuva on rakentanut tätä virhettä hartaasti, mutta lopultakin onnistumatta. Tietysti ala-arvoiset tuotteet menestyvät jatkuvasti markkinoilla mainiosti – eikä siinä ole mitään moittimista. Mutta selkeästi heiveröiset filmit eivät kestä kulutusta.

Oscareita vähätelläänkin. Viimeksi kuluneiden 50 vuoden parhaan elokuvan palkinnon saaneiden joukossa on paljon suurenmoisia elokuvia (Sademies, Kummisetä I ja II, Armottomat, Schindlerin lista, Annie Hall. Yksi lensi yli käenpesän, Amadeus, Puhallus… ) Melkein mutta ei aivan joka vuodelta löytyy vielä parempi elokuvia – mutta so what?

Myös kirjallisuuden Nobel-palkintojen osumatarkkuus on mainio – samaa luokkaa kuin Finlandia-palkinnon. Jälkiviisauden valossa vain runsaat puolet palkinnoista on mennyt aivan metsään. Se on hyvä tulos.

Urheilu on se rahankeruun muoto, jossa säännöt on järjestetty varmoiksi. Taideolympialaisia ei voi pitää (vaikka niitä on pidetty). Kirjallisuudessa ja taiteessa rima on näkymätön tai ainakin palkintotuomarit erottavat sen eri korkeuksissa, eri telineillä ja eri stadionilla.

(Mitähän varten selostajat toistelevat, että joku ”ansaitsi voiton”? Homman idea on se, että voittoa ei voi ansaita, vaan voittaja on se, joka tekee jonkin sääntöjen määräämän tempun muita etevämmin.)

Makuasioista voi kiistellä. Tosiasioista ei voi kiistellä. Iltapäivälehden äänestyksellä ei voi ratkaista, onko Marsissa ollut vettä.

Päätalon tai Paasilinnan suuri suosio on vahva todiste korkeasta kirjallisesta tasosta. Samanlainen todiste on käännösten suuri määrä. Kirjastojen nimikekohtaiset lainausmäärät eivät liene toistaiseksi käytettävissä. Ne kertoisivat paljon. Mutta ne eivät todista asiaa.

Jos nyt joku sanoisi minulle, että Shakespeare oli huono näytelmäkirjailija ja kelvoton sonettien sepittäjä tai että Tshehov ei tiennyt mitään kunnon novelleista, en pystyisi kumoamaan näitä käsityksiä asiaperustein. Sen sijaan pystyisin – vaikkapa televisiokeskustelussa – leimaamaan mielipiteiden esittäjä tärähtäneeksi, mutta siihenkin tarvittaisiin ilkeyttä ja hiottua väittelytaitoa. Luulisin osaavani saada väittäjän kiinni siitä, ettei hänellä ole sen enempää perusteita mielipiteelleen kuin ns. vallitsevan käsityksen tueksi on esitetty. Tai ei siis senkään vertaa.

Luulen etteivät omat mittausvälineeni poikkea kovin paljon tällä hetkellä muutenkin vallalla olevista. Päätalon kohdalla tunnustan, että henkilökohtainen kaikupohja merkitsee paljon. Ellei aihepiiri sykähdytä, innostumisen urakka voi olla epätoivoisen iso.

Tämä ei tarkoita saman virren vetämistä. En tiedä todellisuudessa metsä- enkä rakennustöistä pyhää pöläystä, ja rakennusmestareista se verran, että suvussa oli kaksi. Mutta jokin työn hyvin tekemisen ihastelu on omaa perimääni, eikä siinä ole väliksi, onko puhe veistämisestä, virkkaamisesta, kirjoittamisesta vai laulamisesta.

Mauri Sariola ja Outsider ovat minulle mieluisia kirjailijoita, vaikka molemmat olivat raakoja rahastajia. Tienaamistarkoitus on taiteen innoittaja, ehkä suurin.

Mutta selitellessäni omia tuntemuksiani ja järkeilyjäni joudun turvautumaan kielikuvaan. Päätalo on kuusi, Arto Paasilinna joulukuusi.

Voi olla, että Paasilinna on hyvä ihminen – en tosin ole kuullut sellaista – ja haluaa ilahduttaa ihmisiä, varsinkin tuntuvaa korvausta vastaan. Minun silmissäni hän kumminkin tehtailee rihkamaa hetken huviksi lapsenmielisille.

Kuusi on minulle loputtoman ihailun kohde. Kuvanveistäjistä vain Degas nousee samaan sarjaan – ja hänkin vain makroskooppisella tasolla. Minua kuusessa hämmentää kaikki, myös kaarna, siemenet ja solukko.

Kuusessa ollaan.

36 kommenttia:

  1. Mihinkä perustunevat toisiaan -ja itseään- toistavien sotakirjojen ja dekkareiden suosiot?

    Luultavasti ei ainakaan "korkeakirjallisuuteen" jos semmoinen määre jostakin mittatikusta löytyy.

    Joulupukki oli houratessaan laittanut minulle peräti kolme dekkaria: Thomas Bodströmin Pakenijan, John Grishamin Vetoomuksen ja Reijo Mäen Vareksen ja vain viimeksi mainitun luin vaivaa nähden ja hikeä lykäten viimeiselle sivulle.

    Onneksi oli vielä hieman kesken ei kovin tunnetun kirjailijan, tavallisen kertojan, Sauli Uhlgrenin tuorein "Vastavirtaan nousee lohen suku" -kirja jolla huuhtelin dekkareiden kitkerän maun pois mielestäni.

    http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/sauli-uhlgren-vastarintaan-nousee-lohen-suku/312316

    Arto Paasilinnan tuotannolle kävi miltei samoin kuin Päätalollekin kohdallani. Muutamia alkupään kirjoja häneltä hörähtelin lävitse unohtaen samantein juonet ja kaiken.

    A.P:n "Hurmaava joukkoitsemurha" (1990) jäi sen vuoksi mieleen, koska silloinen vaimoni, joka sairastui skitsofreniaan ja kun "henget", "enkelit" sekä "Jeesus" kävivät vuoronperään hänen korvaansa supattamassa itsemurhan mahdollisuudesta, hän repi tämän samaisen kirjan kappaleiksi hyllystä.

    Muuten tämäntyyppisiä tekeleitä, kuten dekkareitakin, voisi lukea "välipaloiksi" raskaamman kirjallisen evästelyn lomaan, mutta jostakin syystä ne eivät enää vedä edes siinä tarkoituksessa.

    Hyvin menestyvän huumorikirjailijan pitäisi vainajoitua tai hän voisi muuten lopettaa kirjojen värkkäämisen viimeistään siinä vaiheessa, kun alkaa itse näyttää (ja käyttäytyä)kirjojensa aiheilta tai henkilöiltä. Tai kun rahaa on kertynyt tekijänpalkkioista niin paljon, ettei sitä saa tuhlatuksi veneisiin eikä Fuengirolan osakkeisiin. Mikseipä sama pätisi muunkinlaisen kirjallisuuden jokavuotisiin väkisinvääntäjiin.

    Erno Paasilinnaa ja kaltaisiaan voin lukea loputtomiin ja toistuvasti aina ja kaikkialla, uupumuksesta puolikuolleena tai virkeänä. Hän ehti tiristää itsestään näkösälle juuri sen verran eläessään kuin tämä maailma ansaitsee.

    VastaaPoista
  2. Kritiikki on kirjallisen taiteen laji. Sattuvia sanoja on mukava lukea.

    Taiteilijan on kritiikistä turha pahastua. Kriitikkohan ammentaa hänestä. Nyyrikki ei ketään nujerra eikä parnasso oikeasti pahoin pitele.

    Päätalo rahastaa tunnettuja matkoja. Parempia ovat matkat, jotka tunnetaan myöhemmin. Vinkkejä anyone?

    VastaaPoista
  3. Tolstoi ei muuten pitänyt Shakespearesta ja kirjoitti pamfletin, jossa haukkui tämän.

    VastaaPoista
  4. Ad Gc: totta. Vastaavia esimerkkejä on paljonkin. Jopa Englannissa Shakespeare nousi asemaansa vasta 1800-luvulla.

    Meillä "Seitsemän veljeksen" ilmestymisestä kului melkein 50 vuotta ennen kuin romaanin suurenmoisuus ymmärrettiin.

    "Kalevala" nousi ihailun kohteeksi nousevan nationalismin myötä. Juuri kukaan ei osannut lukea sitä ja harva on lukenut vieläkään. "Kanteletar" onkin helpompi lähetyä.

    VastaaPoista
  5. Mukava vertaus - kuusi ja joulukuusi.

    Heitän toisen: Arto Paasilinna on kirjallisuuden Juhani Palmu. Tosin en tunne Palmun menestystä ulkomailla. Päätalo puolestaan ei ole Säreistöniemi, vaan joku kansanmuusikko, Konsta Jylhä?

    Olen niin kauan seurannut kirjallista keskustelua, että tiedän sen turhaksi.

    Taiteen tunnistaa kyllä taiteeksi, mutta ei koskaan tekohetkellä, vaan vasta jälkeenpäin. Tekotaiteen tunnistaa tekotaiteeksi usein jo tekohetkelläkin.

    Toinen kysymys on sitten se, että ovatko jälkipolvet muka oikeassa jonkin nostaessaan ja toisen unohtaessaan.

    Katsoin eilen Viidan ja Meriluodon tarinaa sivuavan elokuvan. Viitahan oli luonnonlahjakkuus, vahva persoona, todellinen nero - mutta oliko hän hyvä runoilija? Entä Saarikoski, toinen nero?

    Tyhmempikin voi tehdä suuria tekoja, todisti Päätalo. Paasilinnahan kuulemma on Mensan jäsen.

    VastaaPoista
  6. Rakentamisesta ja sen arvostamisesta:

    Mikä siinä onkin, että kun mies vanhenee, sitä alkaa kiinnostaa kunnallistekniikka?

    Aina kun tuolla kaupungilla on asfaltti auki syystä tai toisesta, niin eikös siinä ole joku lippispäinen ukko myös tutkimassa.

    Miettii luultavasti, että eivät ne tuotakaan enää osaa niin kuin ennen.

    VastaaPoista
  7. JK: Taideolympialaisia ei voi pitää..

    Kaikkien taidelajien arvostaminen ja tukeminen tasapuolisesti saattaisi johtaa kaaokseen. Valtio tukee 1800-luvun pop-musiikin jokaista lippua (ooppera) 192 €:lla ja teatterilippua 50 €:lla (HS/C1 1.7.08 A. P. Lehtinen). Vähemmälle jää tuki lavatanssikulttuurille, joka sentään on aktiivikulttuuria ja jonka harrastamisella on myös selkeä kansaterveyttä edistävä funktio. Jos vastaavasti valtio ystävällisesti sujauttaisi esimerkiksi 50 €:n setelin jokaisen painetun kirjan viimeisten sivujen väliin, niin sillä voisi olla inspiroiva vaikutus kirjallisuustaiteen alalla.

    Mutta on kai uskottava mitä Ralf Cothóni (HS 25.7.07) sanoo taidemusiikin ylivertaisuudesta ja populaarimusiikin turmiollisuudesta: ” ..esimerkiksi heavyrock edustaa tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa". Kaipa tätä voidaan soveltaa myös kirjallisuuden puolella, jos ajatuksen taakse löytyy riittävää arvovaltaa.

    VastaaPoista
  8. Paasilinna on purukumia aivoille. Sellainen kevyen kesäpäivän kirjailija. Kun haluaa nopean, vertauskuvallisen sokerihumalan. Purkka on kivaa purtavaa, mutta sen maku haihtuu äkkiä eikä täytä vatsaa. Jos siinä on ksylitolia, se saattaa olla hyväksi hampaille, mutta panee vatsan äkkiä löysäksi.

    Reijo Mäki tuli myös minulle mieleen. Hän osaa asiansa Paasilinnaakin paremmin, sillä hän sotkee mukaan rikospähkinän ja huonoa seksiä. Plus käyttää kovasti Turun näköistä kaupunkia kulissinaan, mikä lisää teoksen uskottavuutta/uskomattomuutta. Lopussa kuitenkin paha saa palkkansa ja Jussi Vares jää vähän haikeana katselemaan sumuun.

    VastaaPoista
  9. Eskapistinen viihde, siis esimerkiksi Harlekiinit, dekkarit ja muut kaavaa toistavat formula-ajot, on kuin suihku, jonka teho perustuu samanlaisuuteen, tasalämpöiseen jakeluun. Toimii hyvin, kun on hikeä ja likaa pestäväksi, mutta ei sitä ryppyyntymättä voisi harrastaa pelkästään.

    Taas kirjailijakeskustelussa uhkaa mennä sekaisin suurus (oma napa) ja suuruus (yleinen arvostelma). Se, että luemme Shakespearea samalta hyllyltä ja samalla vereslihalla kuin omia tai Tolstoin aikalaisia, kertoo suuruudesta - isoa kokoaan Aurinkokin näyttäytyy meille läheisen Kuun kokoisena. Käsitys itsestämme suurina lukijoina perustuu yleensä vain likeisyyteen; pikkurillilläni voin peittää Auringon näkökentästä.

    VastaaPoista
  10. "Taideäänestys"
    Jo vuonna 2001 joukko israelilaisia ja muissa maissa asuvia juutalaisia julkaisi aloitteen maailmanlaajuisen israelilaisten tuotteiden ja Israeliin suuntautuvan lomamatkailun boikottikampanjasta. He ovat korostaneet vetoomuksensa ajankohtaisuutta Gazan verilöylyn johdosta. Gazan hälyttävän tilanteen lisäksi Länsirannan palestiinalaiset ovat saarrettuina apartheid-muurin ja lukemattomien tiesulkujen erottamissa ghetoissaan.
    ...
    Tietoa siitä, mitä miehitetyillä alueilla tapahtuu koko ajan, löytyy englanniksi mm. palestiinalaisten ja israelilaisten yhteisen Alternative Media Centerin sivuilta http://www.alternativenews.org.

    Lisätietoja Lähi-idässä toimivista rauhanjärjestöistä: http://www.rauhanpuolustajat.fi/lahi-ita/index.html

    Vetoomus israelilaisten tuotteiden ja lomamatkailun boikotoimiseksi

    Tämän vetoomuksen alkuunpanijat ovat Israelin kansalaisia ja muihin kansakuntiin kuuluvia juutalaisia, joiden suvut ovat menneisyydessä joutuneet rasismin ja kansanmurhan kohteiksi ja jotka tuntevat, etteivät voi pysyä vaiti.
    ...
    Voit ilmoittaa osallistuvasi boikottikampanjaan allekirjoittamalla englanninkielisen vetoomuksen internetissä. Se löytyy osoitteesta: http://www.matzpun.com

    VastaaPoista
  11. JK:
    "Kalevala" nousi ihailun kohteeksi nousevan nationalismin myötä. Juuri kukaan ei osannut lukea sitä ja harva on lukenut vieläkään.
    Tjaa, kyllä teosofit, vaikka se kiistatta vaikeahko on lähestyä.. . ja vielä 90 v. sitten niitä kulttyyripiireissä oli; toisessa kädessä Kalevela, ja toisessa Pekka Ervastin Kalevalan avain.
    Sellaista - tuhti paketti.

    "Ei sanat salahan joua, eikä luottehet lovehen. Mahti ei joua maan rakohon, vaikka mahtajat menevät."

    VastaaPoista
  12. Taiteilija on selvänäkijä merkityksessä, että hän näkee, mitä todella tapahtuu. Kriitikot ja "taiteen ystävät" voivat jälkikäteen nähdä, mitä tapahtui. Taidekirjallisuus reaaliajassa kirjoitettua historiaa.

    Taiteellisten palkintojen kulttuurissa asetelma on kokonaan toinen. Sen kulttuurin asenteena on, että kaikki näkevät saman kuin taiteilija, ja tuomarit sitten arvioivat suorituksen - eli tekevät mittauksia, joiden perusteella voidaan todeta, vastaako kuva sitä, minkä kaikki muutenkin näkevät.

    Palkintokulttuurin rakenne merkitsee, että oikeastaan "selvänäkijä-taiteilijoita" ei tarvita kertomaan, mitä todella tapahtuu.

    VastaaPoista
  13. Ja sitten sananen halusta kuuulua kerhoihin ja kermaan: Kun joku on saanut virallisen tunnustuksen, hänen teelmänsä käyvät kaupaksi, koska ne ovat turvallisia valintoja, jotka eivät herätä hilpeyttä eikä ilkamointia muissa ihmisissä. Sellaisten teelmien valitseminen on merkkinä kaikille, että henkilö "tuntee taidetta". Lisäksi sivistyneen tuntee siitä, että hän osaa sujuvasti keskustella siitä, mistä muutenkin puhutaan.

    Nokkavampaa on tietty hankkia jotain rumaa, ahdistavaa tai pitkäveteistä ja sanoa nauttivansa siitä. Kun sellainen palkitaan, kaikki ostavat sitä ja sanovat nauttivansa siitä.

    Kaikkein nokkavinta on niin sanotusti "ahmia"... niin kuin itseään muita parempana pitävän käkkärää-ihmisen "suurinta herkkua" on luomu-jäkäläsalaatti sulatetussa lumessa marinoitujen maitohorsmanitujen kera.

    Myyntitilastot ovat taidetta. Niistä näkee osakuvan siitä, mitä todella tapahtuu, mihin ihmiset käyttävät rahansa ja vapaa-aikansa ja mitä ihmiset pitävät taiteellisesti arvokkaana ja osuvana tulkintana itsestään ja millä ihmiset täyttävät elämänsä.

    VastaaPoista
  14. Teologi kirjoitti...
    .. ja Jussi Vares jää vähän haikeana katselemaan sumuun.

    Sympaattinen, merkillisellä tavalla salaa moniulotteinen hahmo. Olen aika varma että sillä on esikuva,
    vaikka kuva tietysti voi olla hajallaan useammassa persoonassa.
    hmmm...
    Se oli Heikki Turusen nimeltä mainitsematon hahmo, joka ei muuttanut tapaansa tervehtiä "jos sitä nyt jossain romaanissa on käytetty". Tunnistettava, vaikka intellektuaalisempi kuin se Turusen seikkailija, (oli SLL:n liittokokousedustajana Vaasassa).

    VastaaPoista
  15. Onhan toki niinkin, että kautta aikojen, erityisesti diktatuurien aikana mutta nykyäänkin, valtaeliitin kannalta suopeat taideteokset saavuttavat korkean asemansa lähinnä rahoituksen ja kunnianosoitusten myötä. Voisiko vaihtoehtoisesti siis ajatella niinkin, että vastavirtaan kulkevien on tehtävä töistään niin myyviä, että tämä vaihtoehtoisuus saadaan läpi rahallisesti kannattavan populaarin kuoren sisällä, joka ei tarvitse vallan tukea saavuttaakseen suuren levikin tai suosion?

    Shakespearesta voi todeta vain sen, että menestyksen takana lienee jo monien tunnustama kirjoittajajoukko, josta lisää esim täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/Shakespeare_authorship_question

    Auteur-ajattelu on nykypäivänä erityisen vanhentunut, koska kaikenlaiseen kanssatuottajuuteen ja kansalaistuottajuuteen (kuten tämä blogi) kannustetaan. Ehkä Shakespearena toiminut joukko oli vain aikaansa edellä (ja toisaalta joutui maskaamaan mahdollisesti feminiinisen totuuden tuona aikana ainoastaan hyväksytyn mieskirjailijaroolin alle).

    VastaaPoista
  16. Mutta taitohan se on viihteenkin tekeminen. On totta, että Paasilinnalla on paljon itseään toistavaa tavaraa. Pääteemana on mies, jolle yhteiset säännöt ovat Luciferin dilemma. Jos tekee niin kuin toiset haluavat ja hyvä olisi, niin ei itse ole olemassa.

    En jaksaisi lukea hänen koko tuotantoaan. Siitä huolimatta ne kirjat, joista hänet muistetaan, ovat kyllä ihan loistavia. Lause on napakkaa ja tapahtumat sekä käänteet seuraavat toisiaan huimaa vauhtia.

    Ulvova mylläri, Onnellinen mies, Ukkosenjumalan poika ja muutamat muut ovat olleet sellaisia, että ne on luettava putkeen ja vaikka aamuyölle asti. Hyvän kirjan merkki on minulle se, etten saa sitä käsistä ennen kuin se on luettu.

    Olemme varmaan saman ongelman äärellä, jota Chydenius ja Kokkonen pohtivat teemalla onko hyvä iskelma parempi kuin huono sinfonia.

    VastaaPoista
  17. ”Voi olla, että Paasilinna on hyvä ihminen – en tosin ole kuullut sellaista – ja haluaa ilahduttaa ihmisiä, varsinkin tuntuvaa korvausta vastaan.”
    ???
    Uskon kyllä biografiseen kirjallisuudentutkimukseen ja –tulkintaan, mutta hyvän ihmisen maine tai halu ilahduttaa eivät hyvän tai huonon kirjan kriteereiksi käy. Sitä paitsi hyvä kirjailijakin voi tehdä huonon kirjan – ja huono (miten se sitten määritelläänkin) hyvän, kuten Paasilinna Jäniksen vuoden.
    No niin, siinä sitten teinkin arvostelman, jollaisia tarkoitukseni oli arvostella.

    Ajattelin vielä lisätä, että kirjaa ei tee huonoksi siitä mahdollisesti saatu tuntuva korvauskaan, mutta huomaan, että olen pussissa eikä lukutaitoni nyt riitä, niin paljon epäjohdonmukaisuuksia olen tekstissä havaitsevinani.
    Lukkariko siellä puhuu, äimistelen.

    VastaaPoista
  18. Sattuvasti sanoo Valto Ensio!
    Myös Tapsa P. osuu myös lausuessaan "taiteesta ja tekotaiteesta"!
    Shakespearen ja Tolstoin suhteen asetun kyllä ensinmainitun kannalle. (Kumpaakin olen teatterin palkeille pilkkonut!)
    Toki, Kemppi tuntee tämän "palkki" sanan etymologian?
    Ja vielä; Missäs viipyy ne Turun luentojen päivämäärät? (Vai onko minulta päässyt... ne ohi? /Pelkäätkö yleisönkaaosta akatemiaan?)
    Lisäksi tulossa saattaa olla mielenkiintoinen tekijänoikeuskanne, jota varten varaisin Sinut hui...pulta asiaani ajamaan, sopiiko?
    pekka saaristo

    VastaaPoista
  19. antti kortelainen kirjoitti...

    "Hyvän kirjan merkki on minulle se, etten saa sitä käsistä ennen kuin se on luettu."

    Viittaan (taas kerran) Antti Tuuriin; kirja voi myös olla lukijalle helppo, ja se voi olla aidosti vetävä, ilman, että se on täyttä roskaa.

    VastaaPoista
  20. Eskapistinen taideäänestys kuvannee esmes eduskuntavaaleja. Nykyisin ainakin.

    LeenaN:lle: Erittäin hyvä kuvaus palestiinalaisten arkielämästä (toisenlainen totuus) faktoineen löytyy kirjasta:
    Susan Nathan, The Other Side of Israel. My Journey across the Jewish-Arab divide. Löytyy suomenkielisenäkin ja
    Tuomiojan arvostelu:
    tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1310&category=3
    Mutta varmaan kirjan tunsitkin.

    VastaaPoista
  21. Ad Rienzi, joka kirjoitti:
    "Eskapistinen viihde, siis esimerkiksi Harlekiinit, dekkarit ja muut kaavaa toistavat formula-ajot, on kuin suihku, jonka teho perustuu samanlaisuuteen, tasalämpöiseen jakeluun. Toimii hyvin, kun on hikeä ja likaa pestäväksi, mutta ei sitä ryppyyntymättä voisi harrastaa pelkästään."

    - Pätee reggaerytmiin erinomaisesti, paitsi, ettei lisää ryppyjä vaan vähentää niitä ja tekee ihon sileämmäksi sekä rentouttaa, virkistää ja antaa suurenmoisen olon, vähentää väsymystä ja stressiä.

    Mutta toisaalta - kun jatkan nyt tätä latua: Ihmiset, jotka kovasti erottelevat "taidemusiikin" ja "kevyen musiikin" kategorisesti niin, että että pääsääntöisesti rytmisoittimet ovat aina "kevyitä", ovat oman kapea-alaisen estetiikkansa perustaksi omaksuneet aivan tietyn arvomaailman ja kulttuuri- ja rotuajattelun.

    Pankaa radiosta soimaan kepeä Mozart niin se turruttaa pahemmin kuin joku oikein räminällä tätä aikaa ilmaiseva nahkahousuisten huligaanien elektroonisesti vahvistama rähinä.

    VastaaPoista
  22. Kaikki nämä kommentit huokuvat jotain kivaa, lähes uppsluppet kuten ruoåttalainen sen sanoisi: jotain hulmuvaa, hauskaa, helppoa, sallittua ja samalla hullua - sillä terveellä tavalla. Kaikki kommentoijat ovat olleet pienessä sievässä? Jotain on nyt muutettu hyvä Kemppinen. Sinä sinnikkyydellä olla sitä mitä olet. Ja sitten laitan jotain Hänellekin: se Hen, se jota kutsun kun olen romanttisella tai haaveilevalla tuulella.

    VastaaPoista
  23. Ad Omnia: - kommenteissa lainattu Gothonin kommentti on valitettava, mutta hän on tiettävästi mystikko ja tuota mieltä.

    Hienosta ja huonosta musiikista: me vanhat, esimerkiksi minä, emme tahdo päästä kärryille rokista ja popista.

    Itse sain sarjan ahaa-elämyksiä, kun nuori poikani antoi joitakin vinkkejä ja kuunneltiin automatkalla tarkoin Pekka Pohjolaa ja XL:ää.

    Minulle oli vaikeinta olla etsimättä sävellajeihin perustuvia kulkuja ja käsittää, että äänen väri - esimerkiksi särö - on yksi musiikin elementeistä.

    Vastaavasti olen seurannut muutamaa ihmistä, jotka ovat oppineet olemaan vieroksumatta ns. vanhaa musiikkia (1400-luku, 1500-luku).

    Se on mielestäni selvää, että konserttimusiikissa klassisismin - romantiikan terrori on ikävä ilmiö. Siitähän muuten kärsii myös 1900-luvun musiikki.

    VastaaPoista
  24. Kemppinen sanoo, että Päätalon ja Paasilinnan romaanien "hyvyyttä" ilmentää mm. käännösten suuri määrä. Paasilinnan romaaneja olisi Wikipedian mukaan käännetty tähän mennessä 45 kielelle. Mutta onko Päätalon romaaneja käännetty yhdellekään vieraalle kielelle?

    Kyllähän Paasilinna on minusta kirjailijana aivan toista - siis parempaa - luokkaa kuin Päätalo. Paasilinnassa on ainesta klassikoksi, ei Päätalossa.Suomessa ei ole ymmärretty Paasilinnan kirjoja. Täällä häntä luetaan vain humoristina, joka vääntää aina kirjan vuodessa. Totta on, että Paasilinnan viimeisimmät kirjat noin kymmeneltä viime vuodelta, ovat vain tehty siksi, että ne myyvät aina hyvin, taiteellinen taso ei päätä huimaa. Matta aivan samaa voidaan hyvällä syyllä sanoa Päätalon tuotannosta, pääasia oli, että Kalle sai joka vuosi valmiiksi romaanin, joka myi hyvin.

    Etenkin Ranskassa Paasilinnaa pidetään aiempien teostensa perusteella todella merkittävänä kirjailijana, ei vain humoristina, vaan vanhanaikaisten myyttien luojana, jonka romaaneissa on nähty jopa suuriin klassisiin kertomuksiin verrattavaa alkuvoimaa.

    No, Päätalo on saanut erilaisia titteleitä, mm. professorin arvonimen Oulun yliopistossa, Paasilinna ei. Mutta eihän kirjailija mitään arvonimiä kaipaa, pääasia on, että osaa kirjoittaa ja ihmiset, muuallakin kuin Koillismaalla ja Suomessa, ostavat hänen kirjojaan. Paasilinnan painettuja romaaneja on arvioitu olevan kotimaassa ja ulkomailla lähes kuusi miljoonaa nidettä.

    Niin, ja siitä rakentamispuolesta vielä sen verran, että Kalle Päätalo oli rakennusmestari ja rakensi perheelleen talon Tampereelle, oliko se nyt Messukylään. Mutta kyllä Paasilinnakin on rakentanut paljon, mm. kymmenkunta saunaa tms. rakennusta eri puolille maata.

    Näppäriä veijareita molemmat, sekä Kalle että Arto!

    VastaaPoista
  25. Miksi vain Degas? Kovin vähän hänen veistoksiaan on ihailtavissa.

    VastaaPoista
  26. Aivan oikein sanottu. Hyvin suuri osa heavy-musiikista edustaa tunne-elämän kehittymättömintä ja raainta kerrostumaa.

    VastaaPoista
  27. Ad Anonyymi: Degas, joka suoriutui samasta kuin henkilökohtainen vihamiehensä Proust kirjallisuudessa, on harvinaisen laajasti nähtävissä. Musee d'Orsay on ykköspaikka - kaikkiaankin Pariisin miellyttävin museo.

    Verkkosivut hyvät ja laajat:
    14-vuotias tanssijatar:
    http://www.musee-orsay.fr/en/collections/index-of-works/resultat-collection.html?no_cache=1&zsz=2&sf=84&zs_rf=mos_a

    VastaaPoista
  28. Jukka Kemppinen kirjoitti...
    Gothonin kommentti on valitettava, mutta hän on tiettävästi mystikko ja ...
    ?

    Minusta hänen henkinen orientaationsa ei ole mystinen, jos sillä tarkoitetaan nyt teologista termin määrittelyä, itsetiedoton henkisen kokija, vaan pikemminkin hän edustaa jotain mystiselle vastakkaista - edustaen yhä suurempaa valveutuneisuutta kirkkaassa päivätajunnassa - ja hän voi havaita täydessä minätietoisuudessaan transsendentin ulottuvuuden lainalaisuuksia (eritoten musiikissa). Näin ymmärrän. Paitsi että kirjoissaan hän menee tähän tyyliin, olen tehnyt Ralfista yhden pitkän sanomalehtihaastattelun.

    VastaaPoista
  29. Minulle oli vaikeinta olla etsimättä sävellajeihin perustuvia kulkuja ja käsittää, että äänen väri - esimerkiksi särö - on yksi musiikin elementeistä.

    Aivan. Pitää uppoutua maisemaan, ei katsoa yksityiskohtia.

    VastaaPoista
  30. Minäkin inhoan heavya. Mutta en maun takia puutu minkään ilmaisumuodon taiteellisuuteen. Enkä toisaalta sano, että kaikki on automaattisesti taidetta. Niinpä en sano, että Chopinin nuottien mukana soittelukaan on automaattisesti taidetta. Mitä yleisesti ottae asioihin tulee, kannattaa tähdentää, että taideteokset voivat uinua pitkäänkin ennen kuin heräävät eloon.

    Lisäksi olen taipuvainen ajattelemaan, että Vanhassa testamentissa on paljon taiteellisesti merkittäviä kirjallisia luomuksia. Rollo May kirjoittaa minusta osuvasti, että taideteoksessa on olennaista taiteilijan kohtaaminen todellisuuden kanssa. Elikkä siis: Teksti, joka on kuin Kemppisen taannoin esittämä Möbiuksen nauha, sanoo jotain todellista. Sillä tavoin fundamentalistisesti väärin luetun tekstin sisällä on toinen teksti, jota fundamentalisti tai insinöörikieli ei ymmärrä. Taiteen kieli on siten sukua uskonnolliselle kielelle. Mistä ei voi puhua, siitä täytyy puhua symbolisesti.

    VastaaPoista
  31. Jäin edelleen mietteisiin.

    Tunne-elämän kehittymättömin ja raain kerrostuma, jotain primitiivistä ja kaoottista: kreikkalaiset saattoivat tarkoittaaa sitä termillään dynamis eli potentiaalisuus. Meile asia tutuin kenties termin tiedostamaton taikka alitajunta kautta. Se oli silloin 1300-luvulla, kun tahdosta tuli järkeä primaarimpi, ja se oli silloin 1900-luvun alussa kun siitä tuli psykologinen käsite.

    Tahtoo sanoa, että syvyyspsykologisen taidenäkemyksen valossa juuri tämä sielun taikka mielen taikka tunne-elämän kehittymättömin, paremmin ehkä hallitsemattomin kerros on taiteellisen ilmaisun alkuperä - sieltä nousevat symbolit. Siksi selvänäkijät, poppamiehet, profeetat ja taiteilijat ovat samaa heimoa.

    Seksuaalisuus ja uskonnollinen uskokin liittyvät tätä kautta toisiinsa. Seksuaalisessa aktissa ihminen "voittaa kuoleman". Nämä ovat taiteen kestoteemoja, mikäli en pahasti erehdy, rakkaus, kuolema ja sen sellaiset tunne-elämän raaimpien kerrostumien asiat, joita kalkyloiva insinöörijärki ei saa hallintaansa, vaan käy toteen kevyen iskusävelmämusiikin säe "järjen veit..".

    Eli ei mitään ihan kevyttä kamaa, eikä "tunne-elämän raaimman kerroksen" mitätöinti kuulosta muulta kuin tekopyhityskristillisyydeltä.

    VastaaPoista
  32. Leenukalle ja muille Palestiinan ystäville pohdittaksi:

    Gaza Strip 1985 532,288
    Gaza Strip 1986 550,254
    Gaza Strip 1987 569,908
    Gaza Strip 1988 592,988
    Gaza Strip 1989 616,975
    Gaza Strip 1990 645,840
    Gaza Strip 1991 680,633
    Gaza Strip 1992 719,908
    Gaza Strip 1993 762,305
    Gaza Strip 1994 818,674
    Gaza Strip 1995 886,260
    Gaza Strip 1996 951,586
    Gaza Strip 1997 1,019,582
    Gaza Strip 1998 1,054,880
    Gaza Strip 1999 1,091,813
    Gaza Strip 2000 1,130,438
    Gaza Strip 2001 1,170,822
    Gaza Strip 2002 1,213,041
    Gaza Strip 2003 1,257,161
    Gaza Strip 2004 1,303,009
    Gaza Strip 2005 1,350,411
    Gaza Strip 2006 1,399,202
    Gaza Strip 2007 1,449,214
    Gaza Strip 2008 1,500,202
    Gaza Strip 2009 1,551,859
    Gaza Strip 2010 1,604,238
    ----------------------------------- ---- --------------------
    Source: U.S. Census Bureau, International Data Base


    Jumala on tunnetusti suuri, mutta on myös kysyttävä, onko tämä ns. Kestävää kehitystä?

    Olisin itse valmis perustamaan Israelin ystävien alajaoston tänne Kemppisen blogin kommenttilootaan.

    Oliskos kiinnostuneita?

    VastaaPoista
  33. Don Juusa: en ole varma olenko ihan samaa mieltä kanssasi sillä kognitiivisen älyn kehittyessä ollaan myös unohdettu ravita tunteiden älyä ja sen takia taitaa olla niin, että taiteilija on kiinnostuneempi seksuaalisuuden syvyydestä (tunteiden ääripäätä) kuin kognitiivisesti tottunut älykkö. Mutta sinun yhteenvetosi loi kuvan, että olisi joko "sivistyneitä" ja "taiteiljoita" kun minä näen, että kaikkien tulisi kyetä käyttämään omaa tunneskaalaa niin hyvin, että uskaltaa kohdata ns. pienen kuoleman (ja oikeasti tulevan kuolemansa). Koska tämä unohtuu taitaa aivoissa olla "tilaa" präntätä ulkoa kaikenlaista osaamista ja oppia, joiden soveltavuus IRL on silti huonoa. Eivät siis usein minun mielestä näe metsää puilta eivätkä näe milloin barbaarit ovat johdossa koska heitä kiinnostaa vain ulkoiset merkit kuten brandit, hinta ja laatu.

    Jää siis lapsi unohduksiin eikä edes heitetä pesuveden mukana koska tämä sakki ei enää pese mitään. Ovat itseriittoisia ja siinä on suurempi paha kuin liiallinen seksuaalinen kiinnostus mielestäni (jota voi sovinnolla pyytää pitämään ei-korostettuna, se ei silti tarkoita, että ihmisiä tulisi häpeällä häpäistä juoruamalla täysin epähienosti - vaikka väittävät olevansa "hienoja" ja "sivistyneitä" niin mielestäni ovat epähienompia kuin työmies konsanaan joka ei mollannut sentään naisia, joiden elämä saastutettiin rumasti tämän kaltaisen kritiikin takia.)

    Näetkö mitä haluan sanoa? Menee taide ja tiede sekaisin ja varsinkin arvo.

    VastaaPoista
  34. ad don jusa,

    Niin siis aivan oikein. Kommentti tuon musiikin raadollisuudesta ei välttämättä kvalifioi, vaan toteaa.

    VastaaPoista
  35. Aina kun tuolla kaupungilla on asfaltti auki syystä tai toisesta, niin eikös siinä ole joku lippispäinen ukko myös tutkimassa.

    No kun katu on aina auki, täytyy siellä alla olla jotain mielenkiintoista. Siispä katselu.

    VastaaPoista