24. joulukuuta 2008

Pato



Olen oppinut odottamattomia asioita lukiessani Päätalon Iijoki-sarjaa, josta nyt on lopuillaan viimeinen eli 24. osa.

Suuri häpeä on, että paljon on opettanut nuori likka, Jenni Janatuinen, jonka Päätalo-kirjasta ”Miehenkuva” olin ajatellut ilkeillä, että kirjoittaisi sen väitöskirjan ensin valmiiksi ja sitten vasta muuta.

Lukeminen on ollut välillä vaikeaa. Olen hakenut syytä alkavasta dementoitumisestani, joka ilmenee muun muassa kovana taipumuksena hempeämielisyyteen.

Syy näyttääkin olevan akkamaisuus, koska tämä valokuvasta päätellen nuori Jenni raportoi juuri samasta ongelmasta ja ilmaisee sen paremmin kuin olisin itse osannut.

Hän sanoo nukkuneensa Päätaloa luettuaan osan öistä pipo päässä ja tumput kädessä, koska Kalle oli palellut kirjassa niin kovasti murjujen lattioilla.

Saman kirjan mukaa Syrjän Jaakko oli maininnut päätyvänsä aina jääkaapille pistelemään mitä siellä sattuu olemaan Päätaloa luettuaan. Jaakko on epätavallisen laiha mies. Päätalo kasvoi nälässä ja oli pitkään raskasruokainen mies.

Sanoin jo kerran, Kanavassa, Päätaloa proustilaiseksi. Kun hänessä on myös Kafkaa ja Musilia, joita en usko hänen koskaan lukeneen, hän on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina.

Voitte käydä kysymässä Kosmoksesta. Riittää kun huutaa ovelta tai tiedustelee vahtimestarilta. Päätalo on edelleen huono eli pitkäpiimäinen ja vanhanaikainen ja teknisesti taitamaton kirjoittelija, jonka nimeä ei sovi mainita ilman naurun hörähdystä.

Joku Päätalo-elokuva nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuva vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä. ”Kalle” on juuri niitä ihmisiä, jotka tekevät väärällä hetkellä väärän liikkeen – mies jonka on ihan pakko hakata päätään jokaiseen seinään vaikka pikkuisen kiertämällä ja eteensä katsomalla säilyisi vähemmin kolhuin. Hän on sönköttäjän, joka rupeaa selittelemään, kun olisi pidettävä turpa kiinni, ja koheltaja, kun pitäisi miettiä, mistä päästä urkkoon isketään.

Hän tuntee vetoa huijareihin ja joutuu huononkin petkuttajan saaliiksi. Hän tuhoaa ihmissuhteensa. Hänen välinsä äitiin ja isään, veljeen ja sisariin ovat pelkästään oma edun sävyttämiä. Hänen oma haikeutensa on aina tärkeämpi asia kuin toisen ihmisen kipu.

Teossarjan nimeksi sopisi ”Mies vailla omaatuntoa”. Se ei kuitenkaan käy, koska nimi olisi itseironinen teokselle, jonka keskeinen tunnetila on häpeä ja harhakuvien tavoittelu. Vastaan ei ole tullut ainuttakaan kohtaa, jossa hän olisi jättänyt teon tekemättä, sanan sanomatta siksi, että se olisi voinut pahoittaa toisen mielen. Pidäke on arvioidun vaikutuksen takapotku eli se kysymys, mitä teko vaikuttaisi ”Kalleen” takaisin kimmotessaan.

Kasvattajilla oli kauan vaikeuksia käsittää, että omatunto ja häpeä ovat toistensa vastakohtia. Omatunto on jotain, joka ainakin yrittää estää ihmistä häpeää aiheuttavista toiminnoista.

Tämä kuvailu on psykopaatin diagnoosi. Ihminen joka elää harvinaisen tukevasti omien luulojensa ja harhojensa maailmassa.

Haren psyko- tai sosiopaatin piirreluettelo: lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima, vahvalta vaikuttava omanarvontunto, stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen, patologinen valehtelu, petkuttaminen ja manipulointi, katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen, tunteiden pinnallisuus, kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen, loismainen elämäntyyli, heikko käyttäytymisen kontrolli, sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa, varhaiset käyttäytymisongelmat, realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen, impulsiivisuus, vastuuttomuus, kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä, useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita.

Iijoki-sarjaa kuvailtaessa sanotaan kirjoittajan ja hänen sankarinsa hakevan hyväksymistä mielettömällä työnteolla ja järjettömällä tunnollisuudella. Tämän ryskäämisen rahalliset tulokset jäävät kuitenkin vähiin ja sosiaaliset tulokset puheiksi. Kun ”eturivin työmiestä” punnitaan kunnanhallituksessa, hänet arvioidaan kevyeksi ja pannaan tehtäviin, joita kukaan järjissään oleva ei hyväksyisi.

Päätalo on kotoisin Taivalkoski-nimisestä viidakosta, jossa vallitsee viidakon laki. Hän haluaa kivenkovaa olla parempi kuin kukaan toinen. Käy ilmi, että se on sukupiirre – miesten puolella. Miespuoliset Päätalot eivät, sellaisina kuin heidät on luultavasti oikein kuvattu, saisi täysjärkisen papereita.

Suomen kuntien onnellisuutta mitattaessa jouluna 2008 käytettiin osittain aivan järkeviä mittareita, kuten itsemurhat, avioeroisuus jne. Onnellisen kunta oli Larsmo (Luoto) ja koko maan toiseksi onnettomin – Taivalkoski.

Päätalon maaginen kyky nostattaa lukijassa tunteita on pohjaltaan paranoidista psykoosia, ja se on sama tauti, josta hänen isänsä oli hoidossa. Setämiehen, Kummun patruunan, jatustelussa ja oudoissa reaktioissa se ilmenee erikoisen näkyvänä.

Ehkä Päätalo oli vilpittömästi sitä mieltä, että oikeus ei toteutunut, kun ”Kallen” veljen hengiltä puukottanut jätkä pääsi liian pienellä rangaistuksella. Puukotusta ei kuvata, mutta siitä esitetään tietoja. Vastaus on selvä – puukottaja tuomittiin hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta eli erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa. Puukotettu Manne oli pidellyt tekijää kovakouraisesti ja lähtenyt repimään väkisin portaita alas viinanhakumatkalle, niin että tällä oli aihe pelätä henkeään.

Manne oli mies, joka osasi purkaa tunteitaan – juomiseen, kalastamiseen, naisiin ja tappelemiseen, eli hän hallitsi periteiset keinot. Kalle ei osannut tapella eikä kunnolla kalastaakaan.

Sääli miestä.

”Olemme kaikki mielisairaita nähdessämme unta.” – Päätalo antoi asun pulavuosien ja etenkin sodan traumalle.

Kunnioittaessamme veteraaneja emme ilkeä muistella, miten yksin he olivat. Jotkut melkein leuhkivat, ettei mitään kriisihoitoa ollut. Ei ollut, ja kyllä näkyi. Veteraanipolvi oli melkein poikkeuksetta kyvytöntä ja halutonta etsimään kielellisiä kanavia kokemuksilleen.

Jälkimaailma on uskotellut, että sodan käyneet puhuivat pullojensa ääressä kauhukokemuksiaan. Ei se niin ollen. Pahoista asioista ei puhuttu lainkaan. Keskustelu oli kaskuilua ja uhoa ja herravihan nostattamista, viimeksi mainittu sinänsä täysin aiheesta.

Linna ja Päätalo eivät kirjoittaneet mukana olleita irti sodan (kapinan ja sodan) kokemuksista, vaan kuvittivat painajaiset, jotka ovat siirtyneet jo seuraavalle sukupolvelle. Voi olla, että se alkaa nyt helpottaa, koska maahanmuuttajiltakin tärväytyy runsas sukupolvi sovittaessa opittua käyttäytymistä outoon sosiaaliseen rakenteeseen.

Päätalon Messukylän vaiheista joulusta 1944 eteenpäin voisi käyttää otsikkoa ”valkoinen maahanmuuttaja kaupungin varjossa”.

Miksi miljoona ihmistä sitten lukee tämän kirjasarjan, kuten nyt minä? Se käy pirtaan, se kolahtaa, se sopii kuin suutarin peukalo mummun perseeseen.

Päätalon mikrohistoria on valikoivaa. Se on kerrassaan huonoa lukemista, jonka tuloksena väitetään, että hän on kirjannut elämänsä tapahtumia ”sellaisinaan”. Kerronta on todellisuudessa täynnä taitavia katkoja, pimennyksiä, harhautuksia, vääriä avauksia ja ennen kaikkea toistoja, joiden keskeinen tarkoitus on valehteleminen. Esimerkiksi omien ruumiinvoimien korostaminen – kirjoittaja saattoi olla vahva mies, mutta ei poikkeuksellinen. Hän saattoi olla kova lukemaan, mutta 24 romaanin matkalla vain kolme teosta mainitaan tärkeiksi ja Waltarin, Jack Londonin ja Haanpään lisäksi nimetään vain neljä muuta.

Waltarin henkisestä tasapainottomuudesta on nyt mustaa valkoisella (Rajala, ”Unio mystica”). Aleksis Kiven diagnoosi Lapinlahden mielisairaalasta oli selvästi oikea, paitsi ettei kukaan suistu pitkää mielenvikaisuuteen loukatun taiteilijakunnian takia.

Väinö Linnan henkilöstä on kirjoitettu mielenkiintoisen vähän. Samainen Jaakko Syrjä, joka tunsi Päätalon niin hyvin, on kuvaillut istumistaan Linnan hetekan reunalla ”Tuntematonta” kirjoitettaessa, ja kuvannut vakuuttavasti Linnan vaipumista transsia muistuttavaan tilaan sekä kirjoittaessa että kirjoitettua ääneen lukiessa.

Ihmisen lapsen ei pidä ryhtyä romaanikirjailijaksi, jos sen voi suinkin välttää. Siinä on joka tapauksessa mielenterveys katkolla. Parhaassakin tapauksessa kirjoittajan on rakennettava suojakseen kokonainen keinotekoinen elämäntapa rooleineen, minkä Waltari, Linna ja Päätalo myös tekivät. Ja Kivi.

Maailman ensimmäinen eepikko – Homeros, ja hänen mallinsa mukaan Teiresias – oli sokea. Maailman ensimmäinen lyyrikko – Orfeus – tunkeutui kuolleiden valtakuntaan, eikä päässyt sieltä rankaisematta takaisin.

Kuten edellä olevasta käy ilmi, ihailen Kalle Päätaloa syvästi, ja hänen romaanisarjansa pysyy kunniapaikalla hyllyssäni. Olen edellä kuvaillut kirjailijaa loukkaavasti. Tunnen kirjailijoita – paljon.

Heikkolahjainen henkilö ryhtyy opettamaan esimerkiksi sosiaalipsykologiaa tai – anteeksi kaamea kielikuva – juridiikkaa.

Romaanikirjailija kuvaa yhteisön hulluutta oman hulluutensa kautta. Hän kuvaa niitä pimeitä voimia, jotka kaikki itse asiassa tunnemme, vaikka olemme niin nihkeitä myöntämään sitä. Hän kuvaa sitä järjenvastaisuutta, jonka todisteita sanomalehdet julkaisevat joka päivä vakiintuneeseen tapaan. Hulluudet ovat etusivulla, järkevät jutut lehden lopussa otsikolla ”sarjakuvia”.

Ja vielä kerran – Proust, Kafka ja Musil? ”Kadonneen ajan etsiminen” tarkoittaa yritystä muuttaa menneisyyttä. Juuri Kafkaan liitetty tarkoitusperä ei ole päätalolle vieras – halu kostaa isälle.

Freud erehtyi sen verran, että seksi ja kuolema ovat sama asia. Kuvitteellinen kirjallisuus eli etenkin romaani on yritys rikkoa tämä kovan kuolemisen väistämättömyys – harhaisen mielen haave.

Kaiken edellä esittämäni perusteella suosittelen, että jos Jenni Janatuinen nukkui Päätaloa luettuaan tumput kädessä, kauaskatseinen lukija varustautuisi myös kuumuutta kestävin kintain. Näitä niteitä on syytä käsitellä samalla tavalla kuin kinkkua nostetaan uunista.

Kehotetaan varomaan roiskerasvoja.

50 kommenttia:

  1. Olipa hyvä ja tarkka haastelu hyvästä aiheesta.
    Minulla ei ole sen viisampaa sanottavaa, eikä juttu sitä kaipaa.
    Hyvä ettei kaikista koulutetuista ole valmistunut juusta-analyytikkoja.
    Hep Hep

    VastaaPoista
  2. Kyllä jestas vieköön Kemppinen osaa! Sanoitte juuri sen, mitä olen miettinyt usein sanovani, mutta en ole saanut julki.
    Eli ei täälläkään ole viisaampaa sanottavaa. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Radiossa Kemppinen julistautui Päätalo-fundamentalistiksi. Siihen leimaan sopisi, että pyhä kirja siis vielä on kesken. Rintamamiestaloon verraten, fundamentalisti käpertyy muurin viereen puukehikkoon, kesken se on eikä talo, perustus (fundamentti) vasta. Mutta eihän Kemppinen siihen jää vaan hänhän jo laajentaa rakennustaan lukemalla kommentaareja ja vertaamalla taiteeseen ja elämään.

    Niin voisi olla meidänkin elämässämme, ei jätetä joulua seimi- eikä myöskään pukkivedätysasteelle, vaan rakennetaan tallia "jota maailma ei nää".
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  4. Hei Jukka.
    Kiitos hienosta analyysistä ja rauhallista joulua. Terveisiä myös vanhemmillesi.
    Tuula Kauhavalta.

    VastaaPoista
  5. Lihaisaa tekstiä.
    Tätä makustelen kauan. Paras joululahjamme, kiitos!
    Joulutoivotuksin Eräs nuorempi rouva

    VastaaPoista
  6. En tiedä, mitä on Kemppisillä joululahjakontissa, mutta ei kauas heitä: minä ostin näennäisesti vaimolle, mutta yhtä paljon itselleni kirjan paljon askarruttaneesta asiasta.

    En kerro vielä, vaan ymmärrän ensin asian niin, että bloginpitäjä tekee Päätalosta Suomen merkittävintä modernistia kirjallisuuden saralla.

    Perinteisesti tätä ei ole ajateltu näin. On vain pohdittu, että mihinkähän sen Päätalon laittaisi. Ja tämä tietysti vasta sen jälkeen, kun huomattiin, että suosiolla on merkitystä sijoittelussa (ja kaanonissa). Hyvä näin. Kirjallisuussosiologista ajattelua.

    Tässä jälkimmäisessä on tietysti se vika, että tällainen aseman eli paikan löytäminen missä hyvänsä tämänkin blogin esittämällä tavalla on lopulta väistämättömästi ei-moderni vaan postmoderni tehtävänasettelu.

    Ja postmoderni on kuollut. Pakko sinnitellä vielä joku vuosikymmen sen varassa, että moderni taitaa sen sijaan elää siinä missä kapitalismikin, modernin talous.

    Peter Gay: Modernismi, jota siis en vielä ole lukenut, mutta sormet jo syyhyävät.

    Hyvää joulua tasapuolisesti kaikille, kirjoittajille, lukijoille ja ihmettelijöille!

    VastaaPoista
  7. Minunkin kohdallani Päätalon kirjoissa on ollut piirre, jota Kosmoksessa en ole julistanut ovelta enkä edes vahtimestarille kuiskannut. Ne käyvät pirtaan, ja jo kättelyssä vievät mennessään kannesta kanteen.

    Olet aiemminkin antanut ymmärtää kokevasi saman omituisuuden. Siksi olen ihmetellyt miksi vasta hiljan, kypsässä keski-iässä, olet tosimielessä ryhtynyt kahlaamaan läpi koko Päätalon tekemisten sarjan? Mikset jo vuosia sitten?

    VastaaPoista
  8. JK:
    Romaanikirjailija kuvaa yhteisön hulluutta oman hulluutensa kautta. .. ja mm. yhtäkin paskalla käyntiä päälle 50 sivua.

    VastaaPoista
  9. Pitäisikö tuo Iijoki-sarja ihan oikeasti joskus lukea?

    Olen ennakkoluuloton, sinällään. Väitettiinhän Alastalon saliakin ihan mahdottomaksi, mutta sehän on piinaavan jännittävä trilleri.

    Hyvää joulua blogistille ja koko kansalle!

    VastaaPoista
  10. Mut´hei kamoon, miten järeää ja ytimekästä onkaan esim. Antti Tuurin teksti, tuo suomen Oscar Wilde - ei mikään mammuttihävetys kirjahyllyssä.

    VastaaPoista
  11. Olen lukenut, että Larsmon (Luodon)
    asujaimisto on muuttanut sinne joskus jostakin Savon suunnasta; ovat siis alunperin suomenkielisiä
    - ja uusimpien selvitysten mukaan onnellisimpia suomalaisia.

    Joitakin vuosia sitten Larsmon naapurikaupungin, ruotsinkielisen Uudenkaarlepyyn asukkaat rankattiin onnellisimmiksi suomalaisiksi.

    Tänään oli Turun Sanomissa aivo-
    tutkija Markku T. Hyypän haastat-
    telu, jossa hän toi esille suomen-
    ruotsalaisten kulttuurisen sosiaa-
    lisen pääoman merkityksen onnelli-
    sen ja pitkän elämän kannalta. Kyse
    on siis suomalaisten äidinkielestä.
    Ruotsinkieliset ovat suomen-kielisiä osallistuvampia ja sosiaa-
    lisempia, välittävät toisistaan suomenkielisiä suomalaisia enemmän.

    VastaaPoista
  12. Olen nyt itse päässyt kuudenteen kirjaan "Loimujen aikaan" (1976), jossa kerrotaan Jussi Lainion novellikokoelmasta "Pohjolan elinkautisia" ja sen lukemisesta ääneen jätkille. Luetuista kirjoista kerrotaan muuten vähän, mutta ehkäpä Päätalo kertoo vain sen, mikä on tarinan kannalta tarpeen — kuten oikein onkin.

    Suosittelen Päätaloon tutustumista. Jos sattuu pitämään, on paljon luettavaa odottamassa. Mikä sen parempaa.

    VastaaPoista
  13. Vasta 40 vuotta Päätaloa lukeneena - joka helvetin rivin ällästikun kanssa toki - voin vain ihailla Kemppisen vyörytystä.

    Ei minulla ole aavistustakaan onko hän oikeassa, mutta se on nyt sivuseikka. Pääasia on, että viimeinkin joku porautuu tarpeeksi syvälle tähän ilmiöön, joka pitää pihteissään isoa osaa omin aivoin ajattelevaa kansanosaa.

    Sillä se kirjallisen elitismin nokannyrpistys on niin äärettömän halventavaa ja kyrpiinnyttävää. Ikään kuin me emme erottaisi elämää viihteestä.

    Se oli minun kaverini, joka piti Kallea vittumaisena miehenä - ja se yllätti minut, koska niinhän se oli. En itse kiinnittänyt siihen huomiota, koska tunsin taustat. Tiesin mikä häntä riivaa. Tai luulin tietäväni.

    VastaaPoista
  14. Kiitos vaikutelmasta. Esittelijään luottaen jätän sarjan lukematta.

    VastaaPoista
  15. Aion mennä katsomaan Päätaloa leffateatteriin ensi tilassa. Yhtä kirjaansa aloin kerran lukea, mutta se jäi siihen.

    Odottelin eilen innolla TV5:n Ingmar Bergmanin "Fanny ja Alexander"-filmiä. Enkä pettynyt. Piispa Vergeruksen ja Alexanderin suhteessa saattoi nähdä halutessaan emä- ja alustalaiskulttuurin totuuden ja valheen suhteen.

    Innolla odotan myös Renny Harlinin Mannerheim-filmatisointia.

    Oikeastaan tekisi mieli toimittaa hänelle - satuin miltei törmäämään jouluostostensa pimittämään Harliniin Espalla viikonloppuna - käsikirjoituksen materiaaliksi eräässä blogissa hahmoteltu näköispatsas rauhannobelistillemme.
    Paras paikka sille olisi Marskin patsaan viereen siirrettävän Kekkosen muistoaltaan reunalla. Paasikiven pökäleet taas sopisivat hevosen taakse,
    Ryti -ryteikkö eteen yli hypättäväksi.

    Suuri taideteos paljastaa jotakin piilevää ihmisluonteesta, se herättää tunteita, taisi Heidegger kirjoittaa.

    VastaaPoista
  16. Järeää ja ytimekästä eivät Ruotsin kuninkaan kaimaksi ristityn Wilden teokset kahlanneelle soinnahda luontevilta epiteeteiltä. Tuurilla veikkaan -rh:n tuntevan Wilden sitaattikokoelmista.

    VastaaPoista
  17. Myös Juhani (Juice) Leskinen oli innokas Päätalon lukija. Kertoi samaistuneensa niin kovasti Kallen jatkosodan hyökkäysvaiheessa tapahtuneesta haavoittumisesta, että tunsi lukukokemusta seuraavana yönä pistävää kipua alaselässään.

    Päätalo oli varmasti itseensä keskittynyt ihminen, koska kirjoitti elämänsä viimeiset 40 vuotta elämänsä ensimmäisistä 40 vuodesta. Ja palasi 30-luvun vääryyksiin vielä 90-luvun tv-haasatteluissakin. Ei ollut varmaan helppo ihminen läheisilleen. Sen hullumpi hän ei uskoakseni ollut kuin kukaan muukaan taiteilija.

    Mutta Päätalo ei kuvannut vain itseään. Hän oli mestari ihmiskuvien tekijänä. Ii-joki sarja on täynnä mielenkiintoisia, jopa herkullisia henkilöhahmoja: Äiti-Riitu, isä-Hermanni, Hiltu-Jakki, Ukkeli, Kummun Kalle, Hoikkalan Kalle, monet armeijakaverit, Kuusisen Alli ja Uki, Rousto-Ville jne...

    P.S: 26 kirjaa ja 4. onnettomin kunta:)

    VastaaPoista
  18. Itse jäin Päätaloon koukkuun seuraavasti. Iijoki-sarjan 25. osan ilmestyttyä v. 1995, kirjoitti Vesa Karonen Hesarin kulttuurisivuille Päätalosta koko sivun jutun. Ajettelin lukea ihan yleissivistysmielessä kaksi osaa. Lainasin kirjastosta talvisodan aikaan sijoittuvan 'Ahdistettu maa':n ja Kallen kunnan rakennusmestariaikojen 'Iijoen kutsu':n.
    Sitten luin parin vuoden aikana kaikki Iijoki-sarjan kirjat sekalaisessa järjestyksessä ja myöhemmin koko sen astisen Päätalon tuotannon. Iijoki-sarja piti tietysti lukea toiseen kertaan ja kronologisessa aikajärjestyksessä. 'Nälkämäki', joka kertoo suomalaisesta jatkosodan aikaisesta vankileiristä, on itse asiassa sarjan 27. (tai 12.) kirja, vaikkei Kalle siinä omalla nimellä esiinnykään.

    Niille Päätalosta kiinostuneille, joista koko luku-urakka tuntuu liian raskaalta, suosittelen 4-5 kirjaa Kallen eri elämän vaiheista. Vaikkapa:

    - Huonemiehen poika (1. osa, lapsuus Jokijärven rannalla)
    - Nuoruuden savotat (nuorukaisena metsätöissä)
    - Miinoitettu rauha (sotaväessä)
    - Nuorikkoa näyttämässä (rakennustöissä Tampereella ja 'huppailemassa Pohjois-Suomessa kesällä 1945)
    - Pölhökanto Iijoen-törmässä (sarjan päätös, rakennusmestarista päätoimiseksi kirjailijaksi)

    Mielestäni Iijoki-sarjan pitkäveteisimmät osat ovat 40-luvun jälkipuolelle Tampeteen rakennustyömaille sijoittuvat 80-luvun jälkipuoliskolla kirjoiteut kirjat. Koko tuotannosta voi jättää väliin Ii-jokisarjan jälkeiset kirjat. Koillismaa -sarjaa ja Vikke Nilon elämästä kertovia opuksia voin kyllä suositella.

    VastaaPoista
  19. Muuten, jos en paremmin päättelisi, luulisin kuvan tarkoittavan van Goghia.

    VastaaPoista
  20. "Esittelijään luottaen jätän sarjan lukematta."

    Se on oikein.

    Minäkin sanon aina kaikille, jotka kysyvät kannattaisiko Päätaloa lukea, että älä lue.

    Ne joiden kannattaa se lukea, eivät neuvoja kysele.

    VastaaPoista
  21. Päätalon tuppaa kirjoittamaan itsestään ns. sepalus_auki.
    Välillä rakastellen, välillä pakonomaisesti runkaten, vieraissa käyden, joskus roiskien sinne tänne, joskin siemensyöksy löytyy yleensä jaksojen tai kirjasarjan lopusta.

    Onkos nyt Joulu, tuli mieleen elämänkoulu, joka tänäisin hiljentää.

    VastaaPoista
  22. Rienzi kirjoitti...
    Tuurilla veikkaan -rh:n tuntevan Wilden sitaattikokoelmista.
    ei nekään pahoja ole ...

    Just ostin kummityttäreni pojalle Onnellinen prinssi ja muita tarinoita -kirjan, Jaana Kaparin okei suomennos, et lukevat sille.

    VastaaPoista
  23. Hyvää joulua ja kiitos hyvästä blogista.

    VastaaPoista
  24. Kemppinen on kulttuuriälykkö. Paulo Coelhon mukaan kulttuuriälyköt ovat fasistisia. Pitäneekö väite paikkansa K:n osalta, en tiedä.

    Mutta onko Kemppisessä sadistisia piirteitä, kun suosittelee Päätalon Iijoki-sarjan ym. teosten lukemista? Eihän niin pitkäveteisiä jorinoita voi kerta kaikkiaan kiukustumatta lukea puolta kirjaa enempää!

    Kemppisestä ei koskaan tiedä, taitaa taas piruuttaan panna vain omiaan ja naruttaa bloginsa lukijoita, kun houkuttelee Päätalon kimppuun. Liekö lukenut itsekään montaakaan päätaloa?

    VastaaPoista
  25. -rh:lle:
    Kaparin suomennos on sitä hyvä, siitä näkyy Wilden koreus ja koskettavuus yhtä selkeästi kuin ne kuulee Stephen Fryn tuoreesta Wilden satuluennasta, ostettavissa netissä KVG. Kannattas verrata luentaa ja siis tekstiä Tšehoviin, josta Frylla samanlainen rykäys novelleja. Järeää ja ytimekästä!

    VastaaPoista
  26. Ensin tulee mieleeni, että toivottavasti olet kirjoittanut "Padon" jo monta päivää ennen joulua. Epäilen nimittäin, että kuoleman, seksin ja hulluuden vyöryminen mieleen kinkkupöydässä ei ole niin tonttuista.

    Sille hempeämielisyydelle oli jokin hieno sanakin, jonka opin Sinulta. Läyryäminen?

    Psykoottiset ihmiset ovat pelottavia jotenkin samasta syystä kuin eräät kirjat ovat hyviä. Ne nostavat esiin tunteita. Ja tunteet nousevat yllättäen eivätkä ole odotuksenmukaisia. "Sä et oo psykoottinen vaan neuroottinen", sanoi yksi ihminen kerran minulle, ja se oli aika pahasti sanottu.

    VastaaPoista
  27. Jos lukunopeus on pari sekuntia kirjan aukeama, niin äkkiäkös sitä ammattilukija Päätalot hotkii.

    Toista sen hitailla lukijoilla. Sitä pian kolahtaa otsa päytään, kun nukahtaa kesken jorinoiden.

    VastaaPoista
  28. Anonyymi, osaatko selittää mistä kumpuaa Paolo Coelhon suosio?

    VastaaPoista
  29. ad toipila

    Kun lukee vain sen, mikä kiinnostaa, kasvaa lukunopeus iän myötä eksponentiaalisti vai miten se oli.

    VastaaPoista
  30. Mummo: "Sä et oo psykoottinen vaan neuroottinen", sanoi yksi ihminen kerran minulle, ja se oli aika pahasti sanottu."

    Psykoottisen ja neuroottisen erohan - näin olen nuorena oppinut - on se, että neuroottinen kärsii itse eniten omituisuuksistaan, kun taas psykoottisen typerehtimisistä kärsivät etupäässä muut, ei hän itse.

    Neuroottiselle vika on hänessä itsessään, psykopaatille niissä muissa.

    Eli tämän mukaan Päätalo ei olisi sittenkään psykopaatti vaan neurootikko.

    Täälläkin muuten aina hämmästyy. En olisi uskonut, että löytyy niin monia kirjoitustaitoisia, jotka kehuskelevat sillä etteivät jaksa lukea pitkiä kirjoja.

    VastaaPoista
  31. Tapsa P,
    Onhan niit´kun on ollut pakko lukia, paksujakin menny. Ja joskus jos on ollut hyviä.
    Mutta tuosta Päätalo-fanituksesta; minusta se o lähinnä jottain peliä, jossa rahvasta kosiskellaan merkillisellä jokkaine meistä on älykkö -meiningillä.

    VastaaPoista
  32. ad Mikko

    1960-luvun hippiliike oli vallannut Brasiliankin, ja Paulokin kasvatti pitkät hiukset ja alkoi käyttää huumeita.

    Tärkeimmät palkinnot ja tunnustukset

    * Grand Prix Litteraire Elle (Ranska, 1995)
    * Knight of Arts and Letters (Ranska, 1996)
    * Flaiano International Award (Italia, 1996)
    * Super Grinzane Cavour Book Award (Italia, 1996)
    * Golden Book (Iugoslávia 1995, 1996, 1997, 1998)
    * Finalist for the "International IMPAC Literary Award (Irlanti, 1997)
    * Comendador da Ordem do Rio Branco (Brasilia, 1998)
    * Crystal Award World Economic Forum (1999)
    * Golden Medal of Galicia (Espanja, 1999)
    * Chevalier de L'Ordre National de la Legion d'Honneur (Ranska, 2000)
    * Crystal Mirror Award (Puola, 2000)
    * Kirjallisuuden palkinto (Italia, 2001)
    * Bambi - vuoden kulttuurihenkilö (Saksa, 2001)
    * YK:n rauhanlähettiläs (2007)


    Hänen ihailijoikseen ovat tunnustautuneet muun muassa Sharon Stone, Madonna, Russell Crowe ja Will Smith.

    Coelho kannustaa kirjojensa piraattiversioiden jakamiseen ja ylläpitää blogia jossa on linkkejä eri laittomiin versioihin hänen teoksistaan.

    siinä se

    VastaaPoista
  33. Tapsa P:lle:

    Sukulaisilmiö on nykyteknisesti luku- ja kirjoitustaitoisten parissa jopa fiksuna pidetty Appe-fanitus. Miksi pitää itseään muitaf iksumpana sillä perusteella, että preferoi helppokäyttöistä ja valmiiksi pureskeltua. Totta kai laskutikku on taulukkokirjaa hankalampi ja muotoilukin on niin ja noin. En tosin kehu tällä Microsoftia. Ja vain hiukan Nokiaa.

    VastaaPoista
  34. Sedis:

    "Perinteisesti tätä ei ole ajateltu näin. On vain pohdittu, että mihinkähän sen Päätalon laittaisi. Ja tämä tietysti vasta sen jälkeen, kun huomattiin, että suosiolla on merkitystä sijoittelussa (ja kaanonissa). Hyvä näin. Kirjallisuussosiologista ajattelua."

    Tiedän ainakin yhden paikan, johon Päätalon teos sijoitettiin eli saunanpesään. Eikä tämä ollut urbaani protesti, vaan tapahtui siellä selkosilla.

    T.

    VastaaPoista
  35. Ad Anonyymi: Päätalo herätti hyvinkin voimakkaan kielteisen reaktion selkoisilla. Syy oli etenkin syntinen sisältö - käytetään sellaisia sanoja kuin "mulkku"...

    Lisäksi kirjoittaja tiedettiin henkilöksi, joka ei ollut ottanut vastaa pelastusverta.

    Päätalon tuotanto liittyy siihen vaiheeseen, jolloin käyttämäsi sana "rahvas" muuttui sisällöttömäksi. Se oli viitannut oppimattomiin ruumiillisen työn tekijöihin, etenkin "ulkotyöläisiin". Suuri murros näkyy tilastoissa 1960-luvulla.

    VastaaPoista
  36. Anonyymi: " Mutta onko Kemppisessä sadistisia piirteitä, kun suosittelee Päätalon Iijoki-sarjan ym. teosten lukemista? Eihän niin pitkäveteisiä jorinoita voi kerta kaikkiaan kiukustumatta lukea puolta kirjaa enempää! "

    Eikös kullakin ole oma harkintavalta, mitä lukee tai on lukematta, olipa suosittelija älykkö, fasisti tai muuten nerokas sanoilla muiluuttaja.

    Yx Päätalon suosion syy on se, että tiettyjen ikäpolvien ihmiset pystyvät samaistumaan Päätalon kuvaamiin ihmisten kohtaloihin ja tuntoihin.

    VastaaPoista
  37. Kemppinen, se johdetaankin toisaalta, kielen sanasta meštšane, kaupunkirahvas.

    VastaaPoista
  38. Minullakin on Haren kirja ja olen miettinyt sen kaltaisen kirjan sisällön analysoimista ns. keneen vaan; se on nimittäin mahdollista saada näyttämään juuri siltä:

    1. Lipevyys luonteenpiirteenä tai opittuna mallina kohdata auktoriteetteja (lapsi, jota ei kohdata oppii ns. pelleksi eli hakemaan huomiota olemalla joko liian kiltti tai liian hauska saadakseen huomiota; tämä ei ole silloin psykopatiaa vaan opittua mallia liian yksinäisessä elämässä). Poisoppiminen vaatii aikaa ja on lähes mahdotonta koska keino syntyi niin varhain.

    2. Omanarvontunto on etenkin äitien ylivuotavien ihailujen ja väärin kannustettujen uskomusten takia (etenkin narsisteilla) valtava ja lähes mahdoton murtaa. Poikalapsi, joka kuvittelee olevansa lähes nero koska äiti sitä toitottaa ei suostu olemaan mitään muuta loppuelämänsä.
    On vakuuttunut olevansa nero vaikka on vain korkea IQ vailla merkittävää empatiaa. Korkea IQ ja heikko EQ johtaa sadistiseen käyttäytymiseen mielestäni (esim. Unabomber). Historian sadistisimmat ovat olleet lääkäreitä - eli korkeasti koulutettuja juuri ihmistä analysoivassa genressä. Mitä se kertoo?

    Ks. myös tämän päivän lehti mitä Nobelin palkinnon saaja Harold Pinter on kirjoittanut ihmisten polttamisesta - eli oikeutusta tuomita ilman relevanttia syytä ja tämä kadulla tuomitseminen puolestaan johtaa ihmiselämän menetykseksi tai hukatuksi joka tapauksessa koska "oikeassa olevat" rupeavat niin uskomaan).

    Se tuosta omanarvontunteesta.

    3. Stimulaation tarve ja ikävystyminen voi myös olla tunne elämän hukkaamisesta koska piippuhyllylle itsensä asettaneet narsistit eivät aio auttaa niin yksinäisen on yritettävä auttaa itsensä pahan jahdatessa lisää evidenssejä siitä, että on heidän mukainen "paha". Ei voi laskeutua polttouuniin koska ei ole sen arvoinen: on tehnyt hyvää työtä mutta kohdannut kuten Chodorkowskij monenlaista demokratian vastustajaa ja ironista vastaväittelijää jotka loppujen lopuksi käyttävät omia uskomuksia ja kadulta temmattuja diagnooseja omina argumentteinaan joka on hyvin, hyvin epärehellinen tapa argumentoida. Pitää siis olla joku hoitava lääkäri taustalla; ei voi olla hammaslääkäri tai gynekologi, joka on langettanut ns. tuomion. Pitää olla hoitosuhde, että voi päättää kuka on psykopaatti ja kuka ei. Ennen sitä se on Holokaustiin johtava ryhmädynamiikka joka on syyllinen eikä yksittäinen (todella pelkäävä) yksilö, joka sitä on.

    4. Holokaustin kompetenssin omaavat eivät ainakaan Nurnbergin (ja muissa) tuomioistuimen jälkeen osoittaneet mitään katumusta: väittivät vain että hoitavat hommansa. Kuka milläkin verukkeella ja niin tekee moni tänäkin päivänä,jolla ei ole kykyä siihen mitä mm minä teen; katsoa asioita monelta kantilta ja nähdä syy-seuraussuhteet leveämmällä perspektiivillä. Jos poikkasee lauseet keskeltä ja analysoi kuten Naomi Kleinia on analysoitu pala palalta ei ole enää rehellinen kokonaisuuden kannalta: saadaan näyttämään oikealta kun ryhdytään ymmärtämään yksittäiset sanat mutta ei koko kontekstia. Epärehellistä myös.

    5. Empatia ei ole sitä, että paijaa ja säälii vaan empatia on korkea EQ eli tunneäly. Liittyy älyyn eikä myötätuntoon: tunne on älyn esteenä mutta useimmat uskovat, että compassion (sääli) on sama kuin korkea empatia. Se on sairautta ja pikemminkin vallan kasvot: säälivä nostaa itseään kun säälii muita.

    6. Sukupuolinen normalius on myös sitä, että on sukupuolinen vietti joka elää. Haluttomat ja siksi vaaralliset ns. sotilaat tekevät mitä vaan koska oma vitaliteetti ei kurota intentiota; ei kykene analysoimaan sitä mikä on itsestäänselvyyden ulkopuolella koska ei ole tarvetta (motivaatiota) siihen. Rakkaus on siksi voima; seksuaalisuus on voima eikä pelkästään suvun lisääntymisen kannalta olellinen. Suhteissa on aina monta puolta: joidenkin ihmisten sukupuolinen empatia on sitä mitä tuossa äsken keskustelin empatiasta: hyväksikäyttävä, korkeintaan säälivä. Ei innosta tai ei tuo mitään: hyvin tavallista ikävä kyllä: mies ns. tyhjentää itsensä ja lopettaa kun on ns. tyhjentänyt itsensä. Nainen, joka kapinoi tai haluaisi parempaa on heti huora tai ainakin flirttaileva. Muut naiset hyökkäävät ennen kuin tilanne on edes selvitetty: tämä olisi paljon tärkeämpi ymmärtää hyvä Kemppinen.

    7. Varhaiset käyttäytymisongelmat liittyvät myös posttraumaattiseen stressiin, joka syntyy kun lapsi ei saa kiinnittyä ei äitiin eikä isään. Jos isä on väkivaltainen sekin on monen pienen tytön syy hakea lohtua aikaisista poikaystävistä tai liian voimakkaasta meikkaamisesta; hyväksyttävyyden hakemisesta vastoin omaa todellista persoonaa.

    http://www.kvinnofrid.se/
    Kirjoitettu on runsaasti, mutta ei ole päässyt Suomen rajojen sisälle vielä. Perheväkivalta on myös kiusaaminen missä mies ei välitä eikä kunniota vaimoaan vaan vähättelee ulospäin ja vie vaimon saavutukset ns. omina keksintöinä.
    Nostaa omaa imagoa koska sitä tuetaan ja nujertaa vaimoa jota ruvetaan kummastelemaan.

    8. Realistiset pitkän tähtäimen tavoitteet rikotaan rikkomisestaan jonka seurauksena syntyy narsisti-miehelle entistä herkullisempi evidenssi omasta mahtavuudesta ja vaimon synneistä tai mitättömyydestä. Loppujen lopuksi tämän kaltainen miessovinisti inhoaa äitiään mutta projisoi vihaansa vaimolleen joka saa korvata äitiä. Lue mm Ignacio Matte-Blanco (Thinking, feeling and being). Narsismipojasta on mahdottomuus olla (huom: oleminen) muutakuin itseoikeutettu oikeus/älykkyys/kauneus ja siksi rumat, negatiiviset ja kuolleet taikka likaiset asiat siirtyvät likana, saastana ja valheena "toiseuteen" eli tässä tapauksessa naiseen (i.e. äitiin sillä äiti projisoi loiston poikaan, josta tuli vamma). Tästä Räsänen on hyvin kirjoittanut myös Lacanin suusta.
    Toiseus on aina osana intentiota, jolla siis pitää olla suunta Olemisen-Ei-olemisen kannanotoille.

    Pakotie (=yksinkertaistus) heittää tuomioita 'yli olan' ja huumorin kukat ja sadismin työkalut tulevat sopivasti tilauksesta. Jotta pääsisi itse siitä tukalasta tilanteesta, että on hyväksyttävä kuolema ja negatiiviset olemisen muodot lyödään leimoja kanssaihmisiin ja ruvetaan listaamaan ns. evidenssejä. Mutta sen voisi yhtä hyvin tehdä sadistisesta luonteesta.

    9. Lyhytaikaisuus on myös seuraus siitä, jos ympärilläolevat ihmiset lynkkaavat ja järjesteävät torikokouksia missä nimi mustamaalataan ja lähtöpassi on ovella kun mikä vaan pieni eräpura tai kateus on ryhmän sisällä. Niin löytyy sopu porukkaan ja entinen syntinen saa kantaa kaikkien synnit. Entinen syntinen on siis torikokousten järjestämät uskomukset joita rasistisesti viljellään. Jos ei äiti eikä isä tue vaan ovat aina samaa mieltä (koska ovat sopivasti instrumentteja siihen omaankin vammaan eli vanhaan perheriitaan) niin valta ja väkivalta jatkuu niin kauan kun uhri jaksaa elää.

    Jaksamisesta on siis kyse: kuka jaksaa kantaa muiden sontaa vain siksi ,että he eivät suostu olemaan kuolevaisia kuten urheat ovat suostuneet: tulemaan Platonin luolasta ulos leimaamatta muita rikolliseksi vain siksi. Guantanamon leirissä istuu varmasti näitä urheita, ja heitä vangitsevat ovat niitä, joiden maailmaan ei mahdu urheus henkisellä kannalta.
    Heille on vain väkivalta enää ns. urheutta ja sitäkö me sitten palkitsemme?

    Toivottavasti olen tulkinnut sinut väärin hyvä Kemppinen.

    VastaaPoista
  39. Päätalo ja Proust - eikö se ollut Anssi Sinnemäki, joka lanseerasi ensimmäisenä ajatuksen "Selkosten Proustista"? Hyvässä huulessa on aina mukana jotain totta.

    VastaaPoista
  40. Hehehe! Hyvä tietää, että joku muukin on "käynyt jääkaapilla" Päätaloa tankatessaan kuin minä; paistoin aina korkean pinon räiskäleitä ennen paneutumistani johonkin hänen silloisesta kirjastaan 1960-70-luvuilla. Olin silloin jotain 11-16 vuotias.

    Lopetin Päätalon lukemisen 70-luvun lopuilla kun aloin löytää luettavakseni esseekirjallisuutta, toisenlaisia elämänkertoja, keskitysleirikertomuksia, venäläsiä kertojia jne.

    Ehkä Vonnegut, Kundera tai joku kaltaisensa irrotti minut lopulta kokonaan Päätalon parista, jonka varhaisimmat lapsuudenkuvaukset olivat lähellä omiani ainaisine kylmän ja nälän tuntemuksineen ja "koukuttivat" tuttuudellaan lukemaan.

    Tämänmallinen "terapialukeminen" saikin sitten jäädä kun istuntoja oli tullut muutaman kirjan verran ylikin luetuksi.

    VastaaPoista
  41. Aikansa sitä kantaa närää lipevistä ja valehtelevista paskiaisista. Mutta lopulta pitää säälittävinä niitä, joille sellainen menee läpi.

    VastaaPoista
  42. ad päätaloa (saunan) pesään pohjoisessa. Lukemisen jälkeen vasta. kuten Mukka.

    VastaaPoista
  43. Turha tätä on jauhaa, kun kaikki on jo sanottu, mutta itse muistan tunteneeni oloni kirppuilevaksi Kallen kuppadiagnoosin aikana. Luin, tyhmä kun olen, sitä juttua töihin mennessä metrossa. Olin varma, että tauti on minulla ja että koko vaunullinen sen haistaa.

    Aloitin Iijoki-sarjan keväällä ja lopetin syksyllä. Ei siihen nopea lukija tarvitse kolmea vuosikymmentä. Seuraava lukukerta sitten tarkemmalla syynillä. Alastalon salistakin olin huomannut joitakin huolimattomasti sivuutettuja yksityiskohtia kolmannella lukemisella. Neljäs ja viides kerta oli vain opitun kertaamista.

    VastaaPoista
  44. Päätalolla on paljon lukijoita. Uskon, että siihen on hyvät syyt. Itse en ole yhtään ko. kirjaa lukenut, siksi en osaa sanoa juuta tai jaata niistä.

    Paitsi, että... jos nuo 24 (26?) romaania olisi tiivistetty esim. tusinaan (vast. sivuiseen) epokseen... niin eikö ne olisi 1/2 vielä parempia?

    Ainakaan "Alastalon sali" ei mielestäni siitä paranisi että sisältäisi 16.400 sivua? Eihän sitä sitten lukisi loppuun enää Tarkkakaan.

    VastaaPoista
  45. Teologi: "Aloitin Iijoki-sarjan keväällä ja lopetin syksyllä. Ei siihen nopea lukija tarvitse kolmea vuosikymmentä."

    Mutta kun se perhanan Kalle kirjoitti niitä kolme vuosikymmentä!

    Luin siis kaikki tuoreeltaan. Elin samaa tahtia.

    VastaaPoista
  46. Epäilen nimittäin, että kuoleman, seksin ja hulluuden vyöryminen mieleen kinkkupöydässä ei ole niin tonttuista.

    Perhejuhla - perheriita. Kuolema ja hulluus sopii tuohon kuin nyrkki silmään. Seksi nyt ei välttämättä perhepiirissä..?

    VastaaPoista
  47. "hän on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina."

    Savolaisena sanon, että suattaa olla niin, tae sitten ee.

    Mitä 1919 syntynyt kirjailija pystyy antamaan 1949 syntyneelle lukijalle?
    Isäni syntyi Kallen kanssa samana vuonna. Päätalon kirjojen kautta olen saanut tietoa ja ymmärrystä veteraanisukupolven kokemuksiin ja sodan jälkeisiin ongelmiinkin.

    "Joku Päätalo-elokuva nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuva vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä."

    Ei Kalle ole vittumainen, vaan aivan tavallisen suomalainen mies, päältä katsoen kova, mutta pehmeä sisältä. Päätalon kokemien kokemusten kuvaus on upeaa. Monta kertaa samanlaisissa tilanteissa tulee samat fiilikset kuin Kallella. Oman mielen liikkeet ovat koskettavinta Päätaloa. Lukekaapa Päätalon kuvaukset tyttäriensä kanssa olemisesta. Parempaa ja hellyttävämpää lapsikuvausta ei löydy.
    Päätalon huumori on hersyvää.

    "Mutta Päätalo ei kuvannut vain itseään. Hän oli mestari ihmiskuvien tekijänä. Ii-joki sarja on täynnä mielenkiintoisia, jopa herkullisia henkilöhahmoja: Äiti-Riitu, isä-Hermanni, Hiltu-Jakki, Ukkeli, Kummun Kalle, Hoikkalan Kalle, monet armeijakaverit, Kuusisen Alli ja Uki, Rousto-Ville jne..."

    Henkilöhahmot Päätalo kuvaa eri tilanteissa niin elävästi, että lukija suorastaan "sielunsa silmin" näkee tilanteet.

    Kaiken edellä olevan ylistyksen lisäksi Kalle Päätalon Iijoki-sarja on maailman paras avioliitto-romaani. Niin Kallen ja Lainan, Riitun ja Hermannin, Vouviloiden, Kuusisten ja Kallen ja Leenan avioliitot on kuvattu niin koskettavasti, että mahtavina avioliitto-romaaneina meille kaupattavat romaaanit ovat surkeita tekeleitä Iijoki-sarjan rinnalla.

    VastaaPoista
  48. Olen kulkenut melko pitkän tien Iijoki-sarjan suhteen - aluksi oli teinimäisen snobistinen asenne (insinööri-isoveli tykkäsi kuin sika limpusta kun taas minä luin Oikeata Kirjallisuutta), sitten tuli sosiaali- ja henkilöhistoriallinen mielenkiinto (en muuten tiedä, onko tässä maassa mitään Päätalon tekstiin verrattavaa kuvausta Suomen valtavasta 1900-luvun murroksesta), ja nyt kun aloin parin vuosikymmenen jälkeen sattumalta lukemaan uudelleen ja eteenpäin (taipaleeni oli katkennut sodanjälkeisen loputtoman avio-nahistelun myötä), niin jotenkin sieltä onkin löydettävissä tämä Kemppisen visio merkittävästä kirjallisuudesta ja hämmentävästä taiteellisesta visiosta. Ei tätä kirjailijaa kannata holhota, vähääkään. Tämä hieno kirjoitus tuli sattumalta eteen kun googlailin Päätalo-kritiikkejä, paljon kevyemmin ja toisella kotimaisella tulin itse pohtineeksi oheisella tavalla: http://stockholmslender.blogspot.com/2012/04/second-second-thoughts.html

    VastaaPoista
  49. Kalle Päätalon voima on siinä, ettei hän kirjoissaan koskaan kohota itseään muitten yläpuolelle, paitsi kerran: koulun pihalla hän alkoi (joskus 10-vuotiaana) nauraa vitseille "aiemmin kuin muut." Muita mainintoja en ole Iijoki-sarjasta löytänyt. Lukija voi täydellisesti luottaa häneen. Ja juuri se on ylivoimaisen suosion salaisuus.

    Ja käydessään läpi omia ja kansakunnan traumoja Päätalo on toiminut suomalaisena ukkosenjohdattimena, ja tässä toimessa hänellä on ollut suuri yhteiskunnallinen merkitys. Tiedä vaikka olisi pelastanut kymmeniä ellei satoja ihmisiä masennuksen tuhoilta.

    Päätalo on todellinen sankari. Mitä itse tekisit 39-vuotiaana sydäninfarktipotilaana, kun koko aiempi työelämä ja ylpeys olisivat murskana? Päätalo käänsi sen voitokseen.

    On sanottu, että ihminen on vain puoli itseänsä; toinen puoli on hänen ilmaisunsa.

    Jos asiat olisivat menneet toisin, kuinka moni tietäisi että eräs tamperelainen rakennusmestari Kalle Päätalo kuoli vuosituhannen vaihteessa? Ehkä viisikymmentä ihmistä. Nyt hän on instituutio. Iijoki-sarja on tahdon monumentti.

    VastaaPoista
  50. "Kirjailijan tehtävä on kertoa lukijalle, joka uskoo tietävänsä kaiken, jotain uutta hänestä itsestään." (Joseph Brodsky).

    "Monikaan ei halua tutkia omaa itseään, koska se, mikä sieltä tulee vastaan, ei välttämättä ole mitään miellyttävää." (Juice Leskinen).

    Kalle Päätalo on laskeutunut oman mielensä mustaan, syvään kaivoon, ja sieltä ylös taistellessaan hän on ilmaissut jotain olennaista ihmisestä. Päätalon vähättely on oman pimeän puolen vähättelyä.

    Suomi on valmiiden maa, "hyvän kirjallisuuden" lukijoiden, jotka uskovat tietävänsä kaiken.

    VastaaPoista