6. huhtikuuta 2008

Myös naisista

Mieleeni ei ole koskaan tullut haikailla nuoruutta enkä edes osaa ylistää sitä ihmeelliseksi ajaksi.

Muistaakseni silloin oli koko ajan kylmä ja laiha.

Silloin ei liioin yhtään tiennyt, mitä ei tiedä.

Hulluimmillaan mies on ehkä 30-40 –vuotiaana. Luulen, muistelen tai epäilen, että tilastot tukevat tätä: itsemurhat ja syöksykierrealkoholismi tulevat silloin.

Joku viisas mainitsi tässä blogissa ei kovinkaan kauan sitten, puhuen ilmeisesti itse havaitsemastaan, että tavanomainen rötöstely karisee tuossa iässä, jos on karistakseen.

Luullakseni tuonkin väitteen tueksi löytää numeroita.

Ja siitä lähdimme liikkeelle, että sotakulttuureissa perheen ylimääräiset pojat ovat ongelma. Ylimääräisillä pojilla on se pelottava ajan päättymättömyyden ja oman kuolemattomuuden harha.

Sen takia heitä ei pidä ottaa suurten joukkojen johtajiksi. Noin neljäkymmentävuotias liikkeenjohtaja tai ministeri on sopivan ikäinen. Se on nimittäin todella kovaa työtä tuo tuollainen. Ensin pitää lentää niin että uni häiriintyy ja syödä väärin ja sitten pitäisi jaksaa vääntää neuvotteluissa sitkeämmin kuin kukaan muu. – Liikkeenjohdossa ja politiikassa ei ratkaise äly eikä voima, vaan sitkeys.

Mutta mielestäni asiat ovat tasapainossa silloin, kun pojan sanotaan muistuttavan isäänsä, mutta hän tulee todellisuudessa äitiinsä.

Tästähän kirjoitettiin Oidipus-näytelmät ja tästä Shakespeare kirjoitti ainakin joka toisessa näytelmässään. Itse asiassa Tshehov samoin.

Hitaassa historiassa poika lonksuttelee isänsä kalosseissa ja häntä pidetään jossain määrin samana henkilönä. ”Isänsä poika” sanotaan sekä laimeana kiitoksena että karmeana manauksena.

Mutta jos poika tulee todellisuudessa äitiinsä, silloin toimii historiallinen dialektiikka (se vähä mikä siinä on miettimisen arvoista). Silloin poika on todellisuudessa synteesi eli hiukan muuta kuin isänsä.

En ole koskaan ollut nainen enkä ole ajatellut hakea sukupuolenvaihdoslainaa. Epäilen silti, että edellä sanomani olisi jossain määrin totta myös tytöistä – että hyvä jos isäänsä.

Näen aatelin, armeijan, sukututkimuksen ja kaikki jäykät hierarkiat yrityksinä estää tätä toivottavaa ilmiötä toteutumasta.

Kun poika painetaan isänsä uralle ja tytär taivutellaan äitinsä kohtaloon, mitään hyvää ei tapahdu. Mitään ei tapahdu.

Lisäksi uskon hyppiviin geeneihin. Olen nähnyt kolme tai viisi tapausta, jossa hyvinkin hallitseva piirre tai luonteenpiirre on loikannut takaisin suvun sivuhaaran yli yhdeksänkymmenen vuoden takaa. Onnellisessa tapauksessa kysymyksessä ovat vain kasvonpiirteet. Mutta voi se olla myös hulluus, joka yhtäkkiä periytyykin.

27 kommenttia:

  1. Tähän ylimääräisiin poikiin.

    Olen ehdottanut, luonnonsuojelun vuosk, että vain yhdellä lapsella olisi ilmainen päiväkoti ja koulutus.

    VastaaPoista
  2. Sohva ja raitapaita näyttävät enemmän 60-luvun lopulta kuin 40-luvulta, joten ilmeisesti kuvitat kirjoitusta omilla lapsillasi: pojalla ja tytöllä. Vai? Sukupuolet eivät tuossa ole vielä kovinkaan ilmeiset.

    Sinä puhut Oidipuksesta usein. Radiossakin puhuit taas: "Murhaajan nimi on sinun nimesi." Hämärästi kuitenkin kuvittelen eli toivon, että tarina vetää Sinua enemmän syyllisyysteeman tähden kuin psykoanalyyttisista kehitysteoriasyistä. Ainakin Jeesuksen, miehen hulluimmillaan, Sinä jätit Passiossa hautaansa ja ihmiset syyllisiksi.

    "Ensin pitää lentää niin että uni häiriintyy"
    kuulostaa kauniilta. Ja itse koetulta. Se on monen hulluuden alku.

    VastaaPoista
  3. En ehkä täysin ymmärrä pointtiasi, mutta mitä jos se pistetään näin: 30 ikävuoden jälkeen ihminen rakastaa omaa jatkumistaan, lämpöisiä sukkia ja tyytyy, tyytyy. Siihen mennessä on yleensä jo siitetty naaras. Nykymies on pesän rakentaja, eikä siinä mitään.

    Ennen sitä ei tyydytä, vaan pelataan evolutiuivista uhkapeliä. Siitä tai häviä! Siinä on pakko tehdä sotaretki vieraille raiskausmaille, jos kotona on maat ja naiset jo varattu. Väestönkasvu on ultimaattinen syy, eikä pitkänvälin talouskasvua ole koskaan ollut ilman väestönkasvua. Ihminen on sellainen.

    VastaaPoista
  4. Wikipediassa sanotaan, että WHO:n mukaan itsemurhan teki vuonna 2000 maailmassa noin 815 000 ihmistä, Suomessa noin 1 200. Miehillä suurin riski itsemurhaan on 41–45-vuotiaana ja naisilla 46–50 vuoden iässä. Suomessa itsemurhat ovat yleisiä myös nuoremmilla ja 20–34-vuotiailla miehillä se on yleisin yksittäinen kuolinsyy.15–24-vuotiaiden tyttöjen itsemurhakuolleisuus on Suomessa WHO:n mukaan toiseksi korkein ja poikien viidenneksi korkein maailmassa.

    Muistan hyvin kun eräs sukulaismies ampui itsensä. Ikää oli hiukan yli viisikymmentä. Hänellä oli maksakirroosi ja erittäin rasittava nalkuttava vaimo. Hyvä taloudellinen ja sosiaalinen asema ei auttanut, eikä se, että hän oli esiintynyt televisiossa.

    Hän painoi reilut sata kiloa ja hän oli kaatunut makuuhuoneen avoimeen vaatekaappiin. Aivonkappaleita oli pitkin lattiaa ja se vaatekaapin toinen ovenpuolisko oli lähtenyt paikoiltaan saranoiden rikkouduttua. Hänellä oli kolme veljeä, nuorimmasta pidin eniten, mutta tämäkin on jo kuollut.

    Häneltä jäi kaksi poikaa, toinen tuli isäänsä ja toinen äitiinsä. Kumpikin joi vähintään yhtä paljon kuin isänsä, mutta kun lääkäri sanoi toiselle, että " sun pitää lopettaa toi dokaaminen, kun sulla on toi sokeritauti, tai muuten sä kuolet ", niin se lopetti - kai - ja se oli se joka oli tullut äitiinsä, joka oli mitä oli.

    Yksi mun koulukaverini - oli erään pikkuveli - ampui itsensä vähän sen jälkeen kun oli päässyt ylioppilaaksi. Eräs toinen tappoi itsensä, kun tyttöystävä jätti ja eräs kiipesi sellaiseen korkeaan metallimastoon jossa se suurjännite kulkee ja hyppäsi sieltä alas. Heistä kukaan ei tainnut olla edes kahtakymmentä viittä.

    Ei tuo tietenkään selitä mitään, mutta miksi sen pitäisikään ja itseasiassa oli muitakin.

    seitsemänkymmentä luvulla mä ystävystyin erään vanhanmiehen kanssa erään homman yhteydessä. piti käydä siellä ihan viikoittain istumassa ja syömässä rasvaisia lihapiirakoita, joita paistettiin pannulla, vaikka ei yhtään tehnyt mieli

    olin kuitenkin luvannut, kun en kehdannut olla lupaamatta

    hänellä oli ollut melkoisen värikäs elämä - oli osallistunut täällä kapinaan ja sitten kun oli ollut se kolmekymmentä luvun lama oli kävellyt paljain jaloin Belgiasta Marseilleen työtä etsimässä ja .....

    ja sitten erään kerran kun menin käymään hänen luonaan, sain kuulla, että hän oli tappanut itsensä unilääkkeillä

    äkkiä nyt, ettei se ehdi kadota, sanoi elämä

    tässä keskustellaan sitten isien urasta, tosin siitä sotilasurasta - mullakin on yksi poikalapsi, jonka kanssa asiasta oli joskus puhetta - ja mieskuvasta

    http://www.youtube.com/watch?v=fsHJ_qfk8gU&feature=related

    VastaaPoista
  5. 'Laatu'lehti Helsingin Sanomat otsikoi muistokirjoituksensa Ilkka Kanervasta "Keinosiementäjän poika Lokalahdelta". Tarja Halosen isästä ei ole paljoa kerrottu.

    Ainakin venäjän ja islannin kielissa sekä tyttöjen ja poikien nimessä kerrotaan nimenomaan isännimi. Siinäpä vielä puuhasteltavaa Hesarille patriarkaatin vastaiseen taisteluunsa.

    VastaaPoista
  6. Hieno kirjoitus. Olen itse miettinyt noita sukuasioita mahdottomasti, tekisi mieli kirjoittaa niistä. Meillä on reissuava suku, viidettä polvea emigrantteja, muutettu sinne tänne niin ettei ole mistään kotoisin eikä sukuhautaakaan. Kolme murrettakin sujuu, kun joku ensin vähän avittaa. Silti tietty maisema läikähtää rinnassa, eikä se ole sama kuin vanhemmillani tai isovanhemmillani. Tällainen tuntuu olevan Suomessa aika tavatonta, yleensä aina tiedetään mistä ollaan kotoisin, monen sukupolven taakse. Ei ole oikein kunnollista lentojätkyys. Oleskelin jossain vaiheessa isoisoisieni mailla Kanadassa, ja siellä tämä identiteetti ei ollutkaan ongelma: jokainen oli muualta tullut. Oli erilaista hengittää.

    Mutta itse asiassa minun piti sanoa, että minä olen tullut isääni ja ainoa veljeni äitiinsä, ja hyvältä vaikuttaa. Olen juuri niin kulmikas kuin ei naisille mielellään sallisi, suorapuheinen, en tunteile työasioissa tarpeettomissa paikoissa ja rakastan ottaa riskejä. Veljeni on herkkä koti-ihminen.

    VastaaPoista
  7. Ad Mummo:

    Hyvin nähty. Kesä 1969.

    Oidipus Rex (Sophocles) -
    TEIRESIAS

    I say thou art the murderer of the man
    Whose murderer thou pursuest.
    - - -
    thou thyself art thine own bane

    Luulisin että Freudille, jolla oli kyllä hyvä lukeneisuus, Oidipus oli tekninen nimitys isänmurhalle ja insestille.

    Minusta Oidipus-näytelmä on vain niin hyvä ja tämä käänne, että murhaaja löytyyy kysyjän suusta.

    Ja syyllisyys ei ole henkilökohtainen ongelma, vaan näkyy ruttona, joka tappaa kaupungissa ja jonka vain syyllisen paljastaminen voi pysäyttää.

    VastaaPoista
  8. Itsemurhista, syntymästä ja kuolemasta - turhaa kantaa tuskaa niistä. Itsemurha on vapaa valinta, harmi vaan jos samalla menee muitakin. Syntymä ja kuolema ovat uskontobisneksen menestyskärkiä. Aivan yliarvostettuja tapahtumia. Syntymä on sitä kun nalli laukeaa ja kuolema sitä kun joku menee lopullisesti pieleen. Ei sen kummempaa. Ihminen olkoon kaltaistensa kärpasten herra, easy come easy go.

    Suomi olisi ihan hyvä maa, jos täällä olisi ainakin 20 miljoonaa asukasta. Nalli palamaan ja rajat auki!

    Sen sijaan, että tuskailemme saadaksemme 300 vuosittaista liikennekuollutta 299:ksi, voitaisiin yön yli vaikapa säätää laki joka käskee merkitsemään ihanalla varoitustarralla elintarvikkeet, joissa on suolaa yli yksi prosentti. Saisimme 10 000 sydän- ja verisuonitautien vuosikuollutta lukuun 9 000 ihan helposti. Vielä varmempaa on laatia vähennysohjelma, joka määrää kaikkien elintarvikkeiden suolan määrän pudotettavan pikkuhiljaa tavoitearvoon. Kumpa mediamme määräisi sen tapahtuvaksi!

    Amerikkalainen tekopyhyys on ihailtavaa. Viikolla voit olla vaikka mikä tappaja, vaikkapa presidentti, kunhan käyt viikonloppuna näyttelemässä hurskasta kaiken kansan edessä kirkossa. Ja sitten kiireesti loikka uskontobisneksestä sotabisnekseen. Toiset tekevät mitä sattuu ja toiset sen selittävät parhain päin.

    VastaaPoista
  9. loistava postaus. tämän vuoksi kirjanmerkeissäni on myös "kemppinen".

    VastaaPoista
  10. Tämä elämä on mielenkiintoista juuri siksi, että kaikki on mahdollista. Kolmekymppinen uskoo, että mahdollista kaikessa hyvässä, mutta aikuinen tietää, että sekä hyvässä että pahassa. Ja että huominen on aina yllätys, hyvässä ja pahassa.
    Syyllisyys on hirveä voima, se saa ihmisen tekemään vaikka mitä. Syyllisyyden itsensä ulkopuolelle
    lukitseva kahlitsee samalla oman vapautensa. On käsiraudoissa kuten perjantai-illassa elokuvassa (loistava!)vuodelta 1924 (?).
    Kuka katsoi eilen Hair-musikaalin? Minä kyllä silloin tällöin tunnen suurta kaipuuta nuoruuteni Hairin maailmaan: ne värit, se hehku, voima ja usko. Ja se musiikki -voi taivas, se musiikki!

    VastaaPoista
  11. Kiitän tästä blogista: tämä on hyvä.. (eli olen kirjoittajan kanssa monesta asiasta samaa mieltä..)

    Tämän päivän blogin otsikko on "Myös naisista", mutta milteipä koko ajan puhutaan vain pojista. Pitää varmaan ymmärtää, että kaiken takana on nainen.

    Kun otsikoidaan: kenen poikia, en kuule kysymystä ollenkaan sukupuolisidonnaisena. Samalla havahduin olemaan todella tyytyväinen etten ole asunut ratkaisevia vuosiani Pohjanmaalla, vaikka kyllä rajalla. Sanoja:"ei omena kauas puusta putoa" lausuta aina kannustavasti...

    VastaaPoista
  12. " Ei tuasta flikasta ikään miästä tuu, se on tullu äiteehinsä."
    Pohjalainen sananlasku.

    VastaaPoista
  13. Tuli kuvasta mieleeni, että eräs ystäväni on ikääntyneitä, mutta valpas nuorekas 75 v mies. Skannasi (kuvanluki vai mitä suomeksi) lapsuuden ajan 1930-luvun kuviaan ja lähetti diginä verkon kautta valokuvaamoon. Olisiko ollut halvimmasta päästä extrafilm tai fastlab ja sai takaisin paperivedokset jotka olivat sävykkäämpiä kuin alkuperäiset.

    En sano etteikö JK:n kuvan sävyt ole kohdallaan, mutta jos jossitellaan... ystävällisesti myötäkarvaan silittäen.

    VastaaPoista
  14. "Mieleeni ei ole koskaan tullut haikailla nuoruutta enkä edes osaa ylistää sitä ihmeelliseksi ajaksi."

    Näin on. En ole koskaan ymmärtänyt nuoruuden glorifiointia; eikä ymmärtänyt ilmeisesti duunarihumanisti ja laulunveistäjä Veikko Lavikaan ollessaan keikalla Lasijauholaivalla:

    "Oi nuoruus, niin monta turhaa hetkeä mä silloin elää sain. Oi nuoruus: se tylsää sotaretkeä ja raatamista oli vain!"

    VastaaPoista
  15. "Yet each man kills the thing he loves,
    By each let this be heard,
    Some do it with a bitter look,
    Some with a flattering word,
    The coward does it with a kiss,
    The brave man with a sword!"

    (Oscar Wilde: The Ballad of Reading Gaol)


    Itsemurhassa tosin luulen uhrin jääneen rakkaudetta.

    VastaaPoista
  16. Ja siitä lähdimme liikkeelle, että sotakulttuureissa perheen ylimääräiset pojat ovat ongelma. Ylimääräisillä pojilla on se pelottava ajan päättymättömyyden ja oman kuolemattomuuden harha

    Tämä osuu sen verran lähelle omaa kokemuspiiriäni että pitää kommentoida:

    1960- luvulla synnyinpitäjässäni Sonkajärvellä oli 10 000 asukasta, tänään heitä on hieman alle 5 000.

    Maaseudun suuri murros vei parissa vuosikymmenessä 300-400 000 suomalaista länsinaapuriin. Sitä kansanvaellusta on sanottu yhdeksi Euroopan modernin historian suurimmista maastamuutoista, verrattavissa sotaa paenneiden evakkokarjalaisten muuttoon sisämaahan.

    Pitänee Kemppisen sodan syttymislogiikan perusteella kiittää ruotsalaisia että veivät "ylijäämäpojat" tehtaisiinsa ennen kuin he ehtivät sytyttää täällä sisällissotaa.

    Omalla isälläni oli kahdesta avioliitosta yhteensä 12 lasta, seitsemän tyttöä ja viisi poikaa, kaikki ns. ylimääräisiä koska maatilan pellot pantiin meilläkin pakettiin.

    Paria kotikylille jäänyttä sisarusta lukuunottamatta olemme muuttuneet pääkaupungin kulttuuriensulatusuunissa siksi mitä meistä savolaisista on yleensäkin tullut: eräänlaisia toistensa kintuille kuseskelevia mitättömyyksiä jotka teemme esikuviemme (Lipponen, Vanhanen, Katainen) mukaan juuri niinkuin ylemmät viranomaiset määräävät?

    Mutta emme me ole väkivaltaisiksi ryhtyneet, ihan kaikkea muuta.

    VastaaPoista
  17. Edellistä kommenttia kirjoitin kuunnellessani samalla netistä Kemppisen radio-ohjelmaa.

    Aika erikoinen sattuma että olen omassa mielessäni huomannut pohtivani eivätkö monet poliitikot käyttäydykin ikäänkuin olisivat hoitamassa kutsumustehtävää (siinä mielessä kuin radiossa termiä määrittelitte); pitää olla sekä sisäinen kutsumus että ulkoapäin saatu kutsu hoitaa valtion asioita?

    VastaaPoista
  18. Onneksi en ole Jussin kaveri. Siltä kuolee vähän liikaa tuttuja.

    Väestön ja talouden kasvun yhteydestä sen verran, että väestön määrä luonnollisesti vaikuttaa tehdyn työn määrään, joka taas on sitä vaurautta. Nyt kun iso osa väestöstä nähdään ylijäämänä eikä töitä tunnu riittävän, tuo yhtälö näyttää monen mielessä menevän nurin. Tietysti sitten voidaankin kysyä, kuka niitä tavaroita sitten ostaa ja millä rahalla ja kuka tekee työt.

    VastaaPoista
  19. JK: "...enkä ole ajatellut hakea sukupuolenvaihdoslainaa."

    Hyvä ettet ole lainaa hakenut, sillä tuloksista ei ota pirukaan selvää. Ainakin toisen puistokatulehtemme nettieepoksen mukaan Amerikoissa miehen kohdussa varttuu tyttö. Ultraäänikuvat todistavat.

    Miehen vaimo Nancy vakuuttaa, että miesäiti tulee ottamaan isän ja hän äidin roolin.

    Miesäiti on käynyt läpi sukupuolenvaihdoksen, Nancystä ei ole tietoa.

    Tähän liittyykin sellaisia teknisiä kysymyksiä, että tyttönen ei aikanaan tulle miettimättä kiirehtimään vastausta tunnettuun Kenen tyttö?-kysymykseen.

    VastaaPoista
  20. Sattumoisin olen viime päivinä katsonut Abbas Kiarostamin elokuvia. Muistan, että ainakin Ripsa ja Sedis tuntevat "Kirsikan maun".

    Mutta siis Jussi, Frank, Rienzi ja muut, katsokaa Kiarostamin "Kirsikan maku", ellette jo ole. Se on itsemurhaelokuva, jossa aihetta ei lähestytä nyyhkytyksen kautta. Mies vain autoilee ja yrittää löytää jonkun, joka suostuisi hautaamaan hänen ruumiinsa.

    VastaaPoista
  21. Kymmenen vuoden viive teki Hairille hyvää (musikaali 1960-luvun lopulta ja leffa 1979). Milos Formanin ohjaus, Twyla Tharpin koreografia sekä musiikki iskivät tajuntaan aikoinaan kuin miljoona volttia. Nyt oli mukava katsoa kriittisemmin. Nähtävästi Irakin sodan takia elokuva tuntuu yllättävän ajankohtaiselta? Ondrícekin kuvaus sekä Heimin ja Warnowin leikkaus toimii ja varsinkin loppujakso on komea. Hieno oivallus roolittaa Kauriinmetsästäjässä sotainvalidia näytellyt John Savage Hairin reippaaksi Claudeksi! Ja mikäs tärkeä kohtaus siellä olikaan ikäänkuin piilossa: Berger menee kotiinsa (!) kerjäämään rahaa isukilta, joka ei anna senttiäkään. Mutta äitee antaa kyselemättä poikakullalle sakkoihin tarvittavat 250 taalaa. Jotenkin tuohon kohtaukseen oli puserrettu valtavasti oivalluksia siitä, miten homma toimii...
    ;-)

    VastaaPoista
  22. Olen isäni näköinen (sanoivat nuorempana) mutta koska olin hiljainen ja nössökin näkivät, että olin äitini lailla "kiltti".

    Mutta kiltteys oli epävarmuutta, sillä oma Minuuteni ei tiennyt itsekään oliko sitä tai tätä.

    Olin tyttö nro 2 ja toivottiin poikaa. Tekikö se minusta sitten poikamaisen? En tiedä, ehkä yritin olla mahdollisimman paljon "poika", että olisin kelvannut. Mutta eihän se niin mennyt. Olen 100% nainen eli en vahingossakaan lesbo. Sen tiedän ainakin vaikka tässä on kuvattu milloin mitenkin päin honkia. Vaatteet eivät siis kuvaa vielä mitään sisällöstä.

    (Oma mieheni on taas hyvinpukeutuva mutta minä mietin usein miten paljon hän on äitinsä kaltainen eli paljon enemmän nainen siinä missä minä olisin mies. Hyvin pukeutuvassa tai hyvin käyttäytyvässä sitä ei ehkä huomaa).

    Ulkonäkö siis isän, mutta entäs henkinen tila? Nykyään sanoisin, että isän myös. Sinnikäs, rohkea ja tietynlailla luova. Isänikin piirsi tai ainakin omasi taidon, jos olisi harjoittanut enemmän. Osasi laskea ja saikin laskea. Häntä oli nostettu pidestaalille siinä missä minut teilattiin polvilumpioista alas. Siinä missä isäni luotti itseensä ja kykyinsä (liikaakin voisi sanoa; omnipotenssi oli koko ajan häiritsemässä) minä en luottanut enää ollenkaan mihinkään. Lopetin uskomisen itseeni.

    Tämä vei ns. luonteeni entistä enemmän äitiini, jolla on huono itseluottamus, joka on ominaispiirre hänellä. Hän on perääntyvä ja näyttää kiltiltä. Mutta minun mielestäni äidilläni on tietty sadistisuus (vaikka hän ON kiltti hän käyttää sadismia silloin kun on itse loukattu eli sen sijaan että hän olisi kiinnostunut tietämään enemmän jostain hän yksinkertaisesti lyö vastustajan happamilla sanoilla/huumorilla alas. Lopettaa oman tuskan ns. tappamalla henkisesti, ja tämä vertaus on kaukana siitä, että äitini ikinä todella olisi kykenevä tappamaan: ei ole. Mutta hänen luonteensa piirre on huono häviäjä.
    Tuleeko huonoista häviäjistä aina sadisteja on hyvä kysymys myös.

    Minä en ole huono häviäjä. Minä olen antanut itseni hävitä, sillä olen sinnikäs: mietin, miten saan lisää tietoa, jotta voisin ymmärtää miksi tuo minun vastustajani oli väärässä. Intuitiivisesti sen ymmärrän sillä käytän kuten nainen kylläkin intuition reittiä. Mies ei sitä ehkä tee? Tässä olen äitini siinä tapauksessa. Voi olla väärä uskomus, kukakohan tietää?

    Äiti on sadisti siinä missä isä on aggressiivinen. Eivät edusta samaa pahaa jos haluaa pahuutta heistä etsiä. Kumpikaan ei OLE paha eikä äitni todellakaan näyttäydy sadistisena vaikka se on hänen heikkoutensa alue mielestäni. Viha ei tule ulos vaan hän hyökkää - jokseenkin yleensä peitetyllä hymyllä. Äitini tapa näyttää pahaa oloaan ei tule ikinä ulos suoraan
    vaan hän käpertyy ensin itseensä ja jos löytää hän hyödyntää toisten heikkoja puolia.

    Äiti on anglosaksinen tässä ja isäni ehkä idästä? Äiti hymyilee ja kiroaa siinä missä isäni kiroilee ja juonittelee? Huh, kuulostaa kuin olisi maailman kauheimmat vanhemmat: minä silti rakastan heitä, mutta eiväthän he siitä ole pahemmin välittäneet - kumpikaan - mutta äiti on pysynyt äitinä eli niellyt loukkauksensa ja jatkanut roolissaan.

    Isä huusi ja löi myös. Hän oli aggressiivinen, eli reagoi suoraan. Straight; ei mitään peitettyjä maneereita, joiden takana on kytevä viha. Tosin tämä ei ollut jokavuotinen tapahtuma mutta sen verran että sitä osasi pelätä. Se on jo lapselle luottamuksen menetys siksi.

    Hän tavallaan reagoi koko olemuksellaan; ei siinä hallinnut vihaansa. Olen itse samanlainen mutta minäpä vielä opettelin (!) tuon vihan hallinnan mahdollistamalla myös hävijän paikan oikeutetusti. Tämä saattaa olla helpompi naiselle (a-temperamentti tytöt)? Näin olen ymmärtänyt tutkimuksista.

    Minusta tuli Stoalainen mielestäni.
    Paljon sisäistä (seksuaalista) energiaa eli tahtoa ja sen käyttö omissa järjen käsissä. Olen siis rakkikoira, en näyttelykoira: en istu enkä kyykkää pyydettäessä. Olen silti hyvä poliisikoira: nuuskin kilometrien päästä.

    Ei ole huonoa ns. hävitä, jos häviäminen on vain herrasmieshäviäminen: koska ei voi argumentoida menee syrjään. Minähän hoidin työni, hoidin asiakkaani ja katoin omat kuluni ja muidenkin.

    En ollut epäeettinen milloinkaan. Se on kaikki revitty selitykseksi sillä huonot häviäjät eivät voi vain sanoa, että ovat huonoja häviämään: repivät jotain jostain.
    Joku kiertävä uskomus tai juoru sopi aina sopivasti lopettamaan tuskan. Jos olin epäeettinen ns. marginaalisesti sekin jäi kokeiluksi alle 30-v. kuten kirjoitat Kemppinen: tsekkaus missä menee rajat. Olen silti ok, en valehtele taikka yritä enempää mitä olen oikeasti. (Tässä minulla on moni joka väittää ehkä toisin, mutta se johtuu siitä, että haluvat ja halusivat aina olla yläpuolellani. - Saa mitä tilaa on hyvä sanonta. Mutta se ei kuvaa persoonaa. Ottivat tarinoita avukseen.

    Minä en sitäkään tee: en ole kumpikaan tässä eli en revi sopivia muita juttuja petaamaan oma pahaa tilannetta toisilla tarinoilla. Pysyn aiheessa, olen lähes "autisti" tässä suhteessa.

    Niin se pitäisi olla. Eiköhän tässä nouse 99%:sti vallankäyttö mieleen, ettei nöyrtymistä tulisi.

    Nyt voimme sitten kysyä onko tämä oikein? Mielestäni ei, mutta jos yksilöt kilpailevat paikastaan auringossa se kylläkin vie näihin muotoihin.

    ..


    Äitini käytti henkistä valtaa ja isäni fyysistä. Minä en käytä valtaa, mutta joskus se olisi ollut paikallaan - kansa ja meidän työyhteisöt eivät vielä osaa dialogeja vaikka siitä hössöttävät muille. Eivät halua (!) hävitä ja jos kokevat olevansa alakynnessä käyttävät vain valtaa. Eivät käy dialogeja silloin; näin ON.

    ...

    Ajattelin siis, että kapitalismissa on kyse myös häviämisestä mutta totuus on se, ettei saisi ikinä hävitä; kukaan ei saisi: mutta minne sellainen kilpailuyhteiskunta sitten joutuukaan? Jos on vain "kympin oppilaita" aina ja joka paikassa? Minne työntyy ns. maksun paikka? Sehän on nähty minne se menee: huono-osaisille ja osaamattomille. Lasku tulee aina.

    Ajattelin (käytin siis järkeäni), että näytän vielä.

    Skrattar bäst som skrattar sist.
    En vain osannut nähdä, että oli niin vähän "näkijöitä" ympärilläni, ettei kukaan tai hyvin harva snaijasi sitten mitään tästäkään vaikka pyrin kommunikoimaan. Ottivat lopulta jopa kommunikaatiotilanteet minulta pois. Kukaan ei enää puhunutkaan koska nyt häpeän muuri oli kasvanut koska auktoriteetit huomasivat oman mokansa: minun oma maailmani kutistui äkkiä.

    Olivat ympärilläni vain entistä enemmän sekavissa olotiloissa tai sitä oletan, koska kukaan ei kyennyt vastaamaan mitään. Tai eivät halunneet. Eivät ymmärtäneet mistä oli ehkä kyse? Kauhea paikka huomata, ja tämä on suurempi asia kuin vain toteamus.

    Kompetenssit pitää siksi osata nähdä erilailla mitä tänä päivänä osataan - nyt kuvitellaan liian paljon eikä kukaan näe logiikkaa.


    Olen isä siinä sosiaalisessa älyssä. Nyt jos kerron, että olen sosiaalisesti sekä huippulahjakas että huipputyhmä mietit jälleen.

    En ole sosiaalisesti älykäs tai taitava, jos se kuvaa sulavaa olemusta ja small-talk tyyppistä seuraihmistä; siinä olen sosiaalisesti limbo eli äitini, jos pitää verrata. Äiti aina astui pianonsoittimille; niin minäkin. Puhumme typeriä asioita silloin kun voisi pitää suuta kiinni.

    Mutta jos pitää nähdä sielun silmissä miten ihmiset toimivat, käyttävät valtaa tai alistuvat toinen toiselleen minä olen vahva
    osaaja. Eikö sekin ole sosiaalinen äly? Vai onko se matemaattislooginen? Vai spatiaalinen?

    Näen kuitenkin miten kaavat menevät.
    Siinä olen isäni.

    Ei kummankaan tyttö. Oma itseni.
    Kahden tytön äiti olen myös ja osaan jo nyt sanoa heistä jonkun verran mutta en aio. Ovat vielä muuttuvaisia kovasti. Annan siihen tilaisuuden etenkin äitinä.

    VastaaPoista
  23. Tämä on mielestäni lähes täysin roskaa. Vain jos kyseessä on sairas yksilö näitä voidaan pitää määritelminä: ei saa ruveta diagnostisoimaan terveitä näitten sairaitten määritelmien mukaan. Siinä on nimittäin sellaiset vaarat, että kategoria levenee ja syvenee - minkä kustannuksella? Yksisilmäisten koneiden kustannuksella. Ihmisyyden määritelmä kapenee ja lopulta meillä on (kuten taitaa ollakin) vain roolipelejä pelaavia biologisia koneita, joiden naiseus ja miehekkyys on minimoitu sillä amoraalinen ja aseksuaalinen teknisesti taitava on helpompi hallita kuin aidot "ihmiset" joiden kyky reagoida ei aina näytä ihan kivalta. Se on silti suuri vääryys ja suuri loukkaus joutua ns. sairaan luokituksiin vain sen takia, että koneet tai hirviöt ovat saaneet omat kaltaisensa sydämettömät ja järjettömät tyypit joka paikkaan. Sitten nämä monsterit kehittävät vielä näitä määritelmiä:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Autismi

    VastaaPoista
  24. Jaa. Minä olen isän flikka ja olen aina ollut. Ja näytänkin isältä.

    Geenit pomppivat sinne tänne mutta kamalan morbideja täällä ollaan tänään.

    Miksi sukupuoliroolien etsiminen vaihtui itsemurhan miettimiseksi?

    Silti edelleen olen sitä mieltä että mieluummin kyllä itsari kuin kituminen laitoksessa nuorten kynsissä, niiden, jotka eivät elämästä mitään tajua.

    Suomessa ei muuten ole elämistä 20 miljoonalle ihmiselle, tilaa on, mutta ei työtä, ei maanviljelystä (ja tukiaisia siis), ei edes enää sitä saamarin sisua.

    Dementoitumista sitä pelkää enemmän kuin mitään, koska siinä luiskahtaa huomaamattaan sinne laitokseen. Jos ei kukaan auta.

    "Kirsikan makua" suosittelen edelleen kaikille elokuvan rakastajille!

    VastaaPoista
  25. " Kun poika painetaan isänsä uralle … mitään hyvää ei tapahdu."

    Kuten eräs isä vastasyntyneen vauvan kehittyneisyyttä kehuvalle naapurin rouvalle: ”Aluksi siitä ei pitänyt tulla mitään.” Itse ilmoitan vahinkonumerokseni 156708. Jos isäni olisi selvinnyt reissustaan hengissä, olisin päässyt seuraamaan juopottelua ja kortinläistettä pienestä pitäen eikä minun olisi tarvinnut teini-iässä tapella joka kesäisten ehtojen kanssa, vaan olisi voinut jatkaa isäni viitoittamalla uralla. Sellaista se sota teettää.

    Mutta että hyppiviä geenejä, ihan vilunväreet kulkevat selässä.

    VastaaPoista
  26. Mitenkäs se menikään Veikko Huovisen kertomus Jeesuksen ja erään suomalaissyntyisen Marian kohtaamisesta (Genesaretin?) järven rannalla. Maria kysyttyään Jeesukselta, kenenkä poikia tämä on, toteamaan vastauksen kuultuaan: - Vai sen poikia.

    VastaaPoista
  27. JK:
    Hulluimmillaan mies on ehkä 30-40 –vuotiaana..
    Sitä ennen on puupää, totta, sitten tuossa egoistisessa elämänvaiheessaan on periaatteessa itsestään (ja perheestään) täysvastuussa, aikuinen, ymmärtämättä elämästä vielä paljon mitään.
    Näin vaikeahan miehen tie ei ennen ollut. Minä ymmärsin tämän vaikeuden – pikemminkin tunnistin – siitä esitelmästä, jonka Rudolf Steiner piti Zürichissä 10.10.1916: Nykyajan sielullisen ahdingonvoittamisesta - sosiaalinen vapaus, ajatuksen vapaus ja hengentiede.
    Katsoin ympärilleni maailmaa, ja saatoin todeta hänen tienneen, mitä tuleman piti.

    VastaaPoista