21. marraskuuta 2007

Sellainen Simo Penttilä

Nyt meillä on etenkin Arto Paasilinna ja sitten pari muuta. Noin 80 vuotta humoreskit olivat jokavuotisia ja voi että niitä ostettiin.

Minulle oli keskenkasvuisena läheisin Simo Penttilä. Minua ei hirveästi häirinnyt, ettei hänen kirjoissaan ollut yleensä juonta. Pelkkä sanalla sivaltelu riitti. Ehkä se oli harvinaista.

Nimimerkin takana oli Uuden Suomen toimitussihteeri Uuno Hirvonen, joka oli tiettävästi kovaotteinen, pahansisuinen ja ammattitaitoinen mies. Hän kirjoitti vanhoilla päivillään myös sarjan nuorisonkirjoja (Punavyö) ja kaikenlaista muutakin.

Kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilän seikkailut olivat suurmenestys. Niistä tehty elokuva ei edes ollut aivan huono. Kirjoja oli toista kymmentä. Niitä luettiin jopa Kollaanjoen lumikuopissa - aivan totta. Tai ainakin Aarne Juutilainen luki ja muotoili itsestään "Marokon kauhun" hiukan tämänkin mallin mukaan.

Kun minulla on täydellinen kokoelma näitä kirjoja, on tulut mieleen ottaa ne esiin silloin tällöin.

Tässäkin on käynyt kuten usein. Parodia on ylittänyt odotukset ja alkanut mennä todesta. Luulen että kirjoittajalla oli 1920-luvulla mielessä Becker-Bey eli Evert Gustaf Waldemar Becker-Reuterskiöld (1840-1907) ja yleisemmin erilaisten omatekoisten napoleonien irviminen. Mutta hän jäi omien vitsiensä vangiksi, ja jossain määrin juonellin "Kaunotarten kapina Mordanassa" oli aika nautittava kirja, kokonainen kertomus konnista ja hidalgoista.

Becker-Bein arvellaan olleen kansainvälisesti kuuluisin suomalainen 1800-luvulla. Hänen tarinoihinsa ja toimiinsa suhtauduttiin Suomessa jotenkin kärsivästi. Jokseenkin luotettava kirja hänestä ilmestyi vielä 1960-luvulla. Itse hän oli ollut erinomaisen ahkera sotakirjeenvaihtaja ja poliittinen asiantuntija, milloin Serbuiassa, milloin Egyptissä.

Myöhemmin tuli tunnetuksi toinenkin onnensoturi, Lars Gabriel von Haartman, joka kirjoitti itse ja oli armeijassa vielä toisen maailmansodan jälkeen. Hänen muisteluksissaan on hauskaa itseironiaa.

Mutta Becker-Bei oli ollut todella Meksikon armeijan everstiluutnantti ja valtionhoitajan adjutantti 1860-luvulla ja sen jälkeen vaikka mitä.

Tarvinneeko lisätä, että Beckerit liittyvät monin sitein yhteiskuntamme kermaan?

Suomalainen onnensoturi ei siis ollut aivan ennenkuulumaton ajatus. Olihan miehistöpuolella Sameli Liikanen tullut tunnetuksi Garibaldin soturina.

Mutta Simo Penttilän mielikuvitushenkilö oli herra ja ylhäisyys eli eksellenssi Meksikon Sonoran maakunnassa, jonka pääkaupunki on Hermosillo.

Kirjoittaja ei ollut käynyt Meksikossa ennen 1950-lukua, eikä kirjoista päätellen myöskään tiennyt maasta paljon.

Lataan tähän vanhasta muistikirjastani muutamia sitaatteja, joista ilmenee tyyli ja myös sen syy, miksi näistä kirjoista ei kannata ottaa uusia painoksia. Asenteet ovat ikäviä. Etenkin rasismi on rasittavaa.

* * *

”Kolmen tuhannen kokemuksen perusteella minä , kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä, herra ja ylhäisyys, jo kai tiedän, mitä rakkaus on.

Kolmetoista kertaa kolmetoista kertaa minäkin olen unohtanut terveyteni hoidon.

Monena vaaleansyntisenä ehtoona minä olen tuntenut itseni uudelleen kuin luutnantiksi, joka on maailman herra.

Kun kumman punainen kuu paistaa Xochimilcon järvellä. Kun joku jossain näppäilee banjoaan niin että verenpaine kohoaa, Kun sadantuhannen konnan kukistaja kuvittele kaipaavansa jotain.

Niin silloin, totisesti! Silloin rakkaus hyvin lähellä.”

* * *

”Taisteleva humanismi oli lopultakin päässyt voittoon Sonoran maassa.

Minä sanon voittoon, vaikka vielä onkin jäljellä noin 400 äänioikeutettua konnaa. Minä sanon voittoon siksi, että heidän äänensä piakkoin ärisee ja heidän piirtämänsä viiva on liian vino.

Sillä minä olen Herra ja Ylhäisyys ja konnia minä en siedä.

Minä en siedä ihmistä, joka änkyttää sanoessaan nimensä. Joka kaupittelee kunniasanaansa saadakseen parin vaivaisen peson luoton ja joka on kuin psykologinen rakkausromaani silloin kuin on kysymyksessä rehellisyys ja elämä.”

(”Taisteleva humanismi” oli Lauri Viljasen syvämietteinen esseeteos 30-luvulta. )

* * *

”Monen sukupolven sivistys oli tehnyt don Geronimon tylsämielisen näköiseksi”

* * *

”Don Leonardo Susa ei varmastikaan ollut koskaan ollut elämänmyönteinen luonne.

Syntyperä, kasvatus ja koulu, kaikki yhdessä tai kenties kukin erikseen olivat vääntäneet hänet jo melko nuorena vinoon. Hänestä tuli uneksija.

Hänen isänsäkin oli ollut uneksija. Tämä isä, don Antelmo, oli sitä paitsi ollut sikäli somnambulisti, että oli puhunut heksametrejä hidalgojen syntyperästä Pancho Villalle. Joten uneksi itsensä hirteen. ”

* * *

”Te olette kai kaikki kuulleet, että juuri minä eliminoin Enrico Lapazin? Al Capone on Lapaziin verrattuna kuin lasten tunti. Mutta huoneessa hengittävän kolmen miehen rinnalla Enrico Lapazkin olisi vaikuttanut pianonvirittäjältä.

Ja minä sentään tunnen tyypit.

He oleilivat siinä oikein mukavasti sammuneen takan ääressä.

Suuressa nojatuolissa vasemmalla, vinosti minuun romuluinen ryökäle parhaillaan koetteli kohtalon kärsivällisyyttä hymyilemällä äänettömästi. Minä olen kuullut paljon kuuluisasta Mona Lisa hymystä. Romuluisen hymyssä ei ollut mitään selittämätöntä. Se oli arkaistinen ja aivan tavallinen himomurhaajan hymy.

Keskellä seisoi pikkuinen mies, jonka minä Sonorassa olisin antanut hirttää ihan heti.

Pikkuinen mies oli ilmeistä päättäen yltyvästi vihainen oikeanpuoleiselle olennolle, joka välittömästi hypisteli leveäteräistä veistä. ”

* * *

”Hänen luiset sormensa haparoivat lattiaa. Minä kuulin, kuinka hän ähki ja kirosi. Pistooli oli enää vain parin sentin päässä. Hän näki sen, mutta ei nähnyt mitään muuta. Sokea, kivistävä raivo sai hänen vääntelehtimään. Hänessä henkilöllistyi bolshevismin aate.”

* * *

”Viimeinen tunnepitoinen sana oli osoitettu soutajalle, joka venäläiseen tyyliin erittäin vaivattomasti sai veneeseen vähänväliä saavillisen vettä.

Durak oli sikäli aatteen mies, että päästi huuliltaan räävittömän sadatussarjan vastaukseksi esimiehensä puhutteluun. Minä arvelin jo, että joutuisimme jonkinlaisen stahanovilaisuuden todistajiksi, mutta kun kapteeni oli suhissut muutaman nopean sanan venäjäksi, loppumatka kului ilman internationaalia ja me kiinnitimme venheen ”Moskovan sielun” sivuun. ”

38 kommenttia:

  1. ”Monen sukupolven sivistys oli tehnyt don Geronimon tylsämielisen näköiseksi”

    Hahaha!

    VastaaPoista
  2. "... hymyilemällä äänettömästi ..."

    Miten joku voi kirjoittaa näin tyhmästi?

    VastaaPoista
  3. Tupakansavuiset Simo Penttilät löytyivät viisitoista vuotta sitten divarin ylähyllyltä sopuhintaan. Dunkkis oli korvia huumaava.

    Jokin aika sitten ostin rivillisen Otavan nuortenkirjoja - niitä samoja joita itse poikasena 1960-luvulla luin, monet niistä toki olivat kirjallisina tuotteina huomattavasti vanhempaa vuosikertaa.

    Ajattelin, että antaisin niitä luettavaksi tyttärelle, jolla kirjoja kuluu jo yli yhden päivävauhtia. [Semmoista pidin itsekin yllä parikymmentä vuotta lukemaan opittuani. Vasta yliopistovuodet turruttivat minusta huonomman lukijan. Tosin opin lukemaan hitaasti, mikä ei ollut helppo juttu.]

    Mutta niitä katsottuani en antanut. Tuolla ne ovat hyllyn toisessa rivissä, siinä taaimmaisessa. Rasistista, puolifasistista, poliittisesti epäkorrektia ja perussuomalaista sontaa kirjojen koko ilmianti. Ja tämmöisen kasvatuksen tulos olen itsekin. Ilmankos sitä on oppinut sanomaan "ei" ennen kuin "kyllä", vaikka jees-miehiä täällä enemmän tarvitaan.

    VastaaPoista
  4. Autsch. Mutta onko Risto E.J. sukua Simolle? KVG ei auttanut.

    VastaaPoista
  5. Kun tässä nyt kiirehditään joukolla ripittäytymään, niin kerronpa minäkin. Itse luin T.J.A. Heikkilät siinä herkässä iässä, jossa Sonoran kauniit donnat saivat mielikuvituksen liikkeelle niin että nuo rasistiset ja poliittiset typeryydet menivät kerrassaan ohi...

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa proosaa. Kukaan ei uskalla kirjoittaa nykyään noin huonosti eli hyvin.

    VastaaPoista
  7. Sedikselle:
    Ei tulisi meillä kuuloonkaan.
    Verenpaine nousee pelkästä ajatuksesta, että kirjoja, mitään kirjoja, sensuroitaisiin lapselta.
    Pitää lukea kaikenlaista, ja sitten keskustella ja valita.

    VastaaPoista
  8. Höpöhöpöltä nuo äkkiä vaikuttavat, mutta kerroksissa oli kai Uunoa itteään ja aikakautta. Kätkettyä pohdintaa. Tai sitten ei.

    Tuon ajan suomalaiset populaarifilmit, -kirjallisuus ja kuunnelmat vaikuttavat muuten yleensäkin komeljanttaritouhulta. Yhtä Markus -setää ja Tuomisen Ollia vaan. Kieli on keksityn oloista ja esitykset kengurubensalla menoa.

    Onkohan tämä niin pieni kansa, että kaikki kaksi halukasta pääsevät esille, mutta jännittävät teoksensa piloille.

    VastaaPoista
  9. Ad Sedis:

    Kirjoista ja sisällöstä olen siis samaa mieltä.

    Lapsista - tiedän perheen, jossa tämä kaikki ja taivas myös oli tarjolla. Pojista vanhin meni sissikomppaniaan, OKL:än ja kasvatustieteen dosentiksi; likka teki gradun Camus'n näytelmistä ja nuorempi poika siirtyi suoraan Aku Ankan taskukirjista Kafkaan ja Paul Austeriin.

    - - -
    Kerään juuri rohkeutta latiakseni katsauksen Aaro Hongan kirjoihin, joita palvoin. Tamperelaiset kaverit eivät tuntuneet erikoisemmin arvostavan rehtoriaan E. Arohonkaa, jonka taisin kerran tavatakin.

    Minkähän takia viihteen ja poikakirjallisuuden piti ennen olla välttämättä propagandistista?

    VastaaPoista
  10. Joskus kirjoituksista päätellen nimittäin tuntuisi olevan pseudosti sukua.

    VastaaPoista
  11. Se sanomisen riemu. Materiaalina sitten tämä maskuliininen uho, sen kyseenalaistaminen.

    VastaaPoista
  12. ad mikko I
    Ei niinkään tyhmästi. Äänekkäässä hymyssä kuuluu murentuvan hammaskiilteen ritinä.
    Tulivathan nämä pehmeäkantiset, osin veitsellä avattavat halpispainokset poikavuosina luettua. Joskus 50-luvulla.Sateen ropistessa kesämökin hataran kuistin peltikatolle. Ja mieli kuvitteli savuisen hämäräkapakan nimeltä "Sadi Razin paikka" (tai jotain sinne päin). Kai niissä viehätti lakoninen sanonta. Jotain samaa, rasismeineen kaikkineen oli Wallacen Sandi-kirjoissa. Eikä se siihen aikaan oikeastaan ollut rasismia(sanaakaan ei ollut vielä keksitty), koska suhtautumistapa oli "normaalia" ja yleisesti hyväksyttyä.
    ad Kemppinen:
    Niin minkähän takia. Koska juuri siihen aikaan luotiin meistä alemmuudentuntoisista suomalaisista kuvaa maailman valiokansana. Sitä samaa peruahan on suomalaisten lapsellisen ihaileva ja mielistelevä suhtautuminen erilaisiin urheilun parissa pakertaviin "sankareihin".

    VastaaPoista
  13. Penttilän tavoin Karl May ei myöskään käynyt niissä paikoissa joista kirjoitti.
    May kyllä Penttilän voitti mennen tullen...

    Pahinta kakaruudessa oli että aikuisten osastolle päästäkseen piti vanhemmilta pyytää kirjallinen lupa kirjalainauksiin. Ja osaa kirjoista kirjastotäti ei antanut lainaksi, "ei sovi lapsille".

    Kun kuulen sanan kulttuuri, poistan revolveristani varmistimen, sanoi Koskenkorvansalpaaja.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia:
    Oli meillä, ettei totuus unohtuisi, yksi kansainvälisten mittojen viihdekirjailija - Mika Waltari. Sen lisäksi hän tietenkin oli kansainvälisten mittojen romaanikirjailija.

    Mikan hytkähdyttävin taidonnäyte oli kiertuenäytelmä kahdelle näyttelijälle ja autonkuljettajalle (kolmas näyttelijä, johon ei ollut varaa, korvattiin puhelimella, jonka autonkuljettaja nosti näyttämölle ja johon näyttelijä oli kovasti puhuvinaan).

    VastaaPoista
  15. Mikat on hyviä.

    Muistan kolme päivänlaskua. Reseptiä en kokeillut. Hiukan shamanismiakin siis. Suuri Illusioni oli teininä mukava lukuhetki. Suomen Hesse.

    Tulenkantajia ei oo viime aikoina näkyny paitsi olympialaisissa ja Jugoslaviassa. Tervo, Juoppis ja Hotakainen vois mennä ja ottaa Juoksuhaudantiellä lärvit - olisikohan se sitä nykyaikaa. Kannetaan lähinnä näppitulia ja Zippoa.

    VastaaPoista
  16. Ad Kemppinen:

    Jess! Juonikkaat virtahevot!
    Tässähän alkavat miehet erottua pojista.

    VastaaPoista
  17. Kummallisiin asioihin sitä kiinnittää huomiota, kuten JK:n Penttilä-lainauksessa banjoon (Meksikossa!). Ehkä banjo oli eksoottisinta mitä Penttilä pystyi kuvittelemaan?
    http://en.wikipedia.org/wiki/Banjo
    No, sitähän se Jimmykin viidakossa soitti, kuutamossa kirkkaassa...

    VastaaPoista
  18. Eino S. Repo kuvaa Pihlajanmarjat-muistelmissaan Uuden Suomen toimituspäällikön Uuno Hirvosen neuvoja nuorelle toimittajalle. Mainittakoon niistä kolme: 1) paras tyylikeino on piste; 2) jos virkkeessä on kaksi adjektiivia peräkkäin, pyyhi pois molemmat; 3) puolet pois ja loput roskakoriin!
    Valitettavasti Uuno Hirvonen ei saanut Simo Penttilää kuriin.

    VastaaPoista
  19. Salaviatonta ihmettelyä: "Minkähän takia viihteen ja poikakirjallisuuden piti ennen olla välttämättä propagandistista?"

    Ennen...?

    Asian vierestä, kuten aina: Sattumoisin eilen ilmeni tarvetta lukea Setä Pitkäsääri. Kaikki tietävät, että klassikossa, joka on oikeasti hyvä, on oltava jotain vikaa. Ja vikaahan on, sietämätöntä sellaista: Websterillä on kursailemattoman inhoutunut asenne saarnaamiseen ja kasvattamiseen. Judy Abbott on proto-Peppi vuodelta 1912. Hänellä on samanlaiset letitkin!

    Yritin katsella, olisiko tällä virkistävällä konstailemattomuudella edeltäjiä, mutta taaskaan ei löytynyt muita kuin Mark Twain, aina vain. Milloin tämä äänen antaminen äänettömille yleensä rantautui Eurooppaan? Vasta Astrid Lindgrenin ansiosta?

    Ollakseni halpamainen, kommentoinpa ihan asiaa. Nimittäin elokuvassa Herra ja ylhäisyys Royn lavasteet olivat loistavat, kuten aina. Sen sijaan Tauno Palo ylhäisyytenä tekee varmaan uransa kehnoimman roolisuorituksen, jota karkea loppukohtaus vaan korostaa: Kuudestilaukeava puhuu ja sitten SF-planssi päälle. Höh.

    Parodioista rakastettavin on Innasen kansainvälinen seikkailija Joe Smith, joka kohtasi sellaisia ilmestyksiä kuin päättömän haamun, joka lähestyi raskaasti huohottaen.

    VastaaPoista
  20. Kun kirjoitin "Miten joku voi kirjoittaa näin tyhmästi?", yritin parodioida Penttilää; tämähän on fantastisen upeasti sanottu!

    Jk. (ei kun) Ps.
    Olen lukenut aikalaismuistelmia Uuno Hirvosesta; kaikki ovat sitä mieltä että hän kiroili perkeleesti. Eikä naiset saaneet mitä "kotipesä" tai muuta hyvitystä. Oikeastaan päin vastoin.

    Ehkä Hirvonen tällä tavalla latasi "kaunokirjallisia akkujaan"... Humoristit yl. ovat kärttyisiä, he haluavat peitellä jälkensä, siksi he venkoilevat.(Ja alkoholisoituvat. Ja katsovat taivaan kuuta, joka katsoo takaisin.)

    VastaaPoista
  21. Ad Mikko I:

    Keep your day work.

    VastaaPoista
  22. Ad Dr. Try:
    Hauska heitto banjosta - se kai särähtää siksi, että meidän mielessämme banjo liittyy tiettävästi oikein mustaan ja hillbilly-musiikkiin. Meksikon kanssa sillä ei taida olla mitään tekemistä.

    Se on erikoista, että havaijikitara ukulele löysi tiensä äänityksiin jopa Suomessa jo ennen sotia.

    Arvaukseni: pelkkä kitara, joka kai symboloi vahvasti tiettyä Espanjaa ja Amerikkaa - oli Simo Penttilän aikakaudella saksalaisten patikoitsijoiden iltanuotiosoitin.

    Kuvittelisin että kitara muutti mielikuviaan vasta kun seuramatkailu toi tietoa espanjalaisesta kitarasta.
    A. Segovia...

    Tietäköön joku toinen. Akustinen kitara tunnetusti ruttautui sähköisen vahvistuksen alle ns. viihdemusiikissa aika varhain.

    Mutta olen kyllä itse Django Reinhardin suuri ihailija.

    VastaaPoista
  23. Ad Fenner: "Juanikkaat virtaheposet" - Eino Arohonka oli Hannu Salaman rehtori. Salamalta löytyy tästäkin nuorisokirjailijasta yhtä sun toista.
    Eino - Aaro - Arohonka - Honka ei toki ollut ainoa partioaatetta reippaasti (ja maanpuolustushengessä) markkinoinut nuorisokirjailija.
    - Miten on Kemppinen, muistatko Arto Tuovisen? Seuran toimitussihteeri, kirjoitti agenttiromaaneja, joissa päähenkilö oli KGB:n agentti Stolitsy (paljon kovempi kuin Bond - "Tervetuloa Moskovaan Borman"). Tuovinen kirjoitti partioaatetta markkinoivat "Me hiivimme öisin"; joskus 1960-luvun alussa.
    Taisi olla kustantamojen ohjelmassa silloin? Ihan niinkuin T.J.A. Penttilä?
    Siis: T.J.A. Penttilä...

    VastaaPoista
  24. Tulivat 30 luvulla. Ensimmäinen sähkökitaranauhoitus 1938 ja ensimmäinen myyntiin tullut umpirunkoinen sähkökitara 1948

    VastaaPoista
  25. Punavyö-sarja oli ehdottomia suosikkejani 70-luvun alussa, kun olin oppinut lukemaan.

    Aaro Honka oli samoin +-10-vuotiaan suuri suosikki. Iloinen internaatti vei jalat alta pieneltä pojalta ihastuksesta.

    Karl May! Suurin lapsuuteni sankareista oli Kara ben Nemsi. Taidan vaipua nostalgian eskapistiseen nirvanaan...

    VastaaPoista
  26. Asiasta viidenteen.

    On tullut etsittyä liikaa nettihupeloita ja tullut matkan varrella epäilys, josko maailma koskaan oppii "oikeanlaiseen" sananvapauteen. Euroopallakin on mennyt tovi. Aasia on vasta hankkimassa koneita.

    Chateissa on melkoisia Jihadeja jo nyt. Ihmiset luulevat kirjoittavansa kotonaan, kun he itse asiassa sopottavat kadulla. Eivät kotikaupungissaan, kotimaassaan vaan ulkomailla.

    Pitäisikin perustaa informaatioyhteiskunta nimeltä internet, jolla olisi harmonisoitu lainsäädäntö (juristeille töitä).
    Kaapeli irti jos ei kelpaa.

    VastaaPoista
  27. "poistan revolveristani varmistimen..." revolverissa ei mainittua asiaa, siis varmistinta ole, se kuului poistaa pistoolista. Tiedä mihin se sitten poistettiin ja kuinkako kauas.

    VastaaPoista
  28. Näin iso joukko näin isoja miehiä koolla, mutta kukaan ei mainitse Tapio Hiisivaaraa!

    VastaaPoista
  29. Aidossa Uuno Ilmari Hirvosen-Simo Penttilän-Koskensalpaajan revolverissa oli varmistin. Jopa Joel Rinne on tämän radioteitse todennut.
    Uskottava se on. Köppelisikin näin taisi todeta.

    VastaaPoista
  30. Webley-Fosbery .455 "Automatic-Revolver,"
    'It's the usual thing we get upset about: the old "he released the safety-catch of his revolver" bit. And every time we see it, we find it infuriating... especially in a book by Alan Furst, based, as all of his are, on extensive and careful historical and political research. The book in question, Red Gold, contains lots of gun stuff, some of it esoteric and all of it otherwise accurate. How the revolver safety-catch snuck into the text, we cannot say.
    For the benefit of any budding novelists among the readership, let's set the record straight, once and for all. So far, in all the history of the world, there have been only four fairly-widely-distributed revolver models that included safety-catches in their designs1, and two of them were clones from the same blueprint.'
    Piti laittaa sivulla olevan kuvan takia:

    VastaaPoista
  31. Näin sitä oppii uusia asioita. Ei tämä siis aivan turha blogi olekaan.

    VastaaPoista
  32. PS. Edellinen kommenttini piti siis laittaa revolveri-sivulla olevan kuvan takia: Connery siinä yhdessä erikoisimmista rooleistaan (Zed, leffassa ). Leffan alussa Zedin webley-fosberya pitelevä käsi työntyy esiin jyväkasasta. Siinä sitä riittää 70-luvun symboliikkaa. En tosin muista oliko revolveri viritetty ja varmistamatta.
    ;.)

    VastaaPoista
  33. Blogger ei näköjään tykkää suluista ja hakasuluista peräkkäin. Kokeillaan ilman eli leffa on siis Boormanin Zardoz vuodelta 1974.

    VastaaPoista
  34. ah, punavyö... ja uskolliset apurinsa pete menken ja dick hill, Tombstonen kaverukset. Olin unohtanut, kuinka saatoinkaan.

    VastaaPoista
  35. Tervehdys, Kemppinen!

    En ole kertaakaan hakeutunut blogiisi, mutta näköjään samankaltaiset mielenkiintojen kohteet ohjaavat google-osumien kautta sivullesi aina uudelleen.

    Ja totta todella - suurella mielenkiinnolla olen yhtä usein jäänyt blogiasi lukemaan.

    Näin kävi nytkin. Jonkinlaisena onnensoturina kai Becker-Beit, von Haartmanit ja T.J.A. Heikkilät vetivät blogiisi kuin luonnostaan.

    En tarkoita valistaa monipuolisesti sivistynyttä kirjoittajaa, mutta halusin kuitenkin korjata tekstin erheelliset etunimet.

    Garibaldisti Liikanen on tietääkseni etunimeltään Herman, ja von Haartman puolestaan Carl. Tai kirkonkirjoissa taisi olla Carl Magnus, mutta Carlia hän käytti, joskin aikalaiset tunsivat hänet vain Goggina (lapsuudesta jäänyt lempinimi).

    Mainittu Lars Gabriel von Haartman eli 'hänen hirmuisuutensa' puolestaan oli venäläisvaltaa Suomessa kannattanut talouspoliitikko. (Suomen senaatin talousosaston varapuheenjohtaja.)

    Blogitekstistä poiketen Carl von Haartman ei (valitettavasti) voinut palvella armeijassa enää toisen maailmansodan jälkeen, vaan joutui erinäisten syiden summana valvontakomission vaatimuksesta eroamaan palveluksesta. Nykytermein hän oli ollut reserviläinen tai 'evp' jo vuosia ennen toisen maailmansodan syttymistä erottuaan sotaväestä itsemurhayrityksensä vuoksi 1920-luvun lopulla.

    Liikasen etunimi taasen on ainakin Rooman Giuseppe Garibaldin puistossa olevaan rintakuvaan hakattu Hermaniksi.

    Näistä huomautuksista huolimatta haluan kiittää hyvästä blogista ja toivoa intoa sen kirjoittamiseen riittävän myös jatkossa!

    Terveisin,

    M.P. (Heikkilänsä lukeneena:)
    Luutnantti, vanhempi konstaapeli, oikeustieteen ylioppilas, herra ja ylhäisyys.

    Camp Ville, Lipljan, Kosovo,
    (ja itsenäistymiskehityksen vuoksi mitä ilmeisimmin enää noin kahdenkymmenen tunnin ajan) Serbia

    VastaaPoista
  36. Shakespeare teki unelmamailmoja. Niin myös Simo Penttilä. Niihin me pakenimme. Joku sentään menestyi vain niskaa nykäisemällä. Kotimaisuusaste oli korkealla ja tyylikkyyden takia on kyllä syytä antaa pisteitä. Naisten kesytyskeinonkin Penttilä esitti ja kun puhumme tarinoista ei ole mitään pakkoa vierailla kuvittelun kohteena olevassa maassa. Viitteellisyys riittää. Minusta oli mukavaa, ettei konnissa ja murhaajissa ollut mitään hyvää. "Hän syö valkosipulia ja on roisto" on aivan tyhjentävä määritelmä..

    VastaaPoista
  37. Kirjahyllyssämme koko lapsuuteni ajan on ollut Herra ja Ylhäisyys. Äitini on saanut sen joululahjaksi . 1945. Nyt vasta luen sitä ja olen kyllä nauranut... ihan kuin lukisi James Bondin isän seikkailuja :) höystettynä erittäin rikkailla sen ajan sannonoilla.. piirrellään paikasta toisen ... sekarotusia syntymäsaastoja.. ja konnia...
    Empä tiennyt ottaneeni perintö kirjoja otaessani, näin hauskaa luettavaa saavani

    VastaaPoista