17. marraskuuta 2007

Kivi. Seitsemän veljestä

”Seitsemän veljestä” on aika kommunistinen kirja. Se on myös ankaran semioottinen esitys.

Ei ole tiedossa, mahtoiko Kivi tietää mitään sosialismista, vaikka Kommunistinen manifesti oli ilmestynyt jo hänen nuoruusvuosinaan. Tuskin tiesi, kahta vähemmän välitti.

Semiotiikka tuli asiaksi 1900-luvun alun avausten jälkeen varsinaisesti 1970-luvulla, kun merkkeihin ja merkityksiin alettiin kiinnittää uudenlaista huomiota ja näkemistapa osoittautui kielitieteessä hyvin hedelmälliseksi. Kaunokirjallisuudessa semiotiikan professori Umberto Eco on harrastanut tätä paljon. Ruusun nimen hevosen jäljet lumella ei ole viittaus vain Sherlock Holmesiin, vaan semiotiikkaan hyvin yleisesti. Myös italialainen Calvino oli kuin kasvanut merkkien ja merkitysten arvoitusten keskellä.

Kiven Seitsemän veljeksen toimeentulosta on vain vähän mainintoja, mutta heidän toimintansa perusedellytykseksi mainitaan isojako. Romaanin tapahtumia ei ole ajoitettu, mutta on helppo päätellä tapahtuma-ajaksi 1820-luku, ehkä ennen Turun paloa siksi että Helsinki esiintyy kirjassa vain kerran ja silloinkin kirosanana, vaikka kuvitteellinen tapahtumapaikka on Nurmijärven seudulla.

Veljesten isä oli ottanut isojaon käydessä kulon polttamaan metsää ja saanut siten monin verroin naapureitaan suuremmat alueet. Isonjaon varhaisvaiheessa jyvitysmenetelmät olivat karkeita, joten ajatus on tosi.

Romaani on täynnä suuria näkymiä, tuulia, ilmansuuntia. Kukaan ei ole osannut tehdä siitä elokuvaa. Miten sellaisesta voisikaan tehdä kuvaa, missä ei kehyksiä ole? – Totta kyllä, leikkaamalla. Mutta tämän suuntaisia pyrkimyksiä ei ole esiintynyt.

Romaanin alussa taloudenpidosta kiinnostumattoman isänsä menettäneet miehet omistavat ison mutta huonokuntoisen talon. Romaanin lopussa Jukola ja Impivaara on jaettu kahtia eli käytettävissä on neljä tilaa, ja lisäksi Timolla ja Eerolla on torpat, joita he jälkeläisineen saavat hallita ilman yhtään veroa. Simeoni jää vanhaksi-sedäksi ja naimattomana siis rintaperillisittä Juhanin taloon.

Romaani on rakennettu binäärisesti niin että monet asiat tulevat kaksin kappalein tai kahteen kertaan – kahdet kaksoset, kaksi karkumatkaa, joista ensimmäinen pikkupoikina munavarkaista ja jälkimmäinen lukkarin ikkunan läpi Impivaaraan, kaksi katastrofia eli Hiidenkivi härkineen ja Impivaaran tulipalo, kaksi korkeaa runoa (Timon laulu oravasta ja Sydämeni laulu), kaksi näkyä eli Simeonin Saapasnahkatorni ja Laurin myyrä-uni, kaksi äijää eli Taula-Matti ja Kolistimen vaari, jne.

Jokaisella veljeksistä ja useimmilla sivuhenkilöistä on kaksi luonnetta. Jopa oikeasti tyhmä Timo on muutaman kerran joukon neuvokkain, ja mielenvikaisuutta hipovalla tavalla malttinsa menettävä Juhani on elohopeanherkkä, etenkin eläimille. Lukkari on sekä paha (alussa) että hyvä (lopussa). Jokseenkin kaikki henkilöt ovat sekä naurettavia että ihailtavia.

Tämä johtaa semiotiikkaan. Romaanin lopulla on merkillinen, näennäisesti irrallinen anekdootti oudoista jäljistä lumella. Miehen jäljet muuttuvat ketun jäljiksi. Lauri ei käsitä tätä ja murjottaa viikon. Hän kuitenkin löytää puujalat, jotka on veistetty käpälän muotoon. Selityksen mukaan tuntematon, ovela ketunrautojen sijoittaja on käyttänyt puujalkoja harhauttaakseen kettua.

Kolistimen äkeä vaari – erikoinen psykopaatti – ei puolestaan käsitä Laurin paluujälkeä, kun tämä ketunrautoihin astuttuaan käyttää toista puujalkaa keppinään niin että hangelle jää miehen ja ”yksijalkaisen koiran” jäljet.

Luultavasti Kivi on pannut tuohon kohtaukseen oivalluksensa romaanin ytimistä.

Teos on niin vaikuttava ja niin vakuuttava siksi, kun se on tähänastisen kirjallisuutemme suurenmoisin kuvaus merkitysympäristöistä.

Toisin kuin de Saussure, Eco ja strukturalistit Kivi kuvaa ihmiset heidän merkityksissään ja heidän elämänsä taisteluna riippumattomuudesta tai olisiko ehkä sanottava itsemääräämisoikeudesta. Kumpikaan sana ei ole aivan osuva. Juha Siltala puhuu tässä yhteydessä reviiritaistelusta, joka on osuva, mutta tuo mieleen kerrostalolähiöt. Kivellä tuo reviiri on runollisesti ”oma paikka maailmassa”, se jonka hän löysi veljeksille, vaikka se jäi häneltä itseltään tavoittamatta.

”Kommunistiseksi” sanomani juonne eli kysymys maan omistamisesta liittyy tähän asiaan. Maata ei voi myydä. Veljekset elävät samalla tavalla kuin osa suomalaisista omakotitalon omistajista edelleen, omalla maallaan, joka ei ole millään tavoin likvidi eli ei lainkaan vaihto-omaisuutta, vaan käyttöomaisuutta.

Oma koti ja oma pohja on nyt jo yli kaksisataa vuotta olla sangen monen suomalaisen todellinen päämäärä. Maan periminen tai hankkiminen ei tähtää rikastumiseen vaan riippumattomuuteen.

”Seitsemässä veljeksessä” nähdään yleensä sivilisaatiotarina. Veljekset karkaavat kylästä, elävät omin neuvoinensa etäällä ja palaavat sitten muuttuneina miehinä, ja lopussa kiekuu kunnian kukko.

Tämä on vain pintajuoni.

Teosta on luettu myös allegoriana suomalaisten historiasta, mutta siinä lukutavassa on aikamoinen liika-annos uudisraivaaja-romantiikkaa. Veljekset tosin rakentavat elinkelpoisia taloja, kuokkivat peltoja ja kuokkivat suuren suon, mutta he eivät tee sitä levittääkseen sivistystä, vaan levittääkseen omaa leipäänsä.

Kansakoulu tarvitsi kohottavia kertomuksia, ja sopivasti karsien tästä saatiin sellainen. Mutta se kouluissa luettu "Seitsemän veljestä" ei siis yleensä ole kokonainen, ja legendojen jättäminen väliin tekee karhunpalveluksen kirjalle.

Veljeksille luonto ja esineet arkisia tarvekaluja myöten ovat identiteettiä määrääviä. Ihminen on yhtä kuin omat tutut tavarat, omat nurkat.

Hiidenkivi-kohtaus on outo. Se voisi olla metafora oman seksuaalisuuden tappamisesta. Veljeksen luodeista kaatuu neljäkymmentä härkää, jotka kuvauksen mukaan ovat sonneja eli siis kuohimattomia. Härkä on melkein kaikkien muinaisuskontojen suuri seksuaalisuuden ja hedelmällisyyden symboli. Toisaalta härän pää on taas muinaiskielien kirjain, joka viittaa lukemiseen eli romaanin semioottiseen teemaan. Veljesten uskomaton lukemaan oppimisen hankaluus on kertomus oman merkitysten kielen täydentämisestä rovastin ja nimismiehen määräämillä merkityksillä eli siis oikeastaan riippumattomuuden typistymisestä.

Härkien tappaminen tapahtuu todellisessa hätävarjelutilanteessa. Silti siitä seuraa välillisesti viinankeitto huhtakasken runsaasta sadosta ja vaara todelliseen rappioon vaipumisesta. Ja itse kohtauksen aikana veljeksistä ylivoimaisesti lahjakkain – nokkelaa Eeroa lahjakkaampi Lauri - esittää muistisuorituksenakin hämmästyttävän pilkkasaarnansa ja on kerta kaikkiaan menettää henkensä käytyään viinapäissään liian syvällä omassa depressiossaan.

Ehkä Kivi on lukenut Rabelais’ta mutta tuossa kohtauksessa on kumminkin Bahtinin 1920-luvulla löytämä ”karnevaalikulttuuri” jo täysin kehiteltynä. Jakson sensaatiomaisuutta ei hiukkaakaan heikennä folkloristien löytämä pilasaarnaperinne. Pilasaarna eli sakramenttien ja muiden pyhien toimitusten jäljittely oli tietääkseni yleistä jo 900-luvulla goliardien eli vaganttien aloitellessa niitä vallattomuuksia, joiden muistona meillä on Carmina Burana –runosykli.

Toisin kuin Bahtin Kivi käsittää, että korkea karnevaali syntyy vain seksuaalisuuden ja kuoleman läsnäolosta. Tässä meillä on maagista realismia sata vuotta ennen Garcia Marquesia. Siinä välissä on sadan vuoden yksinäisyys. On se niin vaikea laji, tämä maaginen realismi.

Kivi kuvaa veljekset tavallisina miehinä, jotka eivät ole mitenkään tietämättömiä edes naisten hameiden alusista. Viittaukset on kätketty Kiven tai julkaisijan toimesta. Nykylukija tuskin huomaa ihmetellä, mikä esimerkiksi Eerolla on kuus-tuumainen ”. (”Kuus-tuumainen pikku-Eeroseni.”)

Romaanin lopulla Juhani osoitetaan eroottisesti osaamattomaksi, kun taas Eeron puolison valinta on hiukan outo. Vuohenkalman Seunalan Anna on hysteerikko, unennäkijä. Nähtävästi Kivi kuvaa Eeron homoseksuaaliksi. Se selittäisi myös Eeron pitkään kestävän vihanpidon velimiesten kanssa ja näiden kovat otteet.

Homoseksuaalisuus ei voinut olla Kivelle vieras asia. Hänen suuri suosijansa ja ystävänsä Fredrik Cygnaeus oli 1800-luvun suurmiehistä se, joka viihtyi kaikkein parhaiten nuorten miesten kanssa ja taisi pysyä naimattomanakin.

Muidenkin veljien yksityinen elämä tuotti lapsia. Agathon Meurman paheksuu Eino Kauppisen Kivi-tutkimuksessaan (Runoilija ja arvostelija sekä muita tutkielmia Aleksis Kivestä, 1966) kommentoimassa arvostelussaan romaanin hyvän emännän kuvausta, kun emännän työ ei ole valmis vielä maate mentyäkään. Romaanissa kyllä mainitaan itkevä lapsi, jota on noustava yösydännä rauhoittelemaan. Miten lienee ollut Agathon Meurmanin ja kenties August Ahlqvistin lukemassa versiossa, joka muutamista sitaateista päätellen on ollut painettua paljon rajumpi kielellisesti?

Kyllä Meurman tiesi, että sängyssä tehdään muutakin kuin nukutaan.

(Meurman pillastui Kiven kirjasta ja lähetti murskaavan arvostelun Kirjallisuuslehteen, mutta Y.S. Yrjö-Koskinen pisti sen paperikoppaan. Edelleen tuohtunut Meurman yllytti silloin kaverinsa Ahlqvistin asialle, ja jälkeä tuli!)

Sekä ”Seitsemän veljeksen” ainutlaatuisen raaka ja torjuva vastaanotto että sen löytäminen kansalliskirjallisuudeksi ovat yllättäviä tapauksia.

Vastaanoton järjesti professori Viljo Tarkiainen jo 1910 ilmestyneellä tutkimuksellaan ”Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Kirjallinen tutkimus”. Teoksen merkitys oli silloin kuitenkin jo aika selvä. Etenkin Eino Leino oli aktiivisesti nostattamassa Kiven mainetta, eikä Juhani Aho ollut ainakaan vastaan. Tarkiaisella kävi viuhka, sillä hän keräsi aineistoa niin varhain, että ainakin yksi Kiven veljistä oli vielä teeskentelemässä itkua "rakkaan" Aleksi-veljen 1872 tapahtunutta kuolemaa muistellessaan.

Tarkiainen on muuten se sama mies, joka on kuvattu hiukan ikävästi vaimonsa Maria Jotunin "Huojuvassa talossa". Hänellä oli niin isot kädet, että Otavassa olevan muotokuvan maalanneen taiteilijan piti pienentää niitä kahteen kertaan.

Olisi kiinnostavaa tietää, mitä muut aikakauden merkkimiehet ajattelivat ja tekivät, siis sellaiset kuin Aspelin-Haapkylä. "Kirovuosien kronikassa" en muista nähneeni mainintaa, mutta toisaalta SKS:n julkaisema versio on lyhennelmä.

Aikalaiset olivat, kuten tunnettua, jättäneet Kiven kuin nallin kalliolle. Snellman ei alentunut, Topelius saattoi jumalisena miehenä tuntea tyypin itselleen vieraaksi, mutta Lönnrotin vaikeneminen herättää huomiota.

Kivi oli heille ennen kaikkea pettänyt lupaus. Hänelle oli kaadettu rahaa ja kunniaa, mutta hän petti odotukset, eli meni kirjoittamaan mestarillisen romaanin. Sellaista ei tietenkään voi antaa anteeksi.

Vaikka tuttavien medikalisoiminen oli 1800-luvulla käytännössäkin mahdotonta, Ahlqvist tiedettiin hyvin vaikeaksi ihmiseksi. Luultavasti häntä ei nykyisten standardien mukaan voi pitää aivan täysijärkisenä. Luultavasti osa porukkaa oli jo silloin samaa mieltä.

Kiven maineen menemisen ja nousemisen ympärillä on edelleen jotain selvittämättömän oloista siitä huolimatta että sekä tutkijat että esseistit (kuten etenkin Veijo Meri) ovat tehneet parhaansa.

Esitän arvauksen, että Kivi oli yhteisöä häiritsevällä tavalla poikkeava etenkin seksuaalisessa suuntautuneisuudessaan eli toisin sanoen epäajanmukaisesti homoseksuaali. Aikakausi tuskin kavahti juoppoutta ja mielisairaalaa. Ne olivat monen kohtalona. Sitä vastoin lähteiden täydellinen vaikeneminen muusta ”kummallisuudesta” herättää mietteitä.

Kivi jäi naimattomaksi. Hän tuli hyvin toimeen vanhempien naisten kanssa. Hänen nuorten naisten kuvansa ovat hänen omassa tuotannossaankin epätavallisen romanttisinakin oudosti tyyliteltyjä.

En tiedä, milloin kauhisteltu homoseksuaalisuus tuli kulttuuriimme. Oscar Wilden oikeudenkäynti oli Englannissa 1895. Sitä ennen vallitsi käsittääkseni terve kaksinaismoraali.

Jostain meidän kirjailijakuntaamme tuli "harhaviettisyyden" kammo, josta on oltava selvillä, jos haluaa ymmärtää vuosien 1920 - 1960 runoutta. Ja proosaa.

En esitä muita nimiä. Ottakaa itse selvää. Ei se ole enää salaista eikä välttämättä edes mielenkiintoista.

Mutta en tiedä, että Kiven mieskuvia olisi laajemmin tutkittu tätä taustaa vasten. Nummisuutareissakin Esko on kuvattu lapsenmieliseksi kosiomieheksi ja isä Topias impotentiksi juopoksi, sillä kyllä ainakin ensin mainittu piirre teki tuohonkin aikaan naisista raivottaria pikemmin kuin jälkimmäinen. - Ehdottaisin kirjaimellista tulkintatapaa - Eskohan lopettaa:"Minä neuloskelen täällä isän kanssa, enkä nai koskaan, en koskaan."


27 kommenttia:

  1. Aivan mainio kivianalyysi
    kiitokset.

    Mutta mistä tulee tuo lopun suomalaisille ominainen yksinäisten tai itsellisten miesten arveleminen jonkin sortin homoseksuaaleiksi tai reppanoiksi? Olisikohan Kivi ollut. Mutta stereotyyppi on vanha.

    Eikäneoo vanahappiiakkaa juuri lepsoja, minkä Mukka niin hyvin kertoi. Oli hänellä tosin milkoisia tarinoita nuorista, mutta siitä ei nyt ollut kysymys.

    VastaaPoista
  2. Meren Kivi;

    http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&a=1483?s=s&g=4&ag=23&t=186&a=1483

    SEITSEMÄN MIEHEN VOIMA

    Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
    koska mielin virren laulaa
    voimasta seitsemän miehen.

    Tähtiä kuin otavassa,
    poikia on Jukolassa,
    laiskanpulskeja jallii.

    Juho pauhaa, pirtti roikaa;
    hän on talon aika poika,
    ankara "Poika-Jussi".

    Tuomas seisoo niinkuin tammi,
    koska saarnaa Aaprahammi,
    Jukolan Salomon suuri.

    Simeoni, liuhuparta,
    valittaa se "ihmisparka,
    syntinen, saatana, kurja".

    Simeoni herneet keittää,
    Timo sekaan rasvat heittää,
    patahan kuohuvaan sylkee.

    Lauri-poika metsäs häärii,
    katselevi puita väärii,
    mäyränä nummia tonkii.

    Viimein tulee hännän huippu,
    Pikku-Eero, liukas luikku,
    Jukolan tiuskea rakki.

    Siinä onpi velisarja,
    jalo niinkuin sonnikarja,
    voimalla seitsemän miehen.

    VastaaPoista
  3. Tuosta maan omistamisesta.

    Sen lisäksi että sen voi nähdä vaurauden tai leivänlähteenä, niin sen voi nähdä myös perinnöllisenä sairautena, joka oirehtii vielä leikkauksen jälkeenkin.

    Kun tulin Brenneron suunnasta eräänä kesä aamuna Po-joen tasangolle, näin maata, vihreää ja vehmästa, samaa mitä näki aikanansa Alarik, minulta pääsi haikea kyynel.

    Vaimoni, virkamies suvusta, kevyesti pilkkaa niitä lehmän henkäyksiä, joita huokailen kun ajamme läpi maan, jota en omist, irvii sitä, miten vieras maa puree jalkaani eikä voi kuvitella, mitä maa minulle kuiskii 20 sukupolven aikaan haipunein huulin. Metsällä hän katsee rytöä esteen, joka on kierrettävä, minä huonona tilanpitona, Ja kun näen näitä torpparin penikoita, palstaviljelijöitä, jotka ovat nostaneet työkoneen "koristeena" ruostumaan pihakiven päälle, on autodafe lempein keino mitä mieleeni tulee

    VastaaPoista
  4. Hyvin, hyvin mielenkiintoinen teksti, kiitos.

    Kivi ei suoraan kerro, että veljesten isä olisi perustanut tilan, vaan toteaa tilan ensimmäisen perustajan toimineen isonjaon aikana kuten mainittiin. Sitten puhutaan veljesten isästä, jonka todetaan välittäneen enemmän jahtihommista kuin maidenhoidosta. 1820-luku on ajankohdaksi ehkä hieman liian varhainen: veljekset mainitsevat Ukko-Paavon Savosta ja hänen toimintansa on ilmeisesti pääosin jonkin verran myöhempää (esim. Kalajoen käräjät 1838). Laurin nostaminen on perusteltua, sillä hänen kauttaan toiminta lähtee etenemään sekä Impivaaraan että sieltä pois. Lisäksi hän on ainoa, joka kykenee tai rohkenee kertoa muille veljeksille heidän ominaislaadustaan yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  5. Jaa että juoppohullu runkkari ja nyt vielä hinttari. Saisit kyllä jättää nuo homottelut yliopiston pseudo/gender/feministi/lepso/höpö/höpö-tutkijoille.

    VastaaPoista
  6. Mi iäisyys, mi hämäryys... näissä Kemppisen selityksen selityksissäkin. Olisiko kuppa vai köyhyys karkottanut Kiven mielenkiinnon naimapuuhiin, vai olisiko ollut bi. Tuohon aikaan tosin uskottiin ns. itsesaastutuksen pehmentävän pään kupan lailla. Mutta ettei vain Kivi olisikin ollut navettapuolen miehiä. Eli peräti tri.

    VastaaPoista
  7. Ad Anonyymi:

    Tarkoin olet lukenut. Tämä isojaossa kunnostautunut oli "Jukolan isäntä", ja kun kulon jäljet olivat jo täysin kadonneet, niin kaipa sitten isoisä, jos sukulainenkaan.

    "Isojako toimeenpantiin Nurmijärvellä vuosien 1760-1800 välisenä aikana kyläkohtaisesti. Enimmäiskoon määrääminen tiloille aiheutti sen, että useissa Nurmijärven kylissä jäi isonjaon toimeenpanon jälkeen runsaasti ylimääräistä metsämaata, joka asetusten mukaan kuului kruunulle ja jolle tuli perustaa uudisviljelystiloja.

    Kaikkiaan sai kruunu pitäjästä jokseenkin tasan 26250 tynnyrinalaa maata, lähes 21,5 % Nurmijärven koko pinta-alasta. Kruunun liikamaalle perustettuja uudistiloja sai asetuksen mukaan viljellä kuka tahansa "rälssimies, pappi, porvari tai talonpoika". Etuoikeus oli kuitenkin saman jakokunnan eli Nurmijärvestä puhuttaessa saman kylän asukkailla. Vasta, jos oman kylän talolliset eivät halunneet ottaa uudistiloja viljelykseen, annettiin ne muille. Viimeksi mainittua pykälää ei paljon tarvinnut kuitenkaan soveltaa, sillä talot yleensä käyttivät hyväkseen niille suotua etuoikeutta. Tarjosivathan uudistilat erinomaisen tilaisuuden talojen nuoremmille lapsille oman tilan saantiin."

    VastaaPoista
  8. Tässä onkin paljon pureskeltavaa, täytyypä esimerkiksi verrata koulupainosta täyteen laitokseen. Onko tietoa eri käsikirjoitusversioiden saatavilla olosta?

    Ja häristä ja niiden päistä sanottu panee ajattelemaan.

    Koululaisena kiihottavimpia kirjastolöytöjä oli Väärien käsitysten sanakirja. En muista tekijä- tai kustantajatietoja. Eräs hakusana oli Kemppisellä nyt oleva sanonta "jättää kuin nallin kalliolle". Kirjan mukaan tämän pitäisikin olla vertaus ALLIIN kalliolla, siis omia aikojaan luonnossa kallioluodoilla tavattavaan lintuun. Voisi jopa pitää paikkansa?

    VastaaPoista
  9. Ad Anonyymi:

    Kuten huomaat, tässä homotellaan sen ongelman edessä, että Kivi murskattiin kirjailijana ja hehnkilönä niin perinpohjaisesti. Haen ylimääräistä syytä hyljeksimiseen.

    Kiven aikanana homottelu oli niin poissa ihmisten mielestä, että vastaavassa tilanteessa miehiä mielellään nimiteltiin munattomiksi tms.

    Vrt. Lauri (Hiidenkivellä Timolle):
    "Sinäkö mies? Sinä? Voi veikkoseni! rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä."

    VastaaPoista
  10. Aihe kiinnostaa kovin. Pieni simpanssi voi saada alfaurokset kimppuunsa monesta syystä. Esim meikäläisessä täytyy olla joku juttu, mikä ei ole itselleni valjennut.
    "Vasenkätisyys" se ei ole. Ja munaakaan ei puutu.

    VastaaPoista
  11. "Olisiko kuppa vai köyhyys karkottanut Kiven mielenkiinnon naimapuuhiin" Eikös ystävälliset aikalaiset diagnosoineet hänelle jonkin mielen kupan (skitso?).

    Monet jättävät köyhyyden tai tulojen epävarmuuden vuoksi perheen perustamatta. Oma ratkaisuni on perustunut siihen. Lopputuloksena voi olla telkkarista tuttu aikaa säästänyt herrasmies, jolla olisi vanhoilla päivillään myös mammonaa...

    Mutta jos tähän nyt alkaisi perhettä perustamaan, niin pitäisi palata maksalaatikkokauteen kuten opiskelijana ollessa. Yksinäisenä olen parempiosainen kuin onnelliset suomalaiset perheet keskimäärin.

    VastaaPoista
  12. Yksinkertainen ja vilpitön kiitos jälleen kerran tästäkin kirjoituksesta/'luentorungosta'.

    On mieltäylentävä tunne, kun oppii uusia näkökulmia.

    Seitsemän veljestä ei kolahtanut minuun vielä 'ensimmäisellä lukioreissullani' vaan vasta muutamia vuosia sen jälkeen - ja lujaa!

    Maailmankirjallisuutta.

    VastaaPoista
  13. Voisiko kaipaamasi lisäselitys olla aito ja nöyrä vilpittömyys, joka mm. Kivellä oli. Hän kai näki asioita toisin kuin aikansa kirjanoppineet.
    Aito asiansa on saanut arvostusta myöhemmin. Aidot asiat voivat pelottaa, pelottavat asiat pitää torjua ja siinähän hylkiminen jo onkin.

    VastaaPoista
  14. Tekstisi vaatisi pystyvalkean virittämistä ja Taula-Matin eväitä sekä kunnon iltarupeamaa, mutta täytyy tyytyä muutamaan mielijuohteeseen.
    Veljesten isä ei kaiketi ollut isonjaon kaukaaviisas. Ensimmäinen luku on täydellinen romaanin alku: siitä on perattavissa kaikki mitä kirjassa on, mm. poikien kahtaalle viittaava geeniperimä. Isä oli ankaran innokas metsämies, joka löi laimin talon työt; maaomaisuuden kasvattaja oli tilustan ensimmäinen perustaja. Pojilla on siis geeneissä kaksi tietä kuin Tuttelilla ja Puttelilla, "binäärisesti".
    Tulkitset, että Hiidenkivi-kohtaus voisi olla metafora seksuaalisuuden tappamisesta. Testosteronia siinä totisesti on. Mutta eikö kyse ole pikemminkin seksuaalisuuden tiedostamisesta? Siitähän lähti tie pojista miehiksi.
    Myös Eeron eriseuraisuuteen riittää aanailujasi suoremmat syyt: ylivertaisesta nokkeluudesta ja kuopus-statuksesta seuraava veljeskateus. Sitä paitsi Eero oli välit kyläläisiin katkaisseen munavarkausepisodin aikana vielä äidin helmoissa ja säästyi äidin ja kyläläisten kuransseeraukselta. Kavunnapu ja lillipoika tuntee sen nahoissaan.
    Oivallisen emännän kuvaus on sekin vähintäänkin "binäärisesti" tulkittava. Yksi suunta on esittämäsi, Kiven seksuaalinen ominaislaatu. Kivi pelokaasti ihailee sekä turskeja ja trumantteja eukkoja että impejä valkeall liinall. Toisaalta aitan polulla astelee niskavuorelaisten kantaäiti, kaiken osaava, kaiken jaksava ja kaikesta vastaava. Kivihän puhuu myös kuin varhaisfeministi, jos tulkitaan "binäärisesti".

    VastaaPoista
  15. Ad Omnia:

    Kiitoksia jo.

    Jos romaanille tai sen kohtaukselle löytyy tulkinta, romaani osoittautuu turhaksi. Minusta on hauska esittää lukutapoja, jotka ovat välttämättömästi vaihtoehtoisia ja siis keskenään ristiriitaisia.

    Männistön muori" esittää hyviä huomautuksia ja vastaväitteitä. - Tuomaan vaimo voisi olla se komea ihminen, jollaista Kiven tielle ei tullut, mutta ehkä hänkin on vähän pelottava.

    Kiven varhaiset käsikirjoitukset, joita oli useita - ehkä seitsemän - ovat tukevasti kateissa.

    Taustakirjallisuutta on vaikka mitkä määrät, mm. Hannes Sihvon varsin uusi yhteenvetoteos "Kivi" (SKS).

    Mielenkintoinen on psykiatri Kalle Acktén "Syksystä jouluun" 1982. Sit kirjoitettaessa on käytetty myös Lapinlahden mielisairaalan arkiston aineistoa.

    Mutta varoitus: asiasta on kirjoitettu tieteessä yhtä ja toista. Muinoinen rehtorini Paavo E.S. Elo väitteli sotien jälkeen aiheella Aleksis Kiven persoonallisuus; kirja on käsittääkseni yritelmä soveltaa silloin jokseenkin tuntemattoman freudilaisen psykoanalyysin käsitteistöä aiheistoon.

    VastaaPoista
  16. Eikös freudilaisuus tuo pelikentälle oidipukset, joita jenkeissä kutsutaan tuttavallisesti MOFOiksi.

    Jospa kivi olikin MOFO. (No Way).
    Nyt taitavat analyysivälineet loppua kesken.

    VastaaPoista
  17. vieroksutuilla voi olla alitajuinen motiivi olla tuottamatta jälkeläisiä, jotka heidän käsityksensä mukaan tulisivat todennäkäisesti myös vieroksutuiksi. muuhunhan he eivät usko voivansa jälkeläisiään kasvattaa. ehkä siinä monen vieroksutun syy valintaansa.

    VastaaPoista
  18. Olipa hieno Kivitykitys. Ja mielenkiintoisia pointteja kirjasta ja kirjailijasta. Mutta totta puhuen; ei kait vain?? Eihän Kivikin...sinäkin Brutukseni!?

    Lukio-ikäinen neitonen sai tässä äskettäin tehtäväkseen analysoida Timoveljen luonnetta ja kas, siinäpäs aihe.

    Muistin, että Hesarin kulttuurisivuilla parisen votta sitten analysoitiin veljet Eerosta Juhaniin, kulttuurihenkilöiden monisanaisilla suilla.

    Muistavatkos llogiveljet moisen artikkelisarjan?

    Artikkelisarja taisi olla Ilkka Malmbergin toimittama.

    Timoa analysoi mm. itse hkk J.Turkka, joka heitti ilmaan ajatuksen Timon lievästä kehitysvammasta, jonka vuoksi mieheltä tietenkin valui kuola suusta. Kuten taisimme nähdä Turkan neorealistisesta tv-sarjasta?

    Turkka perusteli näkemystään Toukolan porukan pilkkalaululla:
    "patahan kuohuvaan sylkee..."

    Aika erikoinen näkemys, jota kirjan läpi luettua ei voi missään nimessä allekirjoittaa.

    Kemppiselle vielä Timosta. Oli joukon neuvokkain Hiidenkivellä, koska ehdotti härkien ampumista kivääreillä?

    Tuo ei nyt kyllä paljon vakuuta; moinen idea ei tunnu kuitenkaan Kaikkein innovatiivisemmalta ja luovimmlta idealta..

    Timosta mieleen nousee keskinkertainen räveltäjä, joka haluaa nousta itsensä(=keskinkertaisuuden) ylitse. Valitettavasti hänen yrityksensä ovat tuomitut epäonnistumaan; esimerkkeinä Susikuoppa- ja Karhunampumis-kohtaus.

    (Toisaalta Timo voi olla meidän kaikkien keskinkertaisuuuksien suojeluspyhimys, kuten Saliere oli Amadeuksessa.)

    Ja taisihan Timo lämmittää Jukolan vanhan saunankin liian hyvin, vaikka JUhanin "käskyn mukaan, käskyn mukaan."

    Mutta 7 veljestä on kyllä helkkarin hieno ja koskettava romaani.

    Sokealle tohtorille vielä tästä:

    "Kansakoulu tarvitsi kohottavia kertomuksia, ja sopivasti karsien tästä saatiin sellainen. Mutta se kouluissa luettu "Seitsemän veljestä" ei siis yleensä ole kokonainen, ja legendojen jättäminen väliin tekee karhunpalveluksen kirjalle."

    Eli kouluissa luetaan vain pätkliä kirjasta; esim. Nuorten veljesten pako, Lukkarin koulu, Joulusauna etc.

    Kalveat immet ynnä muut legendat jäävät varjoon. Sitä Kemppinen kait tarkoitti?

    VastaaPoista
  19. anonyymi kirjoitti

    'vieroksutuilla voi olla alitajuinen motiivi olla tuottamatta jälkeläisiä, jotka heidän käsityksensä mukaan tulisivat todennäkäisesti myös vieroksutuiksi. muuhunhan he eivät usko voivansa jälkeläisiään kasvattaa. ehkä siinä monen vieroksutun syy valintaansa.'

    Voi ei! Pahimmanlaatuista reduktionismia ja kehäpäättelyä on taas liikkeellä.

    Alitajuiset motiivit, evoluutio ja natsismi (rasismi) - miksei myös jumalallinen johdatus - kas siinä meillä tieteen (ja uskon) kaapuun naamioituneen circulus vitiosus-päättelyn 'näyttävimmät' ja salakavalimmat muodot.

    Jumalallinen johdatus lienee kuitenkin jotain niin käsittämätöntä, ettei sitä voine pitää 'edes' virhepäätelmänä...

    Mitä sitten Heideggeriin, Gadameriin ja ylipäätään hermeneutiikkaan tulee, niin...tehän tiedätte; - olkoon, olkoon - taidan luovuttaa sovinnolla.

    Tulkoon circulus vitiosus!

    *
    Mutta varmaa on, ettei kukaan jätä jälkeläisiä tekemättä sen takia, että hän kokee itsensä ja ajattelunsa vieroksutuksi.

    Ei kenelläkään voi olla niin 'henkilökohtaista' suhdetta evoluutioon - tai miksi tätä elomme välttämätöntä? primus motoria lopulta nimitetäänkin. Ei edes evoluutiotutkijalla.

    Enkä uskoisi sitä, vaikka todistettaisiin!

    Lienenkö siis vieroksuttu? Ilmanko jäi jälkeläiset tekemättä/saamatta?

    Nyt sen sitten tiedän. Jo helpotti...

    VastaaPoista
  20. ad rauno

    Suslauma sallii muuten lisääntymisen vain alfaparille.

    että joku taika siinä on. liekö sitten hullun taika.

    VastaaPoista
  21. Räsäselle:

    Näistä jälkeläisistä tuli mieleeni, millä perusteella sitä jälkeläisiä saadaan.
    Isoäidilläni ja isoisälläni oli 19 omaa lasta + muutama lisäksi.
    Lehtineekeri kävi haastattelemassa isoäitiäni jonakin merkkipäivänä.
    ja kysyi "Miten näitä näin monta on siunaantunut?"

    "Kun tuossa on tuo valtatie ihan vieressä ja pitkä mäki, niin nämä kuorma-autot vaihtavat vaihdetta tuossa nurkalla ja Eikka aina herää..."

    Siinä sitä on lisääntymisen psykologiaa.

    VastaaPoista
  22. anonyymi kirjoitti

    'Suslauma sallii muuten lisääntymisen vain alfaparille.
    että joku taika siinä on. liekö sitten hullun taika.'

    Höhöpö. Sudet ovat susia ja minä olen Rauno Räsänen. Piste!

    Esittelet taas noita biologien fantastisia analogioita eläinten ja ihmisen välisen käyttäytymisen välillä.

    Kollektiivisella tasolla ne saattavat joskus toki olla jopa enemmän kuin hypoteesi (katolisen kirkon kanta evoluutioon), mutta yksilötason motiivien ja sattumusten suhteen olet pihalla kuin lumiukko.

    Ellen minä sitten todellakin ole peräti Omega-uros? Hohhoh...tästähän saisi aikaan vaikka pilkkalaulun...

    *
    Petja

    Kunnioitan syvästi sukuanne.

    Kaiken lisäksi isoäitisi ('Alfanaaras'?) esitti toistaiseksi uskottavimman selityksen aivan jumalattoman suuren lapsilaumansa siunaantumisen ja sikiämisen syyksi.

    Ylämäki. Alfauros herää auton ääniin ja ryhtyy hetimiten naimaan.

    Siinä on haastetta jo susibiologillekin.
    Mutta ovathan sudetkin tietysti herkkäkuuloista väkeä...

    VastaaPoista
  23. ad rauno

    Tuo hullun taika oli itseironiaa kun totesin kyseisen ajatukseni jo vallan pöhköksi.

    :)

    VastaaPoista
  24. "Puhkaiskaa perseenne niin, että tuntuu..." Rakastan sitä ihmistä joka näin kirjoittaa, ja vaikka olen mies, en ole homo, se on vain rakkautta siitä, että tuo sieltä jostain, sitä jotain! Jos Kivi on homo, silloin pitää määritellä homous uudestaan. Ja jos Kivi oli vanhemman naisen suojissa, ihan vain suojellakseen luovuuttaan (poikuuttaan) niin ok.
    Anjanpelto:
    Näinkö koskaan impeä niin kaunist.
    Oi! en elon saaren tääl
    Kuni aamun valo koillises hänen poskillains oil kelmeys
    hänen purppuraisil huulillansa mikä autuaitten hekuma!
    Härkä-Tuomo:
    Katsonut ei silmä milloinkana kohden naisen poven kukkuloita
    miehen mieltä eksyttävä tienoo.
    Tai sitten Paimentyttö-runo joka on mieletön kuvaus naiseudesta, ei homonhommia. Kivi tajusi,rakkaus, taivas, puhtautta vaatii, oli se sen verran runoilija.

    VastaaPoista
  25. Jukka Kemppinen: Mielestäni Lauri sanoo kyllä SIMEONILLE, ei Timolle, Hiidenkivellä:
    "Sinäkö mies? Sinä? Voi veikkoseni! rupeaisitpa katkerasti itkemään jos näkisit jotain, jota likat eivät juuri näytäkkään tuommoisille nurru-pojille kuin sinä."

    catulux: Mikä ratkaisu olisi muka ollut parempi heidän tilanteessaan Hiidenkivellä? Kuolla nälkään? He olivat olleet siellä kuitenkin jo 2 yötä...
    Mielestäni Timo on vain hieman yksinkertainen ja ymmärtää asiat vähän eri tavalla kuin muut. Sitä paitsi hän on myös vilpitön ja rehellinen sekä lämminsydäminen riidansovittelija. Eli ei todellakaan mikään keskinkertainen rähveltäjä.

    VastaaPoista
  26. Eikun siis: älä helsingissä!

    VastaaPoista
  27. Helsinki esiintyy kirjassa kahdesti, muisteloissa Turusta ja sitten kirosanana: mene Helsinkiin!

    VastaaPoista