11. lokakuuta 2007

Nöyryydestä

Kari Enqvist olisi Suomen paras tiedekirjoittaja, jos hän kirjoittaisi paremmin.

Näinä päivinä ilmestynyt Monimutkaisuudesta. Elävän olemassaolomme perusta on todella tärkeä kirja, koska nyt Enqvist käy käsiksi reduktionismiin, joka on kaarrellut näkyvissä hänen aikaisemmassa tuotannossaan.

Sääli että hän on jo saanut jokseenkin kaikki palkinnot kansanomaisen tieteen kirjoistaan. Tai ehkä se ei haittaa. Taas on tulossa lisää.

Tapaus on erikoinen. Toisin kuin useimmissa muissa tapauksissa maailmankuvan perusteita ja sen luonnontieteellisiä perusteita esiteltäessä kirjoittaja on itse tiedemies ja nähtävästi kovaa kansainvälistä tasoa.

Varauma johtuu vain siitä, etten osaa arvioida enkä arvata teoslistan perusteella, miten asian laita on. Fysiikka on rajun kilpailun alue. Mutta Enqvist on joka tapauksessa tieteellisillä ansioillaan Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan professori.

Tämä ei tarkoita Helsingin yliopiston kiitosta. Luonnontieteessä olisi kuitenkin sensaatio, jos vähäinen tai näennäinen kyky kipuaisi tuolle oppituolille. Asiantuntijoita löytyy, eivätkä kieli ja kulttuuri aiheuta heille ongelmia.

Otan nyt opettaakseni Enqvistille muutaman asian kirjoittamisesta.

On perusteltua peitellä sitä, miten tavattoman mielissään on itsestään ja miten ylivoimaiseksi itsensä arvioi verrattuna tavallisiin tolvanoihin.

Tämä kavaluussääntö kannattaa pitää mielessä, koska ihmisten ei ole pakko ostaa eikä lukea kirjoja. Suomessa menestyy vain yksi Hannu Taanila kerrallaan, ja kun Hannu täyttää parin vuoden kuluttua 70, Jari Sarasvuo on jo ottanut hänen paikkansa.

Sorry about that, man. No vacancy.

Omahyväisiä besserwissereitä me kirjoittajat olemme joka sorkka. No doubt about that, man. Mutta vaihtoehtoja eli vapausasteita riittää.

Älyllisen etevämmyyden esittely on lukijasta yhtä miellyttävä kuin taskulampun (LED) tuikautteleminen silmiin.

Myönnän että kirjoittaja on määrättömästi etevämpi kuin esimerkiksi minä. Mutta toisaalta elän sellaisessa maailmassa, johon ei ole kukaan omin voimien tullut ja josta ei ole yksikään jalkamiehenä lähtenyt.

Ei tämä ole pahasti sanottu. Kaikessa ystävällisyydessä minä. Enemmän minua harmittavat nöyrät miehet, kuten ne kaksi suuruudenhullua (Vesa Keskinen ja Maskun ja Ideaparkin Topi Sukari), jotka mainitsivat äsken television ajankohtaisohjelmassa johtavaksi arvokseen nöyryyden.

Samaa tapaavat nykyisin toistella ammattiurheilijat, nekin joilla on himomurhaajan luonne ja koulutus.

Kirjallisten tehokeinojen ongelma on yksinkertainen. Kun sellaisia käyttää, tulee tunnustaneeksi, että tarvitsee niitä. Se taas tarkoittaa, ettei itsekään ihan luota sanomisensa voimaan. Enqvistin tehokeinoja ovat nokkeluudet ja hauskat pudotukset kesken vaativan tekstin.

Mutta pellyhypyt kuuluvat muualle, esimerkiksi blogeihin. Professorin ei kannata kilpailla nimimerkin Liukas Lätkä kanssa. Siinä jää toiseksi.

Hyvä teksti on niin kuin puhtaat alusvaatteet. On selkeä olo. Ei tule mieleenkään ajatella niitä alusvaatteita. Nokkela teksti on pierutyyny takataskussa. Se voi toimia halutulla tavalla, mutta ei aina eikä joka paikassa.

Lisäksi veikistely osoittaa, että kirjoittaja haluaa miellyttää lukijoita, jolloin lukija miettii, mistä tämä tarve johtuu.

”27. Luku. Elämän pehmeys, jossa teemme salaattikastiketta ja edistämme molekyyligastronomiaa sekä muita pehmeitä arvoja, kehumme fyysikoiden panosta elämän olemuksen selvitystyössä ja pohdiskelemme elämän katalyyttistä syntyä.”

Kieli on epätarkkaa (gastronomia arvona) ja kliseistä (panos työssä).

Kirjoitan tästä kirjasta lisää. Luin vasta puolet – loppupuolen. Oli muita kiireitä. Aihe on äärimmäisen kiinnostava ja olen ollut pitkään todella kiinnostunut tästä. Kompleksiteetti (joka on selvä käsite), emergenssi (joka on epäselvä ja ryöstelty käsite).

Aikaisemmissa kirjoissaan Enqvist on ollut äärimmäisen hyvä selvittäessään vaikeita tieteellisiä asioita ja nolostuttavan teinimäinen kaunokirjallisissa juoksutuksissaan.

Feynman osasi sen. Hän kirjoitti, että tiedämme niin kovin vähän ja olemme niin kovin tyhmiä. Hänen kirjekokoelmansa (Don't you have time to think) on täynnä asioita, joissa edes fysiikka ei auta eikä reduktio käy mielessä. Esimerkiksi millaista on rakastaa ihanaa naista ja sitten puhua hänen kanssaan hiljaa kauan jonnekin aamua kohti.

Toivon että harmini on aiheeton. Luettavan ja tajuttavan tekstin sepittäminen tiukasta tieteestä on hyvin vaikeaa.

Sepittäminen liittyy sanaan ”seppä”.

17 kommenttia:

  1. Pari-kolme sanaa peräkkäin olen itsekin laittanut rahaa vastaan, tosin matalamielisen propagandistisissa tarkoituksissa, eikä se niin kauhean vaikeaa ole.

    Ensin menee kymmenen vuotta siihen, että oppii sanomaan, mitä tarkoittaa, ja loppu aika siihen, että oppii tarkoittamaan jotain tolkullista.

    Tekemistä se vain on. Seppä takoo.

    VastaaPoista
  2. Luin vasta puolet – loppupuolen.
    Luitko myös takaperin?

    VastaaPoista
  3. Kylläpä sanan säilä välähti! Ei voi kuin vain mykistyä. Oon kuvitellut osaavani käyttää suomenkieltä, niinpä niin, osaanhan ajaa autoakin hyvin kun Suomesta on räikköset ja häkkiset. Ensi kerralla, jos tulee kylille menoa, liftaan invaliiditaksiin.

    VastaaPoista
  4. Ad Anonyymi:

    Kirja jakautuu sievästi jaksoihin I Energia II Entropia ja III Emergenssi.

    Suosittelen muillekin tätä tenttikirjatekniikkaa - joskus. Siis jos lukija arvelee perustietojen riittävän, silmäilee alkua ja hyökkää siihen, mikä näyttää johtopäätöksiltä.

    Tieteellisiä artikkeleita tulee joskus luetuksi näin: 1) johtopäätökset 2) miten niihin on päädytty.

    Joissakin romaaneissa sama kikka voi olla hyvä ajatus. Proustin "Kadonnutta aikaa etsimässä" kannattaa aloittaa osasta 8. Musil on välttämättä luettava huolellisesti alusta loppuun. Svejkissä ei ole väliä, mistä lukee.

    Sekä kauno- että tietokirjallisuudessa esitystekniikka määrää. Sotaromaani tai klassinen dekkari on kuin korttitalo: kaikki perustuu aikaisemmin sanottuun tai sanomatta jätettyyn. Pikareski on kuin sekoitettu korttipakka.

    VastaaPoista
  5. Enqvist on ällistyttävän teinimäinen (anteeksi fiksut teinit) myös kirjoittaessaan kristinuskosta.

    VastaaPoista
  6. "Älyllisen etevämmyyden esittely on lukijasta yhtä miellyttävä kuin taskulampun (LED) tuikautteleminen silmiin."

    Harvat lauseet todistavat yhtä taidokkaasti omaa sisältöään vastaan.

    VastaaPoista
  7. Viittasit haastatteluun.

    Mun olis vaikea motivoitua varastotyöntekijäksi(=kauppias). Täytyis sijoittua oikein, ostaa oikeaa tavaraa ja vielä myydä se. Jotkut jaksavat koko elämänsä. Kun ei oikein toi ostaminenkaan kiinnosta.

    "Itseään täynnä olevien" pontevuudesta kertyy mukavasti veroeuroja. Hieno juttu. Tuppaa demareilta unohtumaan.

    Mistä päästäänkin hoitotyöhön. Sitä riittää, mutta miehet eivät halua maksaa. Palkolliset pakenevat, kun hinnoittelun kautta ei saa kerättyä järkevään palkanmaksuun tarvittavia varoja. Hintojen noustessa jonotkin lyhenisivät.

    Ei helekatti. Kiinasta kauko-ohjattua akupunktuuria peliin. Kyllä se siitä.

    VastaaPoista
  8. Kemppinen kirjoitti: "Kirjallisten tehokeinojen ongelma on - - ettei ihan itsekään ihan luota sanomisensa voimaan - - veikistely osoittaa, että kirjoittaja haluaa mielistellä lukijoita - -".

    Erikoista, että juuri Kemppinen mainitsee kirjallisista tehokeinoista. Hänen omat tekstinsä ja (Jukka Kemppisen, jos pidämme yllä eroa) luennointinsa/radiopuheensa ovat yhtä ilotulitusta, jossa jopa tauot hyödynnetään maksimaalisesti. Mutta ehkä yllä sitaatissa "kirjallinen tehokeino" tarkoittaa jotain rajatumpaa, vähän kuin ammattipanostaja moittisi pilailupuodin asiakkaita paukuttelusta. En tunne Enqvistin tuotantoa tarpeeksi, mutta sikäli kuin muistan, teksti on vastannut temppuvalikoimaltaan aika tavallista amerikkalaistyylistä älyllistä kosiskelua (värikkäitä rinnastuksia, muka naiivia arkipuhetta siellä, missä arki on kaukana.) Kemppisen päivän blogin luettuani tajusin itse syyllistyväni jatkuvasti saman tyylin tavoitteluun. Samalla huomaa falskisti imitoivansa Kemppistäkin tällä blogilla, kuten aikanaan hänen luentokuulustelussaan.

    Mutta miten väärin on väliin mielistellä kuulijoita tai lukijoita; en ole tutkija, tuomari tai edes profeetta. Kun kenenkään tosiaan ei ole pakko kuunnella tai lukea, pitää koukuttaa. Luonteesta mielistely tietysti kertoo jotain, eikä pelkkää hyvää.

    ***

    Kyllä minua harmittaisi, jos olisin lukenut Proustin ensin lopusta. Tylsää olisi tulla Pantheoniin sisään kupolista. Vaikka lopetus on kaiken keskuksessa, se ei ole samalla tasolla muun kanssa.

    VastaaPoista
  9. Lassi:

    Harvat lauseet todistavat yhtä taidokkaasti omaa sisältöään vastaan.

    On olemassa sellainenkin käsite kuin itseironia.

    VastaaPoista
  10. Minä olen kokeillut nöyryyttä nuorena ja minulla oli selvästi lahjoja siihen. Olin niin nöyrä, että muitten nöyryys näytti sen rinnalla pelkältä nöyristelyltä. Koska ymmärsin oman nöyryyteni nöyryyttävän niitä, joilta puuttui minun luontainen nöyryyteni, hyvää hyvyyttäni aloin peittämään säteilevää nöyryyttäni.

    VastaaPoista
  11. Mutta miten väärin on väliin mielistellä kuulijoita tai lukijoita; en ole tutkija, tuomari tai edes profeetta.

    Hutkijana ja juomarina (tuohon kolmanteen en koske) sanoisin, että mielistely on väärin sekä silloin kun sen huomaa että silloin kun sitä kohteen tietämättä tekee.
    Pahinta on siis tehdä mielistellä siten, että kohde sen tietämättään huomaa.

    VastaaPoista
  12. Kerran tv:ssä Jari Tervo ja Arto Paasilinna kiistelivät siitä, kumpi heistä on nöyrempi. Paasilinna voitti kiistan toteamalla, ettei häntä nöyrempää ihmistä ole ollut, ei ole nyt, eikä koskaan tule olemaankaan.

    VastaaPoista
  13. ad van Kemp

    Kirjoitin Kari Enqvististä päreen omaan blogiini.

    Kuten siinä aluksi totean, olen hieman 'etuajassa', koska sanoit kirjoittavasi aiheesta enemmän, kunhan olet lukenut po. kirjan kokonaan.

    Nöyryydestä-postauksesi pointti jäi minulle kuitenkin hieman arvoitukseksi, joten väänsin oman juttuni toisenlaisesta perspektiivistä, joskin saatan kyllä arvata, mitä Enqvistin kohdalla tarkoitat.

    Jos Enqvist haluaa välttämättä joka paikassa ja joka asian suhteen olla ehdottoman oikeassa reduktionismeineen, niin mikäs siinä.
    Olkoon - mutta sillä ehdolla, että meillä on lupa hieman nauraa hänen kustannuksellaan.

    'Kas tässä ihminen, joka osaa selittää meille tämän maailman eikä vain maailmaa vaan koko maailmakaikkeuden.'

    Kaiken lisäksi kyseessä on siitä erikoinen tapaus, että hän on oikeassa, koska hän osaa redusoida 'loppuun asti'!

    Luulenpa, että itse Wittgenstein, joka myös oli varsin tarkka oman egonsa ja väitteidensä relevanssin suhteen suhtautuisi tällaiseen 'kaniineja hatusta ilman taikatemppua'-tyyppiin vähintäin huvittuneesti - ellei jo sitä ennen ehtisi polttaa päreitään...

    VastaaPoista
  14. Anna Amnellille: Enqvist kirjoittaa mielestäsi kristinuskosta ällistyttävän teinimäisesti. Voisitko antaa yhden konkreettisen esimerkin tästä?

    VastaaPoista
  15. "Harvat lauseet todistavat yhtä taidokkaasti omaa sisältöään vastaan."

    Veikko Suvanto:
    "On olemassa sellainenkin käsite kuin itseironia."

    Nimenomaan. Ja taitavasti käytettynä myös kyseinen tehokeino kyllä ansaitsee tunnustuksena.

    VastaaPoista
  16. Erinomainen kirja sisällöltään, esitystavaltaan ja muodoltaan. Aihe on vaikea, mutta taitavana kirjoittajana Enqvist osaa esittää sen havainnollisesti, kärsivällisesti ja myös hauskasti. Itse en havainnut merkkiäkään huonosta kielestä, josta tässä kritiikissä esitettiin havainto. Mielestäni melko köyhää takertua yhteen tai kahteen kieltämättä hieman elliptiseen virkkeeseen, koska kieli toimii yleisesti ottaen hienosti kirjan sanoman välittäjänä ja ilmaisijana. Ylimielisyyttäkään en havainnut, se olisi kai ollut enemmänkin kaiken suoltavaa tekstivirtaa, joka olisi pudottanut 95 prosenttia lukijoista pois aiheen parista muutamassa ensimmäisessä lauseessa. Suosittelen kirjaa tältä loistavalta asiantuntijalta ja taidokkaalta kirjoittajalta.

    VastaaPoista