16. syyskuuta 2007

Ura putkessa

Huomenna on vuorossa ikävystyttävä kirjoitus korkeista tuomareista. Tänään siunailen samaa asiaa rahvaanomaisemmin.

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden toimiin ja toimintaan olen joutunut perehtymään aika paljon ja aika pitkän ajan kuluessa. Virkanimitykset ja niihin liittyvät hurjat taistelut ovat tuttuja ja samoin erinäiset tapahtumat. Hyllyssäni on hauskoja kirjoja, kuten ”Mustat maanantait – korkeimman oikeuden huonoimmat ratkaisut” ja ”Korkein oikeus – listat”. Näissä tietenkin englanninkielisissä kirjoissa on mm. mielestäni perusteltu ja oikeaan osuva lista 1900-luvun kymmenestä huonoimmasta U.S. SuprC:n jäsenestä.

Olen sommitellut samanlaisen Suomesta. En tosin taida iljetä julkaista sitä.

Vitsikään ei ole kovin hyvä, koska hovioikeudessa ja KKO:ssa epätavallinenkaan pölvästi ei pääse tekemään historiaa – kun siellä on muitakin.

Aivan hiljan, George W. Bushin kaudella, senaatin jäsenten hiostettavana istuva ehdokas vastasi kysymykseen sanomalla, että tuomarin tärkein käyttäytymissääntö on toisille osoitettava kunnioitus eli arvonanto (respect).

Hän tarkoitti, ettei saa koskaan sanoa ääneen, että kollegan tai esittelijän tai asianajajan mielipide on perseestä.

Sehän tietenkin saattaa olla juuri sieltä. Ajatus on syvällinen siksi, että omakin mielipide tai tulkinta on joskus, useammin tai harvemmin, henkeäsalpaavan typerä ja virheellinen.

Se ei ole mikään moraalisääntö vaan arkipäivän oveluutta, että jättämällä lyömättä leiman kaveriin voi välttyä siltä itsekin.

Yksi ja toinen kulkee pölvästin kirjoissa, ja se on ainakin yhteistoiminnan kannalta ongelmallista. Myös paukapäillä on hyviä ajatuksia.

Muuan toistuva masennuksen aihe omassa virkatoiminnassani liittyy lainsäädäntöön ja lainkäyttöön. Kun olemme isolle porukalla ja suurella asiantuntemuksella viilanneet viimeisen päälle asian kuntoon, huoneeseen kävelee joku vähäjärkinen, joka katselee aikaansaannostamme ja sanoo, että ei se noin voi olla – ja on oikeassa.

Ne ovat raskaita hetkiä.

Ja niitä ilmenee kaikkein parhaimmissakin piireissä. Jossain vaiheessa ponnistelu ylittää kohtuuden rajat siinä määrin, että ajatustensa aukoille tulee sokeaksi ja kuuroksi.

Maailma on täynnä sellaisia henkilöitä kuin ”Dilbertin” roskiskuski, joka saattaa vetäistä jätepussista paperinipun ja sanoa sitä vilkaistuaan, että ei kumma ellei toimi, kun tuolla koodirivillä oleva väärä funktio vetää ohjelman luuppiin.

Kirjoitan tämän nyt, koska en koskaan oppinut hallitsemaan tuota kunnioittamisen taitoa. Nyt yritän opettaa kaikkein fiksuimpia oppilaitani laskemaan kymmeneen ennen kuin kohottavat kättään ja kiljaisevat että ei se noin ole. On paljon kevyempi hengittää, kun ei ole nenä niskassa.

Samanlaisten seurassa eli esimerkiksi tuomioistuimen jaostolla tai aidon työryhmän jäsenenä ei voi edes turvautua kasvatuksen klassisiin keinoihin, joita ovat kiristäminen, pakottaminen ja lahjonta. – Ne tulevat bumerangina takaisin niin että niitä voi soveltaa vain heikompiinsa. Lisäksi vanhastaan tunnettu perinne etenkin valtion hallinnossa on tämä: kun lyöt pienempääsi, ole tarkkana, ettei kukaan ole näkemässä!

Pikkuvanhuudesta ja omahyväisyydestä ei oman hyvän kokemukseni mukaan parane koskaan, mutta esittäisin asiasta yhden huomautuksen.

U.S. SuprC –kirjassa kerrotaan, että kun John G. Robertsia nimitettiin tuomioistuimen presidentiksi, kävi ilmi, etteivät edes hänen lähimmät ystävänsä ja virkaveljensä tienneet, mitä mieltä hän oli asioista. Hän ei milloinkaan paljastanut käsityksiään ja enimmäkseen vain istui hiljaa ja hymyili sympaattisesti. – Tietysti hän oli maan arvostetuimpia tuomareita.

Yhteiskunnassa pääsevät todella pitkälle ne ihmiset, joissa Savoyn hovimestarin käytökseen yhdistyy himomurhaajan viettielämä.

Kysyin ystävättäreltäni, joka on nyt eläkkeellä toimittuaan kauan yliopistolla ja tuomioistuimessa, ja hän oli samaa mieltä kuin minä. Tavaton pyrky on häpeällistä. Ainoa kunniallinen keino päästä korkeaan asemaan on avoin kilpailu tai todellinen tapaturma.

Tuo John G. Roberts jopa myönsi, että hän oli viidentoista vuoden ajan miettinyt ennalta jokaisen askeleensa, sanansa ja tekonsa virkauralla etenemisensä kannalta.

Minusta sellainen elämä on häpeällistä ja vastenmielistä. Sellaista tosin esiintyy Sarasvuon kaltaisten ajattelijoiden kultaamassa uraputkimaailmassa. Strategiapuheissa ei näet koskaan sanota ääneen, että ovelan teeskentelyn lisäksi on oltava valmis tappamaan joka toinen vastaantulija, jos on sellainen vaara, että tämä olisi esteeksi omalle uralle.

Olen tuntenut – ja tunnen – tuollaisia ihmisiä. He ovat mielestäni vaarallisia – paitsi Mauno Koivisto, joka on kahden kesken ihan erilainen kuin ollessaan framilla. Mutta on hänkin taustaltaan koulutettu tappaja (pikakiväärimies).

Tuohon verrattuna höpöttävät itsensä tehostajat ovat vaarattomia. Usein omahyväisyys johtuu pohjaltaan pelokkuudesta. He vaikenevat, kun toinen vähän ärähtää. Saattaa päästä itkukin.

Menestyjän tunnuslauseen muotoili eräs kokenut professori näin:” Olen minäkin monta kertaa housuihin paskantanut, mutta en koskaan omiini.”

20 kommenttia:

  1. Viime viikolla eräs insultti selitti että minä tienaisin paremmin, jos en toisi omaa mielipidettäni esille niin kuin tuon.
    Minä en oikein ymmärtänyt sitä.
    Miksi pitäisi tienata enemmän, jos tällä tienestillä saa sanoa mitä ajattelee?

    VastaaPoista
  2. Ihan mielenkiintoista kerrontaa Kemppiseltä, kunnes hän ottaa esille nimen Mauno Koivisto. Mikä ihmeen sokea pilkku nimenomaan juristeilla on Koivistossa? Lopputuoloksesta päätellen Koivisto on Suomen kaikkien aikojen vahingollisin presidentti maallemme. Omatekoinen talousnero Koivisto ripustautui jääräpäisesti vakaaseen markkaan, josta vielä keinotekoisesti tehtiin vahva markka. Sen mukana romahti koko Suomen talous kaikkien aikojen lamaan, joka vaikuttaa vieläkin talouteemme mm suuren valtionvelan tähden.

    Eikö Kemppinen usko (ainakin) puhtaaksikirjoittamaansa kirjaa "Pentti Kouri Suomen omistaja ja elämäni muut roolit"? Tässä kirjassa on kansantaloustieteen professori Kouri pätevästi kuvannut velkavetoisen talouden ylikuumenemista ja sen jälkeistä romahdusta.

    Myöskin Risto Rankin väitöskirjassaan lainaama Korkman tiivistää 1980-luvulla tehdyt talouspoliittiset virheet pariin virkkeeseen:
    "- Silloin ei oivallettu, että rahamarkkinoiden liberalisointi edellyttää joustavia valuuttakursseja sekä toimivaa korkokilpailua ja pankkivalvontaa; tätä pidettiin myös integraatiopoliittisesti poissuljettuna vaihtoehtona. Poliittisesti taas ei kyetty riittävän tiukkaan finanssipolitiikkaan silloin, kun se olisi ollut paikallaan vuosina 1987-1989. Kaikki muu on vähemmän olennaista"...

    Koivisto tuki koko arvovallaan Suomen Panki virheellistä politiikkaa markan arvon suhteen. Vasta äärimmäisessä hädässä syyskuussa 1992 markka laskettiin kellumaan, kun lähes kaikki oli jo menetetty ja pankit konkurssia muistuttavassa tilassa.

    Rahamarkkinoiden vapautus ei ole onnistunut missään päin maailmaa ilman samanaikaista valuutan kellutusta. Suomessa markan kellutus myöhästyi ainakin neljä vuotta. Kun pääomaliikkeet vapautetaan, keskuspankki ei enää kykene kontrolloimaan rahan ja luoton tarjontaa. Patoutunut kysyntä määräsi myös Suomessa tarjonnan. Pätevä lääke rahan kysynnän ja tarjonnan rauhoittamiseen olisi ollut kelluva markka, johon sitten lopulta kuitenkin päädyttiin, mutta liian myöhään, kun paskat oli jo housuissa.

    VastaaPoista
  3. ad jk

    Toisten housuihin pitää vissiin paskoa oikealla hetkellä. Vähän kuten joku paskoi rusin housuihin juuri ennen vaaleja.

    VastaaPoista
  4. Ad Toipila:

    Jos luet tarkasti niin näet, ettei esimerkkini Koivistosta ole millään muotoa myönteinen.

    Ethän unohda, kuka oli pää- ja valtiovarainministeri kahden öljykriisin suurina kuoluvuosina ja kuka oli päästämässä alaikäiset riiviöt (Sundqvist, Väyrynen jne.) ministereiksi?

    Näissä henkilöarvioissani yritän varovasti rakentaa sellaista kuvaa, ettei ketään ihmistä pidä arvostaa eikä ihailla varauksettomasti.

    Sopivassa vaiheessa aion ottaa esiin Mannerheimin jättiläismäisen munaukset ja hänen mestarillisen kykynsä pakoilla vastuuta.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi:

    Pikkupojat kerran paskansivat paikkakunnalla arvostetun alkoholistin housuihin kiskaistuaan ne ensin nilkkoihin. Asianomainen siis nukkui mättäikössä sammuneena. Uhrin repliikki kierteli vuosikymmeniä kyliä:"Sitä minä ihmettelin, että kun en minä ole syönyt moneen kymmeneen vuoteen puolukoita...."

    VastaaPoista
  6. Mua on alkanut potuttamaan, kun mulla on vajavaiset tiedot historiasta. Semminkin kun Kemppinen osaa elävöittää historiaa kerronnallaan aivan eri tavalla kuin, mitä koulussa joutui aikoinaan pakkopullana kuuntelemaan. Ainakin joiltain osin koulu saattoi olla mulle vahingollinen. Elikä siis syy on aina muualla kuin itsessä.

    Tuossa eräässä toisessa yhteydessä kävi ilmi, että esim karjalaisten evakoiden asuttamiseksi säädettiin maanhankintalaki 1945. Sen perusteella evakoille, rintamalta palanneille sotilaille ja kaatuneiden omaisille joutuivat maitaan luovuttamaan valtio, yhteisöt ja yksityiset maanomistajat. Jos ei ollut viljelijä, sai muunlaista korvausta.

    Tiettävästi maanhankintalakia vastustivat mm. presidentti C.G.E. Mannerheim ja pääministeri J.K. Paasikivi, mutta jäivät häviölle. Sen verran he kuitenkin onnistuivat torjuntaoperaatiossaan, että siirtoväkeä ei asutettu ruotsinkielisille seuduille. Ilmeisesti se on näin mennyt? Vai mitä sanoo Kemppinen?

    VastaaPoista
  7. Tajunnanvirtaa:

    Kun eilen olin suomentamassa omaksi ilokseni ruotsin ulkoministeri carl bildtin blogista sitä kohtaa jossa hän kertoo lounastaneensa viime keskiviikkona suomen suurlähetystössä max jakobsonin kanssa niin pyörähdin siinä välillä hs:n nettisivuille ja siellä jakobson kirjoitti keskiviikkoisesta ystävyysmatkastaan tukholmaan ja tajusin heti kenen asioilla hän oli liikkunut kun halonen puhui samalla hetkellä tv:ssä ihan samoilla sanoilla suomen omasta linjasta kun jakobson juttunsa päätti.

    Samaisen hesarin sisäsivulla Kuopion kaupunginjohtaja joka oli aikaisemmin yliopiston rehtori toivottaa rahamies sarasvuon kylään juuri kun ollaan hädin tuskin toipumassa nalle kuninkaan pidoista on savo siis saamassa oman valtiovieraan ostelemaan koiralleen syysvaatteita ihan niin kuin zyskowicz kävi sielläpäin moikkaamassa lehmiä. Siihen päälle muistin Donnerin havainnoineen savolaisten pääkaupungissa pakanpäällä käytyään että eihän siellä ole mitään mitä voisi kulttuuriksi kutsua, mutta ehkä sarasvuo jättää muutaman millin pesämunaksi.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen piirre kaikissa muistelo-teoksissa on maininta kuinka leppoisan mukava mies Koivisto oli kahdenkeskisyydessä. Vaikka kuinka muutoin olisi Koivistoa haukuttu.

    Eräällä lentomatkalla käsiini osui Howard Ballin "We Have a Duty": The Supreme Court and the Watergate Tapes Litigation", ISBN: 0-313-26565-8. :)

    Onneksi oli sanakirja mukana. Jostain syystä tuo kirja sitten jäi mukaani ja herätti mielenkiintoni mitä U.S. SuprC oikein puuhaili.

    Paskominen? Luin joskus Rusin Mariankadun puolelta-kirjan. Kun Rusi-kohu alkoi Aamulehdessä, olin varma Aamulehden piakkoin jatkavan Halos-teemalla. Ja näin kävi.
    Nyt jo etukäteen tiedän kenen housuihin Aamulehti seuraavaksi "paskoo".

    VastaaPoista
  9. Ad Toipila:

    Ei näillä herroilla mitään lakia vastaan ollut. Paasikivi oli jyrkkänä ruotsalaispykälästä, joka todellisuudessa määräsi, että kielisuhteiden säilyttämiseksi oli man luvouttamisen sijasta raivattava peltomaata kaksin verroin.

    Näppärä ratkaisu silloisissa oloissa.

    Laki koneistoineen (maanhankintalautakunnat jne.) oli käytössä pika-asutuslakina 1940 ja esityöt oli tehty kokoomukselaisen Kyösti Haatajan toimesta 1930-luvulla, edistysmielisen T.M. Kivimäen avustaessa. Sattuivat olemaan maan parhaita juristeja, ja tuli hyvä laki.

    VastaaPoista
  10. Tässä tulee ehkä ennakoitua Kemppisen huomiseksi lupaamaa, mutta olen ennenkin pohtinut sanaparia "korkea tuomari".

    "Korkea oikeus" on luistavaa käräjärunoilua ("Arvoisa puheenjohtaja ja korkea oikeus"-ilmaisussa korrelaatti oli aika matalalla) ja korkeat tuomioistuimet sopivat tuttavalliseksi nimityksiksi ylioikeuksille ja "korkeille".

    Mutta tuomarin korkeus on epäselvempää. USA:ssahan liittovaltion usein yksin istuvia tuomareita sanotaan "closest persons we have to match kings", mutta meikäläisessä systeemissä ei vastaavaan pääse: mitä ylemmäs mennään, sitä enemmän on populaa - juristiratkaisijoita ynnäillen kaava asteissa usein 1 (kät)->3 (hon)->5 (on). Ensimmäisessä asteessa uran alkuaskelia ottava auskultantti voi joutua yksin päättämään lainhuudosta, joka vaativaksi paljastuttuaan voi teoriassa ylhäällä päätyä parillekymmenelle neuvokselle plenumiin. Eikö tässä käy niin, että uralla edistyneelle tuomarille ainoa tapa demonstroida korkeuttaan on tehtailla eriäviä mielipiteitä? Mistä onkin esimerkkejä meiltä ja muualta.

    VastaaPoista
  11. Vennamo käväisi Mannerheimin luona Tamminiemessä kylässä, neuvoen Mannerheimia perustamaan säätiön, ettei tarvitsisi maan pakko-ottoon ryhtyä. Tarkoittaen Kirkniemen kartanon alueita. M. pihisi kiukusta...

    Olis paljon tutkijoilla töitä kuinka ovelan törkeästi tuota ruotsalaispykälää väärinkäytettiin.

    Korsholman lääni ja rkp:n suostuminen/yhtyminen vaatimukseen Rytin kuolemantuomiosta / SKDL....

    Mutta jonain päivänä sitten...

    VastaaPoista
  12. Puolukoista mieleen tuli tuomarispiirejä lähellä oleva tapaus, kun ystäväni oli aamulla herännyt tuxedon hiha täynnä oksennettua café lattea. Ihmetteli kuin alkkari puolukoita, koskei laktoosia sietämättömänä henkilöitymänä maitotuotteita nauti missään muodossa. Kenties herrasmiehenä oli lainannut hihaansa tuntemattomalle, muttei muista.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Minäkin olin viime keskiviikkona Tukholmassa, mutta sain osakseni lähinnä räkätaudin. (Tintti-näyttely Sjöhistoriskassa oli komea ja Hergen originaaleja kannattaa matkustaa katsomaan kun niitä tarjolla on.)

    Lausahtaisinkin tässä räkäpäisen huomion, kun kerran lastun aiheena oli filosofointi.

    Joka toisesta poliitikosta sanotaan aina, kuinka hän on siviilissä mahdottoman leppoisa, hauska, lämmin ja seurallinen ihminen. Kalevi Sorsan suosikkimuistutus puolestaan kuului "me poliitikotkin olemme vain ihmisiä".

    Hienoa. Nyt kun vielä joku selittäisi kerrankin minulle, mitä
    maailmassa me teemme sillä tiedolla, että henkilö Ö on ihmisenä mahdottoman leppoisa, hauska, lämmin jne, kun tämä leppoisa, hauska, lämmin jne Ö sen jälkeen menee työpaikalleen ja alkaa lausua ja tehdä lähinnä vastenmielisiä asioita.

    Sanovat että politiikkaa tulisi arvioida tulosten perusteella. Miellyttävästä luonteesta ei sanota muuta kuin että hyvällä käytöksellä voi saada tuomiotaan alennetuksi. Se kyllä sopii.

    VastaaPoista
  15. pro auctore, ad Kemp und für Toipila

    *
    Taas kerran aika nasevaa tekstiä Kemppiseltä. Kyllä sieltä itsensäkin tunnistaa - tavalla tai toisella.

    Turha on Toipila meidän kuitenkaan murehtia omaa tietämättömyyttämme ja sanomisemme 'köyhyyttä' Kemppiseen verrattuna.

    Senpä takia en ole enää aikoihin edes yrittänyt kirjoittaa mitään kovin asiallista tai asiapitoista tässä blogissa.

    Lienee hyödytöntä kilpailla parempansa kanssa, jos ei pysty läheltäkään tasavertaiseen väittelyyn puheena olevista aiheista ja faktoista.

    Paljon hyödyllisempää on ihan vain lukea kuin opiskelija ikään ja yrittää siis oppia Kemppiseltä jotain - ja jos 'tuuri' käy - parhaimmillaan ehkä jopa ymmärtääkin rahtusen.

    *
    Mutta vittuilla voi ja pitääkin voida - aina! Se on luovasti intellektuaalin 'herrasmiehen' suoranainen velvollisuus ja tunnusmerkki, kunhan vain pitää visusti mielessään tietyn 'netiketin' eli röyhkeyden rajat.

    Totta kai kohdetta pitää vähän myös kehaista siinä pottuilun välissä - sekä ironisesti että ihan vakavissaan, mutta mieluummin niin, ettei lukija saa tolkkua kumpaa linjaa vedät.

    Liikaa ei toisaalta pidä kehuakaan, jottei antaisi itsestään nöyristelevää, alentuvaa tai täysin typerää vaikutelmaa.

    *
    Oma tyylillinen ihanteeni tällaisessa 'diskurssissa' on yrittää yhdistää Rabelais'n lähes surrealistinen liioittelu Molieren ivaamaan tartuffemaisuuteen; - taituruus, joka sai älyllisen retoriikan puitteissa mestarillisimman ilmentymänsä luultavasti Voltairessa.

    Voltairehan esimerkiksi mielipiteitten sekä periaatteen tasolla suhtautui Jumalaan ja pappissäätyyn mitä negatiivisinta ironiaa viljellen, mikä tosin lopulta huipentui kristinuskoa vastaan esitettyyn - hieman tosikkomaiseen 'manifestiin' (jota Nietzschekin siteerasi pariin kertaan): 'Tuhotkaa tuo hirviö!'

    Ja silti Voltaire reaalipoliitikkona pyrki pitämään yllä toimivia - miltei hyviä - 'diplomaattisia suhteita' Jumalaan, ja käyttäytyi pappejakin kohtaan yleensä varsin kohteliaasti, mitä nämä tosin eivät aina oikein ottaneet ymmärtääkseen.

    Tätä Voltairen merkillisesti kahteen suuntaan vetävää luonteenpiirrettä eräs hänen ystävänsä kovasti ihmetteli, koska tiesi tämän jyrkän asenteen kirkkoa ja teismiä kohtaan.

    (Voltaire oli deisti - siis eräänlainen 'maltillinen' ateisti, jonka Jumalalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten ja maailmanmenon kanssa maailman 'alkuunpanon' jälkeen.)

    Ranskan historian suurin kulttuuri-ironikko oli Jumalaan viitaten vastannut ystävälleen jotenkin niin, että 'Tietenkään me emme ole puheväleissä, mutta sentään tervehdimme toisiamme kuten hyviin tapoihin kuuluu.'

    *
    (Erittäin vapaa versio anekdootista, jota en siis kunnolla muista, ja joka on nasevampi yksityiskohdissaan kuin tämä muotoilu.)

    VastaaPoista
  16. Leneekö tutkittu lakimiesten ja tuomareiden aivokapasiteetteja.
    Miten helkkarissa pystyy pitämään muistissaan tämän kaiken, kuten Kemppinen?
    Harjaantuvatko aivosolut paksujen lakikirjojen pänttäämisestä, vai onko niin, että suurimmaksi osaksi asiat ovat vanhan läksyn kertausta ripauksilla uusia lauseita?
    Miten suuri osuus on rutinoidulla taidolla hakea nopeasti tietoja, ja noukkia sieltä aina tarvittava?

    VastaaPoista
  17. John G. Robertsin tapauksesta tuli mieleeni elokuvan Mr. Chance hauska loppuhuipentuma! Yrittäminen ja tyrkkiminen on todella vain pahasta - kun kirjoittaa historiaa!

    VastaaPoista
  18. Hei hyvä Jukka Kemppinen,

    Kiitos taas paljon kirjoituksestasi,
    jossa oli tälläkin kertaa "huulia" mukana. Tietenkin myös
    vakavaa, tärkeää, viisastakin asiaa.

    Vain yksi minusta tärkeä, vaikkakin
    Sinusta ehkä triviaali kommentti.
    Monet pahantekijät ovat varsinaisia
    pelkureita. Pelko saa ihmiset vihaamaan, tekemään kauheitakin asioita.
    Muistat varmasti sen, mitä
    isä aurinkoisen kerrotaan kirjoittaneen pappisseminaarista sydämen tuntemuksiaan rakkaalle äidilleen ("Äidit nuo toivossa väkevät...")
    Hänellä oli kuulemma vielä papin "uraakin"
    suurempia suunnitelmia tulevaisuudelleen - ja ne toteutuivat äitinsä ja muiden "riemuksi".
    Siinä meillä todellinen ihmispelkuri ja itsensävihaaja!
    Tämä, mitä sanoin ei kuitenkaan
    taida päteä, siis ei päde, sellaisiin (mieli)sairaisiin rikoksentekijöihin ( onko muunlaisia?), joilla ei ole
    syyllisyyden tunnetta, eivät ole
    oppineet empaattisuutta hivenen vertaa. Heidät on "kotonaan" pahoinpidelty
    pahoinpitelijöiksi, murhattu murhaajiksi. Isien (ja äitien )pahat teot...

    Luusereiden luuseri, sanoi kerran yksi opiskelijani Vapahtajastamme, Jeesus Nasaretilaisesta. Ihmettelin
    kysyen, mistä moinen ajatus pursuaa.
    Hän siihen jotenkin niin, että kyllä luulisi sentään, että Jumala olisi
    järjestänyt itsensä vapaaksi itse luomastaan satimestaan tavalla tai toisella (vrt. toinen ystävämme Sokrates).
    Niinpä, miksi sitten me tästä vielä
    kiistellään, mietipä sitä, vastasin
    aluksi ja jatkoin, jospa pointti
    onkin juuri siinä, että pitää mennä
    "alas", jotta voi päästä "ylös". Luulen myös niin, että tämä on aika lailla spesiaalikeissi, joka muun muassa tekee vaikeaksi ratkaista ko. kysymystä "puhtaan" teoreettisen järjen avulla, so. intellektuaalisesti. Kyllä niitä
    "sankareita" maailmassa on riittänyt ja tulee riittämään.
    siitä ei huolta, mutta entä antisankarit sankarit, kuka heitä muistaa muuta kuin luusereina-
    sellaisina kuin me kaikki olemme;),
    mietiskelin äänen lopuksi. Onneksi
    oppitunti päättyi ja pääsimme
    syömään koulun melkoisen vahvasti subventoitua maukasta ruokaa.

    Oikein hyvää päivänjatkoa Sinulle!


    Ystävällisesti Matti Taneli

    VastaaPoista
  19. Housuihin paskantamisesta

    Professorien ja menestyjien tulee olla tarkkana, etteivät paskanna kömpelösti, siis kohteensa alkkareiden ja välihousujen väliin. Siinähän voi syntyä vallan vääriä luuloja. Voihan pökäleen löytäjä kuvitella olevansa tosi taituri.

    VastaaPoista