30. maaliskuuta 2007

HØEG

Nyt selitän, miksi Høegin Hiljainen tyttö on aiheuttanut kriitikoissa hämmennystä. Lumen taju sai suurta suosiota mutta ehkä osittain asian vierestä.

Nainen ja apina, Kertomuksia yöstä, Kuvitelma 20. vuosisadasta ja Rajatapaukset kaunistavat Tammen keltaista kirjastoa, mutta kärsivät hiukan "maagisen realismin" polttomerkistä.

Garcia Marques, Rushdie, miksei Dan De Lillo ja ne muut ovat niin suosittuja ja arvostettuja, että oikeastaan vain Suomi odottaa vielä omaa alan miestä tai naista. Kukaan ei tuntunut huomaavan, että Tervo nähtävästi yritti juuri tätä "Myyrässä" ja "Ohranassa". Tyylilajin elementtejä hän on käyttänyt hienosti jo kauan.

Høegista tulee mieleeni myös Günther Grass, etenkin "Peltirumpu", "Kampela" ja "Kirjailijakokous". Mutta Grass on eri sukupolvea. "Kissa ja hiiri" on pysyvästi hienoimpia proosakirjoja sotien jälkeen.

"Hiljaista tyttöä" ei arvostelu ole heti ymmärtänyt, koska se poikkeaa romaanina rakenteeltaan vakiintuneista eli kehitysromaanista ja sonaattimuotoisesta kertomisesta. Nämä eli 1800-luvun alkupuolelta vahvoina menestyneet kaaviot ovat olleet kuin itsestään selviä.

Romaanin rakennetta on näinä aikoina kuvaillut mielestäni erittäin ansiokkaasti Franco Moretti, joka opettaa Stanfordissa. Kehitysromaania (Bildungsroman) erittelee hienosti "The Way of the World". Lähes parituhatsivuinen, kahden niteen The Novel on nähdäkseni ainakin sitä, mitä Ingarden toisaalta ja Wellek-Warren toisaalta minun nuoruuteni päiviä.

Nyt olen tietysti hyvinkin viehättynyt Morettin kvantitatiivisesta kirjallisuudentutkimuksesta. Luitte oikein - määrällinen, ei laadullinen. Hänen laatimansa graafit panevat pöntön pihisemään. romaanin lajit tulevat ja menevät eri kirjallisuusmaissa yllättävän säännönmukaisesti.

Jossain vaiheessa kirjoitan, vaikkapa Parnassoon, miten kummallisesti sellaisetkin peri-suomalaiset suurromaanit kuin "Seitsemän veljestä" ja "Putkinotko" sekä Haanpään novellit istahtavat kansainvälisiin muoteihin ja kuinka suuri sääli se on, että 1950-luvun Haavikkoa ja Saarikoskea ja Manneria ei saatu maailmalle, koska he sattuivat olemaan sen ajan maailman huippua. Tässä on otettava huomioon, että Saksan runous oli aivan polvillaan ja Ranska pistäytyi laulullisuudessa (Prèvert) ja uusi tiheäsyisyys (Guillevic) ei ollut vielä tullut.

Høegin uusi romaani on Chaconne. Bachin d-molli-partitan (BWV 1004 nro 5) osuus on keskeinen ja siitä puhutaan romaanissa koko ajan.

Chaconnne on oikeastaan yksi teema ja 30 muunnelmaa. Bach teki sen tässä kolmesti.

Høegin yksi arvoitus on yksitoikkoisuus - miten kaikki oikeastaan toistuu aivan samanlaisena.

Kirjan lopussa päähenkilö Kasper Krone soittaa tämän Chaconnen mahdottomassa tilanteessa, ja teosta selitetään uskomattoman oivaltavasti ja se yhdistetään hengellisyyteen. Musiikin sanotaan jatkuvan päättymisensä jälkeen.

Juuri niin. Kuolema on ovi. Ovesta kuuluu Chaconne, 3/4 -tahdissa ja alla kulkee bassolinja d - c- b - a.

Yksi teema ja kolmekymmentä muunnelmaa. Teeman pituus vain neljä tahtia. Harmonia hyvin hämmentävä d-molli - D-duuri - d-molli. Kuolema - ei kuolemaa - kuolema.

Jopa Mozart, jolle muuan Carl Zelter osoitti isä-Bachin, kirjoitti harvinaiset d-mollinsa kuoleman asiayhteyteen, kuten sen pianokonserton alkuun. (Sen, joka jyrähtää Formanin Amadeus-elokuvan alussa sopivina terveisinä niille, jotka ehkä olivat luulleet, että Mozrt sävelsi "Elvira Madiganin" pianokonserton elokuvamusiikiksi.)

Tähän kirjoitettu on tietysti ymmärrettävä kielikuvaksi ja lukuohjeeksi.

Chaconne on varmaan Bachin kuuluisin soolokappale. Mielipide-erot esityksistä roihuavat hillittöminä. Heifetz soittaa nuotilleen eli puhtaasti, ja se on järkyttävää kuultavaa. Szeryng on teknisesti uskomaton, Menuhin ei minun korvaani ole oikein Bachin miehiä.

Kaikista näistä mainituista löytyy soveliaat näytteet youTubesta suoraan hakusanalla Chaconne. Samassa rivissä on Mika Väyrysen hanurilla soittama versio ja useita kitaralla soitettuja.

Busonin pianolle sovittamasta Chaconnesta tunnetaan hyvin uudenlainen Jevgeni Kisinin versio ja vanhanpuoleinen Arturo Benedetti Michelangelin leytys.

Minulle itsestään selvä valinta on tässäkin kohdin Tatiana Nikolayeva (levykannen translitteraatio). Tatiana oli Neuhausin oppilaita ja Richterin ja Gilelsin kaveri, joka pääsi vain harvoin länteen konsertoimaan. Suomeen kyllä.

Nikolayeva on ainakin saman tason pianisti kuin nämä kaverinsa. Hänen levyjään on ollut jopa paremmin saatavissa kuin Richterin. Merkki on Olympia Records. Jos tilaatte, hankkikaa kaikin mokomin samalla Das wohl-temperierte Klavier 1-2 ja Goldberg-variaatiot (ja Shostakovitshin preludit ja fuugat).

Kuuntelin ja vertailin. Høegin kirja olennaisesti äänistä ja äänenvoimakkuuksista ja äänentasoista. Uskomatonta kyllä, hän tuntuu olevan oikeassa sivulauseen maininnassaan, että Richterin Wohltemperiertes-levytys (korvaamaton - pudottakaa Glenn Gould hyllyn ja seinän väliin) on ylävireinen!

On se, hiukan.

Säveltaso ei ole tietenkään absoluuttinen eivätkä sävellajit ole selkeä lautta, jolla seistään tai jolta pudotaan. Poikkeamat kuuluvat eri sävellajeissa eri tavoin - mutta Richterillä ilmeisesti soittoon on tavoitettu jokin ylimääräinen loisto näin.

Säellajeista on aivan mainio uusi pieni kirja, Stuart Isacoff, Temperament. How Music Became a Battleground for the Great Minds of Western Civilization (2003).

Jos joku luulisi, että puhe on pikkuasiasta, voi muuttaa mieltään esimerkiksi tuon kirjan tiedoin. Vastakkain olivat taide ja matematiikka ja kvinttiympyrää sulkemassa olivat kaikki Galileista Leibniziin.

Iso asia. Oikea ääni on totuus.

19 kommenttia:

  1. Kiitos, kirjallisuus vinkistä, pieni täsmennys kuitenkin:

    "Sen, joka jyrähtää Formanin Amadeus-elokuvan alussa sopivina terveisinä niille..." kulkee nimellä pieni g-molli sinfonia, kun nro.40 on sitten se suuri.

    VastaaPoista
  2. Ad Anomymous: Anteeksi lipsahdus - "alussa". Mutta mukana elokuvassa on myös d-molli-pianokonsertto K466 ja vielä esitettynä tavalla, joka ei kolahda minuun, aikoinaan Perahiaan oppineena.

    Oletko muuten pannut merkille, että Naxoksen minimihintaiset Mozart- ja Beethoven pianolevyt ovat monin kohdin ihan hyviä. Janos jendö on OK ja idi Bireet suorastaan hyvä.

    Jos nyt siis joku äkkinäinen henkilö haluaisi ostaa esim. pari Mozartin pianokonserttoa, niin suosittelisin alkajaisiksi Naxosta.

    Aikanaan sitten löytää omansa.

    Kaikista konsertoista oma suosikkini on Es-duuri.

    Mozartin sinfonioista juuri pieni g-molli nro 25, josta tuli aikoinaan Harnoncourtin täysin raivopäinen tulkinta - ja samalla jäi historiaan koulumestarimainen Harnoncourt.

    VastaaPoista
  3. Helkkari kun sulla on taas hyviä kirjavinkkejä - niinkuin nyt nuo Moretti ja Isacoff.

    Pohditaan asiaa. Menen joka tapauksessa konkurssiin, jos tartun jokaiseen sinun ja Järveläisen antamaan kirjatärppiin.

    *
    Multi-instrumentalisti ja The Cream yhtyeen basisti Jack Bruce, joka oli alunperin klassisen koulutuksen saanut jazz-muusikko totesi eräässä haastattelussa Creamin voimain päivinä (1967/-68) että "Bach on maailman paras basisti".

    Lienet itsekin huomannut, että tuo lausunto ei paljon totuudesta viiraa...

    VastaaPoista
  4. pääsiin konserttiin..

    VastaaPoista
  5. Tervo "maaginen realisti"? Tekeekö Kemppinen sen taas - muistan Jari Tervon joskus todenneen Kemppisen aikoinaan Hesarin kulttuurisivujen maanantaikolumnistina ilahduttaneen häntä oivaltamalla Pohjan hovin kuoren alaisen sisällön. Tervon kommentti meni jotenkin niin, että tippa siinä tuli silmään, kun vihdoinkin joku arvovaltainen asian ymmärsi (ja sanoi ulos). Yritin googlaamalla löytää sitaattia, en onnistunut (olisiko ollut Kallellaan-kirjassa tai jossain), mutta samalla huomasin, että Kemppisen tällä blogilla Tervon Ohranasta esittämät myönteiset kommentit on noteerattu mm WSOY:n ja Uudet Kirjat -kerhon nettisivuilla, viittaukset asianmukaisesti kemppinen.blogsopt.com!

    Chaconnesta olen joskus aiemminkin tällä blogilla mainostanut mukiinmenevää, vajaan tunnin musiikkiesimerkein ryyditettyä luentoa, joka on kuultavissa BBC:lta: http://www.bbc.co.uk/radio3/
    discoveringmusic/ram/cdmbachchaconne.ram

    Siellä samassa archivessa on paljon muutakin kiinnostavaa, tosin musiikkiesitysten taso vaihtelee ja kokonaisesitykset lähes järjestään "have been cut short for rights reasons". Kemppinen tiennee, ovatko taustalla "right reasons".

    VastaaPoista
  6. Ad Dr. Blind:

    Kiitos BBC:n linkistä. Urkupisteiden osoittaminen ja vertaaminen toisiin teoksiin avaa.

    En haluaisi tehdä tällaista ohjelmaa: prof. Schickele ("P.D.Q.Bach") on turmellut osan ilosta.

    Tai ei oikeastaan. - Minulla on se ohjelmassa mainittu levy, jossa nostetaan esiin sooloteoksiin "kätkettyjä" koraaleja. Oikeastaan kantaateissa on paljon samaa.

    Ja tää kirjallisuus - musiikki -ajatukseni: teos rakentuu kuulijan mielessä jopa vaivattomasti, vaikka sitä ei tarkkaan katsoen ole paperilla.

    VastaaPoista
  7. Miksi minä en voi ostaa noita Tatiana Nikolayevan levytyksiä digitaalisesti www.amazon.comista tai jostakin nettikaupasta?

    Kahta Richterin DVD:tä sekä kahta cd:tä piti odottaa kaksi viikkoa, ja tilasin ne Saksan Amazonista. Bundespost toimittaa tilaukset tänne Suomen perukoille huomattavasti rapakon etanapostia nopeammin.

    VastaaPoista
  8. Ad Sattuma:

    Ostin muistaakseni suoraan Olympia Recordsin omalta saitilta. Kunniallinen. - Bach / Monteverdi Choir / Gardiner muuten myy myös suoraan, kunniallisesti.

    Joissakin tapauksissa olen saanut vaikutelman, että tietty, sinänsä himottava levytys on vedetty markkinoilta, ehkä taiteilijan vaatimuksesta.

    VastaaPoista
  9. Konserttipianot viritetään aika yleisesti yli tavallisen 440 hertsin, jotta saataisiin ääneen brillianssia. Orkestereissa viritys on usein 442 tai 443, riippuen siitä miten soittimet on rakennettu.

    VastaaPoista
  10. Ad JK

    Suomalainen vuosisadanvaihteen idylli poikkesi niin kovin keskieurooppalaisesta. Kylät ovat siellä suurempia - pienimmillään gallialaiskylän kokoisia. Lukijalle liian vähän tyyppejä - poikkeaa niin kovin omasta kokemusmaailmasta seitsemän veljestä ja putkinotko.

    Selailin saarikosken ykköstä ja kakkosta. Hän romahti juoman pauloihin niin kovin, että kynänsä katosi ainakin meikäläisen näköpiiristä.

    Seitkytluvun suomi oli niin estynyttä ja ujoa, että kosmoksessa asuen saattoi vaikuttaa älyköltä. Euroopassa ei olisi onnistunut.

    ahhh... löysinpäs sisäisen heikinheimoni. ei millään pahalla.
    mutta jos terästä puhe ja antautuu leikkiin, niin sitten kestää - siis saarikoski. JK on toki osannut olla yli ne kolme päivää ryyppäämättä.

    eikä kiristä pipo

    VastaaPoista
  11. Ad Antti Kortelainen:

    Kiitos - totta. Mutta nyt siis olipuhe kuultavissa olevasta erosta. Oma korvani eiole kummoinekaan, mutta enpä uskoisi, että muusikkokaan kuulee alle viiden hertsin eroa, pianonvirittäjä ehkä.

    Tämä hupaisa kuulonvarainen vaikutelmani on siis että Richterin flyygeli on kuultavissa olevalla tavalla ylävireessä.

    As on 466,64. Arvaisin että pianisti ei sokkokokeessa kuulisi erillisen sävelen eroa paljon alle 10 herzin. Ainakin violistit päästelevät sooloteoksissa hiukan mitä sattuu.

    Yllättäen muuten tässäkin Wikipedian artikkeli näyttää olevan aivan tyydyttävä yhteenveto alan suunnattomasta kirjallisuudesta ("pitch (music)".

    Orkesterien virityksestähän olemme keskustelleet viimeksi kuluneet 30 vuotta.

    VastaaPoista
  12. ei... ei löydy kriitikkoja saarikoskelle. pah.
    Kyllä suomalaisiakin ikoneja kannattaisi joskus tarkastella tarkemmin.

    VastaaPoista
  13. Ad Anonyymi:
    Tuttuja ajatuksia. En ole oikea henkilö arvioimaan, koska olin itse poissa kuvasta itsestäni riippumattomien asioiden takia mm. 1989-1997.

    Ymmärrän mitä annat ymmärtää.

    Hälyttävän moni nykyisistä nimistämme on todellisuudessa peräisin keski-eurooppalaisesta ympäristöstä, kuten Kaurismäki, joka kuulemma oikeasti imeytyi saksalaiseen elokuvameininkiin oiskeluaikoinaan. Tosin muistelen, että se olisi ollut Mika eikä Aki joka kävi elokuvakoulua siellä - mutta silti.

    Muuan ystäväni, joka on oikeasta opiskellut ja opettanut Berliinissä pitkään, korosti juuri tätä samaa asiaa.

    Levottomuus herää siitä, että nähdäkseni Suomessa jostain syystä pääsee nyt 2000-luvulla taas kerran kotikutoisuudella "kansainväliseksi tähdeksi".

    VastaaPoista
  14. Vähättelemättä Akia, olen kuullut saman suuntaisia Mikasta. Jäi sitten Akin varjoon syystä tai toisesta.

    Kiitos

    VastaaPoista
  15. Minä olen kriitikko, eikä "Hiljainen tyttö" saanut minua hämmentymään vaan ihastumaan ihan noin vain ja suoraan, siitä huolimatta että olen kirjoista kirjoittanut 45 vuotta.

    On tavattoman harvinaista törmätä todella hienoon kirjaan.

    Sen vuoksi, tuon kirjan, suren kuurouttani.

    Mutta sentään on muitakin joita voi lukea aistein. Suomalaisista se tuo Nummen poijan "Kiinalainen puutarha". Se kertoo uiguureista ja minulle tulee mieleen Dilber, jota kuulin silloin kun vielä toinen korva oli suht. kokonaan kuuleva. Vaikka en teidän muiden lailla varmaan saanut tajua äänen täyteläisyydestä enkä osaisi musiikista muutenkaan kirjoittaa.

    Mutta sekä "Hiljaisesta tytöstä" että vaikkapa "Kiinalaisesta puutarhasta" tulee myös muita aisteja tukevia elämyksiä.

    Noissa kahdessa on myös se syvyyssuunta että elämä jännittyy kaareksi.

    Minä en ole ensyklopedisti, joten nuo musiikkien yksityiskohdat jäävät oheen.

    Kiitos Jukka kun toit hienon kirjan esille!

    VastaaPoista
  16. Mika kävi koulun, Aki hengasi ja katsoi leffoja.

    Mikan töissä minua - ei siis välttämättä muita - vaivaa tempo, "rytmitajun puute". Onneksi viimeisimmissä tämä puoli on jo paremmalla tolalla. Niissä 15 muussa elokuvassa sitten yleensä ei.

    Hyvä väkivaltainen tuottaja sen voisi korjata, mutta ei taida semmoista pään kääntäjää löytyä.

    Akilla tämä taas on briljanssin paikka.

    VastaaPoista
  17. Idi Biret on tehnyt Naxokselle myös Chopinia, joka levytys on korkeatasoinen. Jandon Beethovenlevyt ovat melko hyviä, ja myös Bachin Goldberg-variaatiot, jos joku sietää kuunnella niitä jonkun muunkin kuin Gouldin soittamana. Mozartia myydään nyt parillakympillä: 10 cd box, 250 years jubilee edition. Kokoelmassa on vanhempia ja uudempia levytyksiä, joiden taso vaihtelee.Pianokonserttoja 4 levyllistä. Ainakin Räsänen voisit käydä hakemassa sen!

    VastaaPoista
  18. Viulistit soittelevat tosiaan aika vapaasti, varsinkin sooloteoksia kuten vaikkapa tätä Chaconnea joka ovelasti kiertelee perustansa ympärillä joskus aika kauaskin harhautuen. Kuten Jukka tietää, olen kokeillut.

    VastaaPoista
  19. As on kyllä A:ta alempana ja 466,64 oli Nelson Mandelan vankinumero.
    ( Hih , oli ihan pakko!)

    VastaaPoista