8. elokuuta 2006

Risto Ryti ja Paavo Nurmi

Historiantutkijat ovat saaneet ansaitsematonta mainetta, koska menneisyyden vääristelyssä ovat ahkeroineet myös muut tahot.

Nykyaika on kiinnostava aika. Meillä oli kahdesta kivestä hakattu tasavalta, punainen ja musta. Olemme me edelleen vallitsevan mielipiteen maa. Täällä on keskimäärin yksi puheenaihe kerrallaan, esimerkiksi jonkun tissit, toisen ylinopeussakko tai kolmannen salarakas.

Vaikeat ja vakavat asiat, jotka vaikuttavat suoraan ihmisten vointiin, sivuutetaan perinteisin puhein, joiden käsittäminen on vaikeaa.

Tämä on outoa, kun meillä on kuitenkin uutisia ja ajankohtaisohjelmia ja ne ovat sinänsä korkeatasoisia. CNN:n tai jopa The New York Timesin kanssa ajautuu äkkiä itsetuhoisiin ajatuksiin.

Liitin työsuunnitelmieni luetteloon julkaisun nro 82a, "Epäonnistuneiden ihmisten elämäkertoja". Luen jatkuvasti ihmisistä, jotka ovat ainakin omasta mielestään onnistuneita ja ihailtavia, ja mietin, missä ne kaikki muut ovat.

Mahdollisesti kirjoitan lisää tekstejä ja tuotan Spoon Riverin plagiaatin, jollaista olen kaavaillut ja kirjoitellut kauan.

Risto Ryti ja Paavo Nurmi olivat harvinaisiin saavutuksiin yltäneitä henkilöitä ja molemmat älyn, hillinnän ja kurin ihmeitä. He olivat lisäksi ystävyksiä. Paavo Nurmi oli käsitykseni mukaan hullu. Hänen välinpitämättömyytensä toisista ihmisistä murtui vain kun tuli tilaisuus vahingoittaa muita. Kilpailijana hän nautti ehkä enemmän toisten häviämisestä kuin voittamisesta. Vanhemmilla päivillään hän muuttui yhä selvemmin vainoharhaiseksi ja viimeisinä aikoinaan hän lienee ollut varma lääkäreiden salaliitosta.

Ryti oli erään henkilöhistorian mukaan niin epämusikaalinen, ettei hän millään erottanut Porilaisten marssia Maamme-laulusta. Erikoista. Hän oli kuitenkin käynyt Porin lyseon. Mutta adjutantit vinkkasivat vähän samaan tapaan kuin sotien jälkeen puolustusministeri Emil Skogilla, jota eversti nyki shaketin liepeistä, jotta ministeri osasi kääntyä ja katsoa oikein. Skogilla kuitenkin oli sotilastausta, punakaartista. Hän oli sivumennen sanoen hyvä ministeri ja erinomainen poliitikko ja on jäänyt suotta Tannerin ja muutamien omien erehdystensä varjoon.

En ymmärrä Rytin Ribbentrop-sopimusta. Kun tietää, kuinka paljon Saksalla oli armeijaa Narvan rintamalla, jossa taisteltiin lokakuun alkuun 1944, mitään sopimusta ei tarvittu, koska Saksalla ei kertakaikkiaan ollut varaa olla auttamatta Suomea juhannuksena 1944. Silloin oli suorastaan todennäköistä, että puna-armeija olisi kohta Saksan armeijan selässä, äkkiä ylitetyn Suomenlahden rannassa Virolahdella ja Kotkassa.

Mutta Saksan ulkoministeriö, Hitlerin päämaja, sotilasjohto ja salainen poliisi eivät olleet puheväleissä keskenään. Saksa oli ystävänsä Itävallan kanssa se maa, joka kehitti oopperaa ja operettia, ja suomalaisten oli ehkä ajoittain vaikea käsittää, mikä oli näytöskappaleen henki.

Joka tapauksessa Ribbentrop-sopimuksen juridisen kikan kehitti tiettävästi myöhempi kansainvälisen oikeuden professori Erik Castrén. Joka tapauksessa Turussa oli Martti V. Terän junailujen ansiosta muun muassa panssarnyrkkejä ja kauhuja paikat väärällään maaliskuussa 1944, mutta rintamajoukot eivät olleet niistä kuulleetkaan suurhyökkäyksen alkaessa. Ne olivat sotasalaisuuksia.

En nyt ilkeä liittää suurten mytologisten hahmojen Rytin ja Paavo Nurmen rinnalle Mannerheimia, koska kaikki tietävät, että Mannerheim oli mainio sotapäällikkö, ja siksi kukaan ei ole oikein ottanut selvää siitä, onko tämä totta.

En mene liioin tänään Päämaja-mytologiaan, joka on keskeisesti sotilaallisista asioista tietämättömän ja vihaiseksi tunnetun Ilmari Turjan muodostelema. Kenraali Airo oli päämajan aivot. Sen tietävät kaikki. Mutta ilmenikö tämä koskaan millään tavoin? Sitä en tiedä. Sen kumminkin olen pannut merkille, että ensimmäisen luokan Mannerheim-ristin sai marsalkan lisäksi vain Heinrichs, luultavasti etevin kenraalimme, jota kollegat pitivät vähälahjaisena tai joka tapauksessa aivottomana myötäilijänä. Kollegoista ainoa, joka osoitti olevansa toista mieltä, oli J. Stalin.

Rinnastin tähän Rytin ja Paavo Nurmen, koska yleisesti ei ole tiedossa, että Nurmella oli vain kolme ystävää, estejuoksija Toivo Loukola, josta ei ollut väittämään vastaan tai paljon väittämäänkään, Ville Ritola, ja - Risto Ryti. Kekkkonen ja Tahko Pihkala eivät missään tapauksessa kuuluneet tähän luetteloon.

Nurmen rikastumisprojekti heilahti lähinnä urheilujohtajien eli Kekkosen ja Pihkalan aitosuomalaisuusprovokaatioiden matkaansaattamaan ammattilaisuusskandaaliin. Ruotsalaisten epäilyhän oli täysin oikea, koska Nurmi oli informaatioteollisuuden edelläkävijä ja uranuurtaja. Hänen Amerikan kiertueensa oli loistava liiketoimi.

Pääomia kartuttaessaan ja suorissa pankkiasioissa Nurmi sai ohjeita ja vihjeitä Rytiltä, joka Suomen Pankin johtajana oli tietysti paras mahdollinen oppimestari.

Onneksi Haavikko on vähentänyt tahtia merkittävästi ja Mane Saarella on muita kiireitä. Rytin ja Nurmen muutamasta tapaamisesta saisi nimittäin rajun näytelmän suoraan kirjoittamalla. Arvaan että Paasikivi, jonka jäljiltä ei juuri löydy Rytiin kohdistuneita moitteita, joutui aina kasvavan vitutuksen valtaan Rytin seurassa. Lisäksi Paasikivi oli pantu kävelemään KOP:stä jo 30-luvulla, koska hän oli rikastunut aivan liikaa, kun taas Ryti oli pankkimies vallan huipulla ja merkittävien kansainvälisten finanssipiirien suuresti arvostama henkilö.

Rytin kylmäverisyyttä kuvaa hienosti hänen uransa alku. Pitää paikkansa, että vaikka hän oli lainopin opiskelijana niin etevä, että siinä olivat professoritkin äimän käkinä, hän ei tuntenut vähintäkään mielenkiintoa niin sanottua oikeustiedettä kohtaan, vaan ryhtyi vähän yli 20-vuotiaana asianajajaksi ja otti partnerikseen etevän professori Julian Serlachiuksen tyhmemmän veljen. Asianajotoimisto Serlachius & Ryti on muuten nimenä edelleen olemassa. Näissä toimissa Ryti menestyi häikäisevästi, vaikka parhaat käytännön juristimme istuivat Viipurissa ja osa Pietarissa eli ulkomaankaupan äärellä.

Asiakashankinnassa Ryti keskittyi varmavaistoisiin miehiin. Viipurin suuruudet, kuten jo 1913 kuollut Juho Lallukka olivat paikallisten juristien hoteissa, mutta Ryti löysi asiakkaakseen naantalilaisen Alfred Kordelinin.

Itse juristina ja asianajajien sukulaisena mietin silmät vettyen, miten mainio sauma oli ennen vapaussotaa puolittain tapaturmaisessa kahakassa ammutun Kordelinin kuolinpesän selvittäminen ja säätiön perustaminen. Rytihän tarvitsi tilanteessa Paavo Nurmen kykyjä, koska hän joutui rouvansa Gerdan kanssa ottamaan ritolat, kun suomalaisten sällien täydentämät matruusit ajattelivat ampua koko porukan. Mutta kyllä se onnistui. Rytillä oli koulutodistuksessaan kymppi myös voimistelusta.

11 kommenttia:

  1. Annanpa Rytistä kaksi vihjettä. Von Blücherin päiväkirjat ja L. A. Puntilan kokoelma, siellä erityisesti muistikirja/päivyrit 1944. Nämä sanoin Martillekin, kun hän kirjaansa kirjoitti, mutta ei tainnut kelvata.

    Jälkimmäisestä mm.
    - Ryti ei aikonut paeta, vaikka Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen.
    - Mikäli Mannerheim olisi kuollut johonkin monista kriittisistä sairaskohtauksista, Ryti olisi ottanut sodanjohdon (esikuvansa tapaan)
    - Puntila säikähti edellistä, suositteli pääavustajaksi Martti Talvelaa, jonka kyydissä oli tullut Kannakselta Helsinkiin entistä päämiestään tapaamaan
    - Ryti kertoi sodan jälkeen Puntilalle myös näyistään, joita ilmaantui vatsaleikkauksen jälkeen. Ne ovat maaseutunationalismia kerrakseen ja julkaisemisen arvoisia.

    Nämä eivät siis elämäkertaan kelvanneet.

    VastaaPoista
  2. Ad Sedis:
    Tarkoitat siis Blucherin aitoja päiväkirjoja. En edes tiennyt, että niitä löytyisi Suomesta. Hänen kirjansa olen lukenut.

    Puntilako vastoin tapojaan ei olisi julkaissut näitä muistiinpanojaan? eli siis K-arkistossa?

    Kunnioittavan kollegiaalisesti yhden rivien välistä lukemaani, että Martti olisi voinut toteuttaa kirjan toisinkin - vai olisiko kerrassaan aika hänen tai porukan ottaa asia teolle. Jonkin verran uutta aineistoa on ja etenkin edellytyksiä uuteen arviointiin.

    VastaaPoista
  3. Puntilan kokoelmassa KA:ssa on reilusti yli 500 mappia. On siellä vielä yhtä ja toista kiintoisaa, mm. Stella Polariksen metsästystä, josta tosin paljon on jo julki.

    SAT/VIA:n historiaa ajattelin itse, mutta jäi roikkumaan: Puntilahan haastatteli keskeiset tekijät ja ne ovat litteroituna siellä.

    Vastaavat lienevät sota-arkistossa, josta sain aikoinaan yhden johtajan kassakaapista, kun sanoin jo lukeneeni sen aiemmin KA:ssa, jossa on nykyisin SAT:n arkistokin. Sieltä selviää kuinka kuutoset pantiin linnaan, keskustelupöytäkirja tosin mukavasti revenneenä niin, etteivät puhujat käy ilmi, mutta on helppo arvata. Hehän panivat myös metalliliiton johtaja Skogin kuriin, mieshän hoiperteli.

    Sittemminhän STA-historian puute paikattiin kuin laulussa gradulla - se edellinen gradu oli historian laitoksen kassakaapissa eikä luettavissa muutamia kymmeniä vuosia. Vuosia meni, mutta ei villoja.

    Blücherin pvk on luvanvarainen, joten sitä ei voi graduihin kuluttaa.

    Aineistot olivat sen verran laajoja, että tiukan aikataulun ihmiset eivät niitä löydä ja periaatteen vuoksi eivät edes katso, vaikka sormella osoittaisi ja lapulle varmentaisi.

    Kaiken voi kirjoittaa aina uusiksi. Katsotaan nyt miten sille Koskenniemelle (VAK) käy.

    VastaaPoista
  4. Eka kommentissa oli tietysti puhe Paavo Talvelasta, Suomen johdonmukaisimmasta fasistista. Hän kannatti eniten sitä italialaista ja loppuun asti.

    VastaaPoista
  5. Jukka: kommenteissani oli niin monta virhettä, että ei ole väliksi niitä julkaista. Kun sain yhden virheen korjatuksi, uusia ilmaantui, esim. Talvela ja Susitaival.Menisi fasismi väärän miehen piikkiin.

    VastaaPoista
  6. Ad Sedis:

    Olisin tietenkin toiminut niin kuin pyysit, mutta sormi lipesi. Ja eihän tämä mitäänt tavatonta ole.

    Susitaipaleesta olin ajatellut kirjoittaa muutaman sanan: "vaarallinen raivohullu" joka syöksyi kansanedustajana sotaan, vaikka oli saanut saapasta armeijasta ja - menestyi tolkuttoman hienosti. Ryhmä Susi unohdetaan äkkiä Suomussalmen taistelujen yhteydessä, vaikka se Juntusrannassa loi sekä Matti Aarnion nimiin menneen saarrostus - motti-taktiikan että intifada-tyyppisen sissitaistelun, kun Pohjois-Suomen miehet selvittivät selustauhan.

    Toinen Suomussalmen suuri nimi joululta 1939 oli Alpo Marttinen. Tietääkseni Siilasvuo istui Rovaniemellä Pohjanhovissa kehumassa itseään lehtimiehille.

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti sinulle ei myönnetä sitä big bang -nappia koskaan. Jos sormi on noin herkkä liipasimella. Mutta kerrankos. Bäst som sker.

    "Toivottavasti kirjoituksessani on virheitä" taisi Paavo Haavikkokin sanoa Kansakunnan linjassa. (Suoranainen ihme, että en kirjoittanut tähän Väyrynen. Tänään kaikki nimet ja asiat lipsuvat aivan päin Prinkkalaa.)

    Olihan tuossa sentään jotain hauskempaakin kuin virheeni.

    VastaaPoista
  8. Muitten touhujeni vuoksi en nyt ehdi perehtyä siihen suunnattomaan nöyryytyksen jonka Emil Skog joutui kokemaan puolustusministerinä. Äärimmillen ajettuna ihminen näet kaivaa vaikka oman hautansa, kuten Totuus sanoo Isossa Kirjassa.

    Leif ja Peter Fagernäsin isoisä Uno Fagernäsin kokemuksista:

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/jaaskel.htm

    Uno F:n johtamassa divisioonassa taisteli myös muuan turkulainen Mauno Koivisto.

    VastaaPoista
  9. Ilman yhtään näppäilyvirhettäkin Fagernäs-linkkini näkyy hukkuneen blogosfääriin.

    Tarkoittamani tieto löytyy googletamalla "uno fagernäs", Marjatta Cronvall: Johannes Jääskeläisen kohtalo 1918

    VastaaPoista
  10. Ad Heikki Rönkkö:

    Ankara tariona - ja minulle tuntematon kaiken vapaussotakirjallisuuden jälkeen. Toivottavasti Marko Tikka lukee. Hän on näitä tutkinut.

    olen tavannut juristeja, jioden mielestä yleinen amnestialaki vapaussodan jälkeen oli kataluuksista kauheimpia - kuka tahansa kykeni estämään henkirikoksenkintutkimisen vain väittämällä, että oli tullut oltua isänmaan asialla.

    Kenttäoikeuksien ja valtiorikosoikeuksien ratkaisut olivat teknisesti "lukossa". Nille ei olisi mahtanut mitään sekään, joka olisi halunnut.

    VastaaPoista
  11. Risto Ryti oli myöskin eräs syypää huonoon varustilanteeseen 1939. Hän vastusti ankarasti rahan haaskaamista aseisiin ja tässä on hänen paljon puhuva kommenttinsa vuodelta 1938.

    Suomen pankin pääjohtaja Risto Ryti lausui valtiovarainvaliokunnassa keväällä 1938 näin:

    "Emmehän voi hankkia patruunia, terästä ja lentokoneita sillä, mitä meidän lapsemme mahdollisesti ansaitsevat."

    Nämä molemmat lainaukset otettu Annikki Kalelan kirjasta Isäni A. K.Cajander, Kirjayhtymä 1985.

    "Vielä syyskesällä 1939 Aimo Cajander kertoo yrittäneensä painostaa Rytiä, jotta voitaisiin saada huomattavampaa luottoa puolustustarkoituksiin. - Vaikuttaa siltä, ettei Ryti yrittänytkään hankkia lainaa. lainan vastustajiin kuului myös Tanner. Molemmat rahamiehet olivat sangen mielissään siitä, että Suomen talous vaikean pula-ajan jälkeen nyt oli erinomaisessa kunnossa, eivätkä he olleet mitenkään halukkaista heikentämään sitä ottamalla lainoja, ei edes siviilivarastojen hankkimiseen."

    Sellaisia isänmaan ystäviä meillä oli ja Cajanderia aina vain moititaan!


    Cajanderin puhe Viipurin Espilässä 12.8.1939

    Cajanderin puhe Viipurin Espilässä 12.8.1939 pidettiin ennen NL:n ja Saksan solmimaa hyökkäämättömyyssopimusta, joka tuli muuttamaan poliittista asennoitumista ja aikana, jolloin kukaan ei voinut tietää sodan syttyvän 1.9.1939

    s. 442: "Vain harvat kuulivat puheen ja vielä harvemmat ovat lukeneet sen."

    A. K. Cajander tarkastelee puheensa aluksi itsenäisen Suomen kahden ensimäisen vuosikymmenen taloudellista kehitystä.

    Tässä on sen puheen kaikkein eniten polemiikkia herättänyt kohta:

    s. 459: "Jos meidän olisi ollut pakko alusta alkaen kiihdyttää varustelujamme, olisimme epäilemättä nyt köyhä kansa. Emme ole vieläkään mikään varakas kansa, kaukana siitä, mutta meidän vaurautemme on nyt, pulavuosistakin huolimatta, kokonaan toisenlainen kuin oli v. 1918. Nyt on kansallisvarallisuutemme sellainen, että olemme jaksaneet ja jaksamme sotatarpeitakin hankkia vallan toisella tavalla kuin silloin, sekä voimme huomattavaksi osaksi niitä valmistaa omassa maassamme, mihin silloin ei ollut mahdollisuuksia olemassa. Ja lisäksi, mitä silloin olisimme hankkineet esim. lentokoneita, ilmatorjuntavälineitä, tankkeja y.m. olisivat nyt jo suurelta osalta vanhentuneita, ehkäpä romutettaviakin. Sitäpaitsi mahdollisuutemme kestää pitkäaikainenkin sota, on toinen kuin silloin, koska talouselämämme on, kuten äsken osoitin, voimakkaasti kehittynyt ja paremmin mobilisoitavissakin.
    Meillä on syytä eräässä toisessakin suhteessa olla tyytyväisiä siihen, että meille on ollut suotu hengähdysaikaa. V. 1918 me olimme kahtia jakaantunut, rikkinäinen kansa, jonka vastustuskyky vakavaa ulkonaista vaaraa vastaan olisi ollut verrattain rajoitettu. Nyt olemme suurin piirtein eheä kansa, jonka suunnilleen jokainen jäsen tuntee Suomen yhtäläisesti omaksi isänmaakseen ja on yhtäläisesti sitä valmis puolustamaan. tämän seikan merkitystä ei tosin ole yliarvioitava mutta ei myöskään aliarvioitava. Yksimielinenkään kansa ilman aseita ei pitkälle pysty, mutta hampaisiinkaan aseistettu ei ulkoista painoa kestä, jos siltä puuttuu sisäinen yhteenkuuluvaisuuden tunto."

    Lainaukset otettu Annikki Kalelan kirjasta Isäni A. K.Cajander, Kirjayhtymä 1985. Kirjassa on luku Puhe Viipurin Espilässä, s. 441-443 ja liitteenä kirjan lopussa on koko puhe sivuilla 458-462.

    Tässä on aiheesta tekemäni avaus ja sen loppuun kirjoittamani juttu:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/4212226/flat_thread

    VastaaPoista