16. helmikuuta 2006

Kirja muutti elämäni



En ole varma, mikä miekkonen on Kins Collins. Luulen että hän on vanha mies ja epäilen että hänellä puuttuvat pakasta kuvakortit ja kakkoset.

Haluan nyt ryhtyä urkkimaan lukijoiltani: mainitkaa kirjoja, jotka muuttivat elämänne. Kertokaa niistä jotain.

Tämän Collinsin lista on miellyttävä. Amazon täynnä listoja, ja ne ovat enimmäkseen höperöitä ja hyödyttömiä. Luultavasti listojen tekeminen ja lähettäminen liittyy sellaiseen ekshibitionismi, josta kärsii myös arvostelukyky.

Sitten taas toisaalta - valtava määrä vinkkejä on peräisin ystäviltä, kavereilta, tuttavilta. Ja kun on nauttinut jostain aivan hurjasti, asiasta on päästävä pauhaamaan muille. Esimerkiksi että Tatyana Nikolayevan levytys Bachin Goldberg-muunnelmista on useimmissa elämän tilanteissa mieluisampi kuunnella kuin kumpikaan Gouldin levytyksistä. Ja nyt että Akateemisessa kirjakaupassa oli hyvin tunnetun Jandön Naxos-levytys myös tästä teoksesta. Tiedän mitä tämä todellinen pianonsoiton Työn Sankari on muutoin levyttänyt, yhdeksän euron investointi voi osoittautua erinomaiseksi.

Tämä tyyppi on listannut kirjoja, jotka muuttivat hänen elämäänsä. Lista miellyttää, koska siinä on Bachia, kaunokirjallisuutta, fysiikkaa ja tietotekniikkaa. Toisaalla hän luettelee vaikuttaneita opettajia, joiden luennoilla hän on ollut tai melkein ollut. En tiedä uskoako - Carnap, Axelrod, Allan Bloom, Karl Popper ja William H. McNeill, jonka loistelias kirja Plagues and People on nyt suomeksi - Kansat ja kulkutaudit. Toisaalta hän sanoo opiskelleensa Chicagossa ja Lontoossa.

Toivon tunnustuksia.

Collinsin listalta:

John J. O'Neill - Prodigal genius: The Life of Nikola Tesla.

Lillian & Hugh Lieber - The Einstein Theory of Relativity; A Trip to the Fourth Dimension. - Kirjoittaja sanoo että tensorilaskenta otti koville. Itse muistelen Rolf Nevanlinnan Johdatusta suhteellisuusteoriaan. Pitkään minä siinäkin matemaattisia kaavoja tuijottelin, mutta taisivat jäädä ymmärtämättä.

Sigmund Freud: A General Introduction to Psychoanalysis. - Kieltämättä. Otavan Jokamiehen korkeakoulussa ilmestyi muinoin Freudin Johdatus psykoanalyysiin ja sitten kai Gummerus suomennutti pinon Freudia - Unien tulkintaa ja muuta. Olen samaa mieltä kuin Peter Watson, joka sanoo: vuosisadan ehkä kaikkein merkittävin ajattelija, joka oli väärässä jokseenkin kaikessa.

S.I. Hayakawa, Language in Action. - Hullua. Saman Otavan sarjan "Ajattelun ja toiminnan kieli" teki niin suuren vaikutuksen, että sen muistaa vieläkin. Margaret Meadin seksuaalisuus-kirja oli pikemmin läpihuutojuttu.

S.Thompson - Calculus made easy. - En tunne mutta tarkastan. Differentiaalilaskenta on hankala juttu, koska yleensä sitä ei opi koulussa kunnolla. Luin lukion pitkän matematiikan tultuani Teknilliseen Korkeakouluun Otaniemeen ma. professoriksi. Olisin valmis julistamaan, että oivallus muutoksen suuruudesta (rate of change), joka on diffin perusteita, on aivan perustava.

Mortimer J. Adler - How to Read a Book. - Olen jyrkästi samaa mieltä. Loistava apu ihmiselle, joka aikoo vakavissaan lukea esimerkiksi Platonia. Siinä nimittäin menee todennäköisesti aika hukkaan, kun aloittaa väärästä kirjasta ja lukee tyhmästi. Tietääkseni tätä kirjaa on käytetty sangen kauan sangen etevissä yliopistoissa.

Spengler, Decline of West. - Eri mieltä. Luin sopivan nuorena suomenkielisen lyhennelmän Länsimaiden perikato. Höpöä. vaihdan tähän toisen kirjan

Egon Friedell - Uuden ajan kulttuurihistoria I-III - eurooppalaisen sielun kriisi mustasta surmasta maailmansotaan asti. - Kirja on faktojen ja johtopäätösten osalta paikkansapitämätön ja kaiken kaikkiaan äärimmäisen epäluotettava. En tiedä toista historiakirjaa, joka olisi vaikuttanut yhtä moniin yhtä pysyvästi. Ehkä se johtuu valtavan hienosta kielestä ja kirjoittajan intohimosta. "Jean Paul Marat oli hulluksi tullut kellarirotta..."

Ludwig Wittgenstein - Tractatus Logico-Philosophicus. - Samaa mieltä. Tiedän hyvin, että Wittgenstein muutti myöhemmin mielensä ja ettei tässäkään kirjassa oikeastaan mikään pidä paikkaansa. Silti se on ohittamaton. Normaali laitos on metka, kun vaikeat lauseet voi lukea sekä englanniksi että saksaksi. Kirjassa ei sanota "Wovon man nicht sprechen kann...", vaan "reden".

Herbert A. Simon - A Formal Theory of Interaction in Social Group (1952). - Samaa mieltä.

Bjarne Stroustrup - Design and Evolution of C++. - En tunne. Panin tilaukseen.

Jatketaan...

(Otavassa 1964 kuulin, että Haanpään "kolme pirullista pistettä" selittyvät yksinkertaisesti. Hän on siinä määrin itseoppinut, että lopetti kaikki kappaleet kolmella pisteellä. Hän luuli, että sillai ruukataan. Vilho Suomi oli sitten selittänyt, että yleensä yksikin piste riittää.

Kuinkahan Haanpään olisi käynyt Regular Expressionia kirjoittaessa...

13 kommenttia:

  1. Ei tunnustuksia tällä kertaa (ainakaan vielä), mutta noista Haanpään kolmesta pisteestä pari sanaa. Vasta pari vuotta sitten Noitaympyrää lukiessani tajusin, että Veikko Huoviselle tyypillinen piirre saattaapi olla lainatavaraa.

    Anekdoottisi tietenkin tekee koko asian entistä huvittavammaksi...

    VastaaPoista
  2. "Huviksi ja Hyödyksi - Keittokirja tytöille ja pojille" Sai minut innostumaan ruoanlaitosta...

    VastaaPoista
  3. Tractatus on ollut osaltaan muuttamassa minunkin elämääni. Wittgensteinin mielenmuutosta on kylläkin suuresti paisuteltu. Jo Tractatuksessa itsessään sanotaan, ettei siinä "oikeastaan mikään pidä paikkaansa" (§ 6.54; kohta, joka Wittgensteinista puhuttaessa sietäisi tulla siteeratuksi useamminkin kuin sitä välittömästi seuraava, melko loppuunkulunut § 7). Nykyinen Wittgenstein-tutkimus on tämän huomioonottaneena melko laajalti sitä mieltä, että Wittgensteinin myöhäisfilosofia onkin merkittäväksi osaksi vain hienosäätöä siihen, millä tavalla Tractatus tarkkaan ottaen sitten on pitämättä paikkaansa.

    Toinen kirja, jonka haluaisin mainita elämääni muuttaneena, on erään Jukka Kemppisen hätkähdyttävän vähälle huomiolle jäänyt teos Oikeus kulttuuri-ilmiönä. Se on ollut minulla lainassa jo lähes kymmenen vuotta Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksen kirjastosta, joka on sittemmin sulautunut Kasvatustieteellisen tiedekunnan kirjastoon, joka on sittemmin sulautunut Käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjastoksi. Kirja oli aikoinaan opettavainen ensisijaisesti siinä suhteessa, että noin korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa olevalla ihmisellä voi olla Suomessa noin kyynisiä mielipiteitä noin pyhistä asioista ja että nämä mielipiteet on kuitenkin kyynisyydestään huolimatta mahdollista esittää näin ei-demoralisoivasti, suorastaan toimintaan aktivoivasti. Myöhemmin siitä on työkalupakkimaisesti löytynyt hengenravintoa mitä erilaisimmissa yhteyksissä, ja sivunkulmia on vuosien varrella taiteltu milloin mistäkin kohtaa tarpeen mukaan. En tiedä, mitä tapahtuu, jos joudun joskus palauttamaan kirjan.

    Eikö "oikeustieteen tohtori" ole muuten englanniksi "J.D." eikä mikään "Ph.D. Jurisprudence"?

    VastaaPoista
  4. Donald Barthelme: Sixty Stories.
    Hän on ilkeämpi kuin Murakami, notkeampi kuin Bradbury, kokeellisempi kuin Pinchon, terävämpi kuin Dahl, kekseliäämpi kuin Joyce, viisaampi kuin O.Henry, ja pelottavin kaikista. Jos tällaista kirjailijaa ei olisi, hänet pitäisi keksiä. Jos hänet esiteltäisiin henkilöhahmona, hän olisi armottoman epäuskottava. Missä nobel viipyy?

    VastaaPoista
  5. Ad alia:

    J.D. on käytössä eräissä yliopistoissa, esimerkiksi Berkeleyssä.

    Englannin suurissa yliopistoissa Ph. D. juristilla ei ole kumma - ilman lisäystä "jurisprudence".

    J.D. ei ole silmissäni ulkomaalaiselle erikoisen järkevä tähtäin. Amerikkalaisilla juristeilla Bar Examination on töläs ja painava.

    Itse olen Suomessa Ph.D eli väitellyt kulttuurihistoriasta ja sitten hyvin omituisesti väitöskirjan juridisen osan johdosta otettu yleisen oikeustieteen dosentiksi. Se on oikeudellinen ala (jurisprudence). Fil. tohtoreita on ollut vanhastaan mm. oikeushistoriassa ja oikeussosioilogiassa.

    VastaaPoista
  6. Ensimmäinen kirja, jonka luin, oli mullistava kokemus. Olin 4-vuotias ja kirja oli "Tarzan, apinoiden kuningas". Isäni sen käsiini tuuppasi. Aika pian sen jälkeen tuli Ray Bradburyn "Marsin aikakirjat", joka vei minut scifin pariin.
    Pertti Pakarisen "Me päreenpolttajat" sai minut katsomaan elämääni tarkemmin ja luopumaan turhasta koohotuksesta. Ja Hayakawa ja Bernen "Kanssakäymisen kuviot" antoivat eväät, joiden avulla vieläkin käsittelen ihmissuhteitani. Aika hassu lista.
    Kaksi ihmistä, joista kummastakaan en pidä enkä kumpaakaan kunnioita, on satunnaisella lauseella muuttanut elämäni. Sisareni ensimmäinen mies lähetti minut iltaoppikouluun sanomalla "Kyllä sinä siellä pärjäisit, kun kaikenlaiset keskinkertaiset kakaratkin pärjäävät." Ystävättäreni aviomies sai minut lukemaan englanninkielisiä kirjoja sanomalla hajamielisesti: "Kaikkihan englantia osaavat lukea."

    VastaaPoista
  7. Olin aikeissa vastata tähän, mutta kun jutusta tuli liian pitkä, niin laitoin sen omalle saitilleni, otsikolla "kirjallinen perintöni"
    http://www.ihmiskunta.org/wp/?p=596

    VastaaPoista
  8. Hipsuvarpaan ja Nököhampaan seikkailut eivät kovin paljon vaikuttaneet elämääni, ei abckirijakaan, koska osasin lukea jo kouluun mennessäni. Ennen kouluikääni ahmin moneen kertaan Yrjö Karilaan kirjoittaman "Vallin, erämaan mies". Jonathan Swiftin tekstiin perustuva "Robinson Crusoen ihmeelliset seikkailut lapsille lyhennettynä" oli tärkeä testikirja: katsoin kellosta aikaa nähdäkseni pystynkö vieläkin nopeammin lukemaan kirjan yhtä kyytiä.
    Noin ylimalkan en ainakan nyt muista elämääni järisyttäviä kirjallisia kokemuksia, joten lienen varttunut viisaudessa vähin erin. Vanhemmiten kiinnostukseni filosofiaan, juristiikkaan ja ja Paavalin kirjeisiin on vahvistunut. Minusta Paavali oli mestarillinen saivartelija, varmaan aikansa parhaimmistoa porukasta, jolta on jotain meille jälkeentulleille jäänyt.
    Kummemmitta kommenteitta ilmoittaudun minäkin hiilihankoineni eräänlaiseen Tractatus-lukeneistoon.

    VastaaPoista
  9. Hipsuvarpaan ja Nököhampaan seikkailut eivät kovin paljon vaikuttaneet elämääni, ei abckirijakaan, koska osasin lukea jo kouluun mennessäni. Ennen kouluikääni ahmin moneen kertaan Yrjö Karilaan kirjoittaman "Vallin, erämaan mies". Jonathan Swiftin tekstiin perustuva "Robinson Crusoen ihmeelliset seikkailut lapsille lyhennettynä" oli tärkeä testikirja: katsoin kellosta aikaa nähdäkseni pystynkö vieläkin nopeammin lukemaan kirjan yhtä kyytiä.
    Noin ylimalkan en ainakan nyt muista elämääni järisyttäviä kirjallisia kokemuksia, joten lienen varttunut viisaudessa vähin erin. Vanhemmiten kiinnostukseni filosofiaan, juristiikkaan ja ja Paavalin kirjeisiin on vahvistunut. Minusta Paavali oli mestarillinen saivartelija, varmaan aikansa parhaimmistoa porukasta, jolta on jotain meille jälkeentulleille jäänyt.
    Kummemmitta kommenteitta ilmoittaudun minäkin hiilihankoineni eräänlaiseen Tractatus-lukeneistoon.

    VastaaPoista
  10. Hei, tiedän että tämä ei oikeastaan ole oikea foorumi tälle, mutta mahtaisiko se jo lähes sovittu haastattelu sopia jossain vaiheessa? Voin järjestää ensi viikkoana monella tapaa, ainakin tiistain kello 12.00 jälkeen. Vai tulisiko minun päätellä jotakin siitä että ette ole vastanneet kahteen sähköpostiini? Mielelläni kuitenkin tekisin tekijänoikeuksista sellaisen kuvaillunlaisen jutun, ja se olisi erittäin toimivaa rakentaa teidän haastattelunne ympärille.

    Veikko Eranti
    veikko.eranti@sci.fi

    VastaaPoista
  11. Mette aloitti ja minä heitän seuraavan tajunnanvirralla (suunnilleen aikajärjestyksessä seuraavat teokset): Carl Barksin Aku Ankat, ne aidot 50-luvun lopun ja 60-luvun alun huimat seikkailut. Kolisivat niin, että nuppi tutisi. Niitä oli pino jonkun perhetutun luona ja luin innolla kaikki useampaan kertaan läpi. Tarzan- ja Mars-kirjat, osa ensipainoksia ja perintönä saatuja, sitäkin arvokkaampia siis. WSOY:n kustantamat ensimmäiset Tintit 60-luvulla, vähän myöhemmin se ensimmäinen suomennettu Asterix eli "Asterix ja Kleopatra". Jossain välissä Kurjat, Jean Valjean oli jonkinlainen mystinen sankari monia vuosia lukemisen jälkeen. Viimeinen mohikaani, Muinaiseläimiä värikuvina, enolta saatu Jokamiehen lintukirja, Kumpujen yöstä, Punavyöt, Sukelluslaivalla maapallon ympäri... Lapsena liki kaikki kirjat olivat kokemuksia ja ohjasivat johonkin suuntaan. Otavan iso oli päivittäin auki jostain, samoin Kansojen historia. Myöhemmin Simpauttaja kolahti lukion ensimmäisellä. Tuntematon sotilas, Huckleberry Finn, Seitsemän veljestä, Kenttä ja kasarmi, Rikos ja rangaistus, Teurastamo 5, Hänen majesteettinsa salaisessa palvelussa, Lapsuuden loppu, Saattue Murmanskiin, Avaruusseikkailu 2001, Verikivi, Kylän koirat, Kissan kehto, Sadan vuoden yksinäisyys, Sieppari ruispellossa, Saatana saapuu Moskovaan, Salaisen sodan saatossa, Moreeni... Eihän tästä tule mitään, pitäisi tehdä oma blogi kuten Petja! Tarkkailla ja rangaista oli tärkeä kirja, se tuli alleviivattua ja luettua tarkasti. Raamatun luin kannesta kanteen vasta uutena suomennoksena ja kannatti: elämää se ei muuttanut, mutta ymmärsin paremmin monen tarinan ja elokuvakohtauksen. Guns, germs & Steelin ostin Australiasta paluulennon lukemiseksi: se käynnisti ajattelun uusille urille. Samoin tapahtui Ape & sushi masterin kanssa. Wittgensteinia en ole lukenut, mitä nyt Huomautuksia väreistä, mutta sitä ei varmaan lasketa? Lajien synty on uskomaton saavutus: tarkkojen havaintojen ja muistiinpanoja pohjalta älykästä analyysia ja luovia johtopäätöksiä. On todella vaikea nimetä yhtä kirjaa, joka olisi mullistanut elämän. Lopuksi on mainittava Kemppisen englannista kääntämä Pyhä kilpikonna laahaa häntäänsä vuodelta -76. Se on hieno kokoelma ja tutustutti kulttuuriin, josta tuli myöhemmin osa elämäämme (vaimoni osaa lukea samoja tarinoita japaniksi). "Taivas ja helvetti" on ehdoton suosikkini, siinä on kiteytetty matkaohje elämälle.

    VastaaPoista
  12. Matt Ridley: Jalouden alkuperä

    Lisäsi kummasti ymmärrystäni yhteiskunnan toiminnasta.

    VastaaPoista
  13. Uusin postaukseksi "väärentämisestä" muistutti tästä: Korten, David C. When Corporations Rule the World. Copublishers: Kumarian Press (West Hartford CT) and Berrett-Koehler Publishers (San Francisco), 1996. 376 pages. www.davidkorten.org
    Tuon kirjan jälkeen ei ollut enää paluuta entiseen ajatteluun, argumentointi oli sen verran selvää ja perusteltua. Kuten kirjoitit "Väärentämisestä"-artikkelissasi, niin "tekijänoikeuslain ja kopiosuojausten ympärillä käyty kuhina on pohjaltaan kusetusta". Suuryritykset (corporations) ovat yksinkertaisesti liian suuria kusettajia, pienemmätkin riittäisivät vallan hyvin.

    VastaaPoista