30. joulukuuta 2005

Jäähdyttelyä

Kuvassa puntari, jonka koukkuun kiinnitettiin punnittava esine ja varteen oli kaiverrettu urat nauloille ja muille painomitoille. Erittäin sopiva tappeluase. Tervatamppi, jollaisesta lauluissa puhutaan, oli sopiva kulkukoirien huiskimiseen, mutta kyllä sitä tappelussakin käytettiin. Pannunalka oli kolmijalkainen varrellinen metalliesine, jolla myös lyötiin sopivamman astalon puuttuessa.

"Aastalo" otettiin rikoslakiin 1920-luvulla. Hengenvaarallisen astalon käyttäminen pahoinpitelyssä teki teosta törkeän niin että siitä luettiin äreämpi rangaistus.

Vaasan-Jaakkoo kirjoitti asiasta silloin pakinan, jossa hän kyseli, että mikä se "astalo" on ja selvitettyään, että se tarkoittaa karttua, kurikkaa tai keppiä, kävi päivittelemän Helsingin herrojen heikkoa asiantuntemusta. Akathan ne astaloila tappelevat. Miehelle piti olla vähintään aidas eli risuaidasta riuhtaistu karahka.

Tappelulauluissa esiintyy myös rivollipyssy eli revolveri. Se on mielenkiintoista. Revolveri oli aika uusi keksintö ja ainakin kyläsepältä mahtava taidonnäyte. Puoliautomaattipistooli ja kaksitoiminen revolveri ovatkin sitten 1800-luvun lopun tehdastuotteita.

Mutta puukot oli följyssä omasta takaa. Puukon kantaminen oli aika tavallista, kunnes herrat sen kielsivät 1960-luvun lopulla. Kohta puheeksi tulevalla Jussi-kuorolla oli pohjalaisessa kansallispuvussa helavyössä vain puukon perät tupessa.

Ei se ollut yllätys, että vanhan kansan tappelulaulut näkyivät blogin kommenteissa ja kävijämäärissä. Jotkut kirjoittaneista tiedän erittäin asiantunteviksi, kuten ystäväni poliisitarkastaja, jolla on tietoa sekä teksteistä että tappeluista.

En nyt käy arvailemaan, mitä tämä kertoo. Nämä laulut ovat olleet lähellä kansalaisten sydäntä kauan.

Paulaharju kuvailee hienonhienossa kirjassaan ”Härmän aukeilta”, miten hää- ja hautajaistappelut aloitettiin. Häjyt lauloivat ja tanssivat itse. Tanssi oli tätä ”retkuttelua”, josta laulujen sanoissa mainitaan. Kun Rannanjärvi tanssi, järkevät ihmiset tiesivät pyyhkäistä pakoon vaikka ikkunasta.

Laulujen tekijyys kuitataan aina sanomalla niitä kansanlauluiksi. Paulaharju sanoo, että Härmä lauloi. Nämä muutamat pitäjät, joista Kauhava on mainittava samaan hengenvetoon Ylihärmän ja Alahärmän kanssa, olivat aikoinaan paikkoja, joissa aikuinen ja arvostettu mies saattoi laulaa selvin päin keskellä päivää.

Mies lauloi töihin mennessä, töistä tullessa. Emäntä ja piika lauloivat aamusta iltaan.
Oli siinä Toivo Kuulalla ja Artturi Järviluomalla ihmettelemistä, kun he merkitsivät 1900-luvun alkuvuosina Osk. Alppisen kaupalla Kauhavan Ylikylässä muistiin toista sataa kansanlaulua. Siinä saaliissa on mukana merkittävän monta täysklassikon asemaan noussutta, kuten ”Tuuli se taivutti koivun larvan”, jonka Järviluoma otti Pohjalaisia –teokseensa.

Minulla on oma arvaus ”Isontalon Antin” säveltäjästä ja sanoittajasta. Jospa se oli Antti Rannanjärvi.

Viikingeille ja niille kreikkalaisille, jotka särkivät Troijan pahanpäiväisesti, oli itsestään selvää, että suuri soturi oli suuri laulaja ja runontekijä. Käsityskanta oli sama Provencen trubaduureilla ja varhaisrenessanssin ajan. Käsitys laulamisen ja runoijen akkamaisuudesta on hyvin myöhäistä perua ja muuttui jälleen, kun rokki ja poppi syntyivät kaupallisen musiikin kyljestä kuvaamaan sorrettujen ja solvattujen tuntoja. (Liverpoolin pojat olivat oikeasti juntteja. Sen sijaan "Rollarit" olivata yliopistopoikia, jotka teeskentelivät rahvaanomaista. Elvis oli ammatiltaan auton apumies.)

Ellei se ollut Rannanjärvi itse, niin joku porukasta. Laulut syntyivät salamannopeasti ja levisivät heti koko maahan.

Blogi ei ole uusi keksintö, vaan muiden ohella minäkin tässä toteutan käytäntöä, joka oli kukoistuksessaan Kauhavalla ja Härmissä jo 1860-luvulla – roikastetaan, liioitellaan, panetellaan, kehutaan toisia ja etenkin itseä, ja välillä vaivutaan pohjattomaan itsesääliin – ja ihmiset kuuntelevat ja toistelevat tätä!

Voi voi voi sano mammani,
kun se potkaisi lullun laitaa.
Minkähänlainen maailman koijari
tuostakin tullaa taitaa.

= = =

Mamma se luuli luuessansa,
mamma se luuli luuessansa,
että tuosta tuli turva oma,
ja tuosta tuli turva oma.

Tuli siitä poijasta juomari
ja tuli siitä poijasta juomari
ja kortin lyöjä kova
ja kortin lyöjä kova

….

Tästä pojasta ei tullut juomaria, vaan tuomari, mutta ero on aika näennäinen.

Luulen, että laulava Pohjanmaa oli jo kuollut minun muistini aikana, tai joka tapauksessa muistikuvani sekoittuvat, ja olen kehno todistaja, keskikylän kivitalossa kasvanut ja totta puhuen täysin vailla pohjalaista verenperintöä. On siellä vieläkin Luomalan Aura ja muita, jotka osaavat satoja lauluja ja jatkavat perinnettä mutta tämä ilman aikojaan laulaminen oli siis kenties kadonnut.

Äidinisä muutti paikkakunnalle 1924, jolloin äitini oli jo syntynyt, Satakunnassa. Isä päätyi Kauhavalle tunnettua reittiä, Ilmasotakoulun kautta.

Saan kiittää olemassaolostani kunnallisverotusta. Ilmasotakoulun komendantti oli pyytänyt ja saanut virkavapaata taksoituslautakunnan kokouksia varten, ja ilma-RUK:n kursseilla viheliäisin nuoresta iästään (23 vuotta) huolimatta opettajana toiminut isäni määrättiin hänen viransijaisekseen. Kun Kannaksen suurhyökkäys sitten alkoi, isä pyrki tietysti raivokkaasti laivueeseensa, mutta asioiden normaali kitka teki tehtävänsä. Samaan aikaan kun pommituslaivueet ammuttiin puhki, hän teki matkaa ja pääsi omalla paikalleen ison Junkersin tähtäriksi vasta tilanteen hiukan rauhoituttua. Vaikka jäihän Blenheim-laivueesta Kankahan Tauno henkiin ja on hengissä edelleen.

Perheemme asui ja vaikutti paikkakunnalla, kunnes muutti Helsinkiin 1963. Minä olin silloin armeijassa.

Tämä laulujen harrastus on isäni perua. Hän oli kakkosjohtajana Ensti Pohjolan apuna Jussi-kuorossa ja jo sitä ennen, heti sotien jälkeen, hänellä oli mahdottoman hyvä laajennettu kvartetti, joka voitti jonkin Sulasolin mestaruuden ja sai itseltään Heikki Klemetiltä kehut. Sen kuoron ensimmäinen tenori, Heiskan Esko, oli osuuskaupan myyjä. Hänellä oli aivan käsittämättömän kaunis ja heleä tenori. Äänirautaa ei tarvittu, koska monesta yhteydestä tunnettu, Poriin muuttanut Päiviö Kangas oli sävelkorkeuksissa ja rytmiikassa erehtymätön.

Isäni oli kertomansa mukaan oman perheensä kolmanneksi paras laulaja, mutta hän oli saanut koulutusta rintamamieskuoroissa ja YL:ssä ja kehui jossain vaiheessa veisanneensa samassa kokoonpanossa Matti Lehtisen, Antti Koskisen ja Kim Borgin kanssa. Voi olla tottakin, sillä he kävivät meillä paikkakunnalla pistäytyessään 50-luvulla.

Eli siis olen kuullut lastenkamarin ovenraosta varhaisimmasta lapsuudestani sekä virallisia, erinomaisen hyvin sovitettuja kuoroversioita, että iltaa istuvien huomattavan epävirallisia versioita toisista lauluista. Kihlakunnantuomarina pitkän uran tehnyt Kankahan Uuno kuulemma osasi kaikki laulut eikä ujostellut esittää niitä.

Jussi-kuoron Amerikan kiertueen äänilevystä poikani on tehnyt puhdistetun ja korjatun digitaalisen version. Kyllä Maa kaunehin maa laskee siinäkin, mutta sen sijaan supervaikea Madetojan Kuljen, soittoniekat myötä on parempi kuin YL:n levyttämät versiot. Pappani majan soolon laulaa silloinen yhteiskoulun rehtori Kosti Rasinperä. Sibeliuksen Rakastava-sarjan soolon laulaa Lassila & Tikanojan konttoripäällikkö Esa Uusitalo. Näistä sankaritöistä ansio on Ensti Pohjolan, joka Lapualla lääkärinä ollessaan sanoi kuoromiehille, ettei hän rupea mitään mieskuoroa johtamaan, kun ei se sellainen ole musiikkiakaan.

Niin se varmaan oli. Mieskuoro oli hyvä syy livistää kotoa. Kuorojen suuri uudistaja oli Harald Andersen (Radion kamarikuoro, Klemetti-opiston kuoro), mutta myös Ensti pani jo 1950-luvun lopulla karvaniskaiset isännät, pankinjohtajat ja myyntimiehet laulamaan Bartokia ja Mozartia niin että kun he sitten palasivat oman maakunnan kansanlauluihin, niin jo pani koreasti! Suru ja Eikä ne haavan lehret lakkaa olivat varmoja tapauksia. Yleisö oli myyty.

Tätä nykyä ihastelen Erik Bergmanin dissonoivaa Isontalon Anttia. Kuten Ensti sanoi, "hurrit" ne vasta muodstelivat suomalaisen kansanlaulun. Ja perinne jatkuu - Tuomari Nurmio laulaa, että perkele, Rannanjärvi elää.

Isänmaallinen paatos löysi sekin Jussi-kuorossa paikkansa. Sibeliuksen Terve kuu oli ohjelmistossa, koska Jusseissa oli harvinaisen jykeviä bassoja. Teos on äänialaltaankin erittäin vaikea. Oi kallis Suomenmaa esitettiin aika rivakasta mutta kevyesti, vaikka sota-ajan perinne oli tehnyt siitä laahaavan, Ja kun tämä urosjoukko veti konsertin lopuksi Nuijamiesten marssin, niin bassojen ”vaviskaa, vaviskaa” pani juhlasalin peräseinällä asti ikkunaverhot heilumaan ja housunlahkeet lepattamaan.

10 kommenttia:

  1. Isäni lauloi Jussi-kuorossa pitkään. Muistaakseni hän jättäytyi pois siinä 80-luvun lopulla, pian maailmanympärysmatkan jälkeen. Ilmeisesti oli liian sitovaa kuulua kyseiseen kuoroon, kun oli vaativa työ ja neljä lasta. Mutta sen, sekä Lapuan mieslaulajien ansiosta minäkin noita viisuja tunnen.

    VastaaPoista
  2. Haudastansa (vai pitäisikö sanoa haurastansa) se Rannanjärvi vielä henkii. Samalla reissulla pyöräilin Matti Haapojankin haudalle. Paikkakuntalaiset kertoivat, että niin salaa oli luut kuopattu, ettei kukaan tunnu tietävän asiasta mitään. Haapojan pojan isälleen pysyttämä tyhjän haudan valurautaristi oli jo ruosteen syömä.
    Pakko on vielä Matti Pohtokin niiltä kulmilta mainita. Hän oli ehkä maamme kuuluisin kirjojenkeräilijä, joka reissunpäällä sai raudasta ja kuoli. Luultiin näet, että hänellä olisi ollut enemmältikin rahaa mukanaan.

    VastaaPoista
  3. Muistaakseni Tuomari Nurmion perhe asui jonkin aikaa Alavudella. Siellähän on pitkä lauluperinne myös, samoin kuoroja, en muista mitä ne nyt ovat nimeltään.

    Kuulan patsas on siinä Osuuspankin edessä.

    Terv.

    Ripsa

    VastaaPoista
  4. En voi kyllä välttyä ajatukselta, että Kemppinen ihailee näitä rikollisia ja murhamiehiä, jotka edustivat senaikaisia Helvetin Enkeleitä.

    Mitä nopeammin tällainen yhteiskunnan "kuona-aines", pelkopuukottajat, unohdetaan, sitä parempi.

    Arjessa on ihan riittävästi sankareita, mutta missä ovat kuvausryhmät ja lauluntekijät?

    VastaaPoista
  5. Prospero - tunnen henkilökohtaisesti joukon murhamiehiä. Tapasin käydä Turun keskusvankilassa pakkolaitoksessa tapaamassa heitä. Tuomarina olen joutunut tekemisiin muutamien satojen henrikoksista syytettyjen kanssa ja käynyt läpi heidän entisyyttään ja mielentilaansa koskevat asiakirjat.

    Näistä henkilöistä ehkä kaksi tai kolme oli jotain muuta kuin perimän ja ympäristön hyvin vähälle jättämiä.

    Haluan ymmärtää, miksi nämä tappelulaulut elävät ja uusia syntyy jatkuvasti. Esimerkiksi Amerikkalaisen elokuvan gangsterit ja lännenmiehet olivat kaiketi joka ainoa raskaasti poikkeavia.

    Rannanjärvestä on lauluissa tehty "sosiaalinen bandiitti2. Hobsbawm toi tämän hyödyllisen käsitteen tutkimuskirjallisuuteen vuosikymmeniä sitten havaittuaan, että tiettyyn ryövärityyppin liitetään samoja piirteitä Robin hoodista Pancho Villaan, Zapataan ja Salvatore Giulianoon.

    Meillä on tarinoita Haapojan Matista ja Sika-Kyöstistä ja lauluja puukkojunkkareista, ja niissä on näitä samoja piirteitä.

    Bonnie ja Clyde...

    = = =

    Eräässä omassa blogissasi puhut teknovimpaimilla kehuskelemisesta, ja asiaa puhut.

    Et ehkä pannut merkille, että minun esittelemäni vekottimet ovat arkea ja arkisen hintaisia.

    Mutta minua kiinnostaa ja huvittaa sama asia kuin nähtävästi sinua - miten jotkut ovat valmiita maksamaan "moottorin miehekkäästä murinasta" kymmeniä tuhansia euroja. Siihen autolehdissä aina viitataan. Ja miksi joku maksaa rannekellosta enemmän kuin 100 euroa?

    Lopulta tämä Veblenin yli sata vuotta sitten tunnistama kersakulutus, conspicious consumption, on Suomessa mielestäni aika hilllittyä moniin Euroopan maihin, Venäjään ja Yhdysvaltoinin verrattuna.

    Arjesta tehdään käsitykseni mukaan koko ajan elokuvia, televisio-ohjelmia (tosi-TV) ja etenkin lauluja.

    VastaaPoista
  6. Samoja latuja kulkivat minunkin mietteeni. Mietin Bonnieta ja Clydeä, samoin auringonlaskun ratsastajia, Sundance Kidiä ja Butch Casssidyä.

    Jokin merkillinen logikka kääntää yleisen mielipiteen näiden murhaajien puolelle, tekee heistä uhreja. Villissä pohjolassa se on kai enemmän aika kuin sympatia. Jokainen järkevä ihminen tajuaa, miten ikävää on olla samassa salissa asetta heiluttavan henkilön kanssa, joka on valmis käyttämään sitä.

    Pidätkö Rannanjärveä tai Isontalon Anttia "ympäristön tai perimän vähälle jättäminä"?

    Sankareille on aina tilausta, heidän motiivejaan ja tekojaa ei vissiin haluta tarkastella lähemmin. Luulen, että Gene Hackmanin esittämä sheriffi osui aika lähelle arviossaan Eastwoodin leffassa Armoton puhuessaan "naisten ja lasten tappajista". Silti sympatiani kääntyivät William Mundyn puolelle. Hänen tekonsa leffassa tuntui niin oikeutetulta.

    Itse näkisin puukkojunkkarit ja robinhoodit kansan omien toiveiden haijastumina; he haluaisivat toimia heidän laillaan, ottaa
    oikeuden omiin käsiinsä, mutta eivät uskalla. Kansan kapina rajoittuu näiden kyseenalaisten "sankarien" palvontaan.

    Meidän arkemme ja hintamme eivät taida kohdata. Mutta älä välitä, olen suhteellisen onnellinen näinkin.

    Minua huvittaa ja surettaa kaikki mikä liittyy moottoreihin, varsinkin, jos puhutaan moottoriurheilusta, joka lienee yksi järjettömimmistä ihmisen keksimistä tavoista tappaa aikaansa.

    Niin, toisessa on kysymys ajasta, jossa tarkkuus lienee kellon tärkein tehtävä ja toisessa siirrytään paikasta A paikkaan B autolla, jossa vähäinen kulutus on ainoa auton valinnan
    järkevä kriteeri.

    Se,että meidän kulutuksemme on hillitympää kuin toisten maiden,ei vähennä meidän vastuutamme.
    Karmeeta kuulua rallikansaan, moottoriurheilukansaan. Häpeän sitä vilpittömästi.

    Olet oikessa, arjesta tehdään kyllä paljon lauluja. Parhaiten elävät kuitenkin sankarilaulut, sama pätee muussakin taiteessa. Kyllä taide toteuttaa tasa-arvottomuutta parhaansa mukaan, unohtaen arjen, keskittyen jumaliin ja maallisiin sankareihin.

    VastaaPoista
  7. Prospero - tästähän tuli hyvä keskustelu.

    En tiedä näistä sosiaalisista bandiiteista, mutta ehkä Pohjanmaa oli eräänlainen intiaaniheimo.

    Sanoin nimenomaan, että murhamiehet ovat lähes poikkeuksetta vähälle jääneitä. Isotalon ja Rannanjärven elämänvaiheet osoittavat, että he olivat poikkeuksia - tosin Isotalo sai linnatuomionsa nykykielellä kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä. Sitä vastoin Pukkilan Jaska näyttäisi olleen psykopaatti ja sosiopaatti ja Anssin Jukka "siipimies", joka löi puukolla "taitamattomasti" eli tappoi.

    Antti Isotalo oli mm. kirjeenvaihdossa Matilda Wreden kanssa ja Matildan isä puolestaan oli läänin kuvernööri.

    Häjyjen nimimiehet erosivat kaikista aikaisemmist ja tulevista ryöväreistä siinä, että he olivat keski-ikäisiä ja varakkaita talollisia. Ehkä he olivat kyläpäälliköitä. Siihen viittaisivat yhteenotot körttiläisten kanssa, joiden esiinmarssi aiheutti organisaation muutoksen.

    Jos hypätään Vapaussotaan, valkoisista murhamiehistä vaiettiin tyystin. Pohjanmaan Veikko Sippola katsoi parhaaksi siirtyä Amerikkaan. Keski-Suomessa Rummin Jussi eli Johan From ei saanut ainakaan myönteistä mainetta.

    Vaikeasti käsitettävää on myös symbolisen tappelun muuttuminen tappavaksi. Ennen ja jälkeen välejä selviteltiin voimain koetuksella, joka päättyi toisen osapuolen antautumiseen. Pohjanmaan kansallisurheilu paini jäljittelee sitä. Selkävoitto on voitto, ja ottelu päättyy siihen.

    Häjyjen huippuvuosina olivat nälkävuodetkin, lauletuimmat tappohäät jopa 1868.

    VastaaPoista
  8. Blenheim oli sen verran hyvä syötti, että lähetän kiinnostuneille kaksi linkkiä:
    Lauri Äijö Ja Onni Rautava - Blenheim Ja Junkers 88 Lentäjät:
    http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-RautavaAijo.html
    Oulun Veteraanit Virtuaalilentäjien Vieraana:
    http://www.virtualpilots.fi/hist/WW2History-OulunVeteraanit.html
    Matti Hämäläisen "Kolmen sodan pommittajat" on hyvä yleisesitys 42:sta.

    VastaaPoista
  9. Sankaruus on monimutkainen käsite. Ehkä kiinnostus väkivaltaiseen toimintaan kykenevää miestä kohtaan perustuu osin siihen, että tajuamme (joidenkin) tällaisten miesten pystyvän myös suojelemaan yhteisöä tiukan paikan tullen? John Keegan, Frans de Waal ja Jared Diamond tuovat esiin sen, että kaikissa kädellisyhteisöissä vain osa uroksista erikoistuu tappamiseen (toisaalta näin näyttää olevan kaikilla laumoissa saalistavilla petoeläimillä yleensä) ja heistä kehittyy todellisia taitajia. Huomautan, etten tarkoita tässä vankeuteen tuomittuja murhamiehiä! Kemppinenkin viittasi siihen, että vain taitamaton puukotti vastustajan kuoliaaksi. Viljam Pylkäs ja Lauri Törni ovat mielenkiintoisia siksi, että Pylkäs nähtävästi pystyi palaamaan rauhan oloihin, mutta Törni ei. Oman kiinnostukseni taustalla on myös joutuminen väkivaltaisten hyökkäysten kohteeksi täysin yllättäen, niin sanotusti "syyttä". Hyökkääjällä on tietysti aina jokin "syy", jota uhrin on mahdoton ymmärtää. Ajattelevana ihmisenä haluaisin tämän syyn tietää ja siinä tämäkin keskustelu auttoi hiukan. Kiitos!
    PS. Painin selätys vastaa nyrkkeilyn tyrmäystä ja judon ipponia. Kaikki ovat "kuolemia", kuten myös jääkiekon jatkoajan "äkkikuolema": Vastustaja on tapettu eikä ruumiin pahoinpitelyssä ole enää mitään järkeä. Urheilu on aika käypä kanava väkivaltaisuudelle. ;-)

    VastaaPoista
  10. Rummin Jussin uroteoista Jämsän suunnalla on Jukka Rislakki kirjoittanut muistaakseni kirjassaan Kauhun aika. Se ei ole lasten silmille sopivaa luettavaa.

    Tampereella alkoivat kuulemma kutsua vapaussodan muistomerkkiä Rummin Jussin patsaaksi.

    Onhan yhdestä vapaussodan murhamiehestä puhuttu ja kirjoitettu paljonkin. Yhdellä lauseella tämä murhamies olisi säästänyt tuhansia leireissä viruvia ihmishenkiä.

    Onhan minunkin suhteeni Mannerheimiin tietenkin ristiriitainen, vihan ja ihailun sekoitus. Hänen multilahjakkuutensa ei jätä ketään kylmäksi. Valokuvaus, hevoset, kirjoittaminen, kielitaito... Aasian ratsastuksen ja Japanin sodan kuvaukset aivan loisteliasta kirjallisuutta ja tarkkaa dokumentointia.

    VastaaPoista