31. joulukuuta 2005

Sohva ja arava


Televisiossa sanottiin, että olohuoneesta tulee nyt ilohuone. Siellä iloitaan kotiteatterin ja tietokoneiden avulla, jos pelkkä tikkuviina ei enää riitä.

Äänessä olivat asiantuntijat, joten virheellisiä käsityksiä esitettiin runsaastikin. Suomalainen olohuone ei esimerkiksi ole ”salongin” seuraaja. Kaupungeissa ja kirkonkylissä väljissä virka-asunnoissa arvokkain huone oli "sali". Hiukan maalaisemmissa oloissa tupaan liittyi kamari tai useita. Salissa oli puusepänliikkeessä teetetty, loimukoivuinen salin kalusto. Pinnat oli petsattu tummiksi ja hiottu moneen kertaan. Äveräissä piireissä makuuhuoneen kalusto piironkeineen ja vaatekaappeineen oli samaa tekoa. Vauraamissa maalaistaloissa kalusto saattoi olla "mestarin" tekemä eli niin sanottua talonpoikaiskustavilaista tyyliä, kun taas pirtin kalut ja kaapit olivat omien miesten nikkaroimia.

Olohuoneen entinen nimitys 1930-luvulta oli ”arkihuone”, joka on suora käännös ruotsista. Ehkä tämä nykyinen nimi on suora käännös englannista, ”living-room”. Amerikkalaisilla on usein lisäksi ”den”, erityisesti perheen isälle pyhitetty ”loukko” tai ”kämppä”, joka on kuitenkin saman katon alla. Kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten ”upotettu olohuone” oli hienostuneisuuden huippu. Oleskelutilaan johti portaat kuin uima-altaaseen.

Minna Sarantola-Weiss väitteli 2003 teoksella Sohvakaluston läpimurto. Oivallus oli huikea. Hän oli aikaisemmin kirjoittanut puusepänteollisuuden historian ja siis tiesi, että alalta on hyvä kirjallinen aineisto. On mahdollista selvittää, mitä myytiin, milloin ja paljonko. Näillä tiedoilla päästään käsiksi suomalaisten asumiseen.

Puhe on nyt etenkin kerrostaloista ja keskiluokasta eli siitä valtavan suuresta väestönosasta, joka pakeni sotien jälkeen maalta kaupunkeihin, ensin "esikaupunkeihin", sitten Helsingissä "liitosalueelle", joka tarkoitti etenkin Herttoniemeä, ja sen jälkeen "lähihöihin", joista Tapiola oli ihanteellisuuden ilmenemä, yritys puutarhakaupungiksi, mutta 1960-luvun lähiöt jo sitten selvää Moskovaa.

Väittelijä väittää, että moderni asuminen oli yhtä kuin sohvakaluston läpimurto. Sohvia ja sohvapöytiä myytiin kuin näkkileipää. Aikoinaan sohva oli mahonkia ja aidosti epämukava. Nyt sohva, kuten kuvan "Kameleontti", oli muunneltava ja mukava.

Markkinoiden runsastuessa tuli televisio. Kukaan ei ole vieläkään ratkaissut, miten televisio sijoitetaan olohuoneeseen. Ehkä ilohuone hämärtyy elokuvateatteriksi. Sosiologit ovat jo huomanneet, että ihmiset ovat lakanneet tekemästä vierailuja eli visiittejä. Jos kylässä kumminkin pistäydytään, on kohteliaista juoda kahvit keittiössä.

Sisustaminen on perinteisesti suunniteltu ihmisten kohtaamista ajatellen. Katseiden suunnat ovat ratkaisseet. Poliittiset neuvottelut ja sökö vaativat pyöreän pöydän, koska ihmisten on seurattava toisiaan hyvin tarkasti. Virastoissa käytetään pitkiä pöytiä, jotta ylemmät ihmiset voivat istua eri päässä pöytää kuin alemmat. Hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa istutaan virkaikäjärjestyksessä.

Kahden puolen pöytää istuvat poliisi ja rikollinen tai tuomari ja vanki. Lääkärit keksivät kauan sitten ottaa potilaan pöydän viereen. Se oli sekä näppärämpää että vähemmän torjuvaa. Avioeroista ei puhuta eikä uusien lapsien hankkimisesta keskustella silmästä silmään, vaan esimerkiksi autossa, jossa on puhuttava katseiden kohtaamatta. Jo kauan sitten miehet puhuivat miesten asioista rinnakkain penkillä istuen, kyynärpäät polvilla. Vanha isäntä tai emäntä istui hallitsijan tavoin keinutuolissa, jota edelleen on tapana tarjota arvokkaaksi noteeratulle vieraalle.

Suora rintamasuunta ja katsekontakti on suomalaisille perinteisesti vastenmielinen. Kun äijät tapasivat toisiaan maitolaiturilla tai onnikkaa odotellessaan, kohtelias tapa oli seistä vähän kyljittäin. Tuijoteltiin taivaalle, välillä maahan, syljeskeltiin. Tarjottiin Työmiestä tai Saimaata.



Elokuvantekijät osaavat nämä asiat. Silmillä näytellään. Katse on kaikkein tärkein. Siksi huoneiden muodosta ja huonekalujen sijoittelusta voi lukea niin paljon ihmisten suhteista ja asenteista. Tavallinen toimistotyöntekijä tai kadun filosofian tohtori panee työpöytänsä poikittain. Johtajan pöytä jaa johtajan ja tulijan väliin. Jos tulija yllättäen tarjoaa rahaa tai osoittautuu muuten mukavaksi, johtaja viittaa tulijan sohvaryhmään. Jos hän pyytää palkankorotusta, hän saa istua tai seistä johtajan pöydän edessä.



Tämä heijastaa valtavia yhteiskunnallisia mullistuksia. Ennen sotia oli käytössä vielä Billnäsin raskaita kirjoituspöytiä. Se on oikeastaan amerikkalainen malli. Pöytä on pantava seinään kiinni eikä sen yli näe ikkunaan. Pöydän ääressä työskentelevä oli selin ovesta tulijaan ja tarvitsi juuri siksi pyörivän tuolin.



Sarantola-Weiss sanoo, että tekonhaka, vaahtomuovi ja lastulevy mullistivat suomalaisen asumisen. Luultavasti myös sossu suostui maksamaan peruskalusteet. Rikosjuttujen valokuvaliitteissä pahoinpitely- ja henkirikospaikat ovat aina kuin samasta huoneesta. Sohva, sohvapöytä, tuoli ja erittäin suuri määrä pulloja, makkarankuoria ja tupakantumppeja ja tietysti se Mora-puukko, joka heilahti, kun joku otti liian pitkän siivun.



Itseään kukaties hyvinkin fiksuina pitävät opiskelijat hakeutuivat vaistomaisesti Lundian ja Artekin suuntaan. - Tunnistan tästä itseni.



Suomalainen olohuone liittyy kahteen taloudelliseen ja lainsäädännölliseen seikkaan, joita väittelijä ei nähdäkseni ole korostanut. Osamaksukauppa tuli 1950-luvun lopulla niin kovasti muotiin, että lakia oli täsmennettävä. Sen nimi oli ennen vähittäismaksukauppam ja sopimukseen liittyi vahva nippu vekseleitä, oikeastaan tunnusteita. Sohvakalusto oli aika tyypillinen osamaksuostos, jota maksettiin kauan ja kalliisti. Todellinen vuotuinen korko oli lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä prosenttia. Huonekaluliikkeillä ja puusepäntehtailla meni hyvin. Lahden kaupunki kasvoi kohisten.



Toinen merkittävä asia on arava eli asuntotuotannon verohuojennuslait. Ensimmäiset aravatalot kohosivat juuri ja juuri 40-luvun puolella hirvittävään asuntopulaan. Vanhin taitaa olla Helsingissä Meilahdessa Mannerheimintiellä. Taso oli aika hyvä. Aravan saaminen oli kuin veikkausvoitto. Rahoitettavat talot oli pystytettävä täsmälleen määräysten mukaisesti ja asukkaiden oli myös täytettävä asetetut ehdot.



Arava-säännöt määräsivät huoneiden korkeuden, lukumäärän, ikkunat ja ove, ja olohuone vakiintui. Usein se oli se huone, johon ei saanut mennä. Ainakaan lapset eivät saaneet. Lapset kasvoivat eteisessä. Olohuoneessa oli matto ja sohvakalusto ja siellä oli siivottu.



Vaikea tietää, kumpi oli syy ja kumpi seuraus, mutta arava-olohuone oli tila, jossa oli vaikea tehdä muuta kuin kutoa sukkaa ja kuunnella radiota. Ruokailu oli siirtynyt keittiöön. Kahvit juotiin ja tarjottiin vieraille sohvapöydältä, joka oli uudenlainen ja ennennäkemätön mööpeli mataluutensa vuoksi. Se oli syömiseen hankala mutta kahvitteluun sopiva.



En usko, että kerrostalon arava-asunnot tulevat koskaan muotiin. Umpivalua olevat 1950-luvun talot - sellaiset kuin Lauttasaaressa - ovat aika ikäviä ja kaikuisia. Omakoti- eli rintamamiestaloa vähäteltiin ja pidettiin arkkitehtonisesti arvottomana. Luultavasti se oli hienoimpia ja monipuolisimpia ratkaisuja, mitä on nähty. Oli sitä kehittämässäkin hurja porukka parhaita suunnitelijoita. Idea oli tietenkin koota huoneet yhden hormin ympärille ja jättää laajentumisvaraa toiseen kerrokseen. Samoja plaaneja pystyi käyttämään, teki talon laudasta, hirrestä, tiilestä tai sementistä.



Ne talot ovat palanneet arvoon - vaikka kellarit ja viemärien vedot ovat ongelmallisia. Kerrostaloista ja niiden olohuoneista en ole halukas ajattelemaan paljon hyvää.

30. joulukuuta 2005

Jäähdyttelyä

Kuvassa puntari, jonka koukkuun kiinnitettiin punnittava esine ja varteen oli kaiverrettu urat nauloille ja muille painomitoille. Erittäin sopiva tappeluase. Tervatamppi, jollaisesta lauluissa puhutaan, oli sopiva kulkukoirien huiskimiseen, mutta kyllä sitä tappelussakin käytettiin. Pannunalka oli kolmijalkainen varrellinen metalliesine, jolla myös lyötiin sopivamman astalon puuttuessa.

"Aastalo" otettiin rikoslakiin 1920-luvulla. Hengenvaarallisen astalon käyttäminen pahoinpitelyssä teki teosta törkeän niin että siitä luettiin äreämpi rangaistus.

Vaasan-Jaakkoo kirjoitti asiasta silloin pakinan, jossa hän kyseli, että mikä se "astalo" on ja selvitettyään, että se tarkoittaa karttua, kurikkaa tai keppiä, kävi päivittelemän Helsingin herrojen heikkoa asiantuntemusta. Akathan ne astaloila tappelevat. Miehelle piti olla vähintään aidas eli risuaidasta riuhtaistu karahka.

Tappelulauluissa esiintyy myös rivollipyssy eli revolveri. Se on mielenkiintoista. Revolveri oli aika uusi keksintö ja ainakin kyläsepältä mahtava taidonnäyte. Puoliautomaattipistooli ja kaksitoiminen revolveri ovatkin sitten 1800-luvun lopun tehdastuotteita.

Mutta puukot oli följyssä omasta takaa. Puukon kantaminen oli aika tavallista, kunnes herrat sen kielsivät 1960-luvun lopulla. Kohta puheeksi tulevalla Jussi-kuorolla oli pohjalaisessa kansallispuvussa helavyössä vain puukon perät tupessa.

Ei se ollut yllätys, että vanhan kansan tappelulaulut näkyivät blogin kommenteissa ja kävijämäärissä. Jotkut kirjoittaneista tiedän erittäin asiantunteviksi, kuten ystäväni poliisitarkastaja, jolla on tietoa sekä teksteistä että tappeluista.

En nyt käy arvailemaan, mitä tämä kertoo. Nämä laulut ovat olleet lähellä kansalaisten sydäntä kauan.

Paulaharju kuvailee hienonhienossa kirjassaan ”Härmän aukeilta”, miten hää- ja hautajaistappelut aloitettiin. Häjyt lauloivat ja tanssivat itse. Tanssi oli tätä ”retkuttelua”, josta laulujen sanoissa mainitaan. Kun Rannanjärvi tanssi, järkevät ihmiset tiesivät pyyhkäistä pakoon vaikka ikkunasta.

Laulujen tekijyys kuitataan aina sanomalla niitä kansanlauluiksi. Paulaharju sanoo, että Härmä lauloi. Nämä muutamat pitäjät, joista Kauhava on mainittava samaan hengenvetoon Ylihärmän ja Alahärmän kanssa, olivat aikoinaan paikkoja, joissa aikuinen ja arvostettu mies saattoi laulaa selvin päin keskellä päivää.

Mies lauloi töihin mennessä, töistä tullessa. Emäntä ja piika lauloivat aamusta iltaan.
Oli siinä Toivo Kuulalla ja Artturi Järviluomalla ihmettelemistä, kun he merkitsivät 1900-luvun alkuvuosina Osk. Alppisen kaupalla Kauhavan Ylikylässä muistiin toista sataa kansanlaulua. Siinä saaliissa on mukana merkittävän monta täysklassikon asemaan noussutta, kuten ”Tuuli se taivutti koivun larvan”, jonka Järviluoma otti Pohjalaisia –teokseensa.

Minulla on oma arvaus ”Isontalon Antin” säveltäjästä ja sanoittajasta. Jospa se oli Antti Rannanjärvi.

Viikingeille ja niille kreikkalaisille, jotka särkivät Troijan pahanpäiväisesti, oli itsestään selvää, että suuri soturi oli suuri laulaja ja runontekijä. Käsityskanta oli sama Provencen trubaduureilla ja varhaisrenessanssin ajan. Käsitys laulamisen ja runoijen akkamaisuudesta on hyvin myöhäistä perua ja muuttui jälleen, kun rokki ja poppi syntyivät kaupallisen musiikin kyljestä kuvaamaan sorrettujen ja solvattujen tuntoja. (Liverpoolin pojat olivat oikeasti juntteja. Sen sijaan "Rollarit" olivata yliopistopoikia, jotka teeskentelivät rahvaanomaista. Elvis oli ammatiltaan auton apumies.)

Ellei se ollut Rannanjärvi itse, niin joku porukasta. Laulut syntyivät salamannopeasti ja levisivät heti koko maahan.

Blogi ei ole uusi keksintö, vaan muiden ohella minäkin tässä toteutan käytäntöä, joka oli kukoistuksessaan Kauhavalla ja Härmissä jo 1860-luvulla – roikastetaan, liioitellaan, panetellaan, kehutaan toisia ja etenkin itseä, ja välillä vaivutaan pohjattomaan itsesääliin – ja ihmiset kuuntelevat ja toistelevat tätä!

Voi voi voi sano mammani,
kun se potkaisi lullun laitaa.
Minkähänlainen maailman koijari
tuostakin tullaa taitaa.

= = =

Mamma se luuli luuessansa,
mamma se luuli luuessansa,
että tuosta tuli turva oma,
ja tuosta tuli turva oma.

Tuli siitä poijasta juomari
ja tuli siitä poijasta juomari
ja kortin lyöjä kova
ja kortin lyöjä kova

….

Tästä pojasta ei tullut juomaria, vaan tuomari, mutta ero on aika näennäinen.

Luulen, että laulava Pohjanmaa oli jo kuollut minun muistini aikana, tai joka tapauksessa muistikuvani sekoittuvat, ja olen kehno todistaja, keskikylän kivitalossa kasvanut ja totta puhuen täysin vailla pohjalaista verenperintöä. On siellä vieläkin Luomalan Aura ja muita, jotka osaavat satoja lauluja ja jatkavat perinnettä mutta tämä ilman aikojaan laulaminen oli siis kenties kadonnut.

Äidinisä muutti paikkakunnalle 1924, jolloin äitini oli jo syntynyt, Satakunnassa. Isä päätyi Kauhavalle tunnettua reittiä, Ilmasotakoulun kautta.

Saan kiittää olemassaolostani kunnallisverotusta. Ilmasotakoulun komendantti oli pyytänyt ja saanut virkavapaata taksoituslautakunnan kokouksia varten, ja ilma-RUK:n kursseilla viheliäisin nuoresta iästään (23 vuotta) huolimatta opettajana toiminut isäni määrättiin hänen viransijaisekseen. Kun Kannaksen suurhyökkäys sitten alkoi, isä pyrki tietysti raivokkaasti laivueeseensa, mutta asioiden normaali kitka teki tehtävänsä. Samaan aikaan kun pommituslaivueet ammuttiin puhki, hän teki matkaa ja pääsi omalla paikalleen ison Junkersin tähtäriksi vasta tilanteen hiukan rauhoituttua. Vaikka jäihän Blenheim-laivueesta Kankahan Tauno henkiin ja on hengissä edelleen.

Perheemme asui ja vaikutti paikkakunnalla, kunnes muutti Helsinkiin 1963. Minä olin silloin armeijassa.

Tämä laulujen harrastus on isäni perua. Hän oli kakkosjohtajana Ensti Pohjolan apuna Jussi-kuorossa ja jo sitä ennen, heti sotien jälkeen, hänellä oli mahdottoman hyvä laajennettu kvartetti, joka voitti jonkin Sulasolin mestaruuden ja sai itseltään Heikki Klemetiltä kehut. Sen kuoron ensimmäinen tenori, Heiskan Esko, oli osuuskaupan myyjä. Hänellä oli aivan käsittämättömän kaunis ja heleä tenori. Äänirautaa ei tarvittu, koska monesta yhteydestä tunnettu, Poriin muuttanut Päiviö Kangas oli sävelkorkeuksissa ja rytmiikassa erehtymätön.

Isäni oli kertomansa mukaan oman perheensä kolmanneksi paras laulaja, mutta hän oli saanut koulutusta rintamamieskuoroissa ja YL:ssä ja kehui jossain vaiheessa veisanneensa samassa kokoonpanossa Matti Lehtisen, Antti Koskisen ja Kim Borgin kanssa. Voi olla tottakin, sillä he kävivät meillä paikkakunnalla pistäytyessään 50-luvulla.

Eli siis olen kuullut lastenkamarin ovenraosta varhaisimmasta lapsuudestani sekä virallisia, erinomaisen hyvin sovitettuja kuoroversioita, että iltaa istuvien huomattavan epävirallisia versioita toisista lauluista. Kihlakunnantuomarina pitkän uran tehnyt Kankahan Uuno kuulemma osasi kaikki laulut eikä ujostellut esittää niitä.

Jussi-kuoron Amerikan kiertueen äänilevystä poikani on tehnyt puhdistetun ja korjatun digitaalisen version. Kyllä Maa kaunehin maa laskee siinäkin, mutta sen sijaan supervaikea Madetojan Kuljen, soittoniekat myötä on parempi kuin YL:n levyttämät versiot. Pappani majan soolon laulaa silloinen yhteiskoulun rehtori Kosti Rasinperä. Sibeliuksen Rakastava-sarjan soolon laulaa Lassila & Tikanojan konttoripäällikkö Esa Uusitalo. Näistä sankaritöistä ansio on Ensti Pohjolan, joka Lapualla lääkärinä ollessaan sanoi kuoromiehille, ettei hän rupea mitään mieskuoroa johtamaan, kun ei se sellainen ole musiikkiakaan.

Niin se varmaan oli. Mieskuoro oli hyvä syy livistää kotoa. Kuorojen suuri uudistaja oli Harald Andersen (Radion kamarikuoro, Klemetti-opiston kuoro), mutta myös Ensti pani jo 1950-luvun lopulla karvaniskaiset isännät, pankinjohtajat ja myyntimiehet laulamaan Bartokia ja Mozartia niin että kun he sitten palasivat oman maakunnan kansanlauluihin, niin jo pani koreasti! Suru ja Eikä ne haavan lehret lakkaa olivat varmoja tapauksia. Yleisö oli myyty.

Tätä nykyä ihastelen Erik Bergmanin dissonoivaa Isontalon Anttia. Kuten Ensti sanoi, "hurrit" ne vasta muodstelivat suomalaisen kansanlaulun. Ja perinne jatkuu - Tuomari Nurmio laulaa, että perkele, Rannanjärvi elää.

Isänmaallinen paatos löysi sekin Jussi-kuorossa paikkansa. Sibeliuksen Terve kuu oli ohjelmistossa, koska Jusseissa oli harvinaisen jykeviä bassoja. Teos on äänialaltaankin erittäin vaikea. Oi kallis Suomenmaa esitettiin aika rivakasta mutta kevyesti, vaikka sota-ajan perinne oli tehnyt siitä laahaavan, Ja kun tämä urosjoukko veti konsertin lopuksi Nuijamiesten marssin, niin bassojen ”vaviskaa, vaviskaa” pani juhlasalin peräseinällä asti ikkunaverhot heilumaan ja housunlahkeet lepattamaan.

29. joulukuuta 2005

Juopottelulauluja

Jatkan eilen ja toissapäivänä aloittamieni tekijänoikeudesta vapaiden laulujen bloggaamista. Koska edessä on uudenvuoden aatto, juomalaulut ovat ajankohtaisia. Tosin Norman Mailer tai joku vastaava alan mies sanoi, että vuodenvaihde on harrastelijoiden juhla, jota kunnon juoppo kaihtaa.

Tekijänoikeudesta ovat vapaita suoja-ajan päättymisen vuoksi J. Alfr. Tanner, josta lähemmin toiste, ja Hjalmar Nortamo. Tämä murrejutuista tunnettu raumalaislääkäri oli yksi maan hienoimmista lauluntekijöitä. Alla on näytteitä.

Herätteen sain tuttavalta, joka on kohta 90 täyttävät rouvashenkilö. Hän osasi vielä ulkoa tässä alla olevan "Santa Lucian" hiukan muisteltuaan. Se on kielellisesti hiukan erikoinen, mutta erikoinen on ystävänikin.

Juhlan päättäjäislaulu
san. Hj. Nortamo

On taasen vietetty juhlahetki
ja eri suuntiin on eessä retki.
:,:Mut päättäjäisiksi, veikot, vieläö
ma laulun laulan ja maljan juon:,:

Ma laulan kaikelle kaunihille,
elomme haaveille, unelmille,
jos särkyivätkin, ne auvon antoi,
ma niille laulan ja maljan juon.

Ma laulan muistoille menneisyyden,
ma laulan aaiteille ystävyyden.
Niin, teille, veikot, ja entisille
ma laulun laulan ja maljan juon.

Sä hurma kaihoinen, lieto lempi,
sa aamuruskoa ruusuisempi,
sä välke taivainen elon tiellä,
ma sulle laulan, sun maljas juon.

Sä Tuoni vaaniva, aina valpas,
pois tuntimittas ja heitä kalpas,
saa luiseen kouraasi hetkeks sarkka,
niin sulle laulan ja maljas juon!

Ma laulan Suomelle armahalle,
sen iskuun valmiille leijonalle.
Sä vartu vahvaksi, synnyinmaani,
ma sulle laulan, sun maljas juon.


Mut väisty sitten, sä kalvas haam~,
näät yön jo voittavi uusi aamu.
Oi, päivän kultainen kehril, terve!
Ma sulle laulan, sun maljas juon.

Bellona ja Rodrigo
san. Hj. Nortamo

Helmi Espanjan on Barcelona.
Asui kaunotar siellä Bellona,
graciosa, preciosa,
nimitettiinkin vain "Bella Rosa".

Lempi häntä se uljas Rodrigo,
josta ylpeili koko Madrido,
toreadore, matadore,
oli hän ensi mies in amore.

Puku häll' oli pelkkää sameta,
taskut ain' oli täynnä moneta.
Hällä bareta ol' purpureta
ja hän käyttäytyi kuin atleta.

Lempi myöskin Bellonaa Fernande,
kansan suosikki in Circo Grande,
acrobato ben pagato,
paikkakunnalla varsin marcato.

Kavaljeeri hän siis oli hieno,
tytön rakkaus vain tutto pieno.
Sacramento! – Con accento,
huus' Fernande ja ol' non sentento.

Hältä nuhteita saivat garzoni,
hän ei maistanut ees maccharoni!
Ei spaghetti, koska ei stretti
saanut tyttöä, toiveet kun petti.

Sitten suututti hän sen Rodrigon,
sanoi näin lemmikille Madridon:
"Olet blasco ja patrasco,
vedä miekkas' tai muuten teet fiasco!"

Syntyi tappelu, kaatui Rodrigo,
ja Bellona, hän itki sen viikon,
mutt' andante ja cantante
se Fernande läks' al Alicante.

Häll' ol' ystävä siellä Fredrico,
luo sen saapui ja virkkoi: "Amico,
Pergalese, miss' on WC?"
"Ei oo lainkaan, mee puistoon ja tee se."

Mutt' Fernande hän nous' all altano,
itsens' ampui siell' keskelle plano.
Teko huano ja guano
pian näin oli tää italiano.

Mutt' Bellona hän kuihtui kuin kukka,
itki suotta ja vihdoin se rukka
etsi morte a Rio Norte
toisten soittaissa pianoforte.

Pappa ja Toivo kemuista palatessa jäljestä sydänyön
san. Hj. Nortamo
Niin veikko, et sä sanojasi tyhjään tuhlaa,
kun sä kiität äsken vietettyä juhlaa;
ruoka oivallinen, ei käy kieltäminen,
kaikin puolin hyvät kemut nää.
Vain tähdet kirkkahat
tuolla valvovat,
ei, kuukin pilven alta salaa
hopeoitaan valaa,
kietoo tienoon
valoon vienoon
ja vaisuhun.

Mut' päästäksemme taasen näistä maallisista,
huomaa, veikko, kuin on tyyntä, rauhallista.
Katu autiutta uhoo uupunutta,
kaikki työ ja touhu levähtää.
Mut' tietää tahtoisin,
niinpä minäkin,
oi taivahinen tähtitarha!
Onko erehdys, harha
tuttu siellä
niin kuin tiellä
tään elämän?

Mut' turhaan taitaa olla että kyselemme,
mun on tässä koti ja me erkanemme.
Unes olkoon syvä!
Kiitos veikko hyvä!
hyvää yötä, nuku parhaiten.
Viel' äsken aatoksemme nousi
taivaan sinet sousi.
Nyt jo vaipui
maahan taipui
ja lokahan.

Seis, vielä hetkinen, sä raapaisepas tulta,
porstuan kun avain putos tässä multa.
Ja jos hukkaan jää se
et sä sisään pääse, herättää saat eukko kultasen.
voi, en löydä, en.
Huomaa, veikkonen
Miks' aina sielun siiven hennon
ja sen raisun lennon
luihut nuolet,
pienet huolet
noin katkaisee?

Noh, mitä herrat siinä pitää rähinätä,
en mä sallia voi moista elämätä.
Kotiin kaunihisti!
Ei mut' jumalisti!
Rähinääkö laulu tää on, mies?
Kyll' alhainen on aisti järjestyksen herran,
Parantuisiko jos me hälle vielä kerran
laulaisimme, veli?
Hiljaa, konstaapeli!
Kuule, nauti, jalostut kenties.
Siis nyt aletaan,
Antaa mennä vaan.

Nyt laulu kaunihisti kaikaa
säveltenhon taikaa
valaa syömiin
surun lyömiin
ja kaihoisiin..
Tää kerrattava on,
menneeks olkohon.
Nyt enkelsiivin taivahille
kohoo siintäville - - -
Mitä kuulen?
Minä luulen,
tuo laulaa, tuo!

Tuo konstaapeli meidän laulun taitaa,
tää ei enää ole oikeata laitaa,
tules tänne ukki!
Voi sun saksan pukki!
Altti koiranleukahan on tää.
Niin kumma kyllä että ette mua tunne.
Mistä johtuneekaan kaikki harhailunne?
minne päin on retki?
vielä kyseletki,
kotimatkalla on pojat nää.
Vain tehtiin kävelyt.
Mennään meille nyt,
niin siell' on hyvä ollaksemme,
siellä laulelemme,
uudistamme
muistojamme
ja nuorrumme.
Ja hiiteen avaimet
ja kaikki murehet.
Niin, sitten riemut aikanansa
kukin kohdaltansa ypöyksin
kärsimyksin me maksamme.

Uskoton ja petollinen Juulia
san. Hj. Nortamo
Kesäpäivä oli kaunis, taivas pilvetön
kun se fregattimme valmis oli lähtöhön.
Suru sydämessä rannalla sä astelit
sekä kyynelillä nenäliinan kastelit.
Hiiohoo, hiiohei, nyt hurrataan!
Me lähdemme Saksaan ja Espanjaan!
Hiiohoo, hiiohei, ei surrakaan,
vaan hiiohei nyt hurrataan!

Sinä pääsi minun rinnalleni taivutit,
siinä rakkauden sanoja sä kuiskailit,
sitten valan vielä vannoit sinä kallihin
siihen tyttölasten tavalliseen mallihin.
Hiiohoo, hiiohei…

Niinä sä valan siinä vannoit, ehkä kaksikin
ja sen tuhansin me vahvistimme suudelmin,
kunnes kapteenimme vihdoin mulle kirkasi:
"Heitä tyttö, tuoss' on prassi, hoida virkasi."
Hiiohoo, hiiohei…

Mutta joka kerta mastohon kun kiipesin
ja kun puuvenprammiraa'alla mä keikkuilin,
kun mä kärsiä sain myrskyjä ja tuulia,
niin mä huokailin: sä oma, rakas Juulia!
Hiiohoo, hiiohei…

Ja kun Bacekiban kaupunkihin päästiin, niin
sinun nimes käsivarteheni hakattiin,
sadat rakkauden preivit sulle kirjoitin
ja sun onneksesi maljoja mä tyhjensin.
Hiiohoo, hiiohei…

Mutta sinä, mitä teitkään sinä uskoton!
Sitä muistella ja kertoa niin raskas on.
Minun kuvani sä sydämestäs kiskasit,
kaikki preivini sä palamahan viskasit.
Hiiohoo, hiiohei…


Sinä vasempaan ja oikeahan katsees loit
sekä yhdelle ja toiselle sä suukon soit,
sinä keimailit ja silmiäsi vilkutit
ja tansseit että kotia sä nilkutit.
Hiiohoo, hiiohei…

Yksi kisälli sun rakkautes sitten sai,
mutta kysyä mun sentään sinä sallit kai:
"Mitäs sanot, jos mä ammun siihen kuulia,
sinä uskoton ja petollinen Juulia?"
Hiiohoo, hiiohei…

Sillä tiedä, että tämän pojan rakkaus
se ei ole mikään puuska eikä tuulahdus.
Se on myrsky, joka miehen mielen villitsee,
jonka kuolema vain vihdoin viimein hillitsee.
Hiiohoo, hiiohei…


De brevitate vitae

Gaudeamus igitur
iuvenes dum sumus.
Post iucundam iuventutem,
post molestam senectutem
:,: nos habebit humus:,:.

Ubi sunt, qui ante nos in mundo fuere?
Vadite ad superos,
transite ad inferos
:,: ubi iam fuere :,:.

Vita nostra brevis est, brevi finietur,
venit mors velociter,
rapit nos atrociter,
:,: nemini parcetur :.:.

Vivat academia, vivant professores!
vivat membrum quodlibet,
vivat membra quaelibet,
:,: semper sint in flore :,:!

Vivant omnes virgines,
faciles, formosae.
Vivant et mulieres.
tenerae, amabiles,
:,: bonae laboriosae :,:.

Vivat et respublica et qui imma regit,
vivat nostra civitas,
maecenatum caritas,
:,: quae nos hic protegit :,:!

Pereat tristitia, pereant osores.
Pereat et diabolus,
quivis antiburschius,
:,: atque irrisores :,: !

sov. Kindleben (1781)


Rückblick eines alten Burschen, 1843
(Engl. Höfling, 1825)

O alte Burschenherrlichkeit!
Wohin bist du verschwunden?
Nie kehrst du wieder, goldner Zeit,
so froh und ungebunden!
Vergebens spähe ich umher,
ich finde deine Spuhr nicht mehr:
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!

Den Burschenhut bedeckt der Staub,
es sank der Flauss in Trümmer,
der Schläger ward des Rostes Raub,
erblichen ist sein Schimmer,
verklungen der Kommergesang,
verhallt Rapier- und Sporrenklang.
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!


So sind sie, die vom breiten Stein
nicht wanken und nicht wichen,
die ohne Spiess bei Scherz und Wein
den Herrn der Erde glichen?
Sie sogen mit gesenktem Blick
in das Philisterland zurück.
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!


Da schreibt mit finsterm Amtsgesicht
der eine Relationen.
Der andre seuftzt beim Unterricht,
und der Macht Recensionen,
der schilt die sündge Seele aus
und der schlicht ihr verfallner Haus.
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!


Allein das rechte Burschenherz
kann nimmermehr erkalten;
im Ernste wird, wie hier im Scherz,
der rechte Sinn stets walten.
Der alte Schale nur ist fern,
geblieben ist uns hoch der Stern,
und den lasst fest uns halten!
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!


Drum, Freunde! reichet euch die Hand,
damit es sich erneue,
der alten Freundschaft heilges Band der Treue.
Klingt an und hebt die Gläser hoch,
die alten Burschen leben noch,
noch lebt die alte Treue!
O jerum, jerum, jerum,
o quae mutatio rerum!


Satans Lucia


Jetz mina canto
O Italiano
Tempo Allegeretto
text på libretto,
Multo scandalia
niemals finalia.
Santa Lucia, Santa Lucia.

Soiré on ihana
Ah grande Luna
Alles on kaunista,
nichts ist hier ruma.
Non sjunga lintu,
kein lehti liikku,
Allein Bella Donna
in parco kiikku.

Jag in silentio
teen promenado.
Nocturno solo
på esplanado.
Där in flagrantia
träffas jag Sia
Santa Lucia, Santa Lucia.

Ich Ihnen parlo
Sia mia Sia
Tempo rubato
Ich Ihnen fria
liebe dich siempre
amore mia,
Santa Lucia, Santa Lucia.

Da ich con fuco
amore parla,
entre un jeune monsieur,
grand cavalliero.
Nimmt hin mein Lucia,
gibt chocolado,
Santa Lucia, Santa Lucia.

Con vehemente
slår jag rivale
ja etablero
grande scandalo.
Polis constapolo
otti in krago,
Santa Lucia, Santa Lucia.

Jag skrek fortissimo,
släpp mig för fano.
han sa' crescendo:
parle pas guano.
Jag in arresto förs,
oh – bohemia!
Santa Lucia, Satans Lucia.

Mamma se luuli luuessansa
mamma se luuli luuessansa,
tuosta tuli turva oma,
ja tuosta tuli turva oma.

Tuli siitä poijasta juomari
ja tuli siitä poijasta juomari
ja kortin lyöjä kova,
ja kortin lyöjä kova.

Herraapa poijasta meinattiin
ja herraapa poijasta meinattiin,
ja herran oli vaatteet yllä
ja herran oli vaatteet yllä.

Tuli siitä tyttöjen riiari
ja tuli siitä tyttöjen riiari
ja siinä oli virkaa kyllä
ja siinä oli virkaa kyllä.


- - -

Oliko se oikeen siunattua
se Härmän jokivesi,
jolla se mamma hulivilipoijan
ensi kerran pesi.

Härmän kirkon portahilla
on poikaa kouluutettu,
kun puukoolla ja puntarilla
on lyämähän opetettu,

Tällaanen retku kun poijasta tuli,
ja onks se mikää kumma:
syntyny köyhistä vanhemmista,
ja veri on mustantumma.



Kun minä olin pikkuinen poika,
tuli tyttäret mieleheni.
Mut kun äiti otti vittan ja krapsutteli,
kyllä tyttäret mielestä meni.

Sitten minä tulin vähä suuremmaksi
ja kiipesin tyttöjen aittaan.
Mutta äitee tuli perässä pranstakka käressä
ja löi mua vissihin paikkaan.

Ja kun tulin vieläkin suuremmaksi
ja aloin minä tyttöihin tarttua,
niin toiset meni aittahan tyttöjen kanssa
ja minä sain ulkona varttua.

Mutta minä tulin taaskin vanhemmaksi
ja äiteeni kiukku haihtui,
ja ne välit jotka ennen oli tyttöjen kanssa,
ne toisenlaisiksi vaihtui.

Nyt on mulla viirensarat linjaalirattaat
ja tuhannen markan ori.
Ja eihän sitä noin vain kaikkia tyttöjä
kuljetella sovi.



|:Juomaripojan hevonen se seisoo joka kapakalla :|
|:Mitäpä se tekee se juomaripoika heilannapakalla? :|

2. |:Juomaripojan hevonen se seisoo aina ilman heinii :|
|:ja juomaripoika itse kapakassa silittelee seinii. :|
3. |:Juomaripojan hevonen se seisoo aina ilman lointa :|
|:ja juomaripoika se juomisen jälkeen on aina ilman tointa. :|
4. |:Mitä se tekee se juomaripoika taloss' emännällä ? :|
|:Kun ottaa piian ja maksaa palkan niin pääsee vähemmällä. :|
5. |:Siitähän sen juomarin tuntee kun se aina laulaa, :|
|:ja juomaripoika se kätensä kietoo joka tytön kaulaan. :|
6. |:Pappani pellon perillä kasvaa pieni pala kauraa, pieni pala kauraa, :|
|:ja eihän sovi kulkuripoikaa pilkata ja nauraa. :|
7. |:Pappani pellon perillä kasvaa kupukanta nauris, kupukanta nauris, :|
|:ja sehän se talollista harmittaa kun kulkuri on kaunis. :|
8. |:Pappani pellon perillä kasvaa pieni pala ruista, pieni pala ruista, :|
|:ja eihän sovi kulkuripoijan talontyttöö muistaa. :|


Oi jos ma takaisin saisin sen ajan

1. Oi jos ma takaisin saisin sen ajan,
jolloin kapakka mulle oli tuntematon.
Se viini, joka laseissa helmeili kerran
juotuna turmion tuotanut on.

2. Ennen minä lauloin kuin lintunen pieni,
joka pesästään maailmalle lentänyt on.
|: En tiennyt minä silloin, että maailma milloin
se minutkin pauloihinsa ottava on. :|

3. Onneni tähdet ne taivaalla loisti,
en suruja silloin minä tuntenutkaan,
|: kun ihana impi, se minua lempi,
sanoi: “emmehän erkane milloinkaan !” :|

4. Tuomi se huojui ja kukkaset tuoksui,
kun tyttöni mun rinnallain asteli.
|: “Sinä armaani olet !” — näin tyttöni lausui
ja suudelman painoi mun huulilleni. :|

5. Ystäviä mulla on maailmassa monta,
jotka kapakan riemuista nauttivat vaan
|: ja sanoivat mulle: “Et sä lemmestä tiedä,
kun kapakka sulle on tuntematon !” :|

6. Ja he sanoivat mulle: “Oi, mukahan tule !
Kyllä riemuja sullekin riittävä on !
|: Siellä musiikin soidessa huolet ne haihtuu
ja maljat ne surusi poistava on.” :|

7. Nyt istun minä kapakassa ystävien kanssa
ja kaikki he juovat minun onnekseni,
|: ja he iloitsevat vielä, että kuljen minä tiellä,
joka johtava on minut turmiohon. :|

Ylioppilasriemua

1. On elomme häipyvä muistoista pois,
ken mennyttä kauankaan muistella vois?
Mut riemu katoon veikot ja sarkka pohjaan hei!
Laulun mahti murehet jo unholahan vei.

2. Sä nuoruuden huumassa harhaillut liet,
ja kulutti voimasi hukkaan sen tiet.
|: Mut riemu kattoon ... :|

3. Vaan turhaan sä nuoruutes oot elänyt,
jos silloin et onneas oo löytänyt.
|: Mut riemu kattoon ... :|

4. Sä tieteiden huipulla uurastit myös,
vaan sielläkin unhoon on jäävä sun työs,
|: Mut riemu kattoon ... :|

5. Myös lemmenkin huuman tuntea sait,
jäi siitä sun kauneimmat muistosi kait,
|: sill riemu kattoon ... :|

6. Siis täyttäkää, veikot, hei maljanne taas
ja juokaa ne tyhjiks, me laulamme vaan,
|: ett riemu kattoon ... :|

Still Leben

Hit med sprit, akvavit
ha vi druckit redan.
Drick likör tills du dör
nektar får du sedan
Full i går, full i dag,
full i övermårgon.
Liten fylla varje dag,
det fördröjer sorgen.

Sup i går, sup i dag,
sup i övermårgon.
Supa litet varje dag
det fördelar sorgen.
Full i går, full i dag...

Kys på kind, kyss på mun,
kyss på alla ställen.
Kyssa litet här och där,
det förljuvar kvällen.
Full i går, full i dag...

General. korporal,
alla ha sin lilla.
Skjuta med salongsgevär,
det gör ingen illa.
Full i går, full i dag...



Yksin mielin, kaikin kielin!

Suomi:
Eessäs napsulasi jäinen horjuvi.
Vastaspäätään vaahtopäinen pilsneri.
Mutta tässä ikävässä vatsan kuilun pohjalla
vanha Lusihveerus vartoo napsua.


Savo:
Tuas on tässä täys nyt kylymä häppälas.
Sahtiputelj nyökkee: - Terve tultuas!
Nuita vuottaen, minnuu luottaen, teällä jossae janoessaa
vanaha Vihtahousu lippoo huulijaa.

Rauma:
Ryypyk glaseis saava hikkoil, varroskel,
oluppotuv viäres härmäs jonotel.
Ymbärs kiärttä – snää saat tiättä – sisikundan gomerois
Belsebub, se faar, ko ai vaa hiuka jois.

Pohjanmaa:
Erehnäs kopsuklasi vartoo pöyrällä.
purkis kaljapottu kuahuu viärehnä.
Vattan pohojas, sualten mukkis johonakuhuna kurisoo
vanaha Pöyröö notta: "Ryypäthän ny jo!"

Aunus:
Vilu tutskhkuk, libo kotshku vuottavi,
iäress' nengamoinen vuasha valuvi.
Aba täshä pimeäshä vatshan pohjan uurdehish
nygöi Pelsepuupi tutshku libovitsh.

Stadi:
Framill' on yks gimis kalsa flitshari,
messissä sill on snadi ööliglasari.
Belsebuub, se stärä gubbe, magan dunklis himassans
brassaa: - "Eksä kundi stikkaa motoos kans?"

Viipurin vennää:
Spirtu ili viina oobo lutshe daa,
allinkalja niettu, niettu nikagdaa!
Staarii tshort vot siskunnass juksinansa laulelee:
- "Buudjet miu mau mukkaa, daitje votku mnjee!"

Saame:
Rammalässät jiekngan suovju outastak,
vuostapiele suorhpa vuolatuom ja tak.
Muhto ahkitlas tam cuovje skulcin potnialte tam
puores Pespehuhpe fakde raamma-nam!

Viro:
Laual napsuklaasis Viru valge viin,
körval taarikanus vahul Pilsen siin.
Aga minu köhu pöhjas sügavama sopi sees
vana Peltsebu küll piinleb jänu käes.

Ruotsi:
Imbelupna nubbglas stå på bräcklig fot,
fyllda pilsnerflaskor stå där mittemot,
men här nere miserere uti magens avgrundsdjup
sitter Djävulen och väntar på en sup.

Tanska:
Kölige Alborg står på bord på skör fod,
Gammel Carlsber-lager står der midtimod,
men I mavens mörke tunnel sidder Fanden med sin tragt
og siger: - "Hvorfor tar I ikke sidste skvat?"

Saksa:
Kühle Branntweingläser steh'n auf leichtem Fuss,
randgefülltes Pilsner sendet seinen Gruss.
Doch hier unten in dem bunten dunklen Tief' des Magensacks
alter Belzebub schon wartet auf ein Schnaps.

Ranska:
Sur la table misé sont chieusement
du vin, de la bière, cristaux, très blandissant,
Mais sur le fondes obscures, affreuses du ventre sombre submarché,
le vieux Diable attende con dits: - "A votre santé!"

Venäjä:
Shkalik vodki na staljé, vot harasho,
rjadom krushka piva, boljshe nitshevo,
a vzelútjke tam kak vbutkje vglubinjé toi rjemnoti
azidája rjumku kritshit: - "Tshort vasjmi!"

Latina:
Super mensam poculum est frigidum,
in taberna mori est propositum.
Sen in meo utero hic obscurum est Tusculum,
ubi Diabolus ait; - "Bibo, ergo sum!"

Italia:
Aquavite freddo sulla tavola
preso nel boccale d'birra schiumáta.
Ma bel sacco dell' stomaco costaggiu' nel inferno
in pazenita aspetta Fra Diavolo.

Espanja:
Vasos del aguardiénte llenos son,
la cerveza pronto abre su tapón.
Y abojo en el vientre en oscuro propio,
esperá su parte viejo Diablo.

Murteellinen portugali:
Napander tablo päällä coldo vibrato,
pilsner escumado vis-à-vis also.
Ecco basso miserasso es stomacco obscuro
Belzebubo grando tasso, - pojat skool!

28. joulukuuta 2005

Lisää lauluja

Eilen kirjoitin ilmaiseksi kaikille pohjalaisia tappelulauluja. Tänään on vuorossa valikoima poliittisia lauluja. Huomenna uudenvuoden aatto on niin lähellä, että on juomalaulujen vuoro.

Tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että laulujen sanat herättävät mielenkiintoa. Katsotaan, mitä asialle olisi kaikkiaan tehtävissä.

Eilisten laulujen "helapää puukko" ei ole kaikille tuttu. Tässä kuva. Tämä ei ole Iisakki Järvenpään Härmän puukko, jota saa kaupasta. Tämä on käsityötä ja puukkomestarin nimi on aivan totta Antti Rannanjärvi. Kotipaikka on Ylihärmä, Rannanjärvi. Naapurikylästä eli Kankaan kylästä on muuten kotoisin tuttavani aktemiaprofessori Ylikangas, varsinainen Härmän häjy miehekseen. Hän on kirjoittanut muun muassa häjyistä ja jääkäreistä. Kysyin taannoin, vieläkö hän on saanut tappouhkauksia Pohjanmaalta. Hän mietti hetken ja vastasi että ei, "...mutta pari olen lähettänyt."

Ylikankaan selitykset väkivaltarikollisuuden nousulle 1800-luvun Etelä-Pohjanmaalla ovat aika hyviä. Itse olen esittänyt selityksen sen loppumiselle: Pohjanmaan rata. Se näkyy tilastoista. Pohjanmaa oli ollut kuin saari, jolla asui merkillinen intiaaniheimo. Mahtimiehet olivat omien kylien miehiä. Kasakoitten saaminen hätiin Tampereelta tai Vaasasta kesti ikuisuuden. Poliisia ei ollut keksitty. Kun junat alkoivat kulkea Seinäjoelta Nurmon kautta Lapualle, Kauhavalla ja Alahärmään, maakunta rauhoittui heti.

Meno ja meininki säilyi. Esimerkiksi maalaisliiton Kekkosen oppositio keskittyi Etelä- ja Keski-Pohjanmaalle. Ja oli siellä työväenliike ja hyvä olikin, mutta Kosola sen pilas'.

Uralihin Iivana

Urheasti lähti ryssän rotupuhdas lauma
Petroskoista marssimahan Helsinkiin.
Lämmitetty täällä on Suomen savusauna,
jossa pantiin ruski-Ivan aivan pyörryksiin.
Löyly tuima annettiin,
taisi palaa partakin,
Iivanat jo päänsä pisti pensaaseen.

Paha ompi ryssän olla Suomen rajamailla,
politrukit heiluttavat nagaikkaa.
Hapankaaliakin siellä ompi vatsa vailla,
Molotoff ei anna heille sapuskaa.
Kun vaan karkuun ennättäis,
vähät vaikka tossut jäis,
silti hyppää Iivana vaan ripaskaa.

Suomessa on Stalinilla valmis valtakunta,
pellot täällä oottaa viljankorjaajaa.
Linnassansa ihanata näkee hän jo unta,
Otto-Ville johtaa kansanarmeijaa.
Messuhallin katolla,
sirppi on ja vasara,
eduskuntatalossa soi sirmakka.

Voroshilov pyhä veli yhdyit väärään virteen,
liian kova pähkinä on Suomen maa.
Molotoffi molotti myös itsensä jo hirteen,
Tiltukin jo häkissänsä kotkottaa.
Lähtö tuli viivana,
Uralihin Iivana,
surkeasti toppahousut retkottaa.

Kenraalikuvernööri Kekkonen juo votkaa
kasakat lyö eteisessä korttia.
Lipuissa ei enää nähdä kaksipäistä kotkaa,
Urho takoo idän rautaporttia.
Mutt' asiat on hienosti,
kaalia saa vapaasti,
sitä tuottaa Tamminiemen kolhoosi.


Punakaartilaisten marssi
(säv. "Ja må' han leva" - kirjoittajasta ei ole tietoa)

Pieni Suomen kansa
katkoo kahleitansa
kärsimysten malja se jo kukkorillaan on.
Raakaa sortovaltaa vastaan
nostaa maasta, armeijastaan
jalon kansan parhaat pojat taistohon.

Hallitus on vankka
kätyrilauma sankka
se kauhuntuskaa levittää yli onnettoman maan.
Urhojensa kansanvalta
työntää esiin kaikkialta
elämästä, kuolemasta kamppaillaan.


Virkavallan huolena
vankilat ja tuonela
tutkimatta hirttäminen, mestaus.
Kumouksen sankari
sydänveren antavi
kallis ompi vapauden lunastus.

Kiihtyy yhä taisto
vapauden vasito
köyhälistön keskuudessa kasvaa yhä vaan.
Ei nyt auta hallitusta
piinat, kidutus ja tuska
urhot kaatuu vapauden laulu huulillaan.

Kuinka kauan siellä
teurastusta vielä
kestää kunnes kansalla on vapaus.
Ei nyt taiston tuoksinassa
tiedä kumpi voittamassa
vallankumousko vaiko taantumus.

Kumouksen myrskyt
kapinat ja tyrskyt
riehuu valtakunnan äärest' äärehen.
Siellä hirmuhenget saavat
sydänverta janoavat
särpiellä hurmejuomat kanssa korppien.

Kylvämme kun tehdään
kasvaa kerran tähkään
sadoin kerroi kirkkahampi onnen aika uus.
Silloin Suomen kansanvalta
kiittää sankarpoikiansa
ilonkyyneleitä palkaksi' saapi sankaruus.


(Tähän kohtaan kuuluisi Jääkärimarssi, Lippulaulu, Kytösavun aukeilla mailla tai Oi kallis Suomenmaa. Ne eivät kuitenkaan ole tekijänoikeudesta vapaita (Heikki Nurmio, Koskenniemi, Klemetti, Klemetti. Tulkoon sijaan Kuulruiskulaulu, joka on alkuperältään epäselvä Vapaussodan laulu. Tämä Isontalon Antti oli puukkojunkkarin pojanpoika ja Saksan jääkäri. Isoisä pääsi Siperiasta kotiin ja poseerasi mm. Samuli Paulaharjulle. Pojanpoika oli viinakaupan johtajana Seinäjoella sotien jälkeen ja yhtä arvostettu kuin eversti Laurila. "Laurilain työt" mainitaan Kytösavut-laulussa viittauksena muun muassa Länkipohajn taisteluun, joissa isä ja poika kaatuivat ja toinen poika jäi henkiin ja kunnostautui Talvisodan Taipaleella mutta joutui ikävyyksiin enemmän upseeritovereiden kuin vihollisen kanssa jatkosodassa.)

Kuularuiskulaulu

Tuli Isontalon Antti tuli Härmästä päin
kera joukkojen rynnistäväin.
Olot Suomess' oli muuttua katalaks',
mutta Antti pani kapinoitsijat matalaks'.
Ja pullot ne pani kontissa "klunk",
pani Antilla kurkussa "klunk-klunk-klunk-klunk".
Kuului rajalta uhkaava huuto,
tuli Antille kortteerin muutto.

Läksi Isontalon Antti Karjalahan,
pani vastustajat vapajamahan,
kun polsut ne pakohon loikki,
Antti karjaasi "Nyt välit on poikki"
Ja kuulat ne pani piipussa "klunk",
pani polsujen kintuissa "klunk-klunk-klunk-klunk".
Kuularuiskut pani "tärärättättää",
piti polsujen asemansa jätätättää.

Tuli polsuja Venäjän maan
valkoupseereita kunnioittamaan.
Mutta Antti kun karjaisi "huomion",
niin polsut sai kuolemantuomion.
Ja kuulat ne pani piipussa "klunks"
pani polsujen kintuissa "klunk-klunk-kluns-klunk".
Kuularuiskut pani "tärärättättää" -
piti polsujen asemansa jätätättää.

Internationale
san. Eugen Pottier, suom. tiettävästi Otto-Ville Kuusinen,
Yrjö Sirola, Sulo Vuolijoki. - Viimeinen säkeistö meni muodista
ja se suomennettiinkin tiettävästi vasta 1960-luvulla.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa,
maan ääriin kuuluu kutsumus.
Nyt ryskyin murtuu pakkovalta,
tää on viime ponnistus.
Pohja vanhan järjestyksen horjuu.
Orjajoukko taistohon!
Alas lyökää koko vanha maailma
ja valta teidän silloin on.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet keskenään.
Tää on viimeinen taisto,
rintamaamme yhtykää,
niin huomispäivänä kansat
on veljet koskenään.

Ei muuta johtajaa, ei luojaa
kuin kansa kaikkivaltias.
Se yhteisonnen säätää, suojaa,
se on turva tarmokas.
eestä leivän, hengen, kunniamme
yössä sorron, turmion
kukin painakaamme palkeitamme
kun käymme työhön, taistohon.
:,:Tää on viimeinen taisto :,:

Lait pettää, hallitukset sortaa,
verot köyhälistön verta juo,
ja käyhön ihmisoikeuskin
ompi tyhjä lause tuo.
Pois jo kansat holhouksen alta.
Veljeyden sääntö on:
kellä velvoitusta, sillä valtaa
ja oikeutta olkohon.
:,:Tää on viimeinen taisto :,:

On kurjan kurjat kunniassaan
raharuhtinaat nuo röyhkeät.
Ei koskaan tee he itse työtä,
vaan ne työtä ryöstävät.
Varat kansan hankkimat on menneet
kaikki konnain kukkaroon.
Pois kansa velkansa jo vaatii,
nyt ryöstösaalis tuotakoon.
:,:Tää on viimeinen taisto :,:

Työmiehet, kyntäjät ja kaikki
työkansan joukko nälkäinen.
Maan meidän on jo olla täytyy,
eikä laiskain lurjusten.
Nälkä meill' on aina vieraanamme,
vaan kuin korpit haaskoiltan
me kerran kaikki karkoitamme,
niin päivä pääsee paistamaan,
:,:Tää on viimeinen taisto :,:

Meit valehin ruokkii turannit
mut rauha meille koittakoon.
Nyt lakko tehdään armeijoissa
aseet pois pantakoon.
Ja jos aikovat nuo kannibaalit
sankareita meistä taas
niin tietökään he, että luodit
silloin kenraalimme saa.
:,:Tää on viimeinen taisto :,:

- - -
Sosialismia ei ollut koskaan olemassa, mutta se keksittiin Neuvostoliitossa.

Internationale oli Pariisin kommuunin (1871) eli kansannousun laulu josta heijastuvat vanhan työväenliikkeen haaveet. Kuten sanat lukien näkee, todellisuuden kanssa sillä ei ollut tekemistä.

Suomalaisen ratsuväen marssi 30-vuotisessa sodassa
san. Z. Topelius - suom. Yrjö Weilin

On Pohjolan hangissa meill' isänmaa.
Sen rannalla loimuta lietemme saa;
Käs' säilöjä käyttäiss' on varttunut siell';
on kunniall', uskolle hehkunut miel';
ja ratsuamme Nevan vuossa juotettihin,
se ui kuni häihin yli Weikselinkin,
se kalpamme kostavan Reinille toi
ja Tonavasta keisarin maljan se joi.
Kun raunion tuhkan yl' lennetähän,
niin kaviot loimun luo säihkyävän;
:,:joka isku se välkkyy kuin aamun koi
ja vapauden puoelsta säilämme soi:,:

- - -
Laulussa on kysymys kuningas Kustaa II Aadolfin harhailuista Saksanmaalla, ja viittaus Nevaan on arvoituksellinen. Veiksel ja Rein pitävät paikkansa, ja Lech-virran tappeluksen jälkeen tultiin todella Tonavalle. Sota ja erityisesti ruotsalainen ratsuväki voitti raakuudessa jokseenkin kaiken, mitä muistettiin koetun. Toisaalta taas on oikeastaan arvoituskellista, miten Ruotsi onnistui kouluttamaan kevyen ratsuväen, aselajeista silloin teknisimmän, suoraan riihen seinästä reväistyistä skoonelais- ja savolaispojista. Ruotsi oli sangen sotaisa maa, kunnes sai lopullisesti selkäänsä. Suuren Pohjan sodan eli Isonvihan aikana aseissa oli laskelmien mukaan prosentuaaliesti enemmän miehiä kuin Suomessa 1940 tai Saksassa 1945. Kaarle XII keksi totaalisen sodan.

Varshavjanka

Riistäjät ruoskaansa selkäämme soittaa,
vastassa valkoinen armeija on:
pakko on taistella, kuolla tai voittaa,
ratkaisu eessä on tuntematon,
mutta me nostamme purpppuravaatteen,
taistoon mi työläiset kutsua voi,
rohkeina puolesta veljeysaatteen
käymme ja kaikille laulumme soi.
:,:Aatteemme ainoan kalliin ja oikean
puolesta raatajat, esspäin mars.:,:

Veljemme vankila tyrmiinsä sulkee
kostaja kultakin kalleimman vei.
Ilkkuen roistot ja ryövärit kulkee
sellaista kauemmin sallita ei!
Vääryyttä vastaan me taistelun teillä
kuljemme: kostoa kalpamme soi.
Vaikkakin yksilöt sortuisi siellä
muistonsa konsana kuolla ei voi!
Aatteemme ainoan...

Valtikat, krunut me pirstoiksi lyömme
orjuuden kahlehet katkomme me.
Kauhea joskin on puhdistustyömme
ihmisten onnen on ehtona se.
Siksipä säälittä taistelun tielle
voitto on työväen — tiedämme sen.
Porvarit, keisarit — helvetti heille
olkoon nyt töistänsä armollinen!
Aatteemme ainoan...

- - -
Tämän laulun historia on erikoinen. — Laulujen, laulemien ja viisujen historia tunnetaan huonosti. Sävelmä ja sanat ovat Puolasta ja tämä suomennos vuodelta 1918. Kuitenkin omien havaintojeni ja Pekka Gronowin toteaman mukaan vanhoille punakaartilaisille laulu oli outo. Luultavasti se nousi asemaansa vasta "Lapualaisoopperassa", ja siitäkin liikkuu juttua, jonka mukaan tekstiä oli tarkoitus ruveta säveltämään ennen kuin joku keksi, että on se sävelletty aikaisemmin, on!

Ymmärrettävistä syistä tämä kaikista hurjista marsseista kenties komein on nykyisin unohtunut aika pahoin. Tuiki tuntematon se ei ole ollut maailmallakaan, koska ranskalaisella vallankumouslaulujen levylläni se on yhdessä punalippujen ja partisaanilaulujen kanssa. En ole koskaan kuullut, että sillä olisi ollut Neuvostoliitossa asemaa tahi sijaa. Neuvostoaikana puolalaisuus ei tainnut olla suositus.

- - -

Lopuksi lyödään läskiksi. Tätä ryssä-laulua ei tunne juuri kukaan, vaikka nimimerkki "Lulu Rainio" esiintyy korsuohjelmistossa muuallakin yhdessä Erkki Tiesmaan, Terho Könösen ja muiden kanssa. Pilkkalaulut, joista "Silmien välliin ryssää" on mielestäni lievästi sairaalloinen, joutuivat päämajan epäsuosioon pian hyökkäysvaiheen päätyttyä 1941, mikä on katsottava sodanjohtomme kunniaksi. Vastustajan vähättely taitaa kuulua sotaan siinä kuin jalkapalloonkin, mutta sodassa vastustajan aliarvioiminen on vaarallista.

Laulun "Tiltu" oli sota-aikana kaikkien tuntema "Teuvan Tiltu", suomeksi neuvostopropagandalla Yleisradion lähetyksiin tunkeutuva henkilö, joka palasi sodan jälkeen Suomeen ja vietti täällä sitten elämänsä päivät. Merkillinen lisä laulun poliitikkojen ja sotilaiden henkilöluetteloon on "Napa-Papaniini", joka lienee Ivan Papanin (1894-1986), kuuluisa naparetkeilijä. Toisaalta - jo vuosisadan alun viisuissa esiintyi henkilöiden nimiä siksi että ne olivat huvittavia, kuten "Toko-poika" eli Tshushiman meritaistelun amiraali Togo.


Lulu Rainio: Kokous Petroskoissa

Petroskoissa kerran oli kokous
ja kokouksen aiheena oli rokotus.
Kun ryssät huomas' että linjat alkaa pettää,
pitäisi nyt keksiä yks' "vot harashoo".
Tiltu siellä keitteli vaan samovaariss' saikkaa.
Molotoffi soitti balalaikkaa.
Siellä myös oli Staliini, Timoshenko, Kalinin,
Napa-Papaniini sekä Putjonnyi.

Samovaari höyrys' ja balalaikka soi,
keksimästään aiheesta sakki ilakoi.
Aikansa kun huusivat, siinä sitten tuumivat
että tanssittaisiin välillä yks' "vot harashoo".
Tiltu sanoi: "Soita Molo Tonavan aallot
siinä saa tehdä niin viehkeät ne kaarrot".
Siihen yhtyi Staliini, j.n.e.

Kyllä siinä melua oli kerraksi.
Tiltukin jo Stalinia sanoi herraksi.
Hyvän "kikan" tepsivän luulivat he keksivän,
mutt' "plörinäksi" meni koko "vot harashoo".
Kun Voroshilov tuli, sanoi: "Tukitkaa jo suunne,
tuolta tulee Suomen pojat korjaa teidän luunne."
Tästä säikkyi Staliini, j.n.e.

"Plörinäksi" meni entinenkin mies
kun läskikastiketta koitti laittaa otsa hiess',
samoin kävi kuuluisan Molotoffin porukan
ett' "plörinäksi" meni koko "vot harashoo".
Tuli sitten Moskovasta "Musta-Maikki"
korjas' koko porukan, vei mennessänsä kaikki.
Sinne meni Staliini, j.n.e.

Mutta onhan heillä Aasiassa uusi kotimaa.
Sielläkin se kaali kasvaa sekä kukoistaa.
Mutt' nyt on aika tipalla kuin entisellä likalla,
ehdottaisin, lähtisitte "just harashoo".
Tuli sitten Moskovasta Musta Maikki
korjas' koko porukan vei mennessänsä kaikki.
Sinne meni Staliini j.n.e.

Nyt Uralissa heillä on uusi isänmaa
ja meidän puolst' saavatkin he siellä asustaa.
Elämä on onnekasta, Tiltullakin monta lasta
kaalimaalla huutamassa "vot harashoo".
Siell' ei heitä vaivaa enää kommunismi
eikä bolshevismi, mutta – reumatismi.
Siellä nyt on Staliini j.n.e.

27. joulukuuta 2005

Tekijänilkeys

"Eräät musiikkikustantajat" myyvät kylmän rauhallisesti verkko-osoitteessa www.laulut.fi tekijänoikeuden suojaamien tekstien lisäksi kansanlaulujen ja jopa vanhojen virsien sanoja.

Niin sitä pitää.

Mukana on Kopiosto r.y.:n lupa, joukko jyrkkiä rajoituksia ja uhkauksia:

www.laulut.fi/Tiedotteet/Mallivihko.pdf

Maamme-laulun hinta on 9 senttiä, mutta tilauksen vähimmäishinta on 9 euroa. Runebergin ja Paciuksen oikeudenomistajat ovat tuskin osilla, ja laulun suomentaja Paavo Cajander kuoli 1913, joten ei ole hänkään enää kehissä.

Kreeta Haapasalo oli kerjäläisnainen. Nyt tekijänoikeusjärjestö ei kerjää vaan kerää rahaa kappaleella "Mun kanteleeni". "Jumala ompi linnamme" ja "Jo joutui armas aika" ovat rahastuksen kohteina.

Saa pdf-tiedostoja myydä, jos joku maksaa. Mutta Musiikkikustantajat ovat panneet kuriin Juicen, Tuomari Nurmion ja Leevi and the Leavingsin sekä Eppu Normaalin, jotka kaikki luullakseni sanoituksillaankin esittävät käsityksiä maailmasta, muun muassa herrojen ahneudesta.

Dylanin, Beatlesin, Elviksen ja melkein kenen vain laulujen tekijänoikeuden suojaamat sanat löytyvät lyricsplanetin ja monien muiden verkkosivuilta ilmaiseksi.

Asiakkaissa syntyy väkisinkin se käsitys, että tekijänoikeutta vailla olevat laulut ovat tavalal tai toisella tekijänoikeusjärjestöjen valvonnassa. En myöskään löytänyt vähällä etsimisellä kotisivuja, joilla näitä sanoituksia olisi koottu.

Juicen kotisivulla ilmoitetaan, että sanoitukset on poistettu Suomen Musiikkikustantajat r.y.:n pyynnöstä. - Lorina kuuluu tänne asti.

Muistaakseni tekijänoikeusjärjestöt nimittelevät "varkaudeksi" musiikin luvatonta lataamista verkosta. Mitä se on, että myy omanaan toisen tavaraa? Ettei vain olisi "varkaus"? Jospa kuluttajaviranomaisten ja rikospoliisi nyt selvittäisivät, sisältyykö menettelyyn rangaistava teko.

Huomasin että myynnissä on myös pohjalaisia kansanlauluja. Valitettavasti asiassa kävi niin, että suutuin.

Ryhdyn nyt julkaisemaan blogissani tekijänoikeudesta vapaiden laulujen sanoja.

Laulujen sanoista kiinnostunutta lukijaa kehotetaan kopioimaan haluamansa tekstit.
Kun tulee laulettavaksi, voi sitten tulostaa tai katsoa omalta tietokoneeltaan sanat. Siihen ei siis tarvita minun eikä kenenkään muun lupaa. Omalla tietokoneella tekstit pysyvät tallessa.

Laulujen sanoja tarvitaan. En halua että Suomen kodeissa lauletaan televisiomainoksia, kun kukaan ei osaa muuta. Otin tähän nyt aluksi sellaisia korkohenkisiä pohjalaislauluja, jotka itse osaan ulkoa. Olen laulanut niitä jo lastentarhassa. Tädit opettivat osan, kylän pojat jonkin osan. Toisella kerralla lauluja puukon heiluttamisen ikävistä puolista.



(!) (!) (!) (!) (!) (!) (!) (!)

Isoo-Antti ja Rannanjärvi

Isoo-Antti ja Rannanjärvi
ne jutteli kahren kesken:
Tapa sinä Kauhavan ruma vallesmanni,
niin minä nain sen komian lasken.


Isoo-Antti oli ensimmäänen
ja Ranannjärvi oli toinen,
Pukkilan Jaska se Kauhavalta
oli kolmas samanmoinen.

Sitten on piru, sano Rannanjärvi,
jops minä miestä pelkän:
tervastampulla kuonon päälle
ja teräksellä selkään.

Vaasan veri ei vapise,
eikä Kauhavan rauta ruostu;
niskasta kiinni ja puukoolla selkähän,
jonsei se muutoon suostu.

Ensin portahat särjettiin
ja sitten vasta muuri;
Isoo-Antti se erellä meni,
joka joukosta oli suurin.

Ei saa laulaa Rannanjärvestä,
Rannanjärvi on kuollu.
Rannanjärven hauralle
on marmorikivi tuotu.

(!) (!) (!)

Alahärmästä, keskeltä pitäjästä

Alahärmästä, keskeltä pitäjästä
rentoja veljeksiä.
Ja ne saa hypätä pöyrälle
jokka on meitä verrempiä.

On mua lyöty puukoolla
ja rautapuntarilla.
Seitsemän kertaa suolet sylis
olen hyppiny permannolla.
* * *

Enkä minä hurjan luontoni tähren

Enkä minä hurjan luontoni tähren
päätäni alaha paina.
Iloonen ja irti maasta
meinaan olla aina.

Varjeliini se krouvin vintiltä
leilillä lasketteli.
Jusliinin Oskari rivollipyssyllä
herroja naskutteli.

* * *

Hurja min' oon ollu

Hurja min' oon ollu ha tairan vielä tulla
hurjaakin hurjemmaksi.
Kun heila on nuori ja lapsellinen,
ei siit' ole hoitajaksi.

Älä sinä flikka voivoottele
ja älä ole murehissa.
Kun on foorattu ovi ja raurasta kalterit
sun heilasi kammarissa.


* * *

Raha ei lopu

Raha ei lopu eikä ruma tartu,
lauleli Luomansuun Anssi.
Komiasti vaan me fräntilän sillalla
lopetimma tanssin.

Reisun kun helapäätä heilahutin
niin tupa tuli raivatuksi.
Siitä on tullu Alahärmä
niin pahalta mainituksi.

* * *

Hevonen, hevonen

Hevonen, hevonen, hevonen
se on kun koirasteeri ja hoijakka katajasta.
Ja flikkoja olen minä rakatellu
pienestä kakarasta.

Hevonen, hevonen, hevonen
se hyppää ja kellot ne kilkkaa,
se kuuluu niin komialta.
Ei saa, ei sa, ei saa antaa
huliviliflikalle koskaan omaa valtaa.

Kaikilla, kaikilla, kaikilla
taivahan pienillä linnuulla
pesä on kalliolla,
vaan ei, vaan ei, vaan ei ole
nuorilla flikoolla alavuuren vainiolla.

* * *

Tärkiää minä olsin tullu

Tärkiää minä olsin tullu
Annalahan häihin.
Mutta kun raukka joutunut olen
kahlehisiin näihin.

Viekää nyt hyvät Kauhavan poijat
multa terveisiä.
Kun en mä tierä, vaikka viivyn
täällä kaiken iän.

Matti se käveli laattialla
ja hienolla äänellä itki.
Kun mun parhaalla poijallani
on raujrasta hensselitkin.

* * *

Niin kauan minä tramppaan

Niin kauan minä tramppaan
tämän kylän raittia,
kun kenkäni pohjat kestää,
ja rakastelen ketä minä tahron
ja akat ei voi estää.

Kun on liinukkavarsa
ja nappulirattahat
ja itte pirän suittista kiinni.
Kun vertaastaansa rakastaa,
ei tarvitte olla fiini.

* * *
Kaksipa poikaa Kurikasta


Kaksipa poikaa Kurikasta
näin komiasti liikkuu.
Punaaset oli resoorit
ja hopiapeslaipiippu.

Ensin oli mettä ja sitten oli vettä,
ja sitten oli virran töyrä.
Vertaastansa kun rakstaa,
ei trenkää olla nöyrä.

Ensin oli mettä ja sitten oli vettä,
ja sitten oli kohiseva koski.
Kohisevan kosken rannalla
oli tyttö punaposki.

Ajetaan me poijat kyyrillä,
ja käyrään kevarissa.
Siellä on flikkoja passaamassa
ja viinaa pikarissa.

Kaksi näin helvetin komiaa seisoo
Aron kujan suussa.
Hyvältä se maistuu viinaryyppy
Hakolaasen suussa.


* * *

Kun on oikeen hulivili luonto


Kun on oikeen hulivili luonto
niin istuu vaikka linnas
ennen kun makaa lauralla
ja puukoon haava rinnas!

Kun on oikeen hulivili luonto,
niin hullulta se näyttää.
Hulivili luonnon pitääs aina
taitavasti käyttää.

* * *

Anssin Jukka

Härmässä häät oli kauhiat
siellä juotihin ja tapeltihin.
Porstuasta porraspäähän
rumihia kannettihin.

Anssin Jukka se häihin lähti
ja valjasti hevoosensa.
Eikä hän muita mukahansa ottanut
kun Amalia-sisarensa.

Anssin Jukka kun häihin lähti,
niin aisalle istuu piru.
tuulispäänä ajoo Anssin Jukka
Pikku-Lammin sivu.

Mikähän silloon sen Anssin Jukan
mieles olla mahtoo,
kun se tuota rytkypolkkaa
soittamahan tahtoo.

Pienet poijan perhanat
sen tappelun aloottivat,
kaksi oli Anssin veljestä,
jokka tappelun lopettivat.

Rytkypolkkaa kun soitettiihin,
niin poijat ne retkutteli.
Hiljallensa se Anssin Jukka
helapäätä heilutteli.

Anssin Jukka se heilutteli
tuota norjaa ruumistansa.
Kehuu Pohjan Kauhavalta
sankari olevansa.

Anssin Jukalla puukkoo oli
ja värjärin sällillä airas.
Alataloon laattialla
aukes Pikku-lammille taivas.

Herran Köpi se puustellin portilla
rukooli hartahasti.
Anssin Jukka se puukoolla löi
niin taitamattomasti.

Anssin Jukan puukkoon se painoo
puolitoista naulaa.
Sillä se sitten kutkutteli
tuota Pikku-Lammin kaulaa.

Anssin Jukan puukoonterä
oli korttelia ja tuumaa;
sillä se sitten koitteli,
jotta oliko se veri kuumaa.

Anssin Jukan puukoonterä
oli valuteräksestä;
sillä se veren valutti
tuon Pikku-Lammin syrämmestä.

Mitähän se harakkakin merkitti,
kun saunan katolle lenti.
Vihiille piti mentämän,
vaan rumihia tehtiin ensin.

Kahreksan kertaa minuutis
tuo rivollipyssy laukes.
Alataloon laatialla
Pikku-Lammin kurkkuk aukes.

alataloon häis kun konjakki loppuu,
niin ryypättihin viinaa.
Niinimatosta Pikku-Lammille
tehtihin käärinliina.

Ja voi kukn se yö oli kauhia
kun juotihin ja tapeltihin,
ja pirunmoosella lehmänkiululla
verta vaan kannettihin.

Eikä se Anssin Jukka olisi tullu
rautojen kantajaksi,
jos ei menny alataloon häihin
konjakin antajaksi.

Jokohan ne herrat Kauhavalla
on hyvän levon saaneet,
kun kymmenen vuotta parhaat poijat
on Vaasan linnas maanneet?

* * *

Hei helapääpuukko ja puntari


Eikä se ollu siunattua
se Lapuan virran vesi,
jolla se pappi ensi kerran
tän pojan pärstän pesi.
:,: Hei helapääpuukko ja puntari,
niillä pärjäilen minä varmasti,
kun puukolla kutittelen kylkiluita
ja nyrkillä turpia prässäilen:,;

Vaasan linnasta vapahaksi pääsin
juhannusmarkina-aattona.
Kohta mä ostin sen helapääpuukon
ja taas oli pari miestä raatona.
:,: Hei helapääpuukko ja puntari,
niillä pärjäilen minä varmasti,
kun puukolla kutittelen kylkiluita
ja nyrkillä turpia prässäilen:,;

* * *

Lyäkää ny saatanat puukoolla

Lyäkää nyt saatanat puukoolla,
jos teirän teköö mieli.
Minä vaan ringissä retkuttelen,
vaikka on näin musta ja pieni.

Onkos teis' poijat miehen vastusta
uskallan minä kysyä.
Mull' on helapää käres ja pannunjalka poves
ja paikallani meinaan pysyä.

Min' oon vaikka hetken perkeles,
niin minä saan repalehtaa.
Minä on kasvanut sellaases koros,
että kyllä mun olla kehtaa.

Päiväkirja


Nyt on 27.12. Joulu on ohi. Olen hiihtämässä. Tuuli tuo lunta lentokentältä päin. Suksen kärjet tahtovat mennä piikkilankojen ali. Kun vetää suksia takaisin, side tahtoo irrota. Voitto-siteissä ei ole paljon kehumista, vaikka saa ne kyllä helposti kiinni. Ahopellon pojalla on uudet sälesukset, Plasto-Wood. Ei paljon kenelläkään muulla ole sellaisia, paitsi Rengon Tanelilla, mutta hän osallistuukin Maakuntaviestiin ja on varmaan pitäjän paras hiihtäjä.

Ketojanmäeltä tulee parireki vastaan ja liiraa. Käännyn hautakiviveistämön tielle. Ei Ketojanmäelle kannata muutenkaan mennä. Siellä on muitasamanlaisia kuin Mattilan pojat. Kannattaa kiertää. Ylikäytävän kohdalla on myös aivan hiljaista. Asemalla on joku. Varmaan Takamaan poikien isä. Jos kuitenkin on tavarajuna tulossa. Asemamies laskee puomin. Orrenmaan kohdalla on vartioitu rautatien tasoristeys. Puomia nostettaessa ja laskettaessa kello hakkaa.

En ole moneen tuntiin sanonut kenellekään mitään eikä kukaan ole puhunut minulle. Se tuntuu hyvältä.

Suksi rupeaa irtoamaan, kun hiihdän Lauttamuksen raittia ja siinä on reen jalaksen uurteita.

Jos pyry jatkuu, menen huomenna laskemaan leukoja jokirantaan.

Ajattelen, että yritän muistaa tämän myöhemmin. Yleensä joulun jälkeen on ikävä mieli mutta nyt vain hiljainen.

Ensi vuosi on 1956. Meidän olohuoneen ikkunat näkyvät koivun takana vasemmalla ja oikealla. Siihen koivuun en pääse kiipeämään, kun oksat alkavat niin ylhäältä.

26. joulukuuta 2005

Mainontaa

iPodista ei nyt tarvitse näyttää kuvaa. Tosin helsinkiläisen myymälän sijainti ja verkkosivu ovat monille outoja. - officeline
iPodeja on myyty kymmenen miljoonaa, ei kuitenkaan pelkästään Suomessa.

En ole monenkaan alan asiantuntija, paitsi tietysti kaikkien. Taitava henkilö ei tarvitse iPodia. Kilpailevia tuotteita saa halvemmalla. Tämä tyyris tavara on kuitenkin nyt valmis. Se on käytettävyydeltään korkealuokkainen eli tyhmempikin oppii käyttämään sitä. Yhdessä Applen ilmaisohjelma iTunesin kanssa musiikin siirteleminen tietokoneen ja iPodin välillä on helppoa ja levyjen kopiointi vaivatonta.

Olen hiukan järkyttynyt siitä, että myös täysijärkisiltä vaikuttavat ihmiset luulevat levyjen kopiointia kielletyksi tai vuoden vaihteessa rangaistavaksi muuttuvaksi teoksi.

Näin ei ole eikä ole koskaan ollut. Esimerkiksi Tekniikan Maailman uusimmassa numerossa on Petteri Järvisen luonteenomaisen selkeä ja täsmälleen oikea yhteenveto. Jyrki Kasvi on kirjoittanut asiasta jatkuvasti. Omien levyjen "rippaaminen" eli kopiointi omaan käyttöön on sallittua eikä laki ole tältä kohdin mihinkään muutumassa.

(Kopioinnin esto on asia erikseen - joihinkin uusiin ääni- ja kuvatallenteisiin sijoitettava järjestely, jonka takia kopiointi ei onnistukaan. Sen kiertäminen on periaatteessa kiellettyä.)

Levyjen kopioiminen mp3-muotoon täyttää minun tarpeeni erinomaisesti ja luultavasti useiden muidenkin, paatuneita HiFi-friikkejä lukuun ottamatta. Hyviä kuulokkeita käyttäen kuulen ehkä eron CD-levyn äänen ja mp3-äänen välillä, jos tunnen levyn ja kappaleen hyvin. Normaalisti kuunnellen en erota näitä toisistaan.

Tietokoneen puolesta puhuvat näkö ja vyötärölihavuus. Koneista kappaleet löytää. Levyjen etsiminen laatikoista onkin sitten epävarmempaa, tulosta ajatellen.

Mutta ruokahalu kasvaa syödessä juuri niin kuin kauppiaat toivovatkin. Kirjoitin taannoin Sonyn oivallisisista interferenssikuulokkeista (noise cancelling). Seuraava vaihe on tietenkin se, että välillä haluaa kuunnella musiikkia kovaäänisen kautta. Haluaa esimerkiksi vakuuttaa veljelleen, että perkele: Rannanjärvi elää. Tuomari Nurmio vakuuttaa tätä levyllään.

Applellä on itsellään erilaisia kovaäänisiä. Itse ihastuin "vieraaseen" tuotteeseen, joka on Tivoli PAL (kuvassa). Löytyy Helsingistä ja verkkokaupoista. Tivolin iSongbook on tosi kallis. Ei tämäkään halpa ole, mutta hintansa arvoinen. Radio (FM/AM) ja toimii suoraan tietokoneen tai iPodin kaiuttimena. Menee päälle kun kääntää nappulasta ja sulkeutuu samalla konstilla.

Josta tulee mieleeni informatioteorian luojan Claude Shannonin kone, nerokkuudessa abstraktisen Turingin koneen ja Turingin unversaalikoneen kanssa kilpaileva. Sen ainoa toiminta on tämä: virran kytkemisen jälkeen koneesta (laatikosta) sujahtaa robottikäsi, joka sulkee virran ja katoaa takaisin laatikkoon.

25. joulukuuta 2005

Suku

Olen vanhastaan kannattanut nepotismia eli sukulaisten suosimista. Sukulaisilla on toisistaan perusteltu ja täsmällinen eli siis kielteinen käsitys.

Uusiin tuttavuuksiin voi villiintyä. Minäkin olen elmässäni nähnyt monenlaistan kättenpäällepanijaa ja ihmeparantajaa, etenkin liike-elämässä, ja arvostan siksi paljon enemmän keskinkertaisuutta ja arkista työtä.

Joulun aikana tätä sukulointia on. Tapanina tulee ainakin yhdeksäntoista, ja tässä tapauksessa kaikilla on sama sukunimi, paitsi tyttärellä, ja sitten kahdella tai kolmella nuorella, jotka ovat tiettävästi tulossa näytille.

Tämä valokuva on suuri ylpeyden aihe, koske se julkaistiin Kotiliedessä vuonna 1967, koska siinä esiintyy viisi sukupolvea - kunkin sukupolven vanhimmat.

Kuvan vauva on tätä nykyä tämän yhteiskunnan hyödyllinen kansalainen ja kahden pojan isä. Takarivin miehistä isäni alkaa olla sotasukupolven edustajana katoavan joukon edustaja ja yksi niistä, joka vietti kenttäharmaissa kuusi vuotta mentyään vapaaehtoisena asevelvolliseksi 1939 ja jäätyään kesävänrikiksi välirauhan ajaksi. Lapin sodasta hän oli palannut muutamia viikkoja ennen kuin vieressä seisova nuori herra eli minä synnyin. Sai Junkerseista tarpeekseen mutta Lapista ei.

Hilja-mummu näytti kerran hopealusikkaa ja sanoi:"Mie voitin hiihtokilpailuissa." Isäni oli liian nopea ja kysyi:"Oliko muita osanottajia? Naiset yli kahdeksankymmentä." - "Ei olt'."

Saara-mummu oli ihastuttava ihminen jopa sukulaistensa mielestä. Hän ei osannut kirjoittaa mutta kuin S-kirjaimen, lukea sen sijaan kyllä. Lasten teko ja talon pito veivät kaiken ajan ja lopuksi tulivat evakkovuodet.

Suomalaisen suvun muuan puoli tuli minulle selväksi, kun käänsin kauan sitten I.B. Singerin romaania, jonka englanninkielinen nimi oli The Family of Moskat. Perhe vai suku? - Ilman muuta suku.

Verkottumisen ilmiöitä ja teoriaa aika ajoin päätoimisesti miettiessäni yritän ymmärtää, onko "suku" muuttunut tai muuttumassa. Poliittiset puolueet ovat muuttuneet. Etniset ryhmät eli "kansat" ovat muuttuneet. Euroopasta on viime aikoina kadonnut valtioita ja niitä on synytnyt lisää. Euroopan neljä imperiumia ovat kaikki kukistuneet: Ottomaanien Turkki, Itävalta-Unkari, keisarillinen Saksa ja sen seuraaja Hitlerin Saksan, sekäNeuvostoliitto. Englannin imperiumi oli merten takana.

Ihmiset kytkeytyvät ja ryhmittyvät nyt nopean tiedonvälityksen keinoin, joista yksi on blogi ja toinen sähköposti ja kolmas, kukaties hyvin mullistava, on Voip eli Skype.

Sukulaismies kertoi tänään lounaalla, että pikkulikat soittelevat Amerikasta, jossa perhe asuu työasioissa, kaksikin tuntia päivässä Turkuun kavereilleen, kun Internet-puhelut eivät maksa mitään ja Messengerilla voi liittää liikkuvan kuvan mukaan. Ennen Amerikkaan lähteneet kirjoittivat kerran vuodessa tai katosivat kokonaan.

En tiedä. En totisesti tiedä.

Se on ehkä hyvä asia, että suku-instituutiot ovat muuttuneet, kuten esimerkiksi aateli. Ja vähän meillä on yhdistäviä rakenteita, sellaisia kuin Englannin ja Ranskan ja itse asiassa myös Saksan koulut. Paitsi Norssi, Ressu ja SYK. Isäkävi viisi luokkaa Norssia ja luki sitten sodan aikana ja jälkeen eteenpäin. Kyllä se koulu merkitsi, varsinkin köyhän pojalle.

Vaaraton sukuyhteys ja kotiseutumieli näyttävät edistyvän. Sukuseura on aika teoreettinen ajatus, varsinkin silloin kun sukulaisuus on laskettu vain miehen puolelta, missä ei ole paljon järkeä. Mutta ehkä se on hupaisaa, kun koolle tulee paljon samannimisiä jonkin heimolaisuuden yhdistämiä ihmisiä, vaikkei vaaliheimolaisuutta tai veriveljeyttä olisi.

Sitä ollaan niin suomalaisia.

24. joulukuuta 2005

Mieleenmuisto

Kirjoitin aikoinan hänestä Helsingin Sanomiin. Ei vaikutusta. Sitten hän kuoli. Ajattelin että muistutan joskus, kun Internetiin voi kirjoittaa ja joku lukee.

Roteva pappi Juhani Rekola kirjoitti hyviä kirjoja, joita kukaan ei tunne. Ei niitä paljon mistään löydäkään. Uskonnolliseksi epäilty kirjallisuus on meillä edelleen tehokkaasti piilotettu rajatieteiden sekaan. Jos joku on pohtinut taiteen, kirjallisuuden ja uskonnollisuuden suhteita, kirjalle ei tahdo löytyä edes luokitusta.

Rekolan kirjoista "Kadotetun paratiisin portilla: usko kirjallisuudessa" on loistava. "Jokainen enkeli on pelottava" niin ikään. Sitten on "Pyhän miehen uhri" ja "Kuva uskon tulkkina".

Sikäli kuin Richard Dawkins aikoo tosissaan siirtyä kehitysopin esittelystä uskonnon turhaksi todistamiseen, tähän yhteyteen kuuluisivat Rekolan "Kuolemantanssi " ja "Kuitenkin Jumala on".

Dawkins (The Devil's Chaplain") on ehkä etevin kolumnsi ja esseisti nyt. Mutta todistellessaan uskon aiheettomuuden hän tulee todistaneeksi myös taiteen tarpeettomuuden. Tätä eivät tienneet ihmiset 40 000 vuotta sitten piirrellessään kuvioita kiven kylkeen ja luodessaan perinteen säilyttää informaatiota eli siis taiteen.

Rekolan mukaan tunne taiteen tarpeettomuudesta on puolestaan ajatus elämän aiheettomuudesta.

Hän oli Tukholmassa suomalaisen seurakunnan pappi, Slussenin hamppareiden tuttu ja vankien kuuntelija. Hänelle - kirjailijalle - papin tärkein aisti oli korva ja korvaamattomin kyky kuunteleminen.

Tapasimme jossakin tilaisuudessa. Kuljin myöhemmin läähättämässä, että tapasin rovastin, joka tunsi hyvin Gerard Manley Hopkinsin runot. Kuulin Rekolan kummastelleen, että tuli vastaan juristi, joka oli jossakin määrin selvillä Hopkinsista.

Hyvää Joulua. Niille joita tämä toivotus ei liikuta, hyvää vanhaeurooppalaista ja ikiaasialaisten lapsen syntymän juhlaa.

Muistan, ajattelen. Tai ehkä nukun.

23. joulukuuta 2005

Syntymäpäiväkeittoa





Pikku karhu


Fil. lic. Frans G. Bengtsson

Tänään on syntymäpäiväni. Muistelin Pikku Karhua, joka luuli, ettei syntymäpäivänä ollut ketään kotona, ja rupesi keittämään itselleen syntymäpäiväkeittoa. Keitosta ei tullut hyvää mutta syntymäpäivästä tuli, sillä Isä Karhu tuli kotiin ja Äiti Karhu astui juhlallisesti huoneeseen ja toi kakun kaikkine kynttilöineen.

Else Minarik-Holmlund on komeasta nimestään huolimatta amerikkalainen ja elää. Maurice Sendak on klassisen sadunkuvituksen suuria mestareita.

Illalla luen itsekseni tai sitten huomenna jouluiltana muille ääneen perinteisen joulun tekstin. Luen lapsilleni ääneen sikäli kuin saan heitä kiinni. Lauri on s. 67 ja tohtori, Annalla on paperit sujuvasta kielten taidosta eli fil.kand., ja Heikki opiskelee mm. kirjallisuutta siinä keltaisessa kiinteistössä korkeitten rapujen takana Unioninkadun varrella tässä kaupungissa. Sisäportaiden kivissä on muinaiseläimiä fossiileina. Katederinkin takana voi olla fossiili.

Sellaista se on lasten kanssa. Olen varoitellut kirjallisuuden, musiikin ja liikunnan vaaroista, mutta eiväthän nämä kuuntele. Ei heille siis välttämättä tarvitsisi enää ääneen lukea, koska he lukevat itsekin. Mutta ei siitä toisaalta vahinkoakaan ole.

Lapsenlapsille en vielä lukisi joulujuttuani eli Bengtssonin Orm Punaista, joka on kaksi kirjaa - I Länsireittien merenkulkijoita ja II Kotona ja idän retkillä.

Etenkin ykkösestä on otettu paljon painoksia ja nyt kustantaja on liittänyt kirjat samoihin kansiin ja laittanut Jaakko Anhavan arvattavasti veljensä Martin huomauttelun tukemana tarkistamaan ja täydentämään Emerik Olsonin entuudesta hyvää suomennosta. Tulos on entistäkin nautittavampi. Bengtssonin ruotsi on varsin vaikeaa, eikä sitä ääneen luettuna välttämättä ymmärrä edes ruotsalainen. Hän rakasti vanhoja sanoja ja kärjekkäitä lauserakenteita. Hän ihaili muinaisten karua kieltä (Karolinernas kärva språk) jas lyhytsanaisuutta, jota hän itse ei harjoittanut. Eräässä esseessä hän mainitsee, miten joku kenraalinketale oli käynyt itkemässä toisesta kenraalista Kaarl XII:lle. Tämä sanoi siihen: "I hava misstagit eder. Det är bra karl. Vi känna honom." Ihan näkee silmissään, miten Bengtsson hekumoi kirjoittaessaan tuon. Suomentaja ei hekumoisi, jos Bengtssonin Pohjoismaiden ylivoimaisesti parhaita esseitä olisi suomennettu, mikä ei kuitenkaan ole asian laita.

Eli Orm Punaisten luullaan antikvariaateissa asti joutavanpäiväiseksi poikakirjaksi tai historian best selleriksi, vaikka se ei ole kumpaakaan. Se on onnellisen kustantajansa Nordstedtin kielellä steady-seller, jota on myyty vuosikymmeniä niin kuin kirnupiimää, ja tullaan myymään. Bengtsson puolestaan teki lukevalle yleisölle mittaamattomia palveluksia julkaisemalla esseitä kadun miehen kannalta kielenkin takia vaikeasti lähestyttävistä teoksista, kuten Toursin Gregoriuksen frankkien kronikasta (pitkätukkaiset merovingit), ja Froissartin, Villehardouinin ja muidenkin mukana olleiden muistiinpanoja satavuotisen sodan yhteenotoista. Itse asiassa näitä esseitä on mitä moninaisimmista aiheista usean niteen verran, muun muassa painiurheilusta ja iltakävelystä muurahaispesää tarkastamaan.

Kenties ja tiettävästi Ruotsin historian tohtorit ovat vielä toraisampaa väkeä kuin Suomen, mikä ei ole aivan vähän sanottu, ja lisäksi 1930-luvulla vaikuttivat professoreina pelottavat Weibullin veljekset ja taloushistoriassa yhäkin tunnettu Hekscher, joten Bengtsson ei valmistanut väitöskirjaa, vaan sen sijaan romaanit Orm Punaisesta, joka oli hyvää sukua, äidin puolelta Sven Rottanokan sisarpuolen pojanpoika.

Joulusatuni on IX luku "Miten joulua juotiin kuningas Harald Sinihampaan hovissa", ja tästä tarinasta käy samalla ilmi, miten Styrbjörnin seurueeseen kuulunut islantilainen sai jälkeen päin aiheen lausua ljodahattr-mittaan sepitettyjä säkeistöjä pään olutammeeseen hukkaamisen vaarasta.

Joululäskiä syötäessä Sigurd Buenpoika kertoo, miten hänellä oli hyötyä pitkästä tukastaan. Hjörungavågissa ei näet ollut monta henkiin jäänyttä, kun jomsviikingit olivat päättäneet valloittaa Norjan siinä onnistumatta, vaikka "keulamies Aslak Holmskalle oli raivonnut bersekkinä ilman kypärää ja kilpeä, mitä ei juuri nykyään usein nähty, ja iskenyt molemmin käsin ja ollut raudankestävä, kunnes muuan islantilainen runonlaulaja, joka oli Haakon-jaarlin pojat Eerikin seurassa, nosti kannaelta alasimne ja musersi sillä hänen kallonsa."

Viimeiset miehet oli sidottu köydellä istumaan hirren päälle, ja heiltä listittiin taitavasti kirveellä päitä.

"Kun minä istuin siinä hirrellä en liene ollut pahemmin peloissani kuin muutkaan; mutta minusta tuntui harmilliselta kuolla ehtimättä tehdä mitään, mikä olisi kuolemisen arvoista. Sen vuoksi sanoin Thorkelille, kun hän tuli:'Minä olen arka hiuksistani, enkä tahdo saada niitä vereen tahratuiksi.' Samassa pyyhkäisin hiukset niskasta silmilleni; ja muuan mies, joka kulki Thorkelin takana - minulle sanottiin sitten, että se oli hänen lankonsa - tuli siihen ja kiersi hiukseni käsiinsä ja sanoi Thorkelille:'Iske nyt!' Sen hän teki; ja samassa vetäisin pääni puoleeni, niin kiireesti kuin taisin, niin että kirves osui minun ja langon väliin ja leikkasi poikki hänen molemmat kätensä. Toinen jäi riippumaan hiuksiini.

Kaikki salissa olijat purskahtivat nauraa hohottamaan, ja Sigurd nauroi itsekin ja jatkoi:

- Naurakaan te vain; mutta teidän naurunne ei ole mitään norjalaisten naurun rinnalle, kun he näkivät Thorkelin langon vierivän maassa jaThorkelin seisovan ja töllistelevän häntä; jotkut kaatuivat kumoon naurusta. Eerik-jaarli tuli luokseni ja sanoi: 'Kuka sinä olet?' Minä sanoi: 'Sigurd on nimeni ja Bue oli isäni; eivätkä kaikki jomsviikingit vielä ole kuollet.'"

Kuten asiayhteydestä käy ilmi, kertoja otti vastaan henkensä Eerik-jaarlilta, joka oli suurmies, ja pääsi hänen suureen suosioonsa, koska hänen onnensa ei seisahtunut puoliväliin.

22. joulukuuta 2005

Hyvin menee, herrat nauraa


Kiitos kirjastasi ja tervehdyksestä. Kirjoja koskevat katsaukset ovat arvokkaita ja niiden julkaiseminen verkkopaikalla hyödyllistä. Se ei siis ole blogi, kuten joillakin muilla poliitikoilla, vaan nimensä mukaan kotisivusto, www.tuomioja.org. En viitsi panna tähän omaan blogiini linkkiä. Tekee lukijoihin ikävän vaikutuksen ja antaa helposti sen vaikutelman, että muka kannattaisin jotain tai jotakuta. Sehän ei tietenkään voi pitää paikkaansa.

Minulla ei ole juuri nyt lähettää kirjaa. Viittaan sitä vastoin nyt myynnissä olevaan Kanavan numeroon, jossa kirjoitan sissien ja terroristien ansaintalogiikasta ja liiketoimintakonsepteista. Julkaisen sen säädyllisen ajan kuluttua tässä blogissa, ehkä kaikessa kauhisuttavassa laajuudessaan, alkukperäisversiona.

Tarkkaan lukien Sinun kirjajutuissa on rivien välissä pienempiä valtiosalaisuuksia, joiden näkyminen tekstissä johtuu ylettömästä asiantuntemuksesta. Olet ollut useinkin mukana tilanteissa, joita kirjat kuvaavat, ja joitakin niistä olet itse tutkinut.

Kannattaa muuten hankkia ja lukea Tony Judtin "Postwar". The Economist sivuutti sen arvosteluissaan haaleasti huomauttamalla, että nämä asiat tunnetaan jo. Mitä mieltä olet, omien havaintojeni mukaan lähimenneisyys on joskus kaikkein heikoimmin tunnettua ja huterasti analysoitua. En itse juurikaan tunne Itäblokin avautumista 1970- ja 1980-luvulla enkä tiedä paljon Baltian tilanteista sinä aikana. En ole tullut ajatelleeksi Tony Judtin näkökohtaa, että muutkin vasemmistolaiset kuin Tony Blair päätyivät tekemään "histoirallisen takinkäännön" - kuten Mitterrand. Sen toki tiedän, että kovimpia yhteiskunnallisia uudistuksia tekemään tarvittiin konservatiiveja, sellaisia kuin Paasikivi Suomessa. - Kreikan, Porugalin ja Espanjan siirtyminen oikeistodiktatuurista tavalliseen demokratiaan oli yksi näitä historian suuria asioita, joitten kohdalla on osattava ihmetellä, miksi jotain ei tapahtunut. Miksi ei tullut pahaa sisällissotaa?

Tämän kuvan otamisesta on jo muutama vuosi. Kaliforniassa oltiin. Kuvernööri Jerry Brown, silloin jo entinen kuvernööri, minä, Sinä, Castells vetelmässä nimmareita ja suurlähetiläs Laajava.

Saapuvilla olivat myös Maria Serenius, suurlähettiläs nyt hänkin, ja Hal Varian, joka oli SIMSin dekaani UC Berkeleyssä ja kirjoittelee nyt ekonomistina The New York Timesiin kolumneja ynnä muuta.

Paikka oli reteä, siellä vuoressa. Ja autonkuljettaja eksyi vähän väliä.

Yhteistyömme Berkeleyn kanssa on jatkunut ja tuottanut tulosta myös väitöskirjoina. Nyt siellä on Herkko ja seuraavaksi menee Tommo. Suhde on kasvanut molemminpuoliseksi. Risto Sarvas sai nimeä kalifornialaisten silmissä mobiilin tietotekniikan ymmärtäjänä.

Matkan kohokohta oli bussin seisottaminen San Franciscossa tow-away -paikalla, kun pengoimme City Lights -kirjakauppaa. Riittää siinä penkomista. Vaikka kyllä New Yorkin Strand on paras kirjakauppa. Lähettiläät seisoivat auton vieressä ja pelkäsivät poliisia. Mieleeni tuli Frödingin runon, jonka nimi on lyhyt ja iskevä "Miten minulla oli hauskaa Welam Welamsonin kanssa Uppsalan kartanossa ja miten herra Bengt ja arkkipiispa Lars olivat ulkona odottamassa". Siis "Kuningas Erikin lauluja".

Fröding panee tekovanhalla ruotsillaan Erik-kuninkaan sanomaan "En dåre är jag vorden, en dåre bland dårar" eli olen tullut hulluksi hullujen joukossa. Se on poliitikkojen ja valtiomiesten ongelma. Luullakseni kirjat ja kirjoista kirjoittaminen varjelevat siltä.

Varjelusta. Tapaillaan.

K

Kun urut halkesivat

Kaikki minkä koskaan olet halunnut tietää tästä laulusta, ja huomattavasti enemmän, löytyy esimerkiksi osoitteista.

Varoitus: tämä laulu on vaikea laulaa selvänäkin. Rytmi on vaikea (tauot tahdin lopussa vedetään usein suoriksi) ja intervallit yllättävän vaikeita.

Aika poika tämä Gruber.

Biisi tuo mieleeni Sicilianon - joilla mm- Bach ja Vivaldi kunnostautuivat.
www.fortunecity.com/victorian/museum/59/index.html
www.stillenacht.info/de/stillenacht/d_noten.htm


Stille Nacht (GERMAN)
1. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Alles schläft; einsam wacht
Nur das traute hoch heilige Paar.
Holder Knab' im lockigten Haar,
|: Schlafe in himmlischer Ruh! :|

2. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Gottes Sohn, o wie lacht
Lieb' aus deinem göttlichen Mund,
Da uns schlägt die rettende Stund'.
|: Jesus in deiner Geburt! :|

3. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Die der Welt Heil gebracht,
Aus des Himmels goldenen Höhn,
Uns der Gnaden Fülle läßt sehn,
|: Jesum in Menschengestalt! :|

4. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Wo sich heut alle Macht
Väterlicher Liebe ergoß,
Und als Bruder huldvoll umschloß
|: Jesus die Völker der Welt! :|

5. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Lange schon uns bedacht,
Als der Herr vom Grimme befreit
In der Väter urgrauer Zeit
|: Aller Welt Schonung verhieß! :|

6. Stille Nacht! Heil'ge Nacht!
Hirten erst kundgemacht
Durch der Engel Alleluja,
Tönt es laut bei Ferne und Nah:
|: "Jesus der Retter ist da!" :|

Jouluyö, juhlayö (FINNISH)

Jouluyö! Juhlayö!
Päättynyt kaikk' on työ,
Kaks vain valveill' on puolisoa
lapsen herttaisen nukkuessa,
/:seimikätkyessään.:/

Jouluyö! Juhlayö!
Paimenill' yksin työ,
enkel taivaasta ilmoitti heill':
suuri koittanut riemu on teill'!
/:Kristus syntynyt on!:/

Jouluyö! Juhlayö!
Täytetty nyt on työ.
Olkoon kunnia Jumalalle!
Maassa rauha, myös ihmisille
/:olkoon suosio suur!:/

Stilla natt, heliga natt (SWEDISH)
Stilla natt, heliga natt!
Allt är frid. Stjärnan blid
skiner på barnet i stallets strå
och de vakande fromma två.
Kristus till Jorden är kommen,
oss är en frälsare född.


Glade jul, dejlige jul (DANISH)
LYRICS BY: B.S. Ingemann (1850)
Glade jul, dejlige jul,
engle daler ned i skjul!
Hid de flyver med paradis grønt,
hvor de ser, hvad for Gud er kønt,
lønlig iblandt os de gaar.

Glade jul (NORWEGIAN - Bokmål)
LYRICS BY: T.B.S. Ingemann (1850)
Glade jul, hellige jul!
Engler daler ned i skjul.
Hit de flyver med paradis grønt,
hvor de ser hva for Gud er skjønt.
Lønnlig i blant oss de går.
Lønnlig i blant oss de går.

Stille natt! Heilage natt! (NORWEGIAN - Nynorsk)
Stille natt! Heilage natt!
Alle sov, eine att
sit dei unge, dei utvalde to,
ser på barnet, så lukkeleg no:
Sov i himmelsæl ro!
Sov i himmelsæl ro!

Nuit de Paix (FRENCH)
Nuit de Paix, Sainte Nuit.
Dans l'étable aucun bruit.
Dans le ciel tout repose en paix.
Mais soudain dans l'air pur et frais.
Le brillant coeur des anges
Aux bergers apparaît.

Se’leg Nuecht! (LUXEMBOURGEOIS / LETZEBUERGESCH)
1. Se’leg Nuecht! Hélleg Nuecht!
Alles ro’t, ’t haelt bloss Wuecht
bei der Kroeppchen dat héllegt Pur!
Gottesson, fir ons Moensche gebur.
Schlof, du friddlech a se’ss!
Schlof, du friddlech a se’ss!

Stille Nacht, hillige Nacht! (LOW SAXON)
Stille Nacht, hillige Nacht!
Allns op’e Eer slaap so sacht,
doch mit hellichtem Sternenstraal
kaamt de Engels von’n Häwen daal.
Jubelt den Redder to!
Jubelt den Redder to!

Stille nacht, Heilige nacht (FLEMISH)
Stille nacht, Heilige nacht
Alles slaapt, eenzaam wacht
Bij het kindje, 't hoogheilige paar
Rond de kribbe zingt d'engelenschaar
Slaap in hemelse rust
slaap in hemelse rust

Stille nacht, Heilige nacht (DUTCH)
Stille nacht, Heilige nacht,
David's zoon lang verwacht.
Die miljoenen eens zaligen zal,
Wordt geboren in Bethlehems stal.
Hij, der schepselen heer,
Hij, der schepselen heer.

Püha Öö (Estonian)
Püha öö, õnnistud öö!
Kõik on maas rahu sees.
Joosep valvab ja Marial sääl
hingab lapsuke põlvede pääl.
Maga, patuste rõõm!
Maga, patuste rõõm!


Tyli naktis, sventa naktis (LITHUANIAN)

Tyli naktis, šventa naktis! Jos tomasoj budi vis
tvarte vien tik šentciausia pora:
Kudikeli, tu prakarte cia
mik ramybéj saldziai,
mik ramybej sadziai
Koks meilus šventa naktis!

Silent Night (ENGLISH)
Silent night Holy night
All is calm all is bright
'Round yon virgin Mother and Child
Holy infant so tender and mild
Sleep in heavenly peace
Sleep in heavenly peace

Sancta nox, placida nox (LATIN)
1. Sancta nox, placida nox!
Nusquam est ulla vox;
Par sanctissimum vigilat,
Crispo crine quieti se dat
Puer dulcissimus,
Puer dulcissimus.

Gau ixilla, gau donea (BASQUE)
Gau ixilla, gau donea,
Zerutik jetxi da
guazen guztiyok ariñ ariñ.
Aingeru eta artzayakiñ,
gu gatik jayo dalako
Jesus Belenen.

Silent Night (CHEYENNE)
1. Pavetaa'eva nehe'xoveva
Tsexho'ehnese ho'eva,
Jesus Vo'estanevestomanehe.
Ehvo'estanetsehestaotsehoo'o
Tsexho'eotsestomotahaetse
Vo'estanevehahtsestotse.

21. joulukuuta 2005

Suomalainen oikeus

Tässä kuvassa esiintyy Wikipedian mukaan "Aura-neito". Muutaman kuukauden kuluttua väittelee tohtoriksi oppilaani, jonka nimi on Aura. Hän on kuvassa esiintyvän kaksoisolento - in middle-twenties, blond, with often braided hear. Viimeksi mainittu voisi tarkoittaa ponnaria. Toisin kuin esikuvansa, tämä Aura käyttää asiallisesti kenkiä.

En ole saanut selvää, milloin "Aura-neito" muuttui "Suomi-neidoksi", jonka monet muistavat ainakin Kari Suomalaisen pilapiirroksista kaltoin kohdeltuna, kansallispukuisena tyttönä.

Tällaisia henkilöitymiä on koko joukko - Setä Sam, John Bull, Svea-mamma, Johnny Canuck, Saksan yöpaitaan sonnustautunut Michel, Ranskan Marianne, joka esiintyy vanhassa barrikaditaulussa trikolorin kaltaista lippua kantaen ja on tehnyt varsinaisen uransa Ranskan postimerkeissä ja rahoissa. Postimerkeissä luki ranskaksi "Kylvän kaikkiin tuuliin". En ihan ymmärrä, mitä se oikeastaan tarkoittaa.

Saman ikäisiä friiduja. Mariannella on fryygiläismyssy ja tämä suomalaisuuden henkilöiytymän neitiys näkyy hiuksista. Naimisissa olevat naiset käyttivät huivia tai hattua luultavasti myös kirmaillessaan Saimaan rantakallioilla. Taustan maisema muistuttaa paljon Saimaa-paperossiaskin kuvaa, joka löytyy paikkana läheltä Lappeenrannan Teknillistä Yliopistoa.

Sama naishahmo lienee ollut myös Eetu Iston mielessä Hyökkäys-taulussa, jossa kaksipäinen kotka yrittää riistää tyttöraukalta lakikirjaa kainalosta.

Tästä päättelen, että tyttö on oikeustieteen ylioppilas tai valmis juristi. Aura on. En usko, että petolintu symboloisi profesesoria. Eiköhän se ole Venäjä, joka siinä hyökkäilee. Vaakunaeläimestä huolimatta uusi Venäjä käsitetään pahaksi karhuksi ja me olemme siis karhun naapureita.

Sitä pilapiirtäjää ei ole syntynyt, joka olisi eksinyt EY:lle henkilöitymän. Se taitaa kertoa jotakin. Meillä huonompikin piirtäjä pystyy pyöräyttämään tunnistettava karjalaisen tai pohjalaisen samoin kuin savolaisen, joka ei ole piirrettynä Paavo Lipposen eikä Erkki Liikasen näköinen.

Mutta mitä suomalaiset tekivät, kun saivat lakirjansa takaisin repaleisena? Ensin tehtiin 1919 voimaan tulleet perustuslait kotimaisin voimin mutta Weimarin Saksan esimerkkejä noudatellen. Sama saksalainen juridiikka, joka sitten ajautui täydellisen tuhoon 1932-1938, pysyi suomalaisten juristien mallina. Lainsäädäntötyö jäi vaatimattomaksi ja oikeusvaltiokehitys pysähtyi.

Kaiken kaikkiaan Suomen tasavalta omaksui putoavan kassakaapin lento- ja liikeradan 1920-luvun alusta lukittautumalla nurkkakuntaisuuteensa ja aloittamalla kansainvälisen keskustelun sijasta jälkikäteen hyvin oudolta tuntuvan kotimaisen kielitaistelun, ja siinähän se aika meni.

Kun Aho, Lehtonen ja Leino menivät Berliiniin, Pariisiin tai Roomaan, he puhuivat maan kieltä ja tunsivat sen asiat. Aho notkui Maupassantin porukoissa ja suomensi hänen novellejaan. Gallen-Kallela tappeli Munchin kanssa Berliinissä. Leino käänsi Dantea tyydyttääkseen virvokkeiden tarvettaan. Mutta kun Late Viljanen ja Mika Waltari kävelivät monot jalassa Gare du Nordille killistelemään prostitueerattuja reklaamitulien loisteessa 1920-luvun lopulla, niin siinä olivat kyllä maalaispojat maailmalla. Järnefelt oli jossain vaiheessa innostunut tolstoilaisuudesta, jolloin hän tietenkin osti Helsingin assalta lipun Jasnaja Poljanaan, koputti ovella ja kysyi, että mitä Tolstoi. - Siinähän oli kaksi venäläistä aatelismiestä, joilla oli sama äidinkieli. (Järnefeltien mutsi oli baltian-saksalaista aatelissukua mutta puhui kyllä venättä niin hyvin että hurmasi sitten poikiensa kavereita kääntämällä lennosta Dostojevskia ja jopa Tshehovia.)

Osittain Suomen pysähtyminen johtui panostamisesta sosiaalilainsäädäntöön ja talousoikeuteen, joissa saaavutettiin suuria. Laki eräiden vuokra-alueiden järjestelystä eli ns. torpparivapautus oli erittäin merkittävä saavutus. Sitä vastoin Saksassa jo ennen maailmansotaa toteutettu työoikeus jäi kokonaan huomiotta. Viimeistään pulakausi osoitti kiinteistö- ja ulosotto-oikeuden jälkeenjääneisyyden. Työehtosopimuksia ei tunnettu eikä tunnustettu. Sana "lakko" esiintyy yhden kerran sotia edeltäneessä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa, kun myöhempi pääministeri Kivimäki pohti työlakon yksityisoikeudellisia vaikutuksia.

Yhtiöoikeuteen ei kajottu. Rikoslakia ja oikeudenkäymiskaarta ei paljon muuteltu ennen kuin sodan jälkeen lakiin kirjoitettiin vapaa todistusteoria, eli tunnustettiin jo tapahtunut muutos.

Tilanne laillisuudestaylpeilevässä Suomessa oli se, että itse käytin opiskeluvuosinani 1964-1967 isäni oppikirjoja, joista eräät oli julkaistu vuosisadan alussa ja yksi 1800-luvulla (Forsmanin rikosoikeus). Siviilioikeuden oppikirjan runko oli kirjoitettu Berliinissä sodan aikana ja sen sanotaan heijastelevan totalitaarisen valtion valintoja. Tuosta en oikein tiedä. T.M. Kivimäki oli ehkä kuivakiskoinen henkilö mutta aikamoinen juristi ja etevä hallintomies. Aikalaisiinsa verrattuna hän oli kuitenkin vailla Ståhlbergin selkeyttä ja köyhän papinpojan arvojen selkeyttä, Rytin nerokkuutta ja Paasikiven merkillisesti Churchillin mieleen tuovaa historian tajua ja jurismin kaihtamista.

Sitten juridiikassa kaikki muuttui - minun jälkeeni. En ollut mukana. En ole jäävi, joten todistukseni ei taida olla paljon arvoinen. Olen ennenkin tähdentänyt, että kun toiset olivat valtaavinaan vanhaa ja kirjoittivat Kekkoselle oikeuslaitoksen tilasta ja tulevaisuudesta, minä olin 25-vuotias asianajaja ja kahden lapsen isä. Minullakin on takanani loistava tulevaisuus ja olen edelleen lupaava lakimies, koska lupaan enemmän kuin pystyn tekemään (tätä nykyä luentoja ja lausuntoja).

Suomettumisen vuosista on nyt puhuttu, mutta se on jäänyt vähällä huomiolle, että Saksa pysyi meillä juristien esikuvana, nimittäin Itä-Saksa. Toinen esikuva oli etenkin suomenruotsalaisten juristien ansiosta Ruotsi ja osittain Tanska. Ruotsista kopioitiin äärimmäisen hyvinvointivaltion tekopyhiä säädöksiä, joiden sopivuus silloisen siirtomaa-Suomen oloihin oli aika kyseenalaista.

Marxilaista oikeudellista ajattelua edistäneitä ja Stalinin lainsäädäntöä kiitelleitä professoreita on vielä nytkin viroissa. Monen mojovan henkilön julkaisuluettelo ei kestä julkisuutta. Vetoaminen lain suojaan näet leimattiin "pikkuporvarilliseksi haihatteluksi" ja "vääräksi tietoisuudeksi". Virkamiehet ja tuomarit, jotka eivät todellisuudessa tienneet, miten vaaleissa äänestetään ja milloin, olivat "objektiivisesti luokkavihollisia".

Lievemmissäkin tapauksissa laki käsitettiin poliittisten pyrkimysten välineeksi. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti (fair trial) oli anglosaksista propagandaa ja vapausoikeudet eli perusoikeudet amerikkalaisen imperialismin hämäystä.

Ihmisoikeusajattelu syntyi melkein tyhjästä ETYK-kokouksen Helsingin asiakirjojen myötä 1975. Lakimiehille oli siihen asti opetettu, ettei perusoikeuksia tarvitse ottaa vakavasti ja että tutkija, josta ei ehkä oikein ole sisätöihin, voi aina kirjoittaa väitöskirjan kansainvälisestä oikeudesta, koska sillä ei ole mitään väliä. Erik Castrén oli poikkeus - hän oli diplomaateille ja valtionjohdolle välttämätön kruununjuristi, joka luullakseni keksi myös Rytin Ribbentrop-sopimuksen.

Itä-Euroopan satelliittivaltioiden muutokset toivat ajatteluun uusia elementtejä ja paljon uusia sanoja, kuten "kansalaisyhteiskunta". Itä-Euroopan maissa Helsingin henki ja lakien sielläkin huulien tunnustuksena myöntämät perusoikeudet alettiin ottaa vakavasti. Piruuttaan, niin kuin härmäläiset kirkkoon.

Kun Neuvostoliitto sitten kaatui, kansainvälisen oikeuden aivan uudenlainen rooli jäi aika vähälle huomiolle, mutta maassa varttui kuitenkin joukko merkittäviä uudella tavalla kansainvälisiin sopimuksiin suhtautuvia juristeja, kuten Matti Pellonpää, Martin Scheinin, Allan Rosas ja Matti Koskenniemi.

"Rule of law" eli oikeusvaltioajattelu pysyi silti aika etäisenä, kunnes nyt ollaan taas muuttuneessa tilanteessa ja teknologian mullistama "tietoyhteiskunta" on tehnyt kansainvälisestä täytäntöönpanosta ja useita kansallisvaltioita kerralla koskevista oikeudenkäynneistä ensimmäisen luokan ongelmia.

Eräillä aloilla, etenkin tekijänoikeudessa ja patenttioikeudessa, suurimmat yritykset tekevät parhaansa pyhittääkseen kauppatavaransa perus- ja ihmisoikeuksina. Tekijän ja keksijän oikeudet eivät ole ihmisoikeuksia mutta niiden vastapaino, kansalaisten oikeus koulutukseen ja tiedon saamiseen on. Levy-yhtiöt ovat saaneet poliisin ja tullin kansalaisten kimppuun ja kansalaiset on saatu sumutetuksi unohtamaan "habeas corpus" -ajattelu - pian tuhatvuotinen perinne, jonka mukaan laillinen esivaltakaan ei saa käydä ihmisen kurkkuun eikä taskuille ilman tolkullista syytä.

Totalitaarinen valtio on luovuttanut perintönsä totalitaarisille osakeyhtiöille.

Yhteiskunnan ja valtioliiton ohjaaminen lailla on jäänyt vaille kokonaishahmoa. Kun olimme ennen Saksan ja Ruotsin armoilla, nyt otamme ohjeet Brysselistä ja Strassbourgista silloinkin kun ne ovat mielettömiä. Juristikunta ei ole asettunut Itä-Euroopan toisinajattelijoiden ensimmäisenä oivaltamaksi kolmanneksi ryhmäksi hajalleen lyötyjen kansalaisten ja kaikkivoipien valtioiden välille. Juristi voi olla EY:n, Suomen, jonkin firman tai puhtaan rahan käärimisen välikappale mutta aika harvoin oikeudenmukaisuuden.

Ei ihme, että ammatillisista järjestöistä tullut Halonen ja järjestelmän mies Niinistö puhuvat niin eri kieltä, vaikka koulutustausta on sama. Näin presidentinvaalien alla voisi myös muistaa, etä Halonen, Niinistö ja Lax ovat myös juristeina "stalinistisukupolvea", jolla siis tarkoitan arvojen hämmentymisen aikaa. En osaa ihmetellä, ettei akateeminen ansioituminen kiinnostanut näitä henkilöitä ja heidän kaltaisiaan. Valtio- ja yhteiskuntatieteilijät väittelevät poliitikkoina, kuten Tuomioja, Lehtinen ja Kääriäinen. Juristeilla ei ole oikeastaan samaa tapaa - toistaiseksi.

Sekä kuluttajansuoja että ympäristönsuojelu saivat vauhtia jyrkän ideologian omaksuneilta juristeilta. Heillä oli poliittista pyrkimystä mutta ei taloudellista koulutusta. Köyhien työmiesten ja talonpoikien puolustaminen esimerkiksi mainonnalta ja markkinoinnilta oli tärkeä asia; näiden päämäärien toteuttamisen hinta ei ollut tärkeä hinta. Transaktiokustannuksista eli liiketoimintakuluista, jotka tietenkin kiertyvät hintoihin, ei juristikunnassa ollut kuultukaan ennen kuin nuori tohtoripolvi ymmärsi ne väärin hakiessaan umpimähkään lähteitä Yhdysvalloista.

Meiltä puuttuu edelleen uudenlainen juristi joka uskaltaisi edistää uudenlaista juridiikkaa ja asettua myös poliisia ja tuomioistuimia vastaan, kun siihen on syy.

Ei ihme, että perustuslain ympärille kuohuu ja kihisee.

Toisaalta on onni, että oikeustieteellinen tiedekunta on muodissa ja että sinne on vaikea päästä. Meillä on saalistajien lisäksi nyt oikeasti lahjakkaita nuoria juristeja, jotka eivät ole vielä päässeet näyttämään kykyjään, koska minä ja ikätoverini makaamme viroissamme kuin koiran luun päällä - emme syö itse mutta emme suo toisillekaan. Ja lainkäyttö viihteellistyy.

Tässä vaiheessaarvioisin, että olemme hoitaneet perintömme huonosti ja jättäneet välttämättömät järjestelmämme aika vähälle kehittämiselle.

Ilmiö on yleinen. Dworkinin ja Rawlsin rinnalle ei ole noussut näkyviä ja merkittäviä oikeuden ja oikeudenmukaisuuden teoreetikkoja. Suomessa tilanne taitaa olla se, ettei yleisö tunne lakimiehiämme edes nimeltä, lukuun ottamatta muutamia valtiosäännön tuntijoita. Median mainostamat "tähtijuristit" tapaavat päätyä vankilaan tai konkurssiin.

Edessä on vaikeita aikoja. En ole aivan varma siitä, onko näin nopeasti teknistyvä yhteiskunta enää edes ohjailtavissa eduskunnan säätämillä laeilla. Asiaa ei paljon paranna sosiologian ja poliittisen teorian muutamia vuosikymmeniä jatkunut kesantovaihe, joka nyt tosin osoittaa elpymisen merkkejä.

Palaan asiaan muussa yhteydessä kuin blogissa mutta kirjoitan kysymyksenasettelun tähän: verkottunut yhteiskunta on mahdollisesti kompleksinen systeemi, jolla on emergenttejä ilmiöitä. Sellaisessa yhteydessä polkuriippuvuus johtaa välttämättömästi harhaan.

Oikeustieteelliset tiedekunnat eivät olet saaneet paljon aikaan. Hetkittäin tuntuu siltä, että mielenkiintoisinta ja merkittävintä tutkimusta tulee muualta kuin Helsingistä, kuten Turusta, Rovaniemeltä ja pikkukaupungiesta. Aura-neidin lippu ja Suomi-neidon lakikirjat eivät ole kestävissä kantimissa.

Rahaa olisi pantava rajusti perusteiden tutkimukseen ja lopultakin uskottava, että pelkkä teknologian kehittäminen ei riitä. On kehitettävä myös "infra" eli rakenteet, joilla tätä teknologiaa käytetään.

Muussa tapauksessa meillä on kohta käsissämme uusi torpparien, mäkitupalaisten, lampuotien ja itsellisten luokka - sorretut ja solvaistut, jotka on jätetty vaille edellytyksiä ja mahdollisuuksia

Olemassa olevilla organisaatioilla on kovin suuri taipumus käyttää aikansa sellaisiin teknisiin yksityiskohtiin, jotka eivät paljon lämmitä, ja sellaisiin suunnitelmiin, joilla ei ole toteutumisen mahdollisuutta.