Sivun näyttöjä yhteensä

3. syyskuuta 2019

Epätasa-arvon aika



Itsestään selvästi ajattelin, että postiin ja polarisaatioon en kajoa. Olennainen on sanottu. Mihin siinä minua enää tarvitaan.

Niinpä tässä on mielipiteeni. Johtokuntaherra kehui, miten erinomaisesti johtajat, etenkin tämä syöttiläs, ovat johtaneet postia vaikeassa kilpailutilanteesta. Kyllä siitä on palkittava, sanoi herra.

Johtajan tehtävä olisi todellisuudessa estää työntekijöitten kaltoin kohtelu.

Sata vuotta sitten sosialistit olivat aivan oikeassa väittäessään, että herrat repivät rahaa työmiehen selkänahasta oikein hohtimilla.

Näin tapahtui. Paasikivi ja muut pankkiirit ajattelivat, että koska he ovat niin hyviä miehiä, ja älykkäitäkin, he saavat mättää taskunsa täyteen rahoja, ja sen he tekivät. Paasikivi oli talvisodan tullen Kansallispankin suurin henkilö-osakkeenomistaja. Hän oli sijoittanut bonuksensa (tantiemit) osakkeisiin, ja pankkiosakeet olivat perinteisesti aliarvostettuja.

Nähdäkseni suuri muutos oli osuustoimintaliike. Loppujen lopuksi osoittautui onneksi, että liike hajosi alkiolaiseen eli pellervolaiseen osaan ja ”edistykselliseen” osaan, jonka suureksi hahmoksi nousi Elannon Väinö Tanner.

Historia käänsi kylkeään, kun Helsingin Osuuskauppa ja Elanto yhdistyivät.  Se oli rohkea veto. Mutta ei ollut punapääomastakaan enää paljon jäljellä, koska Hakat ja Varmat ja kaikki olivat ruvenneet leikkimään liiketoimintaa arvattavin seurauksin.

Työvoima ei ole firman raaka-ainetta, kuten postin herra pääjohtaja näyttää luulevan. Yritys on vaikeasti kuvailtava taloudellinen ja psykofyysinen kokonaisuus, jonka tehtävä on menestyä markkinoilla ja jakaa hyvinvointia työntekijäilleen, toimihenkilöilleen, omistajilleen, jäsenilleen.

HS:n esittelemä tutkimus tosi rikkaiden ajatuksista oli hyvä esimerkki siitä, että syvä typeryys ei estä menestymästä rahallisesti. En ole itse koskaan luullut, että esimerkiksi huumekauppiaat ja gangsterit loistaisivat hengenlahjoillaan. Läpitse tyhmiä liikkeenjohtajia tunnen henkilökohtaisesti paljon, mutta onneksi myös todella fiksuja ja ammattitaitoisia.

Postin johdon olisi pitänyt rakentaa kannustinjärjestelmä eli rahaa ja arvostusta – respektiä, kuten jääkiekkoilijat sanovat.

Koska posti on valtion oma, pitäisi ehkä erottaa vastaavat ministerit saman tien. Hölmöläis-miljoonamiehet kiukuttelevat sosiaaliturvaa.

Ainakin poliitikon pitäisi tietää, että epätasa-arvon räjähdysmäinen kasvu, tuo populismin kiihdyttäjä, on ympäristötuhon veroinen ongelma.

”Polarisaatio” eli sosiaalisten vastakohtien kärjistyminen on aina johtanut sotaan. Arkipuheessa käytetään hajustettua ilmaisua ”yhteiskuntarauha”, mutta molempien maailmansotien syy oi tuo, ja kuten muiden ohella Stuart Kauffmann todistelee, vuodet 1945-1975 olivat suuri poikkeus ihmislajin yli puolensadan miljoonan vuoden kehityksessä. Kaikkien mielestä piti tehdä työtä ja verottaa ja palkita vaikeista sodan vuosista, ja lisäksi kyläidiootti Neuvostoliitto hypisteli vetypommejaan. 

Kirjoituksen kuvassa esitetään oikosulkuja torvi. Lukija tietää miksi.

2. syyskuuta 2019

Tunnustus



Kommentti vaatii vastausta. Mutta varoitan: todistamiskiellot ja todisteiden arviointi on laaja asia. Ei sitä kata muutamalla mietteellä.

Jo vuoden 1734 laissa oli sääntö syytetyn kertomuksista oikeudenkäynnissä. Mutta silloin oli – vuoteen 1948 – vallalla toinen tapa arvioida todisteita kuin nykyinen, niin sanottu vapaa todisteiden harkinta. Silloin tunnettiin esimerkiksi ”puoli näyttöä”. Rikoksen uhrin kertomus tapahtumista ei usein riittänyt todisteeksi, vaan tarvittiin lisäksi ”vieraita miehiä” eli sivullisia näkijöitä.

Taustalla on muun muassa vala. Todistajan oli vannottava, että hän pysyy totuudessa. Rangaistus valapattoisuudesta eli perättömästä lausumasta saattoi olla kova. Jos syytetty olisi tehnyt valan ja kertonut siinä perättömiä, hänet olisi kenties tuomittu kahteen kertaan eli sekä teosta että väärästä valasta.

Jo ennen tuota valtakunnan lakia oli käytetty ”puhtaantunnon valoja” ja luonnevalaa – esimeriksi 12 henkilöä, jotka eivät tienneet mitään syytteessä tarkoitetusta todistajasta, vannoivat tietävänsä, että syytetty on kunniallinen henkilö.

Hiukan yllättäen mielisairaan ja alle 15-vuotiaan erikoisasema tunnettiin esimerkiksi 1500 luvulla (Lex Carolina; Bamberger Halsgericht).

Tunnustukseen painostaminen tai kiduttaminen oli luonnollisesti yksi tausta-ajatus. Pelkkää metalliputkea käyttäen Stalinin miehet kehuivat hankkivansa keneltä tahansa tunnustuksen mistä tahansa teosta. Näin lienee käynyt.

Yhdysvalloissa korkein oikeus rajoitti 1930-luvulla kuulustelijan keinoja. Nykyisin joskus naureskeltu ja joskus harmiteltu ”Miranda”-nimellä tunnettu oikeustapaus lopetti ”kolmannen asteen kuulustelut”. Jos lausuma oli saatu kielletyin keinoin, tuomioistuin jätti sen huomiotta.

Maallikko ehkä ihmettelee, mutta törkeissä teoissa esiintyy usein perättömiä tunnustuksia. Jopa Kyllikki Saaren murhaajia on ilmoittautunut koko joukko. Niinpä esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä pelkkä tunnustus ei riitä, vaan syyttäjän on esitettävä sitä tukevia seikkoja.

Toisaalta perättömät ilmiannot ovat tuttuja armeijasta ja niitä esiintyi Lapuan Liikkeen aikana ja kansalaissodassa. Kerrotaan että ainakin armahduslain nojalla tapahtui sellaista, että isäntä toimitti emäntää piirittäneen renkimiehen vankileirille ja ammuttavaksi ja että vanhat kalavelat kostettiin näin rajusti. Myös muuten syksystä 1944 aikamoisista asioista selvisi väittämällä edistäneensä esimerkiksi viljoja varastamalla oikeaa aatetta.

Kerrotaan, että Saksan Demokraattisessa Tasavallassa viranomaiset kannustivat kansalaisia ilmiantamaan toisiaan muun muassa vääristä mielipiteistä, ja erikoisen juhlittuja olivat lapset, jotka kavalsivat vanhempansa tai sisaruksensa poliisille.

Ei ole oikein näkyvissä seikkoja, joiden vuoksi suomalaisia voisi pitää erikoisen pidättäytyvinä pahanteosta. Päinvastoin voisi kukaties epäillä, että mikä tahansa joukko saattaa vajota hillittömyyksiin. Se on syy pitää kiinni vanhoista säännöistä, kuten syytetyn asemasta oikeudenkäynnissä, vaikka ne näyttävät perustuvan noitaoikeudenkäynteihin ja sitä varhaisempaan kirkkojen vimmaan kaivaa esiin tunnustuksia (rippi). On meillä kulttuurimme pohjalla sellainenkin tarina, jossa papit ja kirjanoppineet etsivät kiihkeästi kahta väärää todistajaa, mutta roomalainen maaherra silti empi ja kuuli syytettyä suullisesti. Lopputulos nyt kuitenkin oli mikä oli.




1. syyskuuta 2019

Oikaisu – Stalinin murhat



Unto Hämäläinen huomautti perustellusti, ettei Stalinin vainoissa 1930-luvulla Neuvostoliitossa menehtyneitä ole tutkittu. 

Ajatus sai heti kannatusta. Lehdissä puhuttiin ”suomalaisista kommunisteista” ja viitattiin myös Tuurin ”Ikitiehen”,  jonka henkilöistä useimmat ovat amerikansuomalaisia kommunisteja.

Etenkin Pietarin seudulla asui pysyvästi tuhansia suomalaisia. He eivät olleet inkeriläisiä eivätkä venäläisiä eivätkä kommunisteja.

Asiaa laajasti tutkineet Max Engmanin mukaan siirtolaisuus Pietariin oli Suomesta suurempaa kuin Amerikkaan. Tämä on kuitenkin mutkikas kysymys. Pietariin mentiin tyypillisesti töihin, ja sieltä tultiin poiskin.

Stalinin vainoissa tapetut isoisäni sisarukset, vanhemmat ja muut sukulaiset olivat suomalaisia. Kysymys kansalaisuudesta on epäselvä. Isoisäni Juho selvitti sitä oltuaan maailmansodassa Venäjän armeijassa ja pyrkiessään sitten Suomen rajavartiostoon syntyperäisenä suomalaisena.

He olivat jopa ajan oloissa hyvinkin oikeistolaisia. Isoisäni kuoli 1950-luvun lopulla Helsingissä. Hän oli osallistunut kansalaissotaan heimosotiin eli Aunuksen ja Vienan retkiin ja lisäksi Viron vapaussotaan.

Luulen hänen pitäneen yllä eräitä yhteyksiä, koska hän tunsi hyvin Heinrichsin ja Talvelan ja paikallinen, venäjää täydellisesti osaava henkilö kukaties kiinnosti sotilaita. Talvisodassa hänestä tehtiin suoraan vääpeli. Jatkosodan loppuvaiheessa hänellä oli heimopataljoonassa tehtäviä, joista hän ei kertonut ainakaan minulle.

Tässä alkua tutkimukselle (kirjoittanut Kullervo Kemppinen). ”Elää” oli vuosikymmenten takainen arvailu. Kemppisiä esiintyy Vatjan viidenneksen verokirjassa 1475, mutta Jääsken ja siis Lappeen asukkaina he lienevät olleet Ruotsin alamaisia keskiajalla. Erämaita he nauttivat mm. Haukivedellä. Kuvan karttasana Haapakangas - Jukki.
I Pietari Kemppinen                                                        * n. 1610-1620, + n. 1686-1690
Puoliso : (nimi ???)                                                           * n. 1620-1630, + 12.11.1707
Talo A:n (= Kemppisenmäki n:o 12, Hiitola, Ilmee) ”veroisäntä” vv. 1638 – 1686. Muutti kahden veljensä kanssa Rautjärven Kemppilän kylästä vuonna 1638 Ilmeen kylään saaden asuttavakseen maakirjan mukaan Talo A:n Aitjärven niemestä. Viljeli tätä Kemppisten kantatilaksi muodostuvaa ”Niemi – Kemppisen” tilaa lähes 50 vuotta.

II Pekka Pietarinpoika Kemppinen             * __.__.1662, vihitty n. 1693, + 11.06.1738,
Puoliso: Maria Kiiveri                                                        * __.__.n. 1665, + 17.03.1734
Talo A:n ”veroisäntä” isänsä Pietari K:n jälkeen ainakin vv. 1690 – 1727 maakirjan ja henkikirjan mukaan.

III Matti Pekanpoika Kemppinen                * 05.04.1694, vihitty n. 1723, + n. 1754-1761
Puoliso: Helka Ristontytär Kalpio                                       * __.__.n. 1703, + 19.08.1739
Lapsia kuusi, kaksi tytärtä ja neljä poikaa, joista toiseksi vanhin oli Risto.
Matti isännöi ”osaviljelijänä” samaa Kemppisenmäen taloa n:o 12 isänsä jälkeen.

IV Risto Matinpoika Kemppinen                * 01.11.1727, vihitty 30.11.1749, + 18.11.1790
Puoliso: Helka Heikintytär Suutari                 * 25.01.1730, + 11.01.1804
Lapsia yhteensä kuusi, joista nuorin oli Risto Ristonpoika
Talon A veroisäntänä ja osaviljelijänä ainakin v. 1753 (henkikirja!) ja 1764 (verorevisiokirja!)
Talon B (RN:o 11) isäntänä ja (2/3) osaomistajana vv. 1769 – 1790.)
 .
V Risto Ristonpoika Kemppinen                * 09.06.1766, vihitty 03.12.1783, + 23.06.1819
Puoliso: Elli Erkintytär Häyhä                       * __.__.1765, + 31.05.1822
Lapsia yhteensä 11, joista seitsemäs oli Erkki eli Eerikka.    
Talollinen Ilmee, Kemppisenmäki, RN:o 11. = Talo B eli ”Mäki-Kemppinen”, isäntänä ja osa-omistajana isänsä jälkeen 1790 alkaen 1819 saakka. (Talo sen jälkeenkin saman sukuhaaran eli Erkki Kemppisen veljien hallinnassa.)

VI Erkki Ristonpoika Kemppinen               * 21.4.1798, vihitty  18.03.1821, + __.02.1836, 
puoliso: Elin o.s. Kymäläinen,                                            * 01.03.1799, + Toksovassa ñ. 1870 ?? 
Lapset:           Risto,                                                                             * __.__.1821, + 1900-luvun alussa. 
                       Elina                                                                               *  __.__.1823, + 26.10.1826 Ilmeellä

VII RISTO Erkinpoika KEMPPINEN  * __.__.1821 Ilmeellä, + 1900-luvun alussa Toksovassa. 
puoliso: Katri o.s. ???                                                       * n. 1822,       + n. 1800-luvun lopulla Toksovassa
                      (pikkusisko Elina                   ,                     * __.__.1823, + 26.10.1826 Ilmeellä.
 EERIKKI Ristonpoika KEMPPINEN                (* __.__.n.1850, + __.__.1____)
Puoliso: Hanna o.s.Tommola                          (* __.__.18__, + __.__.1____) 
Lapset:
1.Katri Eerikintytär o.s. Kemppinen               (* __.__.1870, + 1917) 
puoliso: Tuomas Tuomaanpka PÖNNIÖ            (* 1870, + 1936) 
Lapset: katso taulua: PÖNNIÖN SUKU.

2.Anna Eerikintytär o.s. Kemppinen             (* 1872, + 1942)  
puoliso: Matti UIMONEN                                 (* ____, + ____)  
lapset:

a. Eeva Matintytär o.s. Uimonen                      (* 1892, + 1966)  
puoliso: Simo PAPPINEN                                (* 1892, katosi 1944)  
lapset:
aa. Anna Simontr o.s. Pappinen (* 1917, + 1993)                      
puoliso: Robert HINKKANEN                           (* 1909, + 1984)  
lapset:
aaa. Sylvi Hinkkanen                                     (* 1937, elää) 
aab. Rikhard Hinkkanen                                 (* 1950, elää) 
aac. Lilja Hinkkanen                                      (* 1955, elää)
ab. Maria Simontr o.s. Pappinen                      (* 1925, + 1991)
puoliso: Eino PITKÄNEN                                (* 1924, elää ?)  
lapsi:
aba. Irja Einontr Pitkänen                                (* 1952, elää)
abb. Lempi  -"-     - " -                                     (* 9.3.1955, elää ?)

b. Juho Matinpoika Uimonen                           (* 1904, + 1943)

3.Martti Eerikinpoika Kemppinen                  (* 1874, + 1932)  
puoliso: Maria o.s.Konkka                              (* 1875, + 1942) 
lapset:
a. Liisa Martintr Kemppinen                             (* 1896, + 1942)

b. Juhana Martinpka Kemppinen                      (* 1904, + 1980)

c. Hilda Martintr Kemppinen                            (* 1907, + 1980)

d. Olga Martintr Kemppinen                            (* 1909, elää ?)

e. Martti Martinpka Kemppinen                        (* 1911, + 1944)

f. Edvard Martinpka Kemppinen                       (* 1917, + 1943)

g. Anni Martintr Kemppinen                            (* 1920, + 1938)

4. Simo Eerikinpoika Kemppinen                    (* 1888, + 1933)
puoliso: Anna o.s. Liukkonen_                         (* 1886, + 1954)
lapset:
a. Hilda Simontr o.s. Kemppinen                      (* 1911, elää ?)  
puoliso: Mikko RAUTANEN                            (* 1906, + 1981) 

b. Antti Simonpka Kemppinen                         (* 1917, + 1943)

VIII B:SIMO Ristonpoika KEMPPINEN           (* __.__.1860, + __.__.1917)
Puoliso: MARI o.s. PÖNNIÖ                            (* __.__.1862, + __.__.1942)
Lapset:

1.Katri Simontr o.s. Kemppinen                   (* 07.06.1885, + 04.05.1964 hauta: Parkalassa)
puoliso: Antti HORTTONEN                            (* __.__.1875, + 16.04.1942) 
lapset:

a. Anna Antintr Horttonen                               (* 1902, + 1943)

b. Olga Antintr o.s. Horttonen                            (* 1907, + 06.08.1936) 
puoliso: Aleksanteri KIISKI                             (* 11.07.1905, + 26.01.1972) 
lapset:
ba. Elsa Aleksanterintr o.s. Kiiski                      (* __.__.1928, elää Venäjällä) 
puoliso: Nikolai JELISEJEV                             (* 1925, elää ?) 
lapset:
baa. Tamara Jelisejeva                                  (* 19___, elää ?) 
bab. Natalia Jelisejeva                                   (* 19___, elää ?)

bb. Irma Aleksanterintr Kiiski                            (* __.__.1936, elää Saksassa)

c. Juho Antinpka Horttonen                             (* 3.7.1910, + 15.08.1977)
puoliso: Susanna o.s. __________                   (* 1909, elää Venäjällä) 
lapsi:
ca. Edvard Juhonpka (Larionov)                       (* 1938, + 1.1.1990)
puoliso: Svetlana o.s. _________                     (* 1940, elää) 
lapset:
caa. Irja Larionov                                           (* __.05.1964, elää) 
cab. Riitta Larionov                                          (* __.02.1971, elää) 

d. Aleksanteri Antinpk Horttonen                      (* 24.04.1912, + 26.02.1963) 
puoliso: Antonina o.s. ____________               (* 1912, + 19___ ??) 
lapsi:
da. Niina Horttonen                                       (* 1935, + 1969)


2.Kristian (Risto) Simonpoika Kemppinen    (* __.__.1887, + Siperiassa 1933)                                                                                                                                     + Siperiassa __.__.1933)
puoliso: Anna o.s. Hännikäinen                       (* __.__.1894, + Siperiassa 19.09.1933)
                                                                 Haudat: "Nifontjevan lepikossa", Jenisein rannalla
lapset:

a. Liisa Marjetta Ristontr o.s Kemppinen            (* 23.05.1926,  + 13.06.1986 Virossa)
puoliso: Juho HIRVO                                      (* 04.04.1930, elää ?) 
lapset:
aa. Vihtori Hirvo                                           (* __.__.19__, + 24.09.1986)
ab. Pekka Hirvo                                            (* 08.04.1954, elää Suomessa ?)
ac. Aleksanteri Hirvo                                     (* 26.07.1956, elää)
ad. Olga o.s. Hirvo                                        (* 04.09.1963, elää Suomessa)) 
puoliso: ___________RAJEVSKI                     (* __.__.19__, elää) 
lapset:
ada. Vadim Rajevski                                     (* __.__.19__, elää)
adb. Tatjana  -"-                                           (* __.__.19__, elää)

b. Vihtori Ristonpka Kemppinen                       (* 1929, + 1933 Siperiassa)

3.Liisa Simontr o.s. Kemppinen     (* __.__.1889, + 12.02.1932)   Hauta: Matygina, Angara-joki
puoliso: Taneli UIMONEN                 (* 1889, + 24.07.1937)             Hauta: Jeniseisk, hautausmaa
lapset:

a. Helena Tanelintr Uimonen                           (* 23.12.1914, + __.__,1999) Rapla, Eesti
b. Juho Tanelinpka Uimonen                           (* 1921, + 1922)
c. Mari Tanelintr Uimonen                              (* 1925, + 1928)
d. Elviira Tanelintr Uimonen                            (* 1929, + 1931)
e. Vihtori Tanelinpka Uimonen                         (* 1927, + 1940)
f. Simo Tanelinpka Uimonen                           (* 20.01.1923, + 19.1.1988) 
puoliso: Veera o.s.________                           (* 20.06.1931) 
lapsi:
fa. Andrei Uimonen                                       (* 16.04.1960, elää Petroskoissa, osoite Hilkalla)
g. Elsa Tanelintr o.s. Uimonen                         (* 12.02.1932, elää)  Koko perhe Petroskoissa
puoliso: Leontjev VJATSESLAV (* 12.03.1935) 
lapset:
ga. Galina Leontjeva                                     (* 21.10.1955, elää)
gb. Marina Leontjeva                                     (* 18.03.1959, elää)
gc. Leena Leontjeva                                      (* 18.09.1972, elää)

4.Anni Simontr o.s. Kemppinen                  (* __.__.1891, + 1936) Hauta: Jukki, Haapakangas 
puoliso: Paavo KURHINEN                            (* 1890, katosi 1938)  Hauta: tuntematon
lapset:

a. Aliisa Paavontr Kurhinen                             (* ______, + ______)
b. Einari Paavonpka Kurhinen                         (* ______, + ______)
c. Annamari Paavontr Kurhinen                       (* ______, + ______)
d. Simo Paavonpka Kurhinen                          (* ______, + ______)
e. Pauli Paavonpka Kurhinen                          (* ______, + ______)
f. Sulo Paavonpka Kurhinen                            (* ______, + ______)

Kaikki kadonneet tietymättömiin ‑ ilmeisesti kuolleet ‑ sodan 1941 ‑ 1945 aikana, joten tätimme Anna Kurhisen (o.s. Kemppinen) sukuhaara on kuollut sukupuuttoon.


5.Mari Simontr o.s. Kemppinen                   (* __.__.1893, + 1918) 
puoliso: Paavo KURHINEN                             (* 1890, + vangittu 1938) 
Avioitui Marin kuoltua tämän vanhemman sisaren Anni Kemppisen kanssa.. Ks. Yllä kohta 4.
Tätimme Mari oli ‑ äitimme Hiljan kertoman mukaan ‑ hyvin kaunis nuori nainen, jonka häissä äiti oli mukana. Mari Kurhinen eli vain pari vuotta häittensä jälkeen ja kuoli lapsettomana.

 JUHO JA HILJA KEMPPISEN SUURPERHE:


(IX) 6, Juho Simonpoika Kemppinen             * 25.01.1896 Toksovassa, + 10.10.1958 Helsingissä
Puoliso:  Hilja Dagmar o.s. Veijalainen              * 25.01.1901 Joutselässä, + 31.12.1993 Helsingissä
Lapset: 
(X) a. Kullervo Johannes Kemppinen            * 24.06.1921     Espoo, Westend,                     asianajaja, laamanni
puoliso: Laila Matilda o.s. Nurmi                                             * 05.03.1923 
lapset: 
(XI) aa. Jukka Martti Kemppinen                                             * 23.12.1944     Kirkkonummi, Jorvas, professori

30. elokuuta 2019

Perustuslakituomioistuin



Media ja poliitikot eivät näytä oikein tietävän, mikä on perustuslakituomioistuin. 

Sellaista vaaditaan. Sellaisen puuttuminen Suomesta olisi muka epäkohta. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on väitteen mukaan paha paikka, koska siellä istuu poliitikkoja.

Ensin: perustuslakituomioistuimia on monenlaisia. Monissa oikeusvaltioissa sellaista ei ole lainkaan. 

Toiseksi: perustuslakituomioistuin ei yleensä missään ratkaise riita- eikä rikosasioita. Ajatus ”viedä juttu perustuslakituomioistuimeen” on sekä asiantuntematon että typerä.

Tuollainen elin valvoo yleensä perustuslain noudattamista. Tyypillisesti se selvittää lain tai lakiin sisältyvän säännöksen perustuslainmukaisuuden.

Suomessa tuo tehtävä on kaikilla tuomioistuimilla. Suomessa myös käräjäoikeus tai hallinto-oikeus eli alimmat instanssit joutuvat ratkaisemaan väitteen perustuslainvastaisuudesta. 

Ihmisten oikeusturvan ja oikeusvarmuuden kannalta järjestelmämme on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Englannin ja Ranskan, mielestäni myös Saksan ja USA:n.

Esimerkiksi Saksassa perustuslakituomioistuin voi määrätä, että tuon lain (Grundgesetz) kanssa ristiriidassa olevaa lakia ei saa enää soveltaa.

Suomessa kaikki lainsäädäntö on eduskunnan eli siis vaaleilla valittujen kansanedustajien tehtävä. Perustuslainmukaisuutta tutkii perustuslakivaliokunta. Omien aika laajojen kokemusteni mukaan se tekee hyvää työtä. Olen ollut useita kertoja väittämässä esimerkiksi tekijänoikeuslakiin esitettyä muutosta perustuslainvastaiseksi. Keskustelu on ollut asiantuntevaa ja asiallista.

Esimerkki tuomioistuimesta voisi koskea todistelua. Perustuslaista johdetaan sääntö, jonka mukaan ketään ei voi pakottaa todistamaan oikeudessa itseään vastaan ja oikeustieteessä käsitellään laajemmin niin sanottuja itsekriminointikieltoa. Korkein oikeus on meillä tutkinut, onko mahdollista käyttää henkilön yhdessä oikeudenkäynnissä sanomaa toisessa, erillisessä oikeusjutussa häntä vastaan. Se ei ole aina helppo kysymys, kuten ei ole liioin sananvapauteen liittyvä lähdesuoja, joka rajoittaa poliisin ja syyttäjän mahdollisuuksia, kun kirjoittajalla on oikeus salata tietolähteensä henkilöllisyys.

Perustuslakituomioistuimen hankkiminen Suomeen olisi kansalaisille haitaksi.

Suomessa voisi kyllä tehostaa korkeimman oikeuden, oikeuskanslerin ja eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaa. Korkein oikeus on ollut 
ikävän haluton käyttämään sillä vuodesta 1919 ollutta oikeutta tarttua omasta aloitteestaan ja erillään oikeusjutuista ongelmalliseen lakiin. Kun laintarkastuskunta suotta lopetettiin, sulkeutui kiertotiekin. Pitäisikö se perustaa uudelleen. Pari jäsentä KKO:sta ja pari korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja kunnon esittelijät?

29. elokuuta 2019

Narri kartanon valtiaana



Tällä kertaa tarkoitan otsikolla Boris Johnsonia. Tietysti se sopii aina myös Trumpiin.
Olen nyt kohta lukenut Siukosen – Neittaanmäen ”Mitä tulisi tietää tekoälystä”. Kirja on rakenteeltaan tyyppiä Jokisen eväät. Asiat ovat sekä sikin sokin että huiskin haiskin. Mukana on niin paljon tietoa esimerkiksi juuri mietinnön jättäneistä suomalaisista komiteoista ja jäsenten nimistä päätellen erittäin merkittävistä työryhmistä (pj. Ala-Pietilä jne.) että teos n somalaiselle aivan välttämätön ja joka rivi on luettava.

Jopa Henry Tirri mainitaan. Vanha ystäväni lienee tätä nykyä tekoälytutkimuksen huipulla Kaliforniassa. Häneltä syntymäpäivälahjaksi saamani Henrik Hornan ”Kuolema kulkee Äänislinnassa” on kunniapaikalla. Henry veti HIITiä Mäntylän kanssa, kun puhuttiin vain Bahyes-verkoista. Nyt puhutaan itse syväoppivista neuroverkoista.

John Brockman on koonnut hengästyttävän  niteen Possible Minds: 
Twenty-Five Ways of Looking at AI. Se ilmestyi eilen.

Tunsin piston rinnassani, kun luin sen  ja siis alan kaikkein suurimpien gurujen lyhyet esseet. Kieltämättä myös me vanhat, jotka oikeasti luimme ne kirjat 1960-luvulla, olemme tyystin unohtaneet, että Norbert Wiener oli kaamean oikeassa arvioidessaan silloin, mitä edessä on. Hänen avainsanansa ”kybernetiikka” ei istahtanut kieleen, koska joku kilpailija ei pitänyt hänestä (henkilönä). Wiener saattoikin olla vähän hermoille käyvä.

Brockman itse näyttäisi olevan liemessä Epsteinin asian yhteydessä. Mutta hänen liikemiehen kyvyistään (hä ei ole tiedemies, vaan kirjallisuusagentti) saa kuvan, kun hän kertoo joutuneensa pitämään esitelmän seminaarissa paikatakseen sairastunutta Richrd Feynmania. Hän väittää puhuneensa  fyysikoille ja lingvisteille otsikolla ”Einstein, Gertrud Stein, Wittgenstein and Frankenstein”.

Wiener ja hänen aikalaisensa ja kilpailijansa Marshall MacLuhan kirjoittivat verkoista ja tietoisuudesta. Kaksi asiaa meni pieleen. Kumpikaan – ei kukaan – arvannut transistorien ja integroitujen mikropiirien aloittamaa räjähdystä eli tietokoneen muuttumista kalliista harvinaisuudesta joka miehen laitteeksi. Eikä kumpikaan arvannut, miten todella kummalliset ja suorituskykyiset aivot ovat. Me nyt lukevat ja kirjoittavat emme ehkä arvaa, että kukaties eläimillä ja puilla on paremmat aivot kuin meillä. Ne vain toimivat vähän eri tavalla…

Tekoäly osaa jo yllättää. Koska koneoppiminen todella saattaa olla ihmisen kannalta suurin muutos sitten Mustan surman ja sen aiheuttaman kirjapainotaidon, Trump ja Boris J. sekä heidän serkkunsa V. Putin perustavat toimintansa yllätyksiin eli arvaamattomuuteen. Tyhminä poikina he eivät tiedä, että yllätyksellisyys tulee liian kalliiksi. Sen todistaa sotahistoria. Miten aina yllättävälle Napleonillekin (ja Hitlerille) lopulta kävi? Amerikkalainen, eisenhowerilainen perinne eli ryömitään sitkeästi liejussa, johtaa paremmin tuloksiin. Jopa taitamattomuudellaan aina yllättänyt Stalin jätti Stalingradissa sodan onneksi ammattilaisten hoidettavaksi Tsuikov, Zhukov, taustalla Rokossovski, Vasilijev, Konev…

Mutta se joka ei lue Brockmanin uutta kirjaa heti paikalla, saa syyttää vain itseään. Siinä on niin hyvin pointteja puolesta ja vastaan ja hyvin vatkattua totta ja arvailua. Kirjoittajina ovat mm. Pinker, Dennet, Wolfram, Lloyd, Pearl, Russell, Dyson...

Tekoäly on juuri nyt siinä vaiheessa, että jos esimerkiksi kotitalousrobotti saadaan aikaan, sen pitäisi oppia, ettei perheen kissaa tai koiraa pidä valmistaa perheelle ateriaksi, vaikka ravintoarvo olisikin suuri ja panos-tuotos-suhde taloudellisesti edullinen.

28. elokuuta 2019

Lipas



Eilinen Mannerin runo oli lippaastani. Ennen ajattelin, että runokokoelman puuttuminen verkosta on sääli. Nykyisin ajattelen, että se on jokaisen oma asia.

Jotkut keräävät taidelasia. Olen kuullut. Ennen aikaan eräät keräilivät harvinaisia kirjoja. Taisi niitä olla minullakin, mutta vain pari sataa. Olisiko nyt muuta kuin Hellaakosken ”Jääpeili” ja Leinon ”Helkavirsien” ensimmäinen osa, koska ne ovat esineinä niin kauniita ja sisällöltään niin kovin hyviä. Ja Gunnar Björlingin  varhaisia kokoelmia ja jotain.

Yleensä olen kirjoittanut tekstit ensin kynällä mustiin vahakantisiin vihkoihin ja sitten koneella.

Kullanarvoinen vihje – etenkään runoja ei sitten kannata skannata. Omat julkaistut runoni olen skannannut ja sitten kun niitä tarvittiin uudelleen painettaviksi, kävi ilmi, että tekstintunnistuksen virheiden korjaaminen oli paljon ikävämpää ja hitaampaa kuin uudelleen kirjoittaminen. Serkkuni, faktori, sanoi että kyllä kustannusliikkeissäkin mieluummin kirjoitetaan uudelleen kuin luotetaan OCR-ohjelmiin, myös proosassa.

Mannerin Ruth Ellis sisältää sen yksinkertaisen oivalluksen, että rikoslaki oli (ja on) barbaarinen. Enää ei murhaa ja murhaa rinnasteta edes lakitekstissä. Aika kauan lapsenmurha, nykyisin lapsensurma, josta on kysymys, jos äiti surmaa vauvan synnytyksen yhteydessä tai kohta sen jälkeen, rangaistaan lievemmin, ja peruste on synnytyksen aiheuttama täysin poikkeuksellinen henkinen ja ruumiillinen tila. Niinpä Ruth Ellis -tyyppinen henkirikos, jota monissa maissa sanotaan intohimorikokseksi, on kyllä eri asia kuin ihmisen surmaaminen kiduttamalla jonkin edun saamiseksi.

Ensimmäinen koneella kirjoitettu rengaskirja runoja ja tekstinpätkiä on vuodelta 1961.

Kerran yritin selittää ystävälliselle korkeimman oikeuden jäsenelle, miten hienosti Fröding esittää ajatuksen runosikermässä kuningas Erikin lauluista, siis sen saman, josta Ture Rangströmin säveltämä ”Klunkom, Welam Welamson” on tutuin, ja kieleltään vaikein, koska Fröding luuli kirjoittavansa 1500-luvun kieltä (så klunkom och sjungom, åt Hecklon vi kommom). Tuo sijamuto lienee monikon optatiivi…

Fröding kirjoitti ”Mät mej ej med mått…” Laulu Kaarinalle vankilasta. Kaaria oli Karin Månsson eli Kaarina Maununtytär.

Älä tuomitse minua kohtuuden mukaan.

Mät mig ej med mått, men vät mig med tårar,
en dåre är jag vorden, en dåre ibland dårar.

Skön var min krona och härligt var mitt rike,
jag haver varit konung och kejsarens like.


Olen rikkonut kruununi ja särkenyt maani ja häväissyt ne, jotka olivat uskollisimmat kaikista. Kohtuus ei auta – sillä kohtuudella olen ansainnut rangaistukseksi ikuisen tuskan. Anteeksi.

Lisiä oikeusfilosofiaan: kohtuus vaatii, että hänet tuomitaan rangaistukseen. (Näin meillä tehtiin eräissä kuuluisissa oikeudenkäynneissä sotien jälkeen.) Lakimiehenkin tulee tietää, että on helppoa valita oikean ja väärän eli hyvän ja pahan välillä. On vaikea valita kahden pahan välillä.