Jatkan kielestä ja vähän J.L. Austinista.
Naapuriyliopistossa siis vaikutti Austinin aikaan L. Wittgenstein. Hän mietti ainakin kahden kirjan verran, mitä pohjaltaan tarkoittaa propositio “pallo on punainen” (olettaen että pallo todella on punainen).
Wittgenstein oli saanut armeijasta siirron johonkin puunauloja laskemaan, koska hänellä oli vikana raivostua ja käydä käsiksi alaisiinsa. Hän meni kansakoulun opettajaksi johonkin vuoristoseudulle, mutta sama vika jatkui. Ellei lapsi tiennyt, mitä on kaksi kertaa kolme, opettaja sai raivokohtauksen ja saattoi lyödä hänen päätään seinään.
Ja Austin siis tuli toimeen ja ui vihollisen informaatioon ja eläytyi jopa paikallisten asukkaitten tietämiseen ja tunteisiin loisteliain seurauksin.
Sen kai olen maininnut joskus kuin ohimennen, että Sir Charles Hambro kuului Englannin MI 6:n eli sotilasvakoilun johtoon. Hän siis oli Risto Rytin hyvä ystävä jo I maailmansotaa edeltäneeltä ajalta, ja Ryti puolestaan oli siitä harvinainen suomalainen, että hän osasi englantia hyvin. Ja vaikka MI 6 munasi Menziesin johdolla monta kertaa ja raskaasti, myös menestystä kertyi. Teollisuusmiehet ja pankkiirit muuten ovat hyviä vakoilijoita.
Eilen mainitsemani “tosiasiat ovat latteita” pitää paikkansa silloinkin, kun osataan varoa antiikin kreikkalaisten riitaa esineistä ja niiden nimistä. Riita jatkui pari tuhatta vuotta. Muuten kysymys kuinka monta enkeliä mahtuu tanssimaan neulan kärjellä, on ihan järkevä. Se riippuu enkelien koosta. Neula ja sen kärki koostuvat atomeista, jotka ovat yli 99-prosenttisesti tyhjää tilaa. Ääretön määrä voisi olla vastaus, mutta ääretön on joka suhteessa vaikea käsite.
Lisäsin tuohon ajatuksia siitä, että meillä ei ole paljon tietoa siitä, mitä “kieli” mahtaa tarkoittaa. Mainitsin eräät hyönteiset, joiden taito välittää mutkikkaitakin viestejä toisilleen tunnetaan aikojen takaa. Liitin lauseisiini viittauksen ribosomeihin. Sienirihmastot näyttäisivät nimittäin osaavan välittää tietoja ja eräässä mielessä muistavan ja “ymmärtävän” asiayhteyksiä.
Näin ajatellen ollaan jo kaukana sanojen ja tosiasioiden tuolla puolen. Eräs ystäväni kertoi, miten syvään suruun ja katkeruuteen hänen pappi-isänsä oli ajautunut luettuaan Valituista Paloista, että linnut eivät kuulemma laulullaan ylistäkään Jumalan suuruutta, vaan ilmoittavat reviiristään: tänne ei ole tulemista.
Oxfordilaiset ehtivät pohtia myös äänteiden mahdollista merkitystä. Jo kauan sitten muistutettiin, että jokin versio sanasta “mamma” muistuttaa kummallisessa määrin imemisen ääntä. Viis siitä. Kiinnostavampaa ja blogiin sopivampaa on huomautella, miten sanoihin liittyvät tunteet muuttuvat.
Harri Tapperin kirjassa marssitaan kesällä -44 Viipurin suuntaan. Yksi veljeksistä on hyvin herkkämielinen - mutta aivan hurja konepistoolimies. Häntä melkein itkettää, kun on niin kaunis paikannimi He ovat menossa - niin luutnantti sanoi - Ihantalaan.
Ei se monen ainakaan vanhemman suomalaisen korvaan enää käy, että tuo paikannimi on ennen tavallinen eli saman suuntainen kuiin vaikka Waltarilla vuokralla ollut Sulosaari Viipurinlahdella.
Ihantala oli siellä metsässä juoksumatkan päässä Viipurista. Talon ja kiinteistön oli omistanut sijoitusmielessä myös Alfred Kordelin. Pikku lammen rannalla ollut rakennus oli ollut sekä kirkko että kasatuslaitos, jollaisiin suljettiin pahantapaisia lapsia ennen sotia. Nimen lienee keksinyt maanmittari tai taiteellinen tontinostaja.
Ja sinne siis pysähtyi suurhyökkäys heinäkuun alussa -44. Tänäkin päivänä on kahta käsitystä siitä, tuliko Stalinille vain kiire kääntää joukot Berliiniin päin vai pysäyttivätkö suomalaiset erikoissotatoimen. Jälkimmäinen kanta, joka on oma käsitykseni, merkitsisi ainoaa liittoutuneiden maiden epäonnistunutta suurhyökkäystä koko maailmansodassa. - Jutun kartassa näkyvä Portinhoikka oli paikka, johon suomalaisten ruumiita koottiin. Ja niitä oli paljon.
Jaahas, rauha on sitten sivuseikka tai tykkänään olematon. Sota lienee itsestäänselvyys ja pakon vaatima. Maisema ulkona ja sisällä kun tuppaa olemaan sama. Kuolleita tietysti on enemmän kuin eläviä, mutta onko se paha.
VastaaPoistaItse asiassa kuolemaa ei ehkä oikein ole, eikä sotaa, eikä tehtaita, kaukokiitoautoja ja muuta sellaista. Ne menevät ohi. Niiden maailmassa unta vain ja lyhyt on elämämme.
Olla. Verbin avoimuus vailla persoonamuotoja. Siinä se avautuu, aluttomuus ja loputtomuus.
Sinun täytyy tietää itse, kuten Platon. Mutta tietäminen on liian pieni sana. Sinun täytyy olla itse, itsesi. Kun tietäminen loppuu, alkaa olla. Agnosis avaa oven siihen, kaikkeen.
Kylvä ajatus ja niitä sana, kylvä sana ja niitä teko. Ne ovat kaikki yhtä, sitä on kieli. Puu puheli, kukka kuuli, sitä on kieli. Kivi ja avaruuden valtavuus puhui sanoja, sitä on kieli. Vaikeaa on vain, jos ei kuule puhetta joka on elämä. Tai jos ei puhu eikä vastaa niin kuin elämä.
VastaaPoistaPuolustustaistelu oli äärimmäistä. Useimmat sotilaat eivät nukkuneet silmäystäkään moneen päivään sillä se ei ollut mitenkään mahdollista jatkuvien hyökkäysten ja pommitusten takia. Suomalaisten tappiot olivat merkittäviä mutta venäläisten tappiot olivat aivan suunnattomia. Venäläiset hyökkäsivät ja hyökkäsivät ja aina heidät murskattiin ja tankkinsa tuhottiin. Suomalaisten täydellinen järkähtämättömyys ja päättäväisyys yhtenä miehenä estää vihollinen olivat ratkaisevana tekijänä. Sotilaat venyivät yli-inhimillisiin suorituksiin ja useasti myös itsensä muiden puolesta uhrautuen vaikka venäläisten ylivoima oli massiivinen. Pelkästään tykistön määrä oli vähintään satakertainen suomalaisiin verraten ja vihollisen divisioonia oli tunkemassa maahamme valtava määrä. Voidaan hyvin puhua ihmeestä joka pelasti maamme miehitykseltä ja tuhoutumiselta. Jokainen sotilas tiesi tarkasti tilanteen vaarallisuuden.
VastaaPoistaMielestäni mainitut kaksi asiaa vaikuttivat samaan aikaan Stalinin päätökseen keskeyttää hyökkäys. Kiire Berliiniin oli niin pakottava että Suomeen tarkoitetut divisioonat oli vietävä sinne sillä Stalin ei halunnut että sielläkin tapahtuisi sama mikä Viipurin takana alkoi näyttää tapahtuvan. Stalin pelkäsi että Talvisodan kuviot olisivat toistumassa ja divisioonia alkaisi tuhoutua pikavauhtia. Arvelen, että sellaista heikkouden merkkiä hän ei enää sietänyt. Rintama oli stabiloitava. Silti viimeinen yritys oli heidän pakko tehdä Ilomantsin kohdalla aivan sodan loppuvaiheessa. Raappanan suhteellisen pienet joukot kuitenkin tuhosivat huomattavan ylivoiman ja hyökkäykset pysähtyivät siihen lopullisesti. Se oli ratkaiseva voitto sodassa.
Sodan lopputulos kovasta taistelusta johtuen oli meille kuitenkin edullinen sillä maatamme ei miehitetty eikä johtajiamme teloitettu kuten muualla tehtiin. Säilytimme itsenäisyytemme ja jopa Stalin arvosti taisteluponnisteluja, kuten joskus aikaisemmin olen maininnut.
Jotkut ovat olleet sitä mieltä, että loppujen lopuksi Stalin oli sittenkin tavallaan hyvä johtaja ainakin Suomelle, koska ennen sotia teloitutti parhaat sotilasjohtajansa - satoja ylimpiä upseereita ja kymmeniä tuhansia nuorempia upseereita.
PoistaNetistä löytyy tutkimuksia, joiden mukaan Stalinin vainojen aikana tuhottiin yhteensä enemmän korkeinta päällystöä kuin heitä kuoli neljän vuoden aikana vuosina 1941-1945 Suuressa Isänmaallisessa sodassa.
Ilman upseerivainoja sodan lopputulos olisi ollut kannaltamme vielä karmeampi, ehkä jo talvisoda n.
Poistageneral ei ymmärrä protokoll, mutta puhu kuin keisari joukoille
PoistaTartun päivän tekstin Ihantala-jaksoon siteeraamalla kappaleen erästä juuri lukemaani kirjaa:
VastaaPoista"- - moni muistaa tänäkin päivänä Summan ja Talin-Ihantalan puolustustaistelut ihmeen kaltaisina sankarillisina voittoina. Harva on kuullutkaan vaikkapa Suomen roolista yhdessä historian tuhoisimmista meritaisteluista, Juminadan [pitäisi olla Jumindan] meritragediasta Viron edustalla vuonna 1941. Tuolloin Suomen ja Saksan miinakenttään, torpedoihin, ilmapommituksiin ja tykistötuleen menehtyi jopa 15 000 Tallinnan piiritystä pakenevaa neuvostoliittolaista. Se, mitä muistamme sodasta ja miten, on hyvin poliittista."
(Reunahuomautukseni: Kyseessä ei ollut meritaistelu, vaan suojaamattoman evakuointilaivaston - paljon siviilejä: naisia, lapsia, sairaita, haavoittuneita - tuhoaminen, historian suurimmaksi merikatastrofiksi sanottu.)
Oheinen lainaus on Gaudeamuksen äskettäin julkaisemasta kirjasta "Sodan pauloissa. Militarismi suomalaisessa yhteiskunnassa", jonka ovat toimittaneet nuoret tutkijat Susanna Hast ja Noora Kotilainen. Kyseessä on kahdenkymmenen kirjoittajan kokoomateos - lähes kaikki oppiarvoltaan tohtoreita.
Miten hyvältä tuntuikaan lukea tällainen kriittinen näkökulma suomalaisen yhteiskunnan militarismiin ja militarisoitumiseen tällaisina yltyvän sotahysterian aikoina, jollaisesta arvostamani Erkki Tuomioja varoitti jo pari vuotta sitten (asiaankuuluvat "muistutukset" saaden).
Toki tiedän myös: väärin kirjoitettu, väärin siteerattu. "Te" voititte - taas.
Ikävä kyllä sodassa kuolee myös vihollismaan kansalaisia. Ei yksin omia.
PoistaMiina ei valikoi, se poksahtaa, kun sitä päin ajaa.
Siksihän se sota niin raakaa onkin. Mutta ehkä seuraavassa sodassa asetumme vain vastaanottavaksi ospuoleksi. Olisihan se niin jaloa.
”Tallinnan piiritystä pakenevaa neuvostoliittolaista”… Viroa miehittävät venäläiset olivat siis jääneet jumiin ja yrittivät paeta meren kautta. Eiköhän ne tämänkin takaiskun kostaneet virolaisille sitten korkojen kanssa. Turha kerjätä sääliä sen ajan putineja kohtaan, paskiaisia olivat silloin ja ovat edelleen.
PoistaJumindan katastrofi oli venäläisten hulluuden ilmaus. He tiesivät tarkkaan missä miinakentät olivat mutta nähtävästi kuvittelivat voivansa mennä läpi.
PoistaKerropa mitä se militarismi on?
PoistaHarrastaako Putin sitä?
Harrastetaanko täällä Suomessa sitä ja jos kyllä niin miten?
Ainakin putilitarismia pääsee nykyään tännekin, useimmiten rajan takaa.
PoistaKieltä on vaikea ajatella luentosalin permantopaikalla, kun viisaampi aloittaa sen ruotimisen suoraan syvästä päästä. Tai hän puhuu aitiopaikkojen tasolle kallistettujen tikapuiden ylimmältä pienalta. Kielen syvin olemus paljastuu ensiksi vain sanojen sijaintiongelmaksi suhteessa maailmaan. Sitä valaistaan esineiden ja eläinten olinpaikkojen suhteella ja niiden ilmoittamisen sisältämästä totuudesta kontra epätotuudesta. Niistä puhuminen on tehtävä selvällä, kuuluvalla äänellä. Se on tietenkin hyvä neuvo, vaikkei asia olisikaan kovin tähdellinen.
VastaaPoistaMe kaikki, myös nerot, opimme kielen ja käytämme sitä enimmäkseen siellä altaan matalammassa päässä, kahluualueella. Me toistamme päivittäin näennäisen tyhjänpäiväisiä fraaseja toisillemme. Se on sitä kärpäsen surinaa korvissamme tai mehiläisten neuvonpidon kaltaista verkoston ylläpitoa ja tiedonvälitystä. Kieli pitää yhteiskuntia koossa ja muuttaa niitä. Se on verkosto maailmassa ja sen elimellinen osa. Se ei ole minkään rajan takana suhteessa kuvaamaansa todellisuuteen. Sillä käsitellään enimmäkseen asioita, jotka eivät ole aistittavissa sillä hetkellä, tai eivät koskaan.
Mikäli ihmiskunnan sadoista kielistä ei saada uutettua uskoteltua universaalikieltä, on oivallettava, että maailma on erilainen eri kieliryhmille, samoin kuin se on erilainen erilaisille kansallisille kertomuksille ja historian tulkinnoille. Eri kielillä puhutaan myös eri asioista. Toisin sanoen on asioita, joita ei voida sanoa kaikilla kielillä, eikä edes mielekkäästi kääntää niille. Monet pitävät kielten runsautta rikkautena juuri siitä syystä.
Luulen, että naapurini kissa, joka viihtyy pöydällä, tietää vaistomaisesti kaiken edellä kerrotun.
Lyhennellen: me nerot olemme kissoja, kissat ovat viisaita asuessaan talouksissa joissa ihminen loisii likipitäen ilmaiseksi.
PoistaTarkistakaa ellette usko. Tuomiojankin luokse muutti kissa jo aikaa sitten.
Matematiikka ei ole tiede vaan universaalikieli, Gödelin ja muiden löytämine rajoituksineen tietenkin. Se on sama mehiläisparvelle ja näytelmäkirjailijalle.
PoistaJos "kieli" määritellään ihmisten keskinäiseksi puhumiseksi, universaalikieli on tietysti liioiteltu ajatus. Sapir-Whorf -hypoteesi on liioittelua toiseen suuntaan.
Isäni oli alikersattina jänkäjääkärien joukossa pysäyttämässä venäläisten suurhyökkäystä Ihantalassa kesällä 1944. Hän kertomuksensa toi aiheen lähemmäksi ja sopivan kokoiseksi ihmisen ymmärtää.
VastaaPoistaHän kertoi miten hyökkäystä odotellessa kaikki tiesivät, että venäläiset on pysäytettävä tässä, sillä heidän takanaan ei ollut enää ketään. He eivät olleet enää käskettäviä ja käskijöitä, vaan suomalaisia jotka puolustivat isänmaataan. Moni kaatui, mm. kenraali Vihma etulinjassa Ihantalan mäellä, moni haavoittui, moni selvisi.
Mutta suurhyökkäys pysäytettiin. Isäni tulkinnan mukaan venäläiset katsoivat, ettei Suomen miehitys tällä hinnalla kannattanut, kun alkoi olla jo kiire Saksaan isomman saaliin jakoon.
Isässäni ei ollut tippaakaan hurraa -isänmaallisuutta, päin vastoin hän tuhahteli kaikelle kekkaloinnille. Hän oli vankka tannerilainen demari, joka ei koskaan alentunut äänestämään Kekkosta. Hän oli tavallinen suomalainen mies, vakaa ja vastuuntuntoinen. Hänen kaltaisensa pelastivat Suomen.
Ratkaistu Russellin paradoksi
VastaaPoistaEn piittaa aiemmin esitetyistä joukko-opillisista enkä loogis-kielellisistä kommervenkeistä, mutta paradoksin parturimääritelmän ratkaisu paljastaa aiempien ratkaisujen ytimen. Luulisin melko varmasti.
"Paradoksin idean voi esittää myös konkreettisena esimerkkinä, esimerkiksi kuuluisalla parturin paradoksilla: oletetaan, että kylän parturi ajaa parran niiltä ja vain niiltä kyläläisiltä, jotka eivät aja omaa partaansa. Ajaako hän tällöin oman partansa? Jos parturi ajaa oman partansa, hän ei aja omaa partaansa ja kääntäen." (Wikipedia)
Ratkaisu: Kylään voidaan palkata vain partureita, joille ei kasva partaa. Olisi myös suotavaa, että he olisivat pysyvästi kaljuja, mikäli säännöt muuttuisivat hiusten halkomiseksi.
Tämä paradoksi on todellakin vain kielellinen eli vailla mitään tosielämän merkitystä - tai no, ehkä tällaisia pulmia voi olla kehnosti ajatelluissa lakiteksteissä.
Poista”… Ja sinne siis pysähtyi suurhyökkäys heinäkuun alussa -44 …”
VastaaPoistaNiinhän siinä kävi. Ryssä pysäytettiin, Suomi voitti.
Joku saattaa heikkona hetkenään pohtia, että kuinka siinä sitten niin kävi, että Pariisin rauhanneuvotteluissa kymmenkunta liittoutuneiden maata iski pöytään paperin, jossa ilmoitettiin Suomen hävinneen. Ja maksettavaa olisi nyt paljon.
A vot, Venäjän poika luuli saavansa jotakin ja saikin. Sinne meni veturia ja laivaa ja koivuhalkoja, raskastakin metallia. Suomalaiset saivat tällä keinoin, mutta kovin ponnistuksin ja uhrauksin, oman teollisuutensa jaloilleen. Sen sijaan Venäjä ei laittanut teollisuuttaan mihinkään kuntoon koska tavaraa tuli laiva- ja junalasteittain, ei tarvinnut. Suomi lähti huimaan nousuun ja ihmisten elintaso kohosi valtavasti ja kohosi tekniikan tasossa aivan uuteen luokkaan ja teollisuuden koneisto ja tuotantomenetelmät kehittyivät merkittävästi. Samalla maamme oli muuttunut riippumattomaksi Venäjästä ja asioi länsimaiden kanssa mahdollisimman paljon. Kukahan olikaan se häviäjä?
PoistaAha. Miksei suomipoika sitten Pariisissa ilmoittanut liittoutuneille, että me voitimme ja ”teemme mitä tahdomme”.
PoistaMinäpä selitän: Ihantalassa estettiin ryssien läpimurto ja maan miehitys. Pariisissa länsimaat antoivat Stalinille vapaat kädet tehdä Suomesta vasallivaltionsa. Oli suomalainen sankaritarina, että kaltaisistasi huolimatta Suomi sinnitteli demokratian reunalla bolsevismiin suistumatta.
PoistaSinulle suosittelen Kannakselle muuttamista putinismia rakentamaan, jospa siitä katkeruutesi lievenisi.
”… Miksei suomipoika sitten Pariisissa ilmoittanut liittoutuneille, että me voitimme ja ”teemme mitä tahdomme …”
PoistaNo, katopa. Muistat sen tarinan Tuntematon sotilas -kirjasta, jossa joku uhosi, että suomalainen sotilas vastaa kymmentä ryssää. Lahtinen kysäisi, että mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista.
Vastaus tuohon sinun kysymykseesi on johdettavissa tuosta tarinasta. Pariisissa suomipoikaa vastassa oli kymmenen liittoutunutta valtaa, mukaan lukien muun muassa Iso-Britannia. Siis pontevampi joukko kuin kymmenen ryssää. Kuvaannollisesti siellä siis tuli vastaan se yhdestoista vihamies.
Jos oikein luetellaan, niin tässä oli se sakki, joka teki Pariisissa tenän suomipojalle:
Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto,
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin Yhdistynyt Kuningaskunta,
Australia,
Valko-Venäjän Sosialistinen Neuvostotasavalta,
Kanada,
Tsekkoslovakia,
Intia,
Uusi-Seelanti,
Ukrainan Sosialistinen Neuvostotasavalta
Etelä-Afrikan Unioni
”… Sinulle suosittelen Kannakselle muuttamista putinismia rakentamaan, jospa siitä katkeruutesi lievenisi …”
PoistaÄlä, veikkonen, sie miulle suutu. En mie ollu mukan noit paragraaffei laatimas. Mie vaan kerroin kuin siin käv, ja sie voit lukasta ton koko jutun Finlexistä, kohast ”Valtiosopimukset”.
Keitä te ootte te vanhat herrat kun en ma tunne Teitä?
PoistaNo onpa hyvä, että suuri torjuntavoitto saavutettiin juuri Ihantalan kirkonkylässä. Ihan pieni maantieteellinen siirtymä ja meillä olisikin vähemmän sointuisa Tali-Ryysylän taistelu.
VastaaPoistaVaikka ei kai nimi sotahistoriaakaan pahenna.
Samaan jokeen astumme emmekä astu.
VastaaPoistaValitut blogimiehet
Suhteellisen kovilla olivat pitkin itärajaa suomalaiset sotilaat. Ei pitäisi liikaa nosta yhtä pientä Ihantalaa talirasvoineen kärkeen. Rukajärven Ontrosenvaarankin ryteiköissä tappelivat niin vimmatusti isämme (minunkin) eivätkä kaikki selvinneet, mutta elossa säästyneet eivät periksi antaneet. Ruumisröykkiöt molemmin puolin kasvoivat aivan viimeisiin sodan päiviin saakka.
VastaaPoistaEi kukaan sitäkään vähättele, kovia olivat ajat silloin kaikilla rintamilla. Ne jotka siellä olivat eivät halunneet enempiä kertoilla jälkeenpäin, juuri niin kauheata se on ollut.
PoistaTali-Ihantalan suurtaistelu oli venäläisten viimeinen vakava yritys murtaa suomalaisten puolustuslinjat.
PoistaSen merkitys on siis symbolinen - kunnioitamme esi-isiemme sankarillisesta taistelua vapautemme puolesta Talvisodasta Ihantalan ihmeeseen. Kiitos.
Tali-Ihantala oli viimeinen yritys Kannaksen suunnalla. Sen jälkeen venäläisten hyökkäyskuntoinen voima Kannaksella oli lopussa, eikä Stavka lähettänyt lisää. Venäläiseen doktriiniin ei kuulu epäonnistuneen hyökkäyksen tukeminen sitomalla lisää reservejä vaan ne heitetään tukemaan suuntaa, jolla on menestystä.
PoistaSen sijaan hyökkäys jatkui vielä Tali-Ihantalan jälkeen Laatokan pohjoispuolella. Siellä U-asemassa, Nietjärvellä ja Loimolassa, torjuttiin kesän 1944 suurhyökkäyksen toinen pihti ja estettiin venäläisiä iskemästä Kannaksella olleiden joukkojen selkään. Samalla myös tämän suunnan venäläisjoukot kuluivat hyökkäyskelvottomaan kuntoon.
Tuo Itä-Karjalan suurhyökkäys oli itse asiassa venäläisiltä todella taitavasti toteutettu sotatoimi. Tuuloksen maihinnousu oli häikäilemätön, uskalias vesistökoukkaus, ja oli lähinnä sattumaa, ettei se johtanut VI armeijakunnan, ehkä myös koko Aunuksen ryhmän motittamiseen ja tuhoon. Syy, miksi Itä-Karjalan taisteluja ei juuri muisteta, lienee se, että Kannas oli pääsuunta, ja siellä nähtiin paljon näyttävämpiä takaiskuja. Mielestäni Itä-Karjalan suunnan taistelut ovat kuitenkin opettavaisempia, sillä Kannaksen suunnalla maasto ja ylivoiman murskaavaan käyttöön perustuva taktiikka hallitsivat yleiskuvaa. Itä-Karjalassa oli enemmän tilaa ja taktiiikka oli molemmilla puolilla hienosyisempää.
Erään itsen isoisä oli konekiväärijoukkueen johtaja talvisodassa. Sodasta, jossa hän oli pitkään sillä hevosten kotiuttaminen osui myös hänelle työksi hän ei papattanut kuin Maxim. Ennen sen suuren opintoretken suuntautumista itään hän oli linnoittamassa tihutöissä kuten hän sanoi, mutta valtio tarjosi senkin reissun.
Poista