Sivun näyttöjä yhteensä

17. lokakuuta 2006

Vastuu luottokortista

K-myymälän avulias poika koputti minua olkapäälle, kun pyörin niin kuin päätön kana: "Herran lompakko on kassalla. Se löytyi pakastealtaasta."

Yritän saada nyt itseni uskomaan, ettei lompsaa panna rotsin sivutaskuun, vaikka vain pistäytyisi kotikaupassa ostamassa oivallista kirnupiimää.

Korkein oikeus antoi niin ikään eilen ratkaisun KKO 2006:81 luottokortin kanssa sähläämisestä. Asiakas sai pitää vahingon hyvänään. Ratkaisu on nähdäkseni oikea ja hyvin perusteltu.

"4. On jäänyt epäselväksi, miten ja milloin luottokortti on joutunut pois A:n hallusta. Riidatonta sen sijaan on, että kortti on kadonnut Madridissa, että A on saapunut Madridiin 3.5.2003 illalla ja että hänen luottokorttinsa ei ole ollut hänen hallussaan enää 4.5.2003 klo 13.49 paikallista aikaa, jolloin sitä on yritetty käyttää automaatissa ilman tunnuslukua. Pankki on 6.5.2003 ilmoittanut A:lle, että luottokortti oli ilmeisesti väärissä käsissä."

"7. Luottokortin katoaminen ei kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan sinänsä aiheuta tilinhaltijalle vastuuta kortin käytöstä katoamisen jälkeen eikä esimerkiksi taskuvarkauden kohteeksi joutumisen sellaisenaan voida katsoa osoittavan huolimattomuutta. Vastuun syntyminen edellyttää säännöksen mukaan sitä, että kortin vääriin käsiin joutuminen ja siten sen väärinkäyttömahdollisuus ovat johtuneet tilinhaltijan mainitun momentin 2 kohdassa tarkoitetusta huolimattomuudesta. Lain esitöissä (HE 88/1985 vp s. 34) on todettu, että 19 §:n 1 momentissa luetellaan tyhjentävästi ne tilanteet, joissa tilinhaltija voi joutua vastuuseen luottokortin väärinkäytöstä. Säännöksen sanamuodon ja esitöiden mukaan tilinhaltija voi 1 momentin 2 kohdan mukaan joutua vastuuseen vain silloin, kun luottokortti on joutunut hänen hallustaan pois hänen huolimattomuutensa vuoksi eikä huolimattomuus ole lievää. Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentti ei sisällä nimenomaista säännöstä, jonka mukaan kortinhaltijan tulisi valvoa sitä, että kortti ei hänen tietämättään ole joutunut pois hänen hallustaan. Toisaalta tuon momentin 3 kohdan mukaan myös kortin hallinnan kokonaan ilman omaa huolimattomuuttaan menettänyt joutuu vastaamaan oikeudettomasta käytöstä, jos hän laiminlyö ilmoittaa viipymättä luotonantajalle havaitsemastaan kortin katoamisesta.

8. Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:ssä säädetään riskinjaosta kortinhaltijan ja luotonantajan välillä silloin, kun luottokortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuu vahinkoa. Kortinhaltijan vastuuta on rajoitettu muun muassa sillä edellytyksellä, että hän ilmoittaa kortin joutumisesta pois hallustaan. Säännöksen tarkoittama luottokorttijärjestelmä edellyttääkin vahinkojen rajoittamiseksi välttämättä tällaisen velvollisuuden asettamista kortinhaltijalle, koska yleensä vain hän voi havaita kortin katoamisen ja tehdä ilmoituksen, jonka jälkeen vasta kortin väärinkäyttö voidaan estää tai saada päättymään. Tästä syystä on selvää, että kortinhaltijalta on vastaavasti edellytettävä kortin tallellaolon seuraamista olosuhteiden vaatimaa huolellisuutta noudattaen, vaikka 19 §:n 1 momentissa ei olekaan nimenomaisesti mainittu sellaista velvollisuutta. Velvollisuuden olemassaoloon viittaa kuitenkin lakitekstissäkin momentin 3 kohdassa asetettu velvollisuus ilmoittaa viipymättä kortin katoamisesta. Myös se, että luottosopimusta koskevissa ehdoissa asetetaan kortinhaltijalle velvollisuus säilyttää korttia huolellisesti, osaltaan ilmentää kortin tallellaolon tarkistamisvelvollisuuden olemassaoloa, vaikka sopimuksessakaan ei sitä nimenomaisesti todeta.

9. Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan voidaan päätellä asettavan kortinhaltijalle velvollisuuden myös seurata kortin tallellaoloa olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja että tämän velvollisuuden rikkominen voi osoittaa sellaista huolimattomuutta, jota momentin 2 kohdassa tarkoitetaan. Se, kuinka usein tapahtuvaa tarkistamista huolellisuus edellyttää, riippuu olosuhteista, erityisesti niihin liittyvistä katoamis- ja anastusriskeistä. Esimerkiksi kortinhaltijan liikkuessa suurissa ihmisjoukoissa tai muissa paikoissa, joissa taskuvarkauksien riski on erityisen suuri, tarkistamisvelvollisuus on korostunut, koska ammattimaisesti suoritettua taskuvarkautta ei yleensä huomata sen tapahtuessa.

10. A on ollut tietoinen siitä, että Madridissa oli merkittävä vaara joutua taskuvarkauden uhriksi ja että kaupungissa oli parhaillaan vieläpä erityisen paljon ihmisiä. Kun A on kerrotuin tavoin matkustanut täysissä metroissa ja pitänyt ravintolassa tuolin selkänojalla takkiaan, jonka taskussa lompakko ja luottokortti olivat, jo A:n Madridissa olon ensimmäisen vuorokauden aikana ovat toistuneet sellaiset tilanteet, joihin tunnetusti liittyy suuria katoamis- ja anastusriskejä. Näissä olosuhteissa mainitussa 19 §:n 1 momentissa kortin haltijalta edellytetty riittävä huolellisuus on vaatinut, että A olisi varmistunut kortin tallellaolosta riittävän usein ja erityisesti edellä kerrotunlaisten riskitilanteiden jälkeen. Korkein oikeus katsoo, että A on laiminlyönyt tämän ja että luottokortin oikeudeton käyttö on johtunut tästä hänen huolimattomuudestaan, koska sen johdosta kortin väärinkäyttöä ei ole voitu luottokorttijärjestelmän mukaisesti estää. Käsillä olleet olosuhteet ja A:n välinpitämätön suhtautuminen huomioon ottaen huolimattomuus ei ole ollut lievää. A on siten vastuussa kanteessa tarkoitetusta luottokortin väärinkäytöstä."

Mielestäni perustelu on selvää suomea. Siltä varalta että joku lukija olisi eri mieltä, toistan ydinajatuksen.

Vastuu kadonneen luottokortin väärinkäyttämisestä siirtyy yhtiölle (Luottokunnalle), kun katoamisestas on ilmoitettu.

Poikkeus 1: korttia on säilytetty huolimattomasti - juristin kielellä syyllistyen enemmän kuin lievään huolimattomuuteen.

Tulkinta: sinänsä hiukan huolimaton luottokortin pitäminen lompakossa esimerkiksi takataskussa ei sinänsä vaikuta asiaan. Luottokortin pitäminen tarmokkaan juopottelun kestäessä ravintolan pöydällä ei vaikuta asiaan, vaikka joku voi sen siitä siepata.

Poikkeus 2: kortin katoamisesta ei ilmoiteta yhtiölle välittömästi.

Tulkinta: "välittömästi" tarkoittaa "heti kun voi".

Lain tulkinta ei ollut aivan selvä. Tarvittiin ennakkotapaus, ja se on tämä. Henkilö kertoi olleensa kongressimatkalla niin että hän ei ollut tarvinnut Madridissa luottokorttiaan. Erikoisen edullinen matka. Ei ole sattunut minun kohdalleni. Henkilö oli säilyttänyt seteleitä erittäin asianmukaisesti vyökukkarossa eli vyössä housujen sisäpuolella. Luottokortti oli kuitenkin ollut lompakossa ja lompakko povitaskussa.

Meneillään oli arkiviikko. Madridissa oli meneillään paavin vierailu. Henkilö oli ajanut ilmeisesti usein metrossa. Taskuvarkaista piti tietää ja heistä oli nimenomaan varoitettu.

Johtopäätös: lompakon menettäminen taskuvarkaalle tai muutoin varkaalle ei jää asiakkaan vastuulle. Tuomioistuimen päätöksessä ei mainita epätavallista menoa, mutta voi ehkä päätellä, että jatkuva, raju juopottelu muutaisi asian ja samoin vierailu epämääräisissä paikoissa, esimerkiksi bordelleissa. Tällaisesta ei tässä jutussa ole puhe.

Johtopäätös: luottokortti on matkoilla etenkin tungoksissa liikuttaessa tarkistetta säännöllisesti. Hyvä ja tavanomainen tapa voisi olla kerran päivässä, aamulla tai illalla.

Ja kun kortti on kadonnut, on soitettava heti.

Tuomioistuimet eivät käyttäneet perusteluna liikkumista tungoksissa ja junissa. Viisasta. Oikein. Vastuuperuste oli yksinomaan ilmoituksen viipyminen, kolme arkipäivää. Pankki vasta ilmoitti asiakkaalle, että korttia oli yritetty käyttää Madridissa automaatissa.

Visan kansainvälinen puhelinnumero, Help Desk, on
+358 800 1 2400 ja Eurocard -Mastercard
+358 9 696 4606

Verkkosivun mukaan Eurocardin puhelut kääntyvät virka-ajan ulkopuolella Help Deskiin.

Suomea puhutaan.

Osoittaisin sormella tätä ratkaisua, koska se on tyypillinen prejudikaatti ja kertoo tuomioistuimen töistä. Ne työt ovat tyypillisesti rajankäyntiä.

Korkeimman oikeuden jutussa oikeusneuvos Tulokas on omaa mieltä hiukan eri perusteilla, jotka eivät nähdäkseni kuitenkaan poikkea enemmistön kannalta. Tulokas on kova kirjoittamaan silloinkin kun ei oikeastaan olisi asiaa.

Tuomioistuimilla on vieläkin vaikeuksia ratkaisuistaan tiedottamisessa. Tässäkin on luettava kolmen eri oikeusasteen ratkaisut ja sitten osattava verrata niitä toisiinsa. Korkeimman oikeuden ratkaisun otsikko on tyypillisen mitäänsanomaton:

"A:n luottokorttia oli oikeudettomasti käytetty Madridissa kahtena päivänä. A ei ollut tarkistanut luottokortin tallellaoloa eikä ollut itse ennen pankin yhteydenottoa havainnut kortin katoamista. Kysymys siitä, vastasiko A kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin nojalla luottokortin oikeudettomasta käytöstä. (Ään.)"

En keksi, missä luotokorttia eli siis pankkikorttia olisi hyvä pitää. Ehdotuksia otetaan vastaan. Tuntuisi että lompakko on turhan järeä mööpeli. Ainakin itse pidän hankalana voimistelunäytöksiä pysäköintihallin puomilla mennessä ja tullessa, niissä kun voi nykyisin maksaa sen kalliin hinnan suoraan luotokortilla, joka syötetään poistuttaessa puomin lukijaan. Ja kadulla on pysäköintiautomaatteja, joilla kortti kelpaa.

Olisi siis keksittävä keino, ettei tarvitsisi levitellä lompakkoa kaikkine kirjastokortteineen ja kuitteineen tuulessa ja pakkasessa. Muovinen kotelo paljaaltaan taskussa tuntuu turvattomalta.

Ristinmerkki tehdään kotoa lähdettäessä peilin edessä: kunniamerkkinauha suorassa, jäsenkirja oikeanpuoleisessa rintataskussa, kokardi kohdallaan ja housujen vetskari kiinni.

Kynnyksellä ajatellaan: lompakko / luottokortti, avaimet, kännykkä. Silmälasit, elleivät ne ole aina päässä.

= = =

Marjo Kaartinen Turun yliopiston kulttuurihistoriasta, joka on minunkin akateeminen kotipesäni, on saanut huomionosoituksen toiminnastaan tutkijana. Hän on julkaissut tutkimuksen suomalaisten vieraan pelosta "Neekerikammo". Meneillään kuuluu olevan tutkimus rintasyövästä. Se on todella vaikea aihe.

Hyvä, Marjo!

10 kommenttia:

  1. Minä en oikeastaan ymmärrä tätä luottokulttuuria.
    Kassojen kysyessä "kortilla vai käteisellä" tapaan sanoa, "käteinen on uskontoni"

    Minulla on kaksoisratkaisu tähän ongelmaan, jossa on yksi ratkaisu.

    En käytä.

    Minulla ei ole ikinä ollut luottokorttia, tai velkaa joka olisi liittynyt yksityiseen kulutukseen.
    Velkaa on ollut kyllä aivan perkeleellisiä määriä, mutta ne ovat perustuneet sitten yritystoimintaan, takauksiin ja hallitusvastuuseen.

    Aamulla kirjoittamassani juttussa "Epeliteoriaa" siteeraan poikaani:“ne jotka pelaa voittaakseen, voittavat joskus ja häviävät jos eivät voita, mutta ne jotka pelaa pelatakseen, voittavat silloinkin kun häviävät”

    Mummo tapasi sanoa, ettei "se ole mies eikä mikään, jolla ei miljoonavelkaa ole", mutta hänen sanoissaan oli sisään rakennettu jonkinlainen kehun ja ironian sekainen sykerö. Mummoin isän velkoihin myytiin saksalaisen ruhtinaskunnan verran maita.

    Ukki oli toistamaata, ja hänesta velkaa sai tehdä vain tienatakseen, eikä sen enempää mitä muut oli velkaa sinulle.

    Isälläni ei ole ollut tiettävästi velkaa ikinä.

    Kaksi kertaa on henkilökohtainen velkaantuminen ollut mielessä. Erään iltapäivän ajan Liisankadulla, kun kaverin vanhempien asunto tuli myyntiin ja erään viikon ajan Toscanassa, jossa oli uesita mielenkiintoisia kohteita.

    Vaimollani on jokin kortti, joka on tarpeen autonvuokrauksessa ulkomailla ja hotellivarauksissa, mutta en tiedä minkä merkkinen ja miten sitä käytetään. En ole ikinä kai edes nähnyt sitä.

    Omistan lompakon, ja kannan sitä, mutta en käytä sitä. Siinä on havoin käytettyjä tavaroita, kuten sairasvakuutuskortti, yliopiston kirjastokortti ja muutama muu vastaava.

    Rahat ovat taskussa ja muuutama muu kortti sillä tavoin käsillä, että löydän ne kätevästi.

    Koskaan ei tule sitä katastrofia, että kaikki katoaisi kerralla.

    VastaaPoista
  2. Näyttää vaimo esitelleen kyseisen opuksen.

    Minä en sille ihan odotetusti lämminnyt - olisiko ollut kammoa tuota otsikkoa kohtaan.

    Hieman rennompi kirjoitustyyli olisi voinut auttaa.

    Mutta lukemisen väärti, totta kai.

    VastaaPoista
  3. Ad Sedis:

    Yksi Takamaan Keijo oli Helsingissä olympialaisissa nähnyt neekerin. Ajattelimme antaa varmuuden vuoksi selkään, koska taatusti ei ollut nähnyt, kun ei semmoisia kai olekaan, mutta opettaja sen kuitenkin esti. Ihan oli kuulemma kadulla kävellyt ja kovasti jotain selittänyt, varmaan ulkomaan kielellä.
    - - -
    Avarammin - ensin nuorille saa opettaa hartiavoimin tieteellisyyttä ja sitten vääntää itsensä mutkalla ajaessaan sitä heistä pois.

    Olen juuri alkanut kummastella Klingen "Iisalmen ruhtinaskuntaa", joka vaikuttaa aivan oikealta kulttuuri- ja tapahistorialta ja lisäksi huolella tutkitulta.

    VastaaPoista
  4. Ad Toipila:

    Olin minäkin nuorena kunniallinen mutta sitten jouduin huonoon seuraan... Ameriikassa ei käteisellä pärjää. No, Los Angelesissa ei tahtonut pärjätä korteillakaan, on se niin kumma paikka.

    Olen vanhuksile tyypilliseen tapaan vapauttanut itseni kaikesta epäilystä ja moitteesta ja siirtänyt paheksumiseni pikaluottoihin ja syömävelkaan.

    Se on sitä maalaisuutta. Että elleivät rahat riitä, niin sitten ollaan nälässä.

    Outoa ettei kukaan toinen moralisti esitä kehitystä luontaistalous - rahatalous - velkatalous.

    En millään usko, etteikö myös tämänhetkisellä velaksi elämisen meiningillä olisi huono loppu ja etteikö taas kävisi niin, että porhot hihittelevät ja yhteinen kansa maksaa.

    VastaaPoista
  5. Ad Akseli Korhonen:

    Valistavaa. Esittämilläsi tiedoilla kotimainen tapaus vaikuttaa minusta kovin oudolta - mutta valitettavasti olen päättänyt pitää näppini irti oikeudellisista yksittäistapauksista. Syyn varmaan ymmärrät.

    Tiedän jotain Pankiyhdistyksen ohjeistuksesta, ja niihin tuo tapaus ei mahdu. Tapauksia sinänsä on kohtalaisen paljon.

    Tekninen huomautuksesi on oikea. Ajattelin kirjoittaessani päivän tekstiä, että jätän nyt erottelematta pankkikortin ja ns. luottokortin.

    Madridin tapauksen kananlta tilanne on molemmissa sama.

    VastaaPoista
  6. Te käteisen ystävät: pysykää poissa Blue 1-lentoyhtiön lennoilta. Niissä kun ei saa edes kahvikuppia ilman luottokorttia! Tai no joo, Kemppisen lukijat lentävät varmaan useimmiten bisneksessä.

    Lentoemäntä keksi syyksi sen, ettei yhtiö ole saanut lupaa käyttää koneissaan käteistä. Tyttö taisi olla pihalla kuin lumiukko, mikä on lentämiseen äärimmäisen huonosti sopiva vertaus mutta menköön nyt.

    VastaaPoista
  7. Niin. Köyhänä en ilman luottokorttia pärjännyt kun pätkätöitten tilipäivät oli harvassa. (Nyt on jo vakinaiset tulot.)

    Ja useimmat tarvikkeet on halvinta ostaa netistä, jos niitä jostain syrjäisestä Oulusta saisikaan.

    Luottokorttiin olisi syytä saada reikä jotta sen voisi ripustaa kaulaan, tai ehkä se yhdistetään kännykkään ihan pian.

    VastaaPoista
  8. Ad Jouni:

    Kysyn kunniani perään - olen lentänyt yhteensä yhden kerran eläessäni bisness-luokassa.

    Pitkillä lennoilla käy kieltämättä kateeksi.

    Valtio ei kustanna virkamiehilleen oikeasta missään oloissa muuta kuin normaalilipun ja kitisee siitäkin.

    Olen ollut valtion virkamies vuodesta 1975 ja onnettomuudekseni tuomari vuoteen 2000. Se tarkoittaa käytännössä: ei sivutuloja.

    Ette muuten uskoisi miten huono maksaja Helsingin Sanomat oli, sivutuloista puheen ollen.

    Kukaan tietämäni Lappeenrannan matkalaukkuprofessori ei matkusta myöskään junassa I luokassa. Itse olen muutaman kerran matkustanut mutta siellä on ikävää seuraa.

    Nikulan Paavon kanssa kerran tultiin jostain ja panin merkille että tokan luokkaan mentiin junassa ja otettiin nakit muusilla ravintolavaunussa.

    Kun ei tästä viitsi blogia kirjoittaa, jääköön tähän, että korkeat virkamiehemme ovat ainakin näihin asti eläneet juuri yhtä leveästi kuin esim. oppikoulunopettajat mutta dramaattisesti niukemmin kuin esim. lääkärit.

    VastaaPoista
  9. Ad Toipila:

    Korkeimman oikeuden 23 jäsenestä 4 on toiminut jatkuvasti välimiehinä. Sitä on pidetty sopimattomana.

    Olen eri mieltä. Nuo välimiesoikeudet ovat tyypillisesti asioita, jotka eivät tule yleisiin tuomioistuimiin, esimerkiksi kansainvälisiä rakennusurakoita koskevia juttuja (rakennettu Venäjälle tai Irakiin).

    Enemmistö nykyisistä jäsenistä pitää välimiehenä toimimista sopimattomana. Minun mielestäni se on liian jyrkkä kanta.

    Suuret firmat suosivat välimiesoikeudenkäyntiä sen nopeuden takia - ratkaisu on kerralla lainvoimainen ja siitä ei voi valittaa.

    Tyypillinen välimiesjuttu voisi olla aluevesirajan ulkopuolella tapahtunut haveri tai öljyvahinko.

    Mielestäni eräät tietokoneohjelmia koskevat tekijäjoikeus- ja patenttiriidat soveltuisivat paremmin välimiehille kuin yleisille tuomioistuimille.

    Olen laskenut kaikkien KKO:n jäsenten veroäyrit 1918-1992 ja pistokokeina siitä eteenpäin. Kyllä asia on niin, että professorina tienää paljon paremmin (asiantuntijalausunoilla), puhumattakaan asianajosta.

    VastaaPoista
  10. Ad Akseli Korhonen 2:

    Luottokunnan ja kauppiaiden väliset säännöt löytyvät Luottokunnan nettisivuilta.

    Minulla on sama kokemus ja arvio - epäselvissä tapauksissa julkiskuvan varjeleminen on tärkeämpää kuin riitely.

    Suuryhtiöistä - olen vakavissani miettinyt, että jos tätä terveyttä jatkuu, niin halausiin perustaa Kalifornian malliin "oikeusklinikan", joka ajaisi valikoituja juttuja ilmaiseksi.

    Yhden kerran teimme oppilaitteni kanssa ilmaisen kirjelmän korkeimmalle oikeudelle, kun Microsoft, Adobe ja kumppanit oikein yrittivät rutata erään pikkurosvon. Auttoi.

    Sekinon amerikkalainen tapa "amicus curiae -brief".

    Klinikka-ajatuksessa on ongelmallista oikeudenkäynti. Tohtorinplantut eivät osaa ja itse en viitsi enkä ehkä enää osaisi.

    Neuvonta ja firmojen uhkailu taas kyllä onnistui.

    Selostan jossain vaiheessa ADR-järjstelmää, jonka asianajajat ovat perustaneet - alternative dispute resolution.

    Se on hyvä systeemi. Toimme sen Suomeen 90-luvun lopulla asianajaja-veljeni kanssa. Mutta sekin vaatii riitaveljien suostumusta.

    Monissa riita-asioissa sovittelu on parempi kuin oikeudenkäynti. Esimerkiksi pientaloyhtiöiden remonttiriidat ilkeitä remonttifirmoja vastaan ovat epätoivoisia ratkaista, koska molemmat osapuolet ovat niin vihoissaan, ettei järjen häivää näy missään. Ja tuomari yrittää sitten ymmärtää, onko jokin jiirilauta vinossa.

    Meillä on tällä hetkellä Suomessa ammattikunta, joka ostaa asuntoja, jättää puolet hinnasta maksamatta ja aloittaa homesieni- tai kosteusvaurioprosessin. Ikävä kyllä ne johtavat turhan usein tulokseen.

    VastaaPoista