Ikuiset ajatukset ja vaeltavat viisaudet ovat keino peittää totuus. Siksi niitä koottiin ennen kirjoiksi ja pahimmassa tapauksessa hakattiin kiveen.
Paasikivi kopioi saksalaisesta kirjallisuudesta murjaisun “Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”.
Omassa pitkässä elämässään hän ei tullut ottaneeksi huomioon tätä ajatusta.
Hänen aatteensa ja periaatteensa oli luokkataistelu. Hän voitti sen kevyesti jo Hämeenlinnan normaalilyseossa. Vielä vuosikymmenien kuluttua hän harmitteli, että ylioppilastodistukseen jäi kaksi yhdeksikköä kymppien joukkoon. Hänellä oli kymppi jopa laulusta.
Aivan silmittömän hyviä kouluttautujia olivat myös K.J. Ståhlberg ja Risto Ryti, Kekkonen sitä vastoin ei. Paasikiven ajoittainen mieliharmi, pääministerinäkin ponnistellut Linkomies muuten oli legenda myös yliopistolla - fil. kand. 19-vuotiaana, tohtori 25 ja professori 29 vuotta täyttäneenä. Häntä ja Paasikiveä pitivät jo opiskelutoverit luonnevikaisina.
Vuonna 1917 entinen ylitirehtööri, nyt koko Kansallispankin johtaja Paasikivi, pani tosiasiat paperille miettiessään, mitä tehdä, kun sosialistit olivat ottaneet enemmistön eduskunnassa. Tosiasiat sodasta: “Sodan voittaa joko Saksa tai Wenäjä.”
Kun sitten kävi miten kävi, hän keskittyi rahastamaan etevyyttään ja oli eräässä vaiheessa pankkinsa suurin yksityinen osakkeenomistaja. Valtavan kuukausipalkan lisäksi hän sai 2 prosenttia pankin vuosivoitosta tantiemina. Tätä ajatellen nykyiset bonuksen saajat voivat värähtää. Nykyrahassa jotain 120 miljoonaa euroa vuodessa.
Paasikiven tosiasioita kirjasi USA:n lähettiläs vuonna 1941, tosin luullen, että puhe oli vain suuresta naapurimaasta. “Arvovalta merkitsee heille enemmän kuin mikään muu. Heidän muuttumattomana politiikkanaan on saada, mitä he voivat, ja sitten pyytää lisää…”
Wenäjä suosi Paasikiveä neuvottelukumppanina jo ennen lokakuun vallankumousta. Hän ei sanonut “ei”, vaan alkoi heti neuvotella hinnasta. Neuvotteluista juuri vallasta luopuneen tsaarin seuraajien kanssa suomalaiset palasivat voittajina Paasikiven johdolla ja meteli Seurahuoneella oli suuri.
“Tosiasioitten tunnustaminen” eli myöhemmin niin kuuluisa Paasikiven - Kekkosen linja muotoutui viimeistään 1918, kun Paasikivi vastasi asioista pääministerinä ja ajoi maahan saksalaista kuningasta sekä vastasi punakapinan “selvittelyistä” aseiden vaiettua.
Oltuaan toisen maailmansodan ajan hiukan syrjässä ja periaatteellisesti useimmiten eri kannalla kuin poliittiset päättäjät hän koki vielä uuden tulemisen ensin pääministerinä ja sitten presidenttinä. Hän neuvotteli yya-sopimuksen, ja ystävyyttä, yhteistyötä ja avunantoa riitti.
Lukiessa - uudestaan - runsaaseen aineistoon perustuvaa Tuomo Polvisen laajaa elämäkertateosta ja herra ylitirehtöörin omia päiväkirjoja, jotka muuten ovat verkossa, ei voi olla huokaisematta. Paasikiven keskeiset ajat eli 1907, 1913, 1918, 1941, 1945, 1948 ja 1956 olivat suorastaan hämmästyttävästi samaa sekoilua kuin nyt. Siis asioiden sotkemiseen ei tarvitakaan Internetiä, kuten usein luullaan.
Ei historia toista itseään. Historiasta tulee mieleen kertotaulu. Muuttumaton tekijä on ihmisten halu hyötyä kohtuuttomasti toisten kustannuksella ja - näin joku julmuri voisi sanansa satuttaa - väkivaltaisuus.
Tuo tässä toisteltu “tosiasia” muuten viittaa tieteeseen, ei politiikkaan. Ja tieteen oivaltamat “tosiasiat” osoittautuvat juuri tieteessä usein ennen pitkää riittämättömiksi tai suorastaan vääriksi.
Jo ennen Aristoteleen nimiin vietyä väitettä tosiasioista sanotaan kreikkalaisen viisauden tiivistyneen kahteen sanaan, “tunne itsesi”, gnothi seauton, jotka oli jo aikaisemmin esittänyt Kiinassa Lao Teu:
“Joka tuntee toiset, on älykäs. Joka tuntee itsensä, on viisas.”