Tietokoneet

Uskomatonta. Aikani mietittyäni soitin tunnetun tietokoneliikkeen asiakaspalveluun, pääsin pian läpi, 

pyysin anteeksi maalaisuuttani ja kysyin, onko todella niin, että Applen nyt tarmokkkaasti mainostama ja 

vielä tarmokkaammin hinnoittelema uusi MacBook ei todellisuudessa oikein osaa suomea. Kun vertaa 

esimerkiksi ChatGPT:hen.

Mielessäni puikkii kirjoitetun ja valokuvatun säilyttäminen. Tämän blogin hakuruudun avulla löytyy todella paljon, mutta sitten taas pelkästään Helsingin Sanomissa vuodesta 1985 julkaistua tekstiä on näemmä pari tuhatta sivua, ja lehden “aikakoneella” se on suhteellisen vaikeakäyttöistä. Ja siellä on yhtä ja toista reaalisosialismin kaatumisesta, EU:in liittymisestä, kasinotaloudesta ja niin poispäin.

Taka-ajatustani en maininnut. Minulla on tunne, että erittäin laaja tuotantoni on muun ohella dokumentti omasta henkisestä taantumisestani ja samalla, ainakin blogin ajalta, hyvin suuren lukijamäärän mielenkiinnon suuntautumisesta.

En ole kirjailija enkä journalisti, koska ainakaan 20 vuoteen en ole saanut enkä pyytänyt penniäkään teksteistä,  mutta olen saanut pari palkintoa. Tausta on selvä. Vaikka säästöjä ei ole, professorin eläke on hyvä. Omasta mielestäni olen yhden miehen vapaaehtoisjärjestö.

Vot perkele. 

Olin sanonut tietokoneliikkeen asiakaspalvelun tyypille, että 10 vuotta käyttämäni iMac, jonka kovalevy on vaihdettu kokonaan teran SSD-levyksi, miellyttää minua etenkin ison ja hyvän näyttönsä takia (Retina 27 tuumaa).

Kaupasta saamani neuvo oli, etten tarvitse mitään toista enkä uutta konetta. Joten halvalla päästiin. Otin laatikostani desinfiointilappusen ja paineilmapullon, ja nyt hiiri ja näppis toimivat hyvin.

Kokemus oli ilahduttava. Menin ikään kuin kauppaan ostamaan leipää (saaristolaislimppu), ja kaupassa sanottiin, että ette te mitään limppua tarvitse. Kai teillä on kotona vielä näkkileipää, kun viimeksi ostitte kaksi isoa pakettia.

Taka-ajatus on sekin, että oman arveluni mukaan Suomen st-muutos oli viime vuosikymmenien pahimpia virheitä. Toisin kuin poliitikot en halua yrittää nimetä poliitikkoja enkä ministereitä syyllisiksi. Ainakin covid ja Ukrainan sota olivat asioita, jollaisia kukaan ei voinut arvata. Ja lisäksi tämä Trump, joka näyttäisi soveltavan 1880-luvun liiketapoja.

Lineaarinen johtopäätös on, että eläkeikä nousee 70:en. Se muuten oli virkauralla itse aloittaessani tuo 70, ja havaintojeni mukaan eräille liian korkea, monelle turhankin matala. Sotien jälkeen 75-vuotiaat eläkkeellä olevat oikeusneuvokset ratkoivat vähin äänin huomattavan mutkikkaita maanhankinta- ja sotilasvamma-asioita, joissa onnistuminen oli yhtä suuri saavutus kuin sotakorvausten maksaminen. 

Eräskin tätini mies sai Impilahden metsistään kultareunaisia obligaatioita, joiden avulla hän onnistui ostamaan hienonhienon IFA-merkkisen auton 50-luvulla…

On ammatteja (palomies jne.), joissa ei kyllä jaksa vanhaksi. Itse olen nyt 80, ja väittäisin jaksavani opettaa esimerkiksi historiaa tai latinan kielioppia esimerkiksi 10 tuntia viikossa. Sen asian ääressä kuokkineena luulisin, että yläasteen matematiikan harjoitustehtävien laatiminen ja oikeiden vastausten lopputulosten kirjoittaminen vihkosen liitteeksi A onnistuisi 70 vuotta täyttäneeltä. Sanovat että aivot kuluvat, ellei niitä käytä.

Ennen oli sellainen tapa, että jos matematiikka rupesi takkuamaan ta saksa tuotti vaikeuksia, laskettiin tuhat harjoitustehtävää ja opeteltiin saksan kielioppi ulkoa, etenkin epäsäännölliset substantiivit ja verbit sekä artikkeleiden rektiot.

Yksi puuttuu. Harva osaa käyttää tietokonetta. Olen vastannut kollegan kysymykseen, miten saisi tenttitulokset sisältävästä lapusta viivat pois, eli siis huomannut, että hän käytti kirjoittamiseen Exceliä, koska Wordista (tai Pagesista) hän ei ollut sattunut kuulemaan.

Ja miksi muuten omassa väitöskirjassani oli niin paljon kirjoitusvirheitä…? Kiire oli kova vastaväittäjien takia. Kun soitin “kustantajalle” vajaan viikon kuluttua käsikirjoituksen jättämisestä levykkeillä vuonna 1991, sieltä sanottiin, että tämä tiedostomuoto *.zip oli heille tuntematon ja he yrittivät tavoittaa sen maahantuojaa…

Fossiili

 Arkeologian oppiriidat ratkeavat hautausmaalla. 

Vasta kun edelliset oikeiden tutkimustulosten löytäjät on saatu kuoppaan ja pantu kivi painoksi päälle, vuoron saa seuraava “vallitseva mielipide”. Tapaamme opettaa, että tiede on falsifioitavissa eli vääräksi osoitettavaa tietoa. Tieteen historia puhuu toista, myös luonnntieteissä.

Tämä on tiedetty lähes siitä asti, kun eräs “herrasmies” osti lähes 200 vuotta siten parilla pennyllä nuoreen tytön meren rannasta löytämän hyvin kummallisen esineen ja piankin ilmoittautui sen kanssa maailman edelleen arvovaltaisimman tieteellisen seuran jäseneksi.

Nuoren henkilön nimi oli Mary Annings. Pienestä pitäen Englannin Dorsetin rantarinteillä telmineenä hän oli ottanut tavakseen tuoda mukanaan “erikoisuuksia”. Ninpä lähikylän pubin oven edessä myytiin hengen pitimksi ammoniittejä ja trilobiittejä. Ennen perheenisän mehetymistä tuberkuloosiin Anningsin puodista myytiin hyvin monenlaisia fossiileja, ja Mary itse oli alkanut saada aivan hiukan mainetta löydettyään hirmu vanhoja eläinten luurankoja ja opeteltuaan vertailevaa anatomiaa enemmän kuin juuri kukaan muu aikalainen.

Voi olla syytä palauttaa mieleen, että Sir Charles Lyell, geologi, oli Darwinin ystävä, ja Lyell oli käsittäessään maaperän ja kallioiden kerrostumisen keihäänkärkenä, kun maapallon iän määrittely alkoi irrota Raamatussa mainitusta. Mutta Anningsin löytämät kadonneiden eläinten luurangot toivat puheeksi sukupuuton. Ennen oli ollut eläimiä, joita ei enää ole.

Lukemani mukaan edelleen on ihmisiä, joiden käsityksen mukaan muinaisjäännäkset ovat Jumalan asettamia ansoja ihmisen aidon uskon koettelemiseksi. Silti luonnontieteissä lasketaan, että maapallon ikä olisi 4.5 miljardia vuotta.

Minua ei niinkään kiihdytä tera- tai jurakausi, jolloin hirmuliskot liikuskeleivat vain kuollakseen aikanaan Jukatanin meteoriitin iskuun, kuten melkein kaikki muukin elollinen pallollamme. Uskomaton oli ensimmäinen eli hadeeinen eoni, jolloin kuu oli paljon lähempänä maapalloa niin että varmaan tukka olisi noussut pystyyn - jos siis elämää ja tukkaa olisi ollut - pelkän vuorovesi-ilmiön vaikutuksesta, ja maapallon pyörimisnopeus oli noin kuusi tuntia vuorokaudessa. 

Entäpä sitten? Johan siitä on aikaa.

Sellaiset alat kuin lainoppi tai historia poikkeavat suuresti tieteistä. Englannin kielessä luonnontieteitä tarkoittaa sana “science”. “Luonnontiede” on huono käännös, koska esimerkiksi fysiikan ja kemian kuuluminen “luontoon” oli 1800-luvulla vain jumaluusopillinen ajatus, ja biologian yhteys kemiaan löytyi paljon myöhemmin. 

Merkittävä enemmistö yliopiston professoreista oli tullut siihen tulokseen, että mitään ainetta ei ole olemassa, energiaa vain. Friedell on luonteenomaisen älykkäästi kytkenyt tuon tirdehistorian vaiheen taiteeseen nimittämällä sitä impressionismiksi ja osoitamalla pääjehuksi saksalaisen kielialueen Ernst Machin, jonka sukunimi elää edelleen mittayksikkönä (äänen nopeus).

Ennen vuotta 1900 tunnettiin sähköisiä ilmiöitä, mutta mitä sähkö (ja magneettisuus) ovat, se oli lievästi sanoen epäselvää. Ehkäpä kaikkien tuntema tarina Benjamin Franklinin kokeesta leijalla ja metalliavaimella on jopa totta. Olisi käsitetty, että salamanisku ja siis ukkonen ovat sähköisiä ilmiöitä. ‘’Sähkö” eli elektroniikka puolestaan liittyy sanana meripihkan nimitykseen. Tuo veikeä ja koruna haluttu aine vetää pintaansa esimerkiksi untuvia, kun sitä on kotv hiottu vaikkapa kankaalla. Salaperäistä! “Magneetti” puolestaan on jo antiikissa hyvin tunnettu sana, paikannimi nykyisessä Turkissa ja luonnostaan rautaa puoleensa vetävä kivi, jonka tausta on monimutkainen kertoa; maapallohan on magneetti eikä tämä paikka olisi kuuta kummempi ilman magneetikenttää.

Tieteessä hämmästyttää toisinaan muutoksen hitaus. Vielä enemmän hämmästyttää lukkoon lyötyjen “tosiasioiden” sitkeys, joihin mikään ei tunnu purevan. Yleisessä tiedossa esimerkiksi on, että Tšings-kaani oli yksi historian suurimpia hirviöitä, raakalainen ja murhaaja. Yleisessä tiedossa ei ole, että hän loi kummallisella ja hyvin pienellä armeijalla maailmanhistorian kaikkien aikojen suurimman yhtenäisen valtakunnan ja kohensi merkittävästi myös pienten ihmisten oloja, antoi avata silkkitien Japanin mereltä Kiovaan ja muodosti sen vapaakauppa-alueeksi ja oli lisäksi hyvin luultavasti merkittävä tekijä välittäessään takapajuiseen Eurooppaan ilmiöryhmän, jonka nimeksi olemme panneet “renessanssi”. Maailman mullistanut tykin käyttö näyttäisi olevan myös mongolien peruaa; heillä oli ruuti hyppysissään ja lisäksi kyky käsitellä jotain, mikä muistutti “kreikkalaista tulta”, palavaa nestettä, jolla voi poittaa vihollisen laivoja.

Hänen pojanpoikansa Kublai-kaani muuten on yhtä kuuluisa, kukaties Coleridgen runon vuoksi. Tuo runo on antologioiden perusainesta, ehkä siksi, että tunnelman romanttisuus peittää sopivasti sisällön vähyyden. 

Suositellaan Italo Calvinon romaania “Näkymättömät kaupungit”, jossa Marco Polo kertoilee Xanadussa Kublai-kaanille toinen toistaan villimpiä tarinoita maailman matkoiltaan.

Vanhasta muistosta me suomalaiset emme yleensä pidä vihjauksista “mongolin” piirteisiimme. Outoa!  Ennen suurvaltaa he oliva keksineet hevosen, joka sitten mullisti myös Välimeren seudun historian. Ja Kublai-kaani rakennutti laivaston, joka oli monin verroin suurempi ja parempi kuin kakkien Euroopan maiden laivastot yhteensä. 

Boltzmann hirttäytyi Kaliforniassa Berkeleyssä, jossa hän vieraili usein fysiikan professorina. Sekä siellä että kotona Saksassa hän esiintyi myös suurelle yleisölle.

Hän siis oli fysiikan professori, mutta tiedemiesten vaalimassa nokkimisjärjestyksessä hänen yläpuolellaan oli vielä kaksi miestä ja lisäksi epämääräinen joukko. 

Tieteellisiä vallankumouksia, joita on verrattava jalkapallohuliganismiin, on tapahtunut muutama sadan vuoden aikana. Suosikkini on tarina Gödelin toisesta lauseesta. Maailman paras matemaatikko Hilbert poistui kokouksesta itkien vuonna 1930. Virheellinen ja riittämätön muotoilu Gödelin siellä esittämästä on, ettei kaikkia matemaattisia teorioita (oikeastaan väitteitä tai totuuksia) voi todistaa oikeiksi matemaattisesti.

Omalla tavallani kirjoittaisin tämän: on todistettavissa, etteivät kaikki totuudet ole totta. 

Tämän Boltzmannn vastustajat ilmoittivat vielä noin 1902, ettei atomeja, elektroneja eikä molekyylejä ole olemassa. Parikymmentä vuotta myöhemmin alkoi vakiintua puhtaasti järjenvastainen ajatus, että esimerkiksi valo n sekä aaltoliikttä että hiukkasia, joilla tosin ei ole massaa. Sitten tulivat kvarkit ja jälleen hiukan pyöristäen tieto, että kvantti voi lolla samanaikaiesti kahdessa eri paikassa. Usea varmaann tuli atelleeksi, ettei syy ja seurauksen suhde liiioin voi olla se, mit muutamia tuhansia vusia oli ajateltu. Ja tieteessä pn kiusalisia aukkoja kutn käsitys siitä, mitä on painovoima ja mtiä elämä. Tsi kuinka monta numra on olemassa.

Tiedolla

 Sir Timothy Berners-Lee ei alkanut panna rahoiksi, kun hän keksi Word Wide Webin eli eli www:n 1989. Muistan tuon vuoden. Hänestä on uusi kirja. Kansipullautuksen mukaan Englannin fiksuin ihminen. Voi olla hyvinkin totta.

Ystäväni Urpo osoitti ohimennen, että aina on puoli tusinaa etunimeä hölmön yleisnimityksinä, kuten kerran Uuno ja ennen pitkää Tauno, ja luikerteli lattialla. Oli hyödytty jostain modemi, joka kytkettiin puhelinpistokkeeseen, ja jo viiden minuutin vinkumisen jälkeen - se yhdisti.

Tuon aikakauden suuria tuotenimiä olivat Netscape ja hakukoneet Alta Vista ja Yahoo. “Oikea” tietokone kotiin oli linnunpönttöä muistuttava Applen Lisa II, ja Microsoft oli aloitteleva yritys, joka teki reippaasti huonompaa tekstinkäsittelyohjelmaa kuin tietääkseni mormonijoukon kehittämä Word Perfect.

Läpimurron kuitenkin aiheuttivat Visual Basic ja taulukkolaskenta.

Oman ennakoimattoman kiinnostukseni syy tietoverkkoon oli syöpä. Silloinen vaimoni, joka menehtyi tuohon tautiin, kävi leikkauksissa ja hoidoissa. Itse kannoin kotiin ylimääräisen mikron ja nipun lerppuja eli levykkeitä työpaikaltani tuomioistuimesta. Työskentelin pakonomaisesti, joskus 50 tuntia vuorokaudessa.

Olin käsittänyt, että tällaista tutkimusta ei ole kukaan koskaan tehnyt. Olin pelannut yli 10 vuotta tuomioistuimen asiakirjojen kanssa ja tiesin hyvin, että mielekiintoisin osa oli konseptikirjat. Niitä ei annettu yleisölle, joka sai tyytyä taltioihin eli puhtaaksi kirjoitettuihin versioihin. Myös tuomioistuimen keskustelut ratkaisua harkittaessa eli suljettujen ovien takana, ovat erittäin salaisia.

Niinpä kirjassani ei ole oikeusneuvos N.N.:n repliikkiä:” Kun en ymmärrä mitään koko asiasta, hyväksyn mietinnön.” Olin hankkinut itselleni (pölyisistä pahvilaatikoista) kakkien klme oikeusasteen ratkaisut, lukenut ne ja tehnyt niistä kirjan. Tiesin että koko maassa vain pari juristia oli jyvällä tekijänoikeudesta ja patenttioikeudesta. Heihin eivät kuuluneet edes Kivimäki, Hakulinen eikä Godenhielm. Alalta oli yksi (oikeastaan kaksi) väitöskirjaa, joista Saxénin teos oli vanhentunut lainmuutoksen takia ilmestyessään.

Vuonna 1980 lävin teteissä ja ryhdyn tekemään väitöskirjaa aiheesta “työnantaja oikeus työntekijän keksintöön”, koska olin istunut yli tuhannessa komitean kokouksessa kuuntelemassa väittelyä aiheesta.

Tein tekstsiä talvells Pariisissa, koska sikäläisen Teostoa vastaavan järjestön kirjasto oli erinomainen ja sisälsi julkaisut, joita ei saanut muualta. Ysi oli Irmae eli keskiaan roomalainen oikeus ja toinen oli erinomasesti toimitettu Rida, jossa oli (ranskaksi) kaikki uusi.

Nojaili samaan tolppaan kuin kolme muskettisoturia (lac des Vosgesilla) ja myöhemmin suureksi rakkaudeksi uodostunut Maigret’n G. Simenon (joka bunkkasi siellä aika lyhyen aikaa. Tiesin että alan tuntijoista hyvätuloinen oli vain Kööpenhaminan yliopiston professori, jolle Carlsbergin kaljatehdas maksoi runsaan ylimääräisen “stipendin”.

Oli surullista tunnustaa, että olin väärällä alalla. Ei tämä ollut mitään juridiikkaa, vaan eräänlaista työoikeutta, jossa riideltiin palkkioista.

Mietin muutamia vuosikymmeniä asiaa, kunnes käsitin, että koko oikeudenala oli pettävällä pohjalla. Nyt, tietokoneiden aikaan, kaikki tietävät sen. Laki kieltää esimerkiksi kopion valmistamisen, vaikka tälläkin hetkellä naputtelemani kopioituu yli 10:een eri kohtaan koneessani. USB ei ole liitin, vaan kopioiva rajapinta.

Se meni niin, että aloittaessani työelämän 1960-luvulla tutustuin moniin sihteereihin ja vielä useampiin osaajiin, jotka eivät osanneet kirjoittaa koneella.

Samalla tavalla kuin taitamattomasti käytetty tekstinkäsittely aiheuttaa nyt toistoisuutta niin että samoihin asioihin palataan tekstissä silloin tällöin, silloin ennen näki heti, mikä teksti oli saneltua. Monet siihen turvautuvat eivät osanneet sitä. Tarkastaminen kuulosti huvittavalta. Välimerkit luettiin ulos (“sen vuoksi pilkku ja koska…”) Pisteet tuotiin esiin kopautamalla lyijykynän teroittamattomalla päällä pöydän kantta. Oikeusneuvos Jalangolta kesti yhdeksän kuukautta oppia, ettei lain otsikon sanojen välissä olleita alaviivoja saanut poistaa (“Laki_varallisuusoikeudellisista_oikeustoimista”), koska tietokoneohjelma osasi aakkostaa tekstin vain rivin alkukirjainten perusteella. Oikeusneuvos Nikkarinen ei ottanut kuuleviin korviinsa, että alaviiva, väliviiva ja tavuviiva ovat tietokoneelle eri asioita. 

Seurauksia oli ainakin kaksi sellaista, joita en käsittänyt julkaistessani väitöskirjani 1991. Asiamiesten kirjelmät olivat asiasisältöön verrattuna kaksi kertaa liian pitkiä. Tuomioistuinten ja virkamiesten ratkaisut olivat liian lyhyitä, jos ajatus oli saada selvä, millä perusteilla ratkaisuun oli päädytty. 

En myöskään huomannut, ettei kukaan tutkija ollut päässyt käsiksi kohtuullisen arkistotekniikan halliten todelliseen ajatteluun. Vasta yli 20 vuotta myöhemmin ranskalainen Latour kirjoitti ylioikeudesta (Conseil d’état), mutta hän kirjoitti antropologina. Olin väitöstä aloittaessani ollut yli 10 vuotta yksi joukosta, joten sekä kieli että salakieli olivat hyvin tuttuja. Julkaistu oikeushistoria koski lähes poikkeuksitta lakitekstejä. Käsittääkseni kukaan ei ollut pannut merkille, että kirjastot ja arkistot sisälsivät satoja metrejä sosiaali- ja kulttuurihistoriaa. Muuankin Oulun seudun mies oli syytteessä siitä, että oli piirtänyt puukon kärjellä naapurin seinään naisihmisen häpyä esittävän kuvan, ja puolustautui sanoen, ettei ole sellaista nähnyt, myöntäen silti mainittua merkillisyyttä vällyn alla sormeillensa. Joten herastuomari sai tuomioistuimelta tehtävän opettaa syytetyn piirtämään paremman kuvan, jottei hän turvautuisi toiste samaan selitykseen.

Luulen saaneeni hännän päästä kiinni oikeuden alani kummallisuudesta. Tekijänoikeus oi hyvin kauan kirjanpainajan oikeutta, eikä teoksilla rikastunut ennen kuin 1800-luvulla sanomalehdet alkoivat pyöriä isoilla painokoneilla ja suosia jatkokertomuksia. Patenttioikeus puolestaan oli puhdasta kauppaa. Patentteja tarvittiin, kun oli keksitty jotain hyvin teollista, kuten teollisia värejä, aikanaan lääkkeitä ja sitten, saksalaisten johdolla filmejä ja lopulta muoveja.

Nyt kuvan esittämässä viime viikolla ilmesytneessä kirjassa esitellään kolme Nobelin talouspalkinnon saanutta tutkijaa. Jpa teoksen ja keksinnön käsitteet on korvattu “innovaatiolla”. Todella huonoja innovaatioita olivat auto ja asfaltti. Sekä Trump että Putin ovat ehkä tuhoamassa maailman taloudellista järjestelmää, koska uudistuminen tai edistymnen vaatii joustaaa yhteistyötä tiedon tuouttajien ja levittäjien kanssa, ja nämä herrat tuntuvat keräävän vain rahaa. Nobelistit ovat samaa mieltä siitä, että sekä marxilaisen että klassisen taloustieteen tuotannonteijööistä - työ, maa ka pääoma - puuttuu tärkein: tieto. Ja tietoa kertyy yhteisöihin, joissa onn luvallista ja luonnollista myös olla vääräsä ja epäonnistua.

Ninpä. Suomen äkillisen nousun yksi tekijä saattoi olla uittoränni eli norjalaisten käyttöön ottama tukkiränni, joka muutti nopeasti sekä Kymijoen seudun että Saimaan vesistön talouden. 

Joka johtaa siihen, että viimeksi kuluneet 20 vuotta ovat todella olleet B-luokan poliitikkojen temmellsysaluetta.

Muisti

Tästä elämä ei jatku, ajattelin. Täyttäisin ennen pitkää viisi vuotta. Kiirehtiessäni pimeän elokuvateatterin läpi kotiin lirahti pissa housuun. Ja ne olivat pitkät housut! Sellaisia ei yleensä ollut alle kouluikäisillä. Ilma tuntui tunkkaiselta. Pölynimuri, jollaisia ei ehkä ollut kylässä muita, oli merkiltään Nilfisk.

Olimme juuri muuttaneet talon puupäästä kivipäähän. Puupää oli päivänsä päättäneen nahkurin pakkohuutokaupasta 1926 ostettu, ja joen puolella olivat pystyssä ulkorakennukset, myös navetta ja talli. Lehmien nimet olivat Hertta ja Lelu. Hevoset olivat Ritari ja Urpo. 

Koiraa ei ollut. Isoisä pelkäsi koiria. Naapurissa oli kissa, Miina. Vanhmpani eivät pitäneet kissoista.

Muuttojärjestelymme saattoi liittyä tapahtumiin, joita kukaan ei halua muistaa. Koulussamme, joka oli silloin yksityinen keskikoulu ja lukio, opettajat olivat järjestäneet mellakan. Se huipentui niin ikävästi, että talossamme asunut lehtori ampui itsensä, rouvansa peilipöydän ääressä, sota-ajan virka-aseellaan.

Minulle periytyneen tiedon mukaan tuo lehtori järjestettiin häpäisemään itsensä nuoren viransijaisen vuoteessa. Hanke olisi onnistunut yli odotusten, mutta seuraus oli tietysti odottamaton. Motiivi oli paremmuusjärjestys opettajainhuoneessa. 

Ennen pitkää vaihtoi paikkakuntaa myös matematiikan opettaja, koska hänestä ei pidetty. Lisäksi hän oli ollut paikkakuntalaisten komppanian päällikkönä, kun todella hyvä ja “oikea” oman kunnan mies kaatui Kumurissa. Nuo Ruskealan seudun taistelut aiheuttivat kirjoittelua vuosikymmeniä. Enemmistön mielestä takana olivat katelliset vaasalaiset ruotsinkieliset, jotka halusivat viedän pohjalaisten ja eversti Laurilan Talvisodan Taipaleen maineen.

Merkittävä osa opettajista poistui paikkakunnalta, yhtenä johtajaopettajatar, joka oli toinen kummini. Pian valmistui suurten ikäluokkie paineessa uusi koulurakennus, johon hankittiin ihan tavallisia lehtoreita. Välissä oli pari pilipalimiestä, joista ainakin yksi oli kuulemma kiinnostuneempi pilsnerin juomisesta kuin koulusta.

Valitettavasti hyvää paikallishistoriaa ei pitäjästä ole. Tämän olemassa olevan kirjoittaja kuoli kesken kaiken.

Ne housut on pesty kauan sitten, ja ainakin kahdeksan kertaa olen ollut muutoin toivottomasti umpikujassa. Useimmiten en ole huomannut itse mitään ajoissa.

Housujen mukana on kadonnut myös rakennus, joka oli ajan maaseutuoloissa iso, 37 asuin- tai liikehuoneistoa.

Rakennuksen valmistuessa 1938 olot paranivat ja oltiin menemässä kohti pysyvän rauhan aikaa. Kunnastamme oltiin muodostelemassa kauppalaa. Olisimme ohittaneet itsensä Lapuan, koska meillä oli varuskunta eli Ilmasotakoulu.

Isoisäni Martti Yrjö Nurmen (1896 - 1985) jälkeen jäi riitaisa perikunta. En tunne asian vaiheita, koska olin tietenkin lakimiehenä esteellinen. Ainakin kaksi itsemurhaa tapahtui, ja useampi henkilö päätyi tahdonvastaiseen laitoshoitoon.

Isoisäni ja isäni ovat jättäneet muistiinpanoja, mutta valitettavasti en usko niihin täysin, koska molemmissa on selittämättömiä aukkoja. Sen uskon, että isoisäni piti Pohjanmaalla sormensa irti politiikasta vapauduttuaan punakaartilaisena Hämeenlinnan Poltinahon vankileiriltä. Sitä en tiedä, missä välissä isäni, kunnanvaltuuston jäsen jo alle 30-vuotiaana, järjesti itsensä Kekkosen epäsuosioon, josta ei, kutee tunnettua, ollut pääsyä.

Hiukan epäilen, että Boreniuksen toimiston usein korostettu etevyys ja isänmaallisuus olivat yhteydessä sota-ajan Saksa-suhteisiin, ja jo ennen sotia toimisto oli suorastaan erikoistunut äärioikeiston oikeusjuttuihin, joista näkyvin oli K.M. Walleniuksen puolustaminen presidentti Ståhlbergin kyyditysasiassa.

Se kahdeksas kerta oli oivallukseni, että historian väärentäminen kuuluu historiantutkijan ammattiin. Olin ollut vähintään yhtä älytön kuin kollegani. 

Ranskassa Furet’n johdolla ja Saksassa vastaavasti käytiin 1970-luvulta alkaen hyvin syvällistä keskustelua, jonka pohja on helppo nähdä: kuinka tässä näin kävi.

Kun äänessä olivat tutkijat, kysymys muuntui myös muotoon: voiko ihminen aidosti ymmärtää edes muutama vuosikymmen sitten eläneen maanmiehensä ajattelu- ja tuntemistapaa eli mentaliteettia.

Muiden ohella M. Foucault antoi kysymykseen tyhjentävän vastauksen jo kirjassaan Les Choses et les Mots (1966). Vahinko ettei kirjasta saanut selvää. Luin sen itsekin. Luin monta muutakin ja pidin myös Baudrillardin ajattelusta kirjassa, jonka nimi tarkoitti symbolista vaihdantaa ja kuolemaa. Aikani mietittyäni tulin siihen tulokseen, että tuo ajattelutapa on pötyä. Nähdäkseni hyvin monet muutkin ovat tätä nykyä samalla kannalla.

Ranskalaiset ovat erikoistuneet julkaisemaan henkevältä vaikuttaaa pötyä, saksalaiet tutkijat taas kirjoittavat yhä uudestaa kansallisen katekismuksen eli “virallisen totuuden”, kun taas ruotsalaisilla on tapa sivuuttaa epämiellyttävät asiat vaikeemalla. Kerran luin italialaisen kouluhistorian. En ollut uskoa silmiäni kertomuksesta Euroopan johtamasta valtiosta, joka aina kunnostautui etenkin sotilaallisesti.

Ninpä: en ollut ymmärtänyt syvällisesti, että omana elinaikanani tapahtui vallankumous, joka on merkittävämpi kuin erinäiset uskonnot ja aatesuunnat: internet / älypuhelin.

Valehteleminen on kautta aikai ollut hyvin tehokas vallankäytön tapa. Nyt se on todella vallassa. Käänne tapahtui noin vuonna 2 000. Itse aloittelin alalla vasta 1989 ja nin ja ain vahvistusenkin, että esimerkiksi Euroopan arkistojen faktoista oli alustavasti inventoitu korkeintaan 5 prosenttia. Luultavasti tosiasiaväitteiden määrä on laskeut tästä.

Maininta lukijoilleni: olen ollut hiukan kipeän. Siitä tauko kirjoittamisessa.