Väärä kertomus

 

 

Taas pääsen yhdistämään kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Graeber - Wengerowin ”kaiken sarastus” on siis antropologiaa ja arkeologiaa. Will Storrin ”The Science of Storytelling” on aika erikoinen teos, joka tuntuu esittelevän kerrontaa lähinnä käsikirjoituksen näkökulmasta. Storr kauhoo kuitenkin syvälti myös perinnettä ja aivan uutta neuropsykologiaa.

 

Neurobiologia tietää, että ihminen pystyy keskittymään esimerkiksi omiin ajatuksiinsa edullisessa tapauksessa korkeintaan 7 sekuntia. Onneksi on vastalääke. Se on kymmeniä tuhansia vuosia vanha. Keskustelu. Keskustelijoita voi olla kaksi tai kaksikymmentä.  Mielikuvituksessani näen leirinuotion, jonka ympärillä on kaluttuja sääriluita ja muuta mieluisaa.

 

Kirjoittajan mielestä mikään ei ole muuttunut esimerkiksi uusimmassa James Bondissa verrattuna viiden tuhannen vuoden takaisiin tarinoihin. Ellei katsoja/kuulija kiinnostu ihmettelemään, mitä tulee seuraavaksi, hän menee nukkumaan vaadittuaan ehkä sitä ennen rahojaan takaisin.

 

Menneisyyden tutkijat Graeber ja Wengerow ovat keskittyneet osoittamaan, miten vähällä järjellä tiedemaailma on hyväksynyt räävittömiä valheita, kuten ajatuksen evoluutiosta metsästäjä-keräilijät, maanviljely, teollisuus.

 

Huolellisesti tehtyihin viime vuosikymmenten kaivauksiin ja tarkkailevaan tutkimukseen tukeutuen he todistelevat asiaansa. Maanviljely, jota Jared Diamond ja monet muut sanovat ihmiskunnan historian suurimmaksi onnettomuudeksi, ei ollut mikään kynnys. Monessa paikassa saimme herrat, veronkantajat ja rosvot niskaamme ja kaupan päällisiksi tarttuvat taudit, jotka levisivät aidatuilta eläimiltä isäntiin. Kaikin paikoin näin ei käynyt.

 

Amerikan mantereella oli vuosituhansia sitten jopa suurempia ”kaupunkeja” kuin Euroopassa ja Aasiassa. Ne jätettiin välillä pahuutensa valtaan, ja monet on nyt löydetty vasta satelliittikuvauksella. Laajoilla alueilla oli viljelty ja rakennettu taloja, kunnes vaeltelu metsissä alkoi taas miellyttää enemmän. Ihmisten, eläinten ja kasvien joukkotuhon toivat espanjalaiset 1500-luvun alussa. Ihmisistä meni lopullisesti 95 prosenttia muutaman vuosikymmenen aikana.

 

Kirjoittajien innostava ajatus on, ettei jääkauden jälkeinen ihminen ollut tyhmä eikä kykenemätön kuvittelemaan ja punnitsemaan poliittisia vaihtoehtoja.

 

Maantieteen ja ilmaston armoilla hän oli. Mutta hän oli kova liikkumaan. Parikin tuhatta kilometriä taittui jalkapelissä tuosta vain.

 

Kertomuksen virheellisyys on sama kuin paljasjalka-darwinismin. Evoluutio ei kulkenut kohti jotain suurenmoista, nimittäin meitä ja yhteiskuntaamme. Ongelma on, miten Hobbesin ja Rousseaun kuvailema tilanne pääsi jäätymään – ihminen on peruspaha, ihminen on perushyvä. Molemmat ovat aika lapsellisia ajatuksia. Ovatko kettu ja sakaali hyviä vai pahoja?

 

Storr tuo tukea muutamalle ajatukselle, joita olen tässä tavannut toistella. Kuten että ”todellisuutta” ei ole olemassa. Se mikä mielestämme on totta, on ennen kaikkea taukoamatta hyrräävän hermostomme tuotetta. Kun pistän neulalla sormeeni, kipu ei tule sormesta, vaan aivorungon alueelta. Sen pystyy nykyisin mittaamaan ja kuvaamaan.

 

Todellisuus on monessa mielessä sepitteellinen, koska hermosto ja aivot tarjoavat jatkuvasti muotteja eli selityksiä. Viisi aistiamme ovat vinossa. Esimerkiksi äänen kuuluessa molekyylit eivät kolise toisiinsa. Paineenvaihtelun aiheuttamat välittäjäaineen aallot ”kuuluvat”, mutta puhdasta ääntä tai täsmällistä siniaaltoa ei luonnossa esiinny.

 

Ihmislajin lähtökohta ei ole pelkästään kieli, vaan kertomus. Se voi kuvailla alkusyntyä tai sitten Afrikan vihreitä kunnaita, jotka leviävät parin viikon matkan takana. Tarinat eivät ole enää tavoitettavissa, mutta halu kuunnella on tallella.

 

Kirjani eivät mainitse sitä, mutta tarinoiden suuri aikakausi on ehkä huipentumassa. Sata vuotta sitten kaksi jokseenkin ihmeellistä tarinaa sai suosiota ja muuttui pakollisiksi. Niitä sanotaan kommunismiksi ja natsismiksi. Molemmilla oli sama ydin: me olemme parempia kuin muut. Me olemme parempia kuin kukaan muu. Institutionaalinen tiede myötäili nöyrästi tarinoita.

 

Tällä hetkellä sekä USA että Kiina ovat kertomusten vankeja. Trump todisti, että melkein mitä tahansa voi väittää todeksi, ja heti jokin joukko uskoo. Isossa Britanniassa kukaan ei taidan oikein tietää, mihin brexitiin johtanut politiikka tähtää. Sen takana on perusteeton myytti maan suuruuden palauttamisesta. Venäjä on palannut vaivihkaa 500-vuotiseen tarinaan, jonka mukaan Venäjänmaa on epätavallisen pyhä ja siten velvollinen tekemään mitä kulloinkin keksii.

 

Menneisyyden tutkijat ovat todenneet esineistä, luista ja siemenistä hyvin yleisen piirteen. Joukkojen (”heimojen”) välillä on usein jyrkkiä rajoja ja suoranainen tarve tehdä kaikki täsmälleen toisin kuin naapurissa. Eivätkä heimot perustu sanottavasti sukulaisuuteen. Sen jäsenet ovat ”veljiä” ja ”sisaria” vain kuvainnollisesti. Valtaosa väestä voi olla kaukaa tulleita.