Minulla on parikymmentä ihmistä, joille ajattelen lähettää viestin. Tähän asti suurin este on ollut ihmisten siirtyminen eläkkeelle ja operaattoreiden hyödyttömät temput. Sähköpostiosoitteet muuttuvat yllättäen, tai sitten jäävät muuttumatta. Eilen selvitin viimein, miksi erään tuttavan puhelin ei toimi Minun laitteissani viimeinen numero puuttui. Se on seitsemän.
Toisaalta kehitellessäni tämän päivän ja huomisen itämerensuomalaista mytologiaa olen kehitellyt hautausmaapuhelinta. Olen kirjoittanut muistiin muutamia puhelinkeskusteluja. Luulin saaneeni väärän numeron, kun A. Hitler sanoi mielestäni hyvin epäluonteenomaisesti: ”Luulisi vituttavan, mutta kun ei!”
Mihin sika siivistään pääsisi?
Hiljan olin soittamassa serkulleni sanoakseni, että kellarin metallityöhuoneen avain on sitä lähimmässä komerossa sen haljenneen hillopurkin takana, jossa on reksauksesta huolimatta vähän homeeseen vetänyttä kurkkua.
Asianomainen on huono vastaamaan puhelimeen. Siten päästiin selvittelemästä, ettei ole kellaria, kun ei ole taloakaan, ja sorvi siirrettiin autokorjaamolle ja sieltä jonnekin, minne lie.
Hautausmaapuhelin toimii hyvin unessa. Käyn sekä lyhyitä että joskus seikkaperäisiä keskusteluja muun muassa isoisäni kanssa, ja olen saanut mainioita vihjeitä ja vaikeasti korvattavia tietoja.
Aamuisin saatan sivistyäkin. Jostain syystä Ian McEwan, jonka tiedän erinomaiseksi kirjailijaksi, ei ole sytkäyttänyt minua suuremmin. Mutta hänen tunnin keskustelunsa BBC:n edelleen verkosta löytävällä videolla Nima Arkani-Hamedin kanssa (YouTube Science Museum). Viimeksi mainittu on teoreettisen fysiikan professori, Princetonissa. Putiikki on sama, josta käsin Einstein ja Gödel tekivät kuuluisia kävelyjään jupisten luultavasti Kööpenhaminan konkordanssin epätarkkuudesta.
Herrat käskivät katsomaan videon, jolla Leonard Bernstein käy läpi – Beethovenin 5. sinfoniaa. Hän kuulemma repii esiin säveltäjän hylkäämiä käsikirjoituksen palasia ja panee nauhat pyörimään näyttääkseen, miltä ne olisivat kuulostaneet. Kammottavilta.
Selvitellessään tieteen ja taiteen lähes täydellistä samanmuotoisuutta (ja sotkeakseen Snow’n ”Kaksi kulttuuria” suohon herrat perustelevat, että Kohtalosinfonian kaikkien ylistämä johdonmukaisuus ja väkevä helppous on hylätyn materiaalin valossa kaamean työn tulos. Mutta lopputulos on sitten, sanoo Arkani-Hamed, kaunis kuin Eulerin identiteetti.
Tulos on ainoa mahdollinen, vähimmin keinoin luotu, ja siksi järkyttävä.
Hän näytti käsillään tilanteen, jonka tunnen runon kirjoittamisesta eli tilanteista, jolloin runo tulee hyvin vaikeasti. Tässä, sanoo progessori, on ratkaisu. Ja näyttää käsillään tyhjää tilaa kahden kämmenen välissä. Tässä on ratkaisu – mutta missä on kysymys?
Se on puhtaan matematiikan alituinen kysymys. Ja kirjallisuuden, täydentää McEwan. Ja näin se on.
VastaaPoistaTätä en olisi halunnut löytää. Ilkka Tales -kuka lienee, virka jos tunnet- toimii David Cameronin, Lex Greensillin ja teräs Guptan chain, ketjurahoitusfirman varapuheenjohtajana.
En olisi tuntenut miestä vaikka olisinkin bongannut Säätytalon takaovilta. Ei siellä ollut ketään.
Tuo Greensill vararikko juontunee viime kädessä siitä että Suisse Credit tarjosi rikkaille asiakkailleen Greensillin rahastoja näiden pääsyksi sijoittamaan Greensillin nopeasti kasvavaan laskusaamisten moderniin vekseli diskontaamiseen.
Sveitsiläisen rahasto osti ne ja laskutti myöhemmin vaikka Mersulta. Välistä vetivät Suissen rahasto-osalliset marginaalit itselleen. Simppeliä. Mutta kun homma hötöraha-velka-maksukelpoista Cityssä ja Wall Streetillä moderneissa taseissa, niin -niin täyttä kultaa. Velkapetillä. Joskin nyt parin viikon päästä samoissa piireissä katinkultaa. Ilmapatjalla.
Meikä sai tartunnan Säätytalon ainaisista kokouksista. Että kuinka lääkärimiittig jatkuu ja jatkuu. Potilashan kuolee tai tervehtyy itsestään. Kävin siis katsomassa kuten kerroin 16.3.
Nyt googlaus nosti tämän Ilkka Taleksen ja kaiketi Greensill Capitalin nurinmeno koskettaa meidän metropolialueitten rakennussektorin valtaisaa lainotusta sekä pankeista että rahastoista. Siksi pullakahvia närästykseen saakka, mietitty, lobattu, soiteltu ylt´ympäri pelastusrenkaan perään. Tuli uitua katiskaan. Vedenvaraan.
Ei Ilkka Talas sellaista meille tarkoittanut. Ei sellainen ollut hänen hedgestrategiansa vaikka jonkun vasta-contra-pelittäjän olisikin, varmaankin ollut. Mutta tartunta leviää taseesta seuraavaan. Lainaajat ja omistajasijoittajat vetävät rahojaan pois. Aluksi sveitsiläiset.
Suomestakin vetävät täkäläiset instituutiot ja ulkomaiset. Koko maa vapisee. Nyt koetetaan jos voisi pidätellä yli nostoaikanormaalin. Toivottavasti jokin force major tilikikka on keksitty ja pelaisi. Sopii epäillä. On kai pikemminkin Arsenaali 2, asevarasto. Siellä istua mököttää veronmaksaja.
Mutta nyt kansainvälinen finanssimaailma lainaa Suomelle rahat ostaa pelurit niskoitamme. Valtionvelka ei kasvaisi kuin muutaman kymmenen miljadia, ehkä sata. Se kävisi. Mutta iso munaus.
Vielä kuukausi sitten asuntokaupan seireenit kertasivat hymnejään ja kauppa vilkastui. Nyt se on ohi. Pidä silti Tatjaana huivistas kii. Se on suomalaisten yhteinen röijy, ja jos yksi riisuu, paniikki tarttuu. Jäisimme paljain niskoin kevätyöpakkaseen.Nimetön.
nys Sää sen keksit!
PoistaVäsättyäni aikoinaan suunnattoman työn tuloksena graduni (70-luvulla), lueskelin sattumalta samaan aikaan Sibeliuksen tavasta työstää, jota kutsui 'takomiseksi’, teoksiaan kriittisyydessään yhäti. Otin jättövalmiin kemian graduni sananmukaisesti oitis esille, josko olisi'takomista'. Tuloksena oli noin 250 gradustani päälle sata sivua roskiin, korkein arvosana ja kaiken kukkuraksi antoivat gradu palkinnonkin! Kokemuksestani otin ’onkeeni’ ja hyödynsin sitä sittemmin menestyksellä koko työelämänkin. Kiitos Sibeliuksen!
VastaaPoistaTapaus suorastaan jysähti mieleeni kuunneltuani ekan ja viimeiseksi jääneen kerran Sibeliuksen fantastisen viulukonserton alkuperäisversion: voiko tämä olla totta? Sellaisenaan se olisi mielestäni jäänyt unholaan 'musiikiksi muun musiikin joukkoon'. Rankan takomisen tuloksena särmikäs fantastinen timantti antamaan meille pysyvästi iloa elämäämme!
Olipa mainio kommentti. Tunnen useita vastaavia tapauksia samanlaisin seurauksin. Tavallista on kirjoittaa samat asiat toiseen ja ehkä kolmanteen kertaan sekavaksi sammiksi. - Myös Sibeliuksen viulukonserton versioisa olen samaa mieltä. Ja kirjallisuudessa Pound editoi Eliotin Aution maan nimirunosta 9/10 roskiin ja oneksi säästi kynällä korjaun version, joka on julkaisu. Täysin perusteltuja poistoja.
PoistaJos ihmisellä on yl. jotain sanottavaa, se mahtuu uskomattoman pieneen tilaan. Niin pieneen, ettei uskoisi.
PoistaRunot ovat 'merkityksillä ladattua kieltä' aidoimmillaan.
Lujasti puheaikaa.
VastaaPoistaTässä alkaa olla aika kuumat paikat valkoisille heteromiehille. Vaikka kuinka kiemurtelisit, niin rasisti olet. Näin sanoo brittikirjailija Reni Eddo-Lodge, jonka kirjasta "Miksi en enää puhu valkoisille rasismista" lehdet ovat kirjoittaneet myös Suomessa.
VastaaPoistaPitääkö nyt sitten valkoisen heteromiehen käydä ottamassa kokomustan tatuoinnin penikseensä. Silloin sitä ollaan edes joltain osin niin neekeriä että…
Ellet ryhdy kaappiheteroksi?
PoistaIikka H.
Joskus aikoinaan seurasin Dallasin keskusaukiolla ympäröivistä toimistorakennuksista tulleita lounastaukolaisia, mustia ja valkoisia miehiä. Hieman pelkistäen mustat olivat hyväkroppaisia ja hyväryhtisiä, valkoiset taas punakan turpeita ja huonoryhtisiä. Silloin ymmärsin jotain valkoisen miehen irrationaalisesta vihasta mustia kohtaan.
Poistaonko tämä kommenttiosuus joku kloaakki?
Poista"Hieman pelkistäen mustat olivat hyväkroppaisia ja hyväryhtisiä, valkoiset taas punakan turpeita ja huonoryhtisiä."
PoistaMuodikkudestaan ja oikeamielisyydestään huolimatta syvän rasistinen kommentti tyyliin "Ne on kaikki noin huonoja, rumia ja varmaan tyhmiäkin".
Vaihda kokeeksi tuossa rakenteessa musta ja valkoinen keskenään. Tarkastelva ominaisuus saa olla muukin kuin fyysinen puoleensavetävyys. Huomaat heti, että ei noin saa sanoa.
En varsinkaan, jos se on totta.
Beethovenin itsekritiikki vaikutti yli sata vuotta hänen kuolemastaan niinkin, että Sibeliuskin hautasi viimeisen teoksensa Gallén-Kallelan kanssa. Vaikuttanee yhä.
VastaaPoistaKemppiselle varovainen toivomus: jos ei tuo Toipila siivoa suutaan, täältä lukijoiden joukosta lähden minäkin, monen kaverini perässä.
VastaaPoistaHetken viihdearvo meni jo.
Toipilan eliminointivaatimus:
PoistaJahas, tässä jo kuuluukin iloisen lynkkausjoukon reipas saappaiden kapse katukiviin. Köysiniput olalla ja niin täynnä omaa oikeamielisyyttään että vallan!
Elämme totalitarismin nousun aikaa taas.
Suvaitsevaisuutta veljet, suvaitsevaisuutta. :)
Aika moni muukin palstan vakiokommentoija tekisi palveluksen, jos pystyisi olemaan kirjoittelematta aina samankaltaisia, hyvin vähän blogin aiheeseen liittyviä postauksiaan.
PoistaEhkä tämä palsta on mielenterveyden hoitoa. Kun lähipiirissä kukaan tuskin jaksaa kuunnella samoja jorinoita ja valituksia vuodesta toiseen, jonnekin ne on suollettava.
Hoi polloi! Lukijat olemme täällä kirjoittajan ajatusten perässä, emme välttämättä enemmän tuntemattomien kommentoijien takia. Scrollini ei vähääkään kärsi ylettömän pitkien omakehujen ja itsestäänarvattavuuksien ohittamisesta, ja arvaisin että vuodet tuomioistuimissa ovat tainneet kasvattaa Kemppisen suhtautumiskykyä monenmoisiin asiansa ajajiin. Oppikaamme mekin jotakin.
PoistaÄlkkä olkka - hmm.. jyrkkiä. Kun on ennenkin menty siitä mistä pääsee eikä aitovieriä mittaillen.
PoistaErilaisuus on näennäisesti sallittua kunnes joku on henkeen ja vereen todella erilainen, Toipila on omassa asiassaan väkevä. Juu, farisealaisia pölähtää kyllä ripeästi toruskelemaan että ei tuo ole oikein ja sopivaa. Ei se untakaan ole.
On kohdallaan, että Kemppiselle tutusta kulttuurista - saamelaiset - on ilmestynyt esikoinen, jossa Jung ja Freud ovat ajuireina.
VastaaPoistaLapissa Pohjanmaalta tulleiden rooli on aina ollut hyvin merkittävä - h-kirjaimen "päälle puhuminen" kuuluu tuliaisiin.
Kiitos siitä(kin).
Kirja, josta on puhe on Niillas Holmbergin Halla Helle (lähellä toista: Hilla Halla-aho?), saamelaisuuden Taikavuori (Gummerrus 2021).
Luin kirjan toisen kerran viime yönä unessa, jonka tapahtuma-aika oli 30.10. 1961, paikka Luirojärvellä, Sokostin juurella.
Unessa ilmestyi myös Gummerruksen henki, hämeenlinnalainen kirjakauppias Enok Rytkönen (1874-1960).
Uinuskelin näiden kirjoitusten aikoihin dystopiassa jossa oli tuhannen tulenpalava hoppu kaikilla muilla muttei ittellä. Joku yhteiskuntatyyppinen kalabaliikki se oli, tyhmät sinkoilivat päntiönään ja yritin kovin varovaisesti saada tolkkua miksi ja minne matka. Loppui sitten kun kaadoin kummallisen tuopillisen vasta-alkavaan metsäpalon alkuun näppäillen samalla puhelimesta kaverin numeroa soittaakseni että juu täällä ollaan aikaas valmiksia, lähekkö kaljalle.
VastaaPoistaSaatana. Heräsin kun herätti se sama luuri. Olisin katellu sen niin mieluusti. Ehkäpä toiste. Sekin että muistin sen niin hoodeenä, harvoin sitä käy.