Älä jätä

 

Ikävä kysymys: ovatko intellektuellit kadonneet Suomesta? Ovatko nuo otukset vähentyneet kaikkialla?

 

Tiedän. Ehkä termi n vanhentunut tai saastunut. Sekä mairittelevat että päinvastaisen herätteen aiheuttamat sanat muuttuvat nopeasti. ”Porvari” tarkoitti kerran kaupunkilaista, sitten maakaupan vapautumisen jälkeen kauppiasta, sitten syystä tai toisesta varakasta henkilöä, sitten oikeistolaista jne.

 

”Jätkä” oli ikävä haukkumasana ja puhutteluna suora loukkaus. Nyt Rovaniemen rannassa on jätkän patsas ja Kekkonenkin väitti aikoinaan, ettei hän mikään herran ole vaan helvetin hyvä jätkä.

 

Katsoin hyvin tarkkaan televisiosta, että mikä vika tuolla naisella on. Vilkkaus toi mieleen eräät tunnetut häiriötilat. Ikää ei ollut paljon, mutta asianomainen on kuulemma tekniikan tohtori ja valmistumassa myös eläinlääketieteen lisensiaatiksi. Arveluni: nero.

 

Tuo termi saastu melkein sata vuotta sitten. Jotkut lukijat ymmärtävät sen toivottavasti samassa mielessä kuin ”Kulttuurihistorian” Egon Friedell aikoinaan. Friedell oli itse nero ja aikakauden johtava intellektuelli.

 

Tuo i-sana tarkoittaa kirjoittamanani henkilöä, joka on erittäin hyvä siirtymään uskottavasti alalta toiselle. Paraskaan jonkin alan auktoriteetti ei ole sellainen. Suomessa Donner, Haavikko ja E. Paasilinna olivat, Ruotsissa esimerkiksi Jan Myrdal. Perikuva oli George Orwell. Vanha perikuva oli Blaise Pascal, joka oli yhtä hyvä uskonelämään tunkeutujana, matemaatikkona ja kirjailijana. Voltaire oli tasaisen huono eli vain nokkela sangen monella alalla.

 

Kun nyt rupean lukemaan esseenä taitettua tekstiä lehdestä, jonka tiedän julkaisevan intellektuellien tekstejä, pääsen tyypillisesti viisi tai kymmenen riviä ennen kuin parahdan. ”Itseilmaisu tuli taiteeseen samaan aikaan kuin salapoliisitarina kirjallisuuteen…” Kirjoittaja ei siis tunne taidetta eikä kirjallisuutta, mutta julkaisee vain. Renessanssi on melkein täynnä hienoja maalattuja luonnekuvia ja 1600-luvulta voitaisiin aloittaa Rembrandtista. Salapoliisitarinoiden suurmestari oli Lucretius, ellei Homeros. ’Poliisia’ nykyisessä mielessä ei ollut olemassa ja sana ”polis” tarkoitti kaupunkia.

 

Paljastus: vielä minun nuoruudessani lahjakkuus oli huonoa käytöstä, josta rankaistiin. Sekä koululaitos että yliopisto saattoivat puheissa väittää muuta, mutta käytännössä lahjakkuuteen suhtauduttiin leppymättömän vihamielisesti. Sitä perua on vieläkin tavallinen omien saavutusten vähättely – sata kautta sata eli erinomaiset tiedot… varmaan kirjoitusvirhe tai muu erehdys.

 

Eräs kasvatustieteilijä sanoi luulleensa itseään erittäin huono-oppiseksi melkein siihen asti, kun huomasi tekevänsä väitöskirjaa. Mainio esimerkki i-sanan tarkoittamasta notkeasta asioiden yhdistelystä on vain televisiosta tuttu Saarikivi-merkkinen mieshenkilö, joka sanoi tänään, että Suomi on hyvin järjestäytynyt demokratia – ja sellaisena ehkä viimeinen katoavan lajin edustaja.

 

Mainitsemani henkilö näyttää olevan kielitieteilijä. Toivon ettei hän kirjoita viisauksistaan kirjaa, koska epäilen näiden ”äly hoi, älä jätä” -henkilöiden puutoksen olevan kuitenkin näkövirhe. Yleisö on tunnetusti lakannut lukemasta kirjoja, ja varsinkin ostamasta. Se ei johdu tietokonepeleistä. Se on minun sukupolveni kirjailijoiden, taiteilijoiden, intellektuellien ja vastaavien vika. Olisi uskallettava reippaasti myydä ajatuksiaan, jos sellaisia kerran on. Mahtoi se olla näky, kun Viipurissa koulun pihalla välitunnilla kaksi tätiä kyyristeli sitomassa suojattinsa kengännauhoja, yksi toisen ja toinen toisen jalan kimpussa. Huollettavasta tuli aikanaan yksi maan arvostetuimmista juristeista, ei kuitenkaan intellektuellia.