Sivun näyttöjä yhteensä

21. tammikuuta 2018

Pohjankirjan sisällys





8 kommenttia:

  1. Kirja ansaitsee julkisuutta, ei suomenkielellä enää niin paljoa hyvää julki tule. Kuvassa on muuten aivan Kemppis-herran näköinen mies.

    VastaaPoista
  2. Hienoa huomata että kustantaja uskoo vahvasti että Kemppisen nimi myy! Ei vaineskaan, tuo on selvästi sellainen kirja jonka ohi olisi vaikea kävellä kun olisi sitä Akateemisessa ensin silmäillyt. Ai niin, Akateeminen...

    Vakavammin: olen jostain syystä tähän asti välttynyt sekä hiihtokeskusten ulkopuolisen Lapin että Lappi-aiheisen kirjallisuuden lumolta. Pelkään siis nyt että yksikin "oikea" kirja voisi "väärässä" mielentilassa luettuna tartuttaa molemmat karttamani taudit. Toisaalta, kuuttakymmentä ikävuotta lähentelevälle vielä terveelle miehelle kumpikaan ei ehkä olisi kauhein kuviteltavissa oleva äkkinäisen ja kestävän kouhotusta lähentelevän kiinnostuksen kohde.

    VastaaPoista
  3. Vaikka sisällysluettelosta näkyvä perusta valtaosaltaan kirjahyllystäni löytyykin, käyn kyllä Pohjankirjan hakemassa sitä osastoa täydentämään. Arvio onnistumisen tasosta tulee kyllä jahka olen teoksen läpi käynyt.

    VastaaPoista
  4. Pohjankirja ja perunkirja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä mieltä olette; miten meni noin niinkuin omasta kohdasta? Kertokaapa jonkin kirjoittamanne kirjan ISBN -numero, sopinee? Snadit sanaleikit virnistävät vinoon, keskiaikainen teleologian enkeli kurkkii olan yli ja hihittelee varmasti työpäivän päätteeksi että sainpas, sain kuin sainkin sen kutvaleen kirjoittamaan asiansa Kemmppisen blogiin. Hyvää suojelusväkeä on niin vaikea löytää... Työmarkkinat vs. työelämä.

      Poista
  5. Olisin nähnyt mielelläni, että kirja olisi sisältänyt "Paratiisikurun" "Lumikurusta". Itseeni sen kaunopuheisuus teki aikanaan voimakkaan vaikutuksen. Paratiisikurun hieman hölmö nimi voitaisiin hyvin perustein muuttaa Kemppisenkuruksi...

    VastaaPoista
  6. Teos antoi enemmän kuin osasin odottaa. Vaikka hyvin monet tekstit tunsin entuudestaan, niin paljon löytyi itselleni uuttakin, sellaista jonka korkea laatu yllätti. Tekijä on erinomaisesti onnistunut laajalti valaisemaan valintojensa kautta pohjoisen olemusta. Varmasti tekijää on vaivannut valinnan vaikeus, sillä aineistoa riittää, mutta kooste on hyvin onnistunut. Jos jotakin kritiikkiä pitäisi esittää, niin Borgin luettelon tapaisen Saariselkään ja Sompioon liittyvästä kronologiasta olisi voinut jättää poiskin. Ehkä tuohon kannanottooni liittyy lievää kaunaakin, sillä hänen aikanaan Saariselälle on muodostunut satojen kilometrien mittainen puiston henkilöstön aikaansaama mönkijätieverkosto ja alueen infrastruktuuri muuten on menossa massamatkailulle soveltuvaan suuntaan. Itse teoksen ulkoasusta totean, että se on muuten toteutettu upeasti, mutta kansisivujen sisäpuolella olevien kuvakoosteiden painolaatu ei kuvien alkuperäistä laatua taida vastata. Pienenä kuriositeettina täytyy vielä mainita, että Kopsuslammen kämpän takaa kohti Nattasia otettu kuva on skannattu väärinpäin ja on teoksessa peilikuvana. Pientä kateutta joissakin herättääkseni ilmoitan, että tässä talven mittaan pakkaan varusteeni ja hiihtelen Saariselän tunturialueen eteläreunoja Jaurun latvoille ja sen varsia itään, kunnes rajavyöhykkeen paalu tulee vastaan...

    VastaaPoista