Kaikki olivat kokoontuneet juttutauolle, joten kamiinoissa oli tuli päässyt
tuli sammumaan. Lämmitysvuorossa ollut lähtikin heti tulta sytyttelemään.
Sorsa otti nyt puheeksi lähdön.
”Eiköhän mekin pojat siirrytä tästä lähipäivinä muuttolintujen tavoin
etelämmäksi. Eiks vaan sorsakin kuulu muuttolintuihin, jotka hiljalleen talven
tullen alkavat vaelluksen etelään. Me tosin olemme siitä aikataulusta jo
jäljessä. Mutta tiedättekö miten täältä parhaiten pääsee etelään, esimerkiksi
Urinaan?”
”Näyttäkääs, lentojätkät jalkineitanne, voiko niillä päästä. Ne ovat ainoat
kulkuneuvot näillä main. Tämä teidän sorsa näkyy olevan lentokyvytön, joten
tossua vaan toisen eteen. Aamulla kun lähtee, niin illalla on Urinassa.
Jättäkää kuitenkin Pakkasmaikki rööriensä hoitoon, kuuluu levittävän jo
sankkeria”, kertoi joku joukosta. ”Kyllä meiltä saa olla rauhassa Maikit ja
röörit, meillä on tarpeeksi tehtävää saadaksenne itsemme pysymään henkissä, kun
meillä raukoilla ei ole edes hartsuniskaa”, valitti Helander. ”Millä ihmeellä
me täällä saamme ruokaa ja muuta tarpeeseemme?”
”Sehän on helppoa, ryssänlimppu maksaa vain kolme kopeekkaa naula ja
sitnikka viisi. Niitä kun syötte, kyllä nälkä pysyy kaukana. Teillä näyttää
muut kamppeet kunnollisilta. Jos teiltä raha loppuu, niin menkää Jaagelborista
pyytämään förskottia ja hartsuniskaa. Se lähtee sieltä helposti, koska taidatte
osata ryssää eikä suukaan ole väärällä kohdalla. Mutta älkää vaan jääkö tänne
pelaamaan meidän rahojamme. Antaa niiden kiertää vain tämän porukan
keskuudessa. En mä tätä sillä sano, että olette korttihuijarin näköisiä, muuten
vaan tulin sanoneeksi.”
Työporukan lähdettyä aamulla töihin pojat jäivät miettimään. ”Ei millään
viitsisi talsia jalan noin pitkää matkaa. Ei sillä eikä millään, kyllä se
sujuu, mutta kun viimeksi talsittiin kesällä siellä Obin ja Jenisein
haarajokien välimaastossa. Niin ei se mitään herkkuakaan ole, kun on vielä
kertynyt tuota kannettavaa kamaakin.”
”Mutta pojat lähdetään heti aamulla matkaan, vähän vielä ensin parannetaan
asemaamme täällä olevien silmissä. Illalla juttutuokio ja aamulla taipaleelle.”
Illalla pojat kertoivat katoavansa täältä heti aamun tullen ja
tiedustelivat puroista, joko siellä on ylikulkua, onko suomalaisia
sillanrakentajina, ja kyselivät yhtä ja toista asiaan kuuluvaa.
Tarinoitiin ja politikoitiin.
Aamun tullen kaverukset ottivat startin kohti Urinaa. Marssi oli ratalinjaa
myöten melko vaivatonta. Kiirettä ei pidetty, joskin oli syytä pitää huoli
siitä, että perillä ollaan ennen kun työporukat ovat ehtineet majoittua.
Koko tämä väli oli työjoukkojen vallassa. Leikkauksia ja pulterikiviä
räjäyteltiin, joten oli varottava, ettei saanut lentäviä kiviä päähänsä.
Työnjako oli se, että suomalaiset tekivät poraus- ja räjäytystyöt, kaatoivat
puita ja tekivät ratapölkkyjä. Niitä koottiin karkoiksi radan sivuun.
Sotavangit olivat töissä lapioiden ja kankien kanssa. Ruski Iivana oli
purosiltojen arkkusalvoksilla, missä tappara heilui. Kirkiisit taas valvoivat
sotavankeja heitä kuitenkaan pakottamatta. Näytti tahtina olevan: kunhan tuppi
heiluu. Tällä välillä ei ollut ruokailumahdollisuuksia, joten ryssänlimppu oli
repussa, joka marssitahdin mukaan heilui harteilla.
Illansuussa saavuttiin ensimmäiselle kämpälle. Imandrajärvi oli saatu
näkyviin, tosin se ei ollut järven pohjoiskärki, sillä Imandra työntää vielä
lahden kohti luodetta. Tänne jo näkyivät Imandran itä- ja länsipuolella olevat
jylhän kauniit tunturit. Umpekti, josta käytetään nimeä Hiipinä. Se nostaa
lakensa täältä katsottuna terävänä huippuna yli kilometrin korkeuteen ja sillä
on seuranaan useita muita tunturihuippuja. Järven pitkä, etelään johtava selkä
on 120 kilometriä pitkä ja 120 kilometriä leveä. Vesi ei nyt kuitenkaan
lainehtinut, koska pakkanen oli sen kahlehtinut. Tämän järven itärantaa
seuraillen nyt rakennettiin kiireellä rataa, jonka tuli ensisijaisesti palvella
sotaan liittyviä tarkoitusperiä. Sen pohjoispäässähän oli sotaa käyvän
suurvallan ainoa turvallinen ja koko vuoden auki pysyvä syväsatama, jolla tulee
olemaan suuri merkitys.
Kämppä oli suomalaisten käytössä ja siinä majoittui noin satapäinen
miesjoukko. Siellä hääräili kokki pihamaalla toverusten tullessa ja tuodessa
terveisiä Kuolasta.
”Jäämme tänne joksikin aikaa, jos sopii, ja olisimme teidän
muonavahvuudessanne. Tietenkin voimme maksaa oman osuutemme rahalla, koska
meillä ei ole työkorttia eikä hartsuniskaa. Sopiiko? Illalla miesten tultua
kämpälle kerromme koko porukan kuullen uutiset ja kuulumiset, joten olkaa
paikalla.”
”Mikäs siinä, sopiihan se”, sanoi kokki. ”Katsokaa kämpästä tyhjää
laveria.”
Toverukset tarkistivat kämpän, jossa laverit olivat kahdessa kerroksessa.
Kämppä oli tilava ja lämmin. Varusteena oli kaksi rautalevykamiinaa, joista
peltiputket johtivat savun välikaton läpi ylös. Miesten petit olivat miestä
myöten, toiset siististi viltein petattuja ja toiset jätettynä sekaisin.
Oikealla, lähellä ulko-ovea löytyi yläpetiltä tilaa, jonka pojat valtasivat.
Miehiä alkoi tulla kämpille, jotkut peseytyivät, toiset eivät. Haettiin
ruokailuvälineet esille ja tuotiin keittoastiat sisälle. Kokki jakoi keitokset,
limput ja muut. Syötiin.
Syötyä alkoi joku kysellä, mistä pojat olivat tulleet.
Taas alkoi Martti jutella istuen laverin reunalla. ”Koittakaa tulla
lähemmäksi, että kaikki kuulette, ettei tarvitse samaa juttua moneen kertaan
jauhaa. Terveiset Kuolasta ja satamasta. Terveiset ratapäälliköltä ja
komendantilta. Olimme purkamassa kuularuiskuja laivasta, mutta niitä tuli
liikaa. Pelkäsimme hukkuvamme aseisiin ja tulimme tänne, koska täällä on
rauhallista.”
”Mitä, hyvät ihmiset, leviääkö sota tännekin? Äkkiä pojat Suomeen, että
emme joudu kuularuisku ruuaksi”, huusi joku. ”Hiljaa!” ärähti toinen.
Martti alkoi hakea ajatuksen päätä, joka häneltä oli katkaistu, ja sen
löydettyään jatkoi:
”Ei kai tänne sotaa lähiaikoina tule, mutta aseita tulee ja paljon
tuleekin, mutta otaksun niiden menevän nopeasti eteenpäin, sillä jossain siellä Presmysselin tienoilla kuuluu niitä
tarvittavan.”
”Millä ne sitten tulee, ja millä ne sitten menee? Ei tästä ainakaan vielä
vuoteen läpi pääse, kun rata ei ole valmis. Onko muka jotain uusia kulkuneuvoja
keksitty?” kuului taas.
”Ei ole vielä uusia keksitty, mutta tulee vanhoja, joita monikaan teistä ei
ole tottunut näkemään.”
”Mitä sitten? Kerro, kerro!” kuului joukosta, joka oli tiivistynyt
toverusten ympärille.
”Emmä viitsi, kun ei alkuunkaan pääse, niin jo keskeytetään. Kertokoon
Sorsa.”
Se oli Sorsalle mieleistä. Hän alkoi kertoa samaa juttua, jonka Martti oli
edellisessä paikassa kertonut, höystellen vielä sopivissa paikoissa, että ”kun
punaposkiset ja korkearintaiset tytöt pitävät täällä lepotaukoaan ja työntyvät
oven täydeltä kämppäänne, te tietysti osaatte ottaa heidät vastaan
arvokkuudella ja yritätte saada lavereille tilaa. Mutta sukikaa sitä ennen
partanne, tappakaa täinne, siivotkaa kämppänne hyväksi. Ja kunpa vielä voisitte
prässätä housunne ja pestä paitanne.”
Ei kuulunut hiiskaustakaan joukosta, joka nyt kerrankin osasi kuuntelemisen
jalon taidon, katselivat silmät killillään kertojaa, joka nyt sai rauhassa
jatkaa tarinaansa.
”Siin on teillä pojat varaa valita, ei tartte ottaakaan ensimmäistä
sutturaa, joka ovesta tulee, vaan antaa mennä. Yhä tulee uutta ja uutta.”
”Henkäse välillä, mun tuli paha olla”, kuului lavalta.
”Jatka, jatka”, huudettiin kuorossa.
Sorsa sen kun lisäsi jauhoja puuroonsa ja lisäsi välillä mausteita. Juttua
riitti.
Martti sanoi välillä: ”Nytpä ei enää tänä iltana kerrotakaan lisää. Täytyy
jättää seuraaviksikin illoiksi. Teillä on huomenna kova työpäivä, joten nyt
nukkumaan joka sorkka. Huomenillalla saatte kuulla lisää. Ehkä paukku-uutiset.”
Kaikki tyytyivät tähän hankkiutuen nukkumaan.
Pojat tiesivät saaneensa yliotteen koko porukasta tietäen myös, että heistä
siellä pidettiin. Tuskinpa antavat ostaa edes itse ruokatarpeitaan, vaan ehkä
ehdottavat tämän jättämistä heidän portsilleen.
Aamulla miesten mentyä toverukset alkoivat suunnitella elämää eteenpäin.
Päätettiin, että jos vaikka käytäisiin Urinan keskuspaikassa katsomassa, miltä
elämä siellä näyttää. Jätettiin liiat roinat kämpälle. Jos löytyy parempi
paikka, niin täältähän nuo löytyvät. Kun siellä on se saunakin.
Siinä hääriessä, matkaan lähtöä touhutessa Martti sanoi: ”Pankaas pojat
merkille illalla miesten käyttäytyminen. Minkä vaikutuksen Sorsan korea puhe
heihin teki. Sinä, Sorsa, voit päivän aikana mietiskellä millä tavoin jatkat
kesken jäänyttä juhlapuhettasi.”
”Puhu sinä, sinähän olet meidän äänitorvemme”, esteli Sorsa. ”Sinähän
niistä kaikista olet tiedotkin ottanut, ja sinä, jos kukaan, osaat esittää
asiat uskottavasti.”
”Olet sinä jo niin paljon oppinut, että varmasti osaat, osaatpa vielä
sopivasti höystääkin, kuten eilen illalla jo kuulimme”, sanoi Martti.
Toverukset tarkastelivat Urinan kirkiisiparakkia myöten. Se oli täällä
rautatievaunussa.
Tehtiinpä kirkiisien kanssa tuttavuutta ja alettiin hieroa pikku
kauppojakin. Arveltiin heiltä saatavan sellaisia esineitä, joita ei muilla ole.
Kauppoihin tällä kertaa ei juuri päästy, mutta kehottivat tulemaan illalla, kun
on enempi miehiä.
Etsittiin sauna, ja se löydettiin järven rannalta. Otettiin selvää sen
lämmitysajoista sen suomalaiselta hoitajalta, joka oli samalla suomalaisten
kokki. Selvisi, että hänelle on maksettava 2 kopeekkaa per nokka, jolloin hän
hoitaa lämmityksen ja siivoamisen sekä kylmän ja kuuman veden. Sovittiin, että
pääsemme seuraavana päivänä illansuussa kylpemään. ”Hankkikaa sitten itse
vihdat”, kuului perään.
Toverukset etsivät muut suomalaisten miehittämät parakit, joita oli vain
pari, ja niissä kokki hääri kämpänvartijana. Täällä oli myös työmaatoimisto,
joka jätettiin toiseen kertaan, kun ei vielä tohdittu mennä heitä häiritsemään.
”Vielä tulee heidänkin vuoro, kun tässä saadaan mietityksi, millä heitä
pelottelisi.”
”Tosin”, sanoi Martti, ”onhan meillä tiedossa ministerivierailu, joka on
ehkä heillä jo tiedossa. Kuljetusjuttu on heille varmaan uutta, sillä epäilen,
ettei Pavlov ole suvainnut tehdä heille tiliä edesottamuksistaan,. Ja vielä,
kuten muistatte, työ- ja sotilaspäälliköt eivät ole parhaissa väleissä
keskenään, pikemminkin päinvastoin. Olisi ehkä viisainta, että kävisin Sorsan
kanssa siellä huomenna. Saisimmehan tietää, minkä näköinen herra täällä istuu
pöydän takana. Vai mitä puolimieltä olette? Vielä meidän tulisi saada tietoomme
varsinainen järjestysvalta, santarmit, mutta mua tympäisee koko
santarmijärjestelmä.”
”Jätetään toki vierailut niissä kohteissa tällä kertaa. Tulee tarkoin harkita,
mistä narusta vedämme”, ehdotti Sorsa. ”Kun jo, ihme kyllä, alkaa päivä olla
kallistumassa iltaan, olisi kai viisainta mennä kämpille.”
Toverusten saapuessa kämpille siellä oli jo tohina. Hiuksia leikattiin,
partaa ajeltiin, kämppää siivottiin ja russakoita myrkytettiin. Oli kuin
valmistuttaisiin juhlaan.
”Mitäs te pojat luulette tekevänne? Ette todennäköisesti tiedä, että
syrjääni- ja kolttanaisen puku on: tossut poronnahkaa, housut poronnahkaa,
myssy poronnahkaa ja peski myös poronnahkaa. Siitä, mitä on sisällä, ei tiedä
kukaan. Kukaan ei ole koskaan nähnyt.”
”Kyllä tunnetaan. Älä yritä härnätä meitä. On tässä muutkin lapin tyttöjä
nähneet, tosin pukukuvauksesi pitää paikkansa, mutta sisusta kyllä tunnetaan”,
lohkaisi joku.
Siistimisvimma jatkui. Kukaan ei muistanut luvattua uutistiedotusta. Sorsa
jo pelkäsi, ettei saakaan loistaa tiedoillaan. Annas olla, kun siistimistyö oli
tehty, niin joku muisti ja hihkaisi: ”Ne luvatut uutiset!” Nyt teki Sorsa
tinkiä, ei ollut tietääkseenkään, ja toveritkin Murmanskista takaisin olivat hiljaa.
Ajankohtainen teema. Jos nimittäin hyvin käy, tuo Murmanskin suunta tulee jälleen merkitykselliseksi Suomelle ja hyvässä lykyssä positiivisessa mielessä. Ja rakennusporukoille, suustaan käteville "konsulteille" ja lentojätkille tulee taas puuhaa ja tilaisuuksia.
VastaaPoistaKollisväylän aukeaminen, ratayhteys Jäämerelle ja nopea tietoliikenneyhteys (valokuitu) Kollisväylän kautta Euroopasta Tokioon.
Jos tuo viimeksi mainittu kuulostaa oudolta, voin kertoa, että asialla konsulttina on ministeri Bernerin toimeksiannosta "Putki-Paavo", Paavo Lipponen. Joten uudet pelimiehet vain matkaan Murmanskin suuntaan.
Ad omnia: Kuvat vuelta 1915 ovat tsaarin hovikuvaaja Sergei Prokudin-Gorskin ottamia ja tässä Kongressin kirjaston digitoimassa muodossa.
VastaaPoistaJatkokertomuksesta: teksti on kirjana. Sitä painettiin satakunta kappaletta. Lukijoita ei ole tuotakaan määrää.
Tällä blogissani erikoisella pätkällä, jonka ajattelin lopettaa huomenna, on 4000 lukijaa päivässä.
Pohdiskelen, mitä tapahtuisi, jos julkaisisin esimerkiksi 100 sivua mielestäni 1900-luvun parasta novelli-esseistiikkaa itse suomentamanani.
Blogista ei ansaitse mitään, mutta ei ole kulujakaan.
JK
Kaikin puolin hauska tarina ja mielikuvitusta ruokkiva. Jos tarkoitat kysymykselläsi tässä blogissa julkaisemista, niin toki luemme nuo esseetkin yhtä kiihkeästi.
PoistaOn huima historia!
VastaaPoista(Verottaja voisi kyllä kehittää asuntotulon kaltaisen nautinnan, jolla lukijoilta tiristettäisi 24 prosenttia oletusarvosta valtion kassaan.)
Kesälukijana Kunnaksen Ilkka
Todella mielenkiintoista luettavaa!
VastaaPoistaMikä/mitä on "hartsuniska"?
Blogin kuva antoi aiheen kommentoida. Kotikaupunkini Trollhättan vaikutti Neuvostoliiton syntyvaiheessa maan rautatiekaluston kehityksessä. Wikipedia kertoo seuraavaa: "Vuonna 1920 NOHAB sai tuhannen höyryveturin tilauksen Venäjän neuvostotasavallalta. Vain 500 kappaletta toimitettiin vuosien 1921–1924 välisenä aikana." Ruotsalainen Wikipedia selittää toimituksen puolittumisen poliittisilla syillä. Veturit maksettiin 56 tonnilla puhdasta kultaa. Trollhättanin kanavan varrella olevaa nosturia kutsutaan edelleen nimellä "rysskran".
VastaaPoistaKiinnostavaa! Ei ole veturien hinnat kullassa laskien paljon muuttuneet sadassa vuodessa, vaikka tekniikka on aivan toista... tuostahan tulee 56 tonnia jaettuna 500 veturilla yhden veturin hinnaksi 112 kg kultaa, nykyrahassa nykyisellä kullan hinnalla 4,3 miljoonaa euroa. VR:n viimeisimmät veturikaupat taisivat olla samaa luokkaa hinnaltaan, nelisen miljoonaa kappaleelta.
PoistaJos ruotsi sujuu ja mielenkiintoinen viipale teollisuus- ja rautatie historiaa kiinnostaa, hakusanalla "ryssloken" löytyy lisää luettavaa.
PoistaLyhyestihän siinä kävi niin että Neuvosto-Venäjä pelasi kovaa peliä, vaati Ruotsia solmimaan laajemman kauppasopimuksen ja kun siihen ei suostuttu, se puolitti tilauksen ja tinki sovitusta hinnasta. Veturit se tilasi Saksasta joka siinä vaiheessa oli jo valmis kauppoihin ja sehän sopi venäläisille jotka jo alunperin olisivat halunneet tehdä sopimuksen saksalaisten kanssa.
Nohabin historia näyttää teollisuuskehityksen kaaren: pienestä, lähes nyrkkipajasta kansainvälikseksi toimijaksi; sitten erikoistumien, jotka muuttuvat omiksi yrityksiksi: Saab, Volvo Flygmotor ym. Nohab muodostaa erityisyksikön dieselmootorien valmistukseen jonka pääomistajaksi 70-luvun lopulla tulee suomalainen Wärtsilä. Wärtsilä lakkauttaa Trollhättanin toimintansa 2010-luvulla siirtäen sen Göteborgiin. Tätä nykyä Nohabin entisissä teollisuushalleissa toimii 140 yritystä, joilla on 1400 työntekijää, eli yhtä paljon kuin Nohabin kukoistuksen aikoina.
PoistaAd Omnia: hartsu (savotoilla ja työmailla) = ruoka. muona. Hartsuniska, ruuan saamiseen oikeuttava lomake tai vihko.
VastaaPoistaStaffan Bruunin upea artikkeli Elias Lönnrotista tämän päivän Hufvudstadsbladetissa kannattaa lukea. Kuten koko hänen jokasunnuntainen juttusarjansa Så formades Finland: parasta Suomi 100 -tekstiä mitä on tullut vastaan. Kannattaa lukea painetusta lehdestä mutta ellei sitä saa käsiinsä, teksti on netissä https://www.hbl.fi/artikel/22795-verser-lyfte-den-nationella-sjalvkanslan/
VastaaPoistaStaffan Bruun on erinomainen, palkittu journalisti ja kirjailijakin, kirjoittanut lähinnä trillereitä. Siinä artikkelissa on kaikki olennainen Lönnrothista ja jokunen kevennyskin, ennen lukematon.
PoistaEG