Eräs sukulaiseni kävi
sodan aikana Tampereen talouskoulun. Eri puolilla maata oli emäntäkouluja, muun
muassa harvinaisen komealla paikalla Säämingissä.
Pienen selvittelyn jälkeen
kävi ilmi, että Tampereen palvelualan ammattiopisto oli tämän laitoksen nimi
pitkään ja että se on toiminut pitkästi yli 100 vuotta Pyynikillä olevassa
omassa rakennuksessaan. Arkkitehti Wivi Lönn suunnitteli kotikaupunkiinsa Tampereelle
juuri koulurakennuksia.
Se voi kuulostaa
vaikealta uskoa, mutta olen tavannut Wivi Lönnin, joka valmistui arkkitehdiksi
1896. Hän liikuskeli vihreässä mekossa vanhan Polin tiloissa, kun olin siellä
arkkitehtikaverini siivellä luultavimmin vapunpäivänä 1965. Mielestämme Suomen
ensimmäisen oman toimiston perustaneen arkkitehdin muumi-kokoisessa
käsilaukussa ei ollut marjamehua, vaan Herbaa tai mahdollisesti Sorbusta. Muta
pullon suusta ja Pohjanmaan kautta sitä nautittiin.
Samassa yhteydessä joku
kertoi minulle, että sukupolvea nuorempi arkkitehti R. Ypyä oli suunnitellut
Kauhavan Ilmasotakoulun lentokonehallit ja asuinrakennuksia. Yksi monista
selityksistä teekkarien Äpy-lehden nimeen on ilmeisen ohella muunnelma Ypyän
kieltämättä erikoisesta sukunimestä.
Mutta noin sata vuotta
lahjakkaat naiset saivat tunnustusta lähinnä lasitaiteilijoina, kun monet
teokset menivät aviomiehen tai muiden miesten nimiin. Sisään Ateneumiin en
vielä ehtinyt, mutta hätkähdin rajusti Tuulikki Pietilän grafiikasta. Tove
Jansonista tiedämme nyt kaikki, miten mahtava taidemaalarikin hän oli. Lisäksi
tiedämme ja meillä on tilaisuus verestää tietojamme Tyko Sallisen
naiskäsityksestä.
Mutta taas yhden kerran:
oman alansa mestari oli valokuvaaja Signe Brander. Arvaan mitä mieltä hän olisi
tämän hetken hutiloiduista kuvan tapaisista tai tekotaiteellisista
tunnelmakuvista. Onneksi Panu Rajala ei ole toistaiseksi kirjoittanut hänestä
elämäkertaa, toisin kuin I.K Inhasta, joka siis oli arkkitehti U. Nyströmin ja
saksan kirjan kirjoittaja Solmu Nyströmin veli. Kuvassa S. Branderin kuvaama
Pengerkatu. Näkee mistä katu on saanut nimensä.
Keskustelussa ilmeni, että
”kasvatuslaitos” on unohtunut sanana. Ennen vanhat, äiditkin joskus, ilmaisivat
käsityksenään, että pahankurinen kakara olisi toimitettava kasvatuslaitokseen.
Me lapset käsitimme, että kysymyksessä oli jonkinlainen lasten vankila, jossa
myös hakattiin.
Näyttää siltä, ettei tuo
käsitys ollut aivan tuulesta temmattu.
”Poikakoti” oli sitten
lempeämmän sävyinen nimi, ja sanasta ”lastenkoti” ymmärrettiin, että se oli
tarkoitettu lapsille, joilla ei kotia ole.
Doctorow julkaisi kerran
erinomaisen romaanin, jonka nimi oli ”Waterworks” (vesilaitos), ja se oli
sopivasti monimielinen. New Yorkiin rakennettiin vesilaitosta ja samalla
pilattiin pohjavesiä yksityisen voitontavoittelun nimissä.
Doctorow oli yksi niistä
amerikkalaisista kirjailijoista, joka olisi ihan hyvin voinut saada Nobelin.
Samaa luokkaa oli John Updike. Ensin mainittu oli erinomaisen hyvä kuvaamaan
yhteiskunnan omituisuuksia ja heiluttamaan stereotypioita. Updike oli
mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan perusamerikkalaista elämää. Koska
suomensin joitakin hänen kirjojaan, tiedän että hän suosi koukeroisia
kielellisiä rakenteita ja erikoisia sanoja.
Matkustajakoti on hyvin
keksitty nimitys, vaikka en suoraan sanoen ole havainnut niissä erityisempiä
kodin piirteitä. Matkustajalaitos ei kuulostaisi mukavalta. Vanhainkoti korvasi
aikaisemman vaivaistalo-termin. Sitäkin vanhempi oli pahantapaisesta elämästä
tavattujen tai sellaisesta epäiltyjen naisten sijoituspaikka, kehruuhuone.
Eilen tuli blogiin mainio
kommentti, jossa kirjoittaja kertoi matkustaneensa hyvin ahkerasti pohjoisessa
eväänään omat, vaimon tekemät voileivät voipaperiin käärittynä, ja maitoa
pullossa.
Vaimovainajani myönsi
kerran kauhistelleensa Uudenmaankadulla Liukon baarissa nuorta miestä, joka
tilasi kaurapuuron ilman sokeria ja voisilmää ja otti asiakirjasalkusta omat
voileivät särpimeksi. Hän ei ollut nähnyt mokomaa kaupungissa. Tuo nuori mies
olin minä, ja olimme molemmat silloin jonkinlaisessa työsuhteessa vastapäätä
olevaan Otavaan.
Ette muuten ehkä uskoisi,
että 60-luvulla Pörssiklubilla syötiin suurella innolla hernekeittoa ja
pannukakkua tai sitten silakkalaatikkoa. Klubin ravintola oli Adlonin
yläkerrassa ja sinne pääsi vain jäsenen seurassa, paitsi jos oli pahaksi
onneksi nainen, jolloin sinne ei päässyt ollenkaan.
Mutta tuo maito
limonaatipullossa tai viinapullossa oli itsestään selvä lisä. On väitetty, että
Suomi oli ainoa paikka maailmassa, jossa aikuiset joivat maitoa, ja vielä ruuan
kanssa.
Yritin muistaa, milloin
tuo tapa alkoi loppua. Niin kauan kuin tuossa lähettyvillä oli Shell ja sen yhteydessä
autoilijoiden suosima ruokapaikka, väittäisin että ruokajuomana oli usein
nimenomaan maito.
Kysymyksessä oli ja on
laitostuote. En ole saanut selvää, mikä on oikeasta terveellistä tai terveydelle
tuhoisaa. Vanhempani suosivat punaista eli täysmaitoa. Kuoritun maidon juominen
oli aikoinaan merkki köyhyydestä tai tavattomasta nuukuudesta. Juomalla oli eri
maakunnissa omat nimensä. Pohjanmaalla se oli kurnaalia tai kurria, jossain
muualla harikkoa tai huitua.
Mutta junamatkalla piti
olla omat eväät. Ravintolavaunu oli tarkoitettu vain paremmille ihmisille.
Eväspaketti avattiin Helsingistä lähdettäessä viimeistään Tikkurilassa.
Isäntämiehet levittivät peukalolla meijerivoita leivän päälle. Oma ihanteeni
oli ruoka-annos leikkelelautanen, opiskelijalle liian kallis. Siinä oli
keitetty peruna, sillin siivu, viipale lauantaimakkaraa, siivu pallojuustoa ja
puoli sardiinia sekä munanpala. Ajattelin tulla rikkaaksi ja kustantaa itse
itselleni tuon annoksen.
Kai tuon ihanteen kadotti
se Ruotsista levinnyt voileipäpöytä, jonka nimi johtui siitä, ettei tarkoitus
ollut tehdä eikä syödä voileipiä.
Ilmasotakoulun linnarakennukseksi, muukalaislegioonan kasarmeista mallia saanut, oli korjattu ja entisöity viimeisen päälle kuten pääosa muistakin rakennuksista ilmeisesti tulevaa vastaanottokeskusta silmällä pitäen.
VastaaPoistaEräs tuttavani oli esitellyt linnarakennustakin ryhmälle, jossa oli ollut vanha arkkitehti. Kävelykeppiinsä nojaten hän oli rakennuksen korjattuja melko olemattomia räystäitä katsellen kähissyt,että kyllä talossa pitää olla räystäät ja arkkitehdillä munat.
Teekkarit yrittivät taannoin myydä VR:n Matkaravintolalle mainosta sitä saamatta.
VastaaPoistaLaittoivat kuitenkin: VR Matkaravinto, matkalla käy heikompikin sapuska.
Palasimme hiljattain Helsingistä Tampereelle. Sarjalippujemme paikanvaraus oli jäänyt viime tinkaan kuten tavallista. Menimme siis ravintolavaunuun Edullinen lohikeitto kerä valkoviinipullon ja matka sujui mukavasti. VR on ulkoistanut ravintolan pidon, ainakin tämän kokemuksen perusteella onnistuneesti.
Jotenkin outoa että Tuulikki Pietilää (oli muuten arkkitehtiakateemikko Reima Pietilän sisko) pidetään nyt jotenkin muka uudelleen löydettynä. Kyllä hän on aina kuulunut suomalaisen taidegrafiikan kaanoniin joidenkin Askoloiden, Tuhkien ja Kaskipurojen rinnalle. Johtuuko se sitten taas siitä naiseudesta. Aiheetta unohdetumpia suunnilleen samojen sukupolvien tekijöitä ovat myös Helmi Kuusi ja Aune Mikkonen. Suosittelen muuten lämpimästi myös Pietilän kirjoittamia grafiikan oppikirjoja, niissä on mainion tuutikkimainen henki.
VastaaPoistaMartta ja Ragnar Ypyästä pitää mainita Ylen Areenassa taannoin näytetyt 1938 alkaen kuvatut kaitafilmit jotka ikävä kyllä eivät ole enää nähtävillä. Osa taisikin olla kuvattu ilmasta, ellen väärin muista.
AW
Niin, Matkaeväistä holjimmat oli Päätalon Kallella vaimoineen kun Kalle meni nuorikkoaan ensi kerran näyttämään kotiselkosiin. Linjapiilin jälkeen joutuivat kävelemään pitkään ja riidan seurauksena tuo vaarinkaljapullo lensi kanervikkoon. _Murphy-
VastaaPoistaBryk. Jäävirta, Mäntyniemessä.
VastaaPoistaAsiaa sievästi sivutakseni, joppi, sintu, ranttanpulju jäivätkin pois eikä niilläkään teekään paljoa. Käyvät kyllä maalin carrieriksi kts. Panu Rajala, Talotohtori.
Ternimaito se! Kotimaista hunajaa ja lypsytuoretta maitoa. Ei mikään kummallinen tai kallis herkku, oksitosiinipitoisuus voi toki olla yllättävä. Joillekin jo kahvi on rakettipolttoaine.
Näinpä hauskan teepaidan taannoin:
UN A
VAIL
ABLE
Jätkät (TM)...
Kun kerroin olevani Kokemäeltä, vastatavattu tuttavuus totesi, että Kokemäellä kuskataan herraa tynnyrisä ja kurnaalimaitoa sanotaan pluttanaksi.
PoistaPT
Talotohtori, Panu Kaila.
PoistaUppis, kiitos myös kahdeksannesta kuoritun "maidon" kutsumanimestä.
PoistaVaivaistalon synonyymi taisi (käytännössä) olla köyhäintalo. Turussa rakennettiin 1800-luvun lopulla uusi köyhäintalo. Jutikkala selostaa sen rakennusvaiheita eli kunnallista päätöksentekoa ja jo tehtyjen päätösten pyörtämistä kaupunkihistoriassaan valtuuston pöytäkirjojen pohjalta uuvuttavasti lähimain kymmeniä sivuja, mutta lukijalle ei kaiken luetun jälkeenkään käy selväksi edes se, missä tuo köyhäintalo oikein sijaitsi. (Entisaikaan paikallishistorioiden kirjoittajilla ei tunnu olleen juuri vastuuta lukijoilleen tekstinsä luettavuudesta.) Jopa paikalliset arkkitehtuurikirjoittelijatkaan eivät asiaa kysyttäessä tunteneet. Lopulta marssin itse arkistoon ja asia selvisi: kyseessä oli ns. Kurjenlinnan rakennuskompleksi, synkänkomeaa klassisoivaa arkkitehtuuria, joka on säilynyt meidän aikaamme. Entisaikaan siis "investoitiin seiniin", luultavimmin kaupungin "edustustarkoituksessa", mutta asukkien olot ja kohtelu eivät liene olleet häävejä. - Vaivaistalon ja vanhainkodin välissä nimityksenä muuten aikoinaan oli kolealta kaikuva "kunnalliskoti".
VastaaPoistaVoileipäpöydän idea lienee sitten kadonnut matkalla Ruotsin läpi Suomeen. Tanskalaisessa perinteisessä voileipäpöydässä (smörrebröd) nimenomaan rakennellaan lounaspöydälle katetuista aineksista leipäpohjalle "voileipiä", hyvin kurinalaisesti, toinen toisiinsa sopivista tilpehööreistä. Alun alkaen smörrebrödit eivät siis olleet keittössä valmiiksi koottuja annoksia. Ruotsin laivoilta tutuksi tullut voileipäpöytä muistuttaa siis etäisesti tanskalaista esikuvaansa, mutta ilman leipää. Ja ilman tiukkaa säännönmukaisuutta, jonka tilalle tuli tapa kahmia lautaselle röykkiö erilaisia leivänpäällyksiä tyylittömäksi sekasotkuksi.
VastaaPoistaEspanjassa kun tilaa maitoa ravintolassa niin saa hämmästyneen katseen lisäksi lämmitettyä maitoa ja sokeria, jos ei pidä varaansa ja erikseen mainitse haluavansa kylmää maitoa.
VastaaPoistaMeille tilattiin rasvatonta maitoa Kaivopuiston maitokauppaan. Ei hinnan vuoksi, vaan terveyden ylläpitämiseksi. Lääkäri-isäni oli jo 50-luvulla sitä mieltä, että rasva on vasrallista.
VastaaPoistaUlkomaankielisissä teksteissä olen nähnyt termiä smorgasbord, jonka voisi laveasti suomentaa esim. sitä sun tätä, joka puolestaan Kuopion ulkopuolella tunnetaan mm. taksarina tai makkaraperunoina.
VastaaPoistaOlen aina pitänyt jollakin tapaa hurjana sitä, että isäni opettajia olivat Carolus Lindberg (s.1889) ja Otto Iivari Meurman (s.1890). Tarina Wivi Lönnistä lyö sanattomaksi, vaikka kuljen mainitun koulun ja Tampereen paloaseman ohi tämän tästä.
VastaaPoistavuorela, tampere
Minun isäni opettajat (siis kansakoulussa!) olivat kyllä vieläkin aiemmin syntyneitä. Ei minusta tuollainen siis ole mitenkään erikoista. Isäni oli syntynyt jo v.1895.
PoistaToki itsekin olen esimerkiksi blogistia vuoden vanhemmpi, kuitenkin niin samannnäköinen partapappa, että voisin toimia päähenkilön stuntmaninä J. Kemppisestä kertovassa toimintaelokuvassa.
Liiaksi ohennettu maito on sintu. Nimitys johtuu väristä. Itse en maitoa juo kuin capuccinossa; olen nähnyt ja haistanut mistä se tulee.
VastaaPoistaMinulla on (käy varmuuden vuoksi tarkistamassa) kirjahyllyssäni kuusi Bellowia, kuusi Doctorowia, kuusi Marquesia, kuusi Hannusalamaa, kuusi Waltaria. En minä tiedä minkä takia näitä kaikkia on just kuus. Sattumaa. (käy uudelleen kirhahyllynsä luona) Mutta eipä olekaan Updikeaa kuin yksi. Samoin kuin Wittgensteinia. Ja sitten näitä samperin Sartreja ja Singereitä ja Solshzehnyts... miten se ny taas kirjoitetaankaan, em mä muista. Kun muutin Mikkelistä Jyväskylään, vein pakettiautollisen kirjoja Kierrätyskeskukseen, koska kulttuuria on niin raskas raahata mukanaan. Ei ne meinanneet kaikkia kirjoja edes vastaanottaa - ottaa vastaan - mutta sanoin kuin Sheriffi lännenleffoissa: "Kaikki tai ei mitään!" Ja pistin kuudestilaukeavani takaisin housunkaulukseeni. PHYTIT!
VastaaPoistaMatkustajakodit ovat mukavia. Viimeksi nukuin, tai valvoin, semmoisessa Riihimäellä. Olisko ollut 1960-luvulla? Vanha puutalo rautatieaseman nurkalla, nyt jo purettu. Tietysti. Junat kolisivat koko yön, koko ajan olivat tulossa jostakin tai menossa jonnekin. Välillä vislasivat. Se oli kamalan kiva paikka nukkua valveilla. Koska rakastan junia.
Mutta paras paikka missä ikinä olen nukkunut (poisluettuna tietyt tyttöystävät) oli eräässä kauppalassa sijaitseva Pelastusarmeijan maja. Olin hyvin alamaissa kun sinne menin. Sain majapaikan, nukuin hyvin, ja aamulla sain soppaa ja teetä ja voileipiä. Ja iäkäs (noin 50-kymppinen) nainen silitti mun tukkaani ja sanoi "Mikko, ei elämä tähän lopu".
Oli näemmä oikeassa. Koska silloin oli kaksikymppinen. En nyt.
Yritin pitkään olla tarkistamatta, mutta pakkohan se oli hyllyllä käydä, kun tämä kommentti jäi korvien väliin. Bellowta ja Salamaa seitsemän, Wittgensteiniakin kuusi. Mutta LW ei kirjoittanut niitä julkaistaviksi.
Poistavuorela, tampere
Kerran Helsingin päärautatieasemalla istuin junassa. Olin menossa Tampereelle - paitsi se nyt sivuseikka tässä on. Vaunu oli muuten tyhjä mutta siinä lähellä istui noin 50-vuotias pariskunta, mies ja nainen. Olivat niin lähellä minua että minun oli pakko nähdä heidät, ja kuulla. Juna oli myöhässä. Se mies puhui koko ajan sille naiselle matalalla (lumoavan matalalla?) äänellä. Kuin käärmeen hyptonisoija. Ja koko ajan, koko ajan vittuili sille. Esimerkiksi että "Miksi sinä et sanonut että tämä juna on myöhässä. Sinä tiesit sen. Miksi sinä et sanonut, miksi sinä et, miksi sinä, miksi..." Ja kaikki muukin mitä se mies - nainen ei koko aikana puhunut - mitä se mies puhui, oli ilkeyksiä sitä naista kohtaan. Minulle tuli hyvin paha olo... mutta on iso kynnys puuttua toisten ihmisten elämään. Niinpä en tietenkään siis puuttunutkaan. Ja kun juna sitten lopultakin nytkähti liikkeelle, pariskunta (= vaimo?) kaivoi eväänsä esiin. Näin (vaikka en tarkoituksellisesti katsonut sinne päin: olen kiinnostunut vain itsestäni) että heidän eväsleipänsä olivat näkkileipiä. Mitään muuta niiden päällä ei ollut kuin margariinia, tai voita, en minä nyt niin tarkasti nähnyt... Mutta syödessäänkin (= leipää narskutellessaan) se ukko sätti koko ajan sitä akkaa. Kaikesta, kaikesta! - Silloin minä ajattelin "Mikko parka, sinä tunnet hyvin vähän elämää"...
VastaaPoistaVaikka luulet.
Lukijoille ilmenee enemmän kuin kirjoittajalle. Halpamainen kopiointi tyylistä jonka oikeudet kuuluvat tyyliniekkojen herrasmieskerhon vähäisimmällekin palkolliselle ei pelasta a) helvetin tulelta eikä b) tuo muassaan kiitollista mieltä saatika hyvää omaatuntoa.
PoistaSanailemisiin taipumaton tahdonvoima ja rehellinen ja rohkea tahto on tarpeen vaatiessa välttämätön edellytys kyvylle todella saada aikaan mitään mainittavaa.
Nuo pienet vaietut laupeudenteot.
Turhaa on puhe.
Kuvassa on kaksoispuhelinpylväs, jossa on 14 kpl n. neljä metriä pitkää vaakaortta . Jokaisessa orressa on n. 20 keraamista eristettä. Yhteensä eristeitä on n. 280 kpl . Puhelinlangat oli avojohtoa. Jokaisella liittymällä oli oma johto, joka tuli keskuksesta. Signe Branderin kuvissa Helsingin keskustasta on monen talon katolla samanlaisia rakennelmia. Isä kertoi että lapsia kiellettiin ankarasti kivittämästä tai ritsalla ampumasta eristimiä.
VastaaPoista"...valokuvaaja Signe Brander. Arvaan mitä mieltä hän olisi tämän hetken hutiloiduista kuvan tapaisista tai tekotaiteellisista tunnelmakuvista."
VastaaPoistaArvaan mitä mieltä bloggari on Branderin ajan piktorialismista tai Hannes Heikurasta tai Antero Takalasta.
Tämän blogi kiinnostaa nimenomaan monipuolisuuden vuoksi, mutta valokuvamausta tulee suppea vaikutelma - vain vahvasti dokumentaarinen kuva saa arvostusta. Onkohan vastaavasti esimerkiksi Auringonnousu hutiloitu elokuva? Kelpaisiko vain realistinen kirjallisuus, varsinkin runot voi änkeä paperikoriin?
Kaikki meni pieleen, kun keskiolut tuli ruokakauppoihin. 1969. Eräs puolue halusi suureksi ja pilasi kansan.
VastaaPoistaViinaa sen olisi tullut olla ja viinejä. Alko tään ryssi, tai oikeammin raittiusliikkeiltä peritty ehdottomuus Turmiolan Tommeineen ja raittiuskirjoituskilpailuineen. Joko-tai on haitaksi, tutkimukset kertovat kaikki sen. Päätäntävalta käytöön ja saantiin tuodaan ulkoa, näin vastuuta ei sa otetuksi itse.
Poista40-luvun lopulla pääsin sisareni mukana käymään Oulussa. Sisko meni hammaslääkäriin, niitä kun maaseudulla ei ollut ja minä alle seitsemän vuotiaana en tarvinnut junassa matkalippua. Mentiin ravintola Sarkkaan (toimii edelleen),kun baareja ei ollut. Tilattiin mehukeitto (olisiko ollut "puuronkastiketta" vedessä) ja söimme omat eväät. Maitopullo putosi lattialle, särkyi ja tarjoilija oli vihainen.
VastaaPoistahttp://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1975_267.pdf
VastaaPoistaupeaa