3. maaliskuuta 2017

Laitos






Eräs sukulaiseni kävi sodan aikana Tampereen talouskoulun. Eri puolilla maata oli emäntäkouluja, muun muassa harvinaisen komealla paikalla Säämingissä.

Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että Tampereen palvelualan ammattiopisto oli tämän laitoksen nimi pitkään ja että se on toiminut pitkästi yli 100 vuotta Pyynikillä olevassa omassa rakennuksessaan. Arkkitehti Wivi Lönn suunnitteli kotikaupunkiinsa Tampereelle juuri koulurakennuksia.

Se voi kuulostaa vaikealta uskoa, mutta olen tavannut Wivi Lönnin, joka valmistui arkkitehdiksi 1896. Hän liikuskeli vihreässä mekossa vanhan Polin tiloissa, kun olin siellä arkkitehtikaverini siivellä luultavimmin vapunpäivänä 1965. Mielestämme Suomen ensimmäisen oman toimiston perustaneen arkkitehdin muumi-kokoisessa käsilaukussa ei ollut marjamehua, vaan Herbaa tai mahdollisesti Sorbusta. Muta pullon suusta ja Pohjanmaan kautta sitä nautittiin.

Samassa yhteydessä joku kertoi minulle, että sukupolvea nuorempi arkkitehti R. Ypyä oli suunnitellut Kauhavan Ilmasotakoulun lentokonehallit ja asuinrakennuksia. Yksi monista selityksistä teekkarien Äpy-lehden nimeen on ilmeisen ohella muunnelma Ypyän kieltämättä erikoisesta sukunimestä.

Mutta noin sata vuotta lahjakkaat naiset saivat tunnustusta lähinnä lasitaiteilijoina, kun monet teokset menivät aviomiehen tai muiden miesten nimiin. Sisään Ateneumiin en vielä ehtinyt, mutta hätkähdin rajusti Tuulikki Pietilän grafiikasta. Tove Jansonista tiedämme nyt kaikki, miten mahtava taidemaalarikin hän oli. Lisäksi tiedämme ja meillä on tilaisuus verestää tietojamme Tyko Sallisen naiskäsityksestä.

Mutta taas yhden kerran: oman alansa mestari oli valokuvaaja Signe Brander. Arvaan mitä mieltä hän olisi tämän hetken hutiloiduista kuvan tapaisista tai tekotaiteellisista tunnelmakuvista. Onneksi Panu Rajala ei ole toistaiseksi kirjoittanut hänestä elämäkertaa, toisin kuin I.K Inhasta, joka siis oli arkkitehti U. Nyströmin ja saksan kirjan kirjoittaja Solmu Nyströmin veli. Kuvassa S. Branderin kuvaama Pengerkatu. Näkee mistä katu on saanut nimensä.

Keskustelussa ilmeni, että ”kasvatuslaitos” on unohtunut sanana. Ennen vanhat, äiditkin joskus, ilmaisivat käsityksenään, että pahankurinen kakara olisi toimitettava kasvatuslaitokseen. Me lapset käsitimme, että kysymyksessä oli jonkinlainen lasten vankila, jossa myös hakattiin.

Näyttää siltä, ettei tuo käsitys ollut aivan tuulesta temmattu.

”Poikakoti” oli sitten lempeämmän sävyinen nimi, ja sanasta ”lastenkoti” ymmärrettiin, että se oli tarkoitettu lapsille, joilla ei kotia ole.

Doctorow julkaisi kerran erinomaisen romaanin, jonka nimi oli ”Waterworks” (vesilaitos), ja se oli sopivasti monimielinen. New Yorkiin rakennettiin vesilaitosta ja samalla pilattiin pohjavesiä yksityisen voitontavoittelun nimissä.

Doctorow oli yksi niistä amerikkalaisista kirjailijoista, joka olisi ihan hyvin voinut saada Nobelin. Samaa luokkaa oli John Updike. Ensin mainittu oli erinomaisen hyvä kuvaamaan yhteiskunnan omituisuuksia ja heiluttamaan stereotypioita. Updike oli mielestäni parhaimmillaan kuvatessaan perusamerikkalaista elämää. Koska suomensin joitakin hänen kirjojaan, tiedän että hän suosi koukeroisia kielellisiä rakenteita ja erikoisia sanoja.

Matkustajakoti on hyvin keksitty nimitys, vaikka en suoraan sanoen ole havainnut niissä erityisempiä kodin piirteitä. Matkustajalaitos ei kuulostaisi mukavalta. Vanhainkoti korvasi aikaisemman vaivaistalo-termin. Sitäkin vanhempi oli pahantapaisesta elämästä tavattujen tai sellaisesta epäiltyjen naisten sijoituspaikka, kehruuhuone.

Eilen tuli blogiin mainio kommentti, jossa kirjoittaja kertoi matkustaneensa hyvin ahkerasti pohjoisessa eväänään omat, vaimon tekemät voileivät voipaperiin käärittynä, ja maitoa pullossa.

Vaimovainajani myönsi kerran kauhistelleensa Uudenmaankadulla Liukon baarissa nuorta miestä, joka tilasi kaurapuuron ilman sokeria ja voisilmää ja otti asiakirjasalkusta omat voileivät särpimeksi. Hän ei ollut nähnyt mokomaa kaupungissa. Tuo nuori mies olin minä, ja olimme molemmat silloin jonkinlaisessa työsuhteessa vastapäätä olevaan Otavaan.

Ette muuten ehkä uskoisi, että 60-luvulla Pörssiklubilla syötiin suurella innolla hernekeittoa ja pannukakkua tai sitten silakkalaatikkoa. Klubin ravintola oli Adlonin yläkerrassa ja sinne pääsi vain jäsenen seurassa, paitsi jos oli pahaksi onneksi nainen, jolloin sinne ei päässyt ollenkaan.

Mutta tuo maito limonaatipullossa tai viinapullossa oli itsestään selvä lisä. On väitetty, että Suomi oli ainoa paikka maailmassa, jossa aikuiset joivat maitoa, ja vielä ruuan kanssa.

Yritin muistaa, milloin tuo tapa alkoi loppua. Niin kauan kuin tuossa lähettyvillä oli Shell ja sen yhteydessä autoilijoiden suosima ruokapaikka, väittäisin että ruokajuomana oli usein nimenomaan maito.

Kysymyksessä oli ja on laitostuote. En ole saanut selvää, mikä on oikeasta terveellistä tai terveydelle tuhoisaa. Vanhempani suosivat punaista eli täysmaitoa. Kuoritun maidon juominen oli aikoinaan merkki köyhyydestä tai tavattomasta nuukuudesta. Juomalla oli eri maakunnissa omat nimensä. Pohjanmaalla se oli kurnaalia tai kurria, jossain muualla harikkoa tai huitua.

Mutta junamatkalla piti olla omat eväät. Ravintolavaunu oli tarkoitettu vain paremmille ihmisille. Eväspaketti avattiin Helsingistä lähdettäessä viimeistään Tikkurilassa. Isäntämiehet levittivät peukalolla meijerivoita leivän päälle. Oma ihanteeni oli ruoka-annos leikkelelautanen, opiskelijalle liian kallis. Siinä oli keitetty peruna, sillin siivu, viipale lauantaimakkaraa, siivu pallojuustoa ja puoli sardiinia sekä munanpala. Ajattelin tulla rikkaaksi ja kustantaa itse itselleni tuon annoksen.

Kai tuon ihanteen kadotti se Ruotsista levinnyt voileipäpöytä, jonka nimi johtui siitä, ettei tarkoitus ollut tehdä eikä syödä voileipiä.


26 kommenttia:

  1. Ilmasotakoulun linnarakennukseksi, muukalaislegioonan kasarmeista mallia saanut, oli korjattu ja entisöity viimeisen päälle kuten pääosa muistakin rakennuksista ilmeisesti tulevaa vastaanottokeskusta silmällä pitäen.

    Eräs tuttavani oli esitellyt linnarakennustakin ryhmälle, jossa oli ollut vanha arkkitehti. Kävelykeppiinsä nojaten hän oli rakennuksen korjattuja melko olemattomia räystäitä katsellen kähissyt,että kyllä talossa pitää olla räystäät ja arkkitehdillä munat.

    VastaaPoista
  2. Teekkarit yrittivät taannoin myydä VR:n Matkaravintolalle mainosta sitä saamatta.
    Laittoivat kuitenkin: VR Matkaravinto, matkalla käy heikompikin sapuska.

    Palasimme hiljattain Helsingistä Tampereelle. Sarjalippujemme paikanvaraus oli jäänyt viime tinkaan kuten tavallista. Menimme siis ravintolavaunuun Edullinen lohikeitto kerä valkoviinipullon ja matka sujui mukavasti. VR on ulkoistanut ravintolan pidon, ainakin tämän kokemuksen perusteella onnistuneesti.

    VastaaPoista
  3. Jotenkin outoa että Tuulikki Pietilää (oli muuten arkkitehtiakateemikko Reima Pietilän sisko) pidetään nyt jotenkin muka uudelleen löydettynä. Kyllä hän on aina kuulunut suomalaisen taidegrafiikan kaanoniin joidenkin Askoloiden, Tuhkien ja Kaskipurojen rinnalle. Johtuuko se sitten taas siitä naiseudesta. Aiheetta unohdetumpia suunnilleen samojen sukupolvien tekijöitä ovat myös Helmi Kuusi ja Aune Mikkonen. Suosittelen muuten lämpimästi myös Pietilän kirjoittamia grafiikan oppikirjoja, niissä on mainion tuutikkimainen henki.

    Martta ja Ragnar Ypyästä pitää mainita Ylen Areenassa taannoin näytetyt 1938 alkaen kuvatut kaitafilmit jotka ikävä kyllä eivät ole enää nähtävillä. Osa taisikin olla kuvattu ilmasta, ellen väärin muista.

    AW

    VastaaPoista
  4. Niin, Matkaeväistä holjimmat oli Päätalon Kallella vaimoineen kun Kalle meni nuorikkoaan ensi kerran näyttämään kotiselkosiin. Linjapiilin jälkeen joutuivat kävelemään pitkään ja riidan seurauksena tuo vaarinkaljapullo lensi kanervikkoon. _Murphy-

    VastaaPoista
  5. Bryk. Jäävirta, Mäntyniemessä.

    Asiaa sievästi sivutakseni, joppi, sintu, ranttanpulju jäivätkin pois eikä niilläkään teekään paljoa. Käyvät kyllä maalin carrieriksi kts. Panu Rajala, Talotohtori.

    Ternimaito se! Kotimaista hunajaa ja lypsytuoretta maitoa. Ei mikään kummallinen tai kallis herkku, oksitosiinipitoisuus voi toki olla yllättävä. Joillekin jo kahvi on rakettipolttoaine.

    Näinpä hauskan teepaidan taannoin:

    UN A
    VAIL
    ABLE

    Jätkät (TM)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerroin olevani Kokemäeltä, vastatavattu tuttavuus totesi, että Kokemäellä kuskataan herraa tynnyrisä ja kurnaalimaitoa sanotaan pluttanaksi.
      PT

      Poista
    2. Talotohtori, Panu Kaila.

      Poista
    3. Uppis, kiitos myös kahdeksannesta kuoritun "maidon" kutsumanimestä.

      Poista
  6. Vaivaistalon synonyymi taisi (käytännössä) olla köyhäintalo. Turussa rakennettiin 1800-luvun lopulla uusi köyhäintalo. Jutikkala selostaa sen rakennusvaiheita eli kunnallista päätöksentekoa ja jo tehtyjen päätösten pyörtämistä kaupunkihistoriassaan valtuuston pöytäkirjojen pohjalta uuvuttavasti lähimain kymmeniä sivuja, mutta lukijalle ei kaiken luetun jälkeenkään käy selväksi edes se, missä tuo köyhäintalo oikein sijaitsi. (Entisaikaan paikallishistorioiden kirjoittajilla ei tunnu olleen juuri vastuuta lukijoilleen tekstinsä luettavuudesta.) Jopa paikalliset arkkitehtuurikirjoittelijatkaan eivät asiaa kysyttäessä tunteneet. Lopulta marssin itse arkistoon ja asia selvisi: kyseessä oli ns. Kurjenlinnan rakennuskompleksi, synkänkomeaa klassisoivaa arkkitehtuuria, joka on säilynyt meidän aikaamme. Entisaikaan siis "investoitiin seiniin", luultavimmin kaupungin "edustustarkoituksessa", mutta asukkien olot ja kohtelu eivät liene olleet häävejä. - Vaivaistalon ja vanhainkodin välissä nimityksenä muuten aikoinaan oli kolealta kaikuva "kunnalliskoti".

    VastaaPoista
  7. Voileipäpöydän idea lienee sitten kadonnut matkalla Ruotsin läpi Suomeen. Tanskalaisessa perinteisessä voileipäpöydässä (smörrebröd) nimenomaan rakennellaan lounaspöydälle katetuista aineksista leipäpohjalle "voileipiä", hyvin kurinalaisesti, toinen toisiinsa sopivista tilpehööreistä. Alun alkaen smörrebrödit eivät siis olleet keittössä valmiiksi koottuja annoksia. Ruotsin laivoilta tutuksi tullut voileipäpöytä muistuttaa siis etäisesti tanskalaista esikuvaansa, mutta ilman leipää. Ja ilman tiukkaa säännönmukaisuutta, jonka tilalle tuli tapa kahmia lautaselle röykkiö erilaisia leivänpäällyksiä tyylittömäksi sekasotkuksi.

    VastaaPoista
  8. Espanjassa kun tilaa maitoa ravintolassa niin saa hämmästyneen katseen lisäksi lämmitettyä maitoa ja sokeria, jos ei pidä varaansa ja erikseen mainitse haluavansa kylmää maitoa.

    VastaaPoista
  9. Meille tilattiin rasvatonta maitoa Kaivopuiston maitokauppaan. Ei hinnan vuoksi, vaan terveyden ylläpitämiseksi. Lääkäri-isäni oli jo 50-luvulla sitä mieltä, että rasva on vasrallista.

    VastaaPoista
  10. Ulkomaankielisissä teksteissä olen nähnyt termiä smorgasbord, jonka voisi laveasti suomentaa esim. sitä sun tätä, joka puolestaan Kuopion ulkopuolella tunnetaan mm. taksarina tai makkaraperunoina.

    VastaaPoista
  11. Olen aina pitänyt jollakin tapaa hurjana sitä, että isäni opettajia olivat Carolus Lindberg (s.1889) ja Otto Iivari Meurman (s.1890). Tarina Wivi Lönnistä lyö sanattomaksi, vaikka kuljen mainitun koulun ja Tampereen paloaseman ohi tämän tästä.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun isäni opettajat (siis kansakoulussa!) olivat kyllä vieläkin aiemmin syntyneitä. Ei minusta tuollainen siis ole mitenkään erikoista. Isäni oli syntynyt jo v.1895.

      Toki itsekin olen esimerkiksi blogistia vuoden vanhemmpi, kuitenkin niin samannnäköinen partapappa, että voisin toimia päähenkilön stuntmaninä J. Kemppisestä kertovassa toimintaelokuvassa.

      Poista
  12. Liiaksi ohennettu maito on sintu. Nimitys johtuu väristä. Itse en maitoa juo kuin capuccinossa; olen nähnyt ja haistanut mistä se tulee.

    VastaaPoista
  13. Minulla on (käy varmuuden vuoksi tarkistamassa) kirjahyllyssäni kuusi Bellowia, kuusi Doctorowia, kuusi Marquesia, kuusi Hannusalamaa, kuusi Waltaria. En minä tiedä minkä takia näitä kaikkia on just kuus. Sattumaa. (käy uudelleen kirhahyllynsä luona) Mutta eipä olekaan Updikeaa kuin yksi. Samoin kuin Wittgensteinia. Ja sitten näitä samperin Sartreja ja Singereitä ja Solshzehnyts... miten se ny taas kirjoitetaankaan, em mä muista. Kun muutin Mikkelistä Jyväskylään, vein pakettiautollisen kirjoja Kierrätyskeskukseen, koska kulttuuria on niin raskas raahata mukanaan. Ei ne meinanneet kaikkia kirjoja edes vastaanottaa - ottaa vastaan - mutta sanoin kuin Sheriffi lännenleffoissa: "Kaikki tai ei mitään!" Ja pistin kuudestilaukeavani takaisin housunkaulukseeni. PHYTIT!

    Matkustajakodit ovat mukavia. Viimeksi nukuin, tai valvoin, semmoisessa Riihimäellä. Olisko ollut 1960-luvulla? Vanha puutalo rautatieaseman nurkalla, nyt jo purettu. Tietysti. Junat kolisivat koko yön, koko ajan olivat tulossa jostakin tai menossa jonnekin. Välillä vislasivat. Se oli kamalan kiva paikka nukkua valveilla. Koska rakastan junia.

    Mutta paras paikka missä ikinä olen nukkunut (poisluettuna tietyt tyttöystävät) oli eräässä kauppalassa sijaitseva Pelastusarmeijan maja. Olin hyvin alamaissa kun sinne menin. Sain majapaikan, nukuin hyvin, ja aamulla sain soppaa ja teetä ja voileipiä. Ja iäkäs (noin 50-kymppinen) nainen silitti mun tukkaani ja sanoi "Mikko, ei elämä tähän lopu".

    Oli näemmä oikeassa. Koska silloin oli kaksikymppinen. En nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin pitkään olla tarkistamatta, mutta pakkohan se oli hyllyllä käydä, kun tämä kommentti jäi korvien väliin. Bellowta ja Salamaa seitsemän, Wittgensteiniakin kuusi. Mutta LW ei kirjoittanut niitä julkaistaviksi.

      vuorela, tampere

      Poista
  14. Kerran Helsingin päärautatieasemalla istuin junassa. Olin menossa Tampereelle - paitsi se nyt sivuseikka tässä on. Vaunu oli muuten tyhjä mutta siinä lähellä istui noin 50-vuotias pariskunta, mies ja nainen. Olivat niin lähellä minua että minun oli pakko nähdä heidät, ja kuulla. Juna oli myöhässä. Se mies puhui koko ajan sille naiselle matalalla (lumoavan matalalla?) äänellä. Kuin käärmeen hyptonisoija. Ja koko ajan, koko ajan vittuili sille. Esimerkiksi että "Miksi sinä et sanonut että tämä juna on myöhässä. Sinä tiesit sen. Miksi sinä et sanonut, miksi sinä et, miksi sinä, miksi..." Ja kaikki muukin mitä se mies - nainen ei koko aikana puhunut - mitä se mies puhui, oli ilkeyksiä sitä naista kohtaan. Minulle tuli hyvin paha olo... mutta on iso kynnys puuttua toisten ihmisten elämään. Niinpä en tietenkään siis puuttunutkaan. Ja kun juna sitten lopultakin nytkähti liikkeelle, pariskunta (= vaimo?) kaivoi eväänsä esiin. Näin (vaikka en tarkoituksellisesti katsonut sinne päin: olen kiinnostunut vain itsestäni) että heidän eväsleipänsä olivat näkkileipiä. Mitään muuta niiden päällä ei ollut kuin margariinia, tai voita, en minä nyt niin tarkasti nähnyt... Mutta syödessäänkin (= leipää narskutellessaan) se ukko sätti koko ajan sitä akkaa. Kaikesta, kaikesta! - Silloin minä ajattelin "Mikko parka, sinä tunnet hyvin vähän elämää"...

    Vaikka luulet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöljämi Pyyhtänköljäsunnuntaina, 05 maaliskuuta, 2017

      Lukijoille ilmenee enemmän kuin kirjoittajalle. Halpamainen kopiointi tyylistä jonka oikeudet kuuluvat tyyliniekkojen herrasmieskerhon vähäisimmällekin palkolliselle ei pelasta a) helvetin tulelta eikä b) tuo muassaan kiitollista mieltä saatika hyvää omaatuntoa.

      Sanailemisiin taipumaton tahdonvoima ja rehellinen ja rohkea tahto on tarpeen vaatiessa välttämätön edellytys kyvylle todella saada aikaan mitään mainittavaa.

      Nuo pienet vaietut laupeudenteot.

      Turhaa on puhe.

      Poista
  15. Kuvassa on kaksoispuhelinpylväs, jossa on 14 kpl n. neljä metriä pitkää vaakaortta . Jokaisessa orressa on n. 20 keraamista eristettä. Yhteensä eristeitä on n. 280 kpl . Puhelinlangat oli avojohtoa. Jokaisella liittymällä oli oma johto, joka tuli keskuksesta. Signe Branderin kuvissa Helsingin keskustasta on monen talon katolla samanlaisia rakennelmia. Isä kertoi että lapsia kiellettiin ankarasti kivittämästä tai ritsalla ampumasta eristimiä.

    VastaaPoista
  16. "...valokuvaaja Signe Brander. Arvaan mitä mieltä hän olisi tämän hetken hutiloiduista kuvan tapaisista tai tekotaiteellisista tunnelmakuvista."

    Arvaan mitä mieltä bloggari on Branderin ajan piktorialismista tai Hannes Heikurasta tai Antero Takalasta.

    Tämän blogi kiinnostaa nimenomaan monipuolisuuden vuoksi, mutta valokuvamausta tulee suppea vaikutelma - vain vahvasti dokumentaarinen kuva saa arvostusta. Onkohan vastaavasti esimerkiksi Auringonnousu hutiloitu elokuva? Kelpaisiko vain realistinen kirjallisuus, varsinkin runot voi änkeä paperikoriin?

    VastaaPoista
  17. Kaikki meni pieleen, kun keskiolut tuli ruokakauppoihin. 1969. Eräs puolue halusi suureksi ja pilasi kansan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinaa sen olisi tullut olla ja viinejä. Alko tään ryssi, tai oikeammin raittiusliikkeiltä peritty ehdottomuus Turmiolan Tommeineen ja raittiuskirjoituskilpailuineen. Joko-tai on haitaksi, tutkimukset kertovat kaikki sen. Päätäntävalta käytöön ja saantiin tuodaan ulkoa, näin vastuuta ei sa otetuksi itse.

      Poista
  18. 40-luvun lopulla pääsin sisareni mukana käymään Oulussa. Sisko meni hammaslääkäriin, niitä kun maaseudulla ei ollut ja minä alle seitsemän vuotiaana en tarvinnut junassa matkalippua. Mentiin ravintola Sarkkaan (toimii edelleen),kun baareja ei ollut. Tilattiin mehukeitto (olisiko ollut "puuronkastiketta" vedessä) ja söimme omat eväät. Maitopullo putosi lattialle, särkyi ja tarjoilija oli vihainen.

    VastaaPoista
  19. http://www.kotikielenseura.fi/virittaja/hakemistot/jutut/1975_267.pdf

    upeaa

    VastaaPoista