Kommentoija viittasi
yleiseen väärinkäsitykseen – kerskuvat pohjalaiset kehuvat toisiaan ja
edistävät toinen toisensa uraa.
Virrankosken Pentti
jupisi minulle kerran, että ei hän taida kirjoittaa pyydettyä lausuntoa Heikki
Ylikankaasta, kun etelässä aina luullaan, että pohjalaiset kannattavat
toisiaan. Totuushan on se, ettei esimerkiksi kauhavalainen mene lähellekään
härmäläistä eli siis joen yli ilman puukkoa ja kirvestä.
Mielestäni Virrankoski
kaunisteli. Kyllä kauhavalaisilla on nämä työkalut ja lisäksi pannunjalka tai
muu hengenvaarallinen lyömäase myös oman pitäjän väkeä ja ennen kaikkea saman
kylän ihmisiä tavatessa.
Siitä on eri mieliä, onko
kateus yleissuomalainen vai erityisesti pohjalainen helmasynti. Kateellinen on
muuten murteella ’”kares”. Lapualle sattui olemaan sen niminen pappikin ja
Kuopiossa piispa.
Tämä ei ole pelkkää
puhetta. Jatkosodan hyökkäysvaihe kului kiistellessä, kenelle kuului kunnian Talvisodan
menestyksistä. Pohjalaiset Laurila ja Hannuksela – kenraali – harrastivat kanteluja
toisistaan myös silloin kun olisi pitänyt kurittaa venäläistä.
Jos joku näkee käytännön
jatkuneen, hän ei erehtyne.
Kannattaa siksi katsoa
tarkkaan, ovatko kuuluisat maakunnan miehet ja naiset todellisuudessa suuria
oppositiomiehiä. Esimerkiksi Kalle Päätalosta tiedettiin Koillismaalla pari
vuosikymmentä se, että hän oli täysin asiantuntematon ja asiaton Taivalkosken
seudun edustaja, joka jostain syystä levitti vain perättömiä tarinoita kunnon
ihmisistä.
Asenne muuttui sitten
päinvastaiseksi. Päätalo on silti yksi niistä, joka on kuvannut maakunnallisen
luopion osaa. Paluu kotiseudulle kouluja käyneenä ei onnistunut ollenkaan, ja
pahimpia olivat entiset rippikoulukaverit.
Pohjanmaalla se
tavallisin repliikki makeilun ja ystävyyden vakuuttelun jälkeen on
kuuloetäisyydeltä siirryttyä:” Mikähän tuakin luuloo olevansa.”
Kun luin Heikki Klemetin
laajat ja rönsyilevät muistelmat, huomio kiintyi källäyksen kohteeksi
joutuneisiin maakuntalaisiin, ja parempaa asiantuntemusta edellytti aukkojen
löytäminen. Se on kohtalainen tuomio, että joku jätetään maininnatta, vaikka
asiayhteys vaatisi muuta.
Tämän jutun kuva on
yllätys ja jonkin asteinen sensaatio. Ennen sotavuosia Jaakko Oskari Ikola ja Samuli
Paulaharju olivat kaikkein tunnetuimpia maakunnan miehiä, Klemetin ohella.
Klemetti viljeli murretta puheessaan ja toi usein esiin maakunnallisia
erikoisuuksia, Ikola ja Paulaharju eivät.
Uusi tietolähteeni
korosti erikoisesti tätä. Ikola käytti puheessaan kotona ja työssä normaalia
yleiskieltä.
Silti Ikola oli jo ennen
kuin sai mahansa kasvamaan monumentaalisiin mittoihin huomattava ja huomattu
henkilö, joka enemmän avioliiton kautta kuin omasta taustastaan oli päätynyt
rutirikkaiden tukkukauppiaiden kaveriksi.
Paulaharju oli pienen töllin
poika Kurikasta. Hän oli kouluttautunut sopivasti ja toimi Raahessa sokeain
koulun veiston opettajana.
Ainakin tähän mennessä
ilmestyneiden kuvausten perusteella Paulaharjua suorastaan pompoteltiin
Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, koska hän oli kansakoulun oettaja vain, ei
edes maisteri, saati tohtori.
Mitä tämä vaikutti hänen
eloonsa, sen arvaa. Hyvin todennäköisesti hän tiesi olevansa
kansainvälisestikin ainutlaatuinen perinteen kerääjä, kirjaaja ja kuvaaja. Jo
ennen sotia käsitettiin, että hän oli ensiluokkainen kirjailija, hyvin etevä
piirtäjä ja yksin maan parhaista valokuvaajista.
Julkaisematonta ja
käsittelemätöntä aineistoa kuuluu olevan edelleen määrättömästi.
No. Ikola hankki
Paulaharjulle professorin tittelin sodan loppuvaiheessa. Se oli kova temppu
siihen aikaan – ja olisi vieläkin. Juuri professorin arvonimen katsotaan
ainakin taiteilijapiirien ulkopuolella edellyttävän jotain kytkentöjä
yliopistoon.
Siitä ei ole mitään
tietoa, mutta kun näin omin silmin, miten huolellisesti J.A. Hollo oli
sidotuttanut Jaakoon teokset omaan käyttöönsä, otaksuisin että Hollo on ollut
hankkeessa mukana. Ja sitten yksi epäilty on Paavo Alkio, Santerin poika,
myöhempi hovioikeuden presidentti, mutta tätä en tiedä. Tiedän keltä kysyä. Voi
olla ettei tuota yhteyttä ollut.
Hollon toimintaa sietäisi
esitellä. Olen kuullut nykyisten sanovan, että kasvatustieteilijänä hän ei
ollut verraton, vaikka oli siis alan professori. Suomentajana hän oli hiukan
unohduksissa, koska sana suomennospajasta pääsi leviämään – ei hän ihan itse
ole kaikkia niitä käännöksiä tehnyt, Tolstoista Cervantesiin, joissa on hänen
nimensä kannessa. Mutta kun jälki on kauttaaltaan luotettavaa.
Kun Ikola siis toteutti
tämän suomalaisuuden (ja siis saamen) kannalta uskomattoman hienon
kunnianosoituksen, joka oli myös inhimillisesti erittäin tärkeä, arvaisin että
apumieheksi on tarvittu Edvin Linkomies, joka tosin inhosi Ikolaa henkilönä
(samoin kuin monia muitakin henkilöitä), mutta on ehkä ajatellut, että pääsee
tästä eroon kannattamalla hanketta.
Paulaharjun ja Ikolan
suhde on todella yllättävä ja omistuskirjoitus Paulaharjun teoksen ”Härmän
aukeilta” kansilehdellä on ankara todiste. Kirjahan on niin hieno, ettei siitä
enää parane. Se on niin hyvä ja monipuolinen, etteivät pohjalaiset yleensä ole
lukeneet sitä, vaikka se löytyy monen hyllystä. Kukapa totuutta haluaisi
tietää.
Martti Anhava voisi
ilmoittaa, ellei ole lukenut tätä tekstiä. Samuli Paulaharjun jälkimaineeseen
on vaikuttanut sekin, että hän ymmärsi olla Tuomas Anhavan äidinisä.
Piispa Kares piti minulle joskus 70-luvulla Turussa Wiklundin tavaratalon ovea auki. Muistan hyvin piispan kirkkaansiniset silmät hänen nyökätessään samalla kohteliaasti köyhälle opiskelijapojalle.
VastaaPoistaMurresana ”kares” ja esimerkiksi Lapuan entisen kirjkkoherra K.R. Kareksen sukunimi eivät taida olla lainkaan kielellistä sukua, mutta hauskoja juttuja, totta tai tarua, siitä poiki.
VastaaPoistaKerrotaan, että sivukylän mumma oli keksinyt myydä jotain tuotteita torin sijasta kirkon kellotapulin vieressä. Kirkkoherra tuli siihen myyjää pois häätämään.
Mumma ei miestä kuitenkaan ulkonäoltä tuntenut ja kysyi: ”Kukas te ootta?”
Kirkkoherra : ”Kares”.
Mumma: ”Sitähän minä arvelinki.”
Mumman vastaus on tietysti monimielinen mutta vain se toinen vaihtoehto on hauska.
Kares sukunimenä tulee isosta talosta Ulvilan, sittemmin Nakkilan Leistilässä.
PoistaKotikuntani kirjastossa oli 1950 luvun puolimaissa kaikki Samuli Paulaharjun kirjat kuin myös Vaasan Jaakoon pakinat. Ne kuluivat käsissäni. Jaakoon murteellinen huumori on loistavaa, mutta huumorilla Paulaharjukin käsittelee vaikeita ja kipeitäkin asioita. Hän pehmentää kertomansa sen avulla leppoisaan muotoon. Paulaharjun ymmärrys kirjoittamistaan ihmisistä ja heidän kulttuuristaan on niin syvällistä ettei sitä kukaan kykene ylittämään. Sitä taustaa vasten on säälittävää se vastustus, jonka hänen professoriksi nimittämisensä sai aikaan. Voihan olla, että pohjalaiset kehuvat toisiaan, mutta nykyään luulisin heimorajojen madaltuneen siten, ettei niillä ole merkitystä. Paulaharjun tussitöistä pitänee mainita, että kun aikanaan näin hänen piirroksensa rajatunturi Talkkunapäästä, niin pelkästään senkin vuoksi minun piti käväistä Kuusikurun suulta ottamassa otos osapuilleen samoilta paikoilta, kauan sitten.
VastaaPoistaSe on ehkä selvää, mutta sanottakoon kuitenkin, että kares on murremuoto sanasta kade. Kuten blogisti on monesti todennut, d on pohjalaismurteella ree.
VastaaPoistaHollo on tyylillisesti hieno, mutta esimerkiksi Peloponnesolaissodan suomennos sisältää paljon alkukielen vajavaisesta ymmärtämisestä johtuvia epätarkkuuksia (vaikka Thesleff kävikin suomennoksen läpi). Thukydides on tosin melkeinpä vaikeinta kreikkaa, joten liian kriittinen ei pidä olla; esimerkiksi Cicerokin valitteli Thukydideen koukeroisuutta.
Kares kirjoitti N.G.Malmbergin elämäkerran, jonka jälkisanoissa hän kertoi melkein lopettaneensa kirjoittamisen törmättyään joihinnkin mieltä kuohuttaviin yksityiskohtiin M:n elmässä. Siinä yhteydessä mainittiin mm. "johanniittain teot", mikä ei ole kuitenkaan itselleni selvinnyt.
VastaaPoistaTämä kommentti ei ole ristiriidassa Timon huomautuksen kanssa: lukijana, joka ei osaa kreikkaa, haluan todistaa, että Peloponnesolaissodan suomennos kuuluu jykevimpään ja iskevimpään, mitä Antiikin klassikot -sarjassa julkaistiin. Minulla on koko sarjan lukuprojekti käynnissä tänä vuonna. Tällä hetkellä J. A. Hollon Thukydides johtaa tyylipisteissä.
VastaaPoista"Minulla on koko sarjan lukuprojekti käynnissä tänä vuonna."
PoistaAikanaan tuo sarja oli divareiden kerätyimpiä, ja hirveissä hinnoissa. Syy on tietysti se, että kilpailevia suomennoksia ei ole tarjolla, ja joidenkin osien painokset olivat kuulemma todella pieniä, luokkaa 500 kpl.
AW
Parempaa lukuprojektia ei voi olla. Seneca on suurenmoinen löytö, seuraavaksi odottaa Cicero.
PoistaKirjastosta löytyy, ei ole pakko omistaa. EG
PoistaOlen tätä ennenkin ihmetellyt ja päivitellyt: Paulaharjun kirjoja julkaisi pitkään kunnianarvoisa SKS, mutta sitten tuli ilmeisesti jokin tekijänoikeuksien kannalta ratkaiseva aikaraja täyteen, ja kaikenlaiseen rajatieto- ym. humpuukiin keskittyvä kustantaja Salakirjat rupesi julkaisemaan uusina näyttävinä painoksinaan hienoja mestari-Samulin teoksia.
VastaaPoistaKemppinen kun hieman ehkä tekijänoikeusasioista tietää, saisiko joskus lukea asiasta yleensä ja Paulaharjun kohtalosta erikseen.
Tekisi mieli näitä uusia painoksia ostaa, mutta ei piru vie luonto anna periksi rahoittaa mokoman firman toimia!
Paulaharju kuoli vuonna 1944. Niinpä kirjoja saa vuodesta 2014 julkaista kuka tahansa vaikka miten huonomaineinen firma rahankiilto silmissä.
Poista