Se oli tämä Vaasan
Jaakkoo. Pakkaus on valmis. Julkistamista valmistellaan ja Pohjanmaan palvelutaloihin
otetaan yhteyksiä. Olen kai kertonut, että kysymyksessä on toisaalta
hyväntekeväisyys, hyvin iäkkäitä ajatellen. On täydessä ymmärryksessä olevia
vanhuksia, jotka kuuntelevat ikävissään pikkulasten satuja. Pitkiä puheita
sisältävä äänikirja on liikaa. Omaan nuoruuteen liittyvät lyhyet tekstit
voisivat hytkäyttää. Asiasta lisää pian.
Toinen puoli asiaa on kulttuuri.
Noin komeaa sanaa käytti henkilö, joka on toiminut vuosikymmeniä lähellä
maakunnallisia hankkeita. Asiahan on niin, ettei maakunnan murteesta tahdo
löytyä oikein edes näytteitä. Antti Tuurin ”Pohjanmaan” alussa oli Alli Häjänen,
loistava. Esko Nikkari ei tainnut sattua tilaisuutta tallentaa murteen taitoaan
eikä Kalevi Haapojalle kai liioin. Kielentutkijoiden pirtin pöydällä tekemiä
äänityksiä löytyy joitakin, mutta jutut tahtovat olla sellaista pyörittelyä –
kummitteliko riihessä vai ei.
Kaikilla ei ole ollut
tilaisuutta kuulla mestarikertojia. Veikko Huovisen Havukka-ahossa esiintyy ”Kuoliaaksinaurattaja”,
ja kuvaus on hieno.
Olen kokenut tuon saman
todellisuudessa muutaman kerran. Eräässä valokuvassa minulla on takkakivi,
jolla istuen eräskin ”isu” pudotteli juttujaan, kun sattui sille päälle.
Mestarit tiesivät
merkityksensä. Taide on lahja. Taide-esitys on lahja. Ja maailma on täynnä
huonoja kertojia. Muistan yhden, jolla oli vimma kertoa vitsejä. Hän oli
leikannut niitä sanomalehdistä ja tallettanut lompakkoonsa. Kun hän etsi
sopivaa, vastaus oli kyllä usein ”Toinen kerta”.
Eli kukaan tekstiä
skannannut ei pahemmin ihmettele, että murteella kirjoitetun tekstin tunnistaminen
(OCR) ei oikein onnistu.
Olen yllyttänyt ihmisiä
skannaamaan kuitit lompakosta, käsilaukusta ja taskuista. Se on todella
helppoa. Vaikeampaa on vain muistaa antaa sellainen tiedostonimi, että ne
sitten löytää, kun tarvitaan. Suosin tyyppiä ’”JK Verkortti 2016”. (Alaviivat
eivät yleensä ole enää tarpeellisia.) Kysymyksessä on kuvaksi skannaaminen.
Power-nimisessä liikkeessä eilen vilkaisemani Canonin monitoimilaite, joka on
ihan käyttökelpoinen, näyttää maksavan 36 euroa. Kaikkitietävät, että hinta
peritään mustepatruunoista eli turhaa tulostamista kannattaa välttää tästäkin
syystä.
Adobe-tiedostojen (pdf)
kanssa tulee toimeen käyttämällä ilmaisgta Adobe Acrobat Reader -ohjelmaa. Käytän
itse paljon oikeaa Acrobatia (Professional). Siihen sisältyvä skannausohjelma
ja tekstin tunnistus on hyvä. Yhtiökokouksen pöytäkirja tai vastaava teksti
tunnistuu nopeasti ja vastaavasti sellaisen voi muuttaa kädenkäänteessä
esimerkiksi Wordiksi, jos tekstiä pitää muuttaa.
Ja Acrobat siis osaa
suomea pois tiehensä.
Omien puuhien vuoksi
kysyin hyvältä osaajalta ja ammattilaiselta asiaa, jonka arvelin tietäväni.
Kustannusliikkeet eli
siis ammattilaiset turvautuvat hanakasti uudelleen kirjoittamiseen, jos
vanhasta tekstistä halutaan tehdä uusi painos, eikä kuva (faksimile) sovi. Jos
siis esimerkiksi murreteksteistä tehtäisiin uusi kokoelma, mitä en ole tässä
suosittelemassa, joku kirjoittaisi kaiken uudestaan kymmenellä sormella.
Palkka ei ole kehuttava.
Kirjoittamisesta maksetaan yhdestä kahteen euroon tuhatta merkkiä kohti eli
siis päässälaskusäännön mukaan kahdesta neljään euroon liuskalta.
Ammattilainen kirjoittaa
jokseenkin virheetöntä tekstiä kuudesta kahdeksaan tuhatta merkkiä puolessa
tunnissa eli karkeasti 8 liuskaa tunnissa.
Tuosta voi laskea, että
osaava ammattilainen saa välttävän elannon kirjoittamalla, jos jaksaa istua ja
kirjoittaa.
Tuosta voi myös laskea,
että on hiukan vaikea löytää firmaa, joka maksaisi suomentamisesta saman.
Suomennospalkkiot ovat romahtaneet, eikä ole järkeä laskea liuskapalkkiota, kun
käännettävä kirja on ensin luettava ja lähes poikkeuksetta sen kanssa on
tehtävä taustatöitä. Kun muinoin päädyin kääntämään Saul Bellowia, luin koko hänen
käsiini saamani tuotantonsa, ja samoin Kurt Vonnegutin. Molemmissa tapauksissa
tämä varotoimi osoittautui välttämättömäksi. Olisi tyhmää kääntää Vonnegutia
tietämättä hänen toistuvia kielellisiä vitsejään tai ymmärtämättä että ”so it
goes” ei ole oikein hyvää englantia. Siinä on mukana ironiaa. Kun hobo
(kulkuri) joka on juuri väittänyt, että tämä sotavankeus on lasten leikkiä, ja
kuolee seuraavana päivänä, kommentti on tuo, suomeksi ehkä ”niin siinä sitten
käy” ellei ”niin se käy”. ”Niin siinä käy” olisi kielellisesti parempi.
Mutta ettei tulisi
erehdyksiä, kuvaksi skannaaminen riittää melkein aina. Edellä pohditaan
tekstiksi skannaamista.
Minulle on luvassa
Etelä-Pohjanmaan puhelinluettelo ajalta ennen sotia. Odotan vesi kielellä.
Skannaan sen. Ottaisin mielelläni myös 50-luvun puhelinluettelon.
Adoben nykyinen
järjestelmä tekee kiusaa suurille käyttäjille. Löysin Creative Cloudista
vuosimaksulla hankkimistani Photoshopista ja Lightroomista oikein virkistäviä
uusia ominaisuuksia, ei mitään sinänsä kumouksellista.
Noita kumpaakaan ei
edelleenkään pidä hankkia ellei ole valmis käyttämään tolkuttomasti aikaa
valokuviensa parissa. Useat ilmaisohjelmat ovat melkein yhtä hyviä. Kun joudun
etsimään jotain tiettyä kuvaa, käytän joskus IrfanView-ilmaisohjelmaa, joka on
tukeva ja nopea.
Epäilen edelleen, että kirjojen
ja lehtien skannaaminen on pidetty tahallaan vaikeana tekijänoikeussyistä.
Olen edelleen sitä
mieltä, että kattavan Suomen runouden valikoiman puuttuminen verkosta on suuri
häpeä. Nykyisin ei julkaista edes antologioita edes lahjakirjoiksi. Kyllä
ainakin osa teksteistä tyyppiä Yrjö Jylhä pitäisi saada verkkoon. Tärkein olisi
Saarikoski, jota vielä luetaan. En oikein usko, että Otava suostuisi, vaikka
oikeudenomistajissa tiedän esiintyvän raikulimieltä. Mutta kun jopa Lauri
Viitaa joutuu etsimään, ellei satu omistamaan vanhoja niteitä! Ja runo on myös
ääneen esitettynä niin vaikea.
Eno oli loistava tarinankertoja, ihan lyömätön. Kyllä se oli syntymälahja, geeneissä. Hänen ravintolamatkansa kirkonkylään kuorma-auton kyydissä on jo myyttinen laajoilla alueilla.
VastaaPoistaMoottori oli kuskin ja kyytiläisen välissä. Eno piti kumikenkiään moottorin päällä ja tarinoi kuskille. Kylälle tultaessa olivat vähän ihmetelleet jotain hajua, mutta ei sen vakavammin.
Moottorin kansi oli kuumennut ja sulattanut enon kumikengän pohjat syvältä. Sitten herrasmmiehenä ravintolaan, kunnes joku oli hämmästellyt mustien jälkien syntyä lattiaan miesten kävellessä arvokkaasti kohti pöytää.
Tässä vaiheessa kuulijakunta nauroi jo niin hervottomassa tilassa, että millään ei ollut mitään väliä...
Erityisesti enon eloisalle kerrontatavalle. Hän kimposi välillä kertoessaan pystyyn, marssi kuten ravintolassa ja eläytyi. Sidesana oli ´kato kuule´, se jossa nykyiset käyttävät sanoja ´tota´, ´siis´ ja eniten tietysti v-alkuista sanaa.
Eno oli Haanpään Honka-Heikin sukuja, synnynäinen sanankäyttäjä.
Siunattu se, joka on päässyt kuulemaan tuollaisen lahjakkaan ihmisen tarinointia, ei se elämys unohdu, ei koskaan.
On pysäyttävää kuulla, ettei Pohjanmaan murteista olisi hyviä ääninäytteitä. Tätini, joka asui Tervajoen aseman lähistöllä, puhui ikimuistoisen herkullista pohjalaista, vaan en tiedä, olisiko kukaan sitä koskaan nauhoittanut. Elävä puhe on melkein musiikkia, ja huumori on usein äänenpainoissa.
VastaaPoistaSuomen kielen professorin Terho Itkosen (k. 1998) mukaan Suomen viimeiset aidot murteenpuhujat syntyivät 1860—1870-luvuilla. "Aito" tarkoittaa tässä sitä, että vielä tuon sukupolven puheenparteen ei suomen yleiskieli tai kirjakieli ollut jättänyt jälkeään (tai vaikutus oli korkeintaan aivan satunnainen).
PoistaKyllä Esko Nikkarilta ja Kalevi Haapojaltakin jotain löytyy:
VastaaPoistawww.youtube.com/watch?v=HB69BPO6MfY
www.youtube.com/watch?v=lIAEd9l3Rz4
Enkä kirjauru, olkoon kattomati.
PoistaPT.
Ilimatteeksi:
VastaaPoista- kuvankäsittely GIMP
- vektorigrafiikka Inkscape
- taitto Scribus
- nuotinnus Musescore
- äänitys ja miksaus Audacity
lisäksi FreeOCR, RGB2CMYK
Tarpeen mukaan rahalla laajennettava PDF Architect
Näillä mennään.
Vonnegut tuli eilen illalla mieleen, vapaa Amerikan joukot, vai mikä oli, en nyt muista mikä kirja, naureskelin sisäänpäin, pitäisi vain tuntea maan kultuuria ja historiaa paremmin niin moni vitsi aukenisi paremmin. Tämä edellinen lainaushan irvaili diktatuureille, tässä tapauksessa Saksalle.
VastaaPoistaEPO:n täyttäessä 60 vuotta 1968 julkaistiin myös levyllinen etelä-pohjalaisia kansanlauluja. Mukana on pari kuoroa, osakuntalaisia sekä Helena Haavisto, Rauni Luoma ja Usko Viitanen. Omani ja tyttären tyttöjen ehdoton suosikki on Rauni Luoman esittämä, ei laulama, "Suutarin akan kehtolaulu". Siinä meillä on ehtaa murretta.
VastaaPoistaKalevi Kantele