Tämä on mainos. Näistä
blogeista tulee syksyllä toinen kirja. Sen nimi on ”Tältä puolen”.
Menen tänään messuille ja
puhun blogista kirjallisuutena. Ehkä sanon, ehkä en, että blogi on eräänlainen
peilisolu. Sen vaikutus voi olla myönteinen tai kielteinen. Lähes päivittäin
nautittuna se vaikuttaa kuin valokuva, sellainen jossa joku irvistää tai
sellainen, jossa joku hymyilee.
Olen ajatellut toimia
samalla tavalla kuin viimeksi. Kävi ilmi, että kommentit ovat painetussa
kirjassakin tärkeämpi kuin blogistin kirjoitukset. Ykköskirjassa ”Täältä
puolen” valikoin kirjoituksia. Kai se on tehtävä nytkin, koska kommentit ja
tekstit eivät välttämättä satu samalle päivälle, vaikka asia olisi sama.
Toisenlaista
kirjallisuutta tämä on, koska näin verkossa voi reagoida niin nopeasti. Olemme
yhdessä vähän väliä edellä muuta mediaa.
Joskus saattoi olla
olemassa sellainenkin kuin ”yleinen mielipide”. Tämä ei varmasti edusta mitään
erityisen yleistä, mutta oudosti vanhempia tekstejä ja kommentteja lukiessa ja
niitä uudempiin verratessa syntyy vaikutelmaa ikään kuin aikalaishistoriasta.
Peilineuroni on
hermosolu, joka toimii kun eliö havaitsee jotain, ja toistaa tuon toiminnon.
Apina havaitsee näköaistillaan esimerkiksi toisen apinan uhkaavan eleen ja vastaa
samalla eleellä.
Uutta tietoa on se, että
tämä kaikki tapahtuu ”esirationaalisesti” eli ikään kuin peilin heijastamana,
niin nopeasti, ettei hermosto mitenkään ehdin siinä ajassa käsitellä aistimusta
ja valmistaa toimintaa.
Löytö aiheutti tieteessä
aika tavallisen villiintymisen, jossa mukana olleet eivät useimmiten itse
olleet tutkijoita. Näitä villityksiä tulee ja menee jatkuvasti. Myös tässä
asiassa kohu on laskenut ja osa nopeista johtopäätöksistä on ammuttu alas.
Yksi aivotutkimuksen
piirre, jota voi pitää varmana, on yhteenveto uusimmista löydöksistä aivojen
kuvauksissa (PET) monin edistynein laittein. Hermoston on vielä paljon
monimutkaisempi kuin kukaan aavisti eikä kukaan oikein ymmärrä sen
toimintatapoja. Sekin luulo on sivuutettu, että jokin aivolohko vastaisi
jostain toiminnasta kuin nappia painaen.
Mutta joissakin
tapauksissa apina, ja luultavasti ihminen, vastaa näkemäänsä samalla tavalla
kuin tuntoaistilla kokemaansa eli fMRA:n kuva on samanlainen monissa
tapauksissa.
Kuten usein, moni tutkijakin
on arvellut merkittävien, ikiaikaisten ongelmien ratkenneen nyt. Kuten usein,
mistään sellaisesta ei ole merkkiä.
Tieto on kuin tunturiin
nousua. Kerran toisensa jälkeen vaeltaja luulee näkevänsä huipun ja ponnistaa
viimeiset voimansa vain nähdäkseen, ettei se ollutkaan vielä huippu. Laella hän
on väsynyt eikä näe mitään erikoista, varsinkaan ei pitää kovan ponnistelun
arvoista. Huippu näyttää suunnilleen samalta kuin rinnekin ja taitaa olla
lähinnä maantieteellinen sattuma. Tämä kohta, tässä saappaan alla, on mitattu
korkeimmaksi, mutta silmä ei sitä erityisemmin erota.
Näin ollen ajatus
mimeettisistä eli jäljittelevistä aivoista ajattelevien aivojen ja syvempien
”matelijan aivojen” rinnalle toimivana kolmantena, on kiehtova mutta vain
hypoteesi eli arvaus.
Erikoisen
mielenkiintoiseksi sen tekee yhteys väkivaltaan, vahingoittamiseen,
tappamiseen. Eilen mainitsemani kirjoittaja on pohtinut laajasti ”mimeettistä
kilpailua”. Minä vain sinä – sinä vai minä.
H.C. Andersenin
hypoteesin voisi ottaa huomioon ja liittää kirjallisuuden merkilliseen
ennustusvoimaan. ”Lumikuningattaressa” vääristävä peili putoaa taivaasta
pirujen käsiteltyä sitä huolimattomasti. Maahan pudotessaan se särkyy
tuhanneksi sirpaleeksi – peilisoluksi varmaan. Sirpaleen sydämeensä saanut ei
kykene tuntemaan iloa eikä onnea, ei surua eikä murhetta.
Taikapeilin heijastamana
ihanin maisema välittyy saman näköisenä kuin keitetty pinaatti ja ihmisten ja
maailman kauniit ja korkeat piirteet näkyvät pahoina ja naurettavina.
Peili olisi siis kognition
osa ja kukaties osuus mielen häiriöihin ja sairauksiin…
Jatkaaksemme
tekotieteellisyyttä: kuka ei tuntisi sellaisia ihmisiä? Kuka ei kohtaisi
toisissaan ja itsessään tuollaisia tunnetiloja.
Juuri ranskalaiset
tutkijat ovat kummissaan siitä, että tietoisuuden ja aineellisuuden (ruumiin)
valtakunnat sekoittuvat toisiinsa noin sopiattomasti.
Tuo kumma kehitys kyllä
tunnistettiin, kun mieleen oli opittu vaikuttamaan pistoksin ja mielialoihin
lääkehoidolla. Se todella oikea vallankumous lukemattomine tahattomine
sivuvaikutuksineen tapahtui puolisen vuosisataa sitten. Tuli Largactil, tuli
litium – niin monta keinoa vaikuttaa kemikaaleilla suoraan aivoihin.
Taisi tulla uusintaohjelmaa...
VastaaPoistaMiten tuon nyt sanoisi. Mirror ja error lienevät sukulaisieluja. jtapio
VastaaPoistaRottamainen juttu!
VastaaPoistaTekee kelpo Kemppi taas kokeitaan! Sama juttu uudelleen eri nimellä ja kuvalla ja vain viimeisen kappaleen viimeinen virke on uusi ja poikkeava. Siis... "moniko huomaa lukevansa vanhaa? Meneekö mikä tahansa läpi niille "saatanan tunareille"? Katsotaas moniko älyää ja uskaltaa kommentoida minun, auktoriteetin tekemää "virhettä"? Heh, hee, ompa jännää!"
Ihmiskokeiden inholla pekka s-to.
Kemppiselle on tainnut tulla tahaton kirjoitusvirhe, kyseinen kirjailija on Jean-Michel Oughourlian. Oli miten oli, ”The Mimetic Brain” on nyt lukulistalla.
VastaaPoistaSamaa mieltä olen siitä, että ranskalainen ajattelu ja filosofia tuppaa olemaan joskus väkisin keksittyä. Hyvää ja hauskaa pilaa siitä on tehnyt Malcolm Bradbury kirjassaan ”Mensonge”, kannattaa lukea.
/Y
Ad Omnia: Anteeksi - virhe oli tahaton. (Taksi odotti pihassa.) Eli tässä on tämän päivän sana.
VastaaPoistaMeillä kaikilla on virheemme (myös minulla!), mutta väärässä oleminen ei niihin kuulu, eihän?
VastaaPoistaLuottavaisin terv. pekka s-to.
Pieni korjaus viime vuoden Finlandiavoittajan ("He eivät tiedä mitä tekevät" Jussi Valtonen) teemaa sivuavaan blogiin, Kemppinen.
VastaaPoistaLääkkeillä on vaikutuksnsa. Sitten niillä on _haitta_vaikutuksensa.
Mutta usein tärkein onkin _sivu_vaikutus, koska vain sen kautta keksimme verenpaineen arvojen laskua tutkiessamme viagran - se nostaa sittekin.
Ja niin vaan propelli tutkijan ja käyttäjän pipossa pyörii.
Market smiles.
Jokainen LSD:tä kokeillut tietää jotain hengen ja materian hauraasta yhteiselosta.
VastaaPoista"Sirpaleen sydämeensä saanut ei kykene tuntemaan iloa eikä onnea, ei surua eikä murhetta."
VastaaPoistaSaivartelua: eikö se ollut niin, että peilin siru vääristi. Ym. kuvaus koski muistaakseni Kaita , vasta kun Lumikuningatar oli kaapannut tämä. Kai leikki jääpalasilla rationaalisesti.
Noh tässä nyt ainakin olin kemppisen pakinoitten "kaikkien aikojen hölmöimmät kommentit"... (En muuta sano itsekään.)
VastaaPoistanimimerkki "anonyymien anonyymi"