KAMERAKAUPPIAAN
KUOLEMA 15.3.1992
TÄNÄÄN
MAANANTAINA &&,tänään maanantaina,hs,ku,x,x,15 -03
,jkmpp,kolumni Helsingin Sanomiin.
NYT
TIEDETÄÄN, etteivät ihmiset halua enää valokuvia, ainakaan jos kuvaaminen on
vaikeaa. Japanin kamerateollisuus tuhosi ensin Saksan kamerateollisuuden. Nyt
se näyttää olevan tuhoamassa itsensä.
Viime
vuonna japanilaiset veivät 3,3 miljoonaa järjestelmäkameraa. Kymmenen vuotta
sitten määrä oli 6,4 miljoonaa. Konkurssi kolkuttaa Minoltan ovelle ja
vaikeuksissa ovat kaikki ne tehtaat, jotka eivät ole Canonin tavoin ehtineet
siirtyä kopiokoneisiin ja printtereihin tai panostaa esimerkiksi lääketieteellisiin
kojeisiin, kuten Olympus. Asahi Pentax ja Nikon näyttävät taseita, jotka ovat
itse asiassa pakkasen puolella. Suomen valokuvausala on liukumäessä sekin.
Puhutaan 15 prosentin liikevaihdon laskusta viime vuoteen verrattuna.
Minolta
joutuu maksamaan Honeywellille 96 miljoonaa dollaria vahingonkorvausta
automaattitarkennukseen liittyvien patenttien loukkaamisesta Yhdysvalloissa
eivätkä oikeudenkäynnit lopu siihen. Ennen pitkää myös valmistajan maksavat
itsensä kipeiksi hienouksista, joita kukaan ei halunnut.
Yleisö ei
halunnut kameroita, joiden nippelitaivas oli kuin pikkupojan kirjeestä
joulupukille. Samalla näyttää, että diakuva menee samaan teollisuuden itse
itselleen kaivamaan kuoppaan, johon meni kaitafilmi vuosikymmen sitten.
Säilyttäkää
hyvät dianne! Emme tule enää näkemään niiden vertaisia. Täsmällinen väri ja
kirkas viiva eivät ole nykyaikaa. Miten me jatkossa opimme näkemään? On hirvittävä
sääli, jos katsominen jää taidemaalareiden erikoistaidoksi, sillä se vaatii
yhtä paljon lahjakkuutta ja koulutusta kuin kuuleminen.
Yleisö ei
halunnut riittävän paljon edes huokeita muovirunkoisia räps-kameroita,
joilla saa suttuisen valokuvan tilanteesta kuin tilanteesta.
THE
ECONOMIST ennustaa, että viiden vuoden kuluttua Japanissa on vain yksi kameratehdas,
kertakäyttökameran kehittänyt filminvalmistaja Fuji. Itse nimeäisin
suojelukohteeksi saksalaisen Leican, jonka soisi selviytyvän lasiteollisuuden
ja petrokemian kauden muistomerkkinä, vaikka suuri yleisö siirtyy
tuhlaustuotteisiin ja elektroniikkaan, levyihin ja levykkeisiin saadakseen
haluamansa loma- ja merkkipäiväkuvat fläppikansioihinsa.
YKSI
ELEKTRONINEN kuva valehtelee enemmän kuin 1,4 miljoonaa tavua tai - lähitulevaisuudessa
- enemmän 1,4 miljardia sanaa.
Vanhanaikainen
diakuva - joihin viritetyt kamerat ovat siis kaupallisesti katoamassa
- valehtelivat vain sen minkä ihminenkin, ja valehtelivat luovasti.
KUIN
SCHUBERTIA (11.3.1991)
Kun kuulee
iloista musiikkia ja tulee surulliseksi, soitto on Schubertia.
Jos jonkun
mielestä korea turhuus on "kuin Schubertia", se on erehdys.
Schubertin väitetty vähäpätöisyys on ehtymättömyyttä. Hänen rakenteittensa
epäilty harvuus on sitä, että kun laulu tulee valmiiksi, hän kertaa sen ja
siirtyy viipymättä säveltämään seuraavaa laulua.
ISAAC
BASHEVIS SINGER toimii kirjaillisuudessa samalla tavoin kuin Schubert
musiikissa helpon kauneuden ja keveyden keinoin. Geometrisen sommittelun ja
kehittelyn tilalla on melodioita, ihmisyyttä, ihmisen asioita, leikkiä, oikkuja
ja arvoituksia.
Singer saa
mieleensä hautaamisen. Hän ilmaisee sen mainitsemalla, että kadulle nietostunut
lumi oli haudannut autot. Kymmenen sivun kuluttua joku kuolee.
Jos aurinko
toisi hänen mieleensä veren tai appelsiinin, hän ei sanoisi, että veren punaan
laskeva aurinko oli kuin appelsiini. Hän kertoisi, että nainen leikkasi
sormeensa kuoriessaan illalla appelsiinia.
SCHUBERT
kuulostaa enemmän maiseman väreiltä ja varjoilta kuin häntä vanhempi musiikki,
jossa värit tulevat arkkitehtonisesti.
Nyt kun
kaikkien käsketään 200-vuotisjuhlan vuoksi päihtyä Mozartista, kannattaa
maistaa Schubertia. Hän on aina nuori, hyvin kehittynyt ja hedelmäinen.
Hänen
pianomusiikkinsa tarhureista taitavimmat ovat Brendel, Richter, Pollini ja Rubinstein.
Nykyisistä esiin pyrkii muuan Dalberto-niminen.
Nimet
kannattaa muistaa, sillä myös pianomusiikki on yllätyksiä täynnä. Esimerkiksi
Pollini soittaa turhaan Beethovenia. Beethoven ei vastaa.
OMIIN
HAUTAJAISIINSA Schubert valmistautui lukemalla Fenimore Cooperin Viimeistä
mohikaania.
Olen Esko Männikön linjoilla, ja toistan: Digikamera on maailman paras keksintö. Päivitin juuri kamerani ja ostin Japanissa tehdyn kameran, pienen ja kompaktin, mutta kuvalaatu on kuin järjestelmä kamerassa. Nyt kun keksisi vaan, mitä alkaisi kuvaamaan?
VastaaPoistaMutta ei tainnut ihan mennä ennuste yhdestä tehtaasta nappiin?
Canon luultavasti ansaitsee sairaalaelektroniikallaan, joka on laajaa. Nikon ei oleamerikkalais-eurooppalaisessa mielessä itsenäinen yritys, vaan osa Mitsubishia
PoistaOlympus ja Lumix ovat jättiläisyritysten haarakkeita, ja jälkimmäinen sen näyttääkin, Panasonic. Se on entinen Matsui, yksi maailman suurimpia yhtiöryhmiä.
Olympus valmistaa endoskooppeja. Yhtiö joutui kaksi vuotta sitten julkisuuteen huijauksellaan, jota on kuvattu Japanin teollisuushistorian ehkä pahimmaksi.
Emerging technologies, uudet tekniset ratkaisut ovat ensi askeleillaan vaikeita ennustaa kuin tuoreet vauvat, joista astrologi päättelee asioita Venuksen ja Marsin huoneissa oleskeluista; "tästä tulee vaikea tapaus".
VastaaPoistaMuistan itsekin digitaalisen valokuvan ensi askelet. Tuhnuinen piirto ja huono kontrasti eikä valoherkkyyttä kuin nimeksi. Toisaalta mikäpä on muistaessa, kun kyseinen otos on muuttumattomana tallessa neljässä viidessä eri paikassa ja edelleen muistuttamassa, exif-päivämääränsä mukaan kirjattuna parinkymmenen tuhannen muun digitaalisen otoksen alkujoukkoihin.
Mikään ei ole muuttanut valokuvausta niin paljon ja "parempaan suuntaan" kuin digikuvaus. Se on jokapäiväistänyt kuvan, tehnyt siitä kansantaidetta ja halventanut sekä yksinkertaistanut koko prosessin maksamaan tasan yhden maltaan. Esko Männikkö, ansiokas kuvaaja, kiittää digikuvausta taiteensa mahdollistajana.
Itse nostin 80-luvulla Nikon F:n jälkeen hankitun OM kakkosen hyllyyn kun lopetin itse kehittämisen ja työläännyin automaattikehitteisen väriprintin arvaamattomuuteen. Aloin tehdä tallentavalla kasettinauhurilla äänikuvia stereomikrofonilla. Viisikymmenvuotislahjaksi sain sitten Canonin Ixuksen ja siitä alkoi uusi kuvaushomma minulle -- heti näki tuloksen ja Ixuksessa oli myös jo kontrollivaraa. Nyt käytän sekä Nikonin digijärkkää että iPhonen nelosen hyvää pokkaritasoa olevaa kameraa. Ja näistä enemmän iPhonea, koska aina mukana ja koska myös eläviä kuvia.
Kiitämme Kemppistä kirjoituksesta joka oli paljon puhuva. Oispa tuon tient.
>Säilyttäkää hyvät dianne!
VastaaPoista>Emme tule enää näkemään niiden vertaisia.
>Täsmällinen väri ja kirkas viiva eivät ole nykyaikaa.
Säilyttäkää vaan. Ja pitää paikkansa emme tule enää näkemään niiden vertaisia, vaan paljon paljon parempia kuvia. Täsmällinen väri ja kirkas viiva on kyllä enemmän katsojan silmässä kuin itse diassa. Blogistin kirjoituksessa tältä osin on enemmän nostalgiaa kuin faktaa.
Männikkö on oikeassa.
Leican valmistaja tuntuu kuitenkin olevan eri mieltä kanssasi. Uusi vain mustavalkoista kuvaava Leica on aika jännittävä kapistus. Valitettavasti hintakin on.
PoistaMeidän ei kannata väitellä. Olen samaa mieltä kuin Männikkö ja siis sinä. Digikamera on avannut aivan uusia mahdollisuuksia. Nykymaailmassa (näytöill ja painotuotteissa) erilaisuus dioihin ja vanhoihin mustavalkovedoksiin ei tule läpi.
Nostalgian kiistän. Olen juuri käynyt läpi omat 1980-luvun Leica-kuvani eli diat ja 2000-luvun digikuvani.
Ovat ne erilaisia.
Miten mv-Leica liittyy diaan? En ymmärrä.
PoistaJa tuo mv-Leica on mielestäni aivan älytön juttu.Uhraamalla värit saadaan vastineeksi lisää terävyyttä. Terävyyttä, jonka hyödyntäminen tulee olemaan aika kyseenalaista.
Aika näyttää onko Leica Camera Ag vai minä oikeassa... Saas nährä.
Tietenkin kannattaa väitellä. Mistä jos ei tällaisesta?
Kaikella kunnioituksella arvoisaa blogistia kohtaan. Jos 80-luvun Leica-diat on parempia kuin nykyiset Leica-digikuvat, niin sitten on jossain kohtaa blogistin nykyisessä työnkulussa jotain korjattavaa.
Kaikella kunnioituksella, vaikka lähtökohtainen tekninen etumatka nykyisellä digikameralla on, niin onko se tae siitä, että kuva on "parempi". Itse kuvaan noin 70 % kuvistani digikameralla, joita käytössäni on yksi ja hyvä, ja 30 % filmikameralla, joita käytössäni on 6 hyvää. Jälki on erilaista, juuri tästä syystä käytän näitä kaikkia.
PoistaEn kyllä ole valmis sanomaan, että digikamera olisi joka tilanteessa oikea väline "hyvien" kuvien tekemiseen. Joku kuvaa digikameralla kuvia, jotka pysyvät digimuodossa, joku filmillä paperikuvien vedostusta varten, joku filmillä digitoitavia kuvia ja vaikkapa Sebastian Salgado digillä kuvia, jotka palaavat vielä filmille ennen lopulllista muotoaan. Kaikki uskovat metodinsa olevan paras "hyvien" kuvien tuottamiseen, ja ovat varmaan jokainen oikeassa, kohdallaan. Mutta yhtä totuutta tässä ei ole, se on varmaa.
Digitaalikenno on toki tuonut helppokäyttöisiä kameroita kuluttajille mutta se on samalla tappanut useampiakin perinteisiä ammatteja tuomatta varsinaisesti mitään uutta tilalle. Koskaan ei valokuvaajan ja kuvantekijän ammatti ole ollut niin halpahintainen ja uhattuna kuin nyt. Alalle tulon kynnys on surkean minimaalinen ("eikös sillä sun veljenpojalla ollut semmoinen uusi digikamera, sillähän se kuvaa meidän häät ja ottaa rippikuvatkin samalla ilmaiseksi"). Lehdetkin ovat nykyisin täynnä huonolaatuisia 'lukijoiden kuvia' ja laadukkaita kuvareportaaseja voi enää katsella vain ikivanhoista lehdistä. On jotenkin moraalisesti oikein, että perinteiset kameranvalmistajat saavat nyt syödä omaa koiranruokaansa. Miksi kukaan ostaisi kalliita kameroita jos niillä ei voi luoda mitään kestävää ja arvokasta.
VastaaPoistaVielä Männiköstä. Onhan hän toki hyvä kuvaaja mutta ei kyllä mitenkään erityisen tunnettu. Suomen tunnetuin valokuvaaja maailmalla on Pentti Sammallahti, joka ei ole koskaan kuvannut kuin mustavalkofilmille ja vedostaa kuvansa itse käsityönä. Se on myös yksi syy miksi häntä niin suuresti arvostetaan.
Olen Sammallahden suuri ihailija.
Poista"Suomen tunnetuin valokuvaaja maailmalla on Pentti Sammallahti, joka ei ole koskaan kuvannut kuin mustavalkofilmille ja vedostaa kuvansa itse käsityönä. Se on myös yksi syy miksi häntä niin suuresti arvostetaan."
PoistaEi pidä paikkaansa.
Kapa
Digikenno on korkeintaan riisunut pois sen mystiikan mitä kehitysnesteiden kanssa puljaamiseen on ammoina aikoina liittynyt ja siten iskenyt siihen puhtaasti teknisten keinojen kautta hankittuun kemiantekniikkaa pohjanneeseen monopolistiseen asemaan mikä menneiden vuosikymmenten kuvaajilla on ollut suojanaan. Kynnys tulla alalle on nykyään minimaalinen mutta menestys vaatii kykyä kuvata, ei opetella filmin prosessointia.
PoistaOutoja juttuja. Voiko joku, joka on tuotu, saapua. Voiko muumiolapsi virua. Kuolemaani olen valmistautunut elämällä, hautajaisiini en aio valmistautua. Viimeinen mohikaani on hyvä kirja, joku ikätoveri saattaa muistaa Karl May´n kirjoja myös.
VastaaPoista"Loukkaantunut rauhanturvaaja saapui Suomeen - tila vakaa
Libanonissa loukkaantunut suomalainen rauhanturvaaja on tuotu Suomeen.
Muumiolapsi virui vuosikymmeniä tapulissa
Kemijärven kellotapulista löytyi 1970-luvun lopulla muumioitunut lapsi, jonka alkuperää ei koskaan saatu selville.
OMIIN HAUTAJAISIINSA Schubert valmistautui lukemalla Fenimore Cooperin Viimeistä mohikaania."
Finnkinossa nyt pyörivä Late Quartet -elokuva on lupaava; ihmissuhdesaippuaa vähentämällä se olisi loistava. Schubert kuulemma kuunteli siinä harjoiteltavaa Beethovenia (op 131) kuolinvuoteellaan.
VastaaPoistaSchubertin ja Mozartin pianosonaattien kokonaislevytykset ovat suhteellisen harvinaisia. Loppujen lopuksi levytysten suuri massa on vieläkin siellä "Alla Turcan" ja D960:n levytyksissä. Uchida ja Tirimo ovat tehneet kulttuuriteot levyttämällä toinen kaikki Mozartit pianosanaatit hyvin ja toinen Schubertista oikein oman editionsa. Onhan niitä muitakin, mutta en Rubinsteinia enää nostaisi noin kovaan sarjaan.
VastaaPoistaAppelsiinit ovat parempia kuin omenat.
VastaaPoista