2. tammikuuta 2014

Menneisyyden kirjoituksia


KAMERAKAUPPIAAN KUOLEMA 15.3.1992

TÄNÄÄN MAANANTAINA &&,tänään maanantaina,hs,ku,x,x,15 -03 ,jkmpp,kolumni Helsingin Sanomiin.

NYT TIEDETÄÄN, etteivät ihmiset halua enää valokuvia, ainakaan jos kuvaaminen on vaikeaa. Japanin kamerateollisuus tuhosi ensin Saksan kamerateollisuuden. Nyt se näyttää olevan tuhoamassa it­sensä.

Viime vuonna japanilaiset veivät 3,3 miljoonaa järjestelmäka­meraa. Kymmenen vuotta sitten määrä oli 6,4 miljoonaa. Konkurssi kolkuttaa Minoltan ovelle ja vaikeuksissa ovat kaikki ne teh­taat, jotka eivät ole Canonin tavoin ehtineet siirtyä kopioko­neisiin ja printtereihin tai panostaa esimerkiksi lääketieteel­lisiin kojeisiin, kuten Olympus. Asahi Pentax ja Nikon näyttävät taseita, jotka ovat itse asiassa pakkasen puolella. Suomen valo­kuvausala on liukumäessä sekin. Puhutaan 15 prosentin liikevaih­don laskusta viime vuoteen verrattuna.

Minolta joutuu maksamaan Honeywellille 96 mil­joonaa dollaria vahingonkorvausta automaattitarkennukseen liit­tyvien patenttien loukkaamisesta Yhdysvalloissa eivätkä oi­keudenkäynnit lopu sii­hen. Ennen pitkää myös valmistajan maksavat itsensä kipeiksi hienouksista, joita kukaan ei halunnut.

Yleisö ei halunnut kameroita, joiden nippelitaivas oli kuin pikkupojan kirjeestä joulupukille. Samalla näyttää, että diakuva menee samaan teollisuuden itse itselleen kai­vamaan kuoppaan, johon meni kaitafilmi vuosikymmen sitten.

Säilyttäkää hyvät dianne! Emme tule enää näkemään niiden ver­taisia. Täsmällinen väri ja kirkas viiva eivät ole nykyaikaa. Miten me jatkossa opimme näkemään? On hirvit­tävä sääli, jos kat­sominen jää taidemaalareiden erikoistaidoksi, sillä se vaatii yhtä pal­jon lahjakkuutta ja koulutusta kuin kuuleminen.

Yleisö ei halunnut riittävän paljon e­des huokeita muovi­run­koi­sia räps-ka­me­roi­ta, joilla saa suttuisen valo­ku­van tilan­tees­ta kuin ti­lan­teesta.

THE ECONOMIST ennustaa, että viiden vuoden kuluttua Japanissa on vain yksi kamera­tehdas, kertakäyttökameran kehittänyt filminval­mista­ja Fuji. Itse nimeäisin suojelukoh­teeksi saksalaisen Lei­can, jonka soisi selviytyvän lasiteollisuuden ja petrokemian kau­den muis­to­merk­ki­nä, vaikka suuri yleisö siirtyy tuhlaustuot­teisiin ja e­lekt­ro­niik­kaan, levyihin ja levykkeisiin saadakseen halu­amansa loma- ja merkkipäiväkuvat fläppikansioihinsa.

YKSI ELEKTRONINEN kuva valehtelee enemmän kuin 1,4 miljoonaa tavua tai - lähitule­vaisuudessa - enemmän 1,4 miljardia sanaa.
Van­han­ai­kai­nen di­aku­va - joi­hin vi­ri­te­tyt ka­me­rat ovat siis kau­pal­li­ses­ti kato­amas­sa - va­lehte­li­vat vain sen minkä ih­minen­kin, ja va­lehte­livat luo­vas­ti.

KUIN SCHUBERTIA (11.3.1991)

Kun kuulee iloista musiikkia ja tulee surulliseksi, soitto on Schubertia.

Jos jonkun mielestä korea turhuus on "kuin Schubertia", se on erehdys. Schubertin väitetty vähäpätöisyys on ehtymättömyyttä. Hänen rakenteittensa epäilty harvuus on sitä, että kun laulu tulee valmiiksi, hän kertaa sen ja siirtyy viipymättä säveltämään seuraavaa laulua.

ISAAC BASHEVIS SINGER toimii kirjaillisuudessa samalla tavoin kuin Schubert musiikissa helpon kauneuden ja keveyden keinoin. Geometrisen sommittelun ja kehittelyn tilalla on melodioita, ihmisyyttä, ihmisen asioita, leikkiä, oikkuja ja arvoituksia.

Singer saa mieleensä hautaamisen. Hän ilmaisee sen mainitsemalla, että kadulle nietos­tunut lumi oli haudannut autot. Kymmenen sivun kuluttua joku kuolee.

Jos aurinko toisi hänen mieleensä veren tai appelsiinin, hän ei sanoisi, että veren pu­naan laskeva aurinko oli kuin appelsiini. Hän kertoisi, että nainen leikkasi sormeensa kuoriessaan illalla appelsiinia.   

SCHUBERT kuulostaa enemmän maiseman väreiltä ja varjoilta kuin häntä vanhempi mu­siikki, jossa värit tulevat arkkitehtonisesti.    

Nyt kun kaikkien käsketään 200-vuotisjuh­lan vuoksi päihtyä Mozartista, kannattaa maistaa Schubertia. Hän on aina nuori, hyvin kehittynyt ja hedelmäinen.
Hänen pianomusiikkinsa tarhureista taitavimmat ovat Brendel, Richter, Pollini ja Ru­binstein. Nykyisistä esiin pyrkii muuan Dalberto-niminen.

Nimet kannattaa muistaa, sillä myös pianomusiikki on yllätyksiä täynnä. Esimerkiksi Pollini soittaa turhaan Beethovenia. Beethoven ei vastaa.


OMIIN HAUTAJAISIINSA Schubert valmistautui lukemalla Fenimore Cooperin Viimeistä mohikaania.

15 kommenttia:

  1. Olen Esko Männikön linjoilla, ja toistan: Digikamera on maailman paras keksintö. Päivitin juuri kamerani ja ostin Japanissa tehdyn kameran, pienen ja kompaktin, mutta kuvalaatu on kuin järjestelmä kamerassa. Nyt kun keksisi vaan, mitä alkaisi kuvaamaan?

    Mutta ei tainnut ihan mennä ennuste yhdestä tehtaasta nappiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canon luultavasti ansaitsee sairaalaelektroniikallaan, joka on laajaa. Nikon ei oleamerikkalais-eurooppalaisessa mielessä itsenäinen yritys, vaan osa Mitsubishia

      Olympus ja Lumix ovat jättiläisyritysten haarakkeita, ja jälkimmäinen sen näyttääkin, Panasonic. Se on entinen Matsui, yksi maailman suurimpia yhtiöryhmiä.

      Olympus valmistaa endoskooppeja. Yhtiö joutui kaksi vuotta sitten julkisuuteen huijauksellaan, jota on kuvattu Japanin teollisuushistorian ehkä pahimmaksi.

      Poista
  2. Emerging technologies, uudet tekniset ratkaisut ovat ensi askeleillaan vaikeita ennustaa kuin tuoreet vauvat, joista astrologi päättelee asioita Venuksen ja Marsin huoneissa oleskeluista; "tästä tulee vaikea tapaus".

    Muistan itsekin digitaalisen valokuvan ensi askelet. Tuhnuinen piirto ja huono kontrasti eikä valoherkkyyttä kuin nimeksi. Toisaalta mikäpä on muistaessa, kun kyseinen otos on muuttumattomana tallessa neljässä viidessä eri paikassa ja edelleen muistuttamassa, exif-päivämääränsä mukaan kirjattuna parinkymmenen tuhannen muun digitaalisen otoksen alkujoukkoihin.

    Mikään ei ole muuttanut valokuvausta niin paljon ja "parempaan suuntaan" kuin digikuvaus. Se on jokapäiväistänyt kuvan, tehnyt siitä kansantaidetta ja halventanut sekä yksinkertaistanut koko prosessin maksamaan tasan yhden maltaan. Esko Männikkö, ansiokas kuvaaja, kiittää digikuvausta taiteensa mahdollistajana.

    Itse nostin 80-luvulla Nikon F:n jälkeen hankitun OM kakkosen hyllyyn kun lopetin itse kehittämisen ja työläännyin automaattikehitteisen väriprintin arvaamattomuuteen. Aloin tehdä tallentavalla kasettinauhurilla äänikuvia stereomikrofonilla. Viisikymmenvuotislahjaksi sain sitten Canonin Ixuksen ja siitä alkoi uusi kuvaushomma minulle -- heti näki tuloksen ja Ixuksessa oli myös jo kontrollivaraa. Nyt käytän sekä Nikonin digijärkkää että iPhonen nelosen hyvää pokkaritasoa olevaa kameraa. Ja näistä enemmän iPhonea, koska aina mukana ja koska myös eläviä kuvia.

    Kiitämme Kemppistä kirjoituksesta joka oli paljon puhuva. Oispa tuon tient.

    VastaaPoista
  3. >Säilyttäkää hyvät dianne!
    >Emme tule enää näkemään niiden ver­taisia.
    >Täsmällinen väri ja kirkas viiva eivät ole nykyaikaa.

    Säilyttäkää vaan. Ja pitää paikkansa emme tule enää näkemään niiden vertaisia, vaan paljon paljon parempia kuvia. Täsmällinen väri ja kirkas viiva on kyllä enemmän katsojan silmässä kuin itse diassa. Blogistin kirjoituksessa tältä osin on enemmän nostalgiaa kuin faktaa.

    Männikkö on oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leican valmistaja tuntuu kuitenkin olevan eri mieltä kanssasi. Uusi vain mustavalkoista kuvaava Leica on aika jännittävä kapistus. Valitettavasti hintakin on.

      Meidän ei kannata väitellä. Olen samaa mieltä kuin Männikkö ja siis sinä. Digikamera on avannut aivan uusia mahdollisuuksia. Nykymaailmassa (näytöill ja painotuotteissa) erilaisuus dioihin ja vanhoihin mustavalkovedoksiin ei tule läpi.

      Nostalgian kiistän. Olen juuri käynyt läpi omat 1980-luvun Leica-kuvani eli diat ja 2000-luvun digikuvani.

      Ovat ne erilaisia.

      Poista
    2. Miten mv-Leica liittyy diaan? En ymmärrä.

      Ja tuo mv-Leica on mielestäni aivan älytön juttu.Uhraamalla värit saadaan vastineeksi lisää terävyyttä. Terävyyttä, jonka hyödyntäminen tulee olemaan aika kyseenalaista.

      Aika näyttää onko Leica Camera Ag vai minä oikeassa... Saas nährä.

      Tietenkin kannattaa väitellä. Mistä jos ei tällaisesta?

      Kaikella kunnioituksella arvoisaa blogistia kohtaan. Jos 80-luvun Leica-diat on parempia kuin nykyiset Leica-digikuvat, niin sitten on jossain kohtaa blogistin nykyisessä työnkulussa jotain korjattavaa.

      Poista
    3. Kaikella kunnioituksella, vaikka lähtökohtainen tekninen etumatka nykyisellä digikameralla on, niin onko se tae siitä, että kuva on "parempi". Itse kuvaan noin 70 % kuvistani digikameralla, joita käytössäni on yksi ja hyvä, ja 30 % filmikameralla, joita käytössäni on 6 hyvää. Jälki on erilaista, juuri tästä syystä käytän näitä kaikkia.

      En kyllä ole valmis sanomaan, että digikamera olisi joka tilanteessa oikea väline "hyvien" kuvien tekemiseen. Joku kuvaa digikameralla kuvia, jotka pysyvät digimuodossa, joku filmillä paperikuvien vedostusta varten, joku filmillä digitoitavia kuvia ja vaikkapa Sebastian Salgado digillä kuvia, jotka palaavat vielä filmille ennen lopulllista muotoaan. Kaikki uskovat metodinsa olevan paras "hyvien" kuvien tuottamiseen, ja ovat varmaan jokainen oikeassa, kohdallaan. Mutta yhtä totuutta tässä ei ole, se on varmaa.

      Poista
  4. Digitaalikenno on toki tuonut helppokäyttöisiä kameroita kuluttajille mutta se on samalla tappanut useampiakin perinteisiä ammatteja tuomatta varsinaisesti mitään uutta tilalle. Koskaan ei valokuvaajan ja kuvantekijän ammatti ole ollut niin halpahintainen ja uhattuna kuin nyt. Alalle tulon kynnys on surkean minimaalinen ("eikös sillä sun veljenpojalla ollut semmoinen uusi digikamera, sillähän se kuvaa meidän häät ja ottaa rippikuvatkin samalla ilmaiseksi"). Lehdetkin ovat nykyisin täynnä huonolaatuisia 'lukijoiden kuvia' ja laadukkaita kuvareportaaseja voi enää katsella vain ikivanhoista lehdistä. On jotenkin moraalisesti oikein, että perinteiset kameranvalmistajat saavat nyt syödä omaa koiranruokaansa. Miksi kukaan ostaisi kalliita kameroita jos niillä ei voi luoda mitään kestävää ja arvokasta.

    Vielä Männiköstä. Onhan hän toki hyvä kuvaaja mutta ei kyllä mitenkään erityisen tunnettu. Suomen tunnetuin valokuvaaja maailmalla on Pentti Sammallahti, joka ei ole koskaan kuvannut kuin mustavalkofilmille ja vedostaa kuvansa itse käsityönä. Se on myös yksi syy miksi häntä niin suuresti arvostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Suomen tunnetuin valokuvaaja maailmalla on Pentti Sammallahti, joka ei ole koskaan kuvannut kuin mustavalkofilmille ja vedostaa kuvansa itse käsityönä. Se on myös yksi syy miksi häntä niin suuresti arvostetaan."

      Ei pidä paikkaansa.

      Kapa

      Poista
    2. Digikenno on korkeintaan riisunut pois sen mystiikan mitä kehitysnesteiden kanssa puljaamiseen on ammoina aikoina liittynyt ja siten iskenyt siihen puhtaasti teknisten keinojen kautta hankittuun kemiantekniikkaa pohjanneeseen monopolistiseen asemaan mikä menneiden vuosikymmenten kuvaajilla on ollut suojanaan. Kynnys tulla alalle on nykyään minimaalinen mutta menestys vaatii kykyä kuvata, ei opetella filmin prosessointia.

      Poista
  5. Outoja juttuja. Voiko joku, joka on tuotu, saapua. Voiko muumiolapsi virua. Kuolemaani olen valmistautunut elämällä, hautajaisiini en aio valmistautua. Viimeinen mohikaani on hyvä kirja, joku ikätoveri saattaa muistaa Karl May´n kirjoja myös.

    "Loukkaantunut rauhanturvaaja saapui Suomeen - tila vakaa
    Libanonissa loukkaantunut suomalainen rauhanturvaaja on tuotu Suomeen.

    Muumiolapsi virui vuosikymmeniä tapulissa
    Kemijärven kellotapulista löytyi 1970-luvun lopulla muumioitunut lapsi, jonka alkuperää ei koskaan saatu selville.

    OMIIN HAUTAJAISIINSA Schubert valmistautui lukemalla Fenimore Cooperin Viimeistä mohikaania."

    VastaaPoista
  6. Finnkinossa nyt pyörivä Late Quartet -elokuva on lupaava; ihmissuhdesaippuaa vähentämällä se olisi loistava. Schubert kuulemma kuunteli siinä harjoiteltavaa Beethovenia (op 131) kuolinvuoteellaan.

    VastaaPoista
  7. Schubertin ja Mozartin pianosonaattien kokonaislevytykset ovat suhteellisen harvinaisia. Loppujen lopuksi levytysten suuri massa on vieläkin siellä "Alla Turcan" ja D960:n levytyksissä. Uchida ja Tirimo ovat tehneet kulttuuriteot levyttämällä toinen kaikki Mozartit pianosanaatit hyvin ja toinen Schubertista oikein oman editionsa. Onhan niitä muitakin, mutta en Rubinsteinia enää nostaisi noin kovaan sarjaan.

    VastaaPoista
  8. Appelsiinit ovat parempia kuin omenat.

    VastaaPoista